Palkkionmetsästäjiä sekä hallittua sosiopatiaa

Kuva elokuvasta "Tombstone"

Elokuvien kammottavin sarjamurhaaja “Dr. Hannibal Lecter” aloitti tuossa synkässä tarinassa nimeltään “Nuori Hannibal” uransa kokemuksella, missä hänen sisarensa syötiin joidenkin saksalaisten SS-miesten toimesta. Itse olen sitä mieltä, että sota jätti jälkeensä todella paljon ihmisiä, joiden sielunelämä oli  todella pahoin häiriintynyttä. Jotkut ihmiset löytävät sodasta sen “todellisen luonteensa”. Tällä tarkoitan sitä, että he alkavat pitää ihmisten surmaamisesta, ja varmasti joku siellä palvelevista henkilöistä on alkanut pitää ihmisten surmaamisesta. Hän saattoi muuttua sellaiseksi, että tuollainen alkujaan hiukan häiriintynyt henkilö on alkanut ajatella ihmisistä, että nämä ovat eräänlaista riistaa.

Tuossa mallissa henkilö on alkanut mieltää sodan sellaisena asiana tai tilana, missä tuo henkilö on ikään kuin jollain safarilla, missä hän metsästää riistaa, jota me sanomme ihmiseksi. Kyseinen henkilö on varmasti ollut alkujaankin hiukan häiriintynyt, mutta sitten sota on nostanut hänestä sellaisen piirteen esiin, mitä emme varmasti halua löytää naapuristamme. Kun puhutaan tuosta Anthony Hopkinsin esittämään hahmoon, niin historiallinen vastine kyllä tuolle murhaajalle löytyy varmasti esimerkiksi Pohjois-Amerikan historiasta, jossa jotkut turkismetsästäjät ovat aikoinaan siirtyneet eläimistä ihmisiin.

Nuo todella häijyt miehet leikkasivat surmaamiltaan intiaaneilta hiuksia, ja ei ainakaan sellaisessa joukossa, joita esimerkiksi Sheridanin ja Cusslerin miehet olivat ollut helppoa ansaita nimeä “Hurja Bill”, jonka tuo mies ilmeisesti muutti tyylikkäämmäksi “Wild Bill”:iksi työskennellessään sheriffinä, ja itse olen sitä mieltä, että tuo “Hurja Bill saattoi olla sellainen liikanimi, joka oli oikeastaan tuota miestä imarteleva, ja kun hän työskenteli esimerkiksi asevoimien tiedustelijana, niin tietenkin silloin saattoi hänen tähtäimeensä tulla myös aseettomia henkilöitä. Kun mietitään esimerkiksi USA:n sisällissotaa 1860-luvulla, niin nuo armeijan tiedustelijat eivät tuolloin olleet mitään kovin hyvämaineisia henkilöitä, ja saattoi olla niin, että he sitten terrorisoivat säälittä vähän kummallakin puolella olevia maatiloja ryöstösaaliin toivossa.

Mutta kuten tiedämme, niin niin osa niistä tiedustelijoista hankki sitten sisällissodan jälkeen kyseenalaista mainetta esimerkiksi pankkirosvoina. Tietenkin tunnetuin näistä rosvoista oli Jesse James, joka sitten kuoli pidätyksen yhteydessä.

Kuitenkin noita hiukan kyseenalaista mainetta niittäneitä miehiä tarvittiin, kun kenraali Ulysses S. Grant aikoinaan lähti sitten murtamaan etelän puolustusta, ja toki myös “Dixien miehet” kylvivät terroria ympäriinsä, ja varsinkin kun etelä alkoi hävitä, niin silloin nuo komennuskunnat muuttuivat vaarallisiksi. Niiden jäsenet saattoivat hyökätä aivan kenen hyvänsä ihmisen kimppuun, kun niiden jäsenet epätoivoisesti hankkivat varoja maanpaossa elämistä varten. Ja tietenkin on olemassa väitteitä siitä, että esimerkiksi Cussler tai Sheridan olisivat päästäneet näitä etelän sissejä pakoon, jos he tekisivät armeijalle palveluksia.

Tuo palvelus olisi ollut se, että nämä henkilöt olisivat sitten surmanneet noita etelän kartanonherroja ja yhteistoimintamiehiä. Toisin sanoen he olisivat saaneet käteensä listan henkilöistä sekä kartanoista, jotka piti tuhota. Ja kun lista oli käyty läpi, niin nuo miehet olisivat olleet vapaita. Tietenkin myös pohjoisen “kuolemanpartiot” saattoivat esiintyä etelän taistelijoina, kun he herättivät vihaa ja pelkoa “dixietä” kohtaan. Ja tuolloin sitten saattoi käydä niin, että joku meni tällaisessa toiminnassa hiukan liian pitkälle.

Nuo sotilaat saattoivat ottaa surmaamiltaan ihmisiltä päänahat mukaansa, jotta vastapuolen joukkoja vihattaisiin enemmän. Ja kun armeija lähti intiaanisotaan, niin silloin esimerkiksi kuuluisa eversti Fetterman jäi kiinni siitä, että hänen miehensä surmasivat joukon maanmittareita, jonka jälkeen tuota tekoa “paranneltiin” hakkamaalla ruumiita sapeleilla, jotta ampumahaavat eivät olleet näkyneet. Ensimmäiset tutkimukset näistä asioista tehtiin jo USA:n intiaanisotien aikana, kun tuollaisesta toiminnasta tehtiin raportteja Washingtoniin. Ja tietenkin jos tuollainen kokemus sattuisi omalle kohdalle, niin silloin jokainen meistä varmasti olisi sen jälkeen hieman tärähtänyt. Mutta tuo kohtaus jätti mieleeni sellaisen kammottavan ajatuksen, että miten monta “tavallista” murhaa on aikoinaan vyörytetty esimerkiksi einsatzkommando-osastojen syyksi?

Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi juuri suuren luokan sotarikollisten nimiin on helppoa työntää omia rikollisia tekoja. Kun Toinen Maailmansota raivosi Euroopassa, niin silloin tietenkin maan puolustaminen oli pääosassa, ja mitään rikoksia ei ehditty oikeastaan koskaan tutkia. Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että Toinen Maailmansota on asia, jonka kanssa on osattu elää jo pitkään. Ja sen veteraanit eivät enää kovin vaarallisia ole johtuen heidän korkeasta iästään, mutta sen jälkeen on tullut eteen uusia sotia. Noissa uusissa sodissa esimerkiksi tiettyjen erikoisjoukkojen jäsenten valintaperusteena on käytetty niin sanottua “hallittua sosiopatiaa”, missä psykiatrit arvioivat sen, että kykeneekö henkilö tekemään niin sanottuja eliminointi-tehtäviä sekä olemaan hiljaa näistä teoista.

Mutta menikö joku sitten ehkä Korean tai Vietnamin sodissa vähän pidemmälle, ja alkoi valita esimerkiksi sissien päälliköiden tarkka-ampujia sellaisten ihmisten joukosta, jotka ehkä pitivät noista tehtävistä. Mikäli henkilö ikään kuin pitää toisen surmaamisesta, niin silloin hän saattaa tällaisissa tehtävissä saada yllykkeen siihen, että kauriit vaihtuvat muuhun “riistaan”. Jos ihmisellä ei ole sosiaalista omaatuntoa, niin silloin tulos voi olla kammottava.

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

YK:n nimissä tehty väkivalta on hyvin kaksijakoinen asia. Vastakkain ovat maailmanjärjestön uskottavuus sekä sen asema puolueettomana toimijana

YK:n nimissä käytetty väkivalta on erittäin ikävä asia, josta kuitenkin on tullut osa järjestön toimenkuvaa Bosnian sodasta lähtien. Kun rauhanjärjestö tulee paikalle puolustamaan siviilejä, pitää sen toiminnan toki olla uskottavaa. Ja jos esimerkiksi siviileille suunnattuja ruokakuljetuksia aletaan ryöstellä, pitää YK:lla olla käytössään keinoja, joilla se saa noita kuljetuksia turvattua. Mutta tuon järjestön ongelma on siinä, että koko sen doktriini eli toimintamalli perustuu siihen, että konflikti on valtioiden välinen. Mutta nykyaikaisten konfliktien ongelma YK:n kannalta on sellainen, että niissä on usein kysymys sisällissodasta, missä vastakkain ovat hallitukselle uskolliset joukot sekä sissiarmeija, jonka toiminta perustuu johonkin tiettyyn ideologiaan sekä tahtoon kaataa hallitus, joka toki voi olla aivan oikeasti vaaleilla valittu.

Noissa maissa missä sissitoiminta on ongelmana, on kuitenkin usein sellainen lainsäädäntö tai viranomaisten asenne työhönsä, että osa kansasta ei katso voivansa luottaa hallitukseen. Ja siksi nämä kansanosat aloittavat sitten sissisodan hallitusta vastaan. Tuon sodankäynnin ominaispiirre on se, että pienet sekä huomaamattomasti paikasta toiseen liikkuvat sissiryhmät saattavat aiheuttaa suhteettoman suuria tuhoja, koska heidän taktiikkansa on usein “iske ja juokse”-tyyppinen.

Nämä taistelijat siis soluttautuvat kohteen lähelle, ja sitten tyhjentävät rynnäkkökiväärit esimerkiksi poliisiasemia tai sotilasparaateja kohti, joilla iskuihin saadaan sitten näyttävyyttä. Samoin pommi-iskut ovat noiden järjestöjen tavaramerkkejä, mutta jossain vaiheessa nuo järjestöt voivat sitten siirtyä käyttämään suoranaista terroria, mutta toki myös valtion turvallisuusorganisaatiot saattavat lavastaa terrori-iskuja, jotta saisivat oikeutuksen koville otteile. Kuitenkin sissien joukossa varmasti on joka kerta ollut henkilöitä, jotka ovat toimineet vastoin järjestön ilmoittamia periaatteita.

He saattavat olla esimerkiksi ulkomaisia taistelijoita, joita sitten ei enää taistelujen jälkeen kaivata tai sitten nuo henkilöt ovat tehneet julmuuksia kummallakin puolella. Nämä ihmiset varmaan eivät voisi muuta odottaa kuin pitkiä vankeustuomioita tai hirttoköyttä, kun he jäävät kiinni. Tunnetuin sissien puolella taistellut ulkomaalainen lienee Che Guevara, joka oli kotoisin Argentiinasta, mutta sitten liittyi Fidel Castron johtamiin sisseihin. Hänet surmattiin Boliviassa, kun tuo mies oli lähdössä kohti kotimaataan.

Tuollaiset sissi-organisaatiot eivät juurikaan käytä esimerkiksi lentokoneita, koska niistä ei niille ole mitään hyötyä, vaan liikkuminen tapahtuu julkisia liikennevälineitä käyttäen, jolloin noiden taistelijoiden löytäminen ihmisten seastaon vaikeaa. Kuitenkin syy siihen, miksi sissi-armeijoita ei juurikaan huomioida YK:n toimintamalleissa on se, että nämä järjestöt määritellään hyvin helposti terroristeiksi, joiden kanssa ei haluta neuvotella ollenkaan. Ja sitten tietenkin voidaan myös todeta, että jos järjestöön kuuluu noin 500 henkilöä, niin se ei sitten varmasti myöskään kovin suurta osaa kansasta edusta.

Tuollaiseen sissisotaan kuuluu myös se, että julmuuksia tehdään puolin sun toisin, eli kiduttaminen sekä vangittujen teloittaminen ovat molemmilla puolilla käytössä olevia menetelmiä, joiden tarkoitus on herättää pelkoa. Tuollaiset sissijärjestöt sitten myös suurentelevat voimaansa, eli keskellä yötä seiniin kirjoitellaan tekstejä, joissa niiden toimintaa ylistetään. Ja silloin tietenkin ihmisten pelko on todella suurta, kun kaikki tietävät, että jos noista miehistä puhutaan pahaa, niin silloin saattaa dynamiitilla täytetty reppu lentää tuollaisen ihmisen pihalle. Kun sitten tällaisia sissisotia lähdetään purkamaan, niin tietenkin tilanne on se, että osa noista sisseistä on tietenkin iskenyt myös siviilejä vastaan.

Tai sitten myös hallituksen joukot ovat teloittaneet siviileitä, eikä suinkaan anteeksianto ole aina varauksetonta. Vaan molempien puolten kuolemanpartioiden jäseniä murhataan varmasti vuosienkin päästä, koska osa näistä miehistä on esimerkiksi pahoinpidellyt vangittuja erittäin pahasti. Ja tuollainen teko  ei varmaan koskaan unohdu. Mutta ongelmia sitten tulee sellaisessa tilanteessa, että toinen osapuoli pettää esimerkiksi rauhansopimuksen, ja aloittaa pidätykset, jotka koskevat vain toista konfliktin osapuolta. Nimittäin YK:n toimintamalli on sikäli erikoinen, että sissijärjestöjen jäseniä  eivät suojele kansainväliset sopimukset.

Heitä saa kansainvälisen lain mukaan kohdella rikollisina, vaikka näiden henkilöiden kohteet olisivat “laillisia”. YK:n toimivaltuudet koskevat perinteisesti vain valtioiden välisiä konflikteja, ja valtioiden sisällä toimivia sissiliikkeitä taas kohdellaan oletusarvoisesti rikollisina. Kun noita toimintamalleja lähdettiin aikoinaan luomaan, niin silloin tietenkin ajateltiin, että sissijärjestöt murskataan valtiollisen asevoiman toimesta ilman muuta, ja siksi näitä sisäisiä levottomuuksia ei juurikaan olla huomioitu.

Kuitenkin sissisotaa käyvät  järjestöt voivat tietenkin olla toisten valtioiden tukemia, ja niiden aseistus voi olla todella hyvää. Eli vaikka mikään valtio ei tätä myönnä, niin esimerkiksi Afrikassa toimiville sisseille on myyty tehokkaita panssarintorjunta-aseita sekä FIM 92 Stinger ja SA-7/SA-14 olkapäältä laukaistavia IT-ohjuksia, joilla voidaan tehokkaasti tuhota lähellä maan pintaa lentäviä esimerkiksi DC-3:sta rakennettuja “gunship-lentokoneita”, joihin asennetut  sivulle ampuvat gatling-konekiväärit ovat erittäin tehokkaita nimenomaan sissejä vastaan toimittaessa. Tuollaisilla aseilla voidaan kuitenkin vahingoittaa myös strategisia pommittajia tai matkustajakoneita, jos niitä käytetään niin, että terroristit tai sissit soluttautuvat lentotukikohdan tai siviili-lentokentän lähelle, ja käyttävät noita aseita laskeutuvia tai nousevia koneita vastaan.

Kun YK:sta puhutaan, niin silloin sen tietenkin pitää olla luotettava toimija, jotta sodat saadaan estettyä. Ja kuitenkaan YK ei saa ryhtyä sellaiseksi organisaatioksi, joka suojelee sitten rikollisia. Eli karrikoiden voidaan todeta, että mikään moottoripyöräjengi ei varmaan ole se, mitä varten maailmanjärjestö on perustettu. Eräässä kirjassa muuten esitettiin hyvin kaksijakoinen ajatus siitä, että mitä jos maailmanjärjestön johtajalla olisi käytössään salamurhaajien joukko, jonka tehtäviin kuuluisi surmata esimerkiksi sotaa lietsovia valtion johtajia.

Tuo kirja oli muistaakseni joku poliittisten murhien historiaa käsittelevä opus, ja siinä tällaista ajatusta valtion johtajiin sekä muihin sodanlietsojiin suunnatuista salamurhista perusteltiin “pienemmän pahan käsitteellä”. Eli olisiko oikein, että yhden mielipuolen takia kuolee miljoonia ihmisiä. Kuitenkin tuollaista salamurhaajien ryhmää voidaan varmasti käyttää väärin. Tuon takia tällaiset salamurhaajat ovat varmasti vieraita demokratialle, mutta sitten tietenkin tulee aina mieleen sellainen asia, että mitä jos joku ei sitten halua noudattaa esimerkiksi rauhansopimusta, ja sitten aloittaa entisten vihollistensa vainoamisen?

Tai mitä jos sitten joku käyttää esimerkiksi tulitaukoja omien ammusvarastojensa täyttämiseen? Mitä silloin pitää tehdä? Kuitenkin tuollaisia asioita puhuvat henkilöt eivät näe sitä mahdollisuutta, että esimerkiksi YK:ta voidaan johtaa harhaan eli sille annetaan tekaistua tietoa esimerkiksi pidätyksistä. Siinä on kysymys, mitä jokainen voi itse miettiä. Kuitenkaan salamurhat eivät varmasti ole mitään kovin hyväksyttäviä tapoja hoitaa konflikteja, mutta kuitenkin on tilanteita missä sodat jatkuvat loputtomiin, ellei sitten jotain radikaalia ryhdytä tekemään.

http://yknasema.webnode.fi

Miksi Jugoslavian johtoon tuli mies nimeltään Josip Broz Tito, ja miksi viha tuossa maassa alkoi kasvaa?

Josip Broz Tito
(1892-1980)

Kun Jugoslaviassa ajauduttiin sotaan 1990-luvun alussa, niin tilanteeseen johti sellainen asia, että nimen omaan kroaatti nimeltään Tito oli aikoinaan ikään kuin ominut tuon Jugoslavian vapautuksen natsien hirmuhallinosta itselleen. Ja kun hän sitten kuoli, niin valta maassa ajautui ikään kuin serbien käsiin, jotka mustamaalasivat nyt sitten Josip Broz Titoa(1892-1980)  jota kutsumme jatkossa Titoksi sekä hänen kauttaan kroaatteja, joiden katsottiin nyt anastaneen vallan Jugoslaviassa natsien kukistumisen jälkeen, koska myös kroaattien “Ushtasa-liikkeen” toiminta katsottiin täysin kroaattien syyksi. “Ushtasha-liike” oli natsimielisen Ante Pavelicin (1889-1959)johtama äärioikeistolainen järjestö, joka taisteli Hitlerin rinnalla Titoa ja hänen kommunistista sissiliikettään vastaan.

Tito muuten nousi virallisesti valtaan Jugoslaviassa vasta vuonna 1953, mutta sitä ennen valta oli todellisuudessa hänellä, ja tuolloin hän siirtyi sitten johtamaan maata virallisesti. Eli hän oli Jugoslavian pääministerina vuosina 1945-1953, ja jatkoi tästä sitten presidenttinä, kun hänen edeltäjänsä Ribal oli ilmeisesti kuollut. Hän puhdisti valtionhallintoa viholisinaan pitämistä henkilöistä riippumatta siitä, oliko tämä cetnic, ushtatsha tai kommunisti, ja joidenkin mielestä esimerkiksi se, että tuo mies tuomitsi Afganistanin miehityksen vuonna 1979 oli pelkkää teatteria, jotta hän saisi länsivaltojen tukea itselleen. Hänellä oli jugoslavian marsalkan arvo, mikä on sikäli erikoinen, että vain hänellä on tuo sotilasarvo ollut, ja se lienee kopioitu suomen marsalkka Mannerheimillä oleesta sotilasrvosta, jota vain Mannerheim on käyttänyt.

Kuten tiedämme niin kommunismi oli universaali aate, joka yhdisti kaikki tuon punaiseen tähteen uskovan liikkeen jäsenet, olivat he Serbejä, Kroaatteja, tai ateismiin kääntyneitä muslimeja tuon melko karismaattisen johtajan alaisena. Kommunistien oli paljon helpompi värvätä jäseniä omaan liikkeeseensä eli partisaaneihin, kun taas Cetnicien, eli Titon kilpailijoiden ongelma oli sitten se, että se samaistettiin ikään kuin serbian johtajiin, joiden alaisuuteen tuo maa oli koottu vuonna 1918.

Eikä liikettä pidetty riittävän radikaalina, jotta SOE (Service Operations Executive) olisi sitä kannattanut tukea, ja toki briteillä oli Cetnikien johtajan Daza Mihailovicin (1893-1946) esikunnassa laskuvarjohyppääjä ja agentti, joka päivittäin välitti tietoja hänen edesottamuksistaan radiolla Kairoon.  Mutta jostain syystä vuonna 1943 britit käsittivät Mihailovicin alkaneen osoittaa lähentymistä saksaa kohtaan, ja alkoivat kohdentaa tukeaan vain Titolle, jota voitiin sitten kyllä epäillä siitä, että hän oli väärentänyt noita tietoja, jotta saisi kaiken brittien tai liittoutuneiden  tuen toimilleen, jotka johtivat kommunistien valtaannousuun vuonna 1945.

Tito väitti tuen loppuneen siksi, että Mihailovicin joukot ampuivat siviilejä, mutta voidaan sanoa suoraan, että liittoutuneiden mielestä hänen toimintansa oli "marjastelua", ja Cetnikien toiminta lähinnä teatteria, kun taas Tito oli noiden SOE:n työntekijöiden mielestä "mies joka sai jotain aikaan", eli hänen laaja-alainen sissisotansa oli enemmän liittoutuneille mieleen. Samoin kommunistien lähettäminen keskitysleireille takasi sen, että Titon joukot eivät vaihtaneet puolta tai antautuneet, kun he taistelivat saksalaisia sekä italialaisia vastaan. Todellisuudessa Daza Mihailovicin joukot tekivät kyllä sotarikoksia, mutta hän ei toki ollut tuolla ainoa, joka ampui siviilejä, eli Ustasha terrorisoi Serbejä todella voimakkaasti. Mihailovicin asema oli hiukan kiusallinen, koska hän pelasti 500 liittoutuneiden lentäjää sodan aikana, mutta hänet tuomittiin sitten vuonna 1946 kuolemaan sotarikoksista.


Mutta tuolloin Jugoslaviaa perustettaessa vuonna 1918 kylvettiin jo uusia vihan siemeniä, kun Habsburgien valta Kroatiassa päättyi, näet Jugoslavia oli voimasuhteiltaan erittäin serbivaikutteinen. Tuota valtiota luotaessa iso-Britannia yhdisti nuo valtiot Belgradin alaisuuteen, mistä  seurasi etnistä eripuraa, kun määräävässä asemassa tuossa maassa oli Serbia, jonka johtajana toimi kuningas. Ja kun tuota päätöstä tarkastellaan nykyaikaisesta näkökulmasta, niin mitään niin onnetonta ei olisi voitu tehdä, kuin asettaa eri puolilla rintamaa sotineet henkilöt toistensa naapureiksi.

Se että tuota maata ei silloin demokratisoitu, vaan sen johtoon asetettiin kuningas, aiheutti tietenkin sen, että Ensimmäisessä Maailmansodassa prosentuaalisesti suuria inhimillisiä menetyksiä kokeneet Serbit alkoivat ikään kuin katsoa naapureitaan alaspäin, ja myöskään toisella puolella ei mitään sen suurempia haluja vaihtaa tervehdyksiä uusien serbinaapureiden kanssa ollut. Mutta koska valtiolla oli kuningas, niin kansa ei päässyt  mitenkään yhdistymään yhteisen lipun alle, vaan kansankiihottajien mukaan  kuningas sitten suosi kaikessa Serbejä, tai niin ainakin muiden kansojen johtajat sanoivat.

Tito alkoi valtaan päästyään suosia kansojen kulttuuri-identiteetin kehittymistä valtion sisällä, mikä johti myöhemmin kansalliskiihkon kasvuun ja Jugoslavian hajoamiseen.  Jugoslavia ei ole ainoa valtio maailmassa, missä on ongelmia pienten kielivähemmistöjen kanssa, ja esimerkiksi Suomi on oman ongelmansa ratkaissut tekemällä ruotsista virallisen kielen. Mutta miksi maamme ei ole kohdannut samaa tilannetta kuin Jugoslavia 1990-luvun alussa, vaikka mekin olimme silloin 1945 kuitenkin säilyttäneet itsenäisyytemme, ja meilläkin toki ruotsinkielisiä oli suosittu esimerkiksi puolustusvoimien komentajia valittaessa.

Mutta miksi meillä ei kansalliskiihko noussut samalla tavalla kuin Jugoslaviassa, vaikka mekin olemme sitten saaneet myös tätä kiihotusta maistaa? Syy tähän on hyvin yksinkertainen: meillä ei ole koko Toisen Maailmansodan jälkeisenä aikana ollut heikompaa naapuria ennen kuin Neuvostoliitto hajosi. Voidakseen tuntea olevansa vahva, tarvitsee valtion johto pienemmän naapurin, jota voidaan syyttää lähes kaikesta. Tuo pienempi valtio on sellainen, mille vahvemman valtion johtaja sitten käy esittelemässä sotilaallista voimaansa, ja jonka syyksi voidaan työntää lähes kaikki ongelmat. Titolle oli onnea sen suhteen, että hän sattui sitten syntymään maahan, millä on naapurinaan Albanian kokoinen kääpiövaltio, joka ei tietenkään mitenkään pystynyt Titoa uhkaamaan.

Kun Tito sitten kuoli, niin valta siirtyi presidenttineuvostolle, jossa jokaisesta osavaltiosta oli edustaja, mutta kuten varmaan tiedämme, niin nuo miehet sitten juopuivat vallasta, minkä he saivat tuossa instanssissa, joka piti ylintä valtaa tuossa maassa, missä ei juurikaan historiasta oltu keskusteltu, paitsi sillä tavoin että, “suuri ja mahtava Tito” oli voittanut sodan upeaa sissitaktiikkaa käyttäen, ja tuossa partisaaniliikkeessä oli vain oikeita sosialisteja, jotka sitten osasivat taistella tehokkaasti saksalaisia vastaan tuossa vuoristoisessa maassa.


Tito oli itse kroaatti tai tarkalleen sanoen, sloveenin ja kroaatin poika, ja se ehkä hiukan tuon miehen menoa rajoitti, kun hän joutui sitten välillä muistelemaan omaa suhdettaan Jugoslavian kuninkaaseen Pietari II:een, joka kuoli Denverissä maanpaossa vuonna 1970. Kun Titoa itseään ajatellaan, niin hän oli sotilas Itävalta-Unkarin armeijassa, ja taisteli sitten Venäjän sisällissodassa punaisten puolella. Hänellä oli silloin Jugoslavian johdossa ollessaan varmasti vaiennut tavasta, millä tuo mies kaappasi vallan Jugoslavian kommunistisessa puolueessa. Hän tekaisi joukon ilmiantoja NKVD:lle Espanjan sisällisodassa taistelevista tovereistaan, ja sitten NKVD likvidoi nuo henkilöt, joiden epäiltiin sitten välittävän tietoja Francolle.


Joidenkin ihmisten mielestä Tito saattoi olla se ilmiantaja, joka sitten välitti tietoja Francon johtamille joukoille, ja noiden tietojen perusteella Franco sitten sai Madridin vallattua. Eli kuuluiko Tito sitten tuohon Francon myyttiseen “Viidenteen kolonnaan”, joka sai aikaan Madridin kukistumisen vuonna 1936, mutta kuten tiedämme, niin “Viides kolonna” saattoi merkitä esimerkiksi vakoiluverkostoa, joka lähetti viestejä Francolle. Yksi merkillisimmistä asioista Titon henkilöhistoriassa on se, että kun Neuvostoliitto lähetti tuon miehen Espanjaan vuonna 1936, niin hänestä käytettiin silloin akronyymiä “Toveri Walter”, mikä viittaa siihen, että hän oli saksan kielen taitoinen, ja ehkä hän silloin joutui Abwehrin vaikutuspiiriin.


Eli hän saattoi ehkä tuolla värväysmatkallaan sitten kertoa vääriä asioita väärille ihmisille, jotka sitten informoivat asioista ehkä Berliiniä tai Francoa. Kun ajatellaan tuota tion käyttämää akronyymiä, niin oliko NKVD sitten käsittänyt hänen olevan saksankielinen, kun tuollaisen peitenimen hänelle olivat tekaiseet? Yleensä NKVD käytti henkilöstä sellaista koodinimeä, mikä oli hänen kotiseudullaan yleinen, koska kun agentit tapasivat toisensa, niin silloin häneltä kysyttiin tuota nimeä, joten uskottavampi olisi tietenkin ollut “toveri Ante”. Joten kun puhutaan tuosta “viidennestä kolonnasta”, niin silloin tietenkin tarkoitetaan Madridissa toimivia Francon kätyreitä sekä ilmeisesti vakoiluverkostoa, jonka tehtävänä oli sitten välittää tietoja tuosta sodasta NKVD:lle. Tuo järjestö kulutti sitten Titosta propagandistin sekä tehokkaan värvärin ja taistelijan, joka aiheutti saksalle sen suurimpia päänsärkyjä, mitä se koko sodassa oli koskaan kokenut. Mutta kuten tiedämme, niin Tito nousi Jugoslavian johtoon siksi, että hän oli liittoutuneille mieluisampi kumppani juuri oman aatteensa takia, mikä takasi hänelle aseapua ja poliittista tukea.

Alla luettelo mainituista henkilöistä

Josip Broz Tito https://fi.wikipedia.org/wiki/Josip_Broz_Tito

Daza Mihailovic https://fi.wikipedia.org/wiki/Dra%C5%BEa_Mihailovi%C4%87

Ante Pavelic: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ante_Paveli%C4%87

pimeakronikka.blogspot.fi