Mietelmä ferrosyanidista sekä vesistöjen happamoitumisesta

Vesistö Naruskajärveltä
(Lähde: lähde: http://www.naruskajarvi.fi/www/jarvi/vesisto/)

Oletteko koskaan kuullut sellaisesta aineesta kuin ferrosyanidi?Tuo aine on syanidia, johon on liitetty rauta-atomi. Tuolla aineella on sellainen ominaisuus että se on hyvin myrkyllistä kuten muutkin syaaniyhdisteet ovat. Wikipedian mukaan ne ovat vähemmän vaarallisia kuin muut syaaniyhdisteet. Kuumentamalla tuota yhdistettä saadaan aikaan paakkuuntumisenestoainetta, jota käytetään maantiesuolassa,siksi, että ferrosyanidit (E535 Natriumferrosyanidi, E536 Kaliumferrosyanidi, E538 Kalsiumferrosyanidi) ovat auringonvalossa hajoavia yhdisteitä, joten ne eivät lisää vesistöjen tai maaperän kuormitusta. Jos ferrosyanidia pestään nesteellä, jonka happamuusaste. on yli 8,5, niin se muuttuu syanaatiksi, mikä on myrkytöntä ainakin syanidiin verrattuna.

En oikein ymmärrä miksi näitä yhdisteitä merkitään E-koodeilla. Eli myrkyllisille aineille pitäisi ottaa oma kirjain käyttöön, jotta kukaan ei niitä luulisi vaarattomiksi. Samoin itse en kyllä Wikipediaan mitenkään näin päin menisi luottamaan, että pitäisin mitään tuollaista ainetta ainakaan syömäkelpoisena, enkä sitä myöskään ryhtyisi maistelemaan. Koska jos tiedoissa on virheitä, niin silloin voi seurauksena olla hyvin vakava myrkytystila.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ferrosyanidi

Se että joku yhdiste on myrkytöntä ei tarkoita, että sitä voi  kuitenkaan ryhtyä syömään. Mutta ferrosyanidilla  on eräs ominaisuus, mikä tekee siitä hyvin erikoisen aineen. Nimittäin rauta-atomi tekee siitä sitten sellaisen, että tuo aine reagoi magneettikenttään. Tuon takia voidaan pohtia sellaista hypoteesia, että joku kehittää ferrosyanisin pohjalta esimerkiksi hyönteismyrkyn, joka voidaan levittää alueelle ja sitten kerätä ilmasta pois esimerkiksi tehokkaan magneetin avulla, kun haluttu määrä hyönteisiä on tuhottu

Samaa menetelmää voidaan käyttää myös rikkaruohojen torjuntakemikaaleissa, joissa sitten on tärkeää, että niitä ei päädy mihinkään väärään paikkaan kuten ihmisten lautaselle. Tuolla tekniikalla missä molekyyliin liitetään rautaa, voidaan valmistaa kemikaaleja, joita saatetaan ehkä tulevaisuudessa käyttää myös vesistöjen puhdistamiseen levistä sekä muista vesikasveista, jotka tukkivat sen. Kuitenkin pitää sanoa, että tällainen tekniikka on vasta kokeiluasteella, mutta samalla ajatus siitä että kasvinsuojeluaineita käytetään vaikkapa vesistöissä on kiehtova. Nykyään varsinkin vesistöjen rehevöityminen on asia, mikä pilaa monien ihmisten elämän täysin. Kun lampi kasvaa umpeen, niin tietyssä vaiheessa sen paikalla on vain umpeenkasvanut mutakuoppa, missä sitten hyttysiä alkaa kehittyä.

Kuitenkin kemikaalien käyttö vesistöjen puhdistamiseen on melko vaarallista, koska nuo torjunta-aineet voivat sitten päätyä ihmisten ruokaan,  mikä sitten vaarantaa jopa miljoonien ihmisten elämän. Samoin niiden torjuntakemikaalien pääsy valtamereen voi aiheuttaa tilanteen, missä koko Maapallon ekosysteemi on vaarassa, koska tuollainen vesistöön syötetty torjuntakemikaali saattaa vaikuttaa valtamerten leviin, jotka yhteyttäessä kehittävät pääosan ilmakehän hapesta, ja tekevät elämän mahdolliseksi omalla planeetallamme. Jos kemikaaleja käytetään jatkuvasti vesistöjen puhdistamiseen, niin silloin kyllä voi suuri osa maapallon valtameristä saastua pysyvästi, joten jonkinlainen muu keino pitää löytää siihen, että noita vesistöjä saadaan kuntoon.

Vesistö kuolee, kun siitä poistuu happi, ja tuo hapen poistuminen tapahtuu kuolleen kasviaineksen mädäntyessä vesistön pohjalla, jolloin happi loppuu, ja sitten kuolevat kalat, jotka eivät pysty elämään hapettomassa ympäristössä. Tuolloin piilevien määrä kasvaa, mutta syksyllä nuo levät sitten kuolevat. Sen jälkeen vesi samenee eli se muuttuu ruskeaksi , jolloin pohjalla elävät kasvit eivät kykene enää yhteyttämään. Kuolleeseen vesistöön voidaan tietenkin siirtää panssarileviä toisista järvistä tai merestä, jossa ne aloittavat järven uudelleen hapettumisen. Kuitenkin liika vesikasvillisuus on liikaa, joten sitä pitää aina välillä karsia.

Yleensä karsiminen tapahtuu siten, että järvi tai lampi perataan käsin, mutta ison vesialueen ollessa kyseessä ei tietenkään käsin perkaaminen ole järkevää. Tuolloin olisi hyvä käyttää jotain kemiallista menetelmää ylimääräisten kasvien poistamiseen järven pohjalta, mutta ongelma on siinä, että kemikaalit pitää poistaa järvestä, ennen kuin ne päätyvät mihinkään muualle kuin sinne, minne ne  on tarkoitettu. Samoin vesikasvillisuuden myrkyttäminen pitää hoitaa niin, että ne eivät ole vielä tehneet vartta itselleen, koska se vähentää huon kasviaineksen vesistölle aiheuttamaa kuormitusta, joten myrkky pitää aina toimittaa kohteeseen silloin kun kasvin varsi on mahdollisimman lyhyt.

Magneetin avulla voidaan myrkky kerätä pois vesistöstä jos sitä ei enää tarvita. Kun puhutaan kemikaaleista, joita voidaan ohjata magneeteilla, niin silloin voidaan esimerkiksi tuottaa hermokaasuja joiden molekyylit reagoivat magneettteihin, ja tuolloin voidaan kehittää aerosoli, joka kuljetetaan esimerkiksi vihollisen asemien päällä, ja kun kaasua ei tarvita, niin se sitten voidaan kerätä pois alueelta. Tuolla tavoin saadaan sitten aikaan hermokaasu, joka vaikuttaa vain silloin, kun siitä on hyötyä. Tuolloin kaasu voisi olla sellaista, että sitä voidaan ujuttaa vihollisen päälle, ja ikäänkuin sitten laskea tuo pilvi alas, jotta vastustajalle tulee mahdollisimman suuret tappiot.

Kyseisessä hypoteettisessa mallissa kaasua ohjataan vihollisen päälle pilvenä, jota ohjataan magneettikentän sekä UAV:hen asennettujen magneettien  sekä voimakkaiden tutkien avulla vastustajien yläpuolelle. Tuolloin ei vihollinen ehkä ehdikään ottaa atropiini-injektiota, kun tuo kaasu putoaa heidän päälleen tiheänä kerroksena, eikä se tihene asteittain kuten tuulen mukana leviävä kaasu tekee. Ja tuolloin saattaa hälytys tulla liian myöhään, ja henkilöt jotka kohdealueella oleskelevat voivat sitten alkaa saada kouristuksia, jolloin he eivät ehdi aloittaa suojelutoimenpiteitä.  

lähde kuvaan: http://www.naruskajarvi.fi/www/jarvi/vesisto/

Kirja-arvostelun kohteena S.S Van Dine-nimisen tuntemattoman suuruuden "Greenen perheen arvoitus", joka on halpoihin kansiin tehty mestariteos josta kuitenkin löytyy huomauttamista

Dekkareista sen verran että niiden kirjoittajat ovat lahjakkaita ihmisiä. Noiden lähinnä henkirikoksia käsittelevien tarinoiden konnat ovat usein ovelia, ja varsinkin monissa ns. “vanhan ajan” jännityskirjoissa rikollinen on melko ovela henkilö, joka osaa hyvin helposti harhauttaa viranomaisia esimerkiksi kiinnittämällä lenkkitossuihin maihinnousukenkien pohjia tai sitten tekemään ns.”etämurhia”. Niissä kuitenkin toistuu yksi virhe, joka korostuu erityisesti tässä kuvatussa romaanissa, eli vaikka talon väkeä kuolee kuin kärpäsiä, niin silti perhe jää asumaan taloon, vaikka kuolema korjaa heidät yhden toisensa jälkeen. Ja ainakaan itse en usko, että tuollaisessa tilanteessa kukaan jää tuollaiseen taloon asumaan. Niin traumaattinen tuo asia varmasti sitten olisi, jos se tapahtuisi oikeassa elämässä.  Yksi maailman puhuttelevimmista dekkareista on taitelijanimen “S.S Van Dine” turvin kirjoitettu Greenen perheen arvoitus, joka tietenkin vaikuttaa lopussa sellaiselta kirjalta, missä sankari selvittää tällaisen rikoksen.

Eli tuossa romaanissa perheen ottotytär surmaa perheensä todella kammottavalla sekä ovelalla tavalla. Hän esimerkiksi asettaa kassakaappiin pienen revolverin sekä taljakoneiston, millä tuo henkilö sitten surmaa yhden uhreistaan. Tuon kirjan lopussa kyseinen nainen surmaa itsensä syanidilla, mutta itseäni kyllä vähän epäilyttää kyseinen tapaus. Lopussa mieleeni tulee se, että onko tuo syaniditabletti oikeasti annettu kyseiselle naiselle ilman että hän tietää tuosta asiasta. Kyseinen dekkari kuitenkin on hiukan tympäiseviä kliseitä täynnä, ja yleisin tuossa kirjallisuustyypissä tehty tyylivirhe on siinä, että vaikka talossa tapahtuu jatkuvasti murhia, niin silti tuon perheen jäsenet jäävät asumaan siihen. Ja sama tyylivirhe on myös tässä kirjassa. 

Toisin sanoen tavallinen yskänpastilli olisi voitu vaihtaa tuollaiseen pilleriin, joka on ehkä hankittu valokuvaamista varten. Samoin tuo murhasarja toki perustuu tuossa kirjassa sellaiseen kirjaan, jonka nimi on “Tutkintatuomarin käsikirja” saksaksi “Handbuch für Untersuchungsrichter”, ja tuota teosta murhaajatar käytti siinä sitten lähdeteoksena, kun hän kehitti omia mallejaan tuon kuuluisan tuomarin Hans Grossin esittelemistä murhista. Tuo kirja kulkee kammottavalla tavalla tuon kirjan juonessa mukana. Kyseisen kirjan saa muuten kuka hyvänsä lukea Google Booksissa ilmaiseksi, joten siihen voi jokainen tutustua, vaikka toki tuollainen goottilaisin kirjaimin painettu teos voi tuntua hieman oudolta nykylukijan mielestä. Kun keskustellaan kirjoista sekä niiden väärinkäytöstä, niin moni klassisiin dekkareihin perehtynyt kirjoittaja on lukenut usein myös jonkun kriminologian piiriin kuuluvan teoksen, joita löytyy jokaisen kirjaston hyllyistä.

Erityisen mielenkiintoinen on tutkintatuomari Grossin esittelemä tapaus, missä mies vihasi jotain ihmistä niin paljon, että lavasti oman itsemurhansa toisen tekemäksi. Tuollainen teko kuvastaa kyllä avuttomuutta sekä äärimmäistä katkeruutta. Kuitenkin voidaan sanoa, että nimen omaan “Greenen perheen arvoitus” on kirja, mitä lukiessa kannattaa hiukan pohtia sitä, miksi tuo “Sibylla” sitten teki tuon päätöksen surmata oman perheensä? Kirjan ideana on sellainen asia, että tuo tyttö oli täysin hylätty omaan taloonsa, missä muu perhe kohteli häntä kuin palvelustyttöä, ja kirjasto oli sitten paikka, missä “Sibylla” sai olla rauhassa, ja kerran hän sitten löysi kirjan nimeltään “Handbuch für Untersuchungsrichter”. Ja se tietenkin otti häntä hiukan päähän, minkä jälkeen tuo perhe sitten sai kuolla.

Kuitenkaan tuo “Greenen perheen arvoitus” ei ota sitten sellaiseen asiaan kantaa, että tuo tutkintatuomari Hans Gross oli aikoinaan rikostutkinnan ammattilainen, ja hän kyllä tiesi, millainen kirja on yllyttävää tekstiä. On paljon ihmisiä, jotka ovat lukeneet kirjan “Handbuch für Untersuchungsrichter”, ja vielä suurempi määrä ihmisiä, jotka ovat lukeneet kirjan “Greenen perheen arvoitus”, eivätkä he sitten ole mitenkään murhanneet muita ihmisiä, ja toki dekkareista saa paljon ideoita siihen, miten tällaisia rikoksia tehdään, mutta kun mietitään sitä, millainen suhde Hans Grossilla oli kirjoihin sekä rikoksiin sekä kirjoihin toki hän varmasti tiesi, että kirjoittaessaan tuota kirjaansa, niin sitä voitiin käyttää apuna murhien suunnittelussa.

Hän oli erittäin oppinut mies, joka teki työtään valvoessaan poliisien toimintaa 1800-luvun Saksassa, ja tuollaisilla miehillä on erittäin monimutkainen suhde kirjoihin. Hän oli korkeasti koulutettu virkamies, jonka kautta kulki kaikenlaisia papereita, ja hänen työhönsä kuului poliisien tutkintatapojen valvominen. Tuolloin asianajajat syyttivät poliisia sekä tutkintatuomareita aivan aiheesta liian kovista otteista, eli siitä että he käyttivät mielellään liian kovia menetelmiä rikollisten tekemien tunnustusten puristamiseen.

Kuitenkin jo tuolloin ”moraalin vuosisatana” tunnetulla 1800-luvulla oli olemassa sellaisia epäilyksiä, että yksittäinen rikollinen ei kaikkia maassa tehtyjä murhia ole tehnyt, ja siksi piti löytää sellaisia todisteita, joilla rikollinen saatiin kytkettyä johonkin murhaan, jotta ne oikeat rikolliset saataisiin kiinni. Grossin aikaan kirjan painaminen oli kallista, ja kaikki opiskelu tapahtui kirjojen kautta, ja Internetiä edes ollut olemassa, joten tuo mies ei koskaan olisi kirjoittanut vaarallista kirjaa, mutta hän ei varmaan miettinyt että joskus painotuote olisi niin halpaa, että kuka tahansa saattaisi kirjan ostaa.

Eikä hän oikeastaan varmaan ymmärtänyt ajatella, että hänen kirjoittamaansa kirjaan joskus törmäisi kirjailija nimeltään ”S.S Van Dine”, joka sitten kehittäisi sen pohjalta juonen kirjaan nimeltään ”Greenen perheen arvoitus”. Tuo kirja on mielestäni erittäin puhutteleva sikäli, että vaikka kyseessä on ”halpa pokkari”, niin siinä onnistutaan pohtimaan rikoksen luonnetta, sekä sitä että onko tuo uhrien ryhmä joskus sitten aiheuttanut itse sen, että rikollinen on heitä alkanut vihata. Mikään kirjoitus ei ole täysin vaaratonta, ja oikeassa elämässä murhaajalla pitää olla motiivi sekä tilaisuus että taidot tehdä murha, ja kun puhutaan esimerkiksi sarjamurhista, niin silloin saattaa murhaaja löytyä hyvin helposti, kun murhasarja sitten päättyy, niin todetaan että kaikki he ovat olleet samalla koululuokalla, ja tuolta luokalta on vain yksi jäänyt henkiin. Siinä sitten motiivi voi olla esimerkiksi kosto, ja siinä ei sitten tutkijan tarvitse Sherlock Holmesin päättelykykyjä omata, että hän pystyy löytämään tuon rikoksen syyn, joka voisi olla vaikkapa koulukiusaaminen.

Ja varmaan jo Grossin aikaan oli tuosta asiasta keskusteltu tuomarien sekä poliisien keskuudessa, eli onko oikein ottaa ihmistä elätettäväksi, jos häntä kohtaan ollaan vain ilkeitä sekä eriarvoistavia. Uskoisin että adoptiolasten kohdalla on monta kertaa tapahtunut sellaista, että hän esimerkiksi saa aina vähemmän tai halvempia lahjoja, kuin perheen omat lapset saavat, tai sitten esimerkiksi ruumiillinen kuritus koskee vain tuota adoptiolasta sekä saattaa olla niin, että hänet kutsutaan aina erikseen pöytään, ja perheen asioista ei tuolle adoptiolapselle mitään puhuta. 


espoonmetsa.blogspot.fi