Showing posts with label tuhonta. Show all posts
Showing posts with label tuhonta. Show all posts

Tuesday, November 22, 2016

Kiristikö KGB CIA:han "Operation Paperclipin" yhteydessä liittyneitä SS-miehiä sillä, mitä he ehkä tekivät keskitysleireillä?

On olemassa asioita, joiden kanssa pitää aina olla hiukan varovainen. Yksi niistä on sellainen ajattelutapa, että kaikki asiat ovat ikään kuin mustavalkoisia. Eli tällaiseen ajatteluun kuuluu sellainen asian, että ihminen ikään kuin ajattelee kaikista asioista samalla tavoin kuin muut, tai että joku asia on jokaiselle ihmiselle maailmassa hyväksi. Kun puhutaan rikoksesta tai vastaavasta asiasta, niin silloin tietenkin ihmisille tulee eteen ajatus, että “hovimestari on murhaaja”, mikä on oikeastaan dekkarien klassikko.

Kuitenkin itse olen sitä mieltä, että monissa rikoksissa hovimestari ei ole oikeasti mitenkään loistava tarjokas murhaajan paikalle,koska se ei häntä mitenkään palvele. Hovimestari on näet tuollaisen perheen palkollinen, joka tarkoittaa työsopimusta sekä muita asioita, jotka kuuluvat vain tuollaiselle palkolliselle henkilölle, eli jos hänen palkkaajansa haluavat, niin kyseinen hovimestari saa lähteä talosta saman tien. Eli kuten varmaan arvaatte, niin hovimestari ei tuosta talosta tai muusta omaisuudesta saisi yhtään mitään, joten murha tietenkin on tuossa tapauksessa hyödytön teko, joka vaarantaa myös hänen omat työnhakumahdollisuutensa. Hovimestari saattaa tuntea isäntäväen jokaisen asian, sekä myös tietää asioita, jotka eivät heille olisi eduksi.

Tämän takia palvelusväen esimiehen kanssa pitää tulla jonkin verran kuitenkin toimeen, koska esimerkiksi lapset eivät ehkä osaa varoa tuota henkilöä, joka saattaa olla ikään kuin “kalustoon kuuluva”, ja sitten kertoa hänen kuultensa asioista, joista ei ehkä ole aina hyvä puhua. Kuitenkin olen miettinyt tuota juonta melko paljon, ja saattaisi olla niin, että tuo hovimestari sitten kuitenkin olisi toiminut jonkun muun tahon pyynnöstä kuin omasta tahdostaan. Kun mietitään hovimestarin asemaa esimerkiksi kirjallisuudessa sekä hänen suhdettaan talon isäntäväkeen, niin silloin tietenkin tulee heti mieleen sellainen asia, että olisiko isäntäväki ehkä vangittu tuohon taloon.

Tuollainen ajatus romaanin juonesta voisi olla sellainen, että pahikset kuten mafia tai joku ulkomainen tiedustelupalvelu voisivat ottaa jonkun perheen tilan haltuunsa uhkaamalla heitä aseella, ja sitten ottaa nuo maat “omistukseensa”, jolloin nuo onnettomat sitten vain toimisivat “kilpimiehenä” tuossa julmassa leikissä. Kun puhutaan tällaisista kirjailijoiden luomista  tapauksista, niin tietenkin mieleeni tulee heti Frederik Forsythin kirjoittaman “Odessan miesten” Eduard Roschmann ja hänen palvelijansa “Oscar”, joka sitten saattoi saada tehtävän, että hänen pitää sitten hoitaa tuo sotarikollinen pois päivältä, kun häntä ei enää tarvittu. Eli tällä tavoin voidaan luoda ajatus siitä, että oliko tuo Roschmannin yhtiö vain peiteyhtiö, joka kanavoi rakettitekniikkaa koskevaa tietoa esimerkiksi Neuvostoliiton sekä USA:n välillä toimivien asekauppiaiden kanssa.

Eli olisiko tuo kuvitteellinen mies sitten jäänyt kiinni teoistaan, mitä hän teki Riiassa vangituille juutalaisille Neuvostoliiton tiedustelulle, joka sitten olisi alkanut kiristää tuota miestä, jonka tuntomerkkinä on ratsupiiska sekä tapana lyödä vankeja kasvoihin. Kyseinen hahmo on saanut ilmeisesti vaikutteita todellisesta SS-kapteenista nimeltään Christian Wirth, joka toimi pahamaineisen SS- Obergruppenführer eli kenraali Odilo Globocnikin sihteerinä sekä adjutanttina hänen toimiessaan “Aktion Reinhardin” sekä kuolemanleirien  komentajana surmaten erittäin suuren määrän juutalaisia Hitlerin järjestämissä vainoissa. Wirth tunnettiin raakuudestaan, ja hän saattoi lyödä vartijoita tai vankeja kasvoihin ratsupiiskalla, jos nämä eivät noudattaneet SS:n antamia ohjeita. Tuosta hyvin epämiellyttävästä henkilöstä voitte lukea Holocaustista kertovista lähteistä, vaikka itse olen sitä mieltä, että kyseinen epäonnistunut poliisimies saattoi olla osittain pakotettu tuohon tehtävään, ja ehkä häntä oli uhattu sillä, että koko leirillinen vankeja poltetaan elävältä jos hän ei tee noita julmuuksia.

Mutta tietenkin asia on niin, että tuota kapteenia voidaan silti pitää pahuuden ruumiillistumana, eli hän oli kuitenkin melko innokas toteuttamaan saamiaan käskyjä, ja mikään pulmunen hän ei todellakaan ole ollut. Mutta häneen kohdistuva mustamaalaus saattaa johtua siitä, että kyseinen kapteeni oli varsin ikävää seuraa sodan jälkeen, koska hän työskenteli lähinnä noiden kansanmurhaa koskevien asioiden parissa, ja siksi saattaa olla niin, että tuo henkilö olisi ehkä voinut paljastaa erittäin monia muitakin tuossa operaatiossa työskennellyttä henkilöä, joista osa työskenteli sitten sodan jälkeen saksan talouselämässä tai länsimaiden ja ehkä myös neuvostoliiton tiedustelussa.

Ja siksi hänet ehkä sitten sodan lopulla surmattiin, jotta nuo “ei niin näkyvällä paikalla” olleet henkilöt sitten pääsisivät kuin koira veräjästä. Eli oli paljon upseereita, joiden tehtäviin kuului sodan aikana tuohon kammottavaan operaatioon kuuluva “back office”-työ. Eli he eivät seisoneet jokaisessa kuvassa ruumiskasojen keskellä poseeraamassa kameroille, ja siksi he saattoivat päästä kuin koira veräjästä. Noita henkilöitä olivat esimerkiksi paperityöntekijät, jotka pitivät vangeista debit-kredit-kirjanpitoa, millä pidettiin kirjaa siitä, että vangit eivät olleet karanneet, tai sitten lääkärit, jotka valikoivat kaasukammioon menevät henkilöt.

Mutta kun palataan Forsythin kirjaan, niin tuollainen sotarikollinen on erittäin hyvä kiristyksen kohde esimerkiksi tiedustelupalvelulle, ja itse olen myös miettinyt, että painostiko KGB ehkä  CIA:han värvättyjä entisiä SS-miehiä noilla itärintaman sekä kuolemanleirien tapahtumilla, jotta se sitten saisi pumpattua tietoja noista NATO:n tiedusteluoperaatioista varsovan liiton maissa, ja jos tuo henkilö olisi tehnyt vastarintaa, niin KGB olisi silloin voinut vakuuttua siitä, että tuollainen henkilö olisi päätynyt hirteen Israelissa. Mutta pulassa olisi silloin ollut myös tuon henkilön värväämisestä vastuussa ollut upseeri, jonka olisi pitänyt ottaa selvää siitä, millaisen henkilön hän oli CIA:han ottanut. Itse uskon, että “Operation Paperclip” ei varmasti olisi ollut kaikille ihmisille mieleen, koska tuolloin olisi varmasti ollut hiukan kiusallista, että USA:n lentokoneita tai avaruusaluksia suunnittelivat samat miehet, jotka olivat olleet vastuussa V-aseiden kehityksestä, eikä sen yhteydessä varmaan saanut värvätä mitään keskitysleirien vartijoita.

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi 

Saturday, October 15, 2016

Biologisen aseen käyttöä koskevan tutkimuksen ja kehityksen käyttöä tuota asetta vastaan.


Kun testataan esimerkiksi biologisen aseen vastatoimia, niin silloin tietenkin voidaan käyttää erilaisia testejä, ja kerätä näytteitä maasta, mutta ongelma on se, että nämä näytteet ovat joka tapauksessa pistemäisistä kohteista otettuja, ja jos alue halutaan kattaa tarkasti, niin se sitten vaatii suuren määrän aikaa, maanäytteitä sekä henkilökuntaa. Ja aina jää jokin kivenkolo katsomatta, jolloin bakteeri voi lähteä uudelleen leviämään tuolla alueella. Samoin jokaisesta näytteestä pitää sitten ottaa DNA, joka mittaa sitä, että onko tuota testissä käytettyä bakteeria maaperässä.

Kun bioaseiden leviämistä maastossa testataan, niin silloin tietenkin olisi hyvä käyttää muitakin alueita kuin jotain aavikkotukikohtia, koska ihmisiä ei noilla kaukana asutuksesta sijaitsevilla aavikolla juurikaan muuten elä. Kun puhutaan bioaseen avulla tapahtuvasta iskusta, niin silloin tietenkin tulee heti mieleen se, että tuon iskun tekijä saattaa pyrkiä soluttautumaan kaupungin vedenottamoon, ja kaatamaan esimerkiksi kolera bakteerin sinne. Eli sen takia juomavesi pitää aina käsitellä erittäin tehokkaasti mikro-organismien varalta. Uskoisin että noilla henkilöillä olisi mielessään lähinnä joku koleran tapainen organismi, koska noilla fanaatikoilla ei ehkä ole käytössään mitään kovin kehittyneitä laboratorioita, joten siksi epäilisin heidän tyytyvän luonnolliseen organismiin. Ja koleraa on paljon helpompi käsitellä, ja sitä on helpompi hankkia kuin jotain Ebolaa. Ja bakteerien käyttö aseena on sikäli "järkevämpää" kuin virusten, koska bakteereita voidaan tuhota antibioottien avulla.

Eli bioaseen avulla tapahtuva isku kohdentuu ehkä enemmänkin johonkin metsäiseen kohtaan, jossa elää ihmisiä, ja esimerkiksi normaalissa lehtimetsässä ei varmasti ole kovin turvallista testailla mitään kolera- tai pernaruttobakteereita. Mutta kun puhutaan vaarattoman bakteerin levittämisestä maastoon, niin silloin ongelma tulee esiin siinä, että tuo organismi pitää voida tunnistaa, ja siksi olisi erittäin helppoa siirtää esimerkiksi bioluminanssivaloa kehittävä geeni johonkin normaaliin bakteeriin, jolloin se muuttuu hohtavaksi. Tuollainen siirtogeeninen organismi voisi olla vaikka maitohappobakteeri, joka muutetaan hohtavaksi, ja jonka leviämistä voidaan sitten seurata valonvahvistimella.

Tai sitten sen tuhoutumista esimerkiksi polttokokeissa seurata bioluminanssavalon avulla. Kun organismia testataan esimerkiksi Dugwayn kaltaisessa aavikkotukikohdassa, niin sen polttaminen napalmilla on melko helppoa, mutta esimerkiksi realistisesta bioaseen käyttöympäristöstä ei tuolloin voida missään nimessä puhua. Syy miksi epäilen että tuollainen psyykkisesti sairas henkilö sitten hyökkää nimen omaan biologisella aseella suurkaupunkeja vastaan on se, että kolera tai muita vastaavia bakteereita on melko helppoa hankkia, ja niitä voidaan sitten viljellä laboratorioissa, sekä laskea kaupunkien juomaveteen. Kyseessä on salakavala ja äärimmäisen pelottava ase, joka voidaan sekoittaa esimerkiksi luonnolliseen epidemiaan.

Kun esimerkiksi puhutaan tilanteesta, missä kulkutauti tappoi Ateenan ihmiset, sekä romautti tuon kaupungin puolustuksen, niin itse uskoisin että kyseessä oli ehkä enemmänkin kolera, koska tuota bakteeria oli helpompi hankkia kuin ruttobakteereita, ja tuolloin Spartalaiset toimivat ehkä niin, että he laittoivat ulosteita kaivoihin, kun taas rutto vaatii sitä, että saatavilla on rottia, jotka ovat saaneet tuon kammottavan kulkutaudin.Saattaa toki olla niin, että tuo kulkutauti on luonnollisesti syntynyt, mutta melko sopivasti se kuitenkin Spartan kannalta tuli. Tosin tuohon aikaan  saattoi sitten olla niin, että kaikkia kulkutauteja sanottiin rutoksi, koska se aiheuttaa paiseita, kun taas kolera ei näy päälle, muuten kuin ripulina.Kuitenkaan missään tapauksessa esimerkiksi pernaruton kaltaisia organismeja ei ole mitenkään helppoa hankkia käsiin, mutta koleran hankkimiseen tarvitaan vain viemärivettä. Toki koleran hyvä puoli on siinä, että se ei leviä ilmassa, mutta esimerkiksi narkomaanit voivat saada tuon taudin, kun he pistävät itseään neuloilla.

Kun organismin testaamista suoritetaan jossain metsikössä, niin siellä pitää sitten käyttää muitakin kuin napalm-pommeja sekä liekinheittimiä, kun organismia tuhotaan, ja juuri se että esimerkiksi vesi saattaa viedä tuon testeissä käytettävän organismin pois alueelta tekee näistä "realistisessa ympäristössä" tapahtuvista bioase- sekä vastatoimikokeista erittäin vaativia. Jos tuollainen epidemia syntyy jossain kaupungeissa, niin silloin tietenkin pitää sen vesijohto steriloida suurella määrällä antibiootteja sekä UV-valolla ja tuolla tavoin saadaan kolera aisoihin, jos noita tartunnan saaneita ihmisiä lääkitään samaan aikaan. samoin tietenkin pitää vesihuolto turvata, ja ihmisten pitää jonkin aikaa juoda pullotettua vettä, ennen kuin vesijohto on puhdistettu. Jos taas kyseessä on pernarutto tai vastaava organismi, joka leviää ilman kautta, niin silloin tietenkin pitää tuo epidemian lähde etsiä maaperänäytteiden avulla, ja ihmisiä käskeä käyttämään aktiivihiilisuojaimia, ja samalla myös steriloidaan maaperää sekä pintoja kloorilla sekä liekinheittimillä ja puhalluslampuilla.


pseudotiedetta.blogspot.fi

Sunday, September 4, 2016

Hermokaasun käyttöä koskevia eläinkokeita sekä massatuhonnan teoriaa 1960-luvulta


1960-luvulla massatuhoaseet olivat erittäin suosittuja välineitä asevoimien komentajien piireissä, koska ne tarjosivat halvan sekä tehokkaan pelotteen todellisen tai kuvitellun vihollisen hyökkäyksen varalta, ja samalla taistelukaasujen avulla oli helppoa pitää kansalaiset kurissa. Kun puhutaan siitä järjestelmästä, millä nuo joukot tai niiden poliittinen luotettavuus varmistettiin, niin voidaan sanoa, että sen on luonut joku kauhuelokuvien hahmo, joka on aineellistunut ihmisten keskelle. Nykyään nuo aseet on kielletty, mutta niitä kehitellään kaiken aikaa, koska ne sopivat erityisen hyvin ihmisten pelotteluun ja kansan pitämiseen kurissa sekä nuhteessa.

Tämän takia esimerkiksi Kim Jong Un sekä Albanian edesmennyt diktaattori Enver Hoxha (1908-1985) ovat kiinnostuneita noista aineista, joilla voidaan hallita omaa kansaa erittäin tehokkaasti. Se mikä ihmisiä pelottaa noissa Hoxhissa on se, että nämä myyvät noiden aseiden valmistustekniikkaa joillekin terroristeille, tai sitten tekevät hermokaasutestejä, joissa kaasua pääsee esimerkiksi naapurimaahan, jonne ei tietenkään ole mitää tästä asiasta kerrottu.

Eli on olemassa kahdentyyppisiä taistelukaasuja, joista toiset ovat ns. bulkkikemikaaleja kuten klooria sekä fosgeeniä, ja toiset taas ovat "neuroagentteja" eli hermokaasuja. Syy miksi hermokaasua kutsutaan nimellä "neuroagentti" johtuu siitä, että noita kemikaaleja tarvitaan vain vähän, ja esimerkiksi VX:n kuolettava annos on vain 30 mikrogrammaa ihon läpi saatuna annoksena. Tämä mahdollistaa hermokaasupanosten lisäämisen konventionaalisiin pommeihin sekä kranaatteihin, ja niiden olemassaolosta eivät aseiden käyttäjät edes itse tiedä mitään. Ja turvapiikejä käytettäessä voidaan nuo sotilaat ikään kuin rokottaa hermokaasua vastaan, eli heille voidaan jollain tekosyyllä antaa antropiinipistoksia ennen taistelua.
Enver Hoxha Albanian diktaattori
(1908-1985)

Tuo kaasu läpäisee tehokkaasti suojapukua ja kaasunaamari ei siltä suojaa. Kuitenkin kloorin avulla voidaan suojapuku murtaa, joten myös bulkkikemikaalit ovat vaarallisia. Ja vaikka toinen ryhmä käyttäisi näitä perinteisiä kemiallisia aseita, niin se ei ole vaaraton, koska antropiinipistokset suojaavat vain hermokaasuja vastaan. Myös ärsyttäviä kemikaaleja kuten sinappikaasua voidaan käyttää taistelussa, eli sitä voidaan esimerkiksi levittää tielle eräänlaiseksi kaasumiinoitukseksi tai sitten ruiskuttaa vihollisen päälle erilaisilla sumuttimilla, tai sitten tuo kemikaali voidaan höyrystää napalmin avulla, eli sitä voidaan lisätä napalmin sekaan. Puhutaan että Securitatella tai jollain muulla KGB:n liittolaiseksi ilmoitetulla turvallsuuspalveluilla kuten Albanian Sirgumilla oli käytössään chemical mace- tyyppisiä kyynelkaasusumuttimia, jotka oli täytetty sinappikaasulla, mikä sitten aiheutti kohteelle kammottavia tuskia.

Valtioissa missä noita aseita kehitettiin sekä testattiin oli tapana se, että osalla joukoista oli käytössään perinteisiä "bulkkiaseita", eli fosgeeni tai klooripommeja, ja osalla taas oli hermoagentteja eli kraanaatteihin piilotettuja kemikaaliampulleja sisältäviä kranaatteja tai rakettiammuksia. Nämä ammukset ovat sikäli vaarallisia, että ne näyttävät tavallisilta kranaateilta tai pommeilta, jotka räjähtävät oikeasti. Siksi saattaa olla niin, että niiden käyttöä ei huomata ollenkaan, ja sotilaat eivät huomaa että heihin kohdistetaan hermokaasuisku, koska pommit räjähtävät heidän keskellään, jolloin he eivät osaa epäillä kaasuasetta.

Kun hermokaasun toimitus kohteeseen aloitettiin, niin silloin ammuttiin savupommeja, joiden perusteella tulenjohtaja arvioi tuulen suunnan sekä nopeuden, jotta kohteeseen lähetettävä kaasu ei tule omien joukkojen päälle. Yleensä sariini tai yleisemmin GB-kaasu on kuitenkin yleisempi hermokaasu kuin VX, ja tästä maailman yleisimmästä hermokaasusta käytetään usein raporttinimeä GB, ja tuolla sitten yritettiin joskus peittää tuon kaasun olemassaolo. Eli kuten kaikki tietävät, niin kaiken pitää aina näyttää hyvältä, ja siksi kukaan sotilas ei koskaan ole suoraan puhunut hermokaasuista, vaan yleensä käytettävä termistö pitää sisällään sellaisia kirjainyhdistelmiä kuin GB (Sariini) GF (Syklosariini) ja VX, joilla peitellään maailman kammottavimpia kemikaaleja.

 USA ja Venäjä eivät ainakaan virallisesti enää pidä hallussaan noita aseita, ja tietenkään nämä valtiot eivät iskuvoimastaan mitenkään ole tinkineet, mutta huomiota herättävää on se, että esimerkiksi pieni Albanian valtio, on pitänyt hallussaan sekä myös tutkinut aktiivisesti taistelukaasujen käyttöä Hoxhan diktatuurin aikana, jolloin nuo aseet oli varmasti tarkoitettu oman kansan pelotteluun. Ydinaseet ovat paljon tehokkaampia välineitä vihollisen tuhoamiseen, koska niiden vaikutusalue on tarkoin rajattu, ja myöskään laskeuma ei ole kovin vaarallinen, koska sotilaat voidaan pumpata täyteen jodia, mikä suojaa heitä syövältä, koska se estää radioaktiivisten aineiden imeytymisen elimistöön.

Alla on linkit kahteen koulutusfilmiin, jotka käsittelevät tätä aihetta. Ja nuo filmit saattavat järkyttää hiukan katsojia, joten ne voi avata omalla vastuulla.

Sariinitesti (GB-kaasu) 1960-luvulta: https://www.youtube.com/watch?v=xQKK34vChgQ

Albanian kansanarmeijan filmi samasta aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=zkStI6JkMmE

charelesfort.blogspot.fi

Thursday, August 25, 2016

Kaasuaseesta sekä erilaisten asetyyppejä koskevien kielto- ja rajoitussopimusten toimimisesta käytännössä ties kuinka monetta kertaa

"Last dying breath"
Kuva I 

Kaasuaseesta mikä on tietenkin erilaisissa sopimuksissa kielletty on nykyään kuitenkin erittäin vaikeaa päästä eroon, koska jo Ensimmäisessä Maailmansodassa oli käytössä keveitä, helposti siirrettäviä heittimiä, joiden toimittama kaasu vaikutti hyvin rajallisesti. Ja näitä alla olevassa musiikkivideossa näkyviä välineitä käytetään edelleen normaalin tulituen antamiseen, ja kohteen merkitsemiseen. Usein näissä rakettiammuksissa on olemassa esimerkiksi HEAT (High
Explosive Anti Tank), eli onteloammus, joka on erittäin kevyt kuljettaa mukana esimerkiksi matkalaukussa.

Vaikka heitin ei mitään viimeistä mallia olisikaan, niin toki tällainen vanhempikin setti sitten kelpaisi varmasti sissien tai terroristien käsiin, jotka voivat hankkia tällaisia erikoisammuksia laittomilta markkinoilta melko helposti. Eli he voivat vain hankkia esimerkiksi fosforiammuksia, ja lisätä siihen toista kemikaalia, joka tekee siitä äärimmäisen tappavan.  Joidenkin hiukan enemmän massatuhontaan perehtyneiden henkilöiden mukaan noihin HEAT-ammuksiin olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota, koska niiden ilmatilaan voidaan asettaa kaasupano. Tuo panos voi sisältää mitä hyvänsä taistelukaasua. Samoin merkinanto raketteihin voidaan  asettaa miesten tietämättä joko hermokaasu- tai fosgeenipanos. Ja joku terroristi saattaa juuri nyt unelmoida siitä, kuinka hän käyttäisi tällaista laitetta vihaamiaan länsimaita vastaan.

Samoin valtiovieraiden turvallisuuteen on kiinitettävä sikäli huomiota, että joku kaheli voi laukaista esimerkiksi risiiniä sisältävän savupommin valtiovieraiden keskellä tai yleisötapahtumassa, ja joku terroristi voi esimerkiksi käyttää valtiovierailua kilpenään, ja soittaa uhkauksen esimerkiksi lentoasemalle, ja iskeä sitten muualla, kun turvallisuusjoukot on kuljetettu lentokentälle. Se tietenkin olisi mannaa noiden ihmisten mielessä, kun heidän propagandistinsa sitten toitottavat, että poliittiset johtajat eivät välitä kansasta yhtään mitään, vaan ainoastaan varmistelevat omaa turvallisuuttaan, kun turvallisuusjoukot ovat olemassa vain heitä itseään varten, eikä tavallisia ihmisiä edes olla huomattu varoittaa tuosta mahdollisesta iskusta.

Kemiallisen aseen valmistaminen, käyttö sekä varastointi on kielletty geneven sopimuksessa, mutta tuota sopimusta kierretään jatkuvasti erilaisten kaksikäyttöikemikaalien avulla. Eli noita kemikaaleja valmistetaan jatkuvasti esimerkiksi liimojen sekä muovien raaka-aineeksi, ja ongelma on sikäli hyvin ajankohtainen, että vaikka kemiallisen aseen kieltosopimus on voimassa yhdessä geneven sopimuksen kanssa, ja se takaa tietenkin esimerkiksi asepuvuissa kiinnijääneille vangeille tietyn kohtelun. Mutta esimerkiksi poliisitoimea tuo sopimus ei koske, ja esimerkiksi vaikka dumdum-luodit on kielletty sodassa, niin länsimaiset poliisit käyttävät niitä virkaaseissaan. Eli esimerkiksi +P JHP-merkillä varustettu luotityyppi muuttaa muotoaan uhrissaan, ja noita luoteja käytetään jatkuvasti esimerkiksi SWAT-poliisien aseissa, vaikka teräsvaippainen panssarinlävtävä luoti olisi kuitenkin kiinniottotilanteissa järkevämpi vaihtoehto, koska rikollisella saattaa olla suojaliivi päällään. Samoin kloorilla tyhjennetään asuntoja, vaikka se kuinka on luokiteltu kemialliseksi aseeksi.
+P JHP-(eli reikäpää) luoteja
Kuva II

Nämä siirrettävät heittimet ovat olleet käytössä ainakin Ensimmäisessä Maailmansodassa, ja niistä sitten myöhemmin kehitettiin sukellusveneentorjuntaan käytettävä "siili"-heitin. Nuo merkinantoraketit sekä paljon savua kehittävät kranaatit ovat sikäli hyvin ikäviä, koska niiden käyttöä voidaan perustella YK:lle muka laillisella perustelulla, ja jos halutaan vielä olla hiukan ilkeitä, niin noiden kranaattien sekä pommien ruudin sekaan voidaan lisätä esimerkiksi 50% rikkiä, jolloin nämä kranaattit kehittävät palaessaan voimakkaan rikkisavupilven, joka sitten muodostaa keuhkoissa rikkihappoa reagoidessaan veden kanssa. Eli kyseessä on todella vaarallinen ase, joka surmaa uhrinsa tehokkaasti, ja jonka käytöstä ei välttämättä kukaan jää kiinni.

Samoin esimerkiksi NAPALM-pommien sekaan voidaan kylvää rikkihappoa, joka sitten höyrystyy polttotaisteluaseen kaasuttaessa tuota happoa. Kemialliseen sodankäyntiin koulutetaan joukkoja kaikkialla maailmassa, ja osa tuosta koulutuksesta annetaan esimerkiksi suuronnettomuutta silmällä pitäen. Mutta samaa koulutusta annetaan myös oikeasti valtioissa, joissa sitä ei olla tarkoitettu muuhun, kuin ihmisten pelotteluun.

Kaikki tässä kirjoitelmassa luetteloidut välineet ovat kemikaaleja tai aseita, joiden hankkiminen on oikeastaan täysin laillista, mutta niiden käyttö tuhontaan on erittäin houkuttelevaa. Esimerkiksi rikki- ja typpihapon tapauksessa näitä happoja käytetään jokapäiväisessä elämässä, ja toki valtiolla saa olla hallusaan kyynelkaasu- sekä savupommeja, joissa on vaaratonta kemikaalia. Mutta tuon sopimuksen laatijan tiedot kemiasta ovat sikäli vähäisiä, että hän ei varmasti ole tajunnut, että kaikki kemikaalit ovat jollain tavoin vaarallisia. Eli jos otetaan malliksi sellainen ajatus, että joku diktaattori haluaa tuhota naapurimaan viljapellot, niin hän ei siihen mitään kovin erikoisia välineitä tarvitse.

Riittää että tuo henkilö sitten kylvää maahan paloöljyä, joka väärin käytettynä saastuttaa miljoonien ihmisten ravinnon tai juomaveden. Ja tuollaisen toiminnan kyseinen henkilö sitten voi perustella esimerkiksi onnettomuudella. Samoin nuo öljytuotteet ovat helppoja hankkia, ja niillä voidaan tehokkaasti surmata kokonaisen vesistön kalakanta. Kuitenkin hermokaasujen valvominen ei yksin riitä, kun puhutaan kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvomisesta.

 Myös muita kemikaaleja voidaan käyttää taistelukaasuina, ja niiden käyttö on sikäli houkuttelevampaa kuin hermokaasujen, että niiden käsittelyyn riittää ainoastaan kumihanskat sekä sadeasu ja kaasunaamari. Samoin niitä voidaan levittää huomaamattomasti savupommeilla. Ja vaikka hermokaasua ei valtiolla olisikaan, niin toki savupommien palopankseen voidaan lisätä risiiniä, jota kasvaa luonnossa. Eli tuon panoksen ruutiin sekoitetaan vain rouhittua risiinikasvin siementä, jolloin syntyy kammottava tappoväline, joka vaikuttaa salakavalasti vasta 36 tuntia annoksen saamisen jälkeen.

Jos deathmetallista pidätte, niin katsokaa tämä video: https://www.youtube.com/watch?v=mbmxn11u19Y Videon oikeudet ovat sen tekijöillä sekä Rock-yhtye Sabatonilla, eli itse en vastaa sen sisällöstä

elainasiaa.blogspot.fi

Friday, July 29, 2016

Onko tähtilima eli "Starjelly" peräisin jostain tutkimuslaitoksesta?

Kuva I

Kuvassa yksi (Kuva I) on asia, jota pidetään erittäin suurena mysteerinä. Kyseessä on taivaalta pudonnut limapallo, jollaisia löytyy aika ajoin Maan pinnalta. Nämä limapallot ovat aiheuttaneet kuolemantapauksia ainakin karjan sekä muiden kotieläinten parissa. Tutkimusten mukaan ne ovat oikeastaan muodostuneet ihmisen valkosoluista, joissa ei ole tumaa. Tämän takia jotkut henkilöt ovat ajatelleet, että ne on kehitetty esimerkiksi jossain biologisen sodankäynnin tutkimuslaitoksessa eräänlaiseksi biologiseksi pesuaineeksi, eli näitä tumattomista valkosoluista muodostuneita mykoplasmapalloja on ajateltu käyttää tilanteissa, joissa biologinen komponentti uhkaa suurta määrää ihmisiä, eli tilanteessa missä vaikkapa Ebola-virusta on päässyt maastoon,voidaan ajatella että tällaista mykoplasmaa ruiskutetaan maastoon, ja se sitten tuhoaa tuon viruksen tehokkaasti sekä täsmällisesti.

Virusten ongelma on siinä, että ne käyttävät soluja lisääntymiseen, ja jos esimerkiksi makrofagi syö AIDS-viruksen, niin silloin tuon viruksen perimäaines pääsee kyseisen solun tumaan monistumaan. Joten sen takia ollaan kehittämässä biologiseen torjuntaan perustuvia AIDS-lääkkeitä, jotka perustuvat valkosoluihin, joiden tuma on poistettu. Kyseinen lääke tehdään siis yksinkertaisesti poistamalla valkosoluista tumia, ja sitten nuo solut ruiskutetaan takaisin ihmiseen. Toinen vaihtoehto on valmistaa geneettisesti manipuloimalla kantasoluja tuottamaan tumattomia valkosoluja, joita käytetään AIDS-virusten tuhoamiseen. Jos solussa ei ole tumaa, niin silloin virus ei saa perimäainestaan liitettyä sen tumaan, ja tällöin se ei pääse monistamaan itseään solun perimän avulla.
Blob-elokuvan posteri 1950-luvulta
Kuva II


Tuota valkosolua tai kantasoluja on voitu sitten muutenkin muokata geneettisesti, niin että siihen on saatettu liittää se geeni, mikä saa mykoplasmabakteerin muodostamaan limapaakkuja, jolloin tuon aineen tai miksi tätä nyt kutsutaan tuhoamisteho on parempi, kuin yksittäisillä soluillaolisi, ja näin voidaan kehittää eräänlainen biofairy, jolla tuhotaan bakteereja sekä viruksia myös erilaisilta pinnoilta. Noista plasmioosisoluista on sitten poistettu tumat, jotta tuo biofairy ei lähtisi leviämään maan pinnalla.

Toki tällä tavoin voidaan kehittää todellisen elämän versio elokuvassa "Blob" (Kuva II)  esiintyvästä tappaja-ameebasta, joka liuottaa ihmisiä tuossa kauhelokuvien klassikossa. Ja varmasti tilanne, missä tuohon plasmioosiin putoaa vaikkapa veripisara on sikäli vertahyytävä, että tuolloin tuohon protoplasmaan voi siirtyä tuma, joka saa sen muuttumaan oikeaksi soluksi, eli kyse olisi  lisääntymiskykyisen superameban luomisesta, jollaista en varmasti halua oman saippualiuokseni sekaan tai vesijohtoihin, koska tuolloin voi edessä olla elokuvan "Blob" muuttuminen todellisuudeksi.

pseudotiedetta.blogspot.fi

kimmonsivu.blogspot.fi

Wednesday, June 1, 2016

Lihansyöjäbakteereja sekä terrorismia

Biovaaran merkki
Kuva I

Terroristijärjestö ISIS.in hallitsemilla alueilla leviää kammottava lihansyöjäbakteeri, joka saattaa vaarantaa ihmisten turvallisuutta myös muualla maailmassa. Tuo lihansyöjäbakteeri ei ole mikään uusi ilmiö, vaan myös esimerkiksi  Amsterdamin tai Hollannin narkomaanien piireissä levisi vuosituhannen vaihteessa vastaava tauti, joka aiheutti kuoleman jo muutaman tunnin kuluttua siitä, kun ihminen sai kyseisen sairauden, missä ilmeisesti ketjuuntunut streptokokkibakteeri (Kuva II) surmasi useita henkilöitä, jotka liikkuivat lähinnä huumepiireissä. Tuolloin epäiltiin kyseessä olleen biologisen aseen kokeilu, jossa joko entisen Neuvostoliiton tai  NATO-maiden laboratorioista, kuten PORTON DOWN:in laitoksesta oli päässy tai tahallaan päästetty tuollaista manipuloitua streptokokkia narkomaanien sekaan. Toki streptokokki tekee muutenkin ketjuita luonnossa, mutta homesienen geeni saisi nuo ketjut pitenemään moninkertaisiksi verrattuna luonnolliseen kantaan, ja samalla myös noiden bakteerien solukalvon paksuus saattaisi kasvaa tai se alkaisi kehittää suojakseen limaa, mikä tietenkin vaikeuttaa antibioottien sekä immuunivasteen toimintaa.

Kyseessä ei ole mikään ensimmäinen kerta, kun eri maiden asevoimia epäillään organismien testauksesta ihmisillä. Esimerkiksi AIDS:n epäillään samalla tavoin olleen lähtöisin joko Neuvostoliiton tai NATO:n laboratorioista, ja  tuon epäilyn tueksi esitetään sitä, että nuo taudit eli AIDS sekä lihansyöjäbakteerit tarttuvat lähinnä narkomaaneihin, joita on sikäli helppo käyttää koekaniineina noiden äärettömän vaarallisten mikrobien kokeissa. koska nuo syrjäytyneet ihmiset ovat usein eristäytyneitä muusta yhteiskunnasta. Ja siksi heihin on ikään kuin helpompi ruiskuttaa tappavia basilleja sekä muita organismeja. Tuon ketjuuntuvan ilmeisesti A-ryhmän streptokokkibakteerin epäillään syntyneen siten, että tavalliseen kokkibakteeriin on liitetty homesienten geenejä, joiden avulla se saadaan muodostamaan pidempiä ketjuita, kuin täysin luonnollinen bakteeri tekee.
Kuva  II 

Kun puhutaan näistä äärimmäisen epähumaaneista testeistä, niin saattaa olla niin, että nuo biologisen sodankäynnin suunnittelijat ovat esimerkiksi suunnitelleet tappavien Ebola- tai Chrimean Congo-virusten ruiskuttamista lentomarkustajiin, kun he lähtevät jostain maasta. Tällöin organismi saadaan huomaamattomasti ujutettua Eurooppaan, koska tuolloin ensioireet eivät vielä ehdi nousta esiin, ja pelko siitä että esimerkiksi islamistit saavat näitä organismeja haltuunsa on erittäin suuri. Mutta kun puhutaan biologisesta sodankäynnistä, niin monesti esimerkiksi  Natsi-Saksassa sekä Neuvostoliitossa noita bakteereja manipuoloitiin muka tieteelliseen käyttöön, ja tehokkaimmista organismeista sitten tehtiin viljelmät, joita asennettiin raketteihin sekä kranaatteihin, joiden avulla noita organismeja  sitten levitettäisiin vihollisen linjoihin.

Samoin vihollisen sotavankeihin oli joskus ajateltu ruiskuttaa tappavia viruksia, jotka sitten vankien vaihdon jälkeen leviäisivät heidän kansalaistensakeskuuteen.Biologinen sodankäynti on äärimmäisen raaka massamurhan muoto, joka kuitenkin on massatuhoaseista käyttökelpoinen siksi, että bioaseen käytöstä ei välttämättä jää ollenkaan kiinni, ja kun puhutaan vaikkapa genosidista, eli kansanmurhasta, niin biologinen ase voi olla mikä hyvänsä tauti, jota vastaan normaalisti koko kansa rokotetaan. Riittää että haluttu kansanryhmä rajataan rokotusten ulkopuolelle,ja heihin  siirretään esimerkiksi placeborokotetta, jonka jälkeen tuo kulkutauti päästetään irti, jolloin tästä hiljaisesta kansanmurhasta tulee totta. Ja saattaa olla niin, että kukaan ei koskaan saisi tietää siitä mitään, kun sairaalat vain täyttyvät ihmisistä, jotka ovat saaneet jonkun viruksen. Mutta kuten tiedämme, niin mediassa voidaan väittää tun vähemmistön vältelleen rokotuksia.

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....