Mitä Armfelt epäili, kun tsaari liitti Viipurin Suomeen? (Hän pelkäsi tsaarin yrittävän sujauttaa omia virkamiehiään suurisuhtinaskunnan johtoon)

Gustav Mauritz Armfelt
(1757-1814)

Ennen Viipurin läänin liittämistä Suomeen oli korkeimmat virat Suomessa varattu suomalaista  syntyperää oleville mutta samalla luterilaista uskoa tunnustaville, mutta tuon alueen Suomeen toi eteen ongelmia. Näet tuo lääni toi sitten eteen sen ongelman, että tuo alue toi maahamme paljon ortodokseja. Se saattoi Gustav Mauritz Armfeltin (1757-1814) mielestä merkitä maan ja sen kansan sulauttamista Venäjään. Näet ajateltiin Tsaarin haluavan muuttaa omia virkamiehiään käännynnäis-luterilaisiksi. Tuo olisi mahdollistanut virkakunnan sulautumisen venäjän virkakuntaa.

Vaikka Aleksanteri I oli muodollisesti luvannut Suomelle laajan autonomian, liittäessään alueemme Venäjään, mikä sitten myöhemmin johti itsenäisyyden tielle, niin tietenkin tuolloin 1800-luvun alun henkeen kuului se, että jokainen hallitsija sitten otti kaikkiin asioihin oman linjansa, ja tietenkin myös Aleksanteri I:n kauden loppu oli tiedossa, eli kuten silloin jo asioista ajateltiin, niin kaikki ihmiset olivat kuolevaisia, ja siksi esimerkiksi Armfeltin oli toimittava nopeasti, kun hän alkoi repiä Suomea irti Ruotsista, koska hän pelkäsi tulevansa myrkytetyksi

"Kuollessaan 1792 Kustaa III määräsi Armfeltin alaikäisen poikansa holhoojaksi ja nimitti hänet valtaneuvostoon ja Tukholman ylikuvernööriksi (Överståthållare). Kustaa III:n veli, Karl, kuitenkin lähetti Armfeltin lähettilääksi Napoliin päästäkseen hänestä eroon. Napolista käsin Armfelt neuvotteli Venäjän Katariina II:n kanssa suostutellen häntä voimanäytökseen kustavilaisten pääsemiseksi valtaan Ruotsissa. Kuninkaan vakoojat paljastivat juonen, ja Armfelt pakeni häntä hakemaan määrätystä laivasta vain kuningatar Maria Carolinan avulla. "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gustaf_Mauritz_Armfelt

"Hän pakeni Venäjälle, missä hänet käytännössä vangittiin: hänet sijoitettiin pienehköön huvilaan Kalugan pikkukaupunkiin kohtalaisen eläkkeen turvin – mutta tosiasiassa hän oli koko Venäjällä olonsa ajan 1794–1797 poistumiskiellossa, ja tuo sitten saattoi merkitä kuolemantuomiota. Tukholmassa hänen omaisuutensa takavarikoitiin ja hänet tuomittiin poissaolevana kuolemaan petturina. Hänen rakastajattarekseen mainittua kreivitär Magdalena Rudenschöldiä syytettiin myös salaliittolaisuudesta, hänet piiskattiin julkisesti ja hän sai kuolemantuomion, joka muutettiin kahden vuoden vankeudeksi."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Gustaf_Mauritz_Armfelt

Syy miksi Armfelt oli niin innokas lähtemään tsaarin palvelukseen, oli se että hänen sukunsa ja rakastajatterensa oli häväisty piiskaamalla tämä Tukholman torilla, ja hänet oli itse tuomittu kuolemaan. Ja vain Tanskan kuninkaan tuki pelasti hänen henkensä, ja myöhemmin sitten Kustaa IV Adolfin noustua valtaan vuonna 1800, oli hänet armahdettu. Mutta varmasti Armfelt tiesi, että kuninkaan suosio on häilyväistä, ja hänet sittenkin saatettiin mestata. Mutta kun Ruotsi sitten lähti vuonna 1908 sotaan venäjää vastaan, oli Armfeltin tilaisuus vaihtaa puolta, ja hylätä kuninkaansa koittanut. Vaikka kuninkaan sijaishallitsija Reuterholm oli aikoinaan puoltanut Armfeltin kuolemantuomiota, niin saattaa olla niin, että hänelle oli tahallaan valehdeltu, tai Armfeltin roolia tuossa salaliitossa hiukan liioiteltu.

Armfelt oli kokenut vallankäyttäjä, ja toimiessaan kuninkaan holhoojana, oli hän varmasti saanut selville asioita, joita ei kuningas halunnut missään nimessä paljastaa, joten siksi Armfeltin oli pelastettava oma henkensä, jotta hän ei olisi kokenut sen ajan versiota "poliittisesta dementiasta", mikä tarkoitti silloin sitä, että kuningas sitten olisi unohtanut antamansa armahduksen, ja ehkä hän olisi sitten syyttänyt Suomen menetyksestä Armfeltin kaltaisia miehiä, joiden kohtalona saattoi olla karvasmantelipulla, mihin oli sitten lisätty mausteeksi sinihappoa. Ja siksi Armfelt lähti innokkaasti tsaarin palvelijaksi. Kuitenkin koulutettuna virkamiehenä hän tiesi, että sama mikä päti Ruotsissa päit myös venäläisessä vallankäyttötavassa.

Kun tsaari kuoli, niin seuraava tsaari sitten arvioi suhdettaan edeltäjänsä lähipiiriin puhtaalta pöydältä, ja tietenkin Armfelt oli hankala tapaus, koska hän oli kuulunut sekä venäläisen että ruotsalaisen virkakunnan ytimeen. Vaikka tsaari Aleksanteri I oli luvannut paljon vapauksia Suomelle, niin toki Armfelt tajusi tsaarin pelaavan aikaa. Hän tiesi että "Suomen asioiden komitea" oli vain peite-elin, jonka avulla tsaari kartoitti tämän maan viranhoitotapaa, ja toki vaikka hän oli tsaarin adjutantti, niin hän oli varmasti kuullut asioita, mitä ei olisi pitänyt kuolla, ja varmasti hänen korviinsa oli kantautunut tarinoita oudoista sairauksista, joihin kuoli mm. A.I Arwidsson (1791-1858), joka sai keuhkokuumeen matkalla Turkuun. Toki Arwidsson kuoli 44 vuotta Armfeltia myöhemmin, joten juuri tämä tapaus ei hänen korviinsa enää päätynyt.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Adolf_Ivar_Arwidsson

Mutta kun Viipurin lääni liitettiin Suomeen alkoi monen silmissä huolestuttava kehitys, eli tsaari saattoi esittää noita henkilöitä suomalaisiin virkoihin sillä perusteella, että he olivat suomalaisia syntyperältään. Ja vaikka virkojen täyttöperuste oli luterilainen usko, niin kaikki tiesivät, että kyseessä oli vain temppu, jolla tsaari haki suosiota itselleen. Jos varsinaista suomen luterilaista hakijaa ei virkoihin ollut tarjoilla, niin silloin tietenkin riitti pelkkä syntyperäinen suomalaisuus, ja se sitten voitiin järjestää sotapalveluksen kautta.

 Eli kun upseeri lähti suomesta hakemaan syvempää oppia ammattiinsa, niin silloin hänen piti lähteä venäjälle, ja tuolloin hänen lapsensa otettiin huostaan, ja tästä kasvatettiin venäläinen ortodoksi, joka tarkoitti tsaarin palvelijaa. Ja kun puhutaan siitä, miten nuo ylemmät virkamiehet valittiin, niin silloin tärkeää oli se, mitä hän oli opiskellut, joten jos virkakielenä olisi joku muu kuin ruotsi, niin silloin tietenkään ei ruotsinkielinen voisi hakea yliopistoon opiskelemaan. Se olisi taannut sitten sen, että vanhoista virkasuvuista ei sitten olisi enää ollut kelvollisia hakijoita huippuvirkoihin, ja tsaari olisi sitten voinut nimittää oman miehensä suomalaisen tilalle.


vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Keisarinnan bysantti sekä konstantinopolin kukistuminen ja niiden vaikutus kirjallisuuteen.

Yllä on legendaarinen taulu "Keisarinna Theodora seurueineen". Kuva on otettu Internetistä, ja tuo kuva on varsin monissa paikoissa, eli siitä on tehty monia kopioita. Kuvassa on hauska pieni yksityiskohta, eli keisarinna tai keisari antaa ikään kuin maljan jollekin hovimiehelle, eli olisiko hänellä jano vai symboloiko tuo ele sitten ehkä sitä, että hän haluaa antaa pois painolastiaan. Se vähän riippuu siitä, että onko tuohon mosaiikkista tehtyyn tauluun luotu hahmo, joka seisoo malja kädessään kuvattu keisari Jutianus, vai onko hän sitten keisarinna Teodora. Takana oleva valkopukuinen hovimies sitten avaa verhoa, minkä takaa paljastuu juomapiste tai vihkimalja, eli tuo mosaiikkiteos on melko hyvin sommiteltu.

 Keisarinnan asema Bysantissa oli kehittynyt varsinaisesta Rooman valtakunnasta siten, että alkuun häntä ei virallisesti ollut olemassakaan. Mutta myöhemmin hänen osakseen tuli sisäpolitiikan hoitaminen sekä muut ikävät asiat, ja siitä ajasta lähtien on ollut tapana, että esivallan vastustajia rangaistaan ankarasti. Mutta myöhemmin hänen osakseen tuli sisäpolitiikan hoitaminen sekä muut ikävät asiat, ja siitä ajasta lähtien on ollut tapana, että esivallan vastustajia rangaistaan ankarasti, ja tuota taa perusteltiin sillä, että tuo määräys oli tullut keisarinnalta. Tuon naisen tehtävä oli myös pehmentää keisarin erittäin kovaa mainetta, eli hänellä ei koskaan ollut virallista asemaa tuossa valtiossa, mutta kuitenkin hän oli keisarin puolisona ikään kuin talouden pidosta vastaava henkilö, ja siksi hänellä oli muitakin tehtäviä myös kansaa kohtaan. Keisarin ja keisarinnan suhteeseen liittyi "Janus-ajattelu".

Tuota termiä voidaan käyttää sellaisesta asiasta, että kun keisari hymyili, niin hnen vaimonsa oli ikään kuin irvistettävä .Eli valtion ollessa uhattuna piti kansan olla yhtenäinen, joten tuolloin sisäpolitiikassa oli tietenkin salliva kausi. Ja kun suhteet ulkovaltoihin olivat kunnossa, niin silloin seurasi kurinpalautus. Mutta keisarinnan hymyillessä kohdistui rankaisu tietenkin harvempiin, mutta se oli kovempaa. Tämä tarkoitti sitä, että keisarin ollessa sodassa suoritettiin niin sanottuja varoitusmestauksia, joiden tarkoitus oli herättää pelkoa. Samoin valtakunnan ollessa uhattuna oli keisarin halventaminen tietenkin erityisen rangaistavaa, ja rangaistukset olivat tietenkin erittäin julmia, joista yksi tietenkin oli ristiinnaulitseminen. Kuitenkin keisarinnan tehtävänä oli saada keisari kuuntelemaan muiden neuvoja, jotta hän ei tekisi sitä "viimeistä virhettä", joka saattaisi valtion lopulliseen kurjuuteen.

Eli koska keisarinnalla ei ollut virallista asemaa, niin hänelle saatettiin hiukan sanoa vastaan ilman pelkoa mestatuksi tulemisesta, ja jokainen kuolemanrangaistus piti tietenkin käyttää keisarilla ainakin muodollisesti. Justianuksen asema Bysantissa oli hyvin erikoinen, eli hän oli pappiskuningas, joka samalla johti tuota "idän kirkkoa" tuolloin kaukaisena aikana. Kyseistä asiaa on joskus pidetty Roomassa pyhäinhäväistyksenä, koska tuolloin 1200-luvulla ortodoksinen kirkko sulki ikään kuin pääsyn pyhälle haudalle Jerusalemissa, ja tuo sitten haittasi tietenkin ristiretkeilijöiden toimintaa. Eli tuolloin paavi ei voinut toimittaa ristiritareille vahvistuksia ilman, että hän joutui neuvottelemaan asioista bysantin sekä ortodoksisen kirkon kanssa, joten tuo asia, että hänen ja "Pyhän maan" välissä oli bysantti, oli varmasti paavista hyvin kiusallista. Itärooman kohtalona oli menettää alue toisensa jälkeen vähän aasian muslimeille sekä mongoleille, jotka sitten myöhemmin valtasivat Bysantin viimeisen tukikohdan eli Konstantinopolin vuonna 1450, jolloin bysantin valtakunta virallisesti lakkasi olemasta.

Kuitenkaan ei tuon salaisten verivalojen sekä tarunhohtoisen juonittelun tyyssija on antanut aiheita moniin hyvnkin moderneihin teoksiin, joissa pohditaan sellaista asiaa, että mitä jos Bysantti jatkaisi edelleen olemassaoloaan ikään kuin "maanalaisena" valtakuntana, mikä kätkeytyy Istanbulin kaupungin nuhjuiseen ulkokuoreen, ja tietenkin myös Atlantis on aina välillä yhdistetty tuohon valtakuntaan, joka tuhoutui vuonna 1450, kun sulttaani Mehmet II valloitti Konstantinopolin, ja muutti sen nimen Istanbuliksi. Itsekin olen joskus miettinyt mahdollisuutta, että tuolloin muslimien valloitettua tuon kaupungin, niin sen arkisto ja muita tärkeitä asioita olisi voinut kadota sulttaanin silmien alta, ja ehkä tuolloin johonkin lähti sitten karavaani, joka vei mukanaan tuon mahtavan kaupungin asiakirjoja sekä ehkä sen johtavat virkamiehet sitten pakenivat Kreikkaan.

Kaikesta mahtavuudestaan huolimatta Mehmet II oli arabiaa äidinkielenään puhuva henkilö, joka ei tietenkään voinut päästää sotilaitaan kaupunkiin riehumaan mielin määrin, koska  nuo miehet eivät varmaan olisi edes osanneet etsiä mitään kaupunginarkiston kaltaista paikkaa, eikä ollut mitenkään sopivaa, että kukaan asiaton henkilö olisi katsonut noita arkistoja. Ja vaikka sotilaat olisivat niitä vilkaisseet, niin silti he eivät noista kreikaksi kirjoitetuista papereista mitään olisi ymmärtäneet. Eli ne piti ensin kääntää arabiaksi, jotta kukaan muslimeista olisi osannut niitä lukea. Ja tuolloin tietenkin tärkeimmät paperit piti olivat naamioitu erityisellä koodikirjoituksella, missä kirjainten järjestystä oli muutettu tiettyjen kaavojen mukaan, ja samoin monia muitakin koodeja käytettiin noiden paikallisten ylimysten välisessä viestinnässä.

Esimerkiksi kirjanpitoon tuleva luku "315" saattoi tarkoittaa sitä, että virkamies otti käteensä mapin numero "315", joka sitten piti sisällään hänen käskynsä. oki bysantin asiapapereita oli salattu koodaamalla. Ja tuolloin sulttaanin mieleen tuli pelko siitä, että häntä saatettiin trollata tekaistuilla asiakirjoilla, joissa saatettiin väittää hänen esimerkiksi olleen juovuksissa jossain tapaamisessa, ja tuolloin saattoi myös sulttaanin pää pudota, koska hän oli kuitenkin vastuussa toimistaan imaameilleen, jotka olivat kieltäneet alkoholin. Ja jos hän jäisi kiinni "Sharian" rikkomisesta, niin tulos olisi ollut kuolemantuomio.

espoonmetsa.blogspot.fi

Bysantin keisarinna Theodora sekä keisari Justianuksen omituinen toiminta tuossa valtakunnassa

Kun puhutaan keisarin asemasta antiikin Roomassa sekä myöhemmin Bysantin valtakunnassa, niin tietenkin tuota hänen asemaansa pitää katsoa tuon ajan naisen asemaa vasten. Tuolloin kristinusko alkoi levittäytyä eurooppaan, ja se oli jo Bysantin eli Itä-Rooman valtakunnan valtionuskontona, ja tuolloin esimerkiksi oli vallalla sellainen käsitys, että mies on perheen ehdoton päällikkö, ja tuon takia naisen asema ei tuona aikana ollut mikään kovin kehuttava. Itse epäilen että tuo sanoma Raamattuun on kirjoitettu joidenkin bysanttilaisten toimesta, jotka ovat halunneet korottaa keisarin asemaa yhteiskunnassa, koska kaikki mitä muissa perheissä tehtiin oli suoraan siirrettävissä keisarillisiin perhesiin.

Ja tuolloin ei tullut kuuloonkaan, että nainen tekisi valtiollisia päätöksiä, joten tietenkin Raamattu oli helppo väline, jolla naisen suu saatiin tukittua yhteiskunnassa, koska tuolloin "seurakunta" sekä "yhteiskunta" olivat yhtä koska kirkko sekä valtio olivat sama asia, ja kun Paavali käski naisen vaieta seurakunnassa, niin bysantin valtakoneisto siirsi tuon komennon suoraan myös muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan.  Toki oli olemassa "mahtinaisia", joista kuuluisin oli tietenkin Bysantin kuuluisa Keisarinna Theodora, joka väitteiden mukaan oli kurtisaani sekä karhunkesyttäjän tytär. Kuitenkin hän käytti valtaa lähinnä miehensä Justianuksen kautta, eikä silloin itse pitänyt mitään julkisia puheita tai ollut muutenkaan sopimaton keisarin rinnalle, missä hänen velvollisuutensa oli syöksyä nuolen tielle, jos hänen miestään uhattiin.

Karhunkesyttäjä tarkoittaa yleensä ehkä turvallisuusmiestä tai jotain muuta vastaavaa. Kuitenkin itse olen aina ollut sitä mieltä, että tuo tarina keisari Justianuksen rakastumisesta ilotyttöön saattaa olla oikeasti täysin sepitteellistä. Eli toki oli olemassa keisarinna nimeltään Theodora, mutta uskon että tuo tarina hänen tavallisista sukujuuristaan ei ehkä ole aivan totta. Näet tietenkin keisari oli mies, jota kannatti vietellä, joten toki hänen kanssaan halusi viettää yön myös moni ylhäisaateliin kuuluva nainen.

Saattaa olla niin, että Theodora esitettiin kansalle tuollaisena vähän säälittävänä hahmona, jotta keisari Justianus muuttuisi kansan edessä inhimillisemmäksi olennoksi, jonka surmaaminen saisi aikaan hiukan kyyneleitä kansan silmissä.  Kun puhutaan keisarinnan taustasta, niin yleensä historioitsijat kertoivat noita ihmisiä trollattiin, jotta heidän tuttavansa ymmärtäisivät heidät unohtaa. Eikä keisarinnan perheen ollut mitenkään järkevää pitää heihin mitään yhteyttä, koska tuolloin nämä ihmiset olisivat voineet saada keisarin virkaan kuuluvia asioita selville. Samoin keisarinnan kuoltua tehtiin hänestä hiukan moraalisesti epäilyttävä, jotta keisarin omat kädet pysyisivät puhtaina. Eli paljon sellaista ikävää, mitä ei olisi voitu perustella kansalle muulla kuin keisarin omalla egoilulla tai itsekkyydellä.

Toisin sanoen keisarinna toimi myös keisarin omana kilpenä, eli otti itseensä esimerkiksi mielenosoitusten väkivaltaisia murskaamisia yms. Kun puhutaan keisarinnan asemasta keisariin nähden, niin keisari oli tietenkin perheen päällikkö. Ja hän tietenkin oli se, jolla on ollut viimeinen sana kaikkiin asioihin. Keisarinnan velvollisuus oli tietenkin suojella kruunua, ja raamatun näkemys siitä, että mies on perheen päällikkö tukee tuota asetelmaa. Eikä Bysantissa tietenkään naisen asema ollut muutenkaan mitenkään kehuttava. Saattaa olla niin, että keisarinna ei noita titteleitä eläessään ole saanut. Jos keisarinna tai keisari olisivat luopuneet purppurasta, mikä oli keisarin sekä hänen lähipiirinsä yksinoikeudella käyttämä vaate, niin silloin tuo pariskunta olisi päässyt hengestään. Näet keisarillisia salaisuuksia ei toki ollut hyvä levitellä pitkin katuja.

Keisarilla oli paljon asioita, joista hän ei varmasti halunnut koskaan puhua julkisesti, ja yksi niistä oli se, että hän esimerkiksi oli naittanut perheenjäsenensä il-kaanille, joka oli alhaisempi kuin tuo bysantin yksinoikeutettu hallitsija, ja siitä olisi voitu vetää sellainen johtopäätös, että hän olisi ollut mongolien vasalli, koska il-kaani vastasi toimistaan Pekingin suukaanille. Ja  toki keisarin perheenjäsenen oli mentävä naimisiin hänen vertaistensa kanssa, ja tuolloin olisi ehkä eteen tullut sellainen asia, että Bysantista olisi alettu puhua "Bysantin kaanikuntana", mikä oli tietenkin pahin loukkaus, minkä hän saattoi kuulla. Ja kristityn naittaminen jollekin pakanalle oli varmasti vastoin kaikkia tuon ajan periaatteita.

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Runoihin tai tarinoiden kätketty viesti saattoi ennen pelastaa elämän

Kelttiläinen risti Irlnnissa

On olemassa runoja, joilla on syvällisempi merkitys kuin pelkkä ihmisten viihdyttäminen. Se merkitys saatettiin piilottaa esimerkiksi viittauksiin johonkin vitsauksiin tai muihin vastaaviin asioihin. Runojen tarkoitus oli tietenkin tehdä esityksestä esimerkiksi helpommin laulaen esitettävä, mutta myös vakavia asioita kätkettiin niihin. Niihin saatettiin upottaa sanoja, joilla ei sinällään ollut mitään kieliopillista merkitystä, mutta kuitenkin niillä viitattiin esimerkiksi joihinkin sotapäälliköiden saamiin tehtäviin, tai siihen että uudet tuulet puhalsivat valtiossa.

Kun kuningas antoi käskyn esimerkiksi "lisäveron perinnästä", mikä saattoi johtaa siihen, että koko maakunta poltettiin, niin tietenkin hänen piti muistaa se, että lähetti saatettiin pakottaa näyttämään tuo käskykirje jollekin siellä matkalla, tai sitten hän saattoi sen itsekin avata, joten silloin tuo kirje piti saada näyttämään runolta. Tai joskus joku linnan työntekijä halusi hiukan varoittaa ihmisiä esimerkiksi uuden hallitsijan ankaruudesta, ja silloin tietenkin etsintäkuulutettujen oli parasta häipyä metsiin, jotta kuninkaan miehet eivät heitä mistään kylistä tapailleet, jolloin seurauksena saattoi olla hyvin kivulias kuolema.

Mutta runoihin tietenkin piilotettiin myös mainintoja käskyvaltasuhteesta. Eli lyhyt riimi "keyser, heyser, demon, meyser" ei ehkä tarkoittanut silloinkaan mitään, mutta siihen saatettiin piilottaa käskyvaltasuhteet sekä tehtävä, minkä joku osasto oli saanut. Vaikka sanoilla ei ehkä kieliopillista merkitystä ollutkaan, niin silti niissä saatettiin kuvata esimerkiksi sitä, että joku tehtävä oli tullut suoraan hallitsijalta, ja sana "demon" tarkoitti joskus sitä, että joku noista kenttäjohtajista  oli saanut käskyn polttaa sekä surmata ihmisiä jostain maakunnasta.

"Meyser" saattoi sitten tarkoittaa sitä, että tuo henkilö sitten oli määrä surmata tuon teon jälkeen, jotta tiedot kuninkaan rahapulasta ei päätynyt mihinkään vääriin korviin, ja sillä sitten pidettiin kansa tyytyväisenä. Tuohon käskyvaltasuhteeseen kuului sitten termi "voimamies", mikä tarkoitti sitä, että joku oli saanut valtuudet koota joukko jotain tehtävää varten, mutta sana "voimakaksikko" taas tarkoitti sitä, että vain alipäälliköt operoivat kentällä, ja varsinainen komentaja oli taaempana piilossa ihmisten katseilta.

Yleensä kertomusten sekä runojen maininta rakeista sekä viljan lakoamisesta tarkoitti sitä, että ihmisiä aiotaan surmata, ja raekuuro tarkoitti joskus esimerkiksi tulinuolia, ja tietenkin nuo sanat, millä ei ollut merkitystä muuten saattoivat tarkoittaa sitä, että tekosyynä käytettiin noituutta. Joskus runoihin tai tarinoihin on piilotettu riimuja, joista tärkein tietenkin on jo mainitsemani "todesrune", joka kertoi taistelijan kuolleen, mutta sillä merkittiin myös se, että onko myös ryhmän johtaja kuollut. Lebesrune taas tarkoitti sitä, että taistelija tai taistelun johtaja oli elossa. Mutta muillakin riimuilla on merkitys, eli niillä merkittiin se, että onko esimerkiksi kuvaus jostain taistelusta edes ylipäätään totta, vai onko kyseessä ainoastaan romaanityyppinen mielikuvitustarina, jossa puhutaan sankareista.

Samoin noihin viesteihin kätkettiin tieto siitä, että oliko kuningas mahdollisesti paennut taistelukentältä. Ja sana "kuningas" tietenkin tarkoitti palkkasoturien päällikköä eikä valtion johtajaa. Samalla myös täytyy tarkentaa, että sana "keisari" tarkoitti sitä, että odotettavissa on kovia aikoja, ja valtion asenne tiettyihin huvituksiin tulisi tiukentumaan, eli ehkä sensuuria koskeva määräys minkä rikkomisesta oli selvitty ennen pienellä sakolla muuttuisi nyt kuolemalla rangaistavaksi. Ja sitten tietenkin yötaivaan merkki merkitsi sitä, että se mitä välinettä voittoon oikeasti oli käytetty on paras jättää mainitsematta.

Samoin tiettyjä riimumerkkejä käytettiin siihen, että esimerkiksi palkkasotureista koostuvan ryhmän jäsenet olivat vaarassa joutua myrkytetyiksi, tai että heidän saamansa palkkio oli ehkä käyty ilmoittamassa ryöstösaaliiksi, jolloin tietenkin seurauksena oli kuolemantuomio. Noin valtionjohto sitten ajatteli säilyttää kansansuosion ihmisten edessä, eli se syytti noita palkkasotureita liian kovista otteista tai murhista, jotka se oli sitä ennen itse valtuuttanut. Ja näin onnettomat palkkasoturit sitten vietiin ihmisten eteen hirtettäviksi.

Tai sitten se, että oliko tuon ryhmän toiminta ollut sitä, mitä sen pitikin olla, ja samalla merkittiin sellaisia asioita, kuin että johtiko johtaja niin, että hänet voitiin jatkossakin palkata noihin töihin. Kun puhutaan siitä, että mitä kaikkia merkityksiä runoihin voi liittyä, niin tietenkin niihin merkittiin muitakin asioita kuin pelkkiä taisteluita, eli kalevalainen  "vaka vanha Väinämöinen tietäjä iän ikuinen" saattoi merkitä sitä, että joku johtaja sitten piti itseään hyvin viisaana henkilönä, Ja toki hän saattoi vaikuttaa mukavalta mieheltä, mutta jos hänet sitten sattui joku hankkimaan vihollisekseen, niin "tietäjä iän ikuinen" tarkoitti sitä, että tuo onneton asioiden levittelijä sitten kuristettiin tai myrkytettiin ja ruumis katosi johonkin suohon, josta niitä vielä nykyäänkin löytyy aina silloin tällöin, kun soita kuivataan.

Ja samalla sen avulla opetettiin lapsille, miten sellaista ihmistä piti lähestyä, jotta puheväleissä pysytään. Samoin se että joku manataan suohon ei ollut mikään hyvä juttu ollenkaan, eli se tarkoitti sitä, että jos "vaka vanha Väinämöinen" ei sitten henkilöstä pitänyt, niin hänet hukutettiin jokeen. "Tietäjä iän ikuinen" taas tarkoitti yleensä sitä, että tuolla miehellä oli paljon ilmiantajia ympärillään, jotka mielellään kertoivat hänelle kaiken, mitä muut olivat tuossa valtapiirissä tehneet. Joten aina piti ennen pitää huolta siitä, että mitään mitä ei halunnut tulevan toisten tietoon ei myöskään saanut käydä levittelemässä missään, koska silloin "vaka vanha Väinämöinen" sitten saattoi esimerkiksi suuttua, ja henkilö saatettiin kuristaa sen takia. Eli olikohan Kööpenhaminassa näytillä oleva "tollundin mies" sitten vain puhunut hiukan sivu suunsa, jolloin hänet sitten oli yllätetty, ja kuristettu garrotella sekä heitetty suohautaan.

http://hkimmo.blogspot.fi/p/runoihin-tai-tarinoiden-katketty-viesti.html

kimmonsivu.blogspot.fi

pseudotiedetta.blogspot.fi

Kuinka tehdään ritarien tai maanihtien ("Landsknecht"-ryhmien) päälliköitä ja miten heidän kovuutensa taattiin?

Maanihtien käyttämiä
asuja 1500-luvulta
Kuva I

Kun puhutaan virkaritaristosta, niin heidän tehtävänsä oli edustaa kuningasta kansalle, mutta samalla myös kukistaa kapinoita sekä herättää herranpelkoa kaikkialla, missä he sattuivat kulkemaan. Ongelma oli siinä, että noilta korkeasti koulutetuilta virkamiehiltä odotettiin myös jotain palveluksia kuninkaalle, ja jos heillä oli liikaa ystäviä, niin silloin saattoi edessä olla eturistiriita, joten jokainen virka-aateliin kuuluva joutui läpikäymään syvällisen kasvatusmetodin, jotta hän muistaisi sen, että vain kuningas tai ylempi ritari olivat ne, joita hän palveli. Ja ongelma sitten oli siinä, että jos henkilöä on liikaa nuoleskeltu, niin hän ei osaa olla kova, silloin kun on tarvetta.

Joskus nuo maanihdit veivät lapsia linnoihin kasvatettaviksi, jos esimerkiksi vanhemmat antoivat heitä töihin velkojen maksamista varten. Ja toki keisarillinen kasvattaja sitten kertoi auliisti noille lapsille, että heidän vanhempansa olivat heidät jättäneet noiden miesten käsiin, koska eivät itse viitsineet omia velkojaan maksaa, joten he siirsivät omat velkansa jälkipolvien maksettaviksi. Ja tietenkin tuollainen asia kerrottiin tuolle lapselle, jotta hän voisi sitten liittyä puhtain omatunnoin noihin maaseudun palkkasoturijoukkoihin, ja tällä perusteella esimerkiksi Dracula sekä Venäjän Tsaari valikoivat omat palatsikaatilaisensa, joiden kovuus sekä viha normaaleja ihmisiä kohtaan taattiin tuolla hylkäämisellä.

Siksi noiden ritarien tai maanihtien, jota joskus heist käytän, koska "Landsknecht"-sanalla ei ole suomessa vastiketta, vaikka se suomennetaan joskus palkkasoturiksi, mutta kuitenkaan kyseessä ei ole varsinainen palkkasoturijoukko, vaan periaatteessa kuninkaan tai keisarin edustajana toimiva viranomainen, jolle kuuluivat erilaiset kapinoiden kukistamiset sekä rangaistusten toimeenpaneminen. Santarmilaitos eli gendarmerie nationalen tyyppiset raskaasti aseistetut poliisvoimat ovat tämän laitoksen perustamia, ja nykyään Ranskan sekä Itävallan santarmit eli poliisin erikoisjoukot ovat maailman tunnetuimpia lainvalvojia, ja Italiassa se sama laitos tunnetaan nimellä "Carabienrina", mutta tuollaisten poliisimiesten päälliköksi ei kuka vain päässyt.

Sillä heidän linjansa piti tietenkin olla "kova ja korrekti" myös omaa lääniä kohtaan, joten jos olette noita vanhoja sävelmiä katsoneet, niin silloin tietenkin huomaatte varmaan, että monen kovaotteisen päällikön nimessä on sana "berg" eli "mäki". Eli Jörg Von Frundsberg tai Karl Weinsberg olivat erittäin tehokkaita miehiä, joiden varaan kuningas tai keisari laski usein kapinoiden kukistamisen tai toisen maan kuninkaan surmaamisen. Joten miksi nimenomaan nämä saksan "mäkeläiset" olivat niin kamalassa maineessa? Todellisuudessa syy tuohon kovuuteen löytyi kasvatusjärjestelmästä, missä vain niin sanottujen "mäkitupalaisten" eli alitorpparien tai torpparien palkkaaman väen pojista tehtiin noita maanihtejä, joiden kovuus taattiin tuolla vanhempien alhaisella asemalla.


Nuo varsinkin 1500-luvulla vaikuttaneet sotilasosastot käyttivät usein korostetun värillisiä vaatteita, jotta heitä ei tunnistettaisi kotona. Näet tiettyjen tekojen kuten kokonaisten perheiden surmaamisen sekä kokonaisten kylien polttamisen  perusteleminen saattoi olla hyvin vaikeaa, kun surmatuilla ei ollut edes aseita. Nämä osastot olivat eräänlaisia "totemkopfverbänden"-osastojen esiasteita, joita värvättiin myös ulkomailta terrorisoimaan maaseutua, jotta kuningasta pyydettäisiin suojelemaan kansaansa, joka ehkä nääntyi verojen alla, ja pieni verilöyly sitten varmasti käänsi ihmisten katseet pois hallitsijan toiminnasta.

Kun tämä maanihti astui sitten uuden isäntänsä palvelukseen, niin hänen ensimmäinen tehtävänsä oli jäännösverojen perintä sekä luvattoman rakennuskannan poistaminen, minkä tuo uusi kuninkaallinen virkamies hoiteli sitten kovalla ja korrektilla tyylillä, mikä tarkoitti sitä, että tuon torpan tai talon luvatta rakennettu rakennuskanta poltettiin maan tasalle, ja sitten myös väki meni kuninkaallisille työmaille tekemään niitä rästiveroja kuninkaalliseen kirstuun, jotta verokirjat saatiin täsmäämään todellisuuden kanssa. Samoin maanihtien tehtävä oli valvoa sitä, että esimerkiksi torppari ei esiintynyt talollisena tai että talo ei antanut linnan toimivaltaan kuuluvia lupia millekään torpalle. Tai sitten kukaan ei esimerkiksi ollut pistänyt verorahoja taskuunsa. Eli kun puhutaan siitä, mikä torppa oikeastaan oli, niin silloin voidaan jo nimestä päätellä se, että siinä kohtaan jotain asioita "torpataan" eli pysäytetään.

Tuolloin ennen vanhaan kaikki verot maksettiin ensin talolle, mutta että maan isäntä ei olisi vienyt verorahoja kuninkaan taskuista, ja ilmoittanut esimerkiksi torpparien tehneen tuon varkauden, niin ensin viljat koottiin torppien varastoon, josta ne kuljetettiin talon kautta linnaan, ja apuvoudit kävivät katsomassa nuo torppien laarit, jotta voitiin miettiä paljonko viljaa kuningas otti itselleen. Samoin linna sekä talot, torpat sekä mäkituvat tietenkin tarvitsivat syötävää, joten osa veroista jäi tietenkin alueen ihmisten elämiseen. Jos ihmisillä ei ollut ruokaa, niin silloin sitten he eivät jaksaneet tehdä työtä, tai saattoivat nousta kapinaan. Ja tietenkin esimerkiksi nälänhädän yllättäessä mäkitupalaisten asema oli ehkä parempi kuin kellään, koska he saattoivat siirtyä toiselle alueelle. Mutta torpparien sekä talollisten ongelma oli siinä, että heidän elämänsä oli sidottu maahan. Jos alueelle sitten syntyi kapina, niin maanihtien tehtävä oli sen kukistaminen, ja arvatkaa miten nuo torpparit sitten kohtelivat alaisiaan. Ja vain siitä, jolle oltiin lapsena oltu kovia voi aikuisena tulla kova.

elainasiaa.blogspot.fi

charelesfort.blogspot.fi