Palkkionmetsästäjiä sekä hallittua sosiopatiaa

Kuva elokuvasta "Tombstone"

Elokuvien kammottavin sarjamurhaaja “Dr. Hannibal Lecter” aloitti tuossa synkässä tarinassa nimeltään “Nuori Hannibal” uransa kokemuksella, missä hänen sisarensa syötiin joidenkin saksalaisten SS-miesten toimesta. Itse olen sitä mieltä, että sota jätti jälkeensä todella paljon ihmisiä, joiden sielunelämä oli  todella pahoin häiriintynyttä. Jotkut ihmiset löytävät sodasta sen “todellisen luonteensa”. Tällä tarkoitan sitä, että he alkavat pitää ihmisten surmaamisesta, ja varmasti joku siellä palvelevista henkilöistä on alkanut pitää ihmisten surmaamisesta. Hän saattoi muuttua sellaiseksi, että tuollainen alkujaan hiukan häiriintynyt henkilö on alkanut ajatella ihmisistä, että nämä ovat eräänlaista riistaa.

Tuossa mallissa henkilö on alkanut mieltää sodan sellaisena asiana tai tilana, missä tuo henkilö on ikään kuin jollain safarilla, missä hän metsästää riistaa, jota me sanomme ihmiseksi. Kyseinen henkilö on varmasti ollut alkujaankin hiukan häiriintynyt, mutta sitten sota on nostanut hänestä sellaisen piirteen esiin, mitä emme varmasti halua löytää naapuristamme. Kun puhutaan tuosta Anthony Hopkinsin esittämään hahmoon, niin historiallinen vastine kyllä tuolle murhaajalle löytyy varmasti esimerkiksi Pohjois-Amerikan historiasta, jossa jotkut turkismetsästäjät ovat aikoinaan siirtyneet eläimistä ihmisiin.

Nuo todella häijyt miehet leikkasivat surmaamiltaan intiaaneilta hiuksia, ja ei ainakaan sellaisessa joukossa, joita esimerkiksi Sheridanin ja Cusslerin miehet olivat ollut helppoa ansaita nimeä “Hurja Bill”, jonka tuo mies ilmeisesti muutti tyylikkäämmäksi “Wild Bill”:iksi työskennellessään sheriffinä, ja itse olen sitä mieltä, että tuo “Hurja Bill saattoi olla sellainen liikanimi, joka oli oikeastaan tuota miestä imarteleva, ja kun hän työskenteli esimerkiksi asevoimien tiedustelijana, niin tietenkin silloin saattoi hänen tähtäimeensä tulla myös aseettomia henkilöitä. Kun mietitään esimerkiksi USA:n sisällissotaa 1860-luvulla, niin nuo armeijan tiedustelijat eivät tuolloin olleet mitään kovin hyvämaineisia henkilöitä, ja saattoi olla niin, että he sitten terrorisoivat säälittä vähän kummallakin puolella olevia maatiloja ryöstösaaliin toivossa.

Mutta kuten tiedämme, niin niin osa niistä tiedustelijoista hankki sitten sisällissodan jälkeen kyseenalaista mainetta esimerkiksi pankkirosvoina. Tietenkin tunnetuin näistä rosvoista oli Jesse James, joka sitten kuoli pidätyksen yhteydessä.

Kuitenkin noita hiukan kyseenalaista mainetta niittäneitä miehiä tarvittiin, kun kenraali Ulysses S. Grant aikoinaan lähti sitten murtamaan etelän puolustusta, ja toki myös “Dixien miehet” kylvivät terroria ympäriinsä, ja varsinkin kun etelä alkoi hävitä, niin silloin nuo komennuskunnat muuttuivat vaarallisiksi. Niiden jäsenet saattoivat hyökätä aivan kenen hyvänsä ihmisen kimppuun, kun niiden jäsenet epätoivoisesti hankkivat varoja maanpaossa elämistä varten. Ja tietenkin on olemassa väitteitä siitä, että esimerkiksi Cussler tai Sheridan olisivat päästäneet näitä etelän sissejä pakoon, jos he tekisivät armeijalle palveluksia.

Tuo palvelus olisi ollut se, että nämä henkilöt olisivat sitten surmanneet noita etelän kartanonherroja ja yhteistoimintamiehiä. Toisin sanoen he olisivat saaneet käteensä listan henkilöistä sekä kartanoista, jotka piti tuhota. Ja kun lista oli käyty läpi, niin nuo miehet olisivat olleet vapaita. Tietenkin myös pohjoisen “kuolemanpartiot” saattoivat esiintyä etelän taistelijoina, kun he herättivät vihaa ja pelkoa “dixietä” kohtaan. Ja tuolloin sitten saattoi käydä niin, että joku meni tällaisessa toiminnassa hiukan liian pitkälle.

Nuo sotilaat saattoivat ottaa surmaamiltaan ihmisiltä päänahat mukaansa, jotta vastapuolen joukkoja vihattaisiin enemmän. Ja kun armeija lähti intiaanisotaan, niin silloin esimerkiksi kuuluisa eversti Fetterman jäi kiinni siitä, että hänen miehensä surmasivat joukon maanmittareita, jonka jälkeen tuota tekoa “paranneltiin” hakkamaalla ruumiita sapeleilla, jotta ampumahaavat eivät olleet näkyneet. Ensimmäiset tutkimukset näistä asioista tehtiin jo USA:n intiaanisotien aikana, kun tuollaisesta toiminnasta tehtiin raportteja Washingtoniin. Ja tietenkin jos tuollainen kokemus sattuisi omalle kohdalle, niin silloin jokainen meistä varmasti olisi sen jälkeen hieman tärähtänyt. Mutta tuo kohtaus jätti mieleeni sellaisen kammottavan ajatuksen, että miten monta “tavallista” murhaa on aikoinaan vyörytetty esimerkiksi einsatzkommando-osastojen syyksi?

Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi juuri suuren luokan sotarikollisten nimiin on helppoa työntää omia rikollisia tekoja. Kun Toinen Maailmansota raivosi Euroopassa, niin silloin tietenkin maan puolustaminen oli pääosassa, ja mitään rikoksia ei ehditty oikeastaan koskaan tutkia. Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että Toinen Maailmansota on asia, jonka kanssa on osattu elää jo pitkään. Ja sen veteraanit eivät enää kovin vaarallisia ole johtuen heidän korkeasta iästään, mutta sen jälkeen on tullut eteen uusia sotia. Noissa uusissa sodissa esimerkiksi tiettyjen erikoisjoukkojen jäsenten valintaperusteena on käytetty niin sanottua “hallittua sosiopatiaa”, missä psykiatrit arvioivat sen, että kykeneekö henkilö tekemään niin sanottuja eliminointi-tehtäviä sekä olemaan hiljaa näistä teoista.

Mutta menikö joku sitten ehkä Korean tai Vietnamin sodissa vähän pidemmälle, ja alkoi valita esimerkiksi sissien päälliköiden tarkka-ampujia sellaisten ihmisten joukosta, jotka ehkä pitivät noista tehtävistä. Mikäli henkilö ikään kuin pitää toisen surmaamisesta, niin silloin hän saattaa tällaisissa tehtävissä saada yllykkeen siihen, että kauriit vaihtuvat muuhun “riistaan”. Jos ihmisellä ei ole sosiaalista omaatuntoa, niin silloin tulos voi olla kammottava.

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Sosiaalisesti sekä maantieteellisesti eristyneiden alueiden tuomista ongelmista, sekä mietintää noiden paikkojen aikaansaamista huhuista ja uskomuksista.

Hylätty valaanpyyntasema Eteläisillä Sandwich-saarilla

Sosiaalinen eristyminen aiheuttaa monia ongelmia, joita ei usein tiedosteta. Kun  henkilö on vaikkapa työssään tekemisissä tietynlaisten ihmisten kanssa, niin silloin “alkavat herrojen elkeet tarttua renkiin". Tällä tarkoitan sitä, että noiden ihmisten tapa puhua sekä pukeutua ja käyttäytyä aiheuttavat tuolloin ikään kuin matkia niitä henkilöitä. Se johtuu ihmisen tarpeesta kuulua johonkin ryhmään. Tämä saa aikaan ilmiöitä, joissa henkilö saattaa pitää esimerkiksi aivan omituisia vaatteita täysin normaalina asiana.

Myös tatuoiminen tietenkin on osa tiettyjä alakulttuureja, ja silloin saattaa käydä niin, että henkilö alkaa hankkia jotain tatuointeja tai vastaavia asioita kuten esimerkiksi lävistyskoruja, jolloin hän saattaa normaalista “kadun miehestä" vaikuttaa hiukan erikoiselta. Jotta ihminen ei muuttuisi joksikin karikatyyriksi, pitäisi hänen pitää yhteyttä muuhun maailmaan, tai sitten voi käydä hyvin hassusti, kuten eräässä elokuvassa missä henkilöt olivat oleskelleet autiolla saarella kymmeniä vuosia, kun heidän Concorde-matkustajakoneensa oli pudonnut jonnekin kauas Tyynelle valtamerelle, josta he eivät tietenkään saaneet sitten radioyhteyttä muuhun maailmaan.

Jos ihminen tai pikemminkin ihmisryhmä elää vuosikausia jossain saarella, niin silloin käy niin, että nuo henkilöt alkavat muodostaa omaa yhteisöllistä kulttuuriaan, jossa saattaa olla samanlainen laki voimassa kuin muualla, mutta rangaistukset saattavat olla esimerkiksi aivan meidän yhteiskunnassamme. Kun puhutaan johtajuudesta, niin monissa tuollaisissa katastrofielokuvissa ottaa esimerkiksi lentokapteeni ryhmän eloonjääneitä ikään kuin komentoonsa, ja siitä seuraa hiukan hupaisia tilanteita. Näet vaikka lentokapteeni tietenkin on lentokoneen korkein auktoriteetti sen lentäessä, niin kuitenkaan hänen osaamisensa ei varmaan ole maassa korvaamatonta.

Toki on hienoa osata kommunikoida lennonjohdon kanssa, ja pitää päällä valkoista paitaa, missä on hienoja viivoja olkaimissa, mutta kuitenkin muilla ihmisillä varmaan on sitä oikeaa osaamista, jos ajatellaan esimerkiksi tilannetta, jossa lentokone putoaa viidakkoon, ja sieltä pitää sitten päästä pois, kun etsijät eivät osaa konetta jostain kumman syystä etsiä. Kun mietitään sitten sitä, kuinka esimerkiksi Tyynen valtameren saarilta päästäisiin oikeasti pois, niin silloin tietenkin pitää kaikkien henkilöiden osallistua tärkeimpään mahdolliseen toimintaan, eli aluksen rakentamiseen, joka sitten vie henkilöt pois tuota kaukaiselta korallisaarelta.

Tuon takia sitten on ainakin Hollywoodin filmiväen mielestä tärkeää, että lentokapteeni johtaa tuota ryhmää, koska hänen navigointitaitojaan varmaan tarvitaan tuolla matkalla yli aavan meren, ja silloin olisi mukavaa osata navigoida. Kun mietitään tilannetta jossa miehistö olisi purjehtinut tuhansia  kilometrejä, niin silloin olisi hiukan noloa, jos siinä 50 kilometrin päässä jostain asutuskeskuksesta sitten he nääntyisivät kuoliaaksi. Ja noin voi oikeasti muuten tapahtua, jos heidän purtensa sattuisi päättämään purjehduksen “Luurankorannikolle”, jossa ei kovin mukavaa olisi varsinkaan yöllä.

Mutta tietenkin on olemassa tapaus, missä haaksirikkoinen meinasi menehtyä vain muutamia kilometrejä ennen pelastusta. Kyseessä oli Shackletonin epäonninen retki Etelämantereelle vuonna 1916, kun hän lähti parin miehensä kanssa hakemaan apua Etelä-Georgian saarelta, ja tuo merimatka oli tietenkin navigointitaidon mestarinäyte, mutta tuo ryhmä melkein kohtasi loppunsa ennen kuin se pääsi Norjalaiselle valaanpyyntiasemalle, koska sen johtaja unohti, että tuo valaanpyyntiasema oli tuon saaren vastakkaisella puolella. Ja pitkä merimatka oli supistanut noiden miesten liikunnan minimiin, joten he eivät kovin hyvin olleet valmistautuneet ylittämään tuota saarta, joka näyttää kartalla melko pieneltä, mutta paikan päällä se paljastuu melko suureksi maakaistaleeksi.

 Itse olen kyllä miettinyt, että mistä Shackleton nyt ylipäätään tiesi olevansa tuolla saarella, joka on todella eristyneimpiä paikkoja maailmassa. Etelä-Georgia nousi aikoinaan otsikoihin, kun Falklandin sodan aikaan Brittien pommikoneet nousivat sieltä pommittamaan Argentiinalaisia kohteita. Mutta kuitenkin ihmettelen sitä, että mistä Shackleton tuolloin tiesi, että hän osaisi sitten purjehtia tuolla kuuluisalla pelastusveneellään juuri Etelä-Georgiaan, jossa sitten sai kuulla, että Euroopassa riehui sota. Kun mietitään sitä, mitä esimerkiksi tuo matka merkitsi Shackletonille itselleen, niin tietenkin siinä oli käynyt niin, että häntä ei tuon Etelämantereella tapahtuneet haaksirikon jälkeen voitu sattuneista syistä lähettää rintamalle, ja tietenkin häntä kritisoitiin tästä asiasta. Mutta kuitenkaan hän ei tietenkään mitään rangaistusta saanut, koska hänen laivaansa ei tuolloin saatu yhteyttä, jotta tuolle miehelle voitiin kertoa, että ensimmäinen maailmansota oli alkanut. Kun hänen myöhempiä vaiheitaan ajatellaan, niin oli ikävä asia, että tuo mies alkoi ryypätä, mutta kuitenkin hän oli johtajuuden henkilöitymä.

Oli hän sitten pelkuri tai ei, niin tuo kuuluisa “Polar expedition” oli sikäli onnekas, että kukaan noista miehistä ei kuollut tuolla kaukana etelässä. Mutta se minua hiukan ihmetyttää, että koska Shackletonilla oli muka sydänvika, niin miten hän kuitenkin tuon kuuluisan tutkimusmatkansa sitten hoiti kunnialla loppuun, ja miten se ei sitten koskaan vaikuttanut hänen työhönsä ennen kuin sotaan piti lähteä. Toisin sanoen Shackleton palasi Lontooseen vuonna 1917, ja hänet sitten lähetettiin tekemään brittien propagandaa Etelä-Amerikkaan ja Murmanskissa hän toimi huoltoupseerina. Eli mitään kovin tärkeitä tehtäviä brittilaivasto ei tuolle miehelle sitten enää löytänyt. Hiukan omituista sitten on se, kuinka nuo Norjalaiset antoivat kyseisille briteille apuaan, koska sodan aikaan heiltä odotettiin puolueettomuutta. Ja teknisesti ottaen Shackleton oli tietenkin toisen sotijaosapuolen merivoimien palveluksessa, joten tuollaisen miehen auttaminen olisi sitten voinut merkitä sitä, että joku olisi sitten syyttänyt Norjaa puolueettomuutta koskevien sopimusten rikkomisesta.

Jos tuolla eteläisellä merellä olisi partioinut saksalainen kaapparialus, niin silloin olisi voinut tulla juttua siitä, että norjalainen valanpyyntiasema oli majoittanut nuo britit.  Kuitenkin tällaiset poikkeukset vahvistavat säännöt: koskaan ei mikään ole niin varma kuin epävarma, ja itse olen sitä mieltä, että mikä hyvänsä laivasto varmaan olisi hyötynyt molemmissa maailmansodissa etelämantereella olevista tukikohdista, joista käsin ne olisivat voineet suorittaa operaatioitaan salaa uteliailta katseilta. Kun puhutaan siitä, että joidenkin ihmisten mielestä esimerkiksi USA:lla on salaisia ase- ja lentokoneita koskevaa suunnittelutyötä tekeviä laitoksia esimerkiksi etelänavalla, niin tietenkin tuollainen laitos olisi hyvä piilottaa esimerkiksi juuri tuonne maailman eristyneimpaan maanosaan. Siellä ei varmaan olisi kovin paljoa silmiä, jotka voisivat nähdä liikaa.

Ja tietenkään ei kuka hyvänsä edes pääse koko mantereelle, saatikka sitten esimerkiksi Eteläisille Sanwichsaarille, jotka ovat vielä eristyneempiä paikkoja kuin itse etelämanner. Eli pääsy tuonne luonnontilassa olevalle mantereelle on todella tarkoin kontrolloitua toimintaa, eikä sinne varmasti tehdä turistimatkoja. Joten sen takia tuo manner tarjoaisi loistavat puitteet esimerkiksi koelentokoneiden lennättämistä varten, ja siksi keskustelut noista salaisista tukikohdista eivät ole aivan humpuukia. Etelämantereella työskentelevät henkilöt eivät voisi lähettää salaisuuksiaan täysin vapaasti, vaan kaikki tiedonsiirto kulkee silloin satelliittien kautta, minkä takia NSA voisi tarkkailla kaikkea, mitä tuolta mantereelta lähetetään.

marxjatalous.blogspot.fi