Showing posts with label keinotekoinen elämä. Show all posts
Showing posts with label keinotekoinen elämä. Show all posts

Saturday, July 29, 2017

Tarina biogeneesistä ja abiogeneesistä eli mitä robotiikka voi meille tulevaisuudessa tuoda eteen.

"Abiogenesis"-elokuvan alus. Oikeudet kuvaan
kuuluvat tuon lyhytelokuvan tekijöille. 

Biogeneesi on 1800-luvulta peräisin oleva teoria siitä, että vain elämä voi luoda elämää, ja abiogeneesi taas tarkoittaa kemiallista evoluutiota, missä kemikaalit spontaanisti alkavat kehittyä kohti elämää, mutta tuo oli 1800-luvun käsitys näistä asioista. Nykyään voidaan ajatella niin, että abiogeneesi voi synnyttää biogeneesiä. Tuollainen ajatus perustuu siihen, että 2000-luvun korkeaa teknologiaa voidaan hyödyntää tällaisessa toiminnassa. Eli robottien sekä korkean teknologian avulla voidaan DNA:ta valmistaa keinotekoisesti, mikä tietenkin tuo eteen uusia uhkakuvia sekä mahdollisuuksia, mitkä liittyvät keinotekoisten organismien käyttöön esimerkiksi planeettojen muuttamiseksi Maan kaltaisiksi paikoiksi, joissa ihminen voi elää samalla tavoin kuin Maassa.


Tekstin alla on palkinnon voittanut SciFi-fantasia, nimeltään "Abiogenesis", missä ehkä johonkin Venuksen kataiselle planeetalle laskeutuu piikkimäinen avaruusalus, jolla on käytössään apurobotteja, jotka tuovat tuon aluksen tietokoneohjattuun sekä tekoälyllä varustettuun laboratorioon planeetan pinnalta nestettä, johon tuo laite sitten istuttaa keinotekoisia organismeja. Eli tuolloin alukseen on rakennettu laboratorio, joka kykenee luomaan ionitykkiin perustuvan tekniikan sekä PCR ("Polymoraasiketju") -menetelmän avulla keinotekoisia organismeja, joiden avulla se kykenee sitten muuttamaan planeetan sellaiseksi kuin sen luojat haluavat. Tuollaisen keinotekoisen organismin valmistaminen ei ole kovin vaikeaa, vaikka sitä tietenkin monet kuvittelevat sellaiseksi. Ja tietenkin tässä vaiheessa pitää sanoa, että toivottavasti tämän tekniikan kehittäjät tuntevat vastuunsa.


Kuvitteellisessa tilanteessa keinotekoisen elämänmuodon luomisessa tarvitaan vain joukko soluja, joiden tumasta on poistettu perimäaines, ja sitten kun planeetan pinnan kemialliset olosuhteet ovat tiedossa, niin silloin ionitykki alkaa latoa ionisoituja DNA-partikkeleita keinotekoisesti valmistetuksi DNA:ksi, jota aluksen tekoäly sitten kokeilee noiden varastossaan olevien solujen kautta planeetan kemialliseen ympäristöön. Eli ennen kuin tämä kuvitteellinen avaruusluotain olisi laskeutunut planeetan pinnalle, olisi siellä käynyt "esitaistelija", joka olisi sitten hakenut tarvittavat kaasu- ja nestenäytteet tuon luotaimen tekoälyn analysoitavaksi. Sen jälkeen luotain käyttäisi tietokoneensa muistiin tallennettuja tietoja erilaisten arkkibakteerien geneettisestä perimästä, ja valmistaisi sitten sellaisen DNA:n jonka se voi liittää haluamaansa soluun.


Tuollainen perimän säilöminen digitaaliseen muotoon, tekee mahdolliseksi yhdistää eri lajien perimää, ja samalla kun nuo solut on varastoitu ilman tumaa, niin niiden ruokkimisesta ei tarvitse sitten nähdä vaivaa, ja samoin kun noiden aluksen luomia keinotekoisia eliöitä testataan, niin silloin voidaan käyttää mahdollisimman vähän biomateriaalia. Ja kun DNA on varastoitu aminohappoina, ei avaruuden kosminen säteily vaikuttaisi tuohon perimäainekseen  ollenkaan.

Tämän jälkeen voisi ionitykki valmistaa tarvittavan DNA:n, jotta aluksen tehtävä planeetan kaltaistamiseksi onnistuisi täydellisesti. Tuolloin testataan solun kykyä kestää oudon maailman säteily sekä muut kemialliset olosuhteet, ja tietenkin luotaimen pitää kyetä laskeutumaan vaikka kuinka valtavan voimakkaan myrskyn läpi, jotta se sitten kykenisi täyttämään tehtävänsä. Kun oikea DNA on valmistettu, niin sitten DNA voidaan monistaa PCR-menetelmällä, ja siirtää uusiin soluihin, jotka sitten alkavat lisääntyä noissa lätäköissä.

Tuon luotaimen matka toiselle tähdelle tulisi kestämään vähintään kymmeniä vuosia, ja sen pitää sitten kyetä laskeutumaan myös planeetalle, jonka kaasukehässä on valtavan voimakkaita pyörrevirtauksia eli turbulenssia. Joten siitä on tietenkin tehty tikan muotoinen laite, joka on varustettu hyvin kehittyneellä ja monimutkaisella tekoälyllä, joka sitten kykenee ratkomaan erilaisia ongelmia itsenäisesti. Tuolloin tuo kuvitteellinen luotain  osaa valotusmittarien avulla etsiä sopivan kohdan ensimmäisten arkkibakteerien päästämiseksi luontoon, koska tuossa kohdassa ei ultravioletti-säteily saa olla olla liian kova, jotta bakteerien DNA ei sitten vaurioituisi. Samoin alus ei tietenkään käytä mitään laskuvarjoja, vaan jarruraketteja jotta se ei joutuisi tuon oudon maailman kaasukehän pyörteiden riepoteltavaksi.


Tuollaisen luotaimen ongelma on siinä, että se voi vahingossa laskeutua esimerkiksi elävälle planeetalle, ja sitten kehittää organismin, joka pyyhkäisee planeetan kaiken alkuperäisen elämän pois tieltään. Samoin tuon luotaimen tekniikkaa voidaan käyttää aseteknologiassa. Eli siitä voidaan leipoa kätevä biologisten aseiden valmistuslaitos, jota ei varmasti kukaan löydä kovin helposti. Tuon takia tällaisesta teknologiasta pitää aina keskustella kriittisesti, ja myös nähdä tuon keinotekoisten eliöiden aiheuttama uhka koko maailman turvallisuudelle. Eli se voi luoda viruksia, jotka muuttavat eliöt toisenlaisiksi, kuin mitä ne olivat alun perin, ja jos väärä henkilö saisi tuon tekniikan haltuunsa, niin hän sitten voisi tehdä sillä kamalasti pahaa.

https://www.youtube.com/watch?v=bTuL_-S0egQ

https://kirjabloggaus.blogspot.fi/

Friday, April 21, 2017

Talous ja automatiikka ovat todella upea yhdistelmä, mutta jos jokin menee vikaan, niin tulokset voivat olla arvaamattomat.


Syy miksi talouden muutoksia on niin vaikeaa ennustaa johtuu siitä, että ihmiset käyttäytyvät ennalta-arvaamattomasti. Tietenkin talouden perusprosessit tunnetaan todella hyvin, eli nousukautta seuraa aina poikkeuksetta laskukausi. Mutta se mikä tietenkin aiheuttaa ongelmia, kun taloutta sekä valuuttoja koskevia päätöksiä tehdään on se, että milloin nämä nousu- sekä laskukaudet sitten alkavat. Ja tietenkin talouden kehityksen ennustamisen ongelmia lisää se, että myös nousukautena voivat yritykset mennä konkurssiin.


Vaikka talous olisi jatkuvassa noususuhdanteessa, niin se ei tarkoita sitä, että kaikkialla maassa menisi yhtä hyvin, eli jossain maakunnassa saattaa olla sellainen tilanne, missä yrityksiä menee jatkuvasti konkurssiin, ja työttömyys on korkealla, vaikka muussa maassa menee kaikilla hyvin. Tuosta tilanteesta käytetään nimeä “mikrolama”, ja se tarkoittaa sitä, että tietyssä osassa maata on täysin toisenlainen tilanne kuin muualla maassa, ja tietenkin tässä vaiheessa pitää muistaa huomauttaa siitä, että maan talouden kehitys ei tarkoita suoraan sitä, että esimerkiksi työpaikkoja kehittyy vastaavalla nopeudella.


Kansainvälisten suuryhtiöiden ongelma on nimittäin siinä, että niiden pitää sijaita jossain päin maailmaa, ja tuollainen yhtiö voi tehdä valtavasti voittoa ja maksaa suunnattomia veroja, vaikka se teettäisi kaiken arvoketjuun kuuluvan työn suunnittelusta, raaka-aineiden hankintaan sekä tuotteen valmistukseen ulkomailla eli esimerkiksi elektroniikan osalta tuotanto tapahtuu pääosin kauko-idässä, vaikka joitain tuotteiden huippumalleja tehdään edelleen lännessä, koska osa vaikkapa mobiiliteknologiaa koskevista uutuuksista on sellaisia, että niitä koskevat puolustusteollisuuden asettamat vientirajoitukset, eli noita tuotteita ei ehkä saa viedä ollenkaan esimerkiksi Euroopan talousalueen ulkopuolelle.


Nämä talouden veturit saattavat työllistää oikeasti vain satakunta suomalaista, vaikka niillä on kymmeniä tuhansia työntekijöitä sekä yrityksen kotipaikaksi ilmoitetaan ylpeästi Suomi. Kyseessä on tuolloin lähinnä yrityksen juridinen osasto, joka hoitaa sen vero- ja muita valtiovaltaa koskevia asioita. Tämän kaltainen yritys voi kuitenkin tuoda maahamme miljardeja euroja verotuloja, joten niiden vaikutus kansantalouteen on todella suuri, mutta ongelmia sitten seuraa siitä, jos tuollainen yritys panostaa liikaa yhteen tuotteeseen. Silloin voi eteen tulla tilanne, missä markkinat menevät tukkoon.


Tuolloin käy niin, että kaikki ovat tuota yhtiön tuotetta hankkineet, ja markkinataloudessa tietenkin yhtiön tulos riippuu siitä, kuinka paljon sen tekemiä tuotteita myydään. Kaikki tuotteiden ostaminen on vapaaehtoista toimintaa, ja siksi on tärkeää, että yritys voi uudistaa tuotekantaasa. Jos tuote on vanhentunut, niin silloin sitä ei kukaan varmasti osta. Ja tuolloin voi yhtiö mennä jopa konkurssiin.


Mutta kuten tästä huomaamme, niin silloin tietenkin tuollaisen konkurssin vaikutukset maamme työttömien määrään on tietenkin hyvin vähäinen. Mutta nykyään tietenkin työn saaminen on sikäli vaikeutunut, että kun ennen nousukausi tarkoitti automaattisesti sitä, että työttömien määrä alkaa vähentyä.


Yhtiön kannalta taas sen etuna on tuotantoprosessin automatisoiminen, mikä tarkoittaa sitä, että tuolloin yhtiön ei tarvitse maksaa työntekijöilleen palkkaa, eikä automaattisesti toimivan tehtaan työväki koskaan mene lakkoon. Sen takia nuo välineet varmasti kiinnostavat kaikkia kapitalisteja ympäri maailman. Robotti ei myöskään vaihda työpaikkaa eikä sen mieleen tule lähteä  myöskään vakoilemaan tuotantoprosessia, eikä robotti myöskään muista mitään tuotetta, mitä sen ei haluta muistavan.


Eli pelkkä kappaleen poistaminen tietokoneen muistista riittää tuotteen salaamiseksi, joten oletteko koskaan miettineet sitä, että joku ostaa tuollaisen 3D-printterin, ja sitten alkaa tuottaa sillä rynnäkkökivääreitä. Tuollaisia 3D-printterin avulla tuotettuja toimivia rynnäkkö-aseita on jo valmistettu amerikassa, joten tällainen metalliesineiden valmistuksessa käytettävä 3D-printteri  joutuessaan vääriin käsiin on todella vaarallinen.


Nykyään kokonaisia yhtiöitä toimii siten, että kaikki sen tuotteet tehdään robottien avulla, ja ainoastaan koekappaleet kasataan käsin. Kuitenkin näissäkin tapauksissa työläiset käyttävät työkaluja, jotka tallentavat niillä tehdyt toiminnot sekä liikeradat, joiden avulla robotit sitten suorittavat prosessit, jotka liittyvät tuotantoon, mutta nykyään on myös käytössä CAD/CAM eli Computer Aided Design/Computer Aided Manufactur, mikä tarkoittaa sitä, että robottitehdas tekee tuotteet suoraan CAD-kuvien mukaan, ja noissa tehtaissa käytetään yleensä hyväksi uusimpia 3D-tulostimia, jotka kykenevät tuottamaan jopa kokonaisia laivoja hallissa.


Nämä välineet ovat oikeastaan muunnettuja MIG-hitsauskoneita, joiden avulla voidaan tehdä sellainen laiva tai lentokone, että se koostuu vain yhdestä palasta, jolloin koneeseen ei tule mitään ulkoisia saumoja. Tuolloin esimerkiksi lentokoneen rungon sisäosat eli moottori sekä avioniikka ja hydrauliikka kootaan eräänlaiseen telineeseen, joka sitten päällystetään rungolla, jonka nuo 3D-printterit tulostavat sen päälle, ja lopuksi laserit leikkaavat koneen runkoon tarpeelliset aukot, jotta niihin voidaan asentaa tarpeelliset ohjauslevyt.


Tai sitten perinteisesti koottu kone voidaan päällystää erittäin kovalla hiilikuidusta koostuvalla kerroksella, mikä sitten silottaa sen saumat ja tekee koneesta erittäin kestävän. Tuollainen tehdas voi olla sellainen, että sinne viedään vain metallilankaa, josta sen printtaus-järjestelmä sitten tekee niitä tuotteita, kuin mitä tietokoneen muistissa olevissa CAD-kuvissa on. Ja tuolloin ei tarvita kuin napin painallus, kun keittiövälineitä tuottava tehdas alkaa tuottaa autoja tai autotehdas muuttuu lentokonetehtaaksi pelkästään nappia painamalla, joten sen takia tällaisesta tekniikasta voidaa myös huolestua. Näet tuollaiset CAD/CAM-tehtaat tekevät mahdolliseksi esimerkiksi taistelulennokkien valmistamisen taistelukentän välittömässä läheisyydessä.


Samoin sotilaat voivat valmistaa esimerkiksi patruunoita sekä muitakin varusteita noissa modulaarisissa tehtaissa, jotka voivat ulkoisesti muistuttaa rekan kontteja, ja niiden ongelma on siinä, että tuollainen täysin automaattisesti toimiva  tehdas voidaan valmistaa niin, että se on oikeastaan keinotekoinen solu. Tuon välineen toiminta perustuu siihen, että sillä on käytössään automaattisesti toimivia koneita, joiden avulla se etsii raaka-aineita. Tämän jälkeen sen pitkälle kehitetty tekoäly sitten alkaa tuottaa sen muistissa olevissa CAD-ohjelmien kuvissa olevia välineitä. Mutta vaara tulee eteen siinä, että tuo robottitehdas kykenee ehkä myös valmistamaan itsestään kopion, jolloin kyseessä on “Von Neumann-tehtaaksi” kutsuttu väline, joka voi olla irti päästessään äärimmäisen vaarallinen.


Jos tuo väline on varustettu kehittyneellä tekoälyllä, ja se sisältää evoluution mallinnoksen sekä simulaattorin, joka sitten mahdollistaa simuloidut operaatiot sekä tietokoneeseen perustuvan automaattisen selektiivisen simuloinnin, mikä tarkoittaa sitä, että tuon koneen kehittämät välineet kohtaavat ensin tuollaisessa simulaatiossa muita välineitä, jolloin se saa selville omissa välineissään olevat puutteet. Kyseisen toiminnon  jälkeen simulaattori korjaa nuo virheet, ja lähettää sitten viestin tuotanto-yksikölle, joka sitten muuttaa rakennepiirustukset automaattisesti tarpeen mukaan.


Tämä on se, mikä tässä tekoälyyn sekä automatiikkaan perustuvassa  tuotannossa ihmisiä pelottaa. Tämän kaltainen automaattinen väline sitten voi luoda sellaisia sotakoneita, joille ei ole missään vastusta. Näet tuon laitteen valmistamien  automaattien pinnat voidaan varustaa keinotekoisilla aisteilla, joiden kautta se hankkii tietoja siitä, mikä menee mahdollisesti vikaan, minkä jälkeen automatiikka tekee tarpeelliset muutokset välineen rakenteeseen. Ja silloin tullaan siihen pisteeseen, että voidaan pelätä tekoälyn yrittävän ehkä tuhota jopa koko ihmiskuntaa.

http://talousjaautomaatio.webnode.fi/

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....