Operaatio "Nimrod" sekä SAS:n ja muiden erikoisjoukkojen rooli maailmalla

Lähde : Daily Mail

"Operaatio Nimrod" toteutettiin vuonna 1980 Iranin suurlähetystön kaappauksen yhteydessä. Kyseessä oli Britannian SAS (Special Air Service)-erikoisjoukkojen suorittama panttivankien vapauttamiseksi suoritettu operaatio, mikä toi noille joukoille sitten paljon julkisuutta. Vasta nyt tuosta operaatiosta on tehty filmi. Tekstin alla on linkki tuohon traileriin.  Tai siis ainakin julkisuutta tuli niissä julkaisuissa, jotka käsittelivät erikois-sodankäyntiä sekä terrorismin vastaista toimintaa, mutta suuri yleisö ei juurikaan silloin tiennyt, mitä oikeastaan tarkoitti esimerkiksi panttivankien pelastaminen iskulla. Tuolloin 1980-luvulla ei juurikaan käytetty tietoverkkoja, joten SAS:n kaltaisten joukko-osastojen olemassaolosta ei silloin juuri myöskään tiedetty, ellei sitten henkilö sattunut käymään kirjakaupoissa niiden takimmaisella osastolla, jossa ei juuri kukaan normaali ihminen ole käynyt.

Kuitenkin SAS:n toiminta "Operaatio Nimrodissa" oli täydellinen. Suurlähetystössä olleet panttivangit vapautettiin SAS:n iskulla, joka tapahtui kaikkien ihmisten silmien edessä, ja silloin tietenkin käytiin sellaisia keskusteluja, että kuinka paljon noita iskuja olikaan suoritettu, ja samalla voidaan kysyä sitä, että ajatteleeko kukaan sitä, miltä noissa yksiköissä palvelevista miehistä mahtaa tuntua, kun he toimivat muka aina väärin? Ei ole mukavaa olla jatkuvien syytösten kohteena, kun joku haluaa muka omien poliittisten päämäärien edistämiseksi tehdä kauppoja terroristien sekä kaiken maailman rikollisten kanssa, jotta heidän rakkaan poliisivoimansa kädet eivät tahriinnu vereen.

Väkivaltaisten toimijoiden  kanssa neuvotteleminen on asia, josta aina välillä tehdään loistavia elokuvia, mutta todellisuudessa rikollisille ei saisi koskaan antaa periksi. Heille ei saisi ryhtyä maksamaan lunnaita, koska tuollainen toiminta sitten saa aikaan sen, että rikolliset ottavat nämä keinot useammin käyttöön. Kun puhutaan kritiikistä, niin voidaan kuitenkin sanoa niin, että näissä erikoisjoukoissa on sellaisia elementtejä, joiden takia niitä pitää hiukan pelätä. Nimittäin oletteko koskaan ajatelleet, että joku voisi alkaa käyttämään SAS:ää tai jotain sen kaltaista joukko-osastoa kuten NAVY SEAL omiin tarkoituksiinsa.

Oletteko koskaan ajatelleet, että joku voisi käyttää noita joukkoja esimerkiksi salamurha-operaatioon. Kuten tiedämme niin mikään hallitus ei koskaan ole myöntänyt sitä, että se haluaisi horjuttaa esimerkiksi Afrikkalaisia maita asevoimien avulla. Kuitenkin esimerkiksi CIA on ainakin Jukka Rislakin kirjan"CIA" mukaan  toiminut Afrikassa sekä Väli-Amerikassa erilaisten palkkasoturi-yhtiöiden kautta, jossa on kuulemma työskennellyt "kovan luokan asiantuntijoita", mikä tarkoittaa esimerkiksi NAVY SEAL tai juuri SAS:n miehiä. Tuo toiminta on tietenkin hyvin peitettyä, eikä ketään varmaan koskaan voitaisi vetää niistä "horjutus-kampanjoista" vastuuseen. Kuitenkin esimerkiksi Reagan myönsi CIA:n tukeneen Nicaraguan Contra-sissejä, jotka sitten kaatoivat tuon maan vasemmistolaisen hallituksen. Syy tähän oli se, että Nicaraguan pelättiin tarjoavan Neuvostoliiton laivastolle tukikohtia.

Kun puhutaan palkkasoturi-operaatioista, niin ensin tietenkin pitää valita henkilökunta noita tehtäviä varten. Yleensä valinta kohdistuu juuri kovan luokan sotilastaustan omaaviin henkilöihin, joiden työnä saattaa olla koulutus. Tuolloin käytetään yleensä kahta yhtiötä, joista toinen on olevinaan joku vartiointiyhtiö. CIA käytti yleensä "United Fruit"-nimistä yhtiötä noissa operaatioissa, mutta se vastasi lähinnä logistiikasta. Varsinaisten taistelu-koulutuksesta vastanneiden yhtiöiden nimiä ei ole koskaan tullut vastaan. Kyseinen yhtiö on sitä varten, että noiden kovan luokan sostilasasiantuntijoiden palkkaaminen ei mitenkään erityisen helppoa ole, ja jokainen tietää, että näitä henkilöitä seurataan. Monissa maissa huippuluokan sotilaan pitää olla armeijassa lopun ikäänsä, joten nuo miehet sitten joutuvat anomaan virkavapaata tätä toimintaa varten, ja yleensä he eivät tiedä mitään "kenttätoimintaryhmän" kohteesta.

Tuo ryhmä siis yleensä toimii vain koulutustehtävissä, ja työtodistukset sitten tehdään esimerkiksi maalaus- tai muista remonttitöistä, jotta sen voi näyttää sotilaspoliisille. Toinen ryhmä taas on nimeltään "kenttäryhmä". Se koulutetaan noiden sotilasasiantuntijoiden toimesta varsinaisiin operaatioihin. He saattavat olla rikollisen menneisyyden omaavia henkilöitä, joiden välit kotiin ovat erittäin huonot. Nämä miehet ovat siis niitä, joiden tehtäväksi tulee varsinaisen iskun suorittaminen. He siis ovat ne miehet, jotka suorittavat likaisen työn. Eli noita miehiä ei sitten ehkä takaisin kaivata, ja jos joku sattuisi kuolemaan, niin silloin tietenkin häntä ei kukaan kaipaisi.

Tuollaisten miesten avulla joku yksityinen toimija voisi perustaa huippuluokan murhakoplan, joka varmasti sitten myös osaa työnsä. Kun hallituksia vaihdetaan, niin tietenkin silloin on julkisuus suurta. Ja tämän takia noiden ryhmien toiminta on kertaluonteista, eli he suorittavat operaation "hiljaisesti sekä tehokkaasti". Tuon jälkeen he sitten poistuvat omille teilleen, ja saavat samalla myös tekaistut työtodistukse, joita voidaan näyttää myös äidille. Siinä sitten ei varmasti lue, että tuo mies on laittanut pommin jonkun afrikkalaisen valtion johtajan mersuun tai ampunut muutamia öljysheikkejä, kuten ei muuten pornofilmi-yhtiön työtodistuksessa lue mainintaa siitä, mitä nuo henkilöt ovat oikeastaan tehneet.

Elokuvan traileri https://www.youtube.com/watch?v=-q2lMuM774E

https://sites.google.com/view/operationnimrod/etusivu

Valtion johto ei koskaan halua käydä sotaa, missä se menettää omia miehiään. Joten sen vuoksi sota kannattaa ulkoistaa jonnekin muualle kuin omalle armeijalle, jotta omia tappioita ei tulisi

QF-16 "Robo-Falcon" robottisotilaskone

Etätyönä tapahtuva sodankäynti on kustannustehokas ja miehiä säästävä tapa hoitaa vihollisia pois päiviltä. Siinä ei omia miehiä kuole eikä oman armeijan kädet tahriinnu vereen, kun varsinaisen kenttätoiminnan hoitaa joku muu kuin oman maan kansalainen. Joskus sotaa on yritetty käydä palkkasoturien avulla, mutta ongelmia sitten on tullut siitä, kun noiden sotilaiden palkkojen maksajia on alettu etsiä. Mikäli palkkion maksaja on yksityinen yhtiö, niin sitä voidaan vaatia vastuuseen esimerkiksi sotatoimialueella tapahtuneista ampumisista, ja tilanne voi olla hyvin kiusallinen, jos kyseessä on ollut sisällissota, joka on päättynyt rauhaan, ja uusi hallitus sitten on alkanut vaatia tutkimusta siitä, mitä muut maat tai muista maista tulleet sotilaat ovat tuolla alueella tehneet.

Tuolloin joku voi sitten lähteä hakemaan noita palkkasotureita sekä heidän palkkojaan maksaneita tahoja oikeuteen. Palkkasoturien välitykseen yhtiöt ovat oikeastaan tavallisia henkilöstöpalveluyrityksiä, joiden toimialana on sotilaiden värvääminen kriisialueille. Palkkasotureiden palkkaamiseen  on kuitenkin liittynyt sellainen ongelma, että saadakseen parhaita miehiä palvelukseensa, täytyy noiden yhtiöiden palkata esimerkiksi SAS sekä NAVY SEAL- ryhmien jäseniä, ja tietenkin tämän kaltaisten toimijoiden jäsenluettelo on salainen. Mutta palkkasoturien eli “sodan koirien” käyttäminen likaisiin töihin on tietenkin houkuttelevaa, koska silloin ei kukaan voi yhdistää näitä ehkä jostain kaukaisesta kolmannesta maasta palkattuja miehiä jonkin valtion johtoon.

Kukapa yhdistäisi esimerkiksi jostain Unkarista palkattuja sotilaita Etelä-Afrikkalaisiin kaivosyhtiöihin tai johonkin investointipankkiin, joiden kotimaana  on Panama, ja tuon palkkasoturien palkan saattaa maksaa mikä tahansa hallitus maailmassa.  Tätä toimintamallia ovat menestyksellisesti käyttäneet monet suuret siirtomaavallat sekä valtiomiehet, jotka eivät ole halunneet tuoda töitä kotiin. Virallisesti jokainen maailman valtio tuomitsee esimerkiksi siviilikohteisiin suunnatut pommitukset sekä sotavankien kiduttamisen, mutta tietenkin on hiukan kiusallista, jos omaa armeijaa ei pelätä yhtään.

Kuitenkaan ei ole mukavaa, jos oman tiedustelupalvelun kellareista löytyy piinapenkkejä tai rautaneitoja, joten sotavankien kuulustelussa pitää aina näyttää parasta  mahdollista kuvaa itsestä. Ongelma on näet siinä, että jos vaikkapa YK:n valtuuttaman operaation yhteydessä  käytetään liian kovia menetelmiä vankien kuulustelussa, niin silloin saavat kaikki diplomaatit hiukan kakkaa housunlahkeeseen. Tämän takia varsinainen kidutus kannattaa ulkoistaa jollekin muulle toimijalle, joka sitten ei näistä asioista turhan tarkka ole. Kun puhutaan kidutuksen kieltämisestä, niin syy tähän on ollut muuten se, että kidutetut ovat kuolleet kuulustelussa hakkaamisesta tai sähköiskuista johtuvaan kipushokkiin,  jolloin tietoja ei sitten ole voitu puristaa näistä ihmisistä  ulos.

Siis kyse ei ollut niinkään siitä, että pidätettyjä kohtaan  haluttiin olla kovin humaaneja. Todellinen syy tähän toimintaan on ollut se, että kuulustelijan piti saada tietoja pidätetyltä eikä surmata tätä. Tai ainakaan ennen kuin hän oli tietonsa kertonut ei saanut tapahtua sitä, että henki pakeni pidätetystä. Ihmisiä kidutettiin aikoinaan siksi, että valtiota pelätään hiukan enemmän kuin muita asioita. Ja kidutus oli tietenkin hyvä tapa herättää herranpelkoa muissakin kuin vain seurapiireissä. Kuitenkaan kidutusvälineitä täynnä olevien huoneiden esittely ei varmaan kovin hyvää vaikutusta tehnyt mihinkään wieniläisiin tanssijattariin, joiden tehtävänä oli hymyillä Habsburgien edessä ja esitellä heidän vierailleen palatseja, joissa elivät tuon suvun muistot sekä saavutukset. Kuitenkin ihmisten surmaaminen on epähumaania toimintaa.

Tuon takia kehitettiin paljon pelottavampia menetelmiä, kuten sensorinen adaptaatio sekä erilaiset ääneen perustuvat kidutusmenetelmät, joissa käytetään samaan aikaan infra-ja ultraääntä, mikä aiheuttaa sietämättömän pahan olon. Tätä menetelmää on käyttänyt menestyksellisesti esimerkiksi Etelä-Afrikan apartheid-hallitus. Eikä myöskään ole mukavaa, jos omia miehiä sitten sattuu kuolemaan jossain sodissa. Tämän takia kannattaa sota ulkoistaa jollekin muulle valtiolle, jotta kukaan ei itse sitten joudu ottamaan kantaa siihen, kuinka paljon operaatiossa tulee ruumiita. Joten koko sota pitää silloin käydä niin, että oma maa ei joudu kantamaan vastuuta kaikesta, mitä noissa operaatiossa tapahtuu, joten siksi sotaa kannattaa käydä ohjusten sekä pitkän matkan pommikoneiden avulla,jolloin kaikki asiat, mitä sotanäyttämöllä tapahtuu jäävät sinne kauas.

Kyseisessä työssä kannattaa sitten tietenkin käyttää etäohjattuja lentokoneita, jotta kukaan tehtävään osallistunut mies ei oikeasti pääse kertomaan, miltä viihollinen näyttää. Ja jos operaatiossa käytetään kauko-ohjattavia QF-16 tai SU-27 robotti eli UCAV-versiota, niin silloin tietenkin kukaan ei saa tietää näistä operaatioista. Ja toki myös strateginen pommikone voi toimia kauko-ohjatusti. Tietenkin osa noista koneista voi operoida myös paikallisilta lentokentiltä, jos niissä käytetään sinetöityjä kuomuja.

Tuolloin koneen kuomun kohottaminen saa aikaan sen, että kone räjähtää kappaleiksi. Ja kun puhutaan esimerkiksi SU-25 “Frogfootin”  MI-24 “HIND”-helikopterin robottiversiosta, niin sen ohjaaminen vaikkapa virtuaalityöpöydän avulla onnistuu ihan hyvin. Tuolloin helikopterin hallinta muistuttaa tietokonepelien pelaamista, ja kun käytössä on Internet-yhteys, niin lentäjä voi operoida tuota konettaan vaikkapa omalta kotipäätteeltään käsin.  Ja tuolloin koko operaatio voidaan salata erittäin tehokkaasti. Tuo tehtävä voidaan naamioida koulutuksessa tapahtuvaksi simulaatiossa suoritettavaksi harjoitukseksi, jolloin nuo miehet eivät sitten edes tiedä että he ovat tulittaneet  oikeita kohteita.