Showing posts with label tieteellinen todistus. Show all posts
Showing posts with label tieteellinen todistus. Show all posts

Friday, September 9, 2016

Tieteen tekemisen vaikeudesta sekä sen merkityksestä yhteiskunnalle


Tieteen tekeminen on vaikeaa, koska tullakseen tieteellisesti todistetuksi, täytyy jonkun asian käydä läpi tiukka seula. Ja tuo seula on monesti erittäin vaativa, koska nykyinen tiede vaatii empiirisyyttä, jotta joku asia tieteellisesti voidaan todistaa oikeaksi. Empiirisyys tarkoittaa sitä, että koetulos on toistettavissa samoissa olosuhteissa useiden  toisistaan riippumattomien tutkimusryhmien toimesta, ja se tietenkin on nykyään hiukan hankalaa. Jos puhutaan tieteen sekä tekniikan "kultaisesta vuosisadasta", eli 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta jolloin esimerkiksi Edison keksi hehkulampun ja Thompson elektronin katodisädeputken avulla, niin tuolloin alettiin siirtyä jo mikrokosmoksen tutkimiseen, ja käytössä alkoi olla laitteita, joiden valmistaminen ei aivan yksinkertaista enää ollutkaan. Ja nykyään kun puhutaan mikrokosmoksen tutkimisesta esimerkiksi CERN:issä, niin vaaditaan laitteita, joiden hankkimiseen edes yksittäisillä valtioilla ei ole varaa.

Ja jotta tutkija saisi sitten oman löydöksensä tuolta alkeishiukkasten maailmasta läpi tieteellisenä totuutena, pitää hänen pyytää CERN.istä hiukkaskiihdytinaikaa itselleen. Ja varmasti moni muukin haluaa käyttää noita kiihdyttimiä kuin yksittäinen tutkija, joten silloin voidaan miettiä sitä, että saako tutkija tuolloin milloinkaan läpi klassiseen empiiriseen todistukseen perustuvaa havaintoaan jostain hiukkasesta, ja toki voidaan sitten sanoa, että kaikki havainnot tuosta hiukkasesta on tehnyt CERN, jos tuo havainto halutaan kiistää. Mutta kuten olen sanonut, niin filosofiassa  ei pyritä todistamaan yhtään mitään, vaan asian esittäminen on kaikkein tärkein osa noista esityksistä. Eli filosofia on oikeastaa tiedettä siitä, mikä on tiedettä, ja pelkkä hyvä perustelu jollekin väitteelle riittää siihen, että voidaan puhua filosofistisesta totuudesta.

Eli atomiteorian keksijät Demokritos sekä Leuklippos kehittivät atomimallin, joka yleisesti pitää edelleen paikkansa, ja se kuuluu niin, että "jossain vaiheessa vastaan tulee tila, missä atomia ei enää voi jakaa" eli päästää "atomos-tilaan", missä aine ei enää jakaudu, jolloin kohdataan se mitä kutsumme jakamattomuuden malliksi. Ja toki tuo "atomos" pienenee kaiken aikaa, koska hiukkasista voidaan ampua ulos yhä pienempiä yksiköitä, kun kiihdyttimien tehoa nostetaan tarpeeksi. Eli CERN:issä hiukkaskiihdyttimen magneettiradan magneetteihin syötetään yhdessä protoni- antiprotoni törmäytyksessä  mikä vastaa jonkun kaupungin vuosittaista energian tarvetta, ja se tehdään varaamalla ensin kondensaattoreita, minkä jälkeen tuo ehkä jopa kuukausia varastoitu sähköteho suunnataan kiihdyttimeen. Tällöin syntyy tilanne, mikä vastaa ehkä miljoonasosa sekuntia alkuräjähdyksen jälkeen vallinneita olosuhteita.

Tuo törmäytys on sikäli vaarallinen, että gramma antimateriaa riittää tuhoamaan koko Maapallon, ja tuo antimateria luodaan kiihdyttimessä kierrättämällä protoneja magneettikentässä, missä niiden sähkövaraus muuttuu käänteiseksi, ja sen jälkeen nuo atomit johdetaan magneettiseen pulloon, missä niitä leijutetaan niin, että ne eivät pääse koskettamaan pullon seinämiä. Koska antimateria on niin reaktiivista, täytyy sen valmistamisessa olla hyvin tarkkoja, ettei liikaa näitä käänteisvarattuja antiprotoneja tai antielektroneja eli positroneja valmisteta, jotta vaaratilannetta ei pääsisi syntymään. Kun hiukkanen sekä sen antihiukkanen kohtaavat, niin syntyy tilanne, jota kutsutaan annihilaatioksi, eli molemmat hiukkaset muuttuvat energiaksi. Kun puhutaan tieteestä, niin tieteellinen havainto johtaa siihen, että ryhdytään miettimään sitä, miten tätä ilmiötä voidaan hyödyntää. Ja antimaterian avulla voidaan luoda avaruusalus, jolla voidaan lentää Alfa Centauriin.

Tai sitä voidaan käyttää "Tellerin pommissa", eli tuo kauhistuttava väline on yksinkertaisesti vain magneettipullo, joka pudotetaan lentokoneesta, ja sitten sen venttiili avataan, ja tuo antimateria päästetään reagoimaan materian kanssa. Tieteellinen havainto siis johtaa siihen, että jos se katsotaan hyödylliseksi, niin silloin siitä voidaan ideoida väline, joka perustuu tuohon tieteelliseen ilmiöön. Ja toki antimateriaa voidaan käyttää myös ionitykissä, mikä saattaa jopa murskata kokonaisen planeetan. Eli tuossa antimateria-ionitykissä on kaksi kiihdytintä sisäkkäin, ja toinen ampuu kohteeseen antiprotoneja ja toinen antielektroneja, jolloin säde pysyy kasassa koko matkan, ja ehkä tuollaisen välineen avulla voidaan joskus maata kohti tuleva meteoriitti tai pikkuplaneetta tuhota.

elainasiaa.blogspot.fi

Monday, March 21, 2016

Tähtiin ja taivaisiin eli SETI-ohjelma


Kuten sanonta kuuluu, niin matkustamme  autotallista tähtiin ja taivaisiin. Avaruuslentojen huima kehitys yhdessä biotekniikan kanssa on mahdollistanut sen, että ehkä joskus matkustamme toisiin tähtiin niin, että ihmisikä riittää tuohon matkaan. WARP-ajojärjestelmä jossa hiukkasia vedetään alusta vastaan antaa teoriassa mahdollisuuden myös siihen, että ihmiskunta voi suoraan matkustaa hyvinkin kaukaisille tähdille. Ja tietenkin myös mahdollinen humanoidi voi matkustaa tänne samalla tavoin kuin me voisimme matkustaa heidän luokseen. Samoin matkaan voidaan käyttää madonreikiä eli keinotekoisia mustia aukkoja, jolloin me voisimme kohdata hyvin vakavia uhkia.

Tämä luo eteen sellaisia uusia uhkakuvia, joita pitää ennakoida. Eli kun puhutaan vieraasta sivilisaatiosta, niin eteen nousee varmasti käsite nimeltään SETI-ohjelma eli Search for Extraterrestrial Intelligence, joka tähtää nimenomaan älyllisen elämän etsimiseen universumista, ja tuota ohjelmaa pidetään erittäin vaarallisena. Näet jos SETI-ohjelma toimii kansalliselta pohjalta, niin se voi antaa jollekin valtiolle sellaista teknologiaa, että se nostaa tuon valtion ikään kuin teknisesti muiden yläpuolelle. Eli antaa tuolle valtiolle mahdollisuuden dominoida maailmanpolitiikkaa ylivoimaisilla aseilla sekä tekniikalla.

Jos puhutaan että SETI-ohjelma nousee tasolle, jota tiedemiehet kutsuvat CSETI:ksi eli Contact-SETI:ksi, niin ollaan menossa tielle, mikä mahdollistaa esimerkiksi teknologian vaihdon tuon ohjelman puitteissa. Vaikka ensimmäiseen viestiin menisi vuosisatoja aikaa, niin jos humanoidi tuo sitten viestintäsatelliitin tähän aurinkokuntaan, niin madonreiän avulla se voisi sitten puhua ihmisten kanssa kuten me puhumme puhelimessa tuttaviemme kanssa. Ja tuo malli tietenkin varmasti pelottaa ihmisiä todella paljon. Varsinkin jos tuota ohjelmaa sitten salataan, jolloin kyseinen tekninen osaaminen jää vain yhden valtion käsiin.

SETI:n kannalta toivottava sivilisaatio

Se millainen olisi tuo kontaktin kannalta toivottava  sivilisaatio riippuu siitä, millaista suhdetta me ihmiset haluaisimme. Jos kohtaamme vaikka supersivilisaation, joka antaa meille kaiken mitä haluamme valmiina varmasti ei olisi oman lajimme kehittymisen kannalta kovin hyvä asia, koska se olisi oikeastaan vain oman lajimme sitomista toisiin lajeihin. Eli tuo ilmiö on hävittänyt useita sivilisaatioita myös Maan pinnalta, koska joku paikallinen pasha on ryhtynyt hallitsemaan Eurooppalaisten aseiden turvin, ja tuosta ripustautumisesta "isoveljeen" kärsii nykyään moni siirtomaa, jota on hallittu tuontiaseiden voimin. Eli SETI:n sekä ihmiskunnan kannalta toivottavaa olisi löytää sivilisaatio, jonka kanssa olisimme tasaveroisia, ja voisimme aidosti vaihtaa osaamistamme sekä teknologiaa keskenämme.

Supersivilisaation kohdalla ongelma olisi se, että se ei meitä tarvitsisi muuhun kuin geenipankkina, mikä varmasti ei ole toivottavaa oman lajimme kannalta. Ja jos puhutaan sotilaallisesta näkökulmasta, niin ehkä noin 150 vuotta meitä edellä oleva sivilisaatio voisi olla se, mistä voimme saada kaavoja siihen, miten esimerkiksi joitain välineitä kuten avaruuslentokoneita voidaan rakentaa onnistuneesti. Mutta tuon tuotannon pitäisi kyllä tapahtua Maan ihmisten toimesta, joten tässä mallissa humanoidi toimisi vain kouluttajana maan ihmisille, kuten yliopistojen opettajat toimivat opiskelijoilleen. Kuitenkaan emme saa silti tuudittautua siihen, että tuo yhteiselo jatkuisi ikuisesti, vaan aina tulee ryppyjä rakkauteen kuten sanotaan. Eli emme saa ostaa silloin kaikkea valmiina, vaan meidän olisi itse kehitettävä sellaisia tuotteita, että ne olisivat oman itsemme kannalta järkeviä käyttää, valmistaa sekä huoltaa.

CSETI mahdollistaisi sen, että lähettäsimme humanoideille oman geneettisen koodimme radiosignaalien avulla. Ja sitten nuo vieraan älyn edustajat kloonaisivat meidän sinne datamuodossa lähettämämme ihmiset bioteknologian avulla. Toki tuo kuulostaisi varmasti hyvin mielenkiintoiselta, varsinkin jos humanoidi sitten lähettäisi oman lähettiläänsä meidän luoksemme, mutta se että nuo yksilöt kasvavat ilman yhteisöllisyyttä tekee heistä kuitenkin täysin irrallisia muihin ihmisiin tai humanoideihin nähden. Eli kehittyäkseen yhteisönsä jäseneksi olennon pitää olla yhteydessä omaan yhteisöönsä sekä saada sen koulutusjärjestelmä käyttöönsä. Tai muuten kyseessä on vain biologinen koe, jossa testataan, syökö humanoidi porkkanoita.

Kuitenkin kuvitteellisessa UFO:n maahansyöksytilanteessa varmasti antaisimme myös sen miehistölle ensiapua, jotta emme sytyttäisi maailmojen sotaa. Ja ehkä he kiitokseksi sitten jättäisivät aluksensa meille tutkittavaksi. Mutta onko humanoidi käynyt maassa on kuitenkin arvailujen varassa, mutta kuten tiedämme, niin kaikilla muilla uskonnoilla paitsi Buddhalaisilla on maininta jumalista, jotka ovat ihmisiin nähden ylivoimaisia, joten jotkut antropologit ovat sitä mieltä, että nuo jumalolennot olisivat humanoideja. Mutta tuota väitettä ei voida mitenkään todistaa muuten paitsi analysoimalla pyhiä kirjoituksia, ja olettamalla jumalan tarkoittavan teknisesti sekä tieteellisesti ylivoimaista olentoa. Toki Buddhalaisten "Buddha" eli Siddharta Gautama on oikeastaan paljon jumaluutta vastaava termi tai olento, joka on paljon samankaltainen kuin jeesus.

Millainen ETI olisi?

Millainen  tuo ETI Extraterrestrial intelligence eli älyllinen avaruusolio sitten olisi? Hän tai se ei ehkä olisi ollenkaan meidän kaltaisemme. Tuo olento voisi olla esimerkiksi hyönteisen näköinen, ja se saattaisi omata kyvyn liittää aivonsa yhteen esimerkiksi tuntosarvien avulla. Tai se olisi kollektiivieliö, joka käyttäytyisi kuin muuraahaislauma. Eli yksittäinen olio ei ehkä olisi älyllinen, mutta yhteisön liittäessään hermoston yhteen, tuo hyönteisten ryhmä voisi lisätä älykkyysosamääräänsä, niin että nuo olennot voisivat yhdessä kehittää jotain uutta. Tai sitten ETI voisi olla esimerkiksi sienimäinen hermoverkko, joka ottaa toisen eliön hallintaansa.

Mutta vaikka nuo olennot muistuttaisivat ihmistä käytökseltään, niin heidän yhteiskuntansa voi olla toisenlainen. Eli jos ja kun heillä on edistynyt bioteknologia käytössään, niin heillä voi olla vaikka "palavelijalji", joka tottelee herrarodun komentoja, mutta ei itse osaa tehdä päätöksiä tai pysty innovoimaan uutta. Se että ihmiset pitävät tätä ehkä orjuutuksena ei ehkä kuitenkaan ole tuosta toisesta lajista mitenkään omituista, ja pitäväthän ihmisetkin esimerkiksi koiria lemmikkeinään, joten jollain lajilla saattaisi olla esimekiksi itsensä näköisiä "orjia", jotka tekevät kaiken mitä käsketään. Tai sitten tuo vieras laji lisääntyisi vain bioteknisiä menetelmiä käyttäen.

Haluammeko me ihmiset kontaktia?

SETI on vieraan älyn etsimisohjelma, joka kuitenkin on lajillemme melko tärkeä, koska jos meitä uhkaa joku sivilisaatio, niin silloin olisi tuohon uhkaan syytä valmistautua. Se että me havaitsemme radiosignaaleja jostain vieraasta sivilisaatiosta ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vastaamme tuohon signaaliin. Jos joskus joku radioteleskooppi ottaa vastaan todistettavan sigaalin toiselta tähdeltä, niin silloin pitää tiedemiesten sekä sotilaiden ryhtyä miettimään sitä, että kannattaako meidän vastata, ja millaisia uhkia tuo vastaus meidän lajillemme tuo. SETI on kuitenkin myös ohjelma, jonka puitteissa tehdään erilaisia tietojenkäsittelyä ja avaruustutkimusta koskevia uusia ratkaisuja kokeillaan kaiken aikaa.

Eli mm. pilveen perustuva tietojenkäsittelymalli on kehitetty SETI:n toimesta. Samoin SETI:n puitteissa on kehitetty erilaisia seulontamenetelmiä, joilla saadaan vedyn alfa-viivan kaltaista kohinaa vaimennettua, ja tähtien lähettämää radiosätelyä paremmin esiin. Eli tarkkuusmaserien avulla voidaan luoda äärettömän kapealla radiokaistanleveydellä toimiva radiolähetin sekä vastaanotin. Tämä poistaa häiriöitä normaalista GSM-verkosta. Myös erilaisiin matemaattisin seulontoihin perustuva kaavoja on keihitetty matemaatikkojen toimesta, ja EMP-pulssiin perustuva JOSHUA-EXCALIBUR- laite on toteuttettu USAF:n alaisuudessa.

Kyseessä on tutka, joka antaa äärimmäisen voimakkaan MASER- tai RASER - eli Microwave tai Radio Amplification by Stimulated Emission of Radiation, laitteen avulla. Eli jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että radioaaltoa vahvistetaan magneettikentässä erittäin voimakkaasti, jolloin syntyy EMP-pulssi. Mutta mitään varsinaista todistettavaa tietoa humanoidikontakteista ei vielä ole saatu. Mutta joitain erittäin mielenkiintoisia havaintoja esimerkiksi synteettisestä radiosignaalista saattaa olla tehty. Toki esimerkiksi radioastronomisten laitteiden avulla ei ole mahdollista havaita mikroaaltoja, jotka eivät pääse muuten maan pinnalle asti. Ja siksi tuo taivaan mikroaaltokartta pitää tehdä satelliittien avulla, jotka voivat tehdä havaintojaan Maan ilmakehän ulkopuolella.



What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....