Showing posts with label ilmastonmuutos. Show all posts
Showing posts with label ilmastonmuutos. Show all posts

Saturday, July 8, 2017

Miksi kansainväliset sopimukset vesittyvät aina välillä? Eli jokainen valtion johtaja on vastuussa ensisijaisesti vain omalle kansalleen


USA sitten irtaantui Pariisin ilmastosopimuksesta, joten se sitten taitaa olla aika yksin tuon asian kanssa. Donald Trump on tietenkin saanut taas sitten omiltaan kiitosta siitä, kun hän muuttaa kaiken mitä on tehty ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi historiaksi, eli häntä ajaa eteenpäin vain oma kansallinen etunsa, mikä sitten tietenkin voidaan ymmärtää olevan hyvin lyhytnäköistä toimintaa. Kuitenkin Trumpin kannalta katsottuna hän on vastuussa vain omille äänestäjilleen eikä millekään Pingviinille, joka istuu jäälautalla. Eli tuo Pingviini tai Angela Merkel eivät häntä varmaan äänestä, mutta 50 000 Detroitin metallitehtaan työläistä sitten ovat hänen potentiaalisia äänestäjiään, joten hänen pitää sitten tietenkin heitä miellyttää, jos mielii saada jatkokauden.



Kansainvälisillä sopimuksilla on taipumus muuttua poliittiseksi hiekkalinnaksi, joka romahtaa heti, kun joku valtioista irtautuu siitä. Tuo mies varmaan on vedonnut Amerikkalaisiin äänestäjiin sillä, että hän sanoo asiat siten kuin ne muka ovat. Hänen asenteensa kaikkea sellaista kohtaan, mikä ei tuota rahaa on tietenkin nuiva, ja koska hän sitten tietenkin viestitti kaikille olevansa mies, joka tietää mitä haluaa, sai hän sitten todella paljon ääniä. Juuri tuollainen suorien puheiden mies sitten tietenkin vetosi nimenomaan “punaniskoihin”, joiden mielestä USA:n ei tarvitse välittää kuin niistä, jotka ovat tällä hetkellä maan pinnalla, ja kaikki asiat sitten tietenkin voidaan siirtää seuraavien sukupolvien ratkottavaksi.



Eikä tietenkään kukaan viiden vuoden päästä syntyvä lapsi pääse Trumpia enää sitten edes äänestämään, joten sen takia hän kykenee jatkamaan poliittista uraansa maailman tärkeimpien johtajien joukossa. Trumpin asenne esimerkiksi juuri ilmastonmuutokseen sekä muihin vastaaviin asioihin tietenkin kuvastaa sitä, millaisesta ympäristöstä tuo mies on tullut. Hän on liike-elämän kasvatti, jonka ainoa huoli tätä valintaa ennen on ollut saada vain korkeinta mahdollista voittoa omista liiketoimistaan. Ja nykyaikaista liiketoimintaa johdetaan noin kolmen tai neljän kuukauden jaksoissa, eli se että yhtiön tulos on neljän kuukauden välein esitettävän tilinpäätöksen mukaan positiivinen, mikä liike-elämässä tarkoittaa sitä, että yhtiö on  rankasti plussalla riittää sille, että johtaja saa jatkaa tehtävässään. Ja se miten tuo tulos tehdään on kaikille aivan sama, kunhan vain lakia noudatetaan.



Tuo tapa toimia sitten tietenkin aiheuttaa sen, että yhtiöt irtisanovat  työntekijöitään hyvin nopeasti laman sattuessa, koska palkoista on niin helppoa tinkiä, ja robottien avulla tehtävä työ tietenkin on todella tuottavaa, koska noille koneille ei tarvitse maksaa palkkaa. Kun puhutaan siitä, mitä noille taloudellisesta syystä pois potkituille tapahtuu, niin silloin he päätyvät valtion elätettäviksi, ja tietenkin silloin käy niin, että valtio ei ihmistä voi koskaan heittää pois yhteiskunnasta. Kun poliitikko lupaa jotain, niin hän tietenkin etsii kansan joukosta keskiverto-ihmistä eli “Regular Johnia”, mikä tarkoittaa henkilöryhmää, joka edustaa suurinta osaa äänestäjistä. Heille lupauksia tehnyt ihminen sitten saa itselleen melko varmasti ääniä taakseen.



Ja tietenkin talouden synkässä alamäessä kannattaa ihmisille luvata töitä sekä parempaa elintasoa. Tuollainen lupaus on paljon kiinnostavampi sekä konkreettisempi, kuin joku Pingviinien suojeleminen Etelämantereella, joten tietenkin autotehtaassa olevan työpaikan lupaaminen tuo Trumpille paremmin ääniä, kuin se että hän alkaisi rajoittaa USA:n kansalaisten perusoikeutta nimeltään henkilöauton käyttö. Eikä tietenkään myöskään Trumpin kaltaisten miesten edustamille omaa etuaan hänen kauttaan ajaville ryhmille, joita  yhdistää esimerkiksi taloudelliset intressit ole mitenkään epämiellyttävää, että USA jättää muutamia sopimuksia ratifioimatta.



Päätökset tietenkin tekee tässä tapauksessa valtiollinen johto, jonka kautta esimerkiksi maan teollisuus lobbaa omia etujaan. Tuolloin voidaan puhua esimerkiksi sellaisesta, mitä kutsutaan nimellä “eminenssin omainen vallankäyttö” , missä sitten tietenkin tuo todellinen vallankäyttäjä sitten istuu poissa kulisseista, jotta häntä ei missään tapauksessa pääse kukaan heittämään mädillä tomaateilla. USA:n presidentin Donald Trumpin vallankäyttö sekä hänen tapansa puhua ovat varmaan diplomaateille vieraita, mutta kun tuon miehen toimintaa ajatellaan mallioppimisen kautta, niin silloin tietenkin voidaan sanoa, että hän varmasti sitten on tuon puhetavan liike-elämässä oppinut.



Siellä ihmiset huutavat toisilleen, sekä elävät neljän kuukauden jaksoissa tehden voittoa kuin jossain “Mad Men”-sarjassa. Ja tuolla tavoin hänen mentorinsa sekä ohjaajansa ovat puhuneet myös hänelle itselleen, joten tietenkin hän kuvittelee tuollaisen käytännön olevan “se ainoa oikea tapa vaikuttaa”. Kuitenkin se että näin saattaisi käydä oli varmasti kaikkien ihmisten tiedossa, kun he tuota miestä sitten lähtivät äänestämään. Kyseinen päätös jättäytyä Pariisin sopimuksen ulkopuolelle tietenkin saattaa olla Trumpille paha ulkopoliittinen tappio, mutta kuten kaikki me tiedämme, niin silloin kun puhutaan jonkin maan presidentistä, niin silloin pitää muistaa se, että hän saa ääniä vain oman maansa kannattajilta.



Kansainväliset sopimukset ovat juuri niin paljon sitovia, kuin mitä milloinkin vallassa olevat henkilöt niiden haluavat olevan. Poliittisten irtopisteiden kerääminen on todella upeaa, kun ajatellaan sitä, että Kiina, Venäjä sekä Saudi-Arabia ovat ratifioineet Pariisin ilmastosopimuksen. Tuolla tavoin sitten voidaan taas sitten noiden maiden toimintaa verrata esimerkiksi Trumpin linjaan, jossa tällaisille sopimuksille sanotaan kiltisti “ei", jolloin ainakaan mistään kaksinaamaisuudesta ei voida tuota maata syyttää. Tuo osoittaa sen, että mikään muu kuin rehellisesti oman edustamansa eturyhmän asioita reilusti ajava mies ei Donald Trump oikeastaan ole.



Ei ole mitenkään valheellista tai kaksinaamaista sanoa suoraan, että mitään ilmastosopimuksia ei tulla allekirjoittamaan, jolloin kaikki tietävät, mitä sitten kannattaa ensi vaaleissa äänestää. Mutta kun puhutaan esimerkiksi siitä, että joku valtio allekirjoittaa kansainvälisiä sopimuksia, tai siis sen johtajat allekirjoittelevat noita asiakirjoja, niin silloin yleensä puhutaan sopimusten ratifioimisesta eli juridisesti päteviksi saattamisesta sekä siitä kuinka paljon hyvää ne ihmisille tuovat. Mutta samalla tietenkin unohdetaan se, että sopimusten allekirjoittaminen sekä niiden noudattaminen on kaksi aivan eri asiaa. Muistaakseni aikoinaaan Neuvostoliiton edustaja allekirjoitti aikoinaan ETYK:n ihmisoikeusasiakirjan, mutta tuo maa ei sitä juurikaan noudattanut.



Vaikka USA ei lähetä sotilaitaan tuomittavaksi Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen, niin eipä siellä muuten ole myöskään Venäläisiä eikä Kiinalaisia  koskaan näkynyt, mutta tietenkin pitää muistaa Haagin tuomioistuimen olevan vain neuvoa-antavan elimen, joten siksi esimerkiksi pikkuinen Suomi istuttaa aseistakieltäytyjiä vankilassa, koska maamme kanta on se, että kansallinen lakimme on yli Haagin päätösten. Kun puhutaan siitä, mitä esimerkiksi Saudi-Arabian toiminta kansainvälisellä kentällä on ilmastosopimuksen kannalta ollut, niin tietenkin tuo valtio on aivan mielettömän hyvällä asialla, mutta kuitenkin voidaan samalla vilkaista tuon maan rikoslakia, joka on kovan luokan shariaa, ja samoin Saudi-Arabia pitää hallussaan erittäin suurta määrää poliittisia vankeja. Joten esimerkiksi naisten oikeuksien sekä poliittisten tuomioiden kanssa voidaan sanoa, että tuolla maalla voisi olla vähän korjattavaa sen oman rikoslain kanssa.



Tuollaiset ilmastosopimukset ovat tietenkin hienoja asioita, joita kelpaa esitellä kansainvälisissä neuvotteluissa, mutta tietenkin voidaan sanoa, että tietyillä mm. USA:aan liittolais-suhteessa olevilla valtioilla on varmasti hiukan salattavaa esimerkiksi ihmisoikeustilanteen kanssa. Ja tuolloin mieleen tulee sellainen hiukan pelottava kysymys, että lähettääkö CIA tai Pentagon terrorismin vastaisessa taistelussa otettuja vankeja esimerkiksi Saudi-Arabian viranomaisten kuulusteltavaksi. Eli tietenkään noissa nauhoissa, mitä tuo maa toimittaa muille maille ei ole mitään huomautettavaa, mutta saattaa olla niin, että noita nauhoitteita sitten saatetaan käsitellä niin, että niissä asioita lukee joku toinen, kuunnellessaan toista nauhoitusta, mikä on tehty kuulustelujen yhteydessä.



Tuolloin ei tietenkään nauhoilta kuulu mitään, mikä ei täytä länsimaisia normeja, eikä silloin vankien luovuttajan tarvitse hävetä esimerkiksi tuskan huutoja sekä pampun iskujen ääntä, kun nauhat sitten korvataan sellaisilla versioilla, missä joku kielistudiossa istuva henkilö lukee niitä. Kuulustelun ongelma on siinä, että siinä pitää osata arabiaa, joten tuon takia CIA:n pitää sitten joko rekrytoida väkeä noihin tehtäviin USA:ssa asuvien muslimien joukosta tai sitten kääntyä jonkun liittolaisensa puoleen, ja silloin tarjolla on joku arabimaa tai Israel, mikä sitten voi olla poliittisesti hyvin arkaluontoinen asia.


Näet jos esimerkiksi Mossad kuulustelee arabeja, niin se sitten saattaisi herättää pahaa verta muslimeissa, sekä antaa terroristeille uuden tehokkaan propaganda-aseen, joten tietenkin silloin olisi parempi käyttää esimerkiksi Saudeja kuulustelijoina. Israel on USA:lle hiukan ongelmallinen liittolainen, koska tuo valtio tietenkin on erittäin tärkeä toimija terrorismin vastaisessa sodassa, koska sen viranomaiset tuntevat paikalliset olosuhteet, ja USA:ssa on voimakas juutalainen lobby, joka tietenkin avustaa Israelia saattamaan oman tahtonsa kongressin tietoon.



Muutenkin Israel on kohtalaisen demokraattinen maa, joka kuitenkin rikkoo ikään kuin kiusallaan YK:n sekä USA:n neuvottelemia sopimuksia, jotka koskevat Palestiinalaisten oikeuksia. Ja tuo valtio tekee sen ikään kuin USA:n selän takaa huudellen. Mutta vaikka Israel on varmasti USA:lle mieluisa liittolainen, niin tietenkään sillä ei ole sitä, mitä kaikki Lähi-Idästä haluavat eli öljyä, joka sitten tekee noista Arabimaista tärkeitä liittolaisia lännelle sekä Venäjälle.


Samoin myös Kiinaa varmasti kiinnostaa esimerkiksi asekauppa noille upporikkaille valtioille, jotka varmasti ovat kiinnostuneita hankkimaan Norinco-rynnäkkökivääreitä sekä muita Kiinan asetehtaiden huippuvarusteita, kuten YJ-18 merimaaliohjuksia, joilla ne haluavat sitten puolustaa aluettaan. Ja tietenkään noiden maiden hallitukset eivät mitään kovin suosittuja ole, joten sen takia niillä varmaan on tarvetta hankkia paljon aseita sekä kuuntelu-elektroniikka, joilla ihmisiä pidetään pelossa, eli tuolloin he eivät uskalla puhua politiikkaa, mikä tietenkin helpottaa valtioiden hallitsemista.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Friday, November 18, 2016

Arktisilla alueilla tapahtuva öljyn sekä kaasun tuotanto lisääntyy, koska ilmastonmuutos on saanut mannerjään vetäytymään öljykenttien päältä.


Arktiset alueet sekä niiden hyödyntäminen ovat asioita, joista keskustellaan hyvin paljon, ja nyt asia tietenkin on enemmän esillä kuin koskaan ennen. Arktisilla  alueilla sijaitsee suuri osa vielä hyödyntämättömistä kaasu- ja öljyesiintymistä, joita on alettu vasta viimeaikoina vakavasti porata, ja syy tähän on ollut se, että tuo alue on erittäin vaikea toimintaympäristö. Arktisilla alueilla ei tätä ennen ole pystytty poraamaan öljyä sekä kaasua, koska tuo ympäristö on ollut ikijään peitossa, ja liikkuvan jään läpi poraaminen on ollut käytännössä mahdotonta, eli jää on kellunut meren pinnalla, ja sen takia porausputken vieminen merenpohjaan on ollut käytännössä mahdotonta, koska jään liike on rikkonut putken.

Mutta nyt tilanne on alkanut muuttua, koska ilmastonmuutos on aiheuttanut sitä, että ikijää on alkanut vetäytyä sekä Antarktiksen että Arktiksen eli Pohjoisen jäämeren alueella, ja sen takia myö uusia öljy- sekä kaasukenttiä on voitu avata yhä pohjoisemmaksi. Kiinnostusta arktisilla alueilla tapahtuvaan öljynporaukseen tietenkin on ollut aina olemassa kaikissa maissa, jotka ovat perustaneet tukikohtia noille jäälakauksille. Ja tietenkin kasvihuoneilmiö on tehnyt mahdolliseksi sen, että öljynporauslauttoja on sijoitettu yhä kauemmaksi pohjoiseen, missä eteen on tullut uusia ongelmia, jotka liittyvät porauslaitteiden turvallisuuteen.

Näet pohjoisella alueella mikrobitoiminta on melko vähäistä, ja jos tuolla kaukana arktisella alueella sattuu öljyvuoto, niin silloin  öljyntorjuntamikrobien käyttö on erittäin vaikeaa, koska ne eivät tuhoa veteen päässyttä öljyä tarpeeksi nopeasti, ja tuon takia niiden teho on vähäisempi kuin Meksikonlahdella. Samoin veteen valunut öljy jää kiinni jäähän sekä lumeen, jossa se sitten aiheuttaa myrkytyksiä. Kuitenkin öljyn tuotantoon käytettävän teknologian kehittyminen on mahdollistanut “mustan kullan” poraamisen ennennäkemättömän syvältä meren pohjasta. Tuo tekniikka perustuu sellaiseen kuin kelluva tuotantolautta. Eli tuotantolautta on se, mikä tuo öljyn markkinoille ja porauslautta taas tekee pohjaan reiän, mitä kautta öljyä otetaan ylös.

Vanhanaikaiset öljykentillä käytetyt tuotantolautat seisoivat meren pohjassa valtavan pitkien jalkojen päällä, ja tuo tietenkin rajoitti poraussyvyyttä. Mutta uuden tyyppiset tuontantoyksiköt kelluvat porauskohdan päällä meren pohjaan kiinnitettyjen nailonista- tai kevlarista valmistettujen köysien varassa. Nuo köydet on kiinnitetty ankkureihin, jotka pitävät tuota kelluvaa tuotantolauttaa paikallaan. Tuon porauslautan ympärillä on joukko porauspisteitä, joista öljyä tuodaan ylös pehmeää letkua pitkin, eli tuo lautta kykenee tuottamaan öljyä sekä kaasua useista pisteistä kerrallaan, ja tuotantoon tarvittava venttiilijärjestelmä sijaitsee meren pohjassa, joka lisää turvallisuutta. Tulevaisuudessa saatetaan käyttää myös kokonaan meren alla olevia tuotanlauttoja, joita hallitaan meren pohjassa mutkittelevien valokaapelien tai satelliittien kautta kulkevien viestiyhteyksien avulla.   

Tuolloin tuo laitteisto voidaan sulkea, jos kaasua tai öljyä ei voida kuljettaa markkinoille. Nuo lautat ovat pitkälle automatisoituja, ja niitä voidaan jo nyt operoida etäkäytön avulla maalta käsin, mikä tietenkin lisää turvallisuutta, sekä vähentää työvoimakustannuksia sekä helpottaa henkilökunnan rekrytoinnissa. Ja kaikki toimita tuon meren pohjaan sijoitetun yksikön ympärillä tapahtuu robottien avulla. Samoin myös arktisella maa-alueella sijaitsevia tuotantoyksiköitä voidaan käyttää vaikka öljy-yhtiön päämajasta käsin, ja tietenkin järjestelmää valvotaan tarkoin sekä valvontakameroiden avulla että tekemällä säännöllisin välein tarkastuksia noissa putkissa.

Eli niissä kulkee jatkuvasti pieniä robotteja, jotka kuvaavat mahdollisia hapettumia, koska jos vaikka kaasuputkeen pääsee ilmaa, niin seurauksena voi olla tuhoisa räjähdys. Kun puhutaan niistä ongelmista, mitä tuollainen syvänmeren poraus tuo eteen, niin kuten historiasta olemme oppineet on suurin ongelma tietenkin valtava paine, jonka takia esimerkiksi kaikki asennustyöt pitää tietenkin tehdä erikoisvälineillä.  Nuo välineet ovat erityisiä kauko-ohjattavia sukellusveneitä, joilla laitteisto asennetaan sekä sitä huolletaan. Kyseiset sukellusveneet muistuttavat hankajalkaista, koska niissä on ertyiset manipulaattorikädet, millä ne tarttuvat työkohteeseensa, ja niitä voidaan ohjata meren pinnalla olevista aluksista tai satelliitin välityksellä jopa tuhansien kilometrien päästä. Tuolloin ohjaaminen tapahtuu siten, että meressä on poiju, joka on varustettu modeemilla, ja tuo varsinainen sukellusrobotti on meren pohjassa, mistä se pitää yhteyttä tuohon poijuun joko valokaapelin tai suunnatun vedenalaisen modeemin avulla. Noiden laitteiden tekoäly on sen verran pitkälle kehitetty, että ne kykenevät itsenäiseen työskentelyyn, eli niiden ei tarvitse jatkuvasti olla yhteydessä operaattoreihin. Ja jos signaali katkeaa, niin niin silloin tuo robotti nousee pintaan etsimään yhteyttä uudelleen.


Valokaapelia käytettäessä pitää muistaa se, että tuo ohut kaapeli voi katketa, jos sitä puree vaikka hai, mutta sen ongelma on siinä, että tuo fyysinen kaapeli saattaa kietoutua  jonkun esteen ympärille, joten langaton LRAD-laitteeseen sekä modeemiin perustuva viestintäjärjestelmä olisi parempi tämän takia. Langaton järjestelmä antaa laitteelle liikkumavapautta sekä on muutenkin huolettomampi käyttää. Mutta nuo välineet ovat erittäin pitkälle kehitettyjä, ja niiden toiminta on melkein täysin autonomista, eli niissä käytetään saman tyyppisiä tietokoneohjelmia kuin Mars-luotaimissa, ja niiden voimantuotto perustuu polttokennoihin, joissa poltetaan hiilivetyä kuten maakaasua, jota kaasukentillä on paljon saatavilla. Eli tällaista tekniikkaa hyödynnetään noilla kaukaisilla öljy- sekä kaasukentillä, jotka sijaitsevat hyvin kaukana ihmisasutuksesta.

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....