Showing posts with label ihmiskunta. Show all posts
Showing posts with label ihmiskunta. Show all posts

Tuesday, September 27, 2016

Lintua tai hyönteistä muistuttavien cyborgien käyttö esimerkiksi alueiden valvonnassa tai tiedon keruussa paikallisesta eläimistöstä

Taiteilijan näkemys kolibria muistuttavasta robotista
(Worldpress)

Cyborgien eli esimerkiksi lintua jäljittelevän robotin toimintaan liittyy ongelmia, jotka koskevat sen virransaantia. Kun ajatellaan sitä, että kyseinen väline jäljittelee ulkonäöltään lintua, niin perinteiset polttomoottorit paljastaisivat sen keinotekoiseksi. Yleensä ajatellaan että paristot tai akut olisivat hyviä tehon tuottajia, mutta niiden ongelma on siinä, että paristot ovat painavia ja kestävät vain rajoitetun ajan. Ne pitää kuitenkin aina välillä vaihtaa, ja se rajoittaa tuolloin koneiden autonomista toimintaa.

Toki paristoissa on sellainen etu, että ne ovat heti vaihdon jälkeen käyttövalmiita, mutta ne pitää ihmisen käydä vaihtamassa, ja esimerkiksi robottikolibrin tapauksessa nämä välineet olisivat hiukan painavia. Jos taas puhutaan esimerkiksi radioaktiiviseen kromiin perustuvien RTG-generaattorien käytöstä, niin tällaiset välineet tietenkin antavat rajattoman toiminta-ajan, mutta niiden hinta on varmasti korkea.

Kuitenkin esimerkiksi akkujen käyttö voisi vaikuttaa aivan hyvältä idealta, mutta akkujen käyttöä rajoittaa se, että nämä cyborgi-linnut joutuvat hiukan odottamaan akun täyttymistä, ja esimerkiksi litium-akku on hiukan epäkäytännöllinen tuollaisen kolibri-robotin voimanlähteenä. Mutta polttokennoilla päästäisiin varmasti kaikkein parhaaseen tulokseen, jos halutaan luoda robotti-kolibriparvi, joka toimii autonomisesti kohtalaisen pitkiä aikoja. Eli tuo laitteisto voisi käsittää lintua muistuttavia robotteja, ja vaikkapa kukaksi naamioituja tankkausasemia, joiden avulla nämä robottilinnut sitten tankkaavat hiilivetyvarastojaan.

Kuten kaikki tietävät, niin noiden polttokennojen polttoaine voi olla mitä hyvänsä hiilivetyä tai jopa vety kelpaa. Näin ollen voidaan leikillisesti ajatella, että noissa tankkauspisteissä olisi pieni automatisoitu viinatehdas, joka valmistaa 96 prosenttista alkoholia noiden robottien käyttöön. Ja kun niiden polttoaine on loppu, niin nämä keinotekoiset linnut käyvät sitten "juomassa" lisää polttoainetta oman voimajärjestelmänsä käyttöön. Eli ne toimivat kuin ilmatankkauskone, ja nuo robotit löytävät nämä tankkauspisteet niiden radiomerkkien perusteella. Kun ajatellaan esimerkiksi robottikolibreja tai robottihyönteisiä, jotka ovat sitä paljon pienempiä, niin silloin varmasti eteen tulee sellainen ongelma, että noiden välineiden tietojenkäsittelykapasiteetti on tietenkin melko pieni, joten niiden pitää saada tukea omalle rajalliselle tietokoneelleen.

Eli niiden mukana voisi toimia esimerkiksi paikallaan pysyvä serveri, joka sitten kommunikoi noiden lentovälineiden kanssa. Tai sitten ne voisivat kommunikoida vaikka toisella puolen maailmaa olevien keskustietokoneiden kanssa satelliittien välittämän kommunikaation avulla. Jos oikein villejä ajatuksia ajatellaan, niin noiden robottivälineiden mukana voitaisiin toimittaa myös robottitehdas, joka sitten voisi jopa valmistaa kyseisiä robotteja kenttäolosuhteissa. Tuollainen automatisoitu tuotanto-yksikkö voidaan naamioida vaikka hylätyksi rekan kontiksi, ja se voidaan sijoittaa metallihajottamon viereen. Kuten tiedämme niin tuo merkitsisi äärimmäisen välineen, eli elävää olentoa jäjittelevän laitteen valmistamista, ja jos pse pystyy tekoälyn ohjaamana tuottamaan robotteja, jotka kykenevät väkivaltaiseen toimintaan, niin silloin voidaan puhua laitteesta, joka saattaa vaarantaa kokonaisen ihmiskunnan.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Thursday, August 18, 2016

Ihmiskunnan kantaäidin kirous

Puusavanni
Kuva I

Me ihmiset eli Homo Sapiens laji olemme pohjimmiltamme lähtöisin samasta apinasta, joka eli joskus kauan sitten Afrikan tasangolla, ja jos löytäisimme tuon apinan jäännökset, niin ehkä niistä löytyisi vastaus siihen kysymykseen, miksi olemme sellaisia kuin mitä olemme. Eli syy siihen miksi me ihmiset olemme niin väkivaltainen laji voisi selvitä ihmiskunnan kantaäidin DNA:ta tutkimalla, ja samalla myös analysoimalla hänen elinympäristöään. Eli vaikka tuosta luurangosta ei ehkä olisi paljoa jäljellä, niin siinä olevien alkuainejäämien avulla voidaan selvittää tuon muinoin Afrikan savanneilla vaeltaneen apinan elintapoja, ja sitä miksi meistä ihmisistä tuli sellaisia kuin mitä me olemme vielä nykyäänkin.

Me ihmiset olemme tietenkin erittäin erikoinen sekä ainutkertainen laji, joka on oikeastaan ainoa eliö omalla planeetallaan, joka tekee järjestelmällisesti väkivaltaa muita lajitovereitaan kohtaan, mutta samalla tuomitsee sen toisaalla. Mutta tämä asia ei kuitenkaan ole ainoa, mikä tekee meistä erikoisia olentoja. Meillä on tietenkin peukalo- pikkusormiote, eli voimme koskettaa pikkusormeamme peukalolla, mikä tekee esimerkiksi neulan käyttämisestä helpomman. Ja ehkä luonnollinen valinta muutti jonkun apinaryhmän käen sellaiseksi, että se pystyi käyttämään neulaa ja lankaa, koska naisten piti pystyä ompelemaan miehille vaatteita, ja koska he paremmin pystyivät lahjomaan kumppaneitaan ompelemillaan vaatteilla, niin sen takia nainen, joka pystyi koskettamaan peukalollaan pikkusormea oli paremmassa asemassa miehiin nähden.

 Uskon muuten oikeasti että esihistoriallisissa yhteisöissä nimen omaan nainen hoiti taloustyöt miesten metsästäessä, koska esimerkiksi karhun raahaaminen kylään tai leiriin otti varmasti voimille, ja jo silloin oli työt jaettu sen mukaan, että kenellä riitti voimat niiden tekemiseen. Mutta kun puhutaan ihmisestä lajina, niin meistä tekee erikoisen se, että olemme ainoa laji, joka tekee tietoisen valinnan sen mukaan, että käyttääkö hän väkivaltaa voi ei. Eli kysymys kuuluu, että miksi vain meillä ihmisillä on niin isot ja sillä tavoin verkottuneet aivot, että voimme ajatella abstraktioita, eli mallintaa asioita, mitä emme suoranaisesti näe mielessämme? Kun puhutaan siitä, että oliko ihmisen lähtöpaikka joku savanni, niin itse kyllä olen sitä mieltä, että ihminen on lähtöisin puuaavikolta.

Termi puuaavikko tarkoittaa savannia missä on sekä harvaa puustoa että myös korkeaa heinää. Siellä eläminen olisi ollut tietenkin mukavampaa kuin pelkällä ruohoaavikolla, koska puista saa myös suojaa keskipäivän polttavaa hellettä vastaan, koska ne tarjoavat myös varjoa aurinkoa vastaan.Sademetsä taas olisi vilissyt petoja, ja siellä ihminen olisi menestynyt liikkumalla puussa, mutta laskeuduimme puusta ja nousimme seisomaan silloin, kun muutimme asumaan savannille, missä pysty asento auttoi petojen paikallistamisessa. Mutta kun puhumme siitä, mitä tuon ihmiskunnan kantaäidin löytyminen merkitsisi koko ihmiskunnalle, niin tuota luurankoa tutkimalla voisimme selvittää syyn siihen, miksi meillä kaikilla ei ole esimerkiksi allergioita, eli liittyykö liikaherkkyys jollekin ravintoaineelle johonkin muuhun asiaan, eli mitä esimerkiksi palvelee sitrushedelmä-allergia, joka on monille ihmisille hyvin kiusallinen asia?

 Toisin sanoen: miksi jotkut ihmiset ovat allergisia, ja missä vaiheessa alkoi luonnonvalinta heidän kohdallaan suosia liikaherkkyyttä aiheuttavia geenejä? Mutta kun puhutaan esimerkiksi sellaisesta hypoteettisesta asiasta, kun sellaisesta kuvitteellisesta tilanteesta, että joku alien olisi manipuloinut meitä, niin sen voisimme myös jäljittää tuosta luurangosta, eli sen avulla voimme teoriassa selvittää, että olemmeko kaikki homogeenisia ihmisiä, vai että onko meidän joukossamme henkilöitä, joilla on muiden lajien DNA:ta. Toki tämä ajatus nyt oli sitä paljon puhuttua filosofointia, ja sen tarkoitus ei ole olla muuta kuin ajatuksia herättävää.

elainasiaa.blogspot.fi

Monday, July 18, 2016

Ajatus siitä miten alienit voisivat vallata maailman (Eli mietelmä teemasta UFO:t hyökkäävät)


Tässä olen taas miettinyt sitä, miten humanoidit voisivat vallata maailman. Tietenkin ensin tulee mieleen joku "V" -sarjasta tai Independence Day-elokuvista tuttu hyökkäys, missä UFO:ja saapuu leijumaan meidän suurkaupunkiemme yläpuolelle, ja uhkaamaan meitä aseilla. Kuitenkaan tuollainen hyökkäys ei ehkä olisi niin kannattava teko, kuin mitä olemme tottuneet ajattelemaan. Ensinnäkin alienien pitäisi silloin muistaa se, että myös ihmisillä on aseita, millä se voi uhata tuota vierasta sivilisaatiota, ja yksi niistä on tietysti ydinase, joka varmasti on jopa suurimmille humanoidien aluksille vaarallinen.

Mutta Maapallo on yksinkertaisesti erittäin vaarallinen paikka sellaisille olioille, jotka eivät ole olleet kosketuksessa planeettamme mikrobien kanssa ennen saapumistaan. Jos meidän planeetallemme laskeutuisi vieraan sivilisaation edustaja, niin hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia päästä täältä elävänä pois. Näet planeettamme pieneliöt olisivat hänelle erittäin vaarallisia, ja todennäköisesti bakteerit sekä virukset nesteyttäisivät hänet muutamissa minuuteissa.

Eli tämän mikrobivaaran takia ei lento toiselle planeetalle ole mitenkään ongelmatonta. Ja jos tulevaisuudessa mielimme lentää toisille planeetoille, joilla on kaasukehä, niin silloin voidaan toimia siten, että aluksen miehistön iholla sekä heidän suolistossaan oleva bakteerikanta vaihdetaan, ja heidän immuunivastikkeensa herätetään vastustamaan tuon kohdeplaneetan mikrobeja. Tässä teoreettisessa mallissa noiden astronauttien luuydinsolujen sekä immuunisolujen annetaan reagoida jossain viljelmissä kehon ulkopuolella noiden bakteerien sekä virusten kanssa, ja sitten nuo solut siirretään takaisin heidän kehoonsa.

Tuo tekniikka on tietenkin vasta teoria-asteella, mutta jos puhutaan esimerkiksi lennoista Marsiin tai Europa-kuuhun, niin silloin sen kehittäminen voisi olla hyvin tärkeää, ja ennen kuin mitään avaruuslentoja tehdään, niin pitää selvittää perin pohjin se, että onko Europa-kuussa primitiivistä eli bakteerin tasoista elämää, ja ennen kuin tuolle lennolle lähdetään, niin noita bakteereja pitää olla saatavissa, jotta lentäjien immuunipuolustus voidaan herättää. Eli tässä puhutaan teoriasta, ja pitää muuten huomauttaa, että kun yliopistolainen kuvittelee jotain, niin hän tekee teorioita, ja kun insinööri kuvittelee jotain asioita päässään, niin hän visioi, ja taiteilija joka kuvittelee asioita syntetisoi.

Mutta toinen tapa sitten on polttaa tuon kohdeplaneetan pinta laavaksi, esimerkiksi säteilyttämällä sitä mikroaalloilla, jolloin planeetta muuttuu täysin steriiliksi. Sitten tuon steriilin planeetan pinnalle voidaan kylvää Maapallon bakteereita, joilla se sitten muutetaan maan kaltaiseksi.

Vettä saadaan silloin syntetisoimalla sitä polttamalla vetyä sekä happea, ja päästämällä tuo vesi planeetan pinnalle, jossa sen määrä sitten jossain vaiheessa riittää valtameren syntyyn. Mutta kun puhutaan humanoidien hyökkäyksestä Maahan, niin he voisivat käyttää hyväkseen meidän tietoverkkoamme, eli jos he ovat tarpeeksi kehittyneitä, niin silloin nämä oliot voisivat varastoida aivosähkökäyränsä oman aluksensa keskusmuistiin, ja sitten kun heidän ehkä päällisin puolin luotaimen näköinen aluksensa saapuu Maapallon lähelle, niin se voisi siirtää nuo aivosähkökäyrät meidän Internetiimme, missä ne ehkä voisivat soluttautua terveydenhoidon järjestelmiin, ja sitä kautta ehkä muuttaa ihmisen aivosähkökäyriä niiden laitteiden avulla, millä niitä tutkitaan. Mutta tämä on vain ajatelma, eikä mikään tieteellinen päätelmä. Mutta kuten tiedämme, niin eilispäivän teoria on nykypäivän käytäntö.

hkimmo.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....