Showing posts with label esittäminen. Show all posts
Showing posts with label esittäminen. Show all posts

Thursday, July 20, 2017

Mitä käytös ihmisestä kertoo? Se kertoo hänestä ja hänen kotioloistaan kaiken


Käyttäytyminen on siitä mielenkiintoinen asia, että se viestii paljon sellaista, mitä ehkä haluaisimme salata. Tietty puhetyyli kertoo siitä, jos ihminen liikkuu jengeissä. Mutta samoin se paljastaa paljon siitä, millaista kieltä henkilön kotona käytetään. Tietty ristiriita ihmisen olemuksessa sekä puhetavassa saattaa aiheuttaa sen, että toinen muuttuu epäilyttäväksi muiden silmissä, ja esimerkiksi se että henkilö käyttää puku päällä jotain alatyylin ilmaisuja kertoo hänestä jotain sellaista, mitä hän ei varmaan halua muille paljastaa. Tuo asia on nimittäin jengissä vietetty menneisyys sekä se, että tuo henkilö on työssä, missä käytetään pukua. Ja tuollainen työ on usein esimerkiksi myyntimiehenä toimiminen.


Mutta jos henkilö on esimerkiksi kiusannut muita edellisessä oppilaitoksessaan, niin silloin tietenkin hän varmasti haluaa salata nimensä, kun tuollainen henkilö lähtee opiskelemaan esimerkiksi ammattikouluun. Eli hän varmasti silloin kieltää nimensä julkaisemisen hyväksyttyjen listoilla, koska tuollainen henkilö ei varmasti halua, että hänestä puhutaan takanapäin. Kun taas ajatellaan esimerkiksi diktatuurivaltioita, niin tietenkin niiden koko valtiokoneisto on korruptoitunutta, mutta miksi sen johtajat ottavat lahjuksia? Se on sitten sellainen kysymys, mihin olisi mukava löytää vastaus. Diktaattorin ei lahjuksia tarvitse ottaa, koska kaikki tuossa valtiossa on kuitenkin hänen, joten jos hän jotain tippejä omalle pankkitililleen pyytelee, niin silloin kyllä voidaan kysyä, että miksi hän niin tekee?


Eli miksi hän haluaa ohittaa oman valtionsa valvonnan, ja käyttää liiketoimissaan esimerkiksi Sveitsissä olevaan pankkitiliä, kun hän voisi käyttää hyväksi omaa pankkiaan täysin surutta. Kun ihminen tekee tuollaisia asioita, niin hän muuttuu epäilyttäväksi toimijaksi, ja jos vaikka ajatellaan Saddam Husseinia eli Irakin edesmennyttä diktaattoria, niin hänen kohdallaan esimerkiksi sata tai 200 miljoonaa dollaria ovat pieniä summia, jotka hän voisi ottaa omasta valtionpankistaan, milloin häntä huvittaa niitä käyttää. Noiden Saddamien tulotaso on yhtä suuri, kuin hänen valtionsa BKT, eli pikkurahasta ei hänellä ole puutetta. Joten tarvitseeko hän noita henkilökohtaisia varojaan mahdollisesti palkkamurhaajien palkkaamiseen, vai onko tuolloin kysymys siitä, että kyseinen henkilö sitten käy jossain yksityislääkärissä Euroopassa.


Näet diktaattorien ongelmana on kautta koko maailman ollut se, että he pelkäävät lääkäreiden jakavan heille kuoleman pistoksia. Kuitenkin kun puhutaan siitä, mitä käyttäytyminen sekä tavat merkitsevät ihmisille, niin sellaista asiaa ei juurikaan olla koskaan käyty läpi, että mitähän ihmiset ajattelevat sellaisista tapauksista, missä joku esimerkiksi jättää ammattikoulun kesken? Se tietenkin on jokaisen aivan oma asia, mikä joissakin tapauksissa on kuitenkin ollut sellaista, että toisia on painostettu myös tekemään tuollainen eropäätös. Se on varmasti sellainen asia, mistä kyllä pitäisi ihmisten kotona hiukan keskustella. Jos ihminen on niin varma omasta asemastaan, että hän uskaltaa ryhtyä toisia pakottamaan eroon koulusta, niin silloin kyllä on joku häntä tuollaiseen toimintaan kannustanut.


Tuollaisissa tapauksissa hänelle on koko elämän ajan ilmeisesti kerrottu, että hän on joku joukon pomo, jota ei missään nimessä saa sitten ryhtyä vastustamaan. Tällaisissa tapauksissa on sitten kyllä joskus ihmetelty suureen ääneen sitä, miksi opettajat eivät tuollaiseen uhoamiseen ja painostamiseen puutu, ja kutsu esimerkiksi virkavaltaa paikalle, koska laiton uhkaus on rikos. Ja jos tuohon pakottamiseen liittyy esimerkiksi väkivallalla uhkaamista, niin silloin kyllä pitää tapaus saattaa poliisien tietoon. Nimittäin omasta mielestäni on todella noloa ryhtyä vaatimaan kaikkia muitakin pilaamaan mahdollisuutensa, jos itse sen haluaa tehdä. Joidenkin ihmisten mielestä vaitiolovelvollisuudella voidaan tuolloin sulkea todistajien suu.


Mutta itse kyllä huomautan puolustukseksi sellaisen asian, että nuo jengin pomoiksi itsensä nimenneet ihmiset eivät koskaan itse tuosta vaitiolovelvollisuudesta paljoa välittäneet, niin tuosta asiasta voidaan sillä verukkeella kirjoittaa vaikka kuinka paljon, eli tuo velvollisuus on tietenkin voimassa vain silloin, kuin toinen sen haluaa pitää. Koulukiusaaminen on erittäin ikävä asia, kuten aina ennenkin olen kirjoittanut, mutta kuitenkin voisin sanoa sellaisen asian, että koulukiusaaminen ei kyllä ole kovin aikuista toimintaa. Ja jos jossain ammattikoulussa aletaan henkilöä kiusata, tai hänen käytöksensä on jotenkin muuten lapsellista, niin silloin kyllä pitää ryhtyä tutkimaan sitä, että onko sama henkilö oikeastaan tehnyt ne kypsyyskokeet, joita ammattikouluun pääsy edellyttää, kuin se joka ilmestyy tuonne luokkaan.


Toisen ihmisen kiusaaminen osoittaa todellista kypsymättömyyttä sekä kyvyttömyyttä arvioida omaa käytöstä. Se taas sitten kielii siitä, että kotona ei välttämättä olla kasvatettu omaa lasta niin, että hän noudattaa lakia tai edes käsittäisi, milloin hän tekee rikoksen. Tällä viittaan muutamiin tapauksiin, missä syytetyn paikalla ollut  henkilö on väittänyt suoraan, että pahoinpitelyn uhri on ikään kuin pyytänyt saada tulla hakatuksi tai muuten törkeästi kohdelluksi.

https://vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi/

Friday, December 9, 2016

Kun ihminen ei tiedä, mitä hän tekee, muuttuu kyseinen henkilö tietämättään hyvin vaaralliseksi

Kun ihminen toimii jonkun ryhmän vetäjänä tai esimiehenä, niin hän toimii tuossa tehtävässä kuten häntä kohtaan on toimittu. Tuolloin saattaa alaisen sekä esimiehen välissä oleva kuilu muuttua sellaiseksi, että esimies unohtaa tuolloin antavansa käskyjä, ja se tietenkin saattaa olla hyvin kiusallista muille työpaikan ihmisille, ja tämä koskee tietenkin erityisesti tilanteita, joissa esimies ikään kuin pyytää alaistaan jäämään työpaikalle töiden jälkeen. Ja tuolloin saattaa toinen ikään kuin unohtaa sen, että alaisellakin on työaikansa, ja varsinkin viikon lopulla saattavat pomon omat työt mennä sekaisin alaisen oman ajan kanssa, ja hän saattaa esimerkiksi pyydellä alaisiaan kantamaan omia tavaroitaan autoon varsinaisen työajan jälkeen. Joskus pomo saattaa käyttää asemaansa hyväksi, ja käskeä alaistaan esimerkiksi tekemään hänelle tietokoneen, joka asentamiseen ei tuolla johtajalla ole lupaa viedä kotiinsa.

Joissakin yhtiöissä on tapana sellainen asia, että esimerkiksi hylättyjä tietokoneita luovutetaan pois, mutta esimerkiksi pomo itse ei saa noita koneita ottaa haltuunsa, mutta silloin tietenkin hän voi jotain kaveriaan pyytää sitten tekemään tuon pyynnön puolestaan, jotta hän ei jää kiinni vilpistä. Tuollaista joskus tapahtuu, ja siitä kannattaa sitten pitää suu kiinni, koska jos tällä tavoin sattuu joku vedättämään työnantajaansa, niin silloin varmaan ei kyllä ole mitenkään selvää., että jatkaako tuo pomo sitten kyseisessä työtehtävässä ollenkaan? Kuitenkin joskus noita asioita tapahtuu, ja sitten tuohon koneeseen aletaan ladata esimerkiksi jonkun yhtiön levykuvaa, jonka avulla tuo onneton sitten yrittää tunkeutua suoraan jonkun yhtiön tietoverkkoon, ja sitten hän ehkä kuvittelee, että kukaan ei huomaa yhtään mitään, kun hänen koneensa sitten liitetään tuohon sisäiseen verkkoon.

 Verkonvalvojilla on usein sellaisia välineitä, joilla he näkevät välittömästi, jos joku henkilö sitten yrittää laittaa tuohon järjestelmään ylimääräisen tietokoneen, ja silloin tietenkin tulee heti mieleen, että mitä, jos tuollainen henkilö sitten ilmiannetaan poliisille, joka tekee varmasti hyvää työtä maassamme, mutta kun mietitään sitä, että onko tuollainen toiminta oikeastaan mitenkään järkevää, niin silloin kyllä itse hiukan miettisin sitä, että nuo koneet saattavat silloin saada sisäänsä ns. ”honey-pot”.ista ladatun levykuvan, jolla sitten voidaan koko tietoverkko saastuttaa hyvin tehokkaasti. Joissakin verkoissa tuollainen tietokone, joka siihen on liitetty on automaattisesti verkon valvojien tarkkailtavissa, ja jos niillä avataan esimerkiksi Gmailia tai muita vastaavia kotisivuja, niin tieto tuosta menee suoraan verkonvalvojille, joilla on mahdollisuus tarkkailla tai puuttua tietokoneen käyttöön välittömästi, kun ongelmia ilmenee. Useiden gigatavujen tietomäärä varmasti voi pitää sisällään erityisiä tarkkailuun tarkoitettuja ohjelmistoja, joiden avulla tuon tietokoneen toimintaa voidaan valvoa erittäin tehokkaasti.

Toinen vaikutus noilla tarkkailuohjelmilla on sellainen, että kyseinen tietokone saatetaan paikallistaa erittäin tarkasti jokin tällaisten valvontaohjelmien avulla, ja sitten seurauksena saattaa olla sellainen asia, kuin että henkilö ikään kuin saa kotinsa ovelle poliiseja tai tuon yhtiön turvamiehiä, vaikka heillä ei tietenkään mitään sen suurempia valtuuksia ole. Kuitenkin jo yhtiössä toimitaan jotenkin rikollisesti, tai siten että sen sisällään pitämän tiedot ovat salaisia, niin silloin saattaa käydä niin, että tuo yhtiö ei sitten myöskään noissa kotietsinnöissä tai muissakaan vastaavissa asioissa edes yritä noudattaa mitään lakia, ja jos kyseessä on vaikkapa laiton palkkasoturiyhtiö, niin silloin saattaa käydä niin, että tuo hakkeri päätyy sitten ruumishuoneelle, koska tuollainen toiminta on laitonta, ja siitä on hyvänä päivänä seurauksena erittäin vakavia syytteitä, ja joissakin maissa esimerkiksi on sellainen tapa, että murhien määrällä on katto, jonka jälkeen katsotaan, että henkilö ei sitten pysty osallistumaan edes vankilassa tapahtuvaan yhteiskunnalliseen toimintaan, ja tuolloin seurauksena on usein teloitus tai lobotomian kaltainen leikkaus

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....