Showing posts with label pohjois-korea. Show all posts
Showing posts with label pohjois-korea. Show all posts

Wednesday, August 16, 2017

Ydinasepolitiikka on monimutkaista toimintaa, mikä heijastuu sekä valtion sisä- että ulkopolitiikkaan

B-1B pommikone Tyynenmeren yläpuolella


Valtion turvallisuus on erittäin tärkeä asia, ja sen vuoksi jotkut maailman valtiot ovat rakentaneet suojakseen mittavan määrän ydinaseita. Kun puhutaan siitä, mitä ydinaseet merkitsevät kansainvälisessä politiikassa, missä länsimaissa vaaditaan yhä useammin epädemokraattisiksi julistettujen hallitusten murskaamista sekä demokratian levittämistä ristiretkien malliin, niin unohdetaan se, että noissa " valtion demokratisoitumiskehityksen" aloittamisen nimissä aloitetuissa sotilaallisissa operaatioissa tietenkin kuolee myös länsimaisia sotilaita, niin silloin tietenkin on länsimaiden etuna se, että joillakin kansainvälisen politiikan murheekryyniksi muuttuneilla valtioilla olisi käytössään ydinaseita.


Tuolloin näet voidaan hyökkäyksen perumisen syyksi ilmoittaa se, että tuon valtion epäillään käyttävän ydinaseita, jos sinne hyökätään. Tällaisen "murheenkryyni-valtion" tuntomerkkinä on se, että kyseinen valtio ei pidä missään nimessä tärkeänä, että se edes yrittäisi noudattaa YK:n sille asettamia ehtoja. Jos valtio sitten oikeassa elämässä päättää olla välittämättä siitä, että mitä se on sopinut jossain kansainvälisillä foorumeilla, niin silloin tuloksena on arvovaltatappio kaikille, jotka ovat näitä sopimuksia valmistelleet. Kiinan ja USA:n suhteiden kannalta tietenkin kaikkein parasta on se, että Kiinan vierestä löytyy valtio joka aidosti on välittämättä kansainvälisistä sitoumuksistaan sekä polkee ihmisoikeuksia todella räikeästi.


Silloin Kiinan poliittiset vangit eivät ole niin kovin paha asia, kun USA:n teollisuus tietenkin haluaa hyödyntää tuon maan tarjoamia mahdollisuuksia tuottaa tuotteita halvalla. Mutta tietenkin poliittiset vangit ovat kiusallinen asia Washingtonin poliitikoille, jotka haluavat tuoda kaikkialla esiin omia demokraattisia ajatuksiaan. Joten tuolloin olisi hyvä, että tuollaisen poliittisia vankeja pitävän valtion vieressä olisi sellainen "kontrasti-valtio", johon voidaan viitata sanomalla, että "siellä asiat ovat vieläkin huonommin". Samoin jos kansainvälisellä poliittisella kentällä ei mitään sen suuremmin tapahdu, niin silloin tiedotusvälineet saattavat kiinnostua esimerkiksi joidenkin johtavien poliitikkojen yhteyksistä Ku Klux Klaniin, tai siitä että teettääkö joku yhtiö vaikka vaatteita poliittisilla vangeilla, joita Pohjois-Koreassa pidetään kuulemma samoissa oloissa kuin Auschwitzin vankeja. Samoin se että teetetäänkö noita tuotteita lapsilla tai saako työläinen muuten mitään palkkaa työstään voi alkaa kiinnostaa joitakin tiedotusvälineitä. Samoin tässä sitten taas muistutan siitä, että jos valtiolla ei ole esimerkiksi lapsityövoimaa koskevaa lainsäädäntöä, niin silloin tietenkin tuota lakia on hyvin vaikeaa rikkoa.


Erityisen ikävä tilanne on tietenkin Kiinalle sekä USA:lle, jotka haluaisivat oikeastaan jo normalisoida omat suhteensa, mutta kun niiden välissä on tuollainen pieni valtio, jonka johto ei oikeastaan välitä siitä, mitä siellä YK:ssa on tullut allekirjoitettua. Tietenkään Etelä-Korea ei varmasti halua sotaa omalla alueellaan tai Korean niemimaalla, koska se sitten tietäisi suuria tuhoja tuossa maassa. Kuitenkin tilanne joka kiristyy tuolla alueella on myös USA:lle hyvin ikävä, koska se on hankkinut useita liittolaisia tuolta alueelta varsinkin Kylmän sodan aikaan. USA tarvitsee tuota liittolaisten verkostoa oman strategisen ydinisku-valmiutensa ylläpitämiseen, ja samasta syystä sen johto kantaa huolta siitä, että jos joku valtio sitten luisuu Kiinan tai Venäjän etupiiriin, koska tuolloin Venäjän ilmavoimat saisi sijoitettua tuohon maahan omia strategisia pommikoneitaan sekä ristelyohjuksiaan, joiden avulla se kykenee uhkaamaan USA:n rannikoilla olevia kohteita tehokkaasti.

Ja tuo asia sitten saa aikaan harmaita hiuksia Washingtonissa, koska tietenkin nuo liittolaiset odottavat saavansa USA:lta ase- ja muuta sotilaallista apua, jos niillä tulee sitten kahnauksia naapurivaltioidensa kanssa. Tämän takia sitten joukko amerikkalaisia joutuu aina välillä lähtemään toiseen valtioon kauas meren taakse käymään toisten aloittamia sotia. Mutta samalla tietenkin pitää muistaa se, että jos USA jättää liittolaisensa pulaan, niin se saattaa merkitä sen luisumista Venäjän etupiiriin. Tietenkään USA:n johto ei varmaan ole koskaan kertonut sitä, miksi sen joukot ovat niin kovasti kiinnostuneita Väli-Amerikan joutumisesta sosialistien hallintaan. Syy tähän on se, että jos Venäjä voisi saada noista pienistä valtioista stabiileja liittolaisia itselleen, niin se voisi sitten sijoittaa esimerkiksi strategisia pommikoneita näihin valtioihin, ja sieltä ne voivat suorittaa nopeita iskuja USA:n eteläiselle rannikolle sekä Kaliforniaan.


Mutta toki se voisi tuoda alueelle myös erittäin tehokkaita mobiilialustoille sijoitettavia SS-25 "Topol" (NATO:n koodinimi "Sickle") ydinaseita, joiden lentoaika kohteisiin on tuolloin erittäin lyhyt. Jo Kylmän Sodan aikaan oli ajatuksia siitä, että Neuvostoliitto toisi Kuubaan SS-20 "Saber" IRBM- ohjuksia, jotka olivat erittäin  liikkuvia taistelukentän aseita, joiden tuhoaminen olisi paljon vaikeampaa kuin 1960-luvun alkupuolen ydinaseiden. jotka käyttivät nestemäisiä polttoaineita. SS-20 ja siitä kehitetty SS-25 käyttävät rakettiin varastoitavaa kiinteää polttoainetta, joten ne eivät tarvitse samanlaisia huolto-installaatioita kuin nuo vanhemmat ohjukset, joten niitä voidaan siirrellä tuolla saarella hyvin nopeasti paikasta toiseen, olettaen tietenkin että nuo aseet tuodaan Kuubaan. Mutta kansainvälinen ydinaseita koskeva kriisi tietenkin on myös omalla tavallaan Washingtonin poliitikoille mieleen.


Ulkoiseen viholliseen on helppoa kiinnittää huomiota, jotta sisäpolitiikka sitten jäisi lehdistössä vähemmälle huomiolle. Tällä tarkoitan kaiken maailman Ku Klux Klaneja, joiden jäsenten mielestä ampuma-aseet kuuluvat tietenkin amerikkalaiseen kotiin samalla tavoin kuin ruuvimeisseli tai tehosekoitin. Samoin tietenkin tiettyjen tahojen rasismiin voidaan kiinnittää vähemmän huomiota, jos jossain Korean niemimaalla sitten vedetään kovia piippuun. Ja tietenkään ydinasevaltion kimppuun ei samalla tavalla voida käydä, joten sen takia hyökkäys tuohon "maailman epädemokraattisimpaan maahan" ei tule kysymykseen. Samoin noiden Kim Jong Unien takia esimerkiksi USA:n sotateollisuus saa valtavia aseita koskevia tilauksia. Joten tietenkin tuota miestä voidaan ajatella siltä kannalta, että hän varmasti on toiminnallaan pelastanut useiden upseerien virat sekä Etelä-Koreassa että USA:ssa, koska tuolloin voidaan tietenkin asevoimien kovaa koulutusta sekä suurta kokoa perustella kaikelle kansalle.

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Tuesday, August 15, 2017

Valtioiden välit kiristyvät aina välillä, ja jos kyseessä on ydinaseita hallussaan pitävä valtio, niin silloin tietenkin sanamuodot ovat erittäin kovia verrattuna valtioihin joilla ei niitä ole.


Ydinkoe "Plumbbob Stokes"  räjähdys on kuvattu
voimakkaan himmentimen läpi keskellä päivää
joten se varmaan kertoo jotain aseen kirkkaudesta
Nevada 7.9.1957
(Kuva I)

USA:n ja Pohjois-Korean välit ovat kiristyneen, mikä sitten tietenkin kielii siitä, että si maailmaan on tullut uusi tekijä, jonka toimintaa kannattaa vähän seurata. Kun puhutaan siitä, että Pohjois-Korea hyökkäisi Guamille, niin mitään kovin suurta sotilaallista hyötyä ei tästä tempusta sille olisi. Ja seurauksena olisi varmaan se, että USA vastaisi iskuun joko sukellusveneestä tai maalta ammuttavalla ballistisella ohjuksella. Mutta tuohon voimankäyttöön vastaaminen tietenkin on erittäin ikävä asia, mikä varmasti aiheuttaa erittäin paljon kuolleita. Kuitenkin jos Pohjois-Korea hyökkää Guamilla olevia USA:n sotilaallisia kohteita eli lähinnä lentotukikohtaa vastaan, niin silloin tietenkin tuon valtion pitää vastata voimaan voimalla.


Se että Pohjois-korean johto käyttää kovaa kieltä sekä esittelee kaiken maailman hyökkäyssuunnitelmia omassa valtiollisessa mediassaan kertoo siitä, että tuon maan johto kokee olevansa uhattuna. Ja siksi sen pitää sitten lähteä uhkaamaan jotain läntistä valtiota. Kun puhutaan puhtaasti hyökkäyksestä Guamille sekä siihen käytettävistä ohjuksista, niin silloin tietenkin voidaan suoraan sanoa, että noiden aseiden tarkkuus ei ehkä riitä siihen, että ne iskisivät tuolla saarella olevan lentotukikohdan kohdalle, mutta tietenkin tuho saarella olisi erittäin suuri ja ydisaastetta vapautuisi ilmakehään, jos taistelukärki räjähtäisi kosketuksesta, jolloin ilmakehään nousee paljon radioaktiivista pölyä.


Tekstin päällä oleva kuva Ydinkoe "Plumbbob Stokes":sin (Kuva I) räjähdyksestä, joka tapahtui 7.9.1957 klo 12.25.002  on kuvattu voimakkaan himmentimen läpi keskellä päivää joten se varmaan kertoo jotain aseen kirkkaudesta. Mutta kuten tiedämme, niin aivan niin tehokas tuo kammottava väline ei ole kuin mitä on väitetty, ainakaan jos kyseessä on sotilaallinen kohde. Mutta siviilikohteeseen iskiessään ne ovat hyvin tehokkaita massatuhon aiheuttajia. Strategisten iskujoukkojen tukikohdissa on aina omat varoitusjärjestelmät tällaisten tilanteiden varalta, missä joku yrittää iskeä niitä vastaan ydinaseilla.


Toisin sanoen niiden henkilöstöllä on koulutus toimia tuossa tilanteessa, sekä heillä on myös käytössään suojavarusteet sekä jodia, mikä tietenkin estää jonkin verran säteilysairautta, joka saa alkunsa siitä, kun henkilö imee radioaktiivisia hiukkasia keuhkoihinsa. Samoin ydinasetukikohdissa on käytössä vesisuihkuja, joilla ydinaseen nostama pöly saadaan laskeutumaan maahan sekä myös kyky sekä taito kerätä radioaktiivista romua säiliöihin. Eli niillä on oma turvaryhmä tuollaisen tilanteen varalta, missä ydinkärki vaurioituu tai jopa räjähtää levittäen radioaktiivista materiaalia ympäriinsä. Mutta siviileille tällainen tapaus voi olla hyvin ikävä asia.

https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Plumbbob

Mutta tietenkin on mahdollista sellainen asia, että Kim Jong-Un olisi saanut "mustasta pörssistä" hankkimiensa Ukrainalaisten rakettimoottorien lisäksi muutamia ohjusten suuntauslaitteita, joilla hän sitten voisi suorittaa nuo iskut Guamille. Olisi muuten mukava tietää, että ovatko nuo ohjukset sitten kiinteää- vai nestemäistä polttoainetta käyttäviä aseita, koska jos Pohjois-Korealla olisi käytössään kiinteää polttoainetta käyttäviä pitkän matkan ohjuksia, niin silloin se voisi suorittaa iskuja hyvin lyhyellä varoitusajalla, koska nuo polttoaineet varastoidaan itse rakettiin.


Jos taas tuo maa hankkinut vain  nestemäistä polttoainetta käyttäviä raketteja, niin silloin se joutuu tankkaamaan ohjuksensa ennen iskua, mikä antaa enemmän varoitusaikaa. Toki on olemassa sellainen mahdollisuus, että tuon valtion käytössä olisi sellaisia nestemäisiä polttoaineita käyttäviä ohjuksia, joiden polttoaine varastoidaan rakettiin, jolloin tietenkin voidaan sanoa aseen olevan hyvin nopeasti käytettävissä. Tuollaiset lähinnä typpihapon hapettavaan ominaisuuteen perustuvat polttoaineet ovat kuitenkin hyvin syövyttäviä ja siksi niiden käyttö on ongelmallista, koska ne saattavat sitten syövyttää säiliön puhki. Tuon takia nämä rakettiin varastoitavia nestemäisiä polttoaineita käyttävät raketit ovat jonkin verran epäluotettavia, koska jos niiden typpihappoa sisältäviin hapetinsäliöihin tulee korroosiota, niin silloin ohjus pahimmillaan räjähtää varastossaan, ja tuo korroosio voi johtua siitä, että niiden lasitukseen on tullut halkeamia, joiden kautta typpihappo pääsee kosketukseen säiliön pinnan kanssa.


Noissa raketeissa käytetään usein hydratsiinia polttoaineena, ja noiden kemikaalien sytytys tapahtuu siten, että typpihapon annetaan vain koskettaa hydratsiinia, jolloin ne syttyvät itsestään palamaan, ja tuon takia nämä kemikaalit ovat hyvin vaarallisia. Hydratsiini on erittäin myrkyllistä, ja sen myrkyllisyys vastaa lähinnä hermokaasua, joten tuon aineen vuoto voi surmata useita ihmisiä. Kun puhutaan siitä, että millainen Pohjois-Korean ydinase on, niin uskoisin että nämä aseet ovat oikeastaan puhtaaseen terroriin tarkoitettuja "hehtaaripyssyjä", joilla ei ole mitään käytännön tekemistä esimerkiksi sellaisten aseiden kanssa, jotka voivat tuhota komentobunkkereita tai lentotukikohtia.


Vaikka ydinase on tietenkin hyvin tehokas ja näyttävä, niin kuitenkin sen teho on sotilaallista kohdetta vastaan paljon pienempi, kuin yleisesti kuvitellaan. Nykyaikaisen sotilastukikohdan rakenteet on tehty sellaisiksi, että paineaalto ei kohdistu niihin suoraan, vaan noiden maan päällä olevien installaatioiden kaarevat muodot ohjaavat räjähdyksen paineaaltoa viistottain ylös, ja noissa rakenteissa käytetään sellaisia materiaaleja, että ne irtoavat kokonaisina alustastaan, jolloin niiden aiheuttama sirpalevaara on mahdollisimman pieni.


Ja nykyään nämä melko kevyet rakenteet tehdään niin, että niissä on useita kerroksia, eli käytännössä nuo maan päällä olevat kevyet suojarakennukset, joita näkyy monissa vietnam-elokuvissa ovat useita erillisiä sisäkkäisiä peltisiä rakennelmia, jotka peitetään vielä tulenkestävällä teltalla. Tai tietenkin tuo teltta voi sijaita myös hangaarin sisällä, ja sen tarkoitus on peittää sen sisällä oleva lentokone, jotta sen salaisuudet eivät paljastu sivullisille. Tuossa teltassa voi olla myös metallikudos, mikä suojaa konetta EMP-säteilyltä. Mutta tietenkin myös maanalaisten tunnelien suuaukko voidaan peittää sellaisella puolipalloa muistuttavalla hangaarilla, joka suojaa sen luukkua. Ja tuolloin tuon bunkkerin tuhoaminen onnistuu maan sisään tunkeutuvalla niin sanotulla seismisellä kärjellä.


Tuollaisen taistelukärjen vastatoimiin kuuluu sellainen ratkaisu, mitä on käytetty esimerkiksi NORAD:in sekä myös Venäjän komentobunkkerien suunnittelussa. Eli tuo bunkkeri on sijoitettu valtavaan keinotekoiseen luolaan, ja se muistuttaa itseasiassa valtavaa teräsbetonista valmistettua laatikkoa. Tuo laatikko on sitten asennettu hydraulisten mäntien varaan, jotta jos ydinaseen aiheuttama shokkiaalto osuu siihen, niin tuo bunkkeri ei tuhoudu tärähdyksessä niin helposti. Noita installaatioita vastaan on tehty sitten sellaisia ydinaseita, jotka iskevät ikään kuin jonossa samaan paikkaan. Eli kun ensimmäinen ydinkärki on tehnyt maahan kraaterin, niin sen jälkeen tuohon kraateriin osuu lisää ydinkärkiä, ja lopulta sitten nämä kärjet kaivavat maahan niin syvän aukon, että ne paljastavat bunkkerin katon, jolloin se tuhoutuu.

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/



Thursday, August 10, 2017

Miksi Pohjois-Korean tilanne on niin kamalan monimutkainen?

Pohjois-Korean MIG-29 "Fulcrum"
Wonsanin ilmailufestivaaleilla

Pohjois-Korea on taas osoittanut halunsa ryhtyä avoimeen konfliktiin USA:n kanssa, ja esimerkiksi kertonut maailmalle, että sillä on suunnitelmia Guamin valtaamiseksi. Kun tuota Pohjois-Korean tilannetta katsotaan tarkasti, niin tuolla uhittelulla on ainoastaan sellainen tarkoirtu, että tuon maan johto haluaa käyttää ulkoista konfliktia oman nahkansa sekä asemansa tukemiseksi. Mutta kun taas asiaa tarkastellaan esimerkiksi USA:n kannalta, niin tietenkin tällaiset uhat palvelevat sen sotatarviketuotantoa erittäin hyvin, ja tietenkin näiden "rosvovaltioiden" muodostaman uhkakuvan takia esimerkiksi ABM (Anti Ballistic Missile)-ohjelmat saavat tukea USA:n liittovaltiolta.


Samalla kuitenkin voidaan kysyä, että mitä varten USA älähtää jokaisesta uudesta ydinaseita kehittävistä valtiosta, ja kuitenkaan sen poliittinen johto ei koskaan tee mitään noiden perinteisten supervaltojen toimesta rakennettujen ydinaseiden takia. Eli tuo kysymys on siitä, että miksi myös muilla valtioilla, kuin YK:n pysyvillä jäsenmailla ei saisi olla hallussaan ydinaseita? Ja samalla tietenkin voidaan miettiä sitä, että kuinka kehittynyt tuollainen supervallan hallussa oleva ydinase sitten oikeastaan onkaan? Pelkkä ydinpommi ei tietenkään riitä muuta kuin oman kansan pelotteluun. Eli periaatteessa tuollainen "poliisikäyttöön" tehty ydinase voidaan asentaa vaikka Pjongjangin Juche-tornin huipulle, ja sillä tavoin Kim Jong Un voi sitten pitää valtaa itsellään.


Tuolloin tällä miehellä olisi hallussaan ydinaseen laukaisin, ja jos tuolla pääkaupungissa aletaan kapinoida, niin hän voisi sitten mennä bunkkeriin piiloon, ja laukaista tuon aseen pääkaupungissaa. Mutta uuden sukupolven ydinaseet ovat todella kehittyneitä paitsi laukaisimien että kuljetusvälineiden osalta. Nämä aseet kuljetetaan kohteeseen nopeilla taktisilla rynnäkkökoneilla kuten SU-27 sekä F-15 ja tietenkin tässä voidaan kertoa sellainen asia, että kukaan oikea sotilas ei varmaan paljasta parhaita mahdollisia valttejaan, joten esimerkiksi STEALTH-teknologiaa käyttäviä risteilyohjuksia voidaan tietenkin myös välillä irrottaa niitä kuljettavista lentokoneista, ja sitten nämä ohjukset ikään kuin partioivat itsenäisesti, eli nämä aseet ovat oikeastaan vain pieniä robottilennokkeja, jotka voidaan tankata ilmassa samaan tapaan kuin muutkin suihkukoneet, ja sen takia nuo aseet ovat äärettömän vaarallisia.


Nämä uuden sukupolven tekoälyllä varustetut aseet voivat partioida jonkun valtion ilmatilassa, ja käydä välillä tankkaamassa ilmatakkauskoneista. Ja se riski mikä tuollaisiin aseisiin liittyy on se, että niiden toiminta perustuu "kuolleen miehen kytkimeen", eli jossain on radio, mikä lähettää noille aseille jatkuvasti "kaikki kunnossa merkkiä", ja jos tuo aseen omistaja-valtio sitten asettaa asevoimansa ylimpään mahdolliseen valmiuteen, niin silloin tietenkin se ilmoittaa sen valtion, joka aikoo hyökätä. Jos tuon aseen tietokone ei saa ilmoitusta siitä, että tuo hätätila on purettu, ja tuo "kaikki kunnossa signaalia" lähettävä radioantenni ei sitten lähetä signaalia, niin silloin tuo asejärjestelmä voi lähteä hyökkäämään tuohon kohteeseen, jos niiden kärjille on syötetty kohteet, jotka halutaan tuhota. Kuitenkin pohjois-Korean tilanne on hyvin mutkikas, koska tuollainen valtio tietenkin hyödyllinen niille, jotka haluavat sijoittaa rahaa asevarusteluun.


Pohjois-Korea on osoittanut olevansa arvaamaton valtio, joka on valmis avaamaan tulen milloin sen johtoa sattuu huvittamaan, ja tietenkin Internet on sitten pakottanut myös tuota hyvin suljettua valtiota avautumaan ulkomaailmaan, ja kuitenkin sen johto on jatkuvasti pannut toimeen määräyksiä, joita ei voida kutsua miksikään muuksi kuin äärimmäiseksi diktatuuriksi. Kuitenkin jos Kim Jong Un saa provosoitua konfliktin, niin hän voi sitten ikään kuin myydä nahkansa kalliisti, ja laukaista Taepodong-ohjuksiaan Japaniin, Etelä-Koreaan sekä Alaskaan ja ehkä myös Venäjälle sekä Kiinaan. Näet tuollaisella joka suuntaan tapahtuvalla ydinhyökkäyksellä voisi olla tuon valtion johtajien mielestä sellainen vaikutus, että sen avulla sitten voidaan suurvallat usuttaa toistensa kimppuun.


Tuon valtion johto on äärimmäisen tarkka asemastaan, joten siksi se haluaa luoda paljon ulkoisia vihollisia, joiden avulla se voi sitten eristää omaa kansaansa muusta maailmasta. Se että Pohjois-Korean ihmiset eivät halua kapinoida johtuu siitä, että heille reaalisosialismi tai tarkemmin sanottuna Juche-sosialismi, joka takaa Kimien perheen vallan tuossa maassa on itsestäänselvyys. Kim Jong Unin kabinetin perustelu äärimmäiselle sensuurille on se, että jos ihmiset eivät tiedä muusta järjestelmästä, niin he eivät muutoksia tuon maan oloihin osaa kaivata.


Juche-sosialismi on oikeastaan keskiaikaisen feodaalijärjestelmän uusi nimi, ja siinä ainoastaan valtion johtajalla on oikeus tehdä mitään ehdotuksia valtiota koskeviin päätöksiin. Tuolloin hän on ikään kuin uusi versio jostain 1300-luvun kuninkaasta, joka hallitsi täysin välittämättä mistään muusta kuin itsestään ja ehkä joissain tapauksissa perheestään. Tietenkin tämä tilanne aiheuttaa sen, että valtion johtaja on tuossa mallissa hyvin vihattu, ja tämän takia voidaan sanoa, että Pohjois-Koreaa hallitaan pelolla, joka luodaan ydinaseiden avulla.

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/pohjois-korea-soimasi-trumpia-jarjettomaksi-vain-voimankaytto-toimii-trumpia-vastaan/6531286#gs.iAnAugg


https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Thursday, August 3, 2017

Pohjois-Korean ohjuksista hiukan lisää, eli miksi niitä oikeastaan pelätään?


Yllä on kuva Pohjois-Korean uudesta mobiiliasemaan sijoitetusta ICBM- ohjukseksi nimetystä aseesta, joka pienen kokonsa perusteella ei ehkä kykenisi kantamaan ydinkärkeä USA:aan, mutta kemiallisia sekä biologisia aseita sen avulla voidaan tietenkin kuljettaa melko pitkiäkin matkoja. Vaikka ase ehkä on hyvinkin epätarkka, niin silloin kuitenkin voidaan sanoa, että biologisten aseiden levittämiseen tarkoitetun ohjuksen ei tarvitse olla tarkka. Toisaalta siinä voi olla pieni ydinkärki, ja ehkä kyseessä on joku ASAT-ase, jota on ajateltu käyttää USA:n vakoilusatelliitteja vastaan. Tuon aseen kohdentamisen ongelma on siinä, että jos se ei saa tietoonsa lähtöpisteen koordinaatteja, niin silloin ase ei voisi lentää tarkasti kohteeseensa.

Toisaalta en usko että Pohjois-Korealla on myöskään kovin kehittyneitä Inertia sekä tutkanavigointijärjestelmiä, joten siksi ohjuksen tarkkuus ei ehkä kovin hyvä ole. Toimiakseen tehokkaasti nämä navigointilaitteet tarvitsevat tehokkaat tietokoneet, joiden avulla tutkan ottamaan kuvaa maasta verrataan ohjuksen muistissa olevaan kuvaan, ja kun kuvat ovat päällekkäin, on ohjus oikeassa kurssissaan. Toimiakseen tuo laite vaatii kuitenkin satelliittien tai lentokoneiden ottamia kuvia kohde-alueestaan, jotta ohjuksen muistiin saadaan kuva, jota navigointilaite vertaa tutkan antamaan kuvaan.

Mutta ennen kuin taistelukärki voi ryhtyä vertaamaan kuvia, tarvitaan Inertiaksi tai hyrräjärjestelmäksi kutsuttua navigointijärjestelmää. Tuo järjetelmä  ohjaa asetta gyrohyrrien ja kallistusanturien antamien tietojen perusteella, kunnes sen kärki kääntyy kohti maata, ja tutkaan perustuva DSMAC (Digital Scene Matching Area Correlation)-järjestelmä alkaa verrata ohjuksen muistissa olevaa kuvaa siihen kuvaan, mitä tutka alkaa antaa tuosta alueesta, ja kun kuvat ovat päällekkäin, niin sillon ohjus on oikealla radallaan. Tietenkin voidaan käyttää myös optista tähtäintä, jolloin tutka on korvattu kameralla, ja tuo järjestelmä on hyvin tarkka, ja sitä käytetään myös taktisissa ohjuksissa, joita laukaistaan lentokoneista tai helikoptereista.

Eli kun ohjuksen imagetunnistin joka on oikeastaan sama ohjelma, mikä käytetään kasvojen tunnistuksessa tunnistaa kohteen, niin se laukaisee ohjuksen kohti tätä maaliaan, mikä sitten tietenkin vähentää lentäjän tarvetta keskittyä tuohon operaatioon. Tuolloin kohteiden kuvat on syötetty ohjuksen muistiin, ja sitten vain tarvitsee lähteä lentämään, ja kun kohde on tähtäimessä tulittaa lentokone kohdetta välittömästi ellei tämä näytä IFF-merkin avulla, että se on oma panssari tai telavaunu.

Voidakseen lentää tarkasti myös lennon alkuvaiheessa tarvitsee ohjus kaksi pistettä sen mistä se lähti ja mihin sen pitää iskeä. Eli Inertia ohjaa ohjusta kunnes sen kärjen tutka saa sitten kuvaa kohteena olevasta alueesta, ja se voi sitten ryhtyä hienosäätämään kärjen suuntausta. Ja kaikkein helpoin tapa saada selville ohjuksen laukaisupiste on käyttää  satelliittinavigaattoria, joka syötää ohjuksen paikkatiedot automaattisesti sen kärkeen. Tuon takia esimerkiksi Venäjällä on oma GLONASS-järjestelmänsä, jota se voi käyttää tuollaisen mobiiliaseen suuntaamiseen.


Pohjois-Korean ydinasetta pidetään melko primitiivisenä välineenä, jolla ei ehkä ole muuta käyttöä kuin siviilikohteisiin suunnatut massatuho-hyökkäykset, joilla ei ole mitään tekemistä minkään muun kuin terrorin välineenä. Ja kun tuota maan ydinohjelmaa tarkastellaan siltä kannalta, että sillä ainoastaan taataan Kim Jong Unin vallan säilyminen, niin sen ainoa tarkoitus silloin vain eristää tuota pientä valtiota entisestään. Uskoisin että Pohjois-Korealla on kahden tyyppisiä ydinaseita.


Ohjuksia jotka voidaan lähettää iskuun kohti Japania sekä USA:aa eli lähinnä Alaskan voisi ajatella olevan realistisessa mielessä se kohde, mihin Pohjois-Korea suuntaa iskunsa, tai tietenkin sellainen outo hypoteesi voidaan ottaa lukuun, että Pohjois-Korea laukaisee ohjuksensa kohti Shanghaita. Sitä kautta sen johto yrittäisi saattaa USA:n ja Kiinan avoimeen konfliktiin toistensa kanssa. Tuolloin se voisi käyttää esimerkiksi laivaan piilotettua asetta, joka solutetaan vaikkapa juuri Shanghain satamaan, ja sitten laukaistaan siellä, jolloin voidaan olettaa käyvän niin, että Kiinan johto voisi uskoa hyökkäyksen tulevan USA:n taholta, ja siinä käytetyn STEALTH-ohjuksia. Kuitenkin tämän aseen lisäksi tuolla maalla voisi olla käytössään myös ydinmiinoja, joiden tarkoitus olisi tukea maan johdon sisäpoliittista asemaa.

Noilla miinoilla tarkoitan siis paikalleen sijoitettuja ydinräjähteitä, jotka voidaan laukaista kauko-ohjauksella. Kyseiset miinat on saatettu valaa talojen perustuksiin, ja jos tuossa maassa sitten käy niin, että siellä syntyy kapina, niin silloin voi valtionjohto räjäyttää nuo aseet saadakseen tilanteen palautettua omiin käsiinsä, ja ehkä tuo on osittain se syy, miksi kyseisessä maassa ei tapahdu mitään sen suurempia kapinoita.

Tietenkin Kim Jong Unilla on käytössään valtava määrä kemikaaleja sekä biologisia aseita, joiden käyttöä varmasti pelätään enemmän kuin mitään muuta. Ja voihan tuo mies sitten tuottaa myös reaktoreissaan radioaktiivisia aineita, joita sitten kylvetään ihmisten päälle kranaateilla, joiden ruudin sekaan on voitu lisätä esimerkiksi radiumia tai muuta ydinjätettä. Kun ajatellaan sitä, että Pohjois-Korean uusi ohjus on melko pieni, sekä sitä että kyseessä on mobiilisemassa oleva väline, niin silloin tietenki voidaan sanoa suoraan, että mikään kovin tarkka tuo väline ei kuitenkaan ole. Mutta terroriaseena se varmasti on hyvin tehokas pelote.

Näet jos tuon aseen kärkeen asennettaan biologinen ase, niin silloin kyseessä on äärimmäinen pelote. Vaikka ydinaseita pidetään kaikkein pelottavimpina massatuhon välineinä, niin todellisuudessa bakteriologiset sekä viruksiin perustuvat biologiset aseet ovat paljon vaarallisempia ihmiskunnalle kuin ydinase. Bioaseet ovat ikään kuin hiljainen massatuhonnan menetelmä, jonka käytöstä ei ehkä koskaan jää kiinni. Tuo hyökkäys muistuttaa valtavan laaja-alaista salamurhaa, eli tuolloin vihollisen alueelle aiheutetaan vain voimakas epidemia, mikä sitten voi surmata suuren osan noista hyökkäyksen kohteena olevista ihmisistä.

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Friday, July 7, 2017

Pohjois-Korean ydinaseen aiheuttama uhka voi kohta yltää myös Suomeen asti.


Yonbuyon ydintutkimuskeskus
Pohjois-Koreassa


Pohjois-Korean ohjuskoe sekä ydinohjelma ovat varmasti aiheuttaneet keskusteluja maailmalla, koska nyt eräällä maailman suljetuimmista maista on käytössään ydinase, jolla se kykenee uhkaamaan jopa Suomea. Kyseinen uhka on todellinen mikäli tuosta aseesta saadaan sen verran pitkälle kantava, että sen toimintasäde yltää maahamme, tai ehkä Kim Jong-Un aikoo sitten saada ohjuksensa peiton yltämään Pietariin asti. Pohjois-Korean Taepodong-II ohjus ei ole mitenkään helposti torjuttavissa kineettisen energian THAAD-ohjuksella, vaan tuo ase on hyvin pitkä sekä hoikka, eli siinä saatetaan käyttää tuota paljon puhuttua “tykkilaitetta” (“cannon device”), jossa kaksi tai useampia plutoniumin kappaleita painetaan toisiaan vasten hyvin ohuessa putkessa, ja ehkä niitä pidetään erossa toisistaan nailon tulpilla. Ja jos tuo ase sitten sälytetään vaakatasossa ja nuo nailon-kappaleet ovat tyhjiössä, niin silloin ei ennenaikaisesta tai spontaanista räjähdyksestä ole pelkoa.


Tuon aseen toiminta on sellaista, että RDX-räjähde työntää nuo plutoniumin palaset toisiaan vasten nailonin läpi. Ja tietenkin tuon tykkilaitteen ympärillä voisi olla litiumia, joka sitten saa aikaan tehonlisäyksen, eli muuttaa tuon aseen vetypommiksi. Vaikka “tykkilaitetta” pidetään ehkä paljon vaarallisempana käyttäjilleen kuin imploosio- eli sortumis-menetelmään perustuvaa ydinasetta, jossa räjähdesegmentit painavat plutoniumista tehtyä onttoa palloa kasaan sen keskustassa olevaa plutoniumin kappaletta vasten, niin kuitenkin “tykkilaite” eli “Hiroshiman pommin” kopio kuitenkin on riittävä varuste, jotta Pohjois-Korean johto saa siitä haluamansa pelotteen, minkä turvin se voi jatkaa omaa massatuhoase-ohjelmaansa sekä pitää valtaa hallussaan seuraavat sata vuotta.


Kun tuota Pohjois-Korean ydinase-ohjelmaa sekä erityisesti sen ydinpommeja sekä ohjuksia tarkastellaan lähemmin, niin niistä voidaan sanoa aivan hyvin, että nämä välineet vaikuttavat hiukan alkeellisilta, mutta ne kuitenkin toimivat, mikä riittää Kim Jong-Unille. Ja tuon aseen kohdalla voidaan sanoa, että se on samalla tarkoitettu hänen omaksi turvakseen. Pohjois-Korean pääkaupungin Pjongjangin alla on ilmeisesti ydinmiina, jolla sitten tuon valtion johto voi räjäyttää itsensä sekä muut kaupungissa olevat ihmiset, jos siellä sattuu joku mellakka, mitä tuon maan armeija ei kykene tukahduttamaan.


Tuolloin voi valtionjohto turvautua äärimmäisiin menetelmiin, jotta sen ei tarvitse vastata yhtään mistään teoistaan. Tai sitten nuo valtion johtajat marssivat johonkin lentokoneeseen, ja sitten kun he lennähtävät pois Pjongjangin ilmatilasta, niin he voivat räjäyttää kyseisen aseen, jonka tuhovoima voi olla vaikka kuinka suuri.  Kun tuon valtion ydinohjelmaa ajatellaan, niin siihen liittyy hyvin paljon sellaisia asioita, mistä voidaan hiukan keskustella. Esimerkiksi mistä Kim Il-Jong sai sai aikoinaan tuohon aseeseen tarvittavan uraanin, jolla hän valmisti tarpeeksi plutoniumia tuohon pommiin, mistä on tullut koko Aasian suurin päänsärky.


Tuohon Pohjois-Korean ydinohjelmaan liittyy sellainen teoria, että jotkut länsimaat ovat sille antaneet tälle maalle tietoja siitä, miten tuo ydinase oikeastaan tehdään toimivaksi. Tällä tavoin voisi sitten joku yrittää peitellä omia aseohjelmiaan, kun Pohjois-Korean tekemät ydinkokeet peittävä tällaisen toiminnan mediassa. Itse en tätä kyllä aivan varmasti usko, mutta kuitenkin tuon valtion valmistamien ydinpommien ikään kuin yllätyksellinen tulo maailmanpolitiikkaan varmasti on hyvin kiinnostavaa toimintaa.


Se miten tuo valtio onnistui salaamaan kyseisen ohjelman, vaikka ydinaseen valmistaminen vaatii valtavan teollisuuslaitosten ryppään, niin silti tuo koe tehtiin vähän yllättäen, Eli miten tuo maa voi salata esimerkiksi rikastuslaitosten olemassaolon, jotta se sitten saisi aikaan sellaista 12-prosenttista HEU:ta (High Enriched Uranium), mikä tarkoittaa sitä Uraani-235- pitoisuutta, mistä voidaan tai mistä kannattaa  sitten lähteä jalostamaan reaktorin kautta sellaista Plutoniumia, mitä voidaan käyttää ydinaseiden valmistamisessa.


Tuollainen rikastusyksikkö on kilometrien mittainen, ja siinä käytetään valtavia sentrifugeja sekä myös kemiallista erotusta, missä uraania sidotaan fluoriin, joka muodostaa uraaniheksafluoridia, jolla tuota erittäin syvällä olevaa maailmankaikkeuden raskainta luonnollista alkuainetta erotetaan muusta malmista. Samoin uraania on maaperässä todella vähän, ja sen kaivaminen vaatii kilometrien syvyisiä kaivoksia, joten miksi tuota kaivosta sekä rikastuslaitosta ei oltu nähty mistään satelliitista? Vaikka tuon valtion ydinreaktori tai tarkemmin sanoen sen koereaktorin sisään jätetty polttoaine sitten olisi jäänyt muuten huomaamatta, niin tuon aseohjelman tukijärjestelmät sitten varmasti olisivat herättäneet huomiota. Tuota reaktorin korkeasti radioaktiivista polttoainetta ei varmaan aivan huomaamatta siirrellä.



Tietenkin USA:aa syytetään aina siitä, että sen tapa toimia muiden maiden ydinaseita vastaan on vähän liian suoraviivainen, eli kaikki tuon maan kilpailijat saavat vastaansa pakotteita, niin kuitenkin on hyvin erikoista, että tuo Pohjois-Korean Yongbuyn reaktori sitten kuitenkin jätettiin aikoinaan ydinaseneuvottelujen jälkeen panostettuun tilaan, missä se oli helppo ottaa käyttöön uudelleen. Kun satelliitti sitten vuonna 2013 havaitsi voimalassa eli sen jäähdytys sekä turbiini-yksiköissä päästöjä oli liian myöhäistä. Reaktori tuotti jo täydellä teholla plutoniumia, jota Pohjois-Korea käytti ensimmäisten ydinpommiensa valmistamiseen, mutta se varmasti halusi laajentaa plutoniumin valmistamiseen käytettävää kapasiteettia, kun tuon koereaktorin tuotantomäärät olivat ehkä varsin pienet.

Yongbyun laitoksen 5 MW reaktorin valmistaminen aloitettiin jo vuonna 1986 ja kriittiseksi se saatiin vuonna 1986, jolloin sitten myös reaktorin sydämen radioaktiivisuus kohosi valtavan korkeaksi. Reaktorin toiminta keskeytettiin välillä vuonna 1994, mutta reaktori sitten avattiin uudelleen vuonna 2009. Yongbyon alueella on myös 1963 toimintansa aloittanut Neuvostoliitosta hankittu IRT-2000 reaktori, joka tuottaa sädehoitoon vaadittavia isotooppeja, ja ehkä osa ydinaseen valmistamiseen vaadittavasta plutoniumista on ehkä peräisin tuosta laitoksesta.  Kun Pohjois-Korea sai valmistettua kevytvesireaktorin, niin sitten tietenkin tätä asiaa perustellaan rauhanomaisella sähköntuotannolla. Kun sanotaan että kevytvesireaktori ei kykene tuottamaan ydinaseplutoniumia, niin silloin puhutaan normaalista aseohjelmasta, mutta jos valtion on pakko tuota korkeasti rikastettua plutoniumia tuottaa, niin silloin se kyllä tähän kykenee, vaikka prosessi on silloin erittäin kallis sekä tuon materiaalin tuottaminen vaatii pitkiä sentrifugi-prosesseja, niin tuollainen seinää vasten oleva organisaatio kyllä siihen pystyy.


Kun tuo valtio sitten sai tämän reaktorin tuottamaan Plutoniumia, niin se sitten laajensi ilmeisti tuota massatuhoase-ohjelmaansa niin, että sillä on valmisteilla tai toiminnassa useampia maanalaisia ydinlaitoksia, joiden statuksesta ei ole tietoa, eli ne eivät ehkä ole toiminnassa. Vaikka Pohjois-Korean hallitus käytti ensimmäisen pommin valmistamiseen Younbyon laitoksen tuottamaa plutoniumia, mutta ja ensin mainittu kevytvesireaktori on sellainen, että se voi toimia myös alhaisen rikastusasteen ydinpolttoaineella. Kuitenkin pitää muistaa sellainen asia, että ydinaseissa käytettävän plutoniumin rikastaminen onnistuu myös LEP:stä (Low Enriched Plutonium) sentrifugien eli keskipakolinkojen  avulla. Tuolloin tarvitaan tietenkin enemmän aikaa sekä vaivaa, mutta jos ydinaseprojektin takana on niin sanottu äärimmäinen pakko valmistaa tuo ase, niin tuollainen prosessi tietenkin onnistuu.


Kun tuota projektia mietitään tarkoin, niin siinä on saatettu toimia siten, että ensin Yongbyon laitoksen sisään jäänyttä polttoainetta käytettiin nopeasti ehkä kahden tai kolmen ydinpommin valmistamiseen, minkä jälkeen tuo maa on sitten laajentanut tämän massatuhoaseen valmistamista. Ja samoin sen taidot tehdä noita aseita ovat parantuneet, eli vaikka ensimmäiset pommit olivat vajaa kilotonnin luokkaa olevia välineitä, niin niiden teho on kasvanut jo 30-kilotonnin suuruiseksi. Eli tuotekehitystä tapahtuu myös noissa maissa, minkä käsiin ei kukaan halua ydinaseita antaa.


Tuesday, February 14, 2017

Pohjois-Koreassa on ilmeisesti käynnissä valtataistelu, mikä voi merkitä vallan siirtoa jollekin tuntemattomalle taholle kuten asevoimien johdolle, joka kokee varmasti asemansa tukalaksi, kun Kim jong Un siirsi valtaa puolueelleen


Taas on jonkun henkilön turvatoimet pettäneet, ja siitä sitten seuraa varmasti polemiikkia maailmalla. Kun keskustellaan tästä tapauksesta, niin se ei varmasti myöskään ole mitenkään sellainen asia, mikä edistää luottamusta Kim Jong Unin perheenjäsenten kesken, koska hänen epäillään varmasti antaneen käskyn tähän tekoon. Pohjois-Korean hallinnossa ei paljon ihmisiä ole, jotka uskaltavat oikeasti uhmata maata hallitsevaa henkilöä, joka tunnetaan kovista otteistaan sekä perheensä sisällä että muita sen vihollisia kohtaan.

En ainakaan usko että kukaan Pohjois-Korean viranomainen oikeasti lähtee avoimesti keskustelemaan tuon valtion päämiehen perheenjäsenen murhaamisesta, vaikka hänellä olisi kuinka luotettava kuulijakunta paikalla. Tuossa maassa pääsee kuulemma hengestään vähemmälläkin kuin uhmaamalla tuon valtion yksinvaltiasta hallitsijaperhettä, joka hallitsee maailmaansa kuin joku keskiaikainen monarkki.  Kuitenkin on olemassa sellainen ajatus, että Pohjois-Koreassa olisi jokin sarjamurha- tai vastaava toimenpide meneillään, ja kohteena tuntuu olevan hallitseva suku.

Tuon operaation tarkoitus lienee tuon maan johtajan eristäminen tavallisesta kansasta entistä pidemmälle, ja se voi merkitä sitä, että maassa on meneillään vallan siirto jollekin taholle, joka ei ole tullut vielä esiin. Ja mikään kovin pidetty johtaja Kim Jong Un ei kuulemma ole, tai ainakaan hänen luonteensa ei varmaan ole niitä helpoimpia. Omien perheenjäsenten tappaminen julkisesti ei varmaan hänen suosiotaan ainakaan perheen keskuudessa paranna, vaikka toki tuo mies haluaa olla todella pelätty.

Ja valta tietenkin turmelee koko ryhmän, koska kaikki nuo Kimin suvun jäsenet ovat halukkaita ottamaan tuon suljetun maan ”vahvan miehen” paikan. Tämä salamurha saattaa olla kuitenkin jonkun hallinnossa toimivan tahon suorittama eliminointi, joka tehdään Kim Jong Unin vallan takaamiseksi, koska tuo velipuoli on varmasti tiennyt hänestä asioita, joita hänen pikkuveljensä häpeäisi, mikäli ne tulisivat joskus päivänvaloon. Kyse on siitä, että Kim Jong Unin ei varmaan koskaan pitänyt saada valtaa Pohjois-Koreassa, vaan hänet ikään kuin nostettiin joidenkin upseerien tai salaisen poliisin jäsenten toimesta tuohon asemaan.

 Itse uskon että Kim Il jongin kuolema oli oikeasti sabotaasi, ja saattaa olla niin, että Kim Jong Un ei edes ole tiennyt velipuolensa olevan elossa, ja ehkä tuo tappokäsky on annettu hänen nimissään väärentämällä esimerkiksi tuon miehen nimikirjoitus. Tästä Kimin perheen parissa tapahtuvasta puhdistuksesta voidaan päätellä sellaisia asioita, että tuo maa on pahasti käymistilassa, ja koska sen talous on raunioina, sekä liittolaiset vähissä, niin silloin ovat hyvät neuvot tarpeen. Jos Kim Jong Un ei saa pidettyä valtaa itsellään sekä hänen suvullaan, niin hän ei silloin tietenkään voi mitään muuta kuin elinkautista vankeutta toivoa. Mutta jos tuossa valtiossa on vallansiirto meneillään, niin silloin voidaan kyllä sanoa sellainen asia, että Kim Jong Un varmasti myös halutaan vaientaa, jos häntä lähdetään viemään oikeuteen.

Näet tuo mies tietää liikaa monista asioista, jotka ovat muille puolueen sekä virkajärjestelmään kuuluville hiukan kiusallisia, ja tietenkin hän on omalle kansalleen vähän niin kuin Gaddafi tai joku muu diktaattori kuten Ceausescu olivat omalle kansalleen. Noita miehiä ei sitten haluttu oikeuteen todistamaan sekä nimeämään syyllisiä omien alaistensa hirmutekoihin kuten ei myöskään Kim Jong Unia haluta mihinkään oikeuteen, koska hän sitten saattaa olla kiusallinen tietolähde. Kun puhutaan mahdollisesta vallansiirrosta, niin silloin tietenkin Kim Jong Unia voidaan käyttää ikään kuin houkuttimena, ja kun hän sitten tapaa jonkun henkilön ilmiantojen merkeissä, niin tämä voidaan murhata tehokkaasti, jolloin tuo mies jää yksin Pohjois-Korean johtoon.

Hänen oman turvallisuutensa kannalta esimerkiksi velipuoli olisi tärkeä mies, koska tämä voi sitten kävellä kaduilla huomaamattomasti. Ja uskon että Kim Jong Unin sihteerit suodattavat mielellään kaikki tiedot, jotka tulevat Pohjois-Korean johtajan pöydälle, koska he eivät välttämättä halua tuon miehen raivoa päälleen. Kun puhutaan tuosta murhametodista, niin nuo operaation suorittaneet agentit ovat voineet käyttää esimerkiksi teroitettuja nuppineuloja, joilla vaikkapa risiini toimitetaan ihmiseen niin, että uhri ei tunne piikin läpäisevän ihoaan. Tai sitten voidaan käyttää esimerkiksi ruiskeena annettavia barbituraatteja sekä kaliumkloraattia, jotka surmaavat tuon uhrin yhtä tehokkaasti kuin risiini.

Kyseinen metodi on tietenkin ammattilaisten valitsema, ja se että agentit ovat päässeet karkuun viittaa johonkin järjestöön. Se että tappajat ovat ilmeisesti korealaisia ei tarkoita sitä, että he ovat olleet Pohjois-Korean virallisia edustajia, vaan toki motiivi tähän tekoon voisi olla myös kosto. Eli tuo henkilö joka iskun on suorittanut on saattanut olla vaikka jossain tuon valtion työleirillä, ja silloin motiivina voi olla kosto. Näet toimiessaan valtionsa johtajina ovat Kimin perheen edustajat laittaneet ihmisiä vankilaan ilman syytä, ja noissa paikoissa sitten on varmasti tehty kauheita asioita.


Voidaan miettiä sellaista tilannetta, että joku poliittinen vanki on surmannut vaikkapa vankileirin vartioston päällikön tai jonkun muun upseerin, ja sitten ottanut tämän paikan Kimien turvallisuuspalvelussa. Ja sitten joku päivä hän on saattanut päästä Kimien sisäpiiriin, missä sitten viha on varmasti kasvanut tuon henkilön sisällä, minkä jälkeen hän on saanut sitten päähänsä salamurhata koko Kimien perheen, tai sitten joku henkilö Pohjois-Korean tiedustelussa voi käyttää hyväkseen noiden vankien tuntemaa vihaa, ja tarjota heille mahdollisuutta kostaa tuolle hallitsija perheelle kärsimänsä vääryydet. Eli tämä Kimin perheen sisäinen valtataistelu varmasti saa aikaan tilanteen, missä he eivät pysty luottamaan toisiinsa. Ja tietenkin on tahoja, joiden etua palvelee se, että hallitsijasuku on riidoissa keskenään, koska se heikentää tuota järjestelmää todella paljon.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/uutistoimisto-kim-jong-unin-velipuoli-salamurhattu-tekijoiksi-epaillaan-myrkkyneuloin-varustautuneita-naisagentteja/6310970

marxjatalous.blogspot.fi

Sunday, July 3, 2016

Ajattelemattomuudesta rangaistaan, eli kukaan ei ajatellut, että joku haluaa ydinpommin hinnalla millä hyvänsä


Kun puhutaan tutkimuksesta, jota tehdään veronmaksajien rahoilla, niin voin kyllä kertoa, että tutkijoilla on velvollisuus julkaista nuo tekstinsä, ellei joku sitten sitä varsinaisesti kiellä. Tutkijan työtä säätelee sellainen sääntö, että hänen pitää tietenkin osoittaa väitteensä todeksi, ja siinä tutkimus eroaa filosofian ajattelutavasta, missä pelkkä asian hyvä perustelu riittää siihen, että filosofi saa kuulijansa vakuuttuneeksi. Kuitenkin voidaan sanoa, että jokaisen ihmisen velvollisuus on kertoa maailmalle, jos jokaisella maailman ihmisellä on mahdollisuus päästä käsiksi tekniikkaan, mikä voi vaarantaa jopa miljoonien ihmisten hengen. On paljon asioita, joiden julkistamista pelätään, koska ne vaikuttavat jotenkin erikoisilta, mutta kun luemme esimerkiksi Agatha Christien tai David Morrellin kirjoja, niin ne vilisevät erilaisia murhaohjeita, kuten tuo legendaarinen boomslang-käärmeen myrkyllä tapahtunut salamurha ja Morellin kirjoissa sitten esitellään sellainen kavalkadi erilaisia kung-fu-otteita, joiden tarkoitus on lähinnä surmata tai vahingoittaa toista ihmistä pysyvästi.
Tämän takia olisi todella mukava asiaa, että myös näistä asioista puhuttaisi esimerkiksi koulujen väkivaltaa käsittelevillä luennoilla, Eli pitää muistaa se, että kurkkuun suunnattu karateisku, mikä annetaan sormenpäillä tai kämmensyrjällä on erittäin vaarallinen teko, joka voi vahingoittaa ihmistä pysyvästi. Jos ihminen ei tuota tiedä, niin silloin hän voi olla erittäin vaarallinen lähiympäristölleen, eli kaikkein vaarallisin henkilö on ihminen, joka ei tiedä olevansa vaarallinen, ja käyttää epähuomiossa eli tietämättään vaarallisia otteita. Eikä myöskään ole mukavaa, jos joku sitten erehtyy pitämään esimerkiksi risiinin siemeniä vaarattomana asiana. Itse kyllä hiukan kritisoin sitä, että tuolla samalla nimellä myydään esimerkiksi ulostuslääkkeitä eli risiiniöljyä,
Jos joku sitten erehtyy pitämään risiinin siemenistä uutettua öljyä tuona "risiiniöljynä", niin silloin voi tulos olla vähemmän miellyttävä, Eli aina löytyy joku homeopaatti, joka sitten alkaa kokeilla noita asioita itse, eli hän voi esimerkiksi kokeilla uuttaa tuota öljyä itse noista risiinin siemenistä. Samoin erilaisista muista asioista ei varoiteta ihmisiä tarpeeksi. Yksi niistä on se, että esimerkiksi tavallisia sieniä syötäessä pitää joskus noudattaa erityistä varovaisuutta, eli alkoholi saattaa aktivoida tuon sienen myrkyn niin, että se ryhtyy tuhoamaan maksan soluja. Eikä myöskään ydinpommien valmistusta mitenkään muisteta aina salata. Tuon aseen ongelmana on se, että kun ydinsulkusopimusta tehtiin, niin kukaan ei ottanut huomioon sitä, että lopulta löytyy valtio, jonka johdolla on motivaatiota sekä osaamista tuon välineen rakentamiseen.  
Tuolloin aikoinaan ajateltiin, että jos joku valtio aikoo hankkia ydinaseita, niin se sitten taivutellaan talouspakotteiden avulla luopumaan suunnitelmistaan. Kuitenkaan kukaan ei ottanut huomioon sitä, että tietyissä tietosanakirjoissa opetetaan tuo uraanin rikastusprosessi sekä se, miten räjähdesegmentit pitää asentaa pommin kuoren ympärille. Tuolloin ennen puhuttiin siitä, kuinka vaikeaa ydinaseen valmistus on siksi, että tuo väline vaatii tietyt turvallisuusjärjestelyt, joihin kuuluu monimutkaisten elektronisten komponenttien valmistaminen, ja sellaisten kemiallisten räjähteiden tuottaminen, mitä ei voi laukaista ilman erityisiä kemikaaleja. 
Mutta kukaan ei silloin tajunnut, että kaikki eivät ajattele samalla tavoin kuin muut. Eli tuolloin puhuttiin vaativasta uraanin erotusprosessista, jossa käytettiin huippumyrkyllisiä kemikaaleja kuten uraaniheksafluoridia, joka on erittäin suuri riski sekä työntekijöille että ympäristölle, ja räjähdysvaara noissa rikastusyksiköissä on erittäin suuri, joten prosessi pitää suorittaa erittäin tarkoin valvotuissa oloissa, missä happea ei saa päästä ollenkaan prosessiin, missä uraaniheksafluoridia kuumennetaan sulaan tilaan, ja siinä sitten sentrifugien avulla erotetaan uraani tuosta yhdisteestä. Mutta Pohjois-Koreassa ei kuitenkaan ole mitään pelkoa siitä, että kukaan joutuu vastuuseen, mikäli tuo prosessi sitten päättyy räjähdykseen. Ja työvoimaksi tietenkin kelpaa vaikka joukko poliittisia vankeja, joita ei kukaan sitten kaipaa, vaikka yksikkö sattuisi räjähtämään. Samoin luontoarvot eivät tuossa valtiossa ole koskaan olleet kovin korkealla. 
Eli kun puhutaan Pohjois-Korean ydinohjelmasta, niin sitä ei kukaan ottanut huomioon, että joku tekee ydinpommin niin, että hän leikkaa kasan sähköjohtoja saman mittaisiksi, ja kytkee tuon pommin räjähdesegmentit suoraan noihin johtoihin. Samoin missään ei varmaan muistunut mieleen, että tuon räjähdelinssin voi tehdä myös tavallisesta RDX tai HMX-räjähteestä, jos nyt tuon ydinaseen tekijä ei satu välittämään mitään turvallisuudesta. Myöskään mitään erityisiä turvajärjestelyjä itse kärjen kanssa ei tarvita, mikäli mistään ei tarvitse välittää mitään. Ja laukaisu voidaan hoitaa barometrisytyttimellä tai vaikka herätyskellolla, mikäli digitaalista laukaisinta ei haluta tai osata rakentaa. Myöskään missään ei olla ajateltu sitä, että ydinpommeista voidaan tehdä erittäin voimakkaita lisäämällä niihin litium-kerros, missä sitten tapahtuu fuusioreaktio. Eli tuollainen pommi voi olla hyvin voimakas, vaikka nuo fissiopommit olisivat vain parin kilotonnin luokkaa. 
Tämän takia ei kukaan varmaan koskaan ole miettinyt sitä, että periaatteessa kuka hyvänsä voi hankkia tuon alkupräisen Fermin miiluna tunnetun reaktorin piirrustukset haltuunsa, ja jos toimija on valtiollinen, niin silloin ei tarvitse pelätä sitä, että myöskään kukaan noihin toimiin puuttuisi. Tässä sitten ei olla puhuttu kemiallisista tai biologisista aseista, joita voidaan tuottaa kasapäin esimerkiksi öljynjalostamoksi naamioidussa tuotantoyksikössä, missä noihin säliöihin tehdään botoksiiniviljelmät, joista sitten tuota kemikaalia johdetaan reagoimaan fosforin kanssa, jolloin saadaan aikaan reaktio, mikä johtaa VX:n valmistukseen. Ja tuollainen jalostamo voi tuottaa valtavat määrät tuota kansainvälisillä sopimuksilla kiellettyä kemikaalia, jota voidaan sijoittaa ohjusten kärkiin. 



Sunday, May 8, 2016

Tietokonepelien hyödyntäminen tuotekehityksessä sekä varustelukilpailussa

Harbin H-20
Kuva I

1. Innovaatio on kaikkein tärkein osa tuotekehitystä

Varsinkin innovaatiokriittisten alojen kuten puolustusteollisuuden on joskus vaikeaa saada uusia ideoita omiin tuotteisiinsa. Esimerkiksi koelentokoneiden tekijät tarvitsevat ideoita sekä innovaatiota, jotta he voivat tuottaa uusia lentokoneita sekä muita välineitä. Joten nämä yhtiöt kuten Lockheed Martin sekä muut alan toimijat tarvitsevat suuremman informaatiorajapinnan, sekä paljon toimijoita, jotta he voivat kehittää uusia tuotteita. Jos Lockheed Martin on asealan yritys, niin myös Saab on tätä, vaikka asia on maassamme jotenkin jäänyt taka-alalle.

Kun puhutaan tietokonepelien lentokoneiden realistisuudesta sekä esimerkiksi joissain peleissä olevasta mahdollisuudesta suunnitella itse omia välineitä, niin silloin tietenkin puhutaan samalla erittäin laajoista informaatiorajapinnoista, joiden avulla nuo yhtiöt voivat ammentaa uusia ideoita tuotteisiinsa. Nykyaikaisten tietokonepelien moninpeliominaisuudet sekä niiden kyky limittää erilaisia peliympäristöjä toisiinsa tekee noista lähes töysin verkossa pelattavista peleistä loistavan paikan ammentaa innovaatiota uuden sukupolven lentokoneisiin sekä muihin taisteluvälineisiin, ja jos nuo välineet ovat huonoja, niin seurauksena on katastrofi.

Shenyang J-31
Kuva II


2. Jatkuva innovaatio on elinehto nykyisessä hektisessä toimintaympäristössä

Mikäli puhutaan siitä, että turha salaaminen on tietenkin organisaatiota rasittavaa toimintaa, ja suppea toimintaryhmä varmasti estää uusien innovatiivisten ajatusten esittämisen yhtiössä. Kun puhutaan tuotekehityksestä, niin esimerkiksi siivoojalla saattaa olla ihan hyviä ajatuksia tuotteeseen, mutta hänen on vaikeaa usein tuoda ajatuksiaan esille, koska insinöörillä ei ole aikaa häntä kuunnella. Kun puhutaan esimerkiksi tekniikan kehityksestä, niin kaikki maailman teknologia on sinällään "open source", ja kirjaston kirjoista sekä Internetistä saa nykyään helposti esimerkiksi vetypommin eli lämpöydinaseen sekä STEALTH-teknologiaa käyttävän hävittäjäpommittajan valmistusohjeet.


Ja osoitus tuosta ovat olleet ilmeisesti julkisen materiaalin pohjalta valmistetut Pohjois-Korean atomipommit sekä Kiinan ilmavoimien H-20 (Kuva I) sekä J-31 (Kuva II) Stealth lentokoneet. Kun puhutaan innovaatiosta sekä sotilasteknologiasta, niin voidaan sanoa  niin, että Kiinalla alkaa olla paremmat varusteet kuin Venäjällä. Maan hallituksen panostus luonnontieteisiiin sekä insinööriopintoihin on tuonut tulosta, ja PLA eli Kiinan kansanarmeija on saanut käyttöönsä välineitä, jotka ovat aivan F-22 sekä B-2 koneiden tasoisia. Tuolla kaukaisessa idässä on  otettu käyttöön opetusmetodologia, jossa opiskelijat nauttivat opiskelusta. Ja esimerkiksi tietojenkäsittelyalan koulutusta on lisätty tiedustelua silmällä pitäen.

2. Luonnontieteiden sekä tekniikan opiskelusta pitää tehdä mukavaa

Eli Kiinan kybervakoilu on nykyään erittäin kuuluisaa toimintaa, ja samoin tuo maa on kehittänyt tietokoneviruksia, joilla se ainakin voi vaurioittaa Internetin juuripalvelimia tuhoamalla niiden reititystauluja, ja estää näin tietokoneiden väliset yhteydet. Kun puhutaan innovaatiosta, niin yhtiön pitää saada mahdollisimman laaja-alainen tuotekehitystiimi, koska vain prototyyppien kautta voidaan pysyä kärjessä.

Samoin Kiinan kansanarmeija on perustanut erityisiä kybertiedusteluun erikoistuneita yksiköitä, joiden tehtävänä on myös asentaa viruksia kohdeorganisaatioidensa tietokoneisiin. Kiinan tason esimerkiksi juuri tällä sodankäynnin alalla, mikä perustuu ohjelmistoihin sekä hakkerointiin on osoittanut se, että he ovat voittaneet esimerkiksi ohjelmointikilpailuja. Ja kybersodankäynti perustuu juuri ohjelmistoihin, joita sitten ujutetaan vastustajan tietoverkkoon. Nämä ohjelmistot joko urkkivat tietoja  noista järjestelmistä, tai sitten ne tuhoavat sen esimerkiksi saadessaan aktivointikoodin oikealla hetkellä.
Kuva III

Tietenkin jatkuva innovaatio on varmasti toisissa yhtiöissä vieras ajattelutapa, mutta kun puhutaan siitä, haluaako joku yhtiö olla alan huippua vai ei, niin jatkuva tuotekehitys, jota kutsutaan nimellä "virtaava flow" on ainoa tapa pysyä edelläkävijänä millään alalla. Ja koska yhtiöiden tuotteita analysoidaan, niin vaikka tuotteet olisi suojattu patenteilla, niin silti voidaan kehittää välineitä, jotka kiertävät noita patentteja.

Tämän ovat kokeneet esimerkiksi yhdysvaltain autoteollisuus, joka aikoinaan panosti V-8-moottoriin. Sitten tuli eteen energiakriisi, joka aiheutti sen, että tuolla moottorilla ajaminen ei enää kannattanut. Eikä ylipäätään koko autoteollisuus ollut enää kannattava, koska Japanilaiset toivat markkinoille pienikutteisia mutta suorituskykyisiä autoja. Samoin esimerkiksi aseteknologissa ollaan menossa kohti halpoja massoittain tuotettavia UCAV-sekä UAV-laitteita, joiden tuotanto voidaan toteuttaa jopa taistelukentällä.

 Kuvassa kolme (Kuva III) on Saksalaisen yhtiön valmistama harjoitusmaali/ tiedustelulennokki, joka voidaan varustaa esimerkiksi onteloammuksella. Ja pienikin lennokki voi olla vaarallinen suurille massoille, koska ne voidaan varustaa esimerkiksi hermokaasulla tai  pernaruttoviljelmillä, sekä lentää kohteeseen. Esimerkiksi Pohjois-Korealla epäillään olevan tuollaiseen käyttöön varustettuja lennokkeja, joita se ehkä aikoisi käyttää hyökätessään Etelä-Koreaan. Ja Kim Jong Un voi tuollaiseen ratkaisuun päätyä, jos hän tuntee valtansa alkavan huveta.

elainasiaa.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....