Showing posts with label miehistö. Show all posts
Showing posts with label miehistö. Show all posts

Tuesday, September 6, 2016

Etäisyydet ovat aina suhteellisia


Kun ajatellaan Helsingin kaupungin Kallion kaupunginosan sekä esimerkiksi Espoonlahden rannan välistä matkaa, niin maantieteellisesti se on melko pitkä. Kuitenkaan siihen ei ihmiseltä kulu kovin paljoa kaloreita, vaan kaiken työn tekee kulkuväline eli bussi sekä metrojuna, joka tulevaisuudessa tarjoaa koko matkan ilman vaihtoja ja ihminen saa siinä istua takapuolensa päällä koko matkan ajan, ilman että hän liikuttaa raajaansakaan. Eli tuossa ei paljoa lihakset kehity kun henkilö istuu kaiken aikaa paikallaan. Samoin voidaan etäisyydestä ajatella myös universumissa.

Toisin sanoen kun ajatellaan matkaa Jupiteriin, ei tarkoita sitä, että kuluttaisimme kaloreita enempää kuin matkalla Espoosta Kallioon, vaikka matka-aika kestäisi useita vuosia, joten liikunnan puute yhdessä painottomuuden kanssa olisi noille astronauteille kohtalokasta, koska jos he sitten laskeutuisivat tuon matkan aikana jollekin Jupiterin kuista, niin he yksinkertaisesti voisivat romahtaa kasaan. Ja vaikka he sitten palaisivat takaisin tuolta lennolta, joka kestäisi samaa nopeutta kuin Cassini-luotain käytti noin 8 vuotta, ja tietenkin Jupiterin luona pitäisi hiukan aikaa viettää, jotta operaatio olisi kannattava. Vaikka astronautit sitten palaisivat lennolta elävinä, kestäisi heidän kuntouttamisensa erittäin pitkään, koska luusto olisi vaurioitunut pahoin, ellei heillä olisi pyörivän aluksen luomaa keinotekoista painovoimaa pitämässä lihaksia työn touhussa.

Muuten luuston sekä lihasten uudelleen rakentaminen saattaisi kestää lopun elämää, ja kukaan ei tiedä mitä aiheuttaa esimerkiksi eläminen vuosia ultraviolettilampun varassa, koska ilman aurinngon valoa ei ihmisen iso pysty tuottamaan D-vitamiinia. Puhumattakaan matkan aiheuttamista psyykkisistä sekä hermostollisista häiriöistä. Eli mikään raketti ei voisi lentää Jupiteriin täydellä vauhdilla, vaan sen pitää ensin jarruttaa, jotta tuo kuvitteellinen alus voisi asettua Jupiterin kiertoradalle. Kun puhutaan matkasta toiselle tähdelle, niin ainoa tähti, josta astronautit voisivat palata takaisin olisi tietenkin Alfa Centauri, jonne matka valon nopeudella kestäisi neljä vuotta suuntaansa. Kuitenkin todellinen matka-aika olisi pidempi, koska aluksen pitäisi tietenkin kiihdyttää sekä jarruttaa tarpeeksi hellävaraisesti, jotta tuon aluksen miehistö ei muuttuisi pannukakuksi aluksen hidastaessa Jupiterin lähellä, jotta se voisi asettua tuon planeetan kiertoradalle.

Tuollainen maata lähimmälle tähdelle kestäisi niin kauan, että Maahan jääneet ihmiset voisivat saman tien hyvästellä nuo henkilöt, koska he eivät koskaan palaisi takaisin Maapallolle, ja tuo lento voisi aiheuttaa vakavia sosiaalisia ongelmia noiden lennolle lähteneiden henkilöiden ja heidän omaistensa välillä. Toki tuo miehistö voidaan valita myös epäeettisten menetelmien avulla, eli tässä skenaariossa tuota lentoa aletaan valmistella jo pitkään ennen varsinaisen aluksen kokoamista avaruudessa. Tässä ehkä paremmin johonkin "X-Files"-tyyppiseen sarjaan sopivassa mallissa nuo miehistön jäsenet tuotetaan kloonaamalla tai koeputkihedelmöityksen avulla, ja heidät kehitettäisiin keinokohdun tai aivokuolleen henkilön ruumista lainaamalla, ja siten näillä henkilöillä ei olisi mitää suhdetta vanhempiinsa tai muuhun yhteiskuntaan, jos heidät kasvatettaisiin erillään muista ihmisistä. Tällöin ei kukaan heitä kaipaisi, ja tällä tavoin tuollainen avaruusohjelma voitaisiin salata.

Mutta jos joku valtio jää tuosta kiinni, niin se saisi varmasti kuulla kunniansa YK:ssa. Ja tuo matka kestäisi ehkä noin 8 vuotta suuntaansa, jos käytössä olisi joku Fuusiomoottorilla varustettu avaruusalus, jonka nopeus olisi noin 50% valon nopeudesta. Mikäli alus törmäisi tuolla nopeudella esimerkiksi pölyhiukkaseen, niin silloin se räjähtäisi varmasti kappaleiksi, joten myös tämä asia pitää huomioida, kun tuollaisia aluksia aletaan rakentaa. Ja jos alus sitten liikkuisi tuolla nopeudella, niin silloin jokainen alukseen osunut atomi lähettäisi röntgensäteilyä, joka voisi vaarantaa miehistön turvallisuuden. Eli se pitäisi varustaa energiakentällä, joka työntää kaasun pois sen pinnasta, mutta tuo kenttä on ongelmallinen, koska tähtienvälisen ramjetin pitää voida imeä kaasua lävitseen valtavan magneettisuppilon avulla.

Jos lähettäsimme matkaan syväjäädytetyn miehistön, jonka ruumiin lämpö lasketaan absoluuttiseen nollapisteeseen, niin tähtienvälisen ramjetin, eli fuusioraketin joka imee avaruudesta kaasua avulla voisimme päästä lentämään ympäri galaksia, jos voimme luoda fuusiomoottorin, joka antaa ulos enemmän tehoa, kuin sinne syötetään. Muussa tapauksessa meidän on tyytyminen sellaiseen moottoriin, jonka teho saadaan aikaan pumppaamalla sinne energiaa konventionaalisen fissioreaktorin avulla, joka käyttää moottorin magneettista imua sekä sen lasereita, joilla fuusiota pidetään yllä moottorin ulkopuolella, ja tuosta keinotekoisesta auringosta lähtevä hiukkasvirta sitten työntää tuota alusta eteenpäin.

Galaksien välinen lento vaatisi kuitenkin sen, että voisimme joko luoda keinotekoisen madonreiän, jota pitkin sitten voisimme lentää Andromedan galaksiin, tai sitten meidän pitäisi sitten käyttää linnunradan keskustan supermassiivista mustaa aukkoa painovoimalinkona, jolla alus sitten lingotaan Andromedaan samalla tavoin, kuin Voyager lensi läpi aurinkokuntamme. Eli se sai lisää energiaa lentäessään planeettojen läheltä, ja samalla tavoi voisi linnunradan supermassiivinen musta aukko singota aluksen Andromedaan, mutta ongelmana on sitten sellainen asia, että pääsy linnunradan keskustaan tai lähimpään tunnettuun mustaan aukkoon  vaatii tuhansien vuosien lennon, koska tuo musta aukko tai oikeastaan toisiaan kiertävä aukkopari sijaitsee 3000 valovuoden päässä Maasta.

kimmonsivu.blogspot.fi

Monday, August 15, 2016

Kirotut kasvot meressä (S/S Watertown vuosi 1924)

S/S Watertown
Kuva I

Eräällä höyrylaivalla tapahtui viime vuosisadan alussa tragedia, missä kaksi merimiestä kuoli heidän altistuttuaan tappavalle kaasulle. Kyseinen laiva oli nimeltään S/S Watertown, ja tapahtuma-aika oli joulukuussa 1924, jolloin alus oli purjehtimassa San Franciscosta kohti New Orleansia, ja nimellisesti kyseessä oli tankkeri, joka kuitenkin kuljetti ruumassaan jotain erittäin myrkyllistä kemikaalia, joka aiheutti kahden merimiehen nimeltään James Courtney sekä Michael Meehan kuoleman. Kuvasta yksi (Kuva I) muuten näkee että Watertown oli enemmänkin kemikaalitankkeri, joka oli paljon pienempi kuin varsinaiset öljytankkerit. Alus oli ilmeisesti  USA:n laivaston omistuksessa, kuten kuvasta kaksi voi nähdä, ja siksi epäilen tuon kaasun olleen sotilaskäyttöön tarkoitettua taistelukaasua. toki saattaa olla niin, että laivasto on tullut tutkimaan tapausta, ja hoitanut hautauksen. .Mutta itse epäilen, että tämä laiva liikkui laivaston tehtävissä, joista haluttiin tuolloin vaieta.  Tuon ajan käytännön mukaan nuo henkilöt haudattiin mereen, ja eräässä seremoniassa otetussa kuvassa näkyy noiden miesten kasvot meren pinnassa. Vaikka ensin voisi kuvitella heidän palanneen kummittelemaan, niin itse ajattelen taustalla olevan aivan luonnollisen asian, mikä liittyy ehkä laivan lastiin. Tässä tapauksessa kuvissa olevien "aaveiden" voisi luulla olevan itseasiassa noiden samojen miesten hieman arkisemmasta toiminnasta johtuvaa.

Eli yhden teorian mukaan saattaa olla niin, että tuota onnettomuutta ei oikeasti koskaan tapahtunut, vaan se lavastettiin jotain operaatiota, tai miesten henkilöllisyyden suojelemista varten. Tällöin he ovat saattaneet nousta pintaan vielä, ennen kuin hakualus olisi saapunut. Toinen vaihtoehto olisi se, että tuo kuolema lavastettiin esimerkiksi siksi, että haluttiin selvittää, että uskaltavatko miehet tehdä tällaisesta raporttia. Tai ehkä se tehtiin laivan miehistön suun tukkimiseksi, jotta he eivät puhuisi mistään aluksen ehkä salaiseen kemiallisen sodankäynnin tehtäviin liittyvistä asioista. Syy miksi tätä epäilen, johtuu tuossa Youtube-filmissä olevista suuresta merisotilaiden joukosta, ja toki tankkerit kelpaavat muidenkin kemikaalien kuin vain öljyn kuljetukseen, eli oliko noissa tankeissa sitten jotain muutakin kuin vain öljyä.

James Courtneyn sekä Michel Meehanin hautajaiset
Kuva II
Tämä kiinnostaa vain siksi, että jos tuo aluksen onnettomuus taas oli totta, ja miehet sitten olivat vain nousseet takaisin pintaan tuon onnettomuuden jälkeen, niin silloin voidaan tehdä pieni tutkimusongelma: eli miksi he sitten avasivat noiden kemikaalitankkien sulut? Oliko niissä mahdollisesti esimerkiksi klooria, joka on erittäin hyvää puhdistusainetta, eli ehkä joku merimiehistä sitten avasi säiliön hanan, koska etsi mahdollisesti ainetta, jolla laiva tai sen käymälä voidaan desinfioida? Ja sitten tuossa säiliössä on saattanut olla esimerkiksi fosgeenia tai jotain syanidiyhdistettä, joka on surmannut nuo merimiehet muutamassa minuutissa. Tai sitten säiliössä on ollut raakaa klooria, joka on syrjäyttänyt ilman välittömästi tuolla ruumassa, ja surmannut nuo onnettomat, koska heillä ei ollut kaasunaamareita. Tähän viittaa se, että kuolleita oli ollut vain kaksi, vaikka koko laiva oli ehkä täynnä tuota tuntematonta kemikaalia. Vai suojattiinko tällä hautauksella ehkä mahdollisesti saksalaisten kemiallisen sodankäynni asiantuntijoiden henkilöllisyyttä, jotka olivat ehkä Ensimmäisen Maailmansodan jälkeen siirtyneet USA:n merivoimien palvelukseen. 

Tai ehkä nuo miehet olivat venäläisiä, jotka olivat tulleet USA:aan vallankumouksen jälkeen, ja ehkä merivoimien tiedustelu eli ONI Office of Naval Intelligence oli nämä miehet sitten värvännyt palvelukseensa, jotta se saisi palvelukseensa venäjää puhuvaa henkilökuntaa, jotta tiedustelu saisi sitten solutettua agentteja vallankumouksen pyörteissä kamppailevalle venäjälle, jossa sisällissota oli juuri päättynyt bolshevikkien voittoon, ja salaisen poliisin terrori oli alkamassa. Tuossa terrorissa on virallisten tietojen mukaan kuollut noin 21 miljoonaa ihmistä, mutta osa noista teoista on voitu lavastaa, jotta nuo henkilöt pääsisivät pois Tshekan tappolistoilta tai sitten mukaan on laitettu salaisen poliisin omia jäseniä, joita on likvidoitu esimerkiksi siksi, että heillä on ollut ikävää tietoa jostain komissaarista tai puoluejohtajasta, joka ehkä oli tiseasissa taistellut valkoisten venäläisten puolella. Tällöin hänellä oli vain yksi mahdollisuus, eli eliminoida nuo Tshekan virkailijat, koska jos tuolloin olisi joku jäänyt kiinni molemmilla puolilla sotimisesta, niin silloin hänen kohtalonsa olisi varmasti ollut Nagant-revolverin luoti takaraivoon. 
Kuuluisa kuva missä kasvot kelluvat meressä
Kuva III
Tai ehkä tällä teolla peiteltiin noiden kahden merimiehen kokemaa simputusta, joka oli sitten vienyt heiltä hengen, ja seurausten pelossa kirjoitettiin valheelline raportti jostain kemikaalivuodosta, jotta kapteeni sekä heidän muut esimiehensä olivat välttyneet seurauksilta. Tai sitten syynä saattoi olla itsemurha, joka johtui alkavan joulun aiheuttamasta masennuksesta, eli jos noilla miehillä oli huonot välit perheeseensä, niin he saattoivat masentua siitä, että joutuivat viettämään joulun yksin, ja sitten joku asia saattoi saada heidät  päätymään hyvin ikävään ratkaisuun. Eli jos heillä ei enää pestejä ollut tiedossa, niin silloin nämä miehet olisivat sitten ikään kuin jääneet yksin ilman yhtään ystävää, ja seurauksena saattoi olla viimeinen epätoivoinen ratkaisu, ja ehkä se sai miehistön katumaan sitä, että he eivät voineet tukea tovereitaan paremmin. 

Eli tuliko sitten viimeisenä iltana sanottua asiat "vähän turhan suoraan", eli ehkä heille sanottiin sitten, että "olisi ehkä parempi etteivät he  koskaan olisi tähän alukseen tulleet", ja sitten nämä miehet olivat tehneet itsemurhan, ja muut siitä sitten itseään alkoivat tästä syyttää-Ehkä nuo "aaveet" johtuivat siitä, että muilla miehistön jäsenillä oli huono omatunto tapauksen johdosta, ja he sitten alkoivat nähdä noiden miesten kasvoja ympärillään. Eli mikään mukava asia ei olisi ollut, jos nuo miehet olisivat kuolleet simputuksen tai välinpitämättömyyden johdosta, ja se olisi varmasti sitten jäänyt vaivaamaan muiden mieltä. Ainoa todiste tuosta merivoimien mukana olosta kuitenkin on kuvassa kaksi (Kuva II) oleva hautausryhmä, jolla on merivoimien paraatipuku päällään, ja loput tekstistä on pelkkää pohdintaa siitä, mitä saattoi tapahtua tuolla laivalla nimeltään S/S Watertown joulukuussa vuonna 1924 jossain kaukana Meksikonlahdella.

S/S Watertownista kertova osa videolla alkaa kohdasta 2:54, Itse en videota ole tehnyt, mutta mielenkiintoisia valintoja nämä Finn TOP 5:teen valitut asiat ovat

linkki videoon : https://youtu.be/B7sgOUjwAGY

pseudotiedetta.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....