Psykopatia tai oikeastaan narsismi on eräänlaista tunnekylmyyttä sekä kyvyttömyyttä asettua toisten ihmisten asemaan, ja kaikkein erikoisinta tuossa käytöksessä on sellainen asia, että ihminen ei edes tajua tuolloin tekevänsä mitään väärin. Alla on video, jossa käsitellään tuollaisen narsistisen persoonallisuuden käsitystä itsestään ja esimerkiksi uhreistaan. Kun pohditaan sitä, että miksi esimerkiksi sarjamurhaaja sekä raiskaaja Ted Bundy sitten aikoinaan teki nuo kammottavat asiat, mitä hän naisille teki, niin voidaan sanoa sellainen asia, että tuo mies ei koskaan ole ajatellut ketään muita kuin itseään, ja jos hänen tekojaan tarkastellaan tarkemmin, niin voidaan sanoa, että Bundy kuvitteli että hänen uhrinsa nauttivat siitä, mitä hän heille teki.
Ted Bundy oli mies, josta kukaan hänen perheensä ulkopuolella ollut ei varmaan koskaan kukaan edes kuvitellut tulevan kammottavaa tappajaa, joka terrorisoi naisia erittäin häijyllä sekä ikävällä tavalla. Kuitenkin Bundyn perhe oli hyvin kieroutunut, ja hänelle kerrottiin esimerkiksi, että tuon miehen isovanhemmat olivat hänen vanhempiaan, ja että hänen äitinsä oli kyseisen miehen isosisko, mutta vaikka hän raskauden viimeiset kuukaudet asui rahattomille äideille tarkoitetussa talossa, niin siitä ei pitäisi olla mitään vaikutusta Ted:iin, joka tuolloin ei vielä ollut syntynyt.
Itse ihmettelen että miksi Bundyn äiti palasi takaisin isovanhempien eli omien vanhempiensa luokse asumaan, jos he olivat häntä kohtaan väkivaltaisia. Mutta kun ajatellaan esimerkiksi noita erittäin väkivaltaisia ihmisiä, niin heillä on varmasti kuitenkin ilmennyt joitakin oireita tuosta ajattelumallista, jossa hänen kaltaisensa ihmiset ovat aina oikeassa, ja kukaan muu kuin he itse eivät ole mitään. Kuitenkin psykopaatti varmasti antaa jotenkin näkyä sen, mikä tekee hänestä sellaisen ihmisen, jota kaikki muut henkilöt vihaavat sekä halveksivat. Eli vaikka kuvissa kävelee mukavan näköinen mies, niin lähempää tarkastellessa tuollainen mies tai nainen on jotenkin erilainen kuin muut.
Hän saattaa elää haavemaailmassa, jossa kaikki tapahtuu niin kuin hän itse haluaa tapahtuvan. Se mikä kuitenkin erottaa hänet tavallisesta haaveksijasta on se, että hän kuvittelee haaveidensa olevan totta. Eli tuolloin hän ei erota valehtelua todesta, ja jos esimerkiksi häneltä kysytään siitä, että onko tuo henkilö sitten tehnyt esimerkiksi halkopinon, niin hän vastaa siihen aina että "kyllä". Kun psykologi tekee tuollaisen testin, niin hän käyttää silloin halkoja, jotka eivät ole missään nimessä tuon ihmisen tekemiä, ja hän pinoaa silloin itse nuo halot johonkin seinustalle. Sitten psykologi eli tutkija kysäisee että "John oletko tehnyt nuo halot ja laittanut ne seinän vierelle pinoon?". Jos henkilö vastaa että hän on tehnyt tuon työn, niin silloin kyseinen ihminen valehtelee erittäin häijysti.
Samoin joskus tutkijat kysäisivät esimerkiksi työnjohtajilta, että tekevätkö he useinkin itse noita paikkoja, mitä nämä ihmiset sanovat tekevänsä, jolloin tietenkin pitää hiukan miettiä, että mitä sanat "paikan tekeminen" oikeastaan tällä kertaa tarkoittavat. Näet jos puhutaan siitä, että tekeekö johtaja itse esimerkiksi noita lumitöitä vai hyväksyykö hän ainoastaan noita paikkoja ovat kaksi aivan eri asiaa. Kun taas ajatellaan Ted Bundyä, joka tunnusti 30 murhaa, ja katsotaan hänen historiaansa, niin silloin huomaamme että hänen perheessään ei varmasti kaikki ollut kohdallaan. Hänelle uskoteltiin että hänen äitinsä oli tuon miehen sisar, ja isovanhemmat hänen oikeita vanhempiaan. Ja samalla myös Wikipedian mukaan hänen isoisänsä oli väkivaltainen, joten tuossa saattoi olla syy siihen, että Bundystä tuli se hirviö, mikä hänestä tuli.
Kun ajatellaan sitä, että hänelle oli uskoteltu isoisän olleen hänen isänsä, ja että tämä oli väkivaltainen, niin silloin varmasti kaikki me arvaamme, mistä hän oli nuo mallit toiminnalleen sitten hakenut. Eli kun ajatellaan hänen isoisänsä väkivaltaisuutta, niin silloin voidaan miettiä sitä, että oliko tuon hirviön isä sitten myös sellainen hirviö, joka antoi ikään kuin luvan painajaisille muuttua todellisuudeksi. Tällä tarkoita sitä, että Bundyn isoisä saattoi olla myös sarjamurhaaja tai ainakin seksuaalirikollinen, joka raiskasi vaimoaan sekä tytärtään. Ja ehkä hän sitten toimi kuten muuan "herra Fritzl" toimi. Näillä kaikkein hirveimmillä sekä ällöttävimmillä rikollisilla on sellainen tapa, että jos jotain "ei toivottua" tapahtuu, niin sitä asiaa ei sitten "voi olla olemassa". Tuolla tarkoitan sitä, että tuolla miehellä saattoi olla tapana raiskata omaa tytärtään, ja jos sitten tuosta asiasta syntyi lapsia, niin sitä mitä noille ihmisille tapahtui en välitä miettiä.
Tässä vähän aikaa sitten Oulussa oli tapahtunut asioita, joita ei olisi pitänyt tapahtua. Ja kun mietin tällaisia Ted Bundyjä , niin samalla mietin sitä, että maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka katselevat väkivaltavideoita sekä pornoa lähes päivittäin, mutta he eivät tee sarjamurhia tai ole mitenkään erityisen väkivaltaisia. Eli varmaan joku vaarin teko sai aikaan sen, että Ted Bundystä tuli sellainen hirviö, jonka rinnalla moni elokuvien väkivaltarikollinen kalpenisi, ja tämä todellisen elämän hirviö oli sikäli erityinen, että hän oli miellyttävä ihminen, joka herätti luottamusta, ja sitten vain pamahti. Hänet teloitettiin Floridassa vuonna 1984, ja kukaan ei tiedä tuon miehen uhrien todellista määrää, ja uskoisin että tuo Ted Bundy on ollut myös esimerkiksi monien elokuvien sarjamurhaajan esikuvana, ja tuo mies on sellainen ihminen, että hänen tarinansa pitäisi kertoa kaikille, jotta he eivät menisi vieraiden ihmisten kyytiin koskaan.
https://www.youtube.com/watch?v=AzNTbv2_f7E
Ted Bundyn tarina: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ted_Bundy
pimeakronikka.blogspot.fi
The research and advances in artificial intelligence are causing the need to re-estimate what things like consciousness means? When we are creating new and powerful AI. We are creating something that has not existed before. And quantum technology has increased the power of AI. So that means we might face surprising situations when we are driving AI algorithms by using quantum computers that are a minimum of 1000 times faster and more powerful than traditional binary computers.
Showing posts with label sarjamurha. Show all posts
Showing posts with label sarjamurha. Show all posts
Sunday, January 1, 2017
Thursday, December 1, 2016
Kirja-arvostelun kohteena S.S Van Dine-nimisen tuntemattoman suuruuden "Greenen perheen arvoitus", joka on halpoihin kansiin tehty mestariteos josta kuitenkin löytyy huomauttamista
Dekkareista sen verran että niiden kirjoittajat ovat lahjakkaita ihmisiä. Noiden lähinnä henkirikoksia käsittelevien tarinoiden konnat ovat usein ovelia, ja varsinkin monissa ns. “vanhan ajan” jännityskirjoissa rikollinen on melko ovela henkilö, joka osaa hyvin helposti harhauttaa viranomaisia esimerkiksi kiinnittämällä lenkkitossuihin maihinnousukenkien pohjia tai sitten tekemään ns.”etämurhia”. Niissä kuitenkin toistuu yksi virhe, joka korostuu erityisesti tässä kuvatussa romaanissa, eli vaikka talon väkeä kuolee kuin kärpäsiä, niin silti perhe jää asumaan taloon, vaikka kuolema korjaa heidät yhden toisensa jälkeen. Ja ainakaan itse en usko, että tuollaisessa tilanteessa kukaan jää tuollaiseen taloon asumaan. Niin traumaattinen tuo asia varmasti sitten olisi, jos se tapahtuisi oikeassa elämässä. Yksi maailman puhuttelevimmista dekkareista on taitelijanimen “S.S Van Dine” turvin kirjoitettu Greenen perheen arvoitus, joka tietenkin vaikuttaa lopussa sellaiselta kirjalta, missä sankari selvittää tällaisen rikoksen.
Eli tuossa romaanissa perheen ottotytär surmaa perheensä todella kammottavalla sekä ovelalla tavalla. Hän esimerkiksi asettaa kassakaappiin pienen revolverin sekä taljakoneiston, millä tuo henkilö sitten surmaa yhden uhreistaan. Tuon kirjan lopussa kyseinen nainen surmaa itsensä syanidilla, mutta itseäni kyllä vähän epäilyttää kyseinen tapaus. Lopussa mieleeni tulee se, että onko tuo syaniditabletti oikeasti annettu kyseiselle naiselle ilman että hän tietää tuosta asiasta. Kyseinen dekkari kuitenkin on hiukan tympäiseviä kliseitä täynnä, ja yleisin tuossa kirjallisuustyypissä tehty tyylivirhe on siinä, että vaikka talossa tapahtuu jatkuvasti murhia, niin silti tuon perheen jäsenet jäävät asumaan siihen. Ja sama tyylivirhe on myös tässä kirjassa.
Toisin sanoen tavallinen yskänpastilli olisi voitu vaihtaa tuollaiseen pilleriin, joka on ehkä hankittu valokuvaamista varten. Samoin tuo murhasarja toki perustuu tuossa kirjassa sellaiseen kirjaan, jonka nimi on “Tutkintatuomarin käsikirja” saksaksi “Handbuch für Untersuchungsrichter”, ja tuota teosta murhaajatar käytti siinä sitten lähdeteoksena, kun hän kehitti omia mallejaan tuon kuuluisan tuomarin Hans Grossin esittelemistä murhista. Tuo kirja kulkee kammottavalla tavalla tuon kirjan juonessa mukana. Kyseisen kirjan saa muuten kuka hyvänsä lukea Google Booksissa ilmaiseksi, joten siihen voi jokainen tutustua, vaikka toki tuollainen goottilaisin kirjaimin painettu teos voi tuntua hieman oudolta nykylukijan mielestä. Kun keskustellaan kirjoista sekä niiden väärinkäytöstä, niin moni klassisiin dekkareihin perehtynyt kirjoittaja on lukenut usein myös jonkun kriminologian piiriin kuuluvan teoksen, joita löytyy jokaisen kirjaston hyllyistä.
Erityisen mielenkiintoinen on tutkintatuomari Grossin esittelemä tapaus, missä mies vihasi jotain ihmistä niin paljon, että lavasti oman itsemurhansa toisen tekemäksi. Tuollainen teko kuvastaa kyllä avuttomuutta sekä äärimmäistä katkeruutta. Kuitenkin voidaan sanoa, että nimen omaan “Greenen perheen arvoitus” on kirja, mitä lukiessa kannattaa hiukan pohtia sitä, miksi tuo “Sibylla” sitten teki tuon päätöksen surmata oman perheensä? Kirjan ideana on sellainen asia, että tuo tyttö oli täysin hylätty omaan taloonsa, missä muu perhe kohteli häntä kuin palvelustyttöä, ja kirjasto oli sitten paikka, missä “Sibylla” sai olla rauhassa, ja kerran hän sitten löysi kirjan nimeltään “Handbuch für Untersuchungsrichter”. Ja se tietenkin otti häntä hiukan päähän, minkä jälkeen tuo perhe sitten sai kuolla.
Kuitenkaan tuo “Greenen perheen arvoitus” ei ota sitten sellaiseen asiaan kantaa, että tuo tutkintatuomari Hans Gross oli aikoinaan rikostutkinnan ammattilainen, ja hän kyllä tiesi, millainen kirja on yllyttävää tekstiä. On paljon ihmisiä, jotka ovat lukeneet kirjan “Handbuch für Untersuchungsrichter”, ja vielä suurempi määrä ihmisiä, jotka ovat lukeneet kirjan “Greenen perheen arvoitus”, eivätkä he sitten ole mitenkään murhanneet muita ihmisiä, ja toki dekkareista saa paljon ideoita siihen, miten tällaisia rikoksia tehdään, mutta kun mietitään sitä, millainen suhde Hans Grossilla oli kirjoihin sekä rikoksiin sekä kirjoihin toki hän varmasti tiesi, että kirjoittaessaan tuota kirjaansa, niin sitä voitiin käyttää apuna murhien suunnittelussa.
Hän oli erittäin oppinut mies, joka teki työtään valvoessaan poliisien toimintaa 1800-luvun Saksassa, ja tuollaisilla miehillä on erittäin monimutkainen suhde kirjoihin. Hän oli korkeasti koulutettu virkamies, jonka kautta kulki kaikenlaisia papereita, ja hänen työhönsä kuului poliisien tutkintatapojen valvominen. Tuolloin asianajajat syyttivät poliisia sekä tutkintatuomareita aivan aiheesta liian kovista otteista, eli siitä että he käyttivät mielellään liian kovia menetelmiä rikollisten tekemien tunnustusten puristamiseen.
Kuitenkin jo tuolloin ”moraalin vuosisatana” tunnetulla 1800-luvulla oli olemassa sellaisia epäilyksiä, että yksittäinen rikollinen ei kaikkia maassa tehtyjä murhia ole tehnyt, ja siksi piti löytää sellaisia todisteita, joilla rikollinen saatiin kytkettyä johonkin murhaan, jotta ne oikeat rikolliset saataisiin kiinni. Grossin aikaan kirjan painaminen oli kallista, ja kaikki opiskelu tapahtui kirjojen kautta, ja Internetiä edes ollut olemassa, joten tuo mies ei koskaan olisi kirjoittanut vaarallista kirjaa, mutta hän ei varmaan miettinyt että joskus painotuote olisi niin halpaa, että kuka tahansa saattaisi kirjan ostaa.
Eikä hän oikeastaan varmaan ymmärtänyt ajatella, että hänen kirjoittamaansa kirjaan joskus törmäisi kirjailija nimeltään ”S.S Van Dine”, joka sitten kehittäisi sen pohjalta juonen kirjaan nimeltään ”Greenen perheen arvoitus”. Tuo kirja on mielestäni erittäin puhutteleva sikäli, että vaikka kyseessä on ”halpa pokkari”, niin siinä onnistutaan pohtimaan rikoksen luonnetta, sekä sitä että onko tuo uhrien ryhmä joskus sitten aiheuttanut itse sen, että rikollinen on heitä alkanut vihata. Mikään kirjoitus ei ole täysin vaaratonta, ja oikeassa elämässä murhaajalla pitää olla motiivi sekä tilaisuus että taidot tehdä murha, ja kun puhutaan esimerkiksi sarjamurhista, niin silloin saattaa murhaaja löytyä hyvin helposti, kun murhasarja sitten päättyy, niin todetaan että kaikki he ovat olleet samalla koululuokalla, ja tuolta luokalta on vain yksi jäänyt henkiin. Siinä sitten motiivi voi olla esimerkiksi kosto, ja siinä ei sitten tutkijan tarvitse Sherlock Holmesin päättelykykyjä omata, että hän pystyy löytämään tuon rikoksen syyn, joka voisi olla vaikkapa koulukiusaaminen.
Ja varmaan jo Grossin aikaan oli tuosta asiasta keskusteltu tuomarien sekä poliisien keskuudessa, eli onko oikein ottaa ihmistä elätettäväksi, jos häntä kohtaan ollaan vain ilkeitä sekä eriarvoistavia. Uskoisin että adoptiolasten kohdalla on monta kertaa tapahtunut sellaista, että hän esimerkiksi saa aina vähemmän tai halvempia lahjoja, kuin perheen omat lapset saavat, tai sitten esimerkiksi ruumiillinen kuritus koskee vain tuota adoptiolasta sekä saattaa olla niin, että hänet kutsutaan aina erikseen pöytään, ja perheen asioista ei tuolle adoptiolapselle mitään puhuta.
espoonmetsa.blogspot.fi
espoonmetsa.blogspot.fi
Subscribe to:
Posts (Atom)
What was before the Big Bang (Part II)
What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....

-
AI boosts programming most in the environment. AI requires lots of energy, and that is one of the things. That limits the use of the AI. AI ...
-
From the point of gravity model. The problem with this image is that. Both balls should have a pothole under them. Those potholes make ene...
-
Above: A gravitational lens is a situation where the gravity field changes the direction of light. Black holes spin very fast. That spin co...