Miksi psykopaatti on vaarallinen?

(Kuva 1)

Kimmo Huosionmaa

Psykopaatteja kannattaa varoa. He voivat olla hyvin vaarallisia ihmisiä. Jos tuttavapiiriin kuuluu psykopaatti, niin hän ei varmaan ole sellainen “mukava ihminen”, kuten varmaan kaikki tietävät. Mutta kun sitten mietitään sitä, millainen psykopaatti oikeastaan on, niin kaikissa lääketieteen kirjoissa korostetaan heidän miellyttävyyttään sekä sitä, kuinka nämä henkilöt soluttautuvat toisen ihmisen kaveripiiriin, ja sitten eristävät tämän muusta maailmasta. Tässä tekstissä psykopaatista käytetään myös nimeä sosiopaatti, joka on oikeastaan se kuuluisa “sarjamurhaaja”, eli sosiopaatti ei tarkoita aivan samaa, mutta on kuitenkin läheistä “sukua” tälle persoonallisuushäiriölle.

Mikäli käy niin, että tuollaisen henkilön lähipiiristä sattuu joku haluamaan pois, niin silloin kannattaa muistaa muutamia asioita tällaisen ihmisen ajatusmaailmasta. Yksi niistä on sellainen, että siinä tällainen psykopaatti pitää aina yhden pariskunnan lapsista luonaan, että jos hän kokee pettymyksen, niin silloin saattaa tuolle lapselle tapahtua jotain. 

Ja yksi psykopaatin tuntomerkeistä on juuri sellainen asia, että hän ikään kuin varoittaa siitä, että jos häntä ei totella, niin silloin saattaa jotain tapahtua. Samoin psykopaattien kanssa pitää olla todella varovainen, koska tuollainen persoonallisuushäiriötä sairastava ihminen saattaa suunnitella esimerkiksi hyvin vakavia rikoksia, ja noilla ihmisillä ei ole mitään omaatuntoa sellaisen asian suhteen kuin väkivalta. 

Hän saattaa esimerkiksi pyytää entistä puolisoaan tuomaan hänelle vaikkapa taskuveitsen. Eli tuo henkilö soittaa puhelun, missä hän pyytää puolisoaan tuomaan jonkun “isältä perityn” taskuveitsen mukanaan, ja kun puoliso ottaa sen taskustaan, niin silloin haulikko pamahtaa. Tuosta asiasta on monia erilaisia variaatioita, kuten esimerkiksi sellainen, missä vihamies houkutellaan jonkun talon pihaan kirves kädessään. 

Talon sisällä odottaa joku haulikon kanssa. Tuo tietenkin on murha, mutta sen osoittaminen on vähän hankalaa. Kun ajatellaan sosiopaatin mielenliikkeitä, niin silloin tietenkin pitää muistaa sellainen asia, että tuollainen ihminen on keskivertoa älykkäämpi sekä myös tätä kautta vaarallisempi kuin keskiverto ihminen. Mutta yksi ero tällaisessa ihmisessä on meihin muihin verrattuna. 

Sosiopaatilla ei ole mitään tunne-elämää, ja oikeastaan toinen ihminen on hänelle vain objekti. Eli sosiopaatti ei tee mitään eroa esimerkiksi sen kanssa ampuuko hän vaikka taulua vai ihmistä. Eikä hänellä ole sosiaalista omaatuntoa muunkaan väkivallan suhteen. Tämän takia tuollainen ihminen on hyvin vaarallinen, varsinkin jos joku sitten käy häntä kohtaan väkivaltaiseksi. Tuo on sellainen syy, että se oikeuttaa psykopaatin surmaamaan toisen ainakin tämän omasta mielestä. 

Kun puhutaan noista psykopaateista, niin tässä pitää sitten sanoa sellainen asia, että mikään diagnoosi ei automaattisesti oikeuta sulkemaan ketään mihinkään laitokseen. Se tarkoittaa sitä, että kuka vain voi väittää toista psykopaatiksi, ja jotkut tekevät tätä, kun ovat saaneet sitten nenilleen tappelussa. 

Tällainen diagnoosi sitten muka oikeuttaa toisen ihmisen hakkaamisen, ja vaikka tässä on naisten oikeuksista puhuttu paljon, niin silloin tällöin tulee eteen tilanteita, missä nainen syyttää miestään pahoinpitelystä ilman syytä. Tai tietenkin myös aviomies voi sanoa, että tämä entisen vaimon uusi miesystävä sitten on häntä käynyt hakkaamassa. 

Lähteet:

https://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/miten-psykopaattia-kasitellaan-ei-mitenkaan-sanoo-aiheesta-kirjan-kirjoittanut-thomas-he-ovat-saalistajia/6753530#gs.XST1AJg

Kuva 1:

http://ak7.picdn.net/shutterstock/videos/2569847/thumb/1.jpg

https://vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Mallioppiminen sekä ammateissa toimiminen ja psykiatrisiin potilaisiin kohdistuvien stereotypioiden ongelmat hoidon kannalta

Anthony Hopkins fiktiivisen sarjamurhaajan
Hannibal Lecterin roolissa elokuvassa
"Uhrilampaat" (The silence of the lambs)
1991

Mallioppiminen on ihmisen aivotoimintaan liittyvä prosessi, jossa hän jäljittelemällä oppii muilta ihmisiltä käytös- sekä tapamalleja. Kun puhutaan siitä, että sairaanhoitaja tai poliisi käyttäytyy ammatilleen sopimattomasti, eli pahoinpitelee perhettään tai potilaitaan, niin silloin pitää pysähtyä miettimään sellaista asiaa, että kuka sanoi hänelle, että noin saa tehdä? Kun puhutaan tässä sosiaalisessa mediassa levinneistä kuvista, missä sairaanhoitaja pahoinpitelee dementiaa sairastavaa henkilöä, ja samoin mediassa ollutta kirjoittelua siitä, että esimerkiksi poliiseja on erotettu perheväkivallan tai juopumuksen takia, niin silloin kyllä voidaan sanoa niin, että joku on näitä henkilöitä kasvattanut siihen, että heikompaa ihmistä saa lyödä kuin vierasta sikaa.

Normaalissa tilanteessa ihminen hiukan ajattelee, että häntä kyllä tullaan epäilemään, jos esimerkiksi jossain potilaassa on jatkuvasti mustelmia tai sitten hänen vaimonsa on jatkuvasti pelokas, ja ikään kuin pelkää muita ihmisiä. Virkamiehen harjoittama kotiväkivalta tulee yleensä ilmi juuri siitä, että joku lapsi pelkää poliisia tai sairaanhoitajaa. Silloin pitää ryhtyä miettimään sitä, että onko jossain tehty virheitä, eli onko jokin asia tuon henkilön lähipiirissä sellainen, mikä saa hänet pelkäämään poliiseja tai sairaanhoitajia. Kun ihminen pienenä opetetaan pelkäämään jotain asiaa, niin vanhemmiten hän sitten muuttaa pelon vihaksi.

Jos ihmistä on uhattu esimerkiksi sairaanhoitajien tai poliisien taholta, niin silloin hänen elimistönsä ikään kuin alkaa pitää noita virkapukuja vihollisena, jolloin erittyy adrenaliinia sekä syntyy vihatiloja, joissa henkilö kohdentaa vihaansa noihin ahdistavaksi kokemiinsa henkilöihin. Jos henkilö kokee esimerkiksi poliisin jotenkin vaaralliseksi, niin silloin tuollainen poliisin pahoinpitelemä henkilö on vaarassa käyttää esimerkiksi ampuma-asetta heihin, kun nämä henkilöt tulevat pidättämään häntä. Silloin tulee otsikoita lehtiin, ja ikäviä oikeudenkäyntejä joissa puidaan syytä poliisin ampumiseen. Ja aina kun henkilö ampuu poliisia, niin silloin tietenkin voidaan kysyä ihan oikeasti, että mitä hän oikeastaan sitten kuvitteli tekevänsä, ja miten hän kyseisestä rikoksesta kuvitteli pääsevänsä vapaaksi. Puhuttaessa sosiopaattisen persoonallisuuden kehittymisestä jo alle kouluikäisenä, niin se ei varmasti mitenkään liity siihen, että henkilö on kotonaan ikään kuin eristetty muista ihmisistä. Ja se että esimerkiksi elokuvissa "Uhrilampaat"ja "Isäpuoli" psykiatriset potilaat kuvataan jotenkin kammoottavampina, kuin mitä he oikeastaan ovatkaan.

Itseäni alkoi jossain vaiheessa mietityttämään sellainen asia, että miksi potilasjärjestöt eivät puuttuneet noihin elokuviin, vaikka niissä mustamaalataan psykiatrisia potilaita melko raa-alla tavalla. Ja ainahan joku voi laittaa jonkin noista filmeistä pyörimään, ja todeta jälkeen päin, että "tuollaisia nuo hullut ovat", ja ikäänkuin sitten pitää noiden elokuvien luomaa streotyyppistä hullua jotenkin todenmukaisena hahmona. Se että potilasjärjestöt eivät noista elokuvista nostaneet mitään haloota kuitenkin on mielestäni tragikoomista, kun esimerkiksi parkinson- sekä epilepsialiitot nostavat haloota jokaisesta rappikappaleesta.

Jos ihminen ei saa positiivista vastiketta tunteilleen, niin hän ei niitä edes osaa enää näyttää muille. Vankimielisairaalan ylilääkäri sanoo, että noille lapsille voidaan antaa apua, jos siinä ollaan sitkeitä, mutta kuten monesti muutenkin voisin sanoa, että monissa tapauksissa tuo "me haluamme auttaa noita nuoria" on jäänyt ikävä kyllä aivan pelkäksi sanaksi. Yleensä psykiatristen potilaiden omaisia halutaan kauheasti auttaa sekä tukea, mutta jostain syystä potilaat itse jäävät vaille tukea. Jos puhutaan siitä, että moni vanki on psykoosissa, niin sitä en kyllä yhtään ihmettele, koska vankila on pelottava paikka, ja varsinkin jengeihin kuuluneet rikolliset ovat kokeneet valtavan voimakkaan hermopaineen, mutta kun puhutaan psykootikon kohtelusta, niin itse kyllä hiukan sitä ihmettelen. Eli psykoottiselle ihmiselle sanotaan usein vain se, että hän on psykiatrisessa  sairaalassa, ja mitään muuta ei hänelle sitten enää kerrota.

Mutta lepositeisiin kuitenkin laitetaan, ja piikkiä isketään takapuoleen. Kun puhutaan siitä kohtalosta, minkä moni psykiatrisen sairaalan potilas sitten kokee, niin voin sanoa että moni heistä sitten jää täysin yksin asumaan, koska lähipiiriä pelotellaan heidän käytöksestään. Kun puhutaan psykiatrisesta sairaudesta, niin silloin käy niin, että potilasta itseään ei tukitoimissa oteta mitenkään huomioon, ja totuuden nimessä voidaan hyvin kysyä, että kuvitteleeko kukaan, että esimerkiksi oman lapsensa surmaan syyllistyneen henkilön onnistuu koskaan palata täysin yhteiskuntakelpoiseksi ihmiseksi muiden silmissä? Eli kuten olen äsken kirjoittanut, niin todellisuudella sekä teorialla on paljon eroa myös psykiatrian kivisellä saralla. Psykiatristen potilaiden kohdalla käy usein niin, että he tuntevat itse, että heitä ei kotona enää kaivata, enkä itse usko että heidän onnistuu entisten ystäviensä luokse koskaan enää palata. Vammaisten ja syöpäpotilaiden kanssa kyllä varmasti ollaan, koska he ovat jotenkin "edustavampia" kuin vankimielisairaalaan suljetut henkilöt, joita moni pitää rikollisina, ja he varmasti ovat tehneet kammottavia asioita.

pseudotiedetta.blogspot.fi