Showing posts with label koodit. Show all posts
Showing posts with label koodit. Show all posts

Saturday, April 22, 2017

Kirjoitelma tiedustelua koskevasta lainsäädännöstä sekä nykytekniikan tuomista mahdollisuuksista viranomaisten toimintaa ajatellen


Tiedustelua koskeva lainsäädäntö asettaa siis SUPO:n ensimmäistä kertaa sellaiseen asemaan, että sen pitää soittaa hätäpuhelu, jos sen jäsenet saavat tietää jonkun ihmisen olevan vaarassa. Tämä tietenkin on todella hieno asia, mutta kuitenkin voidaan samalla kysyä, että onko lainsäädännön tekijä koskaan huomioinut sitä mahdollisuutta, että esimerkiksi terroristit tai jotkut muut rikolliset saattaisivat esittää puhelimessa tai jossain keskustelussa, että he aikovat tappaa tai raiskata jonkun henkilön, jotta saisivat tietää joukossaan mahdollisesti olevasta ilmiantajasta.


On hyvin tärkeää, että tiedustelupalvelut toimivat yhteiskunnassa niin, että niilläkin on raportointi sekä rikosten ennalta-ehkäisyä koskeva velvollisuus. Eikä mikään viranomainen saa olla sellainen, että se vain varastoi tietoa, mikä päätyy sen käsiin. Ja nykyisiin uhkakuviin kuuluu myös terrorismi, jonka torjunnassa tiedustelutoiminta on kaikkein tärkein asia. Terroristit ovat kohteita, jotka on helppo pidättää, jos heidät vain satutaan löytämään. Ihmishenki on todella kallis asia, ja muutenkin on mielestäni oikein, että myös poliisit ja muut tiedustelua hoitavat tahot joutuvat tekemään toiminnastaan tiliä ihmisille. Mutta aina on sellainen vaara, että nämä yhteiskuntarauhan järkyttämiseen tähtäävät tahot näyttelevät esimerkiksi aikomusta surmata joku henkilö paljastaakseen mahdollisen sottauttujan.


Nämä eivät ole helppoja asioita, varsinkaan silloin kun pitää tehdä päätös siitä, että lähetetäänkö erikoisryhmä paikalle, ja lähdetäänkö tilannetta käsittelemään panttivanki-osaston toimesta, tai että jos vaikka telekuuntelussa tulee ilmi sellaisia asioita, että joku "gangsterin heila" aiotaan pahoinpidellä jossain asunnossa, niin lähdetäänkö häntä varoittamaan. Siinä on sellainen aspekti, että jos ihmishenki on vaarassa, niin tietenkin asialle pitää jotain tehdä. Mutta jos tuo puhelinkeskustelu on näytetty, niin kyseinen henkilö voi sitten varoittaa tovereitaan siitä, että poliisi on saanut tietoja heidän toiminnastaan, jolloin kannattaa alkaa pitää hieman matalampaa profiilia omissa toimissa. Kuitenkin tiedustelua pitää voida hoitaa tehokkaasti, ja niin että valtion turvallisuus ei tuossa työssä vaarannu.


Samalla poliisin pitää voida suojella kansalaisia rikolliselta toiminnalta, mikä sitten taas vaatii muita resursseja. Nykyaikainen maailma on todella monitahoinen paikka elää. Internet tekee elämästämme hektisempää kuin koskaan ennen, ja mobiili-teknologiaan perustuva sosiaalinen media, mikä  "What's up"- ja Facebookin kaltaisia sovelluksineen tekee myös valtioiden välillä toimivien rikollisten työstä helpompaa. Mutta samat sovellukset auttavat myös siviilejä jokapäiväisessä työssä. Kuitenkin myös poliisi sekä tiedustelupalvelut ovat kautta koko maailman ymmärtäneet näiden sosiaalisten median työtilojen sekä palvelujen hyödyntävän omaa työtään. Esimerkiksi poliisinkin kenttätoiminta-ryhmä voi hoitaa viestintäänsä Facebookin kautta käyttäen koodikieltä, jossa rikollisjärjestö voidaan nimetä esimerkiksi joksikin bändiksi, ja sitten tietenkin bändin keikkoja eli järjestön tapaamisia voidaan tiedustella netissä melko avoimesti.


Tietenkin soittimet voivat tässä koodikielessä tarkoittaa aseita, eli "sähkökitara" voi olla rynnäkkökivääri tai "rumpusetti" räjähteitä sekä "käyrätorvi" voi tarkoittaa panssarintorjunta-asetta. Tai sitten voidaan sosiaalisen median kautta kysellä sitä, että missä mahtaa olla huumeita tarjolla. Sekä myös vaikka vankilassa olevan rikollisen nimissä avattua Facebook-tiliä voidaan käyttää monenlaiseen tiedustelutoimintaan. Nykyinen huipputekniikka on asia, mitä ei pidä väheksyä, ja poliisin pitää tietenkin hyödyntää mediaa kaikin tavoin. Yksi mielenkiintoisimmista vaihtoehdoista on se, että rikollisen kehoon asennetaan pienikokoinen GPS- ja integroituun piiriin perustuva salakuuntelulaite. Tuo laite voidaan asentaa huomaamattomasti rikollisen kehoon niin, että se upotetaan kallon sisällä oleviin onteloihin. Se voidaan varustaa tehokkaalla Flash-muistilla, joka sitten puretaan radiosignaalilla, ja tietenkin tuollainen "Maxwell Smartin" lasisilmään sijoitettu kamera voi olla aivan totta nykyään. Epäillään että eräs "Psi-tech"-niminen yhtiö työskentelee myös tällaisten asioiden kanssa.

http://www.psitech.net/

Kyseinen laite perustuu siihen, että silmän sisään asennetaan keinotekoinen verkkokalvo, jollaisia kehitetään sokeiden näkökyvyn palauttamiseksi. Tuo silmäproteesi sitten varustetaan sellaisella laitteella, joka kommunikoi vaikkapa kännykän kautta poliisin päämajan kanssa. Tässä tapauksessa tuo laite sijoitetaan silmän sisään, niin että ulospäin näyttää, että silmä on aivan normaali. Tuo välinen voidaan asentaa siten, että kohdehenkilön silmään suunnataan isku, minkä jälkeen hänet viedään silmäkirurgille, joka laittaa silmän sisään tuon implantin ilman että henkilö tajuaa yhtään mitään. Eli tässä tapauksessa silmän sarveiskalvon tuntoaisti pysyy täysin normaalina, jolloin kukaan ei edes huomaa tuon leikkauksen jälkiä, vaan he luulevat, että kyseessä olisi vain normaali silmän korjausleikkaus.

https://sites.google.com/view/supojalaki/etusivu

Sunday, January 8, 2017

Mooses ja kymmenen käskyä eli kuinka heprealaiset ehkä onnistuivat huijaamaan Faaraota.


Jotta minua ei pidettäisi nyt sitten kauhean uskonnollisena, koska olen kirjoittanut Kainista ja Abelista eli Raamatun kohdasta, joka on oikeastaan täynnä ristiriitoja, kuten se kohta missä puhutaan esimerkiksi Kainin vaimosta. Tuo kohta kumoaa koko luomiskertomuksen sillä tavalla, että siinä viitataan siihen, että muitakin ihmisiä kuitenkin maan päällä oli, koska Kain ei sitten siskoaan nainut. Tämän takia Raamatun tutkiminen esimerkiksi grafologian tai oikeustieteen näkökulmassa olisi varmasti erittäin mielenkiintoista. Raamatun tutkimus ei ole riippuvaista tuota kirjaa tutkivan henkilön uskonnollisesta näkemyksestä, vaan siitä, miltä kannalta hän noita tekstejä lukee.

Raamattua tutkiva henkilö voi ottaa esimerkiksi juridisen, lingvistisen, hallintotieteellisen tai antropologisen näkemyksen tuohon kirjaan. Tai yksinkertaisesti hän voi  pohdiskella filosofisesti noita tekstejä, ja miettiä sitä miksi tuossa kirjassa on niin ihmeellisiä ristiriitoja, kuten sellainen että miksi “kaikkivaltias Jumala” ei polta Luciferia helvetissä, tai miksi taivaan isä on niin kauhean jyrkkä ihmisiä kohtaan, ja miksi hän loi ihmiset vain palvelemaan itseään?  Raamattu on monille ihmisille jotenkin pyhä kirja, mutta kun mietitään tuota kirjaa pelkästään tutkimuksen kannalta, niin silloin kuitenkin pitää kuunnella kaikkia tutkintalinjoja ja niiden edustajia, eikä kuitenkaan koskaan saa suoraan huutaa ihmistä hiljaiseksi.

Eli usko ei ole samaa kuin pohdiskeleva tutkimus, ja kuten olen aina sanonut, niin aito filosofi ei koskaan pyri todistamaan mitään, vaan hän käsittelee asiaa aina vähän jokaiselta kannalta. Raamattu on loistava tutkimuskohde siksi että se on niin moniselitteinen kirja, jota voidaan tulkita tuhansilla eri tavoilla, ja jokaista sen jaetta voidaan analysoida hyvin pitkillä teksteillä, jolloin opinnäytteeseen tulee pituutta tarpeeksi. Ja voin kyllä sanoa että ateistikin voi tuosta kirjasta saada itselleen jotain, jos hä miettii esimerkiksi sellaista asiaa, kuin miksi Moosesta tai ketä tahansa muuta raamatun henkilöä sitten uskottiin kansan parissa?

Samoin sitä voidaan tietenkin miettiä, että miksi hän ei tule ihmisten eteen itse, vaan puhuu jonkun profeetan kautta? Samalla itse kyllä ihmettelen, miksi joku ylipappi sitten on noita profetioita uskonut, ja miksi esimerkiksi heprealaiset lähtivät seuraamaan Moosesta erämaahan? Jos tuon miehen tarinat olisivat osoittautuneet keksityiksi, niin silloin hän varmaan olisi pahasti saanut nenilleen, kun oli nuo ihmiset saanut erämaahan lähtemään.

Onhan tuo kirja kuitenkin maailman myydyimpiä opuksia, vaikka sen historiallista kontekstia on kuitenkin aina välillä epäilty. Raamatun mukaan on kirjoitettu paljon tarinoita, joista tunnetuimmat tietenkin ovat Indiana Jonesin kaltaiset seikkailuelokuvat, joissa sankari etsii esimerkiksi Graalin maljaa sekä Liiton arkkia, mikä tarinan mukaan on asiakirja, jonka Jumala itse antoi sitten Moosekselle, ja se tietenkin olisi kiinnostavaa saada tutkimusten alle, jotta ehkä tuolloin saataisiin selville, kuka on tuo Raamatun salaperäinen hahmo?

Jos puhutaan siitä, mitä Liiton arkki meille antaisi, olisi ehkä mahdollista saada sen avulla eristetyksi DNA:ta noista kivitaulun jäänteistä, jotka Mooses tarinan mukaan heitti maahan ja tuhosi. Tai tuhosiko Mooses nuo taulut oikeasti, niin että hän heitti ne maahan, mutta ehkä hänen seuraajansa tai alaisensa kokosivat ne uudelleen.  Ja ehkä niissä oli sitten tiedot siitä, mitä Faarao sanoi tai teki, kun hän tuli tarjoamaan petturuutta ja palkkiota siitä petoksesta, jonka joku sitten tekisi, kun hän tarjoaisi tälle ihmiselle mahdollisuutta pettää kansansa.

Kun ajatellaan sitä, miten faarao sekä muut kuninkaan suhtautuivat noihin heprean kieltä puhuviin paimentolaisiin, niin heitä voisi verrata nykypäivän MC-kerhoon. Eli tämä aavikolla elävä kansa oli ikään kuin pannassa, ja heidän piti vaeltaa erämaassa, jotta faaraon koirat tai hänen miehensä eivät noita paimentolaisia sitten löytäisi. Ja ehkä “Mooses” oli pikemminkin johtajaa tai faaraon maassa syntyneitä ihmisiä tarkoittava sana, eli kyse saattoi olla enemmänkin jonkilaisesta virasta kuin tietystä ihmisestä.

Ehkä siksi Mooseksen täytyi sitten kuolla ennen kuin tuo kansa pääsisi Kaanaan maahan. Eli saattoi olla niin, että viimeinen “Mooses” oli oikeasti viimeinen elossa oleva egyptissä syntynyt henkilö. Ja kaikkien egyptin orjuudessa syntyneiden piti kuolla, jotta faarao ei saisi heihin yhteyttä, kun tuo kansa saapui luvattuun maahan. Kun ajatellaan noita savi- tai ehkä ennemminkin piikivisiä tauluja, niin ehkä niitä oli tarkoitus käyttää vain painolaattoina, joilla sitten painettiin papyrukselle nuo Mooseksen mielestä  pyhät sanat, niin ehkä hän sitten tuhosi nuo taulut, mutta olen melko varma, että häntä oli tuolloin ehkä seurattu salaa.

Se mikä teki Mooseksesta sellaisen johtajan, joka pystyi johtamaan heimoaan ja voittamaan faaraon saattoi olla se, että hän yksinkertasesti oli perehtynyt teksteihin, joissa faaraota neuvottiin hankkimaan esimerkiksi biologisia aseita haltuunsa. Eli tuo niilin veren muuttuminen punaiseksi saattoi johtua legioonalaisbakteerista, ja ehkä tuo Punaisen meren halkaiseminen niin, että faaraon sotajoukko sitten hukkui, kun mooseksen heimo meni ensin yli tehtiin siten, että johonkin kohtaan oli rakennettu tulvavalli, ja siihen Mooses sitten väärensi sellaisen merkin, että faarao oli turvassa. Sen jälkeen kun faaraon sotavoimat saapuivat tuohon kohtaan, niin muurit kaadettiin tai sorrettiin, jolloin tulva hukutti nuo sotilaat. Muuten nykyään uskotaan, että tuo kohta minkä Mooses aikoinaan halkaisi oli itseasiassa Akabanlahti tai pikemminkin Suezinlahti, joka on lähempänä Egyptiä kuin ensin mainittu Akabanlahti, eli kyseessä ei ollut mikään Punaisenmeren laajin osa.

Tai sitten nuo egyptin tähtitieteilijät olivat havainneet, että noista vuosittaisista tulvista olisi tulossa ehkä poikkeuksellisen voimakkaita. Eli ehkä planeetta Venus oli silloin tulossa hyvin lähelle Maata, ja sitten se olisi aiheuttanut poikkeuksellisen voimakkaan vuoroveden. Tämä muuten ei ole itse keksimäni teoria, vaan sen on esittänyt aikoinaan Konstantin Velikovsky, joka esitti Mooseksen paon onnistumisen Venus-planeetan läheisellä sijainnilla, eli tuolloin kyseinen planeetta olisi ohittanut Maan hyvin läheltä. Velikovsky etsi silloin Nemesis-tähteä, joka uskomusten mukaan olisi Auringon himmeä seuralainen, mutta hän ei tuota tähteä löytänyt.

Nemesis olisi hänen mielestään selittänyt kerran toisensa jälkeen toistuvat jääkaudet sekä eläinten massatuhon. Kuitenkaan tuota oletettua tähteä ei olla vielä löydetty, ja sen on oletettu olleen Proxima Centauri, joka on Alfa Centaurin järjestelmän uloin komponentti. Eli tuolloin kaikki Alfa Centauri-järjestelmän tähdet sekä Jupiter ja Saturnus olisivat linjassa toisiinsa nähden, jolloin niiden painovoima ikään kuin vetäisi komeettoja sekä asteroideja tuota linjaa vastapäätä olevalta kuiperin kehältä kohti aurinkokunnan keskustaa.

Ja egyptiläisten astronomien oli pakko havaita, että tiettyjen taivaankappaleiden ollessa tietyssä paikassa toisiinsa nähden, oli vuorovesi poikkeuksellisen korkealla, ja olihan heillä sitten käytössään myös sumerilaisten tähtitieteilijöiden havainnot, jotka egyptiläiset olivat tietenkin saaneet heprealaisilta heidän saapuessaan egyptiin. Eli nuo poikkeukselliset tulvat oli tietenkin merkitty almanakkaan, jotta ihmiset saisivat niistä tiedon hyvissä ajoin. Tai ainakin sumerilaisten kuninkaiden piti nuo asiat tietää, jotta hän voisi määrätä kylvön oikeaan aikaan.

Kun ajatellaan noita aavikolla vaeltavia heprealaisia, niin he eivät sen tyhmempiä olleet kuin mekään olemme, eli toki Mooses on heille jotain näyttänyt todisteeksi siitä, että hän oli mies, jota kannatti lähteä seuraamaan tuonne kaukaiselle aavikolle, mikä ei varmasti ollut mikään hyvä paikka elää. Kun ajatellaan tuota liiton arkkia, niin tietenkin ensiksi tulee mieleen se, että Raamatun Vanhan Testamentin mukaan siinä säilytetään noita Kymmenen käskyä sisältäneiden kivisten taulujen paloja, jotka koottiin maasta, kun Mooses ne oli heittänyt käsistään, kun hän oli havainnut kansansa palvovan kultaista vasikkaa. Kun tuon tarinan perusteella puhutaan tai mietitään Jumalaa tai hänen olemustaan, niin jotenkin on outoa, että tuo kaikkivaltias kuitenkin on huomattavan arka puuttumaan ihmisten tekemisiin, mutta kuitenkin joissakin asioissa hän on kovin jyrkkä.

Jos hänen sanaansa aletaan Raamatun tarinoissa vastustaa, niin hän rankaisee kaikesta äärimmäisellä tavalla. Kuitenkaan hän ei itse tule koskaan heprean heimojen eteen ilmaisemaan itse omaa tahtoaan, vaan puhuu kaikille ihmisille profeettojen kautta, ja erittäin merkittävää on se, että hän tapaa noita profeettojaan kahden kesken ilman yhtään todistajaa. Joten varmaan hän on sitten osoittanut jotenkin tuolle henkilölle olevansa sen arvoinen, että häntä kannattaa lähteä seuraamaan. Joten on hyvin mielenkiintoista ajatella sitä, mitä muuta tuo liiton arkki sitten sisälsi, kun siitä niin tärkeä asia tuli noille Jerusalemin papeille?

Oliko se ehkä joku faaraon  sukupuu, tai ehkä sellainen asiakirja, missä neuvottiin miten faaraon kaltaisia ihmisiä valittiin, eli tapa jolla etsitään noita ns. “Superihmisiä”, jotka pystyivät johtamaan valtiota ilman pelkoa siitä, että he saattoivat joutua jonkun muun sidosryhmän takia tekemään ikään kuin vääriä päätöksiä. Eli mikä sitten on oikeastaan se asia, joka teki Liiton arkista sellaisen, että sitä sitten oikeasti kunnioitettiin? Oliko siihen sitten kirjoitettu esimerkiksi faaraon perheen henkilötiedot, vai sitten sellaiset asiat millä faarao sai urkittua tietoja siitä, mitä hänen vihaamansa paimentolaiset seuraavaksi aikovat tehdä.

kirjabloggaus.blogspot.fi

Tuesday, December 20, 2016

Miksi nuo UVB-76:n kaltaiset maailman tylsimmät radioasemat asemat soittavat jatkuvasti samaa sävelmää?

Alla on linkki sellaiseen YouTube-videoon, missä esitellään maailman viisi ehkä erikoisinta radioasemaa, jotka ovat milloinkaan olleet käytössä. Ainoastaan UVB-76, joka vaihtoi nimensä vuonna 2010 MDZhB:ksi on hiukan erilainen. Eli se lähettää välillä ertyisen koodin sellaisella asevoimien koodausjestelmällä, mitä kutsutaan nimellä "Monolyth". Tuo radioasema palvelee myös strategisten ydinaseita käyttävien joukkojen viestintää.  Mutta muuten niiden toiminta on ollut lähinnä tiedustelupalvelujen materiaalin toimittamista sekä operatiivisen henkilökunnan toiminnan tukemista palvelevaa lähetystä.

Kun aloitetaan esimerkiksi stasin tai pikemminkin HWA:n  käytössä olleesta "the Gong"-radiosta sekä päädytään Puolassa sijainneeseen "Swedish Rhapsody"-asemaan, niin niiden soittama musiikki on toiminut ikään kuin merkkinä siitä, että nuo agentit ovat osanneet kääntää radionsa oikealle kanavalle. Sitten on tullut välimerkki, jonka jälkeen on tullut sitten numeroita. noiden numeroiden tarkoitus on ollut se, että agentti on löytänyt esimerkiksi varusteiden pudottamista varten määrätyn paikan. Toki kaikki viestit eivät ole koskaan koskeneet kaikkia, ja agentilla on usein annettu kellonaika, jolloin hän sitten voi ottaa kynän ja paperia, joilla hän merkitsee numerot ylös, ja samalla pitää muistaa, että agentilla on yleensä kaksi tai useampi aika, jolloin hän sitten tietää ottaa noita numeroita muistiin, koska aina ei hän tietenkään voi ottaa yhteydenpitovälineitä eli transistoriradiota, jossa on noiden radioasemien taajuudet esiin, koska hän voi esimerkiksi jäädä liikenneruuhkaan, kaupan kassajonoon tai hänellä voi olla vieraita.

Tai sitten hän on saanut sen tallelokeron numeron, johon hänen tehtävää koskevat ohjeensa ovat olleet. Nuo numerosarjat tehtiin siten, että joukko lapsia luki satunnaisen numeron tai numerosarjan, josta sitten tiedusteluväki sitten valitsi tietyt numerot, ja sitten nuo numerot miksattiin oikealle nauhalle, jota käsiteltiin äänen muuntimella. Samalla periaatteella tehdään kuulemma myös ydinaseiden laukaisukoodit, joiden turvallisuus taataan tällä tavoin. Tuo salaus voidaan tietenkin murtaa, jos joku saa käsiinsä nuo numerot, mitä lapset ovat lukeneet, ja tuolloin hän saattaa päästä käsiksi ydinaseisiin. Se miten hän sitten voisi toimia, on sellainen että tuo henkilö voi jollain tavoin kopioida nuo nauhat itselleen esimerkiksi taskunauhurilla, ja sitten suorittaa tietomurto, jonka ansiosta tuo hakkeri voisi päästä käyttämään ydinaseita.


Se mitä numerot tällä kertaa tarkoittavat, on kuitenkin tapauskohtaista. Ja vaikka tuo varusteiden pudotuksen koordinaatit olisivat vihollisen tai vastapuolen tiedossa, niin kuitenkaan se ei niitä voi suoraan hyödyntää, koska radiolla lähetettävät koordinaattipisteet on koodattu niin, että vain se henkilö, jolla on oikea kartta voi sen avulla löytää oikean pudotuspisteen. Eli jotta noita aseita ei toimitettaisi väärään pisteeseen, tai esimerkiksi rikollisten käsiin, lähetetään tuo pudotusalueen kartta toisen ihmisen mukana, kun toinen taas kantoi usein sapluunaa, joka on painettu kuultopaperille, ja joka sitten laitetaan oikean karttapohjan päälle.

 Eli kyseessä on yleensä jonkin alueen ulkoilukartta, ja tuo sapluuna sitten asemoidaan tiettyihin kartassa oleviin ruutuihin, ja tuohon kohtaan pudotuksen suorittava lentokone sitten lentää pudottamaan lastiaan. Se miten kone löytää kohteeseen tapahtuu usein LORAN-laitteella, eli tuolloin lentokone lentää suunnatun radion antaman radiosignaalin mukaan, ja sitten agentti joko painaa nappia omassa radiolähettimessään, jolloin koneen automaattinen pudotusjärjestelmä suorittaa paketin pudotuksen, kun kone lentää hänen ylitseen. Tai sitten kaksi koneen lähtömaan radiolähetintä suunnataan niin, että syntyy "X"-piste, jossa lentokoneen automaattinen pudotusjärjestelmä aktivoituu. Tai sitten jossain tapauksessa agentti meni tuolloin oman radionsa kanssa johonkin kohtaan seisomaan, ja sitten suunnattu radiolähetin kertoi, että mikä on hänen tehtävänsä tuolla kertaa.

Kun puhutaan noista omituisista sävelmistä, mitä radioasemat soittavat jatkuvasti, niin tuolloin kyseessä on "kantoaalloksi" kutsuttu asia, jonka avulla vastaanottaja tunnistaa tuon aseman antaman signaalin. Nykyään noista radioasemista lähtee myös erityisiä sirahduksia, joita kutsutaan "ryöpeviesteiksi", ne pitävät sisällään pakattua informaatiota, joka sitten puretaan vastaanottavan osapuolen tietokoneilla, ja tämä järjestelmä on oikeastaan nykyaikaisen mobiiliteknologian kantamuoto. Eli GSM-puhelimet sitten toimivat vähän samalla tavalla kuin nuo erikoislähetyksiä antavat radioasemat. Niissä viestintä kulkee ilman läpi digitaalikoodina, jossa on vain ykkösiä ja nollia, mikä mahdollistaa erittäin hyvän salausasteen. Ja esimerkiksi ydinasekoodit toimivat oikeastaan vähän samalla tavoin kuin GSM-puhelin, eli ensin tulee radiosta numeroita, joiden perusteella aseoperaattorit sitten valitsevat oikeat kirjekuoret, ja sitten noissa kirjekuorissa olevat numerot syötetään konsolille, josta nuo aseet aktivoidaan.

https://youtu.be/u0F984w4vLQ

pimeakronikka.blogspot.fi

Sunday, October 23, 2016

NOKIA:n entisillä työntekijöillä on mahdollisuus käyttää NOKIA:n tietoja hyväkseen, oli heillä lupa siihen tai ei



Tässä näin eräässä lehdessä otsikon, jossa kysyttiin sitä, että onko NOKIA:n entisillä työntekijöillä mahdollisuus käyttää tuossa yhtiössä saamaansa tietotaitoa muiden yhtiöiden projekteissa? Samoin herätettiin kysymys siitä, että käyttävätkö nuo entiset GSM-jätin palveluksessa olleet työntekijät hyödykseen NOKIA:n tuotekehitystä sekä sen yhteydessä syntyneitä tuloksia, jotka koskevat esimerkiksi puhelinten näyttöjä sekä muuta mobiiliteknologiaa sekä ohjelmoinnissa käytettäviä ohjelmistoja. Vastaus on hyvin erikoinen, eli jos henkilö on ehkä vuosia ollut jonkun yhtiön palveluksessa, ja siirtyy toiseen yhtiöön, niin hän ei mitenkään voi olla käyttämättä entisen työnantajansa palveluksessa hankittua tietotaitoa hyväkseen.

Eli tietenkin hänelle ostetut kurssit sekä materiaalit ovat hänellä itsellään, ja vaikka hän olisi miten sitoutunut siihen, että niitä ei näytetä muille, niin silti tuo henkilö voi "saunaillan" yhteydessä tämän tehdä. Toisin sanottuna kun puhutaan salassapitovelvollisuudesta, niin en kyllä usko siihen, että se pitää uuden työnantajan palveluksessa ollenkaan. Saattaa olla niin, että nuo PDF:t ovat oikeastaan jollain muistitikulla, ja sitten ne katsotaan jostain läppäriltä jossain saunan pukuhuoneessa, ja sitä ei varmasti ulkopuolisille kerrota.

Kun puhutaan ohjelmistokoodeista sekä muusta vastaavasta aineistosta, niin toki tietokoneiden näyttöjä on voitu valokuvata esimerkiksi taskukameroilla tai kamerakännyköillä. Ja joissakin työhaastatteluissa on varmasti ollut ajatuksena se, että nämä haastattelijat enemmänkin hakevat työntekijän kautta noita dokumentaatioita sekä entisen työnantajan muita tietoja, eli he ovat enemmänkin kiinnostuneita entisestä työnantajasta kuin työntekijän omasta osaamisesta.

Samoin joissakin tapauksissa on saattanut käydä niin, että edellisen yhtiön palveluksessa käytyjä kursseja on todella tarkasti katseltu, ja ilmeisesti tarkoitus on ollut pikemminkin kartoittaa sitä, miten tuo entinen työnantaja on omaa väkeään kouluttanut. Eli esimerkiksi kurssien järjestäjien sekä luennoitsijoiden nimiä on kuulemma kerätty kovin hartaasti, eikä henkilön omaan julkisessa ammattikoulussa hankittua ammatillista osaamista olla kovin paljoa edes kyselty.

Tuolloin kyllä tulee mieleeni se, että mitä varten joku työntekijä sitten kutsutaan haastatteluun, jos siellä ei muuta kuin kartoiteta hänen työelämässä käymiään kursseja sekä kontaktejaan. Samoin eräiden huhujen mukaan esimerkiksi NOKIA:n käyttämistä ohjelmointiympäristöistä on kyselty erittäin tarkasti, sekä suoraan kyselty niiden henkilöiden nimiä, jotka ovat osallistuneet menestysmallien luomiseen. Jos tuo on totta, niin silloin voidaan suoraan kysyä sitä, että onko tässä nyt sitten kyseessä teollisuusvakoilu? Eli työhaastattelun yhteydessä urkitaan muiden työntekijöiden tietoja, jotta heihin voidaan ottaa sitten yhteyttä, ja eniten tässä tilanteessa tietenkin pelkäävät ne ohjelmoijat, joilta puuttuu muodollinen datanomin tai tradenomin koulutus. He ovat kyllä koodanneet paljon, mutta muodollisen koulutuksen puute saattaa aiheuttaa sen, että entinen JAVA-osaaja siirtyy siivoojaksi.

Ja tuo voi sitten tuntua nöyryyttävältä, eikä tuollainen henkilö varmasti tiedä ehkä sitä, mitä työhaastattelussa oikeasti saa edes kysyä. Eikä hän osaa tehdä ilmoituksia siitä, jos nämä työhaastattelijat kyselevät sotilaspasseja tai muiden työntekijöiden yhteystietoja. Eli vaikka hänen koodiosaamisensa on huippua, niin muista työelämään liittyvistä asioista kuten tekijänoikeuksista tai "open source":sta tuolla henkilöllä ei ole ehkä mitään hajua. Hänellä ei ehkä koskaan ole ollut yhtään ilmaisohjelmaa tietokoneessaan, eikä hän ole muuta tehnyt kuin ohjelmoinut, eli edes ohjelmistojen asennusta tuo henkilö ei sitten osaa, mikä takaa tietenkin sen, että hänelle ei ole palkkaa tarvinnut maksaa. Ja tuo asia saattaa sitten aiheuttaa sen, että kyseinen henkilö vuotaa ohjelmistokoodeja kolmansille osapuolille, koska hän ei osaa tai uskalla sanoa "ei" henkilöille, jotka niitä kyselevät.

pseudotiedetta.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....