Showing posts with label ihminen. Show all posts
Showing posts with label ihminen. Show all posts

Friday, September 28, 2018

Me hakeudumme aina kaltaistemme seuraan

https://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/


Kimmo Huosionmaa

Me ihmiset olemme laji, joka käyttäytyy aina samalla tavalla, ja osa meidän lajimme käyttäytymisestä johtuu siitä, että hakeudumme aina itsemme kaltaisten ihmisten seuraan, ja se sitten tietenkin näkyy kaikkialla. Joskus joku vanha ihminen on sanonut, että jos haluaa tietää millainen poika tai tyttö on, niin silloin kannattaa tavata hänen entinen poika- tai tyttöystävä sekä samalla on mukava vilkuilla sitä, millaisten ihmisten kanssa tuo henkilö sitten viettää aikaansa. “Seura tekee kaltaisekseen” on ilmaus, mikä johtuu ihmisen tarpeesta miellyttää omaa ryhmäänsä, ja siksi hän alkaa jäljitellä sitä käytöstä sekä pukeutumista, mikä omassa ryhmässä on vallitsevaa. 


Se millaisessa seurassa ihminen viettää aikaansa kertoo suoraan sen, millainen hän itse on. Jos kaveripiiriin kuuluu paljon rikollisia eli nimenomaan jengien jäseniä, niin silloin ihminen itse suhtautuu tuohon toimintaan hyväksyvästi, ja silloin tietenkin hän on oikeastaan jo itse siirtynyt pois lain oikealta puolelta. Kun puhutaan siitä, millaisessa seurassa ihminen liikkuu, niin jos kovin paljon nuorempia kavereita löytyy, niin silloin saattaa olla sellainen tilanne, että henkilö on jotenkin jälkeenjäänyt. 


Nimittäin se että aikuinen ihminen on joidenkin teini-ikäisten seurassa jatkuvasti kertoo siitä, että nämä teini-ikäiset ovat jotenkin hänen kaltaisiaan. Joten silloin kyseessä saattaa olla jälkeenjäänyt ihminen, joka on etsinyt itselleen tasoistaan seuraa. Ihmisten tapa ajatella on sellainen, että sen avulla voidaan paljastaa rikollisia luonteenpiirteitä erittäin helposti. Nimittäin jos ihminen joutuu vankilaan, niin silloin hän tietenkin on tehnyt jonkun rikoksen. Ja tuossa tapauksessa hän tietenkin väittää olevansa vain pikku tekijä, joka on ehkä pakotettu tuohon tekoon. 


Mutta sitten kun tämä vanki päästetään ulkoiluun, niin silloin viereen tulee parikymmentä kaveria tarjoamaan savukkeita sekä muutenkin mielistelemään tuota pikku tekijää. Kyseessä saattaa silloin olla aivan muuta kuin pikku tekijä, joka on pakotettu tekoihin, joista hän on jäänyt kiinni. 


Ja sitten joskus vastaan tulee ihmisiä, jotka puolustavat tuollaista vankilaan joutunutta henkilöä aivan viimeiseen saakka. He ikään kuin haluavat uskoa siihen, että toinen on muka pakotettu tai lavastettu syylliseksi, ja sitä kautta sitten taas tulee mieleen, kuinka pieni tekijä tuo vankilassa ollut kaveri muka on. Joskus ihminen joutuu vankilaan oikeasti pikku rikoksesta, kuten näpistyksestä tai armeijasta karkaamisesta. 


Tuolloin harvemmin on vankilan muurien vieressä odottanut vanhaa amerikan rautaa tai kaverit ovat vankilaan kantaneet DVD-levyjä sekä tupakkaa. Kun mietitään esimerkiksi jenginuorten käytöstä, niin silloin tietenkin joskus käy niin, että joku liivijengin jäsen joutuu vankilaan, ja tuolloin pitää ihmisen olla oikeasti jengin jäsen. Nimittäin se että me hakeudumme kaltaistemme seuraan kertoo myös sen, jos henkilö on lavastettu syylliseksi. Silloin hän ikään kuin jää joukosta pois, eli osoittaa epäsosiaalista käytöstä. Se kertoo siitä, että hän ei jengin jäsen ole, ja silloin lähtee viesti tästä asiasta poliisille. Kun ajatellaan esimerkiksi hillitöntä käytöstä, niin se kertoo siitä, että ihmistä ei liiemmin ole käytöksensä takia ojennettu. Ja se sitten ilmenee ulvomisena sekä muuna vastaavana toimintana. 



Samoin jos muut eivät hänen seurassaan viihdy kertoo siitä, että kyseessä on jotenkin erilainen tapaus, kuin muut saman vankilan asukit. Ihmisen käytös muovautuu todella tehokkaasti lapsuudessa, ja tuolloin jengin pomot oppivat omat käyttäytymismallit sekä tapansa. Tuolloin hän oppii myös komentamaan muita, ja se näkyy myös esimerkiksi vankilan jokapäiväisessä elämässä, kun tuollainen “pikku tekijä” teettää kaikki työnsä muilla ihmisillä. Samoin jengin pomojen tyttöystävät eivät kovin paljoa huonoa palautetta omasta toiminnastaan sekä pukeutumisesta saa, joten silloin tietenkin päälle vedetään vähän mitä sattuu. Ja tuo tarkoittaa hiukan huomiota herättävää pukeutumista. 


Käytös- sekä muut sosiaaliset mallit opitaan kotona, ja jos siellä asenne on se, että rikollinen elämäntyyli on oikein, niin silloin sen huomaa jo varhain lapsen puheista. Ja silloin tietenkin tulee vastaan sellainen asia, kuin kyky noudattaa yhteiskunnan asettamia normeja. Ihminen joka avoimesti ihailee rikollisia omaa todellisuudessa alentuneen kyvyn seurata normeja, sekä hänen arvostelu kykynsä on alentunut. Jos ihminen kuvittelee esimerkiksi jotain MC-miehiä poliiseiksi, joiden toiminta on täysin lain sallimaa, niin silloin ei kyseessä ole enää normaali ihminen, vaan henkilö joka ei ehkä täydessä ymmärryksessä ole. 


Tuollainen tapaus saattaa olla yksinkertaisesti kehitysvammainen, joka ei käsitä mitä eroa jollain MC-miehellä tai poliisilla on, ja sitten tuolla pihalla aletaan uhkailla avoimesti muita. Tai sitten jossain kaupassa aletaan uskoa, että niissä voi tehdä mitä huvittaa. Ja silloin varmasti tulee vastaan poliisi, jos nuo miehet kävelevät kaupan läpi ja kahmivat kärryt täyteen tavaraa, ja sitten marssivat maksamatta ulos. Näpistely eli kleptomania on psykiatrinen sairaus, missä ihminen varastelee tavaraa ikään kuin huomaamattaan. Tuohon sairauteen on olemassa monta syytä. Yksi niistä on se, että henkilö ei käsitä tekevänsä rikoksen, jolloin hän saattaa olla täyttä ymmärrystä vailla. 


Jos ajatellaan, että  kyse saattaa olla halusta saada kavereita, niin silloin pitää asiaan puuttua välittömästi. Nimittäin tuo asia varmasti altistaa henkilön hyväksikäytölle, ja sitten kuvaan tulee kiristäminen. Yhdessä muunnelmassa henkilö pelkää että hänen kaverinsa hylkäävät hänet, jos ei hän jatkuvasti kanna heille uusia vaatteita. Mutta kyse voi olla myös siitä, että kaverit pakottavat tuota henkilöä tekemään varkauksia. Toisissa tapauksissa kaverit sitten soittavat poliisin ja lähtevät juoksemaan paikalta, kun ovat tällaiselta onnettomalta ensin tilataan pari olutta, minkä jälkeen hänet käräytetään virkavallalle. 


Itse olen joskus ajatellut noita kaiken maailman uhkailuja sekä kiristäjiä, joita itse olen joskus kohdannut. Ja silloin mieleeni tulee se, että millaisia kasvatusmenetelmiä heidän omat vanhempansa ovat heihin soveltaneet? Miten esimerkiksi joku jenginuori voi kuvitella, että hän liikkuu laillisella asialla, kun hän käy pelottelemassa muita aseiden kanssa. Tai tarjoaa jollekin tuntemattomalle myrkytettyä alkoholia. Kuinka tällaista toimintaa voi kukaan pitää muuna kuin rikoksena? Jos ajatellaan ihmisen tarvetta miellyttää esimiestään, niin sama asia ilmenee myös alamaailmassa. Sielläkin alaiset ikään kuin pakotettuina uskovat kaiken, mitä heidän “pomonsa” sanoo. Siksi esimerkiksi jotkut jengien pomot saavat toimittajat kirjoittamaan oikein kirjoja itsestään, sekä korostamaan sitä, kuinka mukavia ihmisiä he oikeastaan ovatkaan. 

Friday, December 8, 2017

Lasten avulla on hyvä ajaa poliittisia päämääriä



Kimmo Huosionmaa

Tekstin alla on muuten mielenkiintoinen juttu siitä, miten informaatiota käytetään hyväksi aina ja iankaikkisesti. Ihmisten mielessä lapset sekä söpöt eläimet ovat sellaisia asioita, että niiden avulla voidaan ajaa häikäilemättä omaa etua. Ihmiset eivät kovin helposti kyseenalaista sellaista kirjoitusta, jossa vastakkain ovat sekä lapset että pelätyn aatteen edustajat. Ja arvatkaa muuten kumpi voittaa? Se joka osaa käyttää lapsia poliittisten päämäärien ajamiseen, vai joku maihinnousukenkiin pukeutuva miesjoukko, joka sitten kiljuu mielellään jotain antisemitistisiä tai muita iskulauseita?


Kun puhutaan esimerkiksi maamme äärioikeistosta, niin onko oikeastaan muuten sellaista tutkimusta tehty ollenkaan, että kuinka monta, ja millaisista sosiaalisista oloista lähtöisin olevaa henkilöä on noissa järjestöissä? Ja koska niihin oikeastaan ollaan alettu kiinnittää huomiota? Kun ajatellaan että maamme historiaan mahtuu sata itsenäisyyspäivää, niin miksi vasta nyt sitten ollaan alettu huomata, että maassamme on äärioikeistoa? Onko tämä ilmiö nyt niin kauhean uusi, että siitä ei ennen ole ollut mitään haittaa?


Eli onko tuo uusnatsismi sitten vasta nyt alkanut nostaa päätään, kun sitä ei ennen ole ollut olemassakaan? Ja mielenkiintoista on se, että media on ikään kuin ottanut tuohon ilmiöön kaksijakoisen asenteen. Ensinnäkin sen edustajat ikään kuin kannattavat näiden järjestöjen kuten “Kansallisen vastarinnan” näkemyksiä, ja jatkuvasti näytetään kuvaa siitä kuinka voimakas se sitten on, mutta samaan aikaan ikään kuin toivotaan poliisin puuttuvan heidän marsseihin voimakeinoin.



Ja se sitten tietenkin itseäni hiukan huolestuttaa, koska tietenkin uusnatsismi on erittäin pelottava sekä vaarallinen ilmiö, mutta hiukan tuntuu siltä, että tuon järjestön avulla haetaan samalla sensuuria sekä rajoituksia erilaisiin mielenilmauksiin. Se miten lehdistö on yllättäen alkanut kohdella natseja on hiukan omituinen. Eli se ikään kuin jatkuvasti vihjailee, että uusnatsien tukena on Vladimir Putin sekä siihen, että noilla miehillä on paljon kannatusta nimen omaan poliisien ja muiden aseellisten viranhaltijoiden piirissä. Samoin se kyllä pistää silmään, että kun tuo järjestö sitten oli kielletty, niin lehdistössä jatkuvasti korostettiin sen voimaa. Samoin voidaan kysyä, että millainen natsi-aate sitten on venäjällä ottanut tulta, koska lehdistö kertoo välillä hyvin hartain äänenpainoin, että kuinka Venäjältä tulee niitä “venäläisiä natseja” oikein bussilasteittain aatteellisten veljien tueksi.



Eli jokaisessa lehtijutussa tuo järjestö kuvataan lähinnä vanhentuneilla lakipykälillä ratsastavaksi, sekä sarkakangashousuja käyttäväksi miesten joukoksi, jota tuetaan voimakkaasti Kremlistä, ja  jonka aatteita sitten ovat lähinnä ulkomaalaisviha sekä erityisesti isänmaalliset arvot ja venäläisvastaisuus. Tuo sitten sotii hiukan sitä näkemystä vastaan, että tuo organisaatio saa tukea Kremlistä. Kun puhutaan tästä kokoontumisesta sekä mielen osoittamisesta, niin jos nämä henkilöt ovat ensin hakeneet kokoontumiseen sekä protestiin lupaa, ja se on heille myönnetty, niin silloin tietenkin poliisin olisi pitänyt tuo lupa sitten perua, jos tuo “lasten tori” olisi sitten tuohon paikkaan haluttu. En tässä sitten viitsi ruveta tuota asiaa sen enempää miettimään, mutta on hiukan erikoista, että tämä järjestö on ikään kuin vasta nyt ilmaantunut lehtiin.


Saturday, October 7, 2017

Never say never again (Mietelmiä kirjoituksista sekä siitä, miten asioista pitäisi ainakin omasta mielestäni puhua)



Kimmo Huosionmaa

Olen monta kertaa sanonut lopettavani nämä kirjoitukset, mutta tässä siis pieni korjaus toiseksi viimeiseen kirjoitukseen, tai miten näitä nyt sitten lasketaan, eli missään nimessä ei mitään päätöksiä saa koskaan tehdä lopullisesti. Älä koskaan sano “ei koskaan”, ja itse asiassa näitä tekstejä jatkossakin tulee myös tänne, joten sen takia tämäkin päivitys on tänne ladattu, mutta aina välillä en viitsi tai halua käyttää omaa Gmail-tai Google-osoitetta, kun kirjaudun koneelle, joten silloin kirjoittelen WordPressiin. Mutta kuten aina ennenkin niin sen piti sitten olla viimeinen kerta kun kirjoittelen tänne. Kuitenkin aina välillä taas mieli muuttuu, joten siksi tähän taas sitten palaan. Eli "palaja takaisin mä sua odotin", kuten laulussa kerran sanottiin.



Kuitenkin kun kirjoittaminen on hauskaa sekä itselleni tärkeä elämään kuuluva asia, niin itse kyllä näitä kirjoituksia haluan tietenkin jatkaa. Se mitä ihminen kirjoittaa on tärkeää sen kokonaiskuvan kannalta, mitä hän muille itsestään antaa. Ja usein ihmisen vihamiesten hänestä antama kuva on jotenkin yksipuolinen. Siinä hoetaan vain sellaista mantraa, mikä muka oikeuttaa tuon henkilön ihmisarvon polkemisen, ja kyseinen asia saattaa olla vain yksi lause, minkä kiusaamisen kohde on joskus sanonut jossain tilanteessa, mikä on jäänyt hänen vihamiehilleen pyörimään heidän päähänsä.


Se että joihinkin teksteihin tulee kommentteja kertoo siitä, että niitä luetaan, joten kiitos kaikille niillekin, jotka ovat niihin jotain negatiivista kirjoittaneet. Kirjoittaminen on hauskaa, vaikka se käsittelee välillä asioita, joita ei ole mukavaa seurata. Mutta kuitenkin tässä sitten voisin sanoa, että varmaan lähes kaikki uutiset maailmassa käsittelevät asioita, jotka eivät ole mitenkään mukavia. Vai voitteko koskaan sanoa, että missään todellisessa lehdistössä käsitellään viikkokausia asioita, jotka ovat positiivisia.


Eli viha ja pelko myyvät, ja lehdissä sitten tietenkin eteen tulee välillä sellaisia tilanteita, että niissä käsitellään asioita vähän liiankin perusteellisesti. Ja kuitenkin noita juttuja luetaan erittäin tarkasti. Mutta kuten olen aina kirjoittanut tai sanonut, niin silloin tällöin voi olla järkevää vaihtaa hiukan ympäristöä, ja kaikille maailman tietokoneilla ei julkaisu-alustoille kannata kirjautua minkään Google-tilin kautta, mutta tässä vaiheessa sitten voin sanoa, että tietenkin myös WordPress on loistava alusta, jos haluaa kirjoitella sellaista, mitä haluaa netissä jakaa.


Kun puhutaan vihasta sekä pelosta, niin tietenkin on asioita, joista ei pitäisi kirjoittaa, ja tietenkin esimerkiksi aseiden muuttaminen on asia, josta ei ehkä kaikkea tarvitse tietää. Mutta tietenkin esimerkiski liittämällä johonkin ampumahiihto-kivääriin kahvan, jolla sen lukkoa vedellään edestakaisin saadaan aseen tulinopeutta kasvatettua. Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että vihalle ja pelolle voidaan tehdä jotain. Jos ihminen saa jonkun kaverin puolustamaan itseään, niin se tietenkin on erittäin hyvä asia, mutta kuitenkin jos ihminen uskaltaa puolustaa itseään niin se on vielä parempi asia.


Kiusaaminen on aina samanlaista oli se sitten koulu- tai työpaikkakiusaamista, ja siihen yleensä kuuluu ihmisen vähätteleminen. Mutta tässä sitten voisin kuitenkin sanoa, että jos kiusaajia kuuntelee vähän tarkemmin, niin silloin voidaan huomauttaa siitä, että he jakavat tietoa kovin yksipuolisesti. Itse en kovin paljon heidän mielipiteitään ymmärrä, koska osa noista repliikeistä, mitä sellaisten ihmisten suusta kuulee eivät merkitse että ihminen olisi jotenkin tyhmä. Vai mitä tyhmää siinä on, jos toinen sanoo tullessaan sadepäivänä sisään huoneeseen “että minä tykkään kävellä ulkona sateessa”.

Että tuollainen sanonta voi olla jonkun mielestä jotenkin tyhmä. Itse olen kuullut vastaavia sanomisia miljoonia kertoja, ja niihin en koskaan ole kiinnittänyt sen kummempaa huomiota. Kunnes eräänä päivänä eräs ihminen kertoi jostain vuosikymmeniä sitten tapahtuneesta asiasta, joka muka leimasi toisen tyhmäksi. Itse kirjoittelen jatkuvasti asioista, jotka eivät niin kamalan normaaleja ole, mutta kukaan ei niistä ole mitään sen suurempia virheitä löytänyt, eli kuten tiedämme niin kiusaaja takertuu yhteen sanaan tai lauseeseen, mikä sitten tekee ihmisestä jotenkin oudon sekä tyhmän.


Samalla kuitenkaan ei ole olemassa mitään suurta kokonaisuutta, millä ihmistä voidaan arvioida. Eli on vain ehkä yksi lause, jota sitten hoetaan sekä toistellaan kuin jotain mantraa. Ja kuten tiedämme, niin jokainen joka on kiusaajan kanssa eri mieltä on jotenkin tyhmä. Kiusaaja ei näet itse kykene mitenkään muodostamaan itsestään mitään kovin realistista kuvaa, vaan hän näkee kaikki muut itsensä alapuolella olevina olentoina.


Samoin kaikki mitä tuollainen jengien kuningas sitten sanoo on ilmeisesti hänestä jotenkin hauskaa, koska itse en nyt aivan yhden lauseen perusteella ryhdy mielipidettä toisista rakentamaan. Eli joskus ihminen voi vaikuttaa ensin karhealta ja mieleen tulee heti  luotaantyöntävä persoona, mutta myöhemmin hän saattaa sitten muuttua mielenkiintoiseksi sekä älykkääksi ihmiseksi, joka ehkä osaa keskustella monista asioista. Mutta kaikilla asioilla on kääntöpuolensa. Tällä tarkoitan sitä, että on paljon ihmisiä, jotka tuovat mieleen oikean maailmaa nähneen henkilön, mutta sitten kun hänen kanssaan keskustellaan, niin saattaa olla niin, että kaukomatkoilla hän on nähnyt vain hotellin tai sitten hän saattaa keskustella vain jostain vaatteista tai ostoksistaan.


Tai sitten tuo karkea henkilö voi osoittautua joksikin vielä pahemmaksi kuin miltä hän vaikuttaa. Kuten olen kirjoittanut monesti, niin se että ihmisillä on huonot sosiaaliset taidot ei tarkoita sitä, että hän ei olisi sosiaalinen. Kun ajatellaan ihmistä, jolla on surkeat sosiaaliset taidot, niin silloin mieleen tulee takavuosien TV-sarja “Nortia”, missä päähenkilö ei omaa mitään todellisia sosiaalisia taitoja, vai mitä pitäisitte ihmisestä, joka on toisen pahoinpidellyt useita kertoja, ja sitten tuomion tullessa, vetoaa  hän siihen, että hän jää silloin ilman jengiään tai että hän joutuu vankilaan. Tuolloin päähenkilö sanoo, että jos minut tuomitaan, niin joudun vankilaan, joten siksi hän pyytää toista ottamaan syyt tekoihinsa päälleen.


Samoin olen muutamia kertoja törmännyt ilmiöön, missä toista vastaan rikkoneet henkilöt henkilöt jatkuvasti hokevat sanaa “me”, kun he ovat toistuvasti pilanneet toisen liiketoimia tai tehneet hänelle muuta vääryyttä esimerkiksi levittämällä valheellista tietoa. Silloin ajatellaan vain sitä, miten paljon “me” joudumme kärsimään, vaikka tuolloin pitää sitten muistaa, että uhria pitäisi tuolloin vähän muistaa. Kuitenkin uhri jää tuolloin täysin huomaamatta, koska tuolloin osataan vain ajatella sitä omaa itseä, joka teki toiselle väärin, ja se sitten on saattanut maksaa uhrille todellisuudessa koko elämän. Tämä koskee erittäin ikävällä tavalla valehtelua sekä väärän tiedon levittämistä, joka saattaa aiheuttaa ihmiselle lopun elämäksi traumoja.


Vai mitä pidätte tapauksista, joissa ihmisen väitetään esimerkiksi myyneen huumeita tai tehneen esimerkiksi lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, kun hän hakee esimerkiksi lastenhoitajan työtä? Siinä voi sitten käydä niin, että tuollainen ihminen leimataan lopun iäkseen, vaikka mitään hän ei olisi tehnyt. Riittää että joku esimies kirjoittaa tuollaisesta asiasta johonkin sähköpostiin, jolloin ihminen sitten leimautuu, ja “juttu lähtee liikkeelle”, jolloin saattaa työpaikka jäädä saamatta. Mutta sitten tietenkin voi käydä niin, että juttu leviää kautta koko Suomen, kun sitä aletaan levitellä ympäri kaiken maailman kokouksien.


Eli vaikka joku olisi puhunut epäilyksestä tai kuulopuheesta, niin kuitenkin joku muu voi ottaa sen puheen todesta, jolloin seuraukset saattavat tuollaisen henkilön kohdalla olla hyvin vakavat. Toisin sanoen hän voi esimerkiksi vaihtaa maata tai ammattia, sekä muuten kohdata syrjimistä. Tällaisen lastenhoitajan työn kohdalla sitten kyse on hyvin ikävästä asiasta, koska tuolloin on kyse kutsumusammatista, jossa ihmisen pitää olla innostunut sekä haluta tehdä työtä lasten kanssa. Ei niin että vastaava henkilö ei muihin töihin soveltuisi tai että hän ei sitten voisi kouluttautua vaikka rakennusinsinööriksi tai sähkömieheksi tai metsuriksi,  mutta kuitenkin on hyvin ikävää, jos hänen tilalleen tulee ihminen, joka ei koe mitään kiinnostusta alaansa kohtaan.


Tuollainen asioiden levittely saattaa aiheuttaa sen, että uhri ei koskaan saa liiketoimia  pyörimään, koska hänen kanssaan ei haluta tehdä sopimuksia, koska hänen menneisyytensä ei muka sitten ole sopiva yrittäjälle. Eli siinä sitten menee vain toisen elämä pilalle, mutta mitään se ei tietenkään muille merkitse. Kuitenkin kunnianloukkaukseen sekä väärän tiedon levittämiseen suhtaudutaan maassamme jotenkin kevyesti. Se että ihmisestä kerrotaan siihen sävyyn, että hän on jotenkin rikollinen puolen sivun lööpeissä, ja sitten oikaisu tulee johonkin viitos-sivulle pienellä sivun yläreunaan laitettuun kirjoitukseen ei varmaan kovin miellyttävä tapa korjata väärää tietoa ole.

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Monday, September 4, 2017

Ihminen joka ei tee virheitä ei ole inhimillinen, ja tätä jotkut käyttävät surutta hyväkseen


Kimmo Huosionmaa B.Sc.,BBA

Kaikki ihmiset tekevät virheitä, ja siksi niitä ei tarvitse ainakaan kovin kauaa hävetä. Kuitenkin jos ihminen jatkuvasti toistaa samaa virhettä, niin silloin hän takuulla tekee sen tahallaan. Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että mikään mietelmien kirjoittaminen ei ole virhe sinällään, vaan siitä tulee virhe vasta kun ihminen ryhtyy ylimieliseksi jonkun asian kanssa. Kaikki mielipiteet ovat pohjimmiltaan oikeita ennen kuin ne todistetaan vääriksi, ja vaikka ihminen kuika haluaisi muuttaa toisen ajattelutapaa, niin silti hän on tuomittu epäonnistumaan.

Tai ainakin jos toisen ihmisen tapaa ajatella sitten yritetään muuttaa uhkailulla sekä väkivallalla, niin silloin tällaiset asiat varmasti herättävät muiden ihmisten mielenkiinnon. Ja jos uhkaileva taho on iso ja vahva mies tai nainen, jolla on kovan luokan virka tai korkea asema jossain yhteisössä, niin silloin tietenkin hänellä on paljon vahvoja vihollisia, jotka saattavat vain odottaa sitä, että toinen tekee virheen kun hän julkistaa tietoja tai mikä vielä pahempi: herjaa kirjoituksen kohdetta, ja se sitten osoittaa ylimielisyyttä. Tuolloin kirjoittaja sitten varmasti osoittaa muille, että hänen ei tarvitse missään nimessä pelätä esimerkiksi kunnianloukkaussyytettä, ja se sitten tarkoittaa sitä, että joku on saattanut levittää tietoja, joiden mukaan toinen ihminen on jotenkin syyntakeeton tai muuten kyvytön ajamaan omia asioitaan.

Kun ihminen alkaa ottaa lahjuksia ja levittää esimerkiksi tietoja, joista hän on vaitiolovelvollinen, niin silloin tietenkin pitää miettiä sitä, milloin hän ensimmäistä kertaa teki tuon teon, ja kuinka hän sitten törmäsi niihin henkilöihin, joille tuo ihminen tietoja vuosi.  Samoin olisi mukavaa tietää huumerikosten  yhteydessä  sellainen asia, että millainen oli se ihan ensimmäinen kerta, kun huumerikollinen meni myymään huumeita, ja millainen hänen ensimmäinen asiakkaansa oli. Samoin tutkijoiden kannalta olisi varmaan avartavaa saada selville se, mistä tuollainen monesti Alibin sivuilla esiintynyt huumemies oli nuo aineet saanut myyntiä varten? Ja kuinka hän sitten uskalsi uraansa jatkaa.  Kun puhutaan jengeistä, niin silloin tietenkin tulee mieleen tässä muutamia vuosia sitten TV:ssä esitetty dokumentti, missä kerrottiin Los Angelesin väkivaltaisimmasta jengistä.

Siinä kuvailtiin tilanne, missä jengin jäsenten piti murhata joku "vasikka", ja toistakymmentä miestä lähti tuota käskyä noudattamaan, mukanaan konetuliaseet. Mutta vain kolme luotia oli osunut uhriksi aiottuun henkilöön, joka sitten selvisi tapauksesta hengissä, joten tässä tapauksessa voidaan sanoa, että tuo on  tilanne, missä vain yksi ampuu kohti. Ja sellaiset ohjelmat ovat niitä oikeita "anti crime"-ohjelmia. Niissä varmasti herätetään ihmisten epäluottamusta näitä jengiläisiä kohtaan, kun ryhdytään kertomaan, että useista ampujista vain yksi oli niin tyhmä että tähtäsi kohti, ja omaan mieleeni on noussut sellainen ajatus, jonka mukaan tuo uhriksi aiottu henkilö eli jengin pomo olisi pyytänyt alaisiaan ampumaan itselleen "jakauksen" tulevaa oikeudenkäyntiä varten. Ja tietenkin tuon iskun tarkoitus olisi ollut vakuuttaa tuon jengipomon toimineen vain muiden alaisena.

Samoin toisen ihmisen nimeäminen rikolliseksi ilman todisteita on rikollista, ja tällä sitten tarkoitan sitä, että kun ihmistä leimataan rikolliseksi ja vihjaillaan hänen olleen esimerkiksi vankilassa, niin silloin olisi kaikille parasta, että myös rikoksen laji tulisi sitten selväksi jos väite pitää paikkansa. Eli onko kysymys näpistyksestä vai henkirikoksesta ei ole aivan sama asia, koska henkirikos on hieman vakavampi asia kuin joku takin vieminen supermarketista.


Tällaiset asiat pitää aina tarkastaa muutenkin ennen kuin lähtee tekemään ihmisestä jotain juttua lehteen tai mihinkään mediaan, koska silloin jutussa voi olla muutenkin paljon korjattavaa, jos toinen paljastuu rajoitetusti oikeustoimikelpoiseksi henkilöksi. Mutta täytyy muistaa hyvin ikävä asia, nimittäin jos ihminen on rajoitetusti oikeustoimikelpoinen, niin silloin hän ei saa itse ajaa asiaansa oikeudessa, mutta tuolloin hänellä kyllä on sitten edunvalvoja, jonka tehtävänä on ajaa tuon henkilön asiaa ja turvata nimenomaan tuon rajoitetusti oikeustoimikelpoisen henkilön oikeusturva, joten sen takia hän sitten joutuu sellaisen kunnian loukkaajan sekä perättömien väitteiden esittäjän haastamaan oikeuteen.


Ja tuolloin tietenkin tuo herjan heittäjä saa sitten rangaistuksen myös aseman väärinkäytöstä, eikä muutenkaan noita asioita saisi missään nimessä julkistaa. Yleensäkin henkilöiden holhous ei näy missään, ja jos heille sitten mennään myymään velaksi, niin luottotietojen yhteydessä ei koskaan kukaan saa mitään muuta tietoa kuin että luottotiedot ovat "punaisella", mikä tarkoittaa sitä, että henkilö on saattanut menettää ne jostain muustakin syystä. Eli se ei tarkoita sitä, että toinen henkilö on jostain syystä holhouksessa, tai kuten lakitermi kuuluu, niin kyse on edunvalvonnasta, missä tuollaisen henkilön oikeudellista asemaa valvoo yhteiskunnan luotettavaksi määrittelemä henkilö, jonka tehtävänä on turvata tuon ihmisen asema lain edessä, jotta hänkin tulee oikeudessa kuulluksi ja hänen kantansa selvitetään myös tuomarille, jonka pitää  päätökset tehdä.

https://luonnonihmeitakaikillamausteilla.wordpress.com/

Tuesday, August 1, 2017

Kun yksi ihminen tekee pahaa, niin silloin jälkiviisaus on parasta viisautta



Meidän Suomalaisten täytyy ryhtyä pohtimaan omaa asemaamme maailmalla erittäin tarkasti, koska informaatiosodankäynti tuo maailmaan uusia jännitteitä, joiden vaikutuksista emme koskaan ennen ole kantaneet tarpeeksi huolta. Informaatiosodankäynti tarkoittaa vääristetyn tiedon levittämistä, mikä tarkoittaa Suomeksi sitä, että esimerkiksi jotain tavallista kapakkatappelua aletaan paisutella jossain mediassa, ja sitä kautta sitten haetaan sitä, että tilannetta voidaan kiristää äärimmilleen. Tuo paisuttelu voi tapahtua siten, että esimerkiksi puhuttaessa tuosta yksittäisestä tappelusta, niin silloin voidaan juttua hiukan "parannella" siten, että sanotaan tuhansien vastaavien ihmisten joutuneen tappeluun, ja siitä sitten voidaan parin alkoholisoituneen henkilön yhteenotosta muokata järjestelmällinen vähemmistöön kohdistuva vaino, ja tietenkin maamme poliisia voidaan tuolloin väittää virkavaltaiseksi.

Kun keskustellaan median käytöstä ihmisten mielipiteiden muokkaamiseksi, niin silloin tietenkin heti tulee mieleen tämä muutaman päivän takainen Helsingissä sattunut yliajo-tilanne, missä ilmeisesti psyykkisesti häiriintynyt henkilö oli ottanut alleen Punaisen Jaguarin ja ajanut sitten ihmisten ylitse. Tuolloin tietenkin on taas keskusteltu siitä, miten paljon noita psykiatrisia sairaalapaikkoja taas tarvitaan tällaisen tilanteen varalta, ja siitä miten paljon autolla ajamista pitäisi maassamme valvoa, koska psyykkisesti sairaat ihmiset voisivat kuulemma ajaa autoilla ihmisten päälle. Se että ihmiset saavat pitää ajokortin oltuaan vaaraksi muille ihmisille on tietenkin hyvin ikävää, mutta sama käytäntö on ilmeisesti ainakin parissa tapauksessa ollut myös ampuma-aselupien kanssa, ja tietenkin se on johtanut muutamien ihmisten kuolemaan. Ihme että noista tapauksista ei sitten vedetty viivaa Venäjän lehdistöön, missä olisi voitu väittää noiden kahden nuoren miehen toimineen Suomen valtion provosoimana, tai ehkä Putin olisi heistäkin jotain voinut sanoa.

Samoin ihmisiä on rauhoiteltu sillä, että Kansanedustajat Kari Tolvanen sekä Sisäministeri Risikko ovat saaneet kännyköihinsä varoitukset tuosta kaaharista, joka aiheutti yhden ihmisen kuoleman ja vahingoitti vakavasti monia muita. Se tietenkin tuossa tapauksessa vähän pelotti, kun nuo edustajamme eivät kännyköitään huomanneet vilkaista, kun varoitukset punaisesta autosta tulivat. Se sitten jäi vähän ilmaan, että miksi tavalliset ihmiset eivät näitä varoituksia saa, mutta tietenkin kaikkien meidän kannattaa sitten seurata tarkasti tunnettuja poliitikkoja, jotta heidän käytöksestään voimme huomata, onko jotain ikävää tapahtumassa jossain päin Suomea.

Tällainen häiriintynyt henkilö tietenkin on vaarallinen ympäristölleen, ja varsinkin kun hän oli valellut isänsä talon bensiinillä ja sytyttänyt sen tuleen, niin silloin kyllä kyseessä on ollut vaarantava käytös, millä perusteella voitaisiin psykiatristen sairaalapaikkojen määrää kasvattaa. Kuitenkaan ei jälkikäteen tehdyt sairaalapaikkojen määrän kasvattaminen tuo ketään kuolleita takaisin elämään. Eikä se että lääkäri ei kirjoita lähetettä osastoille, kun toinen on psykoottinen auta asiaa ollenkaan.

Eli miksi tuota henkilöä ei sitten olla kirjoitettu sisään johonkin Niuanniemeen, jos hän sitten on niin kauhean vaarallinen. Jos hän on pyromaani, niin onko sitten muita vastaavia palon sytyttämisiä tapahtunut, kuin se että tuo henkilö oli sitten polttanut isänsä talon? Se että psykiatristen sairaaloiden tai niissä olevien potilaiden määrää kasvatetaan ei tarkoita sitä, että kaikki lääkärit käyttäisivät noita valtuuksiaan laittaa ihminen kaltereiden taakse kovin helposti, näet psykiatria on tietenkin lääketieteen osa-alue, mikä on joidenkin ihmisten mielestä samalla hyvin moraaliton tapa tehdä lääkärin työtä. Ja kuten monesti ennenkin, niin jälkiviisaus on sitä parasta viisautta.

Kuitenkin voidaan samalla muistaa se, että olisiko tuo tapaus sitten välitetty, jos kyseinen henkilö olisi laitettu istumaan Niuanniemeen, mihin hän nyt sitten on joutumassa. Jos viranomainen ei käytä valtuuksiaan, niin se kuinka helppo tuollainen väkivaltainen hullu on teoriassa laittaa mielisairaalaan ei ole mitenkään sidoksissa siihen, että laitetaanko hänet todella tuollaiseen laitokseen. Ja kun tuota hänen isänsä talon polttamista ajatellaan, niin liittyykö tähän sitten jokin lapsuudessa koettu tilanne, mikä sitten sai ihmisen vihaamaan tuota taloa tai jotain siihen liittyvää. Samoin ihmisen lähettäminen psykiatriseen on tietenkin vangitsemiseen verrattava teko, joten siihen sitten liittyy sellainen käsite, kuin että onko lääkärillä oltava oikeus vangita ihminen siksi, että hänen sukulaisensa haluavat tätä?


Psykiatriseen sairaalaan lähettäminen on hyvin leimaava asia, joka saattaa vaikeuttaa ihmisen elämää loun iäksi. Ja siksi tuon oikeuden kanssa pitää olla hiukan varovainen. Se että tällainen asia, missä joku ihminen tekee tällaisen terrori-iskun autolla keskellä Helsinkiä varmasti järkyttää ihmisiä tekee tällaisesta asiasta päivän politiikassa hyvin helposti hyödynnettävissä olevan teon. Mutta se sitten varmaan unohtui, että tämäkin on sitten yksittäistapaus. Kun puhutaan tuosta legendaarisesta Niuanniemen sairaalasta, niin se on tietenkin vankimielisairaala, missä aina välillä on tapahtunut myös ylilyöntejä, kun potilaiden kohtelusta on puhuttu, ja aina välillä tuntuu siltä, että tuossa sairaalassa koetaan, että olisi paras, että nuo potilaat eivät koskaan edes pääsisi vapaaksi tuosta paikasta.

Ja ehkä Putin sitten saisi tästäkin tapauksesta jotain sanottua, niin sitten taas voidaan puhua siitä, että miksi esimerkiksi mielisairaalasta pääsee ihminen koskaan pois? Niin mukavaa kun sinne olisi joku laittaa pois silmistä ja pois mielestä lopun iäkseen. Tuolloin ei kenenkään tarvitse pelätä ketään kiusattua tai väärin kohdetua ihmistä koskaan, kun hänelle laitetaan pallo jalkaan ja lähetetään Niuvanniemeen, mutta tästä auto-jutusta sen verran, että muistaako kukaan, kun eräät nuoret miehet lähtivät räiskimään pistooleilla pitkin koulujensa käytäviä.


Tuolloin ei kukaan osannut sanoa, että kyseessä oli kaksi yksittäistapausta, jotka eivät kuulemma tarkoittaneet aselakien kiristämistä. Ja tuolloin tietenkin korostettiin sitä, että ainakin toinen näistä kahdesta nuoresta pyssymiehestä oli ollut psykiatrisessa hoidossa. Kuitenkin hänelle oli aselupa myönnetty, eikä tuon uhkaavan käytöksen jälkeen tapahtunutta aseen pois-ottamisen perumista oltu muutenkaan kritisoitu kovin paljon. Tuolloin ei yksikään psykiatri muistanut vaatia osastopaikkojen lisäämistä, vaikka nuo molemmat henkilöt olivat antaneet Internetissä kuvan, että jotain sellaista ikävää liikkuu heidän päässään, mitä siellä ei pitäisi liikkua.



https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/suomen-vaaleihin-yritetaan-todennakoisesti-vaikuttaa-tietovuotoja-ehdokkaista-vakuuttelua-vaalien-vilpillisyydesta/6521588#gs.KqybbQs

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/risikkoa-ja-tolvasta-yritettiin-varoittaa-epaillysta-yliajajasta-eivat-olleet-lukeneet-viesteja/6521368

https://vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi/

Monday, July 3, 2017

Slangista sekä sen tutkimisesta ja sosiaalisen aseman korostamisesta


Ihmisen sosiaalinen toimintaympäristö näkyy siitä, miten hän puhuu sekä siitä, miten hän käyttäytyy ryhmässä. Se miten käsitämme erilaisia sanoja riippuu siitä, millaisissa piireissä liikumme, ja kun esimerkiksi normaalisti työssä käyvä ihminen puhuu "fillarista", niin hän tarkoittaa tietenkin polkupyörää. Mutta jos tuo puhuja liikkuu MC-jengissä, niin silloin hän saattaa käsittää tuon sanan tarkoittavan nimenomaan moottoripyörää. Tuollaisista asioista tulee yleensä hassuja sattumuksia, kun keskustellaan vaikkapa puhelimessa.

Eli kun kaksi kaverusta keskustelee "fillareista", niin sitten yllättäen toinen kysyy siitä, missä toinen sälyttää fillariaan, niin tämä vastaa tietenkin säilyttävänsä kulkuvälinettään taloyhtiön "pyörävarastossa", mihin toinen vastaa, että "eikö se ole kiellettyä". Tällainen keskustelu voi sitten saada vielä lisää hupaisia piirteitä, kun toinen keskustelija sitten ehdottaa "fillarireissua", johon toinen vastaa kyllä. Siinä sitten voi keskustelu muuttua hiukan erilaiseksi, kun kaverukset tulevat tapaamispaikalle ja toisella on allaan polkupyörä kun toinen kurvaa tapaamiseen Harley Davidsonilla.

Siinä huomataan että kaksi ihmistä voi tarkoittaa samalla sanalla kahta aivan eri asiaa, mikä sitten voi aiheuttaa hyvin paljon erilaisia hauskoja sattumuksia. Tällaisia väärinkäsityksiä ilmenee lähes jokaisen ihmisen elämässä, joten niistä ei aina edes tarvitse sanoa mitään. Mutta ihmisen käytös kertoo paljon siitä, millainen hänen oma sosiaalinen asemansa jossain ryhmässä on. Yleensä tällaisessa ryhmässä kuin MC-kerho tai katujengi saattaa jonkun johtajan elämä olla sellaista, että hän uskaltaa tehdä toisille lähes mitä huvittaa.

Tuollainen henkilö oppii jo lapsena sen, että jengien pomoille ei sanota koskaan vastaan, tai sitten tuo alainen saa lähteä kävelemään, tuo tekee hänestä usein hyvin komentelevan sekä joidenkin mielestä hyvin rasittavan ihmisen. Ja kaikki tietävät sen, mitä tapahtuu, jos henkilö saa jo lapsena komennella muita niin kuin hän haluaa. Noiden jengin pomojen maailma on aivan toisenlainen kuin normaalien jäsenten, eli kuten tiedämme niin jengien johtajille tuo organisaatio on kaikki kaikessa. Saattaa olla niin, että hänen kaikki sosiaaliset suhteensa liittyvät noihin jengeihin, eikä hänellä edes ole mitään muita tuloja, kuin se mitä hän saa jengiltään.

Kuitenkin aina välillä eteen tulee artikkeleita, joissa kerrotaan esimerkiksi siitä, millaista kieltä jengeissä käytetään, niin silloin pitää muistaa se, että vaikka joku amerikkalainen MC-jengi käyttää jostain jäsenensä tilasta termiä "bad stand", niin saattaa olla niin, että Suomessa tuota sanaa ei juurikaan käytetä. Tämä johtuu siitä, että  oma rakas alamaailmamme sekä sen edustajat vääntelevät noita sanoja, niin että samasta asiasta voidaan käyttää nimeä "rotta", mutta tuo vankilassa ilmeisesti vasikkaa tarkoittava sana ei tarkoita samaa muualla. "Street rat" tai Suomessa "Katurotta" tarkoittaa yleensä huippuunsa viritettyä autoa ja"Ratbike" eli "rottapyörä" on saman viritystason moottoripyörästä tehty kilpaversio. Eli tällöin rotta  ei tarkoita sitä, että sen ajaja olisi mitenkään erityisen vihattu. Autopiireissä esimerkiksi mekaanisesta kompressoriahtimesta käytetään sanaa "blower" tai turboahtimesta käytetään sanaa "rotta", ja yleensä kilpakäyttöön tarkoitettu moottoriajoneuvo on "rassi", mikä tulee sanoista "Racing"tai "racing manifold", joka tarkoittaa sitä, että autoon on asennettu viritysosia.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Wednesday, May 24, 2017

Lucifer-efekti sekä työelämän moraali ja esimiehen palvonta


Lucifer-efekti on oikeastaan idolin palvonnan yksi ulottuvuus. Tuo efekti on psykologian kammottavin sekä samalla kiehtovin asia, joka ilmenee siten, että jos henkilöä on alistettu kotona tai jossain muussa ympäristössä, niin silloin jos hän itse menee alistajana toimineen asemaan, niin hän ryhtyy käyttäytymään kuin tämä henkilö, joka häntä pahoinpiteli. Eli jos pahoinpitelijä on ollut opettaja tai sairaanhoitaja, niin silloin tuo henkilö alkaa käyttäytyä kuin tämä alistaja, jos hän itse ryhtyy luokanopettajaksi tai sairaanhoitajaksi. Ihmisen suhde pahoinpitelijäänsä on hiukan erikoinen, koska vaikka uhri tietenkin pelkää uhkaajaa, niin hän kuitenkin salaa myös palvoo tätä.

Sen tähden on hyvin tärkeää, että tuollainen ehkä omassa perheessään pahoinpidelty henkilö saa asiallista apua noihin ehkä hyvinkin traumaattisiin muistoihinsa. Jos apua ei tule tai se on vääränlaista, niin silloin jos henkilö itse perustaa perheen, niin hän saattaa silloin muuttua itse perhettään pelolla sekä väkivallalla uhkaavaksi henkilöksi, jonka lähellä varmaan kenelläkään ei ole mitenkään erityisen hyvä olla. Kuitenkin tuosta efektistä on olemassa malli, jota kutsutaan leikillään “bändäämiseksi”.

Siinä teini-ikäinen henkilö alkaa jäljitellä idoliaan esimerkiksi pukeutumisessa tai käytöksessä. Vaikka tuo sinällään melko harmiton ilmiö samaistetaan johonkin Rock-bändiin, niin tuota “bändäämistä” kuitenkin havaitaan aivan yhtä paljon myös esimerkiksi liikemiesten keskuudessa. Liikemaailmassa jotkut ihmiset jäljittelevät johtajiaan kaikessa, ja siksi heitä kyllä vähän säälien joskus katsotaan, jos ihmisen pitää kaikessa olla kuin pomonsa. Mutta kuten tiedämme, niin tuon ilmiön näkyvin piirre ei tietenkään ole vaatetuksella huomion hakeminen, vaan idolin käytöksen jäljitteleminen, mikä saattaa tietenkin olla joidenkin mielestä hiukan kiusallista.

Jos ihminen on tullut esimerkiksi järjestelmästä, missä esimies on ehdoton auktoriteetti, niin se näkyy hänen käytöksestään. Ihmiselle oma esimies on tietenkin se, mihin jokainen jossain vaiheessa elämästään samaistuu. Mikäli vanhemmat kasvattavat omaa lastaan niin, että esimiehen sana on laki, niin silloin saattaa tuosta henkilöstä kasvaa karikatyyri, joka mielellään tuputtaa muille omia ratkaisumallejaan.

Eli kaikki mahdolliset asiat pitää tehdä, kuten tuo henkilö sanoo, tai sitten seuraukset saattavat olla hyvin ikävät tuolle alaiselle. Mutta kuten tiedämme, niin aina voidaan sanoa se, että ihminen ikään kuin peilaa ympäristöönsä sitä, millaisia hänen ympäristössään olevat ihmiset ovat olleet. Tuolloin tapahtuu sitä, mistä esimerkiksi Eppu Normaali laulussaan “Baarikärpänen” käsitelee. Herrojen elkeet tarttuvat renkiin, ja ihminen alkaa tietämättään jäljitellä esimiestään omassa käytöksessään.

Se miten nuo esimiehet ovat tuohon henkilöön suhtautuneet näkyy hänen käytöksessään. Jos henkilöltä on vaadittu 100% työtehoa joka paikassa, ja samoin esimies on esitetty hänelle ilmeisesti jotenkin yli-ihmisen kaltaisena, erehtymättömänä hahmona. Silloin tietenkin hän vaatii  myös muilta, sitä mitä häneltä on vaadittu, ja usein tuosta seuraa vielä se, että henkilö on kykenemätön tunnustamaan virheitään. Tuolloin pomot ovat opettaneet häntä niin, että työpaikalla pitää aina olla tehokas, ja myöskään esimies ei tuollaisen henkilön maailmassa tee koskaan virheitä.

Eli opettaminen ei ole aina tahallista, vaan me kaikki ihmiset jäljittelemme omien itseemme auktoriteettiasemassa olevien henkilöiden käytöstä. Joten jos henkilöllä on pitkä lista työpaikkoja, joissa millään ei ole mitään väliä, niin silloin se näkyy hänen käytöksessään.  Tai ainakin hän saattaa olla sellainen, että kun jotain esimerkiksi tehdään pomon edessä, niin silloin tuo henkilö mielellään tekee tehtäviään. Kuitenkin kaikki mitä ei esimies ole näkemässä sysätään muille, koska tuota henkilöä on sitten yleensä opetettu jossain palvomaan silmää.


Mutta aina välillä eteen tulee henkilö, joka ei edes viitsi osallistua mihinkään työpaikan rientoihin. Tuollainen käytös tietenkin on epäsosiaalista, mutta se tietenkin johtuu samasta ilmiöstä kuin “bädääminen”. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että häntä ei juurikaan ole huomioitu työpaikassaan, joka on saattanut kuitenkin olla hyvin pitkäkestoinen. Tuollainen henkilö varmasti on ollut ihan hyvä työntekijä, mutta kuitenkaan hän ei jostain syystä saa koskaan mitään kiitosta tai mitään muuta huomiota. kuin työtehtävänsä.  

Joten miksi hän sitten mihinkään työpaikan yhteisiin menoihin osallistuisi, kun ei siellä kukaan hänen kanssaan muutenkaan ole. Eli tuollainen henkilö kokee sitten varmasti olevansa työpaikan seinäkoriste, jonka asioita ei kukaan muukaan viitsi kuunnella. Näin ollen sitten voi käydä niin, että tuollainen henkilö kokee ihmissuhteiden solmimisen jotenkin turhaksi, joten hän ei sitten mitään muutakaan sosiaalista elämää halua työpaikkansa ihmisten kanssa viettää. Ei näet varmasti ole mukavaa lähteä aina yksin kotiin.

Ja se sitten varmasti saa aikaan sen, että kyseinen ihminen ei edes koe haluavansa hankkia mitään sosiaalisia suhteita. Mutta tietenkin voidaan aina kysyä sitä, että miten kauan hän on sitten ollut syrjäytynyt? Onko syrjäytyminen alkanut jo hänen ollessaan jossain peruskoulussa? Mikä sen sitten on aiheuttanut?

On varmaan ollut vaikeaa mennä mukaan leikkeihin, jos mitään yhteistä ei noiden ihmisten kanssa ole, joten ehkä syrjäytyminen on alkanut joskus paikkakunnan vaihdon yhteydessä. Jos ihminen ei osaa kertoa mitään jännittävää edellisen viikonlopun tapahtumista, niin silloin hän on jotenkin tylsä tyyppi. Tietenkin viikon aikana sovitaan se, mihin tapahtumiin kukin pääsee, joten jos ihminen ei viikolla löydä seuraa, niin silloin hän ei sitä viikonloppunakaan saa.


Se sitten saattaa ajaa hänet syrjäytymisen tielle. Kun hän sitten ylä-asteelle tai johonkin jatko-opintoihin menee, niin silloin hänen on vaikeaa hankkia ystäviä, koska tuollaisen henkilön sosiaaliset taidot eivät pääse kehittymään. Ja koska kukaan ei muutenkaan häntä mitenkään huomioi, niin silloin tällaisesta ihmisestä tulee helposti syrjään vetäytyvä. Eli kun hän ei saa kannustetta sosiaalisten taitojen kehittymiselle, niin hänen on vaikeaa ottaa sitten myöhemmin kontaktia muihin ihmisiin, eikä jatkuva huutaminen tai torjuminen ainakaan hyvää hänen tahdolleen solmia sosiaalisia suhteita tee.

(Philip Zimbardo The Lucifer Effect: How Good People Turn Evil (2007))

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Monday, May 15, 2017

Miksi jotkut ihmiset käyttäytyvät niin kamalan huonosti?



Miksi jotkut ihmiset viihtyvät yksin? Tai miksi jotkut ihmiset käyttäytyvät todella huonosti, ja kun he ovat sitten jossain paikassa, niin tuollaiset ihmiset sitten varmasti huomataan. Se on kysymys, mihin välillä törmään sekä julkisuudessa että omassa elämässäni. Syy tähän voi olla siinä, että henkilö ei koskaan löydä ketään, jolle hän haluaa avautua. Tai sitten kyse on siitä, että henkilö ei halua keskustella jostain asiasta muiden kanssa. Jos toista ihmistä jatkuvasti vähätellään, niin silloin varmasti tulee eteen tilanne, missä sitten häntä ei edes huvita puhua muille mitään. Eikä silloin auta se, että henkilölle hoetaan sitä kysymystä että, miten hänellä menee.


Tällainen tekniikka ei varmasti edistä mitään asiaa ollenkaan, eikä sitten sekään auta toista avautumaan asioista, että paikalle haetaan ikään kuin auktoriteetteja, tai sitten soitellaan hänen työnjohtajilleen, että toinen tarvitsee muka jotain apua. Tuollainen käytös sekä toiminta vain nolaa kyseistä henkilöä, eikä missään nimessä ole asiallista lähteä häntä edelleen eristämään muusta yhteiskunnasta.  On tilanteita, missä auktoriteettien käyttö on sallittua sekä niistä on hyötyä, mutta kuitenkin voidaan sanoa, että missään normaalissa sosiaalisessa kanssakäymisessä ei ole ainakaan mukavaa, jos muista ihmisistä tehdään auktoriteetteja yhdelle perheenjäsenistä.


Kun puhutaan esimerkiksi sosiaalisista taidoista, niin silloin tietenkin niitäkin pitää harjoitella. Eikä sopiva harjoitusympäristö varmaan ole jossain häissä nurkassa istumassa, vaan oikeasti sosiaalisten taitojen harjoittelu vaatii aitoa vuorovaikutusta.Samoin se vaatii tahtoa mennä toisten luokse. Sosiaalisten taitojen oppiminen on samanlaista kuin kaikki muukin oppiminen, eli siihen pitää kannustaa antamalla positiivista palautetta. Näiden taitojen oppiminen on kokonaisvaltaista toimintaa, johon kuuluu muukin kuin vain joku huone, missä istutaan piirissä ja heitellään palloa toinen toiselle. Terveiden sekä tasapainoisten ihmissuhteiden luomiseen kyllä kuuluu myös ravintoloissa sekä konserteissa käyminen sekä se muukin sosiaalinen kanssakäyminen kuin vain “vanhempien ihmisten kunnioittaminen”, mikä kuitenkin on hyvin tärkeää.


Mutta jos kaikki kanssakäyminen muiden kanssa päättyy katastrofiin eli huutamiseen, niin silloin ei varmasti ole tuollainen visiitti esimerkiksi isovanhempien luokse ole miellyttävä kokemus. Ja tuolloin tulee sitten tuolle huutamisen kohteelle sellainen asenne, että “miksi hän edes yrittää käyttäytyä, kun siitä sitten huutamista seuraa joka tapauksessa?”. Jos ihmiselle ei koskaan puhuta mitään tai hänen mielipiteensä ei muita kiinnosta, niin ei häntä sitten varmaan myöskään ei kiinnosta muiden kanssa keskusteleminen. Aito keskusteleminen tarkoittaa myös sitä, että henkilön vastauksia kuunnellaan, sekä niihin annetaan positiivista palautetta. Jos kaikki keskustelut, mitä toisen kanssa käydään ovat luonteeltaan vähätteleviä sekä sellaisia, että toinen on jotenkin alempiarvoinen kuin toinen, niin silloin eivät sosiaaliset taidot pääse kyllä kehittymään.


Miksi toinen aloittaisi mitään keskusteluja, jos häntä sitten vain vähätellään? Ihmisen mieli on kuin lukko, jota ei koskaan saisi pakottaa sellaiseen tilaan, että toista pakolla yritetään muuttaa muiden mieleiseksi. Jos ihmistä aletaan pakottaa johonkin muottiin, alkaa hän sitten etääntyä muista. Tuolloin voidaan kysyä, että miksi ihminen käyttäytyy huonosti? Jos ainoa asia, minkä kautta ihmistä huomioidaan on rankaiseminen, niin silloin tulee eteen tilanne, että ihminen saattaa oikeasti pitää tuollaista kokemusta positiivisena. Ja kaikkein maukkaimpia tilanteita tulee sitten eteen silloin, jos henkilön kysymyksiin ei reagoida koskaan, jolloin hän saattaa joutua herättämään huomiota esimerkiksi silloin, kun tuo henkilö haluaa vessaan.


Jos hän sitten esimerkiksi röyhtäisee pöydässä tai muuten herättää kiusallista huomiota, niin ainakin silloin keskustelu katkeaa. tällä tavoin hän saa sitten jonkun kertomaan, missä vessa sitten on. Tämä nyt ei kuitenkaan varmaan ole mitenkään erityisen mukava tapa tutustua muihin ihmisiin, ja saattaa olla hiukan kiusallista, jos toinen kiroilee tai juo olutta omasta pullosta esimerkiksi lasten kastetilaisuudessa, mutta se saattaa olla ainoastaan yritys saada muut huomioimaan tuon henkilön  itsensä tarpeita. On kuitenkin ihmisiä, joiden tuntomerkkeinä on huono käytös, ja yksi näistä ovat erilaiset luovan työn tekijät. He ovat usein jotenkin huomiota herättäviä ja sama koskee myös esimerkiksi filosofeja, joista monet ovat kuuluisia “pienistä omituisista tavoistaan”, ja tuolloin tietenkin voidaan kysyä, miten näin pääsi tapahtumaan. Filosofiksi ei tulla muutamassa minuutissa, vaan se vaatii hieman panostusta erilaisiin opintoihin. Toisin sanoen se, että henkilö osaa kopioida jonkun Aristoteleen  Nassim Nicholas Talebin tekstejä ei tee hänestä mitään Platonia.


Sen pystyy jokainen meistä tekemään. Filosofian harjoittajan tehtävänä on pohtia sitä, mikä on totuus jostain asiasta arvioiden sitä jokaiselta mahdolliselta puolelta. Tuolloin hän ei pyri tekemään mitään tieteellistä todistusta tai empiiristä tutkimusta jostain asiasta, vaan pyrkii retorisesti esittämään asian niin, että siitä ei löydy virheitä. tällöin tullaan filosofian klassiseen tehtävään, missä pyydetään pohtimaan sitä, miksi jollain professorilla on pöydällään lasillinen vettä?


Arkiajattelussa voimme vain todeta, että pöydällä on lasi vettä, ja mitä se meille kuuluu, mitä professori pöydällään pitää. Mutta kun vastataan filosofian tehtävään, niin silloin siihen pitää vähän enemmän tekstiä saada. Joten voimme lähestyä tätä kysymystä siten, että ehkä professori näyttää tuolla vesilasilla jotain merkkejä opiskelijoille siitä, että edessä on vaikea tentti. Tai sitten hän aikoo puhua paljon, jolloin hänen pitää sitten välillä kostuttaa suutaan. Tai ehkä tuo merkki on se, mikä kertoo muille, että jollain henkilöllä on koevastaukset, ja ne voidaan sitten ostaa. Kyseinen merkki voisi sitten olla myös sovittu merkki siitä, että professoria on uhattu, ja siksi hän on joutunut nuo vastaukset antamaan. Tai ehkä se sitten on vain pöydälle unohtunut lasi, jolla ei muuta merkitystä ole, kuin että siivooja ei ehkä ole tuossa huoneessa sitten käynyt.


Tai ehkä siivoojan tehtäviin ei kuulu pöytien siivoaminen. Toisaalta hän saattaa olla jotenkin rasistinen, jos professori on kotoisin vaikka arabiasta tai sitten syy tähän laiminlyönti voi olla puhtaasti poliittinen. Eli siivooja jättää ikään kuin mielenosoituksellisesti professorin pöydän pyyhkimättä siksi, että hänen pitämänsä taloustiedon tai taloustieteen luento ei ole häntä miellyttänyt. Tai ehkä professorin kehittämä robotti on vienyt puolet tuon alan työpaikoista. Kyseistä pohdintaa voidaan jatkaa loputtomiin, mutta tämä nyt vain on esimerkki siitä, miten filosofinen ajattelu eroaa arkiajattelusta. Samoin voimme vain sanoa, että joidenkin filosofien ajatukset eivät ole mitenkään miellyttäviä.


Yksi niistä suurista ajattelijoista, joiden mielestä väkivaltaa ei saanut käyttää kasvatuksessa on Jean-Jacques  Rousseau (1712-1778), jonka näkemys rankaisusta on hiukan erikoinen. Jos lapsi rikkoi huoneensa ikkunan, niin silloin häntä ei saisi koskaan lyödä, vaan ikkuna jätetään vaikka kuukaudeksi korjaamatta, jolloin lapsi varmaan oppi sen, että koskaan ei saa ikkunoita rikkoa. Toki jos tuo tapahtui monilapsisissa perheissä kuten lastenkodeissa, niin silloin kyseinen lapsi saattoi saada nenilleen siksi, että lunta satoi taloon sisään. Kuitenkin Rousseaun oppi rankaisemisesta oli sikäli perusteltu, että näin ei kukaan voinut ryhtyä sankariksi tämän asian kautta. Ikkunan rikkomisesta seurannutta rangaistusta ei voinut kukaan koskaan silloin väittää Rousseaun taholta tulleeksi yliampuvasti toteutetuksi reaktioksi, eli aiheettomaksi pahoinpitelyksi joka seurasi puhtaasta vahingosta.


Toki joku olisi voinut kysyä niiltä lapsilta, että olisiko mahdollisesti käynyt niin, että lapset heittivät palloa huoneessaan, ja toki jos kaikki lapset olivat sisällä, ja ikkuna rikkoutui niin, että lasinsirut löytyivät huoneesta, niin silloin joku olisi heittänyt pallon ulkoa. Tuolloin saattoi olla kyseessä yritys lavastaa joku noista lapsista syylliseksi tekoon, josta periaatteessa seurasi korvausvaatimus. Rousseaun kasvatusmalli on asia, mitä pidetään modernin kasvatuspsykologian esiasteena, ja sitä kautta on kehittynyt mallioppimisen malli, joka perustelee väkivallattoman kasvatuksen sillä, että lapsi tottuu väkivaltaan, ja vaikka hän ensimmäistä selkäsaunaa pelkää, niin silti tuo lapsi sitten alkaa tottua siihen, että häntä lyödään.


Kyseisestä tavasta sitten seuraa tilanne, missä hän oppii sen, että heikompaa saa alistaa sekä hakata. Tuloksena on sitten jotain aivan sanoinkuvaamattoman kammottavaa, jos tuollainen ihminen sitten tulee töihin vanhainkotiin tai vastaavaan paikkaan, jolloin hän siirtää oppimansa käytösmallin noihin avuttomiin ihmisiin. Syy miksi ruumiillinen kuritus on kiellettyä johtuu siitä, että me kaikki menemme sitten myöhemmin vanhainkotiin, ja siellä ei varmaan ole mitenkään mukavaa olla, jos hoitaja on sitten kokenut toistuvaa fyysistä pahoinpitelyä, minkä kautta hän on oppinut, että avuttomia ihmisiä saa hakata. Ja tämä muuten tarkoittaa sitä, että tuollainen ihminen, joka on kokenut väkivaltaa kotonaan käyttää sitä usein omaa perhettään kohtaan.

Tuon asian takia pitää perheväkivaltaan suhtautua todella vakavasti. Näet jos ihminen pahoinpitelee lapsiaan tai vaimoaan, niin hän siirtää tuon käytösmallin eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Kuten eräs Neuvostoliiton tiedeakatemian työntekijä asian ilmaisi, niin tuollainen sosiopaattinen käytös periytyy. Tässä tapauksessa kansanomainen ilmaisu kuuluu “kusipäiden lapsista tulee kusipäitä”. Se tarkoittaa sitä, että periytyminen ei ole näissä tapauksissa geneettistä, vaan se tapahtuu mallioppimisen kautta, ja siksi perheväkivalta pitää saada loppumaan.

http://huonostikayttaytyvamies.webnode.fi

Wednesday, February 15, 2017

Mietteitä siitä kannattaako meidän muokata perimäämme vai ei, ja vaikka vastaamme mitä hyvänsä tähän kysymykseen, niin tuloksena on ongelmia


Elokuva ”Species” tai ”Peto” on oikeastaan hyvin paljon samanlainen tieteistarina, kuin mitä esimerkiksi Carl Saganin teoksen pohjalta tehty ”Ensimmäinen yhteys” on. Mutta toisin kuin ”Ensimmäisessä yhteydessä” niin ”Pedossa” tietenkin on synkkä pohjaväre. Siinä ihmiskunta on saanut yhteyden toiseen sivilisaatioon, joka lähettää sitten meille tiedon siitä, kuinka valmistetaan keinotekoinen DNA-pätkä, mikä liitetään viruksen avulla meidän ihmisten perimään. Tuo liittäminen tapahtuisi sikiön ollessa blastulavaiheessa, jolloin virus liittyy kaikkiiin soluryhmiin, mitä ihmisen kehossa on.

Kyseisessä elokuvassa tietenkin tuo DNA-pätkä liitetään ihmiseen, ja silloin alkaa tapahtumaketju, mikä johtaa useiden ihmisten kuolemaan. Tässä vaiheessa voidaan huomauttaa, että SETI-ohjelman tutkijoilla pitäisi olla erittäin hyvät paperit, ja ei kovin lahjakas ihminen tarvitse olla kyseessä, kun hän tajuaisi, että esimerkiksi oman perimämme muuttelu sitten saa aikaan sen, että tutkijaryhmä kerjää oikeasti ongelmia. Mutta onneksi tämä "Species"-elokuva on vain mielikuvituksen tuotetta, eikä sillä toivon mukaan ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Eli tämä kirjoitelma on vain pohdintaa siitä, mitä vastuuton geeneillä leikkiminen voisi saada aikaan.

Kun mietitään tuon kokeen realistisuutta, niin silloin kyllä itselleni tulee mieleen sellainen kysymys, että kuka tiedemies oikeasti ryhtyisi tutkimaan jonkun DNA-pätkän toimintaa liittämällä se planeettamme vaarallisimpaan sekä älykkäimpään lajiin. Varsinkaan kun tuo humanoidi ei hänelle varmaan ole kuitenkaan kertonut täsmällisesti sitä, mitä tuo DNA-pätkä sitten tekee oliossa, mihin se on siirretty. Tuossa elokuvassa tietenkin vilisee hallituksen agentteja sekä muita vastaavia henkilöitä, ja sitten eräänä päivänä koe päätetään lopettaa.

Tuolloin hallituksen agentit määräävät koekaniinina käytetyn olion tuhottavaksi, jonka jälkeen elokuva muuttuu varsin mielenkiintoiseksi, koska nuo agentit tietenkin käyttävät olion tuhoamiseen kaasua. Kun mietitään tuota tappovälinettä, niin silloin kyllä varmasti alkaa jokainen ihminen hiukan hymyillä, koska tuo määräyksen antaja ei varmasti ole koskaan ajatellut, että tuo olio voisi olla immuuni esimerkiksi hermokaasuille tai syanidille.

Monet ihmiset eivät varmaan ole koskaan miettineet sitä, että esimerkiksi Kobrat sekä merikäärmeet kehittävät oikeastaan samaa myrkkyä, mikä on hermokaasun vaikuttava ainesosa. Sen takia on eläimiä, joihin ei tuo botoksiini-niminen hermomyrkky vaikuta ollenkaan. Ja silloin ei tietenkään myöskään esimerkiksi VX- tapa noita olioita. Kun taas puhutaan syanobakteereista, niin niiden tiedetään olevan immuuneja esimerkiksi syanidille. Syanidi vaikuttaa ihmiseen siten, että se estää solujen hapen saannin, jolloin uhri kuolee erittäin nopeasti. Kuitenkin jos puhutaan siitä, että joku oikeasti tekisi tällaisia kokeita, missä ihmisalkioon siirretään täysin outoja DNA-paloja, niin uskoisin, että he eivät tätä koetta mitekään erityisen kevyin mielin tekisivät.

En usko että tuota DNA-pätkää muutenkaan lähdettäisiin tuottamaan missään laboratoriossa, koska itseasiassa kaikki maailman DNA-pätkät ovat viruksia. Jos ihmisen tai minkään muun eliön perimää lähdetään muuttelemaan tieteen nimissä, niin tuloksena voi olla olento, joka käyttäytyy hieman eri tavalla, kuin mitä on totuttu näkemään, ja vaikka tuossa elokuvassa tietenkin kyse on kauhuolennosta, niin kuitenkin voidaan sanoa niin, että ihmisen toiminta varmaan edesauttaisi tällaisen hyvin ikävän tilanteen syntymistä. Näet uskoisin itse että jokaisella lajilla on tietenkin myös jonkinlainen itsesuojeluvaisto, mikä sitten varmasti ilmenee vihan tunteena noita ihmisiä kohtaan, jotka ovat sitä halunneet vahingoittaa. Tällä tarkoitan sitä, että tuo ihmisen luoma olio varmasti käyttäytyy sen jälkeen vihamielisesti meitä kohtaan, ja tietenkin pelko ilmenee myös luonnossa aggressiona.

Esimerkiksi käärme voi iskeä isompaa eläintä peloissaan, vaikka se ei tätä muuten söisikään, ja se johtuu siitä, että tuo eläin pelkää toisen vahingoittavan sitä. Vaikka miten haluaisimme olla luomakunnan herroja, niin silloin tietenkin pitää silti muistaa sellainen asia, että mikään eläin ei tuolla luonnossa ole sitä varten, että muut söisivät sen. Toki joillakin eläimillä on sellainen tapa, että niiden toukat voivat käyttää niiden ruumista ravintonaan tai koiras syödään perittelun päätteeksi, jotta rukoilijasirkkanaaras saa tarvitsemaansa proteiinia munintaa varten. Tai jotkut etanat sitten antavat jonkun lokin syödä itsensä, ja niitä ympäröivä limakerros sitten suojaa tuota pientä eläintä lokin vatsahapoilta.

Ja sitten tuo etana matkustaa ikään kuin vapaamatkustajana tuon lokin sisällä, ja jos se sitten haluaa pois, niin tietenkin botoksiini tai joku maksamyrkky varmasti saavat tuon lokin laskeutumaan Mutta varsinaisesti mikään eläin ei tarjoile itseään puhtaasti ravinnoksi toisille eläimille. Kun puhutaan tuon elokuvan juonesta, niin tietenkin tuo olio tappaa ihmisiä, mutta toki tuossa toiminnassa on paljon itse aiheutettua väkivaltaa. Jos taas tuollaista elokuvaa ajatellaan puhtaasti tieteelliseltä kannalta, niin niiden esittelemä tiedemiestyyppi on erittäin lapsellinen tai huonosti koulutettu, koska mitään perimän muuttamisia ei pidä lähteä tekemään, jos ei olla varmoja siitä, mitä tuollainen DNA-pätkä sitten tekee ihmisen tai jonkun muun lajin käytökselle.

On olemassa esimerkiksi kasvissyöjiä, jokta purevat suuttuessaan, vaikka eivät pureman kohdetta muuten söisikään. Yksi näistä on rotta, joka nurkkaan ahdettuna hyökkää vaikka karhun päälle, vaikka ei tätä muuten ravinnokseen käytä. Mutta kuonon päähän tuleva purema ei varmaan kontiosta mukavalta tunnu. Kuitenkin voidaan tehdä kauhuelokuva sellaisesta tilanteesta, missä joku tiedemies jalostaa geeniterapian avulla lihaa syövän rotan.

Eli hän liittää näädän hampaiden sekä käytöksen määräävän geenin rottiin, ja käy niiden avulla rottasotaan. Siinä voi sitten jollekin tulla itku, kun tuollainen supersosiaalinen näätälauma lähtee liikkeelle. Tällainen käsikirjoitus voidaan tietenkin julkaista myös esimerkiksi ”Like”-kustantamon toimesta. Siinä sitten nälkäinen rottalauma muuttaisi kaupungin maanpäälliseksi helvetiksi, jossa olo on kuin teurastamolla. Tuossa elokuvassa esitellään muuten geenimanipulaation avulla luotu superhiiva, joka syö pari tutkijaa laboratoriossa.

Muuntolajisten eliöiden luominen on vaarallista, koska niitä usein hyljeksitään luonnossa. Se tietenkin vahvistaa epäsosiaalista käytöstä, ja kun puhutaan tilanteesta, missä joku geeni saa aikaan sen, että esimerkiksi kasvissyöjä hyökkää jonkun muun eläimen kimppuun, niin silloin tietenkin unohdetaan se, mitä tuo sama geeni tekee esimerkiksi ihmisen kaltaisessa lihansyöjässä. Kasvissyöjä ei käytä puremaansa muuta kuin itsepuolustustilanteessa, mutta lihansyöjä metsästää hampaillaan, joten tuollainen geeni voi saada aikaan sellaisen asian, että lihansyöjästä tulee väkivaltaisempi.

Kuitenkin ihminen on planeettamme kehittynein sekä väkivaltaisin laji, joka sitten varmasti osaa itseään puolustaa. Vaikka tällainen ihmisen perimän muuttaminen on tietenkin moraalisesti väärin, niin tietenkin esimerkiksi Pentagon varmasti on kiinnostunut sotilaasta, joka on immuuni hermokaasuja vastaan sekä vahvempi ja nopeampi sekä älykkäämpi ja ryhmätyökykyisempi kuin muut maailman sotilaat ovat.

Sen takia puhutaan siitä, että USA:n ja venäjän asevoimilla on laajoja geneettistä perimää koskevia tutkimuksia, joiden avulla pyritään luomaan täydellisiä sotilaita, joiden avulla nuo laitokset sitten pyrkivät luomaan ideaalisia sotilaita, joilla ei olisi vaikeuksia totella saamiaan käskyjä. Esimerkiksi MONTAUK-ohjelmassa epäillään testatun ihmisen geneettisen perimän muuttelua, niin että saadaan aikaan tehokkaaseen sekä kurinalaiseen ryhmätoimintaan kykenevä olento, joka pystyy sitten myös itsenäisesti hoitamaan saamansa tehtävät kuten ne halutaan hoidettavan.

Tuesday, February 14, 2017

Mietelmä sosiaalisesta polarisaatiosta eli halusta nähdä kaikki asiat vain oman itsen kannalta edullisessa valossa.


Yhteiskunnallinen polarisaatio tarkoittaa kyvyttömyyttä nähdä asioita muiden kuin oman itsen sekä havaitsijan itsensä kaltaisten tahojen näkökulmasta. Ihminen on erehtyväinen, ja sen tähden me emme kykene koskaan täydellisesti analysoimaan saamaamme informaatiota. Sen takia me sitten ikään kuin katsomme maailmaa niiden ruusunpunaisten lasien läpi. Toisin sanoen olemme ikään kuin aina valmiita suodattamaan pois tietoa, mikä on meistä jotenkin sellaista, minkä koemme kiusallisena meille itsellemme. Ei ole helppoa sanoa olevansa joskus väärässä.


Sen takia meillä kaikilla on jonkinlainen defenssimekanismi sellaista tilannetta ajatellen, että huomaamme olevamme täysin hakoteillä jotain ongelmia ratkoessamme. Tuolloin joku saattaa rynnätä keittiöön tekemään voileipää, kun hän huomaa helpolta vaikuttavan ongelman olevan jotenkin liian vaikea. Sama tapahtuu joskus, jos perheen päällikkö on häviämässä shakkipeliä jollekin pikkulapselle. Silloin taktiikka muuttuu sellaiseksi, että henkilö ryntää suoraan keittiöön ja alkaa keittää kahvia.


Tuolloin koko shakkipeli on yllättäen muuttunut merkityksettömäksi, ja taktiikan opettaminen ei sitten enää kiinnostakaan tuota henkilöä. Se on sikäli erittäin merkillinen asia, että äsken tuo henkilö on paasannut keskittymisestä sekä shakin ylevyydestä koko maailmalle. Kuitenkin kesken peliä tulee yllättäen eteen tilanne, missä tuo häviölle jäänyt aikuinen sitten unohtaa tuon pelin ylevyyden, ja lähtee samantien keittämään kahvia, kun hän ei enää sitten olekaan täysin ylivoimainen vastustaja jollekin kymmenvuotiaalle shakkimestarille. Kuitenkaan normaalisti ihminen ei tuossa tilanteessa ajattele sitä, että tuo lapsi on aikuista parempi.


Me kaikki ajattelemme yksinkertaisesti, että aikuinen on aina lasta parempi, koska meidät on ikään kuin kasvatettu tällaiseen ajattelutapaan, mikä johtaa juurensa Raamatusta ja kymmenestä käskystä, joista yksi on “kunnioita isääsi ja äitiäsi”. Joillekin henkilölle sitten on tullut varmasti mieleen sellainen asia, että myös tämä käsky käsitetään usein siten, että vanhemmille henkilöille on jotenkin kohteliasta hävitä shakkipeli tai vastaava.


Tuolloin ihmisen ajattelutapa ikään kuin jalostuu sellaiseksi, että vanhemmat ovat aina oikeassa. Kun puhutaan siitä, että jossain perheessä olisi sellainen tapa, että vanhemmat voittavat aina korttipelit ja kaiken muun, niin se saattaa vaikuttaa aluksi hyvin aikuisia mairittelevalta kasvatusmetodilta, missä nuoria ikään kuin opetetaan kunnioittamaan vanhempia pakottamalla näitä häviämään kaikessa aikuisille.


Tästä tavasta kuitenkin voi seurata erittäin koominen tilanne, kun tuo lapsi sitten muuttuu vanhemmaksi, ja alkaa harrastaa jotain lajia. Näet jos hänelle on opetettu niin, että vanhempi henkilö on se auktoriteetti, mitä ryhdytään tottelemaan, niin voi käydä sellainen asia, missä henkilö saattaa alkaa ottaa käskyjä vastaan vastapuolen pelaajilta. Yksi koomisimmista tilanteista, mitä ihminen voi oikeastaan kadulla nähdä ovat erilaiset puliukot, joiden maailmassa on aina opetettu ilmeisesti niin, että vanhempaa henkilö pitää kunnioittaa, ja se aiheuttaa sellaisia asioita, mitä emme voisi sanoin kuvailla. Noissa piireissä yleensä tuo käsitys kunnioituksesta on sellainen, että jengin johtajaa pitää aina palvella. tai sitten hän rankaisee kavereitaan glykolilla.


Temppu muuten tehdään niin, että tuo viinapullo käytetään aina jengin johtajan kautta, ja se viedään hetkeksi piiloon glykolin lisäämistä varten, ennen kuin hän laittaa sen kiertoon.  Eli tämä sitten kertoo jotain tuon ryhmän käsityksestä ovelista rikoksista. Kun mietitään tuota kunnioitusta esimerkiksi robotiikan kannalta, niin silloin tietenkin asetutaan tilanteeseen, missä opponentti eli robotti tekee kaiken mitä ohjelmoija sen ohjelmistoon, ja jos robotin elektroniseen sanakirjaan ei olla ohjelmoitu sanaa “tapa”, niin se ei tuota käskyä tottele.


Kuitenkin robottien väärinkäyttö pitää estää, joten niissä pitää olla sellainen ohjelmisto, mikä raportoi esimerkiksi viranomaisille, jos henkilö yrittää komentaa robottia tekemään kiellettyjä asioita. Mutta jos ohjelmoija on tuon sanan sinne laittanut, sekä ohjeet siitä, miten tuo operaatio suoritetaan, niin silloin on koneen käskijä todella pahoissa vaikeuksissa, jos hän ei ymmärrä mitä on tekemässä. Noiden nykyaikaisten robottien käskyttäminen perustuu puheeseen, ja samanlaiseen ohjelmistoon, mitä käytetään esimerkiksi kännyköiden “puheesta tekstiksi”-sovelluksessa. Ja tietenkin se mahdollistaa robottien tehokkaan käskyttämisen. Vaikka robottien ohjelmoijat aina haluaisivat tehdä roboteistaan sellaisia, että ne eivät vaaranna ihmisten turvallisuutta, niin ohjelmistoja voidaan aika muutella.


Kun keskustellaan esimerkiksi robottien moraalisesta sekä laillisesta toiminnasta, niin aina löytyy ihmisiä, jotka haluavat tehdä rikoksia.  Ihmisen vahingoittaminen on varmasti asia, mikä on tulevaisuuden robotilta kielletty. Kuitenkin noissa koneissa voi olla käytössä “varjoprotokolaksi” kutsuttu ohjelmisto. Tuo ohjelmisto mahdollistaa sen, että jos robottia käytetään eliminointiin, niin se toimii aivan normaalisti niissä tehtävissä, missä sen pitääkin toimia. Kohteen saapuessa paikalle kyseinen laite kääntää hyökkäysohjemiston päälle,ja terminoi kohteen.  


Mutta kuten tiedämme, niin robotti ei oikeastaan ajattele itse, vaan se suorittaa vain niitä toimintoja, joita sen ohjelmoija haluaa sen suorittavan. Kyse ei ole siitä, että olisi mitenkään moraalista laittaa robotti tappamaan ihmisen puolesta, vaan siitä että esimerkiksi pankkiryöstö olisi helppoa teettää roboteilla. Kun mietitään robotiikkaa esimerkiksi historiallista perspektiiviä vasten, niin robotit ovat tulleet taistelukentille, kotiapulaisiksi ja muihin vastaaviin tehtäviin jäädäkseen. Joten tulevaisuudessa myös rikollisilla varmasti on käytössään robotteja, joiden avulla he sitten ryöstelevät pankkeja tai muita paikkoja.

Eli pankkiin voi lennähtää pari nanohelikopteria, joista toinen roikottaa säkkiä, ja toinen tähtää henkilökuntaa konepistoolilla, ja kaiuttimen kautta sitten ihmisiä  käskytetään täyttämään säkki rahalla. Tulevaisuuden pankkiryöstö voi myös olla sellainen, että tuollainen muunneltu siivousrobotti ryntää konetuliase kädessään tietokonepankin operaattoreiden saliin, ja sitten komentaa heitä siirtämään rahoja joillekin toisille tileille. Kun puhutaan robottien toiminnasta yhteiskunnassa, niin tietenkin myös järjestysmiesten sekä henkivartijoiden tehtävissä, ja tuolloin olisi tietenkin hyvä, että niillä olisi sitten yksinkertaistettu komentokieli. Jos robotti ei kykene väkivaltaan, niin sen käyttö esimerkiksi henkivartijana on täysin tehotonta. Karrikoiden voidaan kysyä, että mitä kukaan tekee henkivartijalla, joka ei ammu takaisin.

marxjatalous.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....