Showing posts with label linnut. Show all posts
Showing posts with label linnut. Show all posts

Thursday, December 15, 2016

Lintujen ja muiden eläinten viestintää koskeva tutkimus voi muuttaa maailmaa turvallisemmaksi sekä parantaa tietoamme siitä, miten eläimet kommunikoivat keskenään

Naakkaparvi
(Suomenluonto.fi)

Psykiatria on lääketieteen osa-alue, jossa hoidetaan henkilöä, jolla on psyykkisiä oireita. Psykologia taas on käyttäytymisen tai muiden vastaavien asioiden kuten oppimisen tutkimusta. Eli psykologi on tutkija, joka tutkii ihmistä tai eläintä sen käytöksen kautta. Yksi tärkeimpiä sekä puhtaimpia psykologisen tutkimuksen esimerkeistä ovat esimerkiksi rotilla tai muilla eläimillä tehtävät kognitiivista toimintaa tutkivat kokeet, joissa tutkitaan niiden oppivaisuutta sekä kielellistä kommunikaatiota. Yksi klassisimpia psykologisia testausjärjestelyjä on makupala-automaatilla varutettu häkki johon on suljettu lintu, joka painaa vipua, jotta se saa keksin.

Tuossa kokeessa lakassa oleva lintu saa makupalan, jos se osaa painaa säiliössä olevaa vipua, ja tuolloin psykologi ensin näyttää linnulle, että miten  makupaloja sitten saa, ja tällä tavalla kokeillaan, että kuinka nopeasti lintu käsittää, miten tuo makupala-automaatti toimii, ja tuolla tavoin testatataan sitä, että kuinka kognitiivinen toiminta ilmenee linnulla. Samoin sillä testataan lintujen parvikäyttäytymistä ja niiden keskinäistä kommunikaatiota. Eli tuossa häkissä on esimerkiksi sinisiä ja ruskeita säiliöitä, joista ruskeissa on tavallista sokerivettä, ja sinisessä taas juomasäliönsäiliön sisään on laitettu sipulimehua, joka maistuu linnuista pahalta, ja tuolloin sitten testataan sitä, että kertooko lintu tuosta yllätyksestä muille parven jäsenille

Ja sitten esimerkiksi Naakkoja päästetään tuohon häkkiin. Kun Naakat sitten keksivät, mistä ne saavat ravintoa joka maistuu hyvältä, niin tarkkaillaan sitä, millaisia äänteitä ne käyttävät, ja tietenkin jotkut niistä kokeilevat juoda myös tuota sipulivettä, joka tietenkin maistuu niistä ainakin erilaiselta. Eli en tiedä että pitävätkö Naakat sipulista, mutta tällä testillä se sitten ratkeaisi. Ja noissa säiliöissä olevat mikrofonit äänittävät sen, millaisia äänteitä Naakat silloin päästelevät, ja samalla kamerat kuvaavat tarkasti sen, miten lintu käyttäytyy.

Sitten Naakat viedään toiseen tilaan, jossa on erilaiset säiliöt, ja kun lintu lähestyy jotain niistä, niin sille soitetaan ääntä, jonka toinen lintu oli päästänyt kun se oli juonut tuosta sipulivesiautomaatista, ja tuolla kokeillaan sitä, että päästävätkö Naakat tuolloin varoitusäänen. Jos kyseessä on varoitusääni, jota tuo parvi tottelee, niin tällä tavoin voitaisiin vähentää lintujen aiheuttamia viljatuhoja. tässä testissä muuten tutkitaan sitä, että opettavatko linnut toisilleen, mikä on myrkkyä tai pahan makuista, ja että uskovatko parven jäsenet, jos yksi lintu kertoo niille sen.

Mikäli tuo sitten on paikkansa pitävä asia, niin silloin tietenkin voidaan tuolla tempulla vähentää viljasadon kokemia tuhoja. Samoin noiden äänitettyjen varoitusäänien avulla estetään lintuje tulemasta liian alas, jotta salametsästäjät eivät niitä ampuisi. Eli tuolloin käytetään hyväksi ääntä, jonka linnut päästävät, kun niiden lähellä hiipii kettuja, ja tuo ääni saadaan äänitettyä niin, että noille suojeltaville linnuille näytetään hologrammikuvaa ketusta, joka kantaa niiden lajitoveria suussaan, ja kuten varmaan arvaatte, niin kaikilla linnuilla on myös varoitusääni, joka on varattu tilanteeseen, missä niitä uhkaa lentävä petolintu. Tuolla äänellä voidaan parantaa lentoturvallisuutta, eli lentokoneen lähtiessä lentokentältä linnuille soitetaan tuo varoitusääni, sekä näytetään hologrammikuvaa lentävästä kotkasta, niin silloin ne pysyvät maassa hyvin tehokkaasti, ja lokkiparvien lähellä ei yleensä pikkulintuja juurikaan ole, mutta varpuset saadaan pysymään maassa näyttämällä niille varpushaukkojen kuvia.

Eli jotkut tuholais-lintuparvien poikasista otetaan silloin kasvatettavaksi lakkaan, ja niille syötetään siellä viljaa, joka on tehty pahanmakuiseksi, ja sitten jos nuo linnut kertovat muille, että vilja on pahan makuista, niin silloin tietenkin voidaan olettaa lintujen välttävän viljaa. Eläinten kommunikointia on tutkittu vasta vähän aikaa, ja esimerkiksi miekkavalaiden ja muiden delfiinien käyttämä kommunikaatio on paljon helpommin purettavissa, koska nuo merieläimet käyttävät kommunikaatiossaan pelkästään ääntä, ja silloin nuo parven keskinäiset signaalit äänitetään.

Tämän jälkeen tuota ääntä soitetaan vedenalaisella kaiuttimella, jotta noiden eläinten reaktioita voidaan sitten seurata kaikumittaimella tai vedenalaisella LLTV (Low Level Light Television) kamerajärjestelmällä ja lidarilla, joka seuraa sitä, miten parvi käyttäytyy tiettyjen ääniryöppyjen aikana. Eläinten viestintää voidaan ehkä tulevaisuudessa hyödyntää siten, että esimerkiksi lokkeja voidaan häätää tuolloin kaupungeista, jotta ne eivät sitten levitä ulosteita ympäriinsä. Tuolloin lintujen parveilukäyttäytymistä hyödynnetään siinä, että ne saadaan pysymään poissa sieltä, missä niiden ulosteista on kaikkein suurin haitta.

pimeakronikka.blogspot.fi

Thursday, October 6, 2016

Lajien erikoiset käytöstavat sekä niiden kehityksen suhde lajin säilymiseen


Linnun höyhenillä on muuten väliä, kuten varmaan tiedätte. Tiedättekö muuten mitä varten esimerkiksi papukaijoilla ja joillakin muilla linnuilla on päälaellaan pitkiä höyheniä, joita ne nostavat hauskasti pystyyn laskeutuessaan oksalle? Ne eivät varsinaisesti ole koiraiden hääseremonioita varten, koska noilla linnuilla on nämä höyhenet aina, ja pariutumis- eli erityinen hääpuku on lintukoiraalla vain pariutumisaikana, jolloin siitä on hyötyä. Kyseisten sulkien tehtävänä on nimittäin aistia lintua kohti tulevat paineaallot, joten niillä on samanlainen tehtävä kuin kalojen kylkiviiva-aistilla. Eli ne auttavat lintua havaitsemaan sitä kohti tulevat viholliset, jotka voivat yrittää syödä sen.

Mutta lajityypillinen käyttäytyminen on luonut maailmaan monenlaisia hyvin erikoisia versioita esimerkiksi juuri lintujen höyhenpuvuista, ja kuten tiedämme niin lintujen maailmassa koiras on erittäin korea juuri pariutumis- sekä pesimä-aikanaan. Tuon höyhenpuvun tarkoitus on muuten vetää saalistaja pois linnun pesältä, eli huomaamaton naaras istuu pesässään ja saattaa jatkaa munien hautomista, kun peto syöksyy koiraan perään. Tämä takaa naaraan sekä munien säilymisen, ja joillain linnuilla on myös sellainen käytösmalli, että koiras alkaa käyttäytyä erittäin huomiota herättävästi, jos joku lähestyy sen pesää. Oudot käytöstavat ovat osa lajien selviytymistä tuolla julmassa luonnossa, ja yksi erikoisimmista lienee ihmisen aamu-ärtyisyys. Tuo käytösmalli on varmaan peräisin jostain kaukaisesta menneisyydestä, jolloin ihminen vaelsi savanneilla tai suurissa metsissä ja vietti metsästäjä-kerälijän elämää.

Jos Homo Sapiens kohtasi aamulla aamu-unisen tai nukkumaan menossa olevan eläimen, niin hän saattoi silloin surmata sen, jolloin koko hänen ryhmänsä sai siitä ruokaa ehkä koko päiväksi tai jos kyseessä oli isompi eläin kuten karhu tai hirvi, niin silloin ruokaa riitti pidemmäksi aikaa, varsinkin jos ilma oli kylmä, jolloin liha ei pilaantunut. Samoin jos hän sitten sai tapettua susilauman alfa-naaraan, niin silloin lauman saalistuskyky laski, ja se ei kilpaillut ihmisen kanssa niin tehokkaasti samasta riistasta. Saalistus on erittäin tärkeä osa petojen vuorokausirytmiä, ja suurin osa lajeista hoitaa sen tyylikkäästi, eli saalis surmataan nopeasti sekä äänettömästi ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Kiduttaminen ei ole mitenkään saalistajaa hyödyttävää toimintaa, koska kivusta kiljuva saalis houkuttelee paikalle muita saalistajia. Mutta muutamissa tapauksissa saalistaja kiduttaa uhriaan erittäin pahasti.

Käärmeiden kohdalla tuo kiduttaminen johtuu usein siitä, että se puree jotain saalistajaa, ja vaikka esimerkiksi kalkkarokäärme tai jotkut valetarhakäärmeistä eivat tuolloin kehitä tarpeeksi myrkkyä kohteen välitöntä surmaamista varten, niin niiden maksaan sekä vereen vaikuttavat myrkyt aiheuttavat kammottavaa kipua sekä erittäin tuskallisen ja samalla varman kuoleman. Koska käärme haluaa tuolloin antaa uhrinsa kautta muille eläimille varoituksen, että sitä ei kannata haluta lounaaksi. Samoin eräillä koiraelämille on kehittynyt taipumus siihen, että saalista kidutetaan erittäin pahasti, ja se revitään elävältä kappaleiksi. Kyseiset eläimet ovat hyeenat sekä hyeenakoirat ja sudet, joiden saalistustapa on äärimmäisen raaka, ja sen tarkoitus on pelottaa muita eläimiä uhittelemasta noille koiraeläimille.

 Nuo koiraeläimet saalistavat usein paljon itseään suurempia saaliita, joten niiden metsästys on kaatamisen osalta hiukan tehotonta, mutta tuo säälimättömän repimisen tarkoitus on pelottaa esimerkiksi leijonia tai kissoja, ja kertoa niille, että noiden laumaeläinten poikaset kannattaa jättää rauhaan. Ja yleensä kissat sekä linnut tappavat uhrinsa äänettömästi, koska ne yksin elävinä tai verraten pienikokoisina tehokkaasti metsästävinä eläiminä eivät tarvitse kerrallaan niin paljoa ruokaa, että sitä ei voisi kantaa puuhun tai pesälle. Ja petolintu voi saalistaa valtavalla alueella, joten sen ei tarvitse kerralla ottaa niin suuria saaliita, että se ei niitä voisi pois voisi viedä, mutta hyeenoiden pitää saada ruokaa koko laumalle, jolloin ne kaatavat lauman suuria yksilöitä. Tämä johtaa sitten sellaiseen näytelmään, jota saamme kauhistella monissa luontofilmeissä.

Saturday, October 1, 2016

Maailmanpuu tai Elämänpuu on monissa mytologioissa oleva asia, joka on yleinen muinaisen Lähi-Idän uskonnoissa on innoittanut monia nykykirjailijoita

Maailmanpuu vapaamuurarien
symboliikassa

Maailmanpuu (Yggdrasil, Mirameir, Lerad) tai elämänpuu liittyy olennaisesti viikinkien uskontoon, ja se on puu johon liittyy paljon uskomuksia. Elämänpuu tai maailmanpuu on monissa muissakin uskonnoissa mainittu elämän keskus, joka muinaisessa skandinaavisessa mytologiassa on koonnut ympärilleen kaikki kosmologian yhdeksän maailmaa. Syy miksi tuo myytti on kiinnostanut anropologeja kautta maailman on se, että tuota samaa tarinaa tai puuta kuvataan monissa muissakin uskonnoissa, ja esimerkiksi Kalevalassa tuo ”maailmanpuun” mainitaan olevan ”suuri tammi”, ja Raamatussa siitä käytetään nimeä Hyvän ja pahantiedon puu". 

Tarinan mukaan maailmanpuu nitoo taivaan ja maan yhteen tai kannattaa taivasta. Elämänpuu taas on puu joka antaa ikuisen elämän, mutta koska nuo kaksi asiaa ovat erittäin läheisiä, niin käsittelen niitä nyt sitten yhdessä. Eli koska kyseessä on monissa uskonnoissa mainittu asia, niin silloin tuota tarinaa käytetään jäljittämään sitä, mistä skandinaavit ovat alunperin kotoisin. Yggdrasil on maailmanpuun viikinkikielinen nimi, ja esimerkiksi Odin hirttäytyi siihen tarinan mukaan yhdeksäksi päiväksi, jotta saisi oppia riimujen salaisuudet, ja antoi toisen silmistään, jotta saisi juoda tuon puun alla virtaavasta joesta saadakseen viisauden. Tuo viikinkien uskoon liittyvä tarina on melko sekava, ja sen voi jokainen lukea Wikipediasta.

Kun mietitään sitä, mitä tuo tarina merkitsee esimerkiksi nykyaikaiselle kosmologialle, niin on olemassa kirjoja sekä eräs teoria, missä puhutaan siitä, että kaikki planeetan älylliset oliot voisivat liittyä yhteen yhdeksi valtavaksi olennoksi, joka voisi muistuttaa valtavaa puuta. Tuollainen valtava ja älykäs organismi esitellään eräässä novellissa, missä avaruusalus tekee pakkolaskun vieraalle planeetalle, missä vallitseva äly on eräänlainen puu, joka on samalla valtavat aivot. Tuo organismi tekee kyseisessä kirjassa hedelmiä, joiden avulla se ottaa jonkun olennon haltuunsa. Eli tässä tapauksessa kyseinen olio syö tämän puun hedelmiä, ja sitten sen sisään kasvaa hermoverkko, jonka kanssa puu kykenee kommunikoimaan. Kyseinen tarina on varmasti saanut vaikutteita Raamatun luomiskertomuksesta, missä Aatami sekä Eeva syövät ”hyvän ja pahan tiedon puusta” otettua omenaa, jonka jälkeen he alkoivat hävetä alastomuuttaan.

Tästä puusta syöminen oli kiellettyä, ja tämän teon jälkeen Jumala hääti heidät paratiisista, ja koska käärme oli noita onnettomia tähän tekoon houkutellut, niin silloin sen piti tietenkin jäädä matelemaan maahan, mutta tuossa tarinassa merkillistä on se, että Jumala ei käärmettä tuhonnut. Tämä Vanhan Testamentin tarna on kuitenkin se, minkä takia ihminen vihaa kääremeitä. Tai ainakin ilmentää sitä, mitä ihminen tuntee käärmeitä kohtaan. Kuitenkin tuo Hyvän- ja Pahantiedon puu on oikeastaan sama asia, kun muutkin vastaavat ”elämän puut”, joita on monissa miuissakin mytologioissa. Kun puhutaan siitä, mitä tuo myytti on meille ihmisille antanut, niin sen pohjalta on tehty kuuluisa ”Gaia-malli”, missä planeetan elämänmuoto voisi olla homogeeninen, eli koko planeetan pintaa peittää tuossa maallissa vain yksi eliölaji, joka voisi olla esimerkiksi bakteerimainen.
Yggdrasil
Proosa-Eddan englanninkielisestä
käännöksestä vuodelta
1847

Kun puhutaan siitä, millainen tuo eliö voisi olla, niin ainakin yksi asia on erittäin hyvin tiedossa, eli se voisi olla täysin vailla vastustuskykyä muille organismeille, mutta se ei ehkä tarkoita aivan samaa kuin, että tuo olio olisi vaaraton. Isaac Asimovin kirjassa Nemesis, jossa kokonainen planeetta on yksi valtava eliö. Eli tuossa Asimovin kehittämässä mielikuvitustapauksessa on sellainen malli, että vaikka tuon planeettaa peittävän eliön yksi osa olisi hyvin lyhytikäinen, niin kollektiivisesti se kykenee toimimaan niin, että yhden osan kuolema ei siihen mitenkään vaikuta. Tuossa kirjassa tämä olio on muistaakseni pölymäinen, ja se sitten pytyi tuon olemuksensa takia kommunikoimaan ihmisen kanssa.

Nemesis on tuon suuren tieteiskirjailijan viimeinen työ, jonka hän kirjoitti ennen kuolemaansa. Kun tuota mielikuvituksen luomaa organismia tarkastellaan hyvin tarkasti, niin voidaan miettiä sitä, että mitä Asimov mietti, kun hän oli kuolemassa AIDS:iin, jonka hän oli saanut verensiirrosta? Teoksen yksinäisyyden ja lopullisuuden teema on erittäin kiehtova, ja se varmasti on saanut vaikutteita myös Raamatusta. Kun puhutaan tuosta viikinkien elämän puusta, niin tuo tarina Odinista ja sen rungolla sekä oksilla elävistä eläimistä on saanut jotkut UFO-intoilijat miettimään sellaista mahdollisuutta, että kyseessä olisi tarina avaruusaluksesta, joka laskeutui Maahan. Nuo peurat olisivat jotain maassa käveleviä robotteja ja tarinan linnut sitten erilaisia yhteysaluksia.


Mutta tämä tietenkin on vain sellaista pohdintaa asiasta, josta ei kukaan varmasti koskaan saa aikaan mitään lopullisia tutkimuksia, ja on olemassa ajatus siitä, että kun humanoidi olisi aikoinaan lähtenyt maasta pois, niin se olisi sitten räjäyttänyt oman keskuksensa ehkä syöksemällä niiden kohtiin meteoriitteja, tai muulla tavoin pommittamalla nuo keskukset olemattomiin. Tuosta sitten on kehittynyt sellainen lähes utopian rajoja tavoitteleva ajatus siitä, että tuo dinosaurukset tuhonnut meteoriitti on humanoidien oman keskuksensa tuhoamiseen käyttämä ammus, jolla he peittivät oleskelunsa jäljet maassa. Mutta kuten huomaatte, niin näihin asioihin kannattaa suhtautua melkoisella varauksella. Ja tämä kirjoitelma on tarkoitettu pelkästään pohdinnaksi sekä ajanvietteelliseksi lukemiseksi, eikä miksikään suureksi uuden humanoideja koskevan teorian esittelyksi, eikä tätä kirjoitelmaa tarvitse niin vakavasti ottaa. 


Sunday, August 14, 2016

Miksi varis on harmaa?

Varis
Kuva I

Miksi varis on harmaa? Syy tähän tietenkin löytyy luonnonvalinnasta, joka on suosinut harmaita lintuja. kukaan ei luonnossa tepastele ympäriinsä odottaen päätyvänsä toisen ruokalistalle, lukuunottamatta tiettyjä parasiitteja, jotka houkuttelevat saalistajia sieppaamaan ne sisäänsä, ja sitten nämä olennot alkavat loisia esimerkiksi sen suolessa. Jotkut parasiitit myös tappavat uhrinsa esimerkiksi tuhoamalla sen maksan, mutta useimmiten ne vain ikään kuin kulkevat mukana, koska jos parasiitin isäntä kuolee, niin silloin se joutuu vaihtamaan eläintä, ja esimerkiksi monia maksamatoja uhkaavat erilaiset hyönteiset, jotka voivat niitä sitten syödä ilman pelkoa infektiosta tai muusta komplikaatiosta.

 Karike sekä pohjoinen metsä ovat pääasiassa harmaita, joten tietenkin sen takia tuon älykkään linnun kannattaa olla harmaa sekä musta. Varislinnut ovat erittäin älykkäitä eläimiä, jotka elävät yhdyskunnissa, ja eivät useinkaan mitään helppoja saaliita muutenkaan ole, koska ne osaavat pujotella puiden välistä pakoon haukkoja sekä kotkaa, joista jälkimmäinen  on yksi harvoista linnuista, joita variksen tulee pelätä. Suurin osa petolinnuista kuitenkin väistää varista, koska jos se niitä häiritsee, niin silloin se saa koko parven päälleen. 

Mutta pelkkä sulautuminen maastoon ei tee variksesta niin menestynyttä lajia, vaan sen kohdalla tapahtunut värivalinta on paljon monitahoisempi sekä syvällisempi valinta, jonka takana on muutakin kuin tarve sulautua maastoon. Harmaa ja musta ovat värejä, johon silmä ei kiinnity niin helposti, kuin kirkkaaseen väriin, koska petoeläinten kita useimmiten on kirkasvärinen. 

Siksi kirkkaat värit saavat silmän kääntymään automaattisesti kirkkaita värejä kohti. Tietoa siitä, mihin silmä kääntyy käytetään hyväksi esimerkiksi sotila- sekä turvasuja suunniteltaessa. Toki kaikkien petoeläinten kita ei ole kirkasvärinen, vaan esimerkiksi mambojen suut ovat usein mustia, mutta joillakin matelijoilla on sellainen suuosa, että sen väri muuttuu riippuen siitä, että uhkaako käärme vastustajaa vai vaaniiko se saalistaan. Se että uhkaako se vai vaaniiko käärme toista eläintä riippuu sen opponentin koosta, eli siitä pystyykö käärme nielemään saalistaan. Mutta tästä sitten seuraa sellainen kysymys, että miksi sademetsän eläin on kirkasvärinen? 

Joskus kirkas väri toimii houkuttimena, eli tukaanilla esimerkiksi on kirkasvärinen, banaania muistuttava nokka, joka on tarkoitettu houkuttelemaan saalista sen lähelle. Mutta kun puhutaan esimerkiksi papukaijojen kirkkaista väreistä, niin silloin tuo väri kyllä sulautuu melko hyvin sen luonnollisen elinympäristön objekteihin kuten hedelmiin sekä kukkiin. Ja viidakko on tietenkin erittäin värikäs paikka. 

Jossa petolintujen pitää valita tuhansista värikkäistä kohteista. Tällöin petolinnun pitää sitten valita noista kohteista, mitä kohti se lähtee syöksymään. Tämän takia parveilu sekä yhteneväinen käytös sekä höyhenpuku tai karvapeite ovat valttia luonnossa. Linnut pääsevät yleensä maassa elävää petoa pakoon lentäen, mutta tietenkin ilmassa niitä vaanivat muut linnut. Höyhenten tehtävä on paitsi suojata lintua säältä, niin myös tehdä siitä epämiellyttävä saalis, koska terävät piikit saattavat jäädä petoeläimen kurkkuun kiinni.

Ja esimerkiksi kottaraiset lentävät ympäriinsä yhtenäisenä massana, josta petolinnun on vaikea valita kohteensa tuhansien yhteneväisten silmäobjektien keskeltä. Mutta sitten vielä sellainen asia, että miksi esimerkiksi karibujen sekä muiden laumassa elävien hirvieläinten koirailla on sarvet. Syy on sama kuin se, miksi lintumaailmassa koirailla on useimmiten värikkäät höyhenpuvut. Siksi että ne erottuisivat massasta, koska jos nuo eläimet sitten kohtaavat pedon, niin naaraan tehtävänä on saada poikue kasvatettua täysikasvuiseksi, ja vain naaraat voivat lisääntyä, joten jos naaraalla on poikasia tai munia haudottavana, niin koiraan tehtävä on vetää hyökkääjä puoleensa. Toki isoilla linnuilla kuten variksilla, lokeilla sekä haukoilla ja joutsenilla on yhtenevät höyhenpuvut, ja sorsan kaltaiset kasvissyöjäkoiraat vaihtavat vain höyhenpuvun pesimisen ajaksi. 

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....