Frederick Forsythtin "Odessan miehet" (The Odessa File, 1972)

Odessan miehet (The Odessa file, 1972) on tarina siitä, kuinka kaikki voi mennä pieleen, kun väärä mies tunnistetaan väärään aikaan. Kirjan kehyskertomus pitää sisällään Toisen Maailmansodan aikaisten natsien Riiassa tekemien hirmutekojen selvittämistä sekä sitä, kuinka entiset SS-upseerit myyvät rakettitekniikkaa Egyptille, jotta se voi iskeä Israeliin. Kirja alkaa hiukan oudosti, eli alussa kuvataan radiokuulutusta, jonka mukaan presidentti Kennedy on murhattu Dallasissa, ja sitten kirja etenee kohti tapausta, missä entinen SS-kapteeni Eduard Roschmann tunnistetaan henkilöksi, joka ampui erään "kapteeni Millerin" Riiassa pari tuntia ennen sodan päättymistä.

Saattaa olla niin, että tuollaisen miehen olisi  SS- miesten salaseura Odessa (Organisation der ehemaligen SS-Angehörigen) oikeastikin valinnut yhdysmieheksi Saksan sekä Egyptin välille, koska hän oli sotarikollinen, joka lähetti ihmisiä kaasukammioon. Tuollainen asia tekisi hänestä sotarikollisen, joka ehkä olisi päätynyt hirteen tekojensa vuoksi.  Näin tällainen "sankari" ei sitten olisi juossut kertomaan esimerkiksi BKA:lle eli (Bundes Kriminal Amt) eli saksan keskusrikospoliisille tuosta entisten SS-miesten liiketoiminnasta, eli aseiden kauppaamisesta Egyptin presidentille Kamel Abdel Nasserille.

Itse olen sitä mieltä, että tuo nimi "Roschmann" on saatettu kirjoittaa väärin, eli kyseessä on ollut ehkä nimi "Rossmann", joka on erään Himmlerin adjutantin pseudonyymi. Kirjassa esiintyy myös Odessa-järjestön murhaaja nimeltään Mackensen, joka on erittäin taitavasti luotu hahmo. Kuitenkin tuo Odessan pyöveli on hiukan epäselvästi luotu henkilö sikäli, että hän käyttää pommeissaan semtexin kaltaista muovirjähdettä. Tai oikeastaan tuo mies tekee kyseisessä kirjassa pommin, millä hän aikoo räjäyttää päähenkilö "Peter Millerin" kappaleiksi, ja juuri tuossa kohtaan tämä murhaaja ikään kuin floppaa. Eli hän käyttää operaatiossa sotilaallista räjähdettä, jonka hallussapitoa tuo mies ei voisi mitenkään selittää.

Murhassa käyttämänsä kiväärin hän voi selittää olevansa metsästyskäyttöön, ja kun mietitään sitä millainen oikean elämän palkkamurhaaja olisi, niin toki hänen pitää voida selittää hallussaan olevat aseet jollain tavalla, jos viranomainen niiden perään sattuu kyselemään. Yleensä tuollaiset operaattorit pyrkivät hankkimaan räjähteitä huomaamattomasti, eli he käyttävät itse valmistettua räjähdettä kuten ruutia tai sitten hankkivat käyttöönsä rakennustyömailla käytettävää dynamiittia, koska jos tuollainen terroristi olisi käyttänyt vaikka semtexiä, niin silloin poliisi olisi vetänyt välittömästi sellaisen johtopäätöksen, että kyseisellä henkilöllä oli suhteita itäblokin tiedustelupalveluihin tai erikoisjoukkoihin.

Toki saattaa olla niin, että kirjassa on käytetty sellaista ajatusmallia, missä tuo "Mackensen" olisi sitten ehkä yrittänyt lavastaa esimerkiksi "Stasia" syylliseksi johonkin Odessan operaatioon. Muuten hänen hahmonsa on erittäin hyvin luotu, ja tarkkuuskivääri on sikäli hyvä väline hänen kaltaiselleen miehelle, että sitä käyttävä murhaaja ei joudu keskustelemaan uhrinsa kanssa kasvotusten, koska tuolloin uhri saattaa antaa hänelle liikaa tietoja henkilöstä, joka murhan aikanaan tilasi. Kirjassa tietenkin esitellään israelilainen agentti, jonka pseudonyymi "Majuri Uri-Ben Shaul" sitten sai surmansa Jerusalemin valtauksen yhteydessä.

Tuo kirja on melko vanha opus, ja varmaan se löytyy monesta hyllystä, mutta siinä on muuan outo piirre. Sen perässä on ikään kuin epilogi, missä luetellaan jokainen kirjassa esiintynyt henkilö, ja mitä heille myöhemmin on Forsythin maailmassa tapahtunut. Eli lähes jokainen henkilö, joka on tuossa kirjassa mainittu on päässyt epilogiin, ja merkittävää on sitten se, kuinka eräs panssarijoukkojen kersantti myös mainitaan, vaikka hänellä ei ole kirjassa mitään roolia, muuten kuin henkilö, jonka ohi päähenkilö ajaa autollaan. Tuon kirjan kuvitteellisen päähenkilön toimittaja Peter Millerin hahmossa on myös hyvin mielenkiintoinen piirre, eli hän toki on rikosreportteri, mutta omistaa 9 mm. SIG-automaattipistoolin, joka on sotilasase. Muuten saksan alamaailmassa SIG-pistoolista käytetään joskus nimitystä "Sigrid", ja samoin Sigrid-nimisiä naisia kutsutaan ainakin joissain tapauksessa tuossa maassa "Sig:eiksi".

Sen hankinnassa on varmaan Forsythin mielikuvituksen mukaan sitten käytetty perusteena urheiluammuntaa, eli kaavakkeessa on valehdeltu hankinnan koskevan rata-ammuntaa, mutta todellisuudessa se on hankittu kodinturva-aseeksi, kun tuon toimittajan henkeä on uhattu Reeperbahnin gangsterien toimesta. Eli melko hyvää luettavaa tämä trilleri sitten on, ja se kannattaa toki lukea. Kuitenkin kirjassa on hiukan katkeilevaa kerrontaa, sekä suhteellisen paljon sivujuonteita, mikä tietenkin herätää ihmetystä, koska kertomus ei mikään kovin paksu kuitenkaan ole.

kirjabloggaus.blogspot.fi

Frederik Forsythin kirjoittamassa romaanissa "Odessan miehet" esitellyn tutkimusmetodin arviointia

Kuvituskuvaa
Kuva I

Frederik Forsythin vuodelta 1972 olevan kirjan nimeltään Odessan miehet sivuilla esitellyn tapahtumaketjun syynä oli päähenkilön tutkimuksen yhteydessä tekemä virhe, joka oli se, että tutkija paljasti tutkivansa nimen omaan kirjan "pahista " entistä SS-kapteeni Roschmannia, joka oli sodan viime tunteina surmannut kirjan päähenkilön isän, mikä ajoi hänet sitten kostoretkelle läpi Saksan. Hän eteni liian nopeasti teemahaastatteluun. Eikä muistanut tarkistaa tutkimuskohteen erityispiirteitä. Tutkijan virhe oli se, että hän kysyi suoraan Roschmannin henkilötietoja, mutta myös muita virheitä tehtiin.

Hän ei tajunnut että mies joka istui häntä vastapäätä saattoi olla vaihdettu. Toisin sanoen kz- tai keskitysleirin vartiostossa "Totemkopfverbändenissä" eli Pääkallo-osastossa palvellut-upseeri oli ehkä vaihtanut paikkaa rintamalla palvelleen ja siellä kaatuneen perheettömän upseerin kanssa. Tuollaisia tapauksia saattoi olla myös SS:ssä eli upseerin koko perhe oli ehkä kuollut ilmapommituksissa, ja koska kirjeitä ei kotoa tullut, niin hänen henkilöllisyytensä annettiin kuoleman jälkeen tuolle KZ-upseerille. Kyseisessä tarinassa tutkija ei ennakoinut sitä, että myös Wiesenthal keskuksessa saattoi olla Odessan agentteja. Mutta tutkija Peter Millerin hahmo käyttää tuossa tarinassa erittäin huomiota herättävää ajoneuvoa, jota sitten on helppo seurata, ja joka pistää silmään missä hyvänsä.

Samoin Odessan miehet saattoivat kotonaan väittää holocaustia valheeksi. Tai sitten joku KZ upseeri saattoi kertoa, että esimerkiksi jossain kuvissa seisova mies oli hänen veljensä, jonka hän oli kieltänyt tuon teon takia. Tai sitten hän voi väittää olleensa läsnä kaasutuksessa vain sen kerran, koska oli sattunut haavoittumaan rintamalla. Ja myös juutalaisia palveli Waffen SS:ssä. Kyseisen kirjan päähenkilö käytti myös huomiota herättävää ajoneuvoa, mitä oli sitten helppo seurata, ja siten vaaransi koko tehtävän, kun hän lähti ajamaan omaa Jaguaariaan, vaikka ohjeiden mukaan hänen olisi käytettävä junaa. Tuohon Jaguar-urheiluautoon kätkettiin pommi, mikä melkein surmasi hänet. Eli miten tuo Forsythin luoma hahmo käytti tuollaista autoa, vaikka hän työskenteli rikosreportterina, ja tuollainen huomiota herättävä auto varmasti olisi ollut helppo seurattava, kun tuo mielikuvituksen luoma reportteri kaasutteli pitkin Hampurin katuja. Ja tuon auton avulla voitiin todeta, että onko tuo mies kotona vai ei.

Eli joku juutalainen saattoi tuhota synagogan nimilistat ja liittyä NSDAP-puolueeseen. Mutta myös kapoina toimi pallon henkilöitä, joiden toiminta oli rikollista. Ja nuo asiat kuuluivat sitten tällä kerralla kohdeorganisaation erityispiirteisiin. Samoin myös KGB käytti aikoinaan tekaistuja poliittisten vankien statuksia luomaan uskottavuutta sen omalle väelle, jotta he voisivat tehokkaasti urkkia tietoja esimerkiksi ulkomaalaisista, jotka eivät ilmoittaneet havaitsemiaan valtion vastaisia toimia KGB:lle.

Ongelma oli siinä että saadakseen ihmiset uskoutumaan sille, täytyi KGB:n tehdä työtila, missä se kykeni testaamaan tarinan uskottavuutta. Ja tähän se käytti Viru-hotellin kaltaisia paikkoja. Mutta jotta KGB:n ei tarvinnut vetää puhelinlinjoita pitkin Tallinnaa, käytti se radiolähetintä hotellin kuuntelulaitteiden keräämän informaation välittämiseen. Tällä estettiin se, että hotellissa työskentelevät virkailijat eivät voineet sormeilla nauhoja. Ja tällä tavoin NSA pääsi sitten ehkä Helsingissä sijaitsevan kuunteluaseman kautta kuuntelemaan tuota Viru-hotellin viestintää. Näin CIA sai samat tiedot kuin KGB:kin sai.

Kun puhutaan tuosta Frederik Forsythin klassikosta, missä Peter Miller niminen lehtimies jahtaa isänsä murhaajaa natsikapteeni sekä Riian teurastajaa Eduard Roschmannia läpi Saksan, niin tietenkin tuossa kirjassa esitelty melko varmasti fiktiivinen rikollinen on melko pieni tekijä verrattuna johonkin suuren luokan "AKTION REINHARD"-teurastajaan. Mutta kuitenkin kirja nimeltään "Odessan miehet" kertoo opettavaisen tarinan siitä, miten tutkimuksia ei pidä tehdä. Jos tutkija  toimii kuten kirjan päähenkilö toimi, niin silloin hän saa väistellä luoteja kadulla. Eli tuo kirja on muuten ihan viihdyttävää lukemista, vaikka se on ilmestynyt jo vuosikymmeniä sitten.

Se kuvaa vuotta 1963, ja alussa on maininta Kennedyn murhasta, joka mainitaan radiouutisissa. Tuosta voisi päätellä, että ehkä Forsyth ajatteli ensin tehdä romaanin, jossa tutkittiin Kennedyn murhaa Dallasissa vuonna 1963, mutta jostain syystä hän sitten muutti romaanin sisällön käsittelemään Israelin vihollisille myytäviä aseita, joita entiset natsit heille myivät. Joten oliko alkuperäisessä ideassa ollut tarkoitus esittää romaania, missä entiset natsiupseerit olisivat murhanneet USA:n presidentin? Mutta ehkä kustantaja kehotti häntä muuttamaan aihetta hieman vähemmän mahtipontiseksi, ja olihan kirjailija kirjoittanut vuotta aikaisemmin eli vuonna 1971 kirjan De Gaullea vastaan tehdystä salaliitosta, joten ehkä kustantaja halusi muuta kuin uuden Shakaalin, eli joko kustantaja tai kirjailija pelkäsivät että tästä kirjasta tulisi Shakaalin toisinto. Odessan miehet siis valmistui vuotta myöhemmin 1972.

kimmonsivu.blogspot.fi