Miksi kuolinsyytä ei olla viitsitty tutkia joka kerta, kun psykiatrinen potilas on menehtynyt sairaalassa?

Lapinlahden sairaala
Kuva 1

Kimmo Huosionmaa

Skitsofrenia on erittäin invalidisoiva sairaus, mutta kuten kaikki tietävät, niin se ei ole aivan niin paha asia, kuin mitä ihmiset usein kuvittelevat. Tuohon sairauteen liittyy paljon sellaista mystiikkaa, mitä varmasti voidaan pohtia monissa ohjelmissa, eikä skitsofreenikon kohtelu valtion ylläpitämissä sairaaloissa ole aina sitä, mitä sen pitäisi olla. Kuitenkin kun puhutaan siitä kuinka invalidisoiva tuo sairaus oikeastaan on, niin silloin tietenkin olisi hyvä tietää, millainen skitsofrenia tuolla potilaalla on. 

Kun puhutaan skitsofreniasta, niin aina silloin tällöin pitää ihmisiä muistuttaa, että se on ollut aina välillä esimerkiksi Gestapossa tai NKVD:ssä poliittisen pidätyksen peitenimi, millä estettiin ihmisiä puhumasta tämän pidätettävän kanssa, sekä pidettiin huoli siitä, että tuon henkilön todistajanlausunto menetti arvonsa. Eli sitä käytettiin toisinajattelijoiden hiljentämiseen, jotta he eivät olisi voineet enää agitoida valtiota vastaan. 

Noiden ihmisten hiljaisuus taattiin antamalla heille syfilis-bakteeria sisältävä injektio, jolla saatiin aikaan infektio, mikä tuhoaa ihmisen aivot sekä aiheuttaa mielisairautta. Samoin joissakin tapauksissa sitten kokeiltiin ihmisen omia viljeltyjä soluja, joista oli säteilyttämällä tehty syöpäsoluja, ja noita soluja sitten laskettiin uhrien verenkiertoon. Tilanne oli joka tapauksessa sellainen, että se johti henkilön kuolemaan, koska hoitoja ei haluttu antaa, ja tuskinpa ennen penisiliiniä olisi kukaan edes voinut tuota sylistäkään parantaa. 

Aikoinaan tuota sairautta käytettiin esimerkiksi natsien hallitsemilla alueilla siihen, että henkilö määrättiin mielisairaalaan, ja teloitettiin eli murhattiin hirviömäisessä “eutanasia” eli “Aktion T-4” ohjelmassa, missä potilaita surmattiin sekä käytettiin säälittä ihmiskokeissa, joita määrättiin esimerkiksi Gestapon ylilääkärien Viktor Brack, Karl Gebhart sekä Hermann Paul Nitschen toimesta. Noissa kokeissa kuoli tuhansia ihmisiä, ja tiedetään että esimerkiksi penisiliiniä kokeiltiin ihmisiin USA:n valtion mielisairaaloissa, ennen kuin se otettiin käyttöön. 

Kuitenkaan ei koskaan olla mainittu sellaista asiaa, että esimerkiksi arvostettu psykiatri Dr. Skinner teki USA:ssa käyttäytymistä koskevia kokeita psykiatrisilla lapsipotilailla, joista yhden hän opetti pelkäämään pehmoleluja. Varmasti myös muualla on lääkevalmisteita testattu potilailla, ilman että nämä ovat saaneet tietää asiasta, ja onhan kerran potilaiden hammastahnaan lisätty plutoniumia, jotta saadaan selville, aiheuttaako tuo aine syöpää vai ei.  

Kun puhutaan siitä, että psykiatrisilla potilailla on kautta aikojen ollut melko huono oikeudellinen asema, koska heitä ei olla haluttu uskoa oikeudessa, vaikka jotkut ovat tehneet juttuja esimerkiksi huonosta kohtelusta. Samoin mielisairaaloiden lääkäreiden oli aikoinaan helppo uskotella potilaiden omaisille, että heidän omaisensa oli harhojen vallassa tehnyt vastarintaa tai vahingoittanut itseään, ja siitä oli sitten tullut ne nirhaumajäljet tai mustelmat. Kun puhutaan siitä, miten psykiatrisia potilaita käsitellään esimerkiksi elokuvissa, niin silloin tällöin kyllä ihmetellyt, että millaisia nämä psykiatristen sairaaloiden potilasasiamiehet sekä heidän järjestöjensä lakimiehet ovat, kun televisio täytyy kaiken maailman Hannibal Lectereistä, jotka sitten syövät uhrejaan? 

Ja miksi esimerkiksi parkinson-liiton edustaja alkaa jo pienistä vitseistä sitten tehdä numeroa siitä, kuinka heitä aletaan leimata. Kuitenkin psykiatrisia potilaita saa muka sitten leimata todella ikävällä tavalla. Kun keskustellaan näistä asioista, niin alla oleva dokumentti kertoo vain yhdestä tapauksesta, mikä koskee näitä asioita. Harva ihminen oikeastaan on koskaan käynyt valtion mielisairaalassa, koska tuo asia koetaan jotenkin ikäväksi tai häpeälliseksi. Ja sen takia esimerkiksi joissain sairaaloissa on saanut ainakin ennen tehdä potilaille melkein mitä sattuu huvittamaan. 

Tuollainen eristynyt työpaikka on tietenkin joissakin tapauksissa omiaan herättämään ihmisten uteliaisuutta sekä samalla toiminut yllykkeenä, jos  joku henkilökunnan jäsen on siellä halunnut vahingoittaa potilaita. Ja noista asioista ei juuri koskaan puhuta. Vaikka henkilökunnasta 99% olisi kunnollisia ihmisiä, niin ikävä kyllä vain tuo yksi prosentti komeilee lehdissä. Mielisairaalat ovat paikkoja, joiden ympärillä velloo jatkuvasti erilaisia huhuja, joista osa on tosia ja osa taas valhetta. 

Kun ihminen työskentelee avoimesti psykoottisten ihmisten parissa, niin silloin saattaa mielessä käväistä sellainen asia, että siinä onkin sitten helppoa esimerkiksi hakata potilasta pampulla, ja sitten kun tuohon kysytään syytä, niin silloin voidaan kaikki tuo laittaa potilaan väkivaltaisuuden tiliin, ja tuolloin taas voidaan sanoa, että henkilökuntaan kuuluva vain puolusti itseään. Tietenkin kun tekstin alla olevaa artikkelia vilkaistaan, niin silloin varmasti herää kysymys, että miksi tuota kuolinsyytä ei olla tässä tapauksessa määritelty asiallisesti. Tällaiset asiat varmasti ovat omiaan lisäämään ihmisten uteliaisuutta tällaisia asioita kohtaan. 

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/erikoishaastattelu-anniken-oli-lapsi-kun-siskon-harhat-muuttivat-perheen-elaman-siskon-kuoltua-akillisesti-katseet-kaantyivat-laakkeisiin/6751782

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aktion_T4

Kuva 1

https://www.hel.fi/wps/wcm/connect/233236fe-77a0-4798-998e-9078e105f13a/1/Lapinlahti.jpg?MOD=AJPERES&CVID=

https://marxjatalous.blogspot.fi

Miksi aina tehdään juttuja vain niistä kaikkein pahimmista tapauksista?

Kimmo Huosionmaa

https://sites.google.com/view/vaikeattapauksetjahuomio/etusivu

Tänään taas oli MTV3:lla sellainen juttu, missä vanhemmat antavat kaikkensa lapsensa eteen. Kun tätä kirjoitusta lukee oikein tarkasti, niin silloin kyllä itku tulee silmään, kun ajattelen miltä näistä vanhemmista tuntuu. Tässä kirjoituksessa on sellainen aspekti, mikä varmasti sitten kuitenkin panee meistä jokaisen miettimään sitä, että julkisuudessa vain tällaiset äärimmäisen vaikeasti vammaiset henkilöt saavat huomiota? Näissä teksteissä yleensä kerrotaan, kuinka esimerkiksi juuri tällainen vakavasti vammautunut ihminen kamppailee arkisten askareiden kanssa, ja kuinka sitten heidän vanhempansa tekevät mittaamattomia uhrauksia lapsensa takia.

https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/elaman-ja-kuoleman-rajalla-kamppailevalla-tuvalla-6-ei-ole-avustajaa-vasynyt-aiti-yrittaa-pitaa-tyttarensa-elossa-ilman-apua/6668238#gs.U5GiFqk

Koskaan ei sitten kuvata esimerkiksi ADHD-potilaan tai muun vastaavan henkilön selviytymistä sellaisesta mukavasta asiasta kuin esimerkiksi oppitunnista, kun kaikkialla on asioita, jotka kiinnittävät tuollaisen keskittymishäiriöstä kärsivän ihmisen huomion. Samoin tietenkin on todella upeaa, kun maassamme on toimiva psykiatrinen hoito.

Mutta tietenkin psykiatrinen hoito saattaa tietenkin vaikuttaa negatiivisesti noiden ihmisten myöhempiin vaiheisiin elämässä. Tässä sitten tarkoitan sitä, että miten esimerkiksi psykiatrinen hoito vaikuttaa siihen, kuinka heidän on vaikeaa löytää paikkaa elämässä. Tuollainen ADHD tai Tourette-nuori on todella asiansa kanssa vähän yksin. Miten ihminen voi olla samaan aikaan täysin terve ja kyetä toimimaan itsenäisesti yhteiskunnassa, kun hän ei kuitenkaan voi esimerkiksi käydä palkkatyössä?

Tai kun puhutaan näistä suurista kamppailuista, joita tietenkin on kiinnostavaa seurata, niin niissä sitten on yleensä sellainen asia jäänyt huomiotta, kuin että niissä ei juurikaan seurata tilanteita lapsen kannalta, vaan kaikki huomio menee sitten tietenkin vanhempien huomioimiseen. Ja jostain syystä sitten voidaan kysellä sellaistakin asiaa, että onko tuollainen ADHD-nuoren  tai miksei myös aikuisen kohtaaminen jotenkin vähemmän seksikästä kuin letkuihin laitetun vanhuksen hoitaminen?  

Vanhukset ovat tietenkin sellaisia ihmisiä, joiden hoitoon tulee panostaa. Sitä en tietenkään kiellä, ja vanhusten hoitaminen on tietenkin todella hienoa työtä. Mutta samalla pitäisi hiukan keskustella siitä, että myös lapset sekä nuoret ja samalla myös aikuiset tarvitsevat joskus myös hoitoa tai aikaa.

Kun puhutaan esimerkiksi ADHD-nuorten  tai aikuisten kohtaamisesta kouluissa sekä työpaikoilla, niin silloin tietenkin ensimmäiseksi muistuu sitten mieleeni sellainen asia, että ainakin ennen oli hyvin tavallista, että koko ADHD-diagnoosia pidettiin tuolloin lähinnä kurinpitoa koskevana  asiana. Tuolloin ennen aikaan uskottiin siihen, että vain kova kuri ja kovan luokan laitoshoito olivat lääkkeitä joilla saatiin aikaan tulosta. noihin neurologisiin häiriöihin, jotka sitten ilmenevät lähinnä huomiota herättävänä käytöksenä.   

Ja tietenkin esimerkiksi Tourette sekä kaksisuuntainen mielialahäiriö on sitten varmasti hoidettavissa lääkkeillä, mutta tietenkään noita lääkkeitä, joista kuitenkin saattaa hyvinkin olla väärin otettuna enemmän haittaa kuin hyötyä. Eli tässä sitten taas aloin kirjoittamaan lääkehoidosta, vaikka piti vähän muusta kirjoittaa. Kun puhutaan siitä että vammaiset ja vanhukset tarvitsevat tukea, niin tietenkin maailmassa on muitakin ihmisiä, jotka tarvitsevat tukea elämäänsä.

On olemassa ihmisiä, jotka ovat oikeasti esimerkiksi kyvyttömiä ottamaan kontaktia toiseen ihmiseen, tai ihmisiä joiden ainoa sairaus on siinä, että he eivät kykene istumaan kymmentä minuuttia paikallaan. Hekin tarvitsevat jotain, mutta ainoa ongelma on siinä, että he eivät ole ikään kuin tarpeeksi vammaisia. Ja siksi näiden ihmisten elämästä ei kovin suuria dokumentteja tehdä.

He ovat oikeasti aivan normaalilla älykkyysosamäärällä varustettuja, ja suurin osa sitten vielä hyvin herkkiä ihmisiä, joita on mukava loukata. Ja tottakai sitten on myös aina hyvä kertoa ihmisille kuinka vaikeaa on sellaisen ihmisen mennä armeijaan, jossa kouluttajaa on toteltava aina ja iankaikkisesti aamen. Mutta muuten heitä ei sitten tarvitse mitenkään huomioida, eikä heidän sosiaalisia taitojaan varmaan kovin paljoa kehitä sellainen ympäristö, missä ei ollenkaan ole yhtään ihmistä, jonka kanssa voisi niitä paljon puhuttuja sosiaalisia taitoja harjoitella. Eli missään varastossa työajan jälkeen tapahtuva yksin tehtävä siivoustyö ei varmasti niitä kommunikaatiotaitoja kehitä, vaikka pomo välillä jättää lapun pöydälle tai lähettää tuolle työntekijälleen tekstiviestin siitä, että tämä voisi sitten tyhjentää roskiksen vähän tarkemmin.

Ja kun työelämän tai talouselämän kanta jokaiseen sairauteen on sellainen, että yhtiöiden ainoa tehtävä on tuoda voittoa omille osakkeenomistajilleen, niin sitten tietenkin jokainen jolla on ongelmia pitää poistaa työelämästä. Ehkä juuri tämän takia on joidenkin “headhunterien” mielestä parempi että CV:ssä ei ole aukkoja, koska se tarkoittaa sitä, että tuollainen ihminen on voinut kokea potkut sekä saada hiukan vertailla kokemuksiaan työelämästä muiden vastaavaa kokeneiden ihmisten kanssa.

Ehkä potkujen takaa sitten löytyisi useammallakin samoja valittajia. Kun ihminen joka on ollut pitkään työelämässä jää työttömäksi on tilanne todella hyvin ikävä. Hänen kaikki kaverinsa muuttuvat paremmin palkatuiksi ihmisiksi,  ja tietenkin esimerkiksi työasioista ei enää sitten puhuta tuon henkilön kuullen. Se saattaa sitten aiheuttaa pitkäaikaisten ihmissuhteiden katkeamista.

Mieleeni muuten tulee muuten välillä tilanne, että kun ihminen joutuu masennuksen valtaan, niin välittömästi hänet lähetetään sairaslomalle. Kotona sitten on hyvä jäädä yksin pohtimaan asioita, ja tietenkin siellä voi omat voimat loppua, kun sitten ei ole jäljellä yhtään ihmissuhdetta. Ja kun ihminen on yksin kaikkien ongelmien kanssa, niin silloin hän varmasti sitten kohtaa tilanteen, missä kaikki ongelmat kasaantuvat hänen päälleen. Tietenkin kaikki asiat ovat hyvin yksilöllisiä, mutta itse kyllä varmaan kokisin tämän asian hieman lievempänä, jos ympärillä on muitakin ihmisiä.

Tietenkin kaikissa työttömien työpajoissa on sellainen ongelma, että juuri kun ihminen tutustuu muihin, niin sitten hän voi saada töitä hetken päästä. Joten tuolloin työttömyys tuo epäjatkuvuuskohdan jokaisen tällaiseen toimintaan osallistuvan elämään. Mutta niin tuovat myös sairaalat ja muut vastaavat paikat. Vaikka psykiatri jollain osastolla saattaa sanoa jotain, niin niissäkin ihmiset vaihtuvat. Aina silloin tällöin tulee uusia potilaita, mutta sitten tulee eteen tilanne, missä joku kävelee ovesta ulos eikä koskaan enää palaa.  

Samoin työttömien saleilla on hiukan ikävä maine, koska siellä sitten tulee aina eteen sellainen tilanne, että siinä jotenkin vain leimataan ihminen sellaiseksi, että häntä ei enää kannata ottaa töihin. Ja työsaleissa on sitten sellainen asia joskus tullut eteen, että varsinkin jos kyseessä on sellainen paikka, minkä työttömät ovat itse perustaneet, niin tuon ryhmän keskushahmoille  tullaan mielellään tarjoamaan töitä.  Mutta muut sitten pudotetaan pois tuosta joukosta. Eli tällainen saarna tällä kertaa oli edessä.

Ja tässä Eppu Normaalin kappale "Lajinsa viimeinen" https://www.youtube.com/watch?v=ybW2Ssn0Jtk

                                                                                                                                              

https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/elaman-ja-kuoleman-rajalla-kamppailevalla-tuvalla-6-ei-ole-avustajaa-vasynyt-aiti-yrittaa-pitaa-tyttarensa-elossa-ilman-apua/6668238#gs.U5GiFqk

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Kiusaamisen anatomiaa eli miksi joku kiusaa muita?

Miksi joku pitää aina jättää yksin? 

Kiusaaminen on aina sellainen ilmiö, mikä pitää kitkeä pois yhteisöstä erittäin tehokkaasti, mutta kiusaamiseen kuuluu aina hyvin vastenmielinen aspekti. Nimittäin kaverien ostaminen, mikä sitten takaa sen, että kaikki ovat kiusaajan eli "primus motorin" uskollisia seuraajia. Ja se mikä kiusaajan aseman tuossa yhteisössä tekee vahvaksi on se, että ryhmä saa aina jotain palkkioita, mitä vain kiusaaja voi antaa. Eli hän saattaa antaa esimerkiksi helppoja kesätyöpaikkoja kavereilleen isänsä yhtiöstä tai sitten hän voi jaella esimerkiksi joidenkin huippusuosittujen lajien lippuja suosikeilleen, jotta nämä sitten seuraavat häntä joka paikkaan, ja kuuliaisesti painavat tuon henkilön edessä päänsä alas.


Tietenkin tuohon hyvin vastenmieliseen ilmiöön kuuluu sellainen asia, että kiusaaja ikään kuin käskee muita kiusaamaan jotain onnetonta koulun pihalla tai työpaikan tapahtumissa. Yhteisön tuki työpaikalla on erittäin tärkeää, ja jos se puuttuu, niin silloin ihminen ei varmasti siellä viihdy. Kiusaamisen kaikkein inhottavin alue on se, että joku vain jätetään yksin. Tuolloin kyseessä on passiivinen kiusaaminen, mihin on oikeastaan aika vaikea puuttua, koska kaikki vetoavat tuolloin siihen, että heillä on oikeus valita kaverinsa. Mutta vaikka heillä tuo oikeus sitten olisikin, niin silloinkin pitäisi kyllä hiukan miettiä sitä, että se että kukaan ei juttele työpaikalla tai koulussa varmaan ei tunnu tuosta henkilöstä ollenkaan mukavalta.


Se miksi nuo hänen "adjutanttinsa" sitten tottelevat tuota ihmistä johtuu siitä, että kaikki pelkäävät tuossa ryhmässä yhtä asiaa, nimittäin sitä että he putoavat pois ryhmästä. Työpaikkakiusaaja toimii aina siten, että hän varmistaa ryhmän koon, niin että kun kotiin lähdetään, niin yksi tuosta ryhmästä jää ikään kuin yksin johonkin taksiin, jolloin sitten häneltä on ilta varmasti pilalla. Ja seuraavaksi tietenkin käy niin, että jos joku sitten lähtee tuon henkilön mukaan, niin siitä seuraa automaattisesti se, että hän saa lähteä etsimään uusia kavereita jostain muualta. Kun työpaikkakiusaamiseen kuuluu sellainen hyvin ikävä aspekti, että esimerkiksi pikkujouluissa ei jonkun kanssa puhuta sanaakaan, niin se varmasti on tuosta henkilöstä hyvin rasittavaa.


Hän ei varmasti tunne kuuluvansa mihinkään ryhmään, ja tietenkin se aiheuttaa sitten sellaisen "hälläväliä asenteen", mikä tarkoittaa sitä, että mitä varten työ pitää tehdä hyvin, jos kaikki siitä saatava palaute on huonoa. Ja työpaikkakiusaamisessa sitten on sellainen ulottuvuus, että jos joku sitten pyytää tuota onnetonta luokseen, niin sitten tietenkin hänelle tehdään selväksi kuin jossain ala-asteella, että jos suhde jatkuu niin kyseinen henkilö ei pääse kapakkaan työkavereiden kanssa. Koulu- ja työpaikkakiusaaminen ovat oikeastaan sama asia, eli ne jotka ovat kiusanneet koulussa siirtävät tämän oppimansa mallin myös työelämään. Kun ihminen ryhtyy kiusaajaksi, niin silloin hän tietenkin on saanut hyvää ja hyväksyvää palautetta tuosta äärimmäisen epämiellyttävästä toiminnasta jossain koulun pihalla, missä kaverit ovat sitten taputtaneet selkään, kun joku on itkien lähtenyt kotiin tai ryhtynyt viettämään välituntia WC:ssä istuen, jotta hänen ei tarvitse kuulla kaiken maailman "kohteliaisuuksia", mitkä saavat hänen lapsuutensa muuttumaan helvetiksi.


Se sitten aiheuttaa sosiaalisia ongelmia myöhemmässä elämässä. Näet kiusatun on vaikea keskustella mistään asioista, kun häneltä saattaa täysin puuttua positiiviset kokemukset lapsuudestaan, ja muutenkin häneen saattaa kohdistua sellaisia harhaluuloja, että hän on esimerkiksi jotenkin masentunut. Silloin on tietenkin mukavaa lähteä hakemaan psykiatria apuun, kun toinen murjottaa, niin "asiasta saadaan selkoa". Kun kiusattua sitten leimataan hulluksi, niin se varmasti aiheuttaa lisää eristäytymistä. Koulukiusaaminen eristää ihmistä siksi, että häneltä jää elämästä kaikki valo pois. Hänellä ei ole mitään mukavia juttuja viikonlopusta eikä hän varmaan halua keskustella kaiken aikaa siitä, kenen kanssa hän jossain metsässä juttelee.


Tietenkin se että hän sitten saa lääkkeitä varmaan auttaa todella paljon, ja tietenkin hän voi sitten jättää koulut kesken, jotta kiusaajat voivat tuntea että he ovat  saaneet anteeksi.Kaikki tuohon onnettomaan kohdistuvat rikokset sitten voidaan asettaa psykiatrisen sairauden syyksi, ja sen jälkeen kiusaajat voivat olla varmoja siitä, että heidän ei koskaan tarvitse kohdata menneisyyttään.  Kaikki uhrin kertomat asiat voidaan tietenkin leimata valheiksi, ja tietenkin esimerkiksi pari mainoslippistä pitää huolen siitä, että kukaan ei kerro totuutta. Mutta kuitenkin joku aina sitten kertoo sen, miksi joku henkilö luokkakuvassa on mustattu.


Tuo möläytys saattaa sitten tapahtua esimerkiksi kostean ravintolaillan jälkeen tai sitten kun puoliso alkaa tivata sitä, miksi jotain tienpätkää ajaminen on jollekin ihmiselle vähän vaikeaa. Tai ehkä lapset alkavat kysellä, miksi heidän täytyy käydä parinkymmenen kilometrin päässä koulua, vaikka heillä olisi sitten koulu aivan omaa kotia vastapäätä, kun opettaja ensin toruu heitä siitä, että he ovat aina väsyneitä. Tuolloin saattaa sitten seurata sellainen tilanne, että joku alkaa penkoa asioita, joita kiusaaja ei halua varmasti kohdata.


Kun ihminen lähetetään psykiatrille, niin silloin häneen tulee leima, mikä varmasti sitten leimaa häntä todella pahasti. Tuolloin hänet voidaan sitten leimata huumekauppiaaksi sekä sopeutumattomaksi, mikä tarkoittaa sitä, että hänen kanssaan ei kukaan itseään kunnioittava henkilö sitten enää saa olla. Kun ajatellaan sitä, millainen kasvatus kiusaajalla on, niin sitä voisi kuvailla sellaiseksi, että kun henkilö perheineen kutsutaan syömään makkaraa, niin silloin tietenkin ne on laskettu hiukan väärin, jolloin yksi sitten jää ilman. Tämän takia kiusatun saattaa olla hyvin vaikea lähestyä muita ihmisiä, koska hän ei ehkä sitten halua kuulla heilansa joutuvan vaikeuksiin, jos tämä sitten haluaa olla tuon kiusatun kanssa.


Kuitenkin koulukiusaamisesta se kaikki ikävä toiminta, mikä vie työstä kaiken ilon alkaa varmasti jossain ala-asteella. Siellä opitaan se, että mitä vain saa tehdä, ja tämä käytös sitten näkyy kaikkialla, missä tuollainen "hiukan paremmasta perheestä" tuleva henkilö sitten liikkuu. Tuollainen paatunut koulukiusaaja saattaa huomautella aikuisille ihmisille heidän vaatteistaan, ja tietenkin hän voi samalla myös markkinoida muitakin "osaamisiaan". Eli tuollaisissa tapauksissa missä joku selvästi keskenkasvuinen henkilö on ryhtynyt aukomaan esimerkiksi työläisille päätään heidän vaatteistaan, niin sitten olen kyllä hiukan miettinyt, että mikä mahtaa olla hänen kotonaan ylipäätään se asenne ihmisiin, kun kaikkialla pitää muiden toiminnasta tai vaatteista huomautella.

https://vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi/

Ajatuksia psykiatriasta sekä sen käyttämisestä vallan välineenä

Kaikki me tiedämme “Seilin sairaalana” tunnetun laitoksen, joka oli aikoinaan maamme pahamaineisin vankimielisairaala, joka tunnettiin paikkana josta ei ollut paluuta. Sen toiminta oli hyvin erikoista, ja esimerkiksi tuon sairaalan lopullisuutta korostettiin sillä, että sen ylilääkärin virkaa hoiti tavallinen kunnanlääkäri, joka saattoi vain koulutuksensa puolesta pitää yllä noiden saareen teljettyjen ihmisten lääkitystä. Mutta joidenkin ihmisten mielestä esimerkiksi noiden potilaiden käyttämisessä työtehtävien hoitamisessa oli jotain outoa, koska saaressa oli tietenkin oma kasvimaa, mistä sen potilaat sekä henkilökunta sitten saivat ruokaa. Tuossa kasvimaassa saattoi piillä kyseisen saaren salaisuus, joka ehkä kiinnostaa ihmisiä.

Monille sen potilaista oli tehty lobotomia, joka kuitenkin voidaan ikään kuin perua, ja ihminen muuttaa taas normaaliksi tuota hoitoa varten kehitetyllä toimintaterapiaksi kutsutulla metodologialla, missä ihminen ikään kuin koulutetaan toiminnan kautta taas saamaan oman tahtonsa takaisin. Ja tietenkin oikeuspsykiatrian tohtori voi kirjoittaa potilaan hoito-ohjeet vaikka kirjeitse, joten saattoi olla niin, että tuolla saarella tehtiin etätyötä, eli nuo korkeasti oppineet mielenterveyden asiantuntijat kirjoittivat kirjeitä siitä, miten potilaan kanssa tuli toimia. Ja toki hekin voivat tehdä opintomatkoja virka-ajallaan tuonne saareen, ja siellä sitten ohjeistaa potilaan hoitoa.

Idea tuossa toimintaterapiassa on se, että henkilö ikään kuin pakotetaan muodostamaan uudet hermoradat aivoihinsa, jotta he sitten kykenevät myöhemmin toimimaan yhteiskunnassa. Seilin potilasaines oli hyvin väitettyjen tekojensa takia hyvin räikeää, ja monissa tapauksissa voidaan epäillä sitä, että nuo potilaat oli vähintään lavastettu syyllisiksi murhiin. Ja monissa tapauksissa tuonne saareen meni piikatyttö, joka oli talon tai kartanon isännän kanssa vietetyn yön jälkeen saanut lähteä, ja jota sitten oli epäilty joko oman tai jonkun talon isäntäväkeen kuuluvan lapsen surmaamisesta. Tuolla syyttäjien käyttämällä tekniikalla missä esimerkiksi surmattujen lasten asemaa nimenomaan isäntäperheen lapsina korostettiin oikeudessa sitten oli sellainen aspekti, että se varmasti herätti epäilyksiä siitä, että joku saattoi yrittää manipuloida oikeusistuinta.

Kun Seiliä ajatellaan historialliselta kannalta, niin Ruotsin kuningas aikoinaan perusti tuohon saareen laitoksen, missä säilytetettiin hänen poliittisia vihollisiaan, ja sen takia tuollainen paikka piti tehdä sellaiseksi, että se ei herätä mitään turhaa huomiota. Moni psykiatrinen sairaala on aloittanut “historiansa” hallitsijan  poliittisten vastustajien sijoituspaikkana, joten niille on tahallaan luotu huono maine. Niiden väitettiin olleen tuberkuloosiparantoloita, jotta ihmiset eivät noisen laitosten alueelle menisi.  Tuberkuloosin  pelko on vielä nykyäänkin suuri, eikä tuohon sairauteen vieläkään ole välttämättä parannuskeinoa, jos vastassa on sitten esimerkiksi antibiooteille resistentti tuberkuloosibakteerin kanta.

Kun puhutaan lobotomiasta leikkauksena, niin tietenkin kyseessä on toimenpide, jolla on erittäin huono maine. Siinä otsalohkon hermoradat katkaistaan, jolloin potilas muuttuu passiiviseksi, mutta tuon leikkauksen salaisuus on siinä, että se on kirurgista kiinni, tekeekö hän tuon kyseisen leikkauksen vai ei. Esimerkiksi silmäkuoppa-lobotomia voidaan tehdä niin, että lääkäri painaa piikin eli koettimen kallon sisällä olevaan onteloon, niin että hän ei vahingoita kallon sisempää seinämää, jolloin kyseessä on “placebo-leikkaus”. Tai sitten hän voi vain viiltää ihoon arven, joka vastaa lobotomiasta jäävää jälkeä, ja potilasta voidaan lääkitä esimerkiksi opiaateilla, jolloin hän sitten varmasti on passiivinen.

Psykiatristen potilaiden asema maassamme on muuten melko huono, ja tällä sitten viittaan esimerkiksi “Hannibal Lecter”-elokuviin, jotka varmasti herättävät ihmisten antipatioita mielisairaala-potilaita kohtaan. Siinä missä esimerkiksi “Parkinson”-potilaiden edusmiehet ja potilasjärjestöt  ovat hyvin aktiivisia sen suhteen, mitä näistä potilaista kerrotaan, ja pienikin vitsi sitten saa aikaan kovan reaktion, niin mielenterveysjärjestöt eivät kuitenkaan sano mitään siitä, kun elokuvateattereissa esitetään umpi-kahelia psykiatria, joka tekee potilaistaan kirjaimellisesti kebappia.

Psykiatrisissa sairaaloissa on paljon potilaita, jotka eivät ole oikeastaan mitään rikoksia tehneet, vaan heidän lähettäminen hoitoon on tapahtunut esimerkiksi masennuksen tai muun asian takia. Ja kuitenkin lähes kaikki noita laitoksia käsittelevät uutiset tai elokuvat käsittelevät juuri jotain sarjamurhaajia sekä “Jammu Siltavuoria”, joita potilaista on kuitenkin vain murto-osa.  Samoin vankiloista annetaan miellellään sellainen kuva, että valtaosa niissä istuvista henkilöistä on henkirikoksia tehneitä ihmisiä, vaikka suurin osa noista rikollisista taitaa olla lähinnä omaisuusrikoksista istuvia henkilöitä.

Psykiatrisia sairaaloita on joissain maissa käytetty nimenomaan valtaapitäviä tahoja vastustavien henkilöiden eli poliittisin perustein vangittujen henkilöiden sijoituspaikkana. Kun viranomaiset vetoavat mielisairauteen, kun he haluavat pitää henkilöä jossain laitoksessa ovat aina paljon paremman näköisiä kuin se, että henkilö suoraan laitetaan vankilaan jonkun lehtikirjoittelun takia. Ja esimerkiksi Suomessa oli voimassa “irtolaislaki”, joka salli lähes kenen tahansa henkilön sulkemisen psykiatriseen laitokseen.

Tuollaisia  lakeja säädettiin aikoinaan tukemaan  eurooppaan säädettyjä poliittiset pidätykset sallivia “kommunistilakeja”, kun noiden sosialistien kanssa ei haluttu olla liian kovia, eli noista sosialistisista toimista seurasi vain noin vuoden pituinen vankeustuomio, mutta tietenkin oli vaara siitä, että joku sitten lähtisi agitoimaan työmaille tai asevoimiin. Ja pitihän valtiollisen poliisin tietenkin perustella toimintaansa jotenkin, joten silloin tietenkin perustella se, että henkilö sijoitettiin kymmeniksi vuosiksi johonkin laitokseen, ja silloin tietenkin käytettiin psykiatrista sairaalaa sellaiseen tarkoitukseen, että henkilö saatettiin eristää yhteiskunnasta.

Monissa epädemokraattisissa valtiossa nimenomaan tuberkuloosia käytetään tekosyynä vangin lähettämiseen sairaalaan, missä sitten psykiatri tutkii myös hänet, ja sitten tuo potilas siirretään suoraan osastolle, ja syynä yleensä oli “tuskainen ahdistus”, mikä sitten johtui siitä, että henkilölle uskoteltiin hänen kuolevan muutaman kuukauden sisällä. Tuolla toiminnalla haluttiin estää se, että henkilö pääsisi esimerkiksi asevoimiin levittämään propagandaa sekä omaa agendaansa. Tuollainen äärimmäisen järjestäytynyt yhteiskunnan osa on sellainen, että siellä jokainen asia, minkä joku tekee toisin näkyy erittäin hyvin, ja jos sitten joku alkaa siellä “häiriköimään”, niin se saattaa vetää monia miehiä mukaansa.

Se oli valtion tapa hoitaa asioita 1930-luvulla, jolloin yhteiskunnassa olivat vallalla vanhoilliset sekä äärimmäisen oikeistolaiset aatteet, ja edelleen on ollut joissakin lehdissä kirjoituksia joiden mukaan henkilöt, jotka ovat eri mieltä tuon lehden kirjoittajien kanssa ovat jotenkin “tyhmiä”.  Mutta nämä oikeudet laittaa henkilöitä mielisairaalaan ovat noissa maissa olleet vain valtiollisen poliisin käytössä olevia oikeuksia, ja tässä sitten tietenkin kirjoitan hieman yleistäen näitä asioita, eli esimerkiksi sosialistisissa yksipuoluejärjestelmissä  säädettyjä poliittista toimintaa sääteleviä lakeja nimitetään tässä sitten “kommunistilaeiksi”.  

Kuitenkin myös sellaisissa länsimaissa missä varsinaisia poliittista toimintaa rajoittavia lakeja ei ole olemassa. Tunnetuin väärinkäyttötapaus tietenkin Rosemary Kennedyn tapaus, missä USA:n presidentti John F. Kennedyn sisko Rosemary Kennedy suljettiin perheen “päällikön” Jack Kennedyn pyynnöstä mielisairaalaan, jotta hänen elämäntyylinsä ei olisi pilannut Kennedyjen julkisivua, ja tuo onneton tapaus sitten päättyi siihen, että tuolle naiselle tehtiin lobotomia. Toki Jack Kennedyllä oli mafia-tuttavia, joiden liiketoimia ei varmasti ainakaan USA:n presidentin perhe julkisuuteen, ja tässä sitten pitää muuten sanoa yksi asia.

Se että John F. Kennedy ryhtyi presidentin-vaaliehdokkaaksi johtuu nimenomaan Jack Kennedystä, eli tuo ehdokkuus sekä Johnin että Robertin poliittinen ura oli lähinnä heidän isänsä luomus, ja nuo politiikan huipulla olleet veljekset jotka molemmat muuten murhattiin  eivät ilmeisesti muuta tehneet kuin noudattaneet isänsä tahtoa. Joten mielisairaaloita on tietenkin käytetty väärin myös monissa paljon pienemmissä asioissa kuin tällaisissa valtion johtoa koskevissa perhe-asioissa.

Eli joitakin tilallisia on saatettu laittaa tekaistujen diagnoosien avulla  sairaalaan, jotta heidän tilojaan voitiin sitten viljellä ilman korvauksia. Ja aina välillä tulee lehdissä vastaan sellaisia kirjoituksia, joiden mukaan esimerkiksi seksuaalisia suuntautumisia voidaan hoitaa jossain “boot-campeilla”. Samoin myös oman maamme lehdistöön on jostain syystä pesiytynyt sellainen näkemys, että kun henkilö saa jonkun nobelin tai muun vastaavan palkinnon, niin siitä sitten samassa jutussa käsitellään hänen mielenterveyttään.

Tällä viittaan esimerkiksi peliteoreetikko John Forbes Nashin saamaan nobeliin, ja siitä seuranneeseen lehtikirjoitteluun, missä tuon henkilön skitsofreniaa käsiteltiin siten, että se olisi ikään kuin pääasia tuon nobelin valintaperusteissa.  Toki tuota diagnoosia käytetään joissain maissa siihen, että valtion suuret salaisuudet säilyisivät, eikä esimerkiksi ydinaseita koskevia salaisuuksia pääse vuotamaan mihinkään, mihin niitä ei ole tarkoitettu kerrottavaksi.

http://psykiatriajaihmistenhallinta.webnode.fi

Stanley Kubrikin "Kellopeliappelsiini" heijastelee modernia ja ehkä hyvinkin vaarallista näennäisen liberaalia trendiä, missä ongelmia hoidetaan psykokirurgialla mieluummin kuin vankiloilla

Vuonna 1971 Stanley Kubrik niminen ohjaaja teki elokuvan nimeltään Kellopeliappelsiini (Clockwork orange), joka on kuuluisa kohtauksesta, missä päähenkilöä koulutetaan olemaan "hyvä ja positiivinen ihminen". Tuon britanniassa kuvatun elokuvan maailma on ikään kuin fantasiaa, missä väkivaltainen nuorisoryhmä terrorisoi ihmisiä, ja sitten myöhemmin heidät pidätetään, ja viedään kasvatuslaitokseen, missä käytetään erityisiä psykokirurgisia menetelmiä noiden ihmisten kouluttamiseen. Elokuvan lopussa sitten tuo "uudesti" syntynyt johtaja saa kohdata itsensä ja väkivaltaisuutensa, kun hän menee tapaamaan entisiä tovereitaan.

Tuo lähes kulttimaineeseen noussut elokuva heijastelee aikakautensa ilmiöitä kuten LSD:tä sekä Vietnamin sodan kauhuja. Elokuva ei ole koskaan menettänyt ajankohtaisuuttaan, ja sitä voidaan pitää erään nykyään vallalla olevan yhteiskunnallisen trendin ilmentymänä. Tässä trendissä vankeja kohtaan osoitetaan liberalismia sekä ymmärrystä, ja siinä varsinainen vankeinhoito on korvattu erilaisilla lääkinnällisillä sekä kirurgisilla menetelmillä, missä ihmisen luonnetta muutetaan lobotomian kaltaisilla leikkauksilla, missä aivojen aggressiokeskukseen eli amygdalaan tai mantelitumakkeeseen, mikä on raivokohtausten keskus ruiskutetaan sytostaattista myrkkyä tai sitä muuten tuhotaan, jolloin ihmisen impulsiivinen käytös loppuu, ja siksi psykokirurugiaa voidaan pitää melko varmana tapana estää ihmisiä tekemästä uusia väkivaltarikoksia. Mutta sitä voidaan käyttää myös autoritäärisen hallituksen toimesta ihmisten vaientamiseen.

Tuollaiset leikkaukset ovat yhdessä lobotomian kanssa kuitenkin vaarallisia, koska niissä voidaan ihmisen tunne-elämä latistaa hyvin tehokkaasti, mutta samalla leikkauksen kohteen luovuus sekä omatoiminen toiminta latistuu. Kuitenkin noiden leikkausten avulla saavutetaan parempia tuloksia sikäli, että tuolloin väkivaltaisen henkilön vankilapakoa ei enää tarvitse pelätä Yhtä paljon kuin ennen. Samoin kun noita hyvin väkivaltaisia vankeja ei enää tarvitse sitten vartioida kovin tarkoin, niin vankiloiden kustannukset laskevat. Mikäli noita psykokirurgisia menetelmiä verrataan esimerkiksi perinteisiin vankiloihin, niin silloin varmasti kenenkään ei noita ihmisiä tarvitse enää pelätä. Perinteisiä "koppihoitoja" ajateltaessa pitää muistaa se, että tietenkin osa noista vangeista oli oppinut läksynsä vankiloissa, mutta osa taas sitten kovettui vankiloissa vielä kovemmiksi, ja sitten tietenkin tuli joskus eteen sellainen tilanne, missä kuolemantuomion käyttöä piti ryhtyä harkitsemaan, mikä tietenkin lisäsi vankien pakenemiseen liittyviä riskejä.

Kuitenkaan koskaan muistettu sosiopaattisen persoonallisuuden tärkeintä tuntomerkkiä nimittäin heidän viehättävyyttään ei oltu koskaan mainittu valamiehistöille tai tuomareille. Tai varmaan he olivat lukeneet sarjamurhaajien olevan miellyttäviä ihmisiä, mutta he eivät varmaan tienneet koskaan, mitä se sana "viehättävä" oikeasti tarkoitti. Ollakseen vakuuttava täytyy sairaan ihmisen kehittää jokin asia, millä hän saa uhreja houkuteltua luokseen. Ja jos tuollainen kylmä sekä hyvän manipulointitaidon omaava henkilö sitten istuu oikeudessa, niin hän saattaa hyvinkin osata antaa itsestään sellaisen kuvan, että hän ikään kuin on uhri. Sosiopaattisen persoonallisuuden ikävin piirre on se, että nämä henkilöt eivät koe tekevänsä väärin, kun he pahoinpitelevät tai surmaavat uhrejaan, ja heidän ajatusmaailmansa on sellainen, että kaikki mitä he muuallakin tekevät on oikein. Ja jos sitten joskus käy niin, että poliisi saapuu kotiovelle, niin aina hänellä on selitys kaikkeen. Syytä on hänen vanhemmissaan, jotka eivät ole hänelle ostaneet lahjoja.

Tai sitten syytä on yhteiskunnassa, mikä ei päästänyt tuota henkilöä yliopistoon, vaikka hän oli lintsannut koulusta, ja todistus oli täynnä hylättyjä arvosanoja. Toki noita arvosanoja vain antoivat liian tiukat opettajat, jotka eivät ymmärtäneet sitä, kun tuo henkilö hoiti naapurin syöpämummoa koko päivän. Eli tuo hoito on saattanut olla sellaista, missä potilas on suoraan nukutettu unilääkkeillä, ja sitten hänet on pantu makaamaan muovilla peitetyille lakanoille, ja siinä sitten on tuo henkilö sitten jäänyt katselemaan televisiota tai pelaamaan tietokonepelejä alakertaan. Tuolla tavoin saadaan aikaan se, että naapurit ihastelevat sitä, kuinka altruistinen toinen henkilö on, ja joissakin tapauksissa syy ei ole kuitenkaan tuossa hoitajassa. Varsinkin nuoren henkilön ollessa kyseessä syy saattaa löytyä siitä, että esimerkiksi alkoholistivanhemmat ovat laittaneet lapsensa tuollaisen syöpäpotilaan hoitajaksi, ja tietenkään tuollaisella keskenkasvuisella ihmisellä ei ole mitään koulutusta tai kokemusta hoitaa noita asioita.

 Mutta toki saattaa olla niin, että tuo paikka on annettu jollekin aikuiselle, joka sitten on siirtänyt sen vaikka omalle lapselleen. Sosiopaattien paras temppu on uskotella, että he ovat altruisteja, mikä sitten vie heitä aiottujen uhrien läheisyyteen. Eli tällaisissa tapauksissa on ollut kyse ehkä sairaanhoitajan pätevyyden omaavasta henkilöstä, jonka toiminta on muuttunut huumeiden ja alkoholin käytön takia vastuuttomaksi. Puhuttaessa esimerkiksi rasismista tai väkivallasta, niin lapsi oppii nuo asiat hyvin nuorena, mikäli heidän vanhemmillaan on tapana käyttää rasistisia ilmauksia kotonaan. Jos henkilö on sellainen, joka sitten tekee toistuvia väkivallantekoja, niin silloin tietenkin olisi hyvä, että hänen käytöstään hoidetaan psykokirurgisilla menetelmillä, jotta tuollainen henkilö sitten ei olisi vaaraksi ympäristölleen. Vankiloiden ongelma on siinä, että niissä ihmiset oppivat mielistelemään psykiatreja, ja he saattavat olla hyvin hurmaavia ehdonalaisesta päättävän lautakunnan edessä, mutta sitten kadulla taas sama vanha meno jatkuu. Vangit oppivat hyvin nopeasti vastaamaan psykiatreille siten, että he antavat noille ihmisille parhaan mahdollisen kuvan itsestään.

 Eli arvioijille kerrotaan sitä, minkä nämä haluavat kuulla, ja siksi esimerkiksi täydellinen sosiopaatti voi päästä kaduille tekemään rikoksia. Kuitenkin on pakko sanoa, että nämä henkilöt ovat vain pieni vähemmistö vangeista, mutta samalla he ovat hyvin näkyvä osa vankeinhoidon työtä. Näet he ovat niitä ihmisiä, jotka täyttävät lehtien etusivut, ja kuitenkin vain yksi miljoonasta ihmisestä on tuollainen. Ja kun puhutaan niistä huonoista kotioloista, niin maailmassa on vaikka kuinka paljon ihmisiä, joilla on huonot kotiolot, mutta he eivät kuitenkaan ole mitään lehtien etusivuja täyttäviä ammattirikollisia, joten pelkät huonot kotiolot eivät selitä siitä, miksi jollain ihmisellä sosiopatia puhkeaa täyteen kukkaansa jolloin hän muuttuu ihmiseksi, jolla on sellainen asenne, että muut ihmiset ovat olemassa vain hänen omien tarpeidensa tyydyttämistä varten.

M.Night Shyalmalan uusin elokuva kertoo sivuperoonallisuushäiriöstä, ja itse ihmettelen, että miksi mielenterveyden keskusliitto ei tästä sitten nosta meteliä

Janus-jumalaa esittävä
patsas Rooman ajoilta

Sivupersoonallisuushäiriö eli Dissosiatiivinen identiteettihäiriö (engl. dissociative identity disorder, DID, "monipersoonahäiriö" tai "sivupersoonahäiriö") on ilmiö, jota ei kovin paljoa olla käsitelty uutisissa tai psykologian tunneilla, mutta siitä on kyllä tehty vähän erikoisia kauhuelokuvia. Noiden elokuvien juoni on se, että ihminen voi olla Kain ja Abel samassa ruumiissa, eli toinen hänen persoonallisuuksistaan voi olla oikeasti avoin ja valoisa ihminen, joka välillä jostain syystä muuttuu esimerkiksi kylmäverikseksi tai laselmoivaksi sarjamurhaajaksi, jolla ei ole mitään omaatuntoa, mikä tietenkin on mahdollista.

Sivupersoonallisuushäirö tunnetaan sellaisilla nimillä kuin "Kain ja Abel-syndrooma" sekä ehkä tunnetumpi nimitys tälle omituiselle psyykkiselle sairaudella on "Janus-syndrooma", joka on saanut nimen roomalaisen kaksikasvoisen jumalan mukaan, jonka toiset kasvot irvistävät kun toiset hymyilivät. Alla on wikipediasta poimittu teksti, jossa kuvaillaan sitä, miksi tuollainen sairaus sitten puhkeaa.

"Olennainen osa dissosiatiivista identiteettihäiriötä on dissosioiminen. Se on puolustusmekanismi, jolla mieli suojautuu traumaattisia kokemuksia vastaan. Dissosiaatiossa ikävät muistot eristetään arkitodellisuudesta ja näin pystytään säilyttämään normaali toimintataso, aivan kuin mitään traumaa ei olisi koskaan sattunutkaan. Jos traumaattinen kokemus toistuu tarpeeksi usein, siirretään kaikki siihen liittyvät asiat toiseen persoonaan, mikä voi aiheuttaa persoonien täydellisen eriytymisen."

"DID:n kehittymisen pääsyy onkin toistuva, vakava trauma, joka on alkanut persoonallisuuden muodostumiselle tärkeässä iässä, tavallisimmin ennen 5–8 ikävuotta.Trauman aiheuttaja on yleensä aikuinen, joka nauttii lapsen luottamusta ja johon lapsen on pakko turvautua. Lapsi ei myöskään saa ympäristöstään tukea trauman käsittelyyn."

"Yleensä traumaa salaillaan tai se kielletään. Moni katsoo lisäksi, että lapsella on oltava perinnöllinen alttius dissosiaation runsaaseen käyttöön. On myös arveltu, että lapsi, joka ei osaa käyttää dissosiaatiota ylivoimaisen traumatisoivassa tilanteessa sairastuu muihin psykiatrisiin sairauksiin. Perheessä saattaa myös olla dissosiaatiohäiriöstä kärsiviä aikuisia, jotka käytöksellään vahvistavat lapsen dissosiatiivisten mekanismien käyttöä."

(https://fi.wikipedia.org/wiki/Dissosiatiivinen_identiteettih%C3%A4iri%C3%B6)



Tuon jumalan kasvot olivat eri suuntiin, ja tuota jumalaa esittävän patsaan avulla viestitettiin esimerkiksi sotapäällikölle, että onko hänen toimillaan rooman siunaus, vai lähetettiinkö hänet sitten suoraan mestauslavalle. Mutta kun palataan sivupersonnallisushäriöön, niin siinä ihmisellä voi olla jopa kymmeniä sivupersoonia, jotka eivät ole mitenkään yhteydessä toisiinsa. Eli tuolloin ihminen voi esimerkiksi käydä kaupassa tai elokuvissa muistamatta tuota asiaa ollenkaan. Ja se että nuo sivupersoonallisuudet voivat olla hyvin erilaisia keskenään ovat innoittaneet ihmisiä tekemään kammottavia kauhuelokuvia tuosta sairaudesta, joka voi olla hyvin traumaattinen sekä invalidisoiva osa ihmisen elämää.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Dissosiaatio_(psykologia)

Vai mitä itse miettisitte, jos ette aamulla muistaisi, mitä olette tehnyt edellisenä päivänä viime päivien aikana. Sivupersoonallisuushäiriön on kuvannut aikoinaan Dr. Sigmund Freud, joka tutki eräiden potilaiden outoa käytöstä, ja sai eräästä heistä irroitettua yli 50 erilaista henkilöllisyyttä käyttävää persoonallisuutta, joilla ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa, ja osa noista sivupersoonista olisi saattanut olla melko vaarallisia toisille ihmisille. Mutta kuten tiedämme, niin minkään asian kanssa ei pidä leikkiä, jos sitä ei tunneta.

Sivupersoonan syntyminen on sellainen prosessi, mikä johtuu usein psyykkisestä väkivallasta, joka sitten synnyttää ihmisen mieleen reaktion, mikä saa aikaan dissosiaation. Myös fyysinen väkivalta aiheuttaa psyykkisiä oireita, ja samoin sellaiset tapaukset, kuin ihmisen lähipiiriin kuuluvan henkilön kuolema. Fyysinen väkivalta on joko tahatonta tai tahallista, mutta varsinkin tahallisessa tapauksessa sitä sitten tehostetaan usein psyykkisellä alistamisella.

Sivupersoonat voivat olla toistensa vastakohtia, ja ne eivät välttämättä tiedä, mitä toinen persoonallisuus tekee. Joten tuossa Freudin tai jonkun muun psykiatrin kehittämässä  teoriassa mikä koskee sivupersoonien tekemistä väkivallanteoista, puhutaan vallitsevasta persoonallisuudesta. Tuota syndroomaa hoidetaan yleensä psyykenlääkkeiden sekä psykoterapian avulla, missä ihmisen mieli yritetään yhdistää. Tuo terapia on melko pitkään kestävä vaihe ihmisen elämässä, ja se ei ole mitään miellyttävää toimintaa.

Kun ihminen sitten kohtaa jotain sellaista, mikä järkyttää häntä, niin silloin hän vaihtaa ikään kuin tuon suojelevan persoonallisuutensa vallitsevaksi. Sivupersoona syntyy silloin kun ihminen ikään kuin tarvitsee jotain suojelemaan omaa psyykeään tai itseään. Samoin joissain tapauksissa sivupersoona syntyy tilanteissa, missä ihminen joutuu vetämään jotain roolia, ja sen jälkeen tuo esitys ikään kuin jää päälle, ja silloin ihminen ikään kuin muuttuu roolihahmokseen. Toinen mahdollinen syy sivupersoonan kehittymiseen saattaa olla aivokurkiaisen irroitusleikkaus, joka sitten erottaa aivopuoliskojen kommunikaation toisistaan, jolloin ihmiseen voi kasvaa kaksi täysin kehittynyttä yksilöllistä ihmistä samaan ruumiiseen. Ja kaikki noiden leikkausten kanssa työtä tehneet tietävät, että aivopuoliskot eivät välttämättä edes pidä toisistaan, vaikka ovat samassa ruumissa.

Sivupersoona on sairaus tai psyykkinen tila, mikä ei välttämättä merkitse sitä, että ihminen tekisi sen enempää rikoksia kuin kukaan muukaan, joten sen takia pelkkä diagnoosi ei merkitse sitä, että ihminen tekisi rikosta. Mutta kun puhutaan siitä, että tuollainen ihminen ei välttämättä muista, mitä hän on tehnyt lomallaan, niin se sitten altistaa tuollaisessa tilassa olevan ihmisen hyväksikäytölle, joka voi merkitä sitä, että häntä voidaan melko helposti manipuloida tunnustamaan tekoja, joita hän ei ole tehnyt.

Itse ihmettelen sitä, että miksi mielenterveyden keskusliitto ei noihin elokuviin mitenkään ota kantaa. Kun puhutaan sellaisista elokuvista kuin "Uhrilampaat" sekä muut alan elokuvat, joihin kuuluvat myös ajattomat klassikot kuten "Isäpuoli-elokuvat", niin niissä kyllä tarpeettomasti leimataan psykiatrisia potilaita, ja samalla myös esimerkiksi noissa elokuvissa esitetään asioita, tavalla joka estää varmasti mielenterveyspotilaita solmimaan ihmissuhteita. Mutta kun tätä mielenterveyskuntoutujien  keskusjärjestön toimintaa verrataan vaikkapa Parkinsson-potilaiden vastaaviin järjestöihin, niin itse en ole nähnyt yhtään kirjoitusta, joka sitten puolustaisi psykitristen potilaiden oikeuksia, mutta kuitenkin esimerkiksi alkoholisteja sekä rikollisia puolustetaan kaikissa medioissa hyvin näkyvästi aina silloin tällöin.

Myös esimerkiksi noissa kouluampumisissa on turhan paljon käyty läpi sitä, että nuo ampujat ovat olleet mielenterveyshoidossa. Kuitenkaan ei koskaan olla keskusteltu siitä, että ovatko he olleet sitten oikeasti missään hoidossa, eikä siitä että ainakin osalla massamurhaajista on ollut ohimolohkon kasvain aivoissa, mikä voi muuttaa ihmisen käytöstä todella paljon, ja se muutos ei ainakaan mikään kovin pesitiivinen ole ollut, ja myös esimerkiksi aivoihin tullut syfilis voi aiheuttaa ihmisen muuttumisen murhaajaksi. Eli noissa tapauksissa varmasti on ollut kyse fyysisestä sairaudesta, mikä on muuttanut ihmisen luonteen täysin.

pimeakronikka.blogspot.fi

Geenivirheitä sekä oikeustiedettä eli kuinka luodaan samalla turvallisuutta yhteiskuntaan, että valmistetaan kauhistuttavia aseita jonkun diktaattorin käsiin

Kun puhutaan syöpähoidoista, jotka perustuvat siihen, että kehitetään lääkkeitä jotka sitoutuvat vain syöpäsolujen pintaproteiineihin, ja tuhoavat vain näitä soluja, niin ollaan menossa siihen suuntaan, että myös muita soluryhmiä voidaan tuhota tällaisilla täsmälääkkeillä. Eli voidaan kehittää AIDS-lääkkeitä, jotka hyökkäävät vain niihin soluihin, joissa AIDS-virus jo on, ja sitten nanotekniikkaa hyödyntäen tuhoavat vain sen osan solun tuman DNA:sta, mihin virus on jo tarttunut, mutta tuollaisen sovelluksen kehittämiseen varmasti menee vähän aikaa.

Mutta kun puhutaan täsmälääkeistä, jotka vaikuttavat vain sellaisen ihmisen soluihin, jolla on tietty geneettinen poikkeavuus, niin niillä voisi olla valtava käyttökenttä esimerkiksi oikeuspsykiatrian parissa, jossa noita täsmäsytostaatteja voidaan hyödyntää suoraan esimerkiksi sosiopaattien rankaisemisessa. Eli tuollaisen sytostaatin avulla näiden henkilöiden vakivaltaista käytöstä ohjaava aivoalue voidaan tuhota, niin että sellaiset moninkertaiset henkirikosmiehet eivät koskaan sitten enää ole vaarallisia ympäristölleen.

Mikäli tuo väkivaltaisuutta ohjaava aivojen alue tuhotaan, niin henkilö ei enää ole väkivaltainen, mutta ongelma on siinä, että ihmisestä tulee samalla tahdoton, eli hän tarvitsee sitten jatkuvasti laitoshoitoa, ja tuollainen toimenpide pitää siksi rajata vain kaikkein vaarallisimpiin väkivaltarikollisiin kuten seksuaalimurhaajiin. Ja jos tuo lääke tuhoaisi vain noiden ihmisten tahdon, joilla on tällaiseen toimintaan taipumus, niin voidaan puhua oikeuspsykiatrian vallankumouksesta. Näet noiden toimenpiteiden rinnastaminen kuolemantuomioon on aivan perusteltua. Samalla tavoin voidaan luoda turvallisia mielenterveyslääkkeitä.

Eli jos mielenterveyslääkkeissä on sellainen ominaisuus, että ne vaikuttavat vain sellaisiin henkilöihin, joilla on perimässään mutaatio, joka aiheuttaa heille psykiatrisia sairauksia, niin silloin voidaan luoda lääkkeitä, joilla on vain lääkitsevä vaikutus siten, että ne eivät vaikuta kehenkään muuhun kuin oikeasti geneettiseen virheeseen pohjautuvaa psyykkistä sairautta sairastavaan ihmiseen. Toki niillä voidaan hoitaa vain periytyviä mielenterveyden häiriöitä, mutta jos sanotaan että voidaan luoda antabus, mikä vaikuttaa vain oikeasti alkoholiongelmaisiin ihmisiin, niin silloin tietenkin ollaan menossa pitkälle siihen suuntaan, että tulevaisuudessa esimerkiksi matkanjärjestäjät voivat tällaisia pillereitä jaella, jotta matkoilla koheltaminen loppuisi. Tällä tarkoitan sitä, että tuo antabus estäisi vain alkoholisteja käyttämästä alkoholia.

Mutta tuolla geneettistä häiriötä poistavalla sytostaatilla voi olla sellainenkin ominaisuus, että tulevaisuudessa esimerkiksi taistelukentille voidaan teoriassa ruiskuttaa kemiallisia tai biologisia aseita, jotka vaikuttavat vain sellaisiin henkilöihin, jotka eivät ole esimerkiksi USA:n tai Venäjän kansalaisia. Se voisi toimia siten, että kehitetään kaasuase, joka tuhoaa vain muiden kuin euraasilaisten ihmisten ihoa, ja tästä voidaan sitten kehittää äärimmäisen epähumaani versio vaikkapa snappi- tai hermokaasusta. Eli tähän kaasuun olisi liitetty entsyymi, joka saa sen tuhoamaan esimerkiksi vain sellaisen henkilön ihoa, jolla on lähi-idän ihmisten pigmenttigeeni. Kyseessä on kauhukirjoista sekä dystopiafantasiasta tuttu herttainen väline, jolla voidaan hallita kokonaisia kansakuntia, jos hallitsija sattuu olemaan toisen kansanryhmän jäsen kuin muu kansa.

Silloin hän voi kehittää kemiallisia aseita, joilla ei ole hänelle itselleen tai lähipiirilleen mitään vaikutusta, mutta kuitenkin se tappaisi vain niitä henkilöitä, joilla on erilainen ihosolujen pinta-antigeeni. Tai sitten esimerkiksi hermokaasu voidaan pakata pieniin nanokuuliin, jotka leijuvat ilmassa, ja vain sellaisten henkilöiden immuunipuolustus voisi tuon kuulan avata, jotka eivät ole saaneet rokotetta tuota asetta vastaan.

Toki hermokaasua vastaan voidaan toimia esimerkiksi atropiinipistoksilla, mutta nuo nanokuulat voivat pitää sisällään myös kudosmyrkkyjä, jotka ovat esimerkiksi tiettyjen käärmeiden arsenaaliin kuuluvia aineita, joka hajottaa ihmisen hengityselinten pintaa. Jos heidän immuunipuolustustaan ei lamata tuon kuulan sisältämän merkkiaineen osalta, niin silloin tuo kudosmyrkky vapautuu elimistöön, jolloin henkilö kuolee hyvin nopeasti.

elainasiaa.blogspot.fi

Mallioppiminen sekä ammateissa toimiminen ja psykiatrisiin potilaisiin kohdistuvien stereotypioiden ongelmat hoidon kannalta

Anthony Hopkins fiktiivisen sarjamurhaajan
Hannibal Lecterin roolissa elokuvassa
"Uhrilampaat" (The silence of the lambs)
1991

Mallioppiminen on ihmisen aivotoimintaan liittyvä prosessi, jossa hän jäljittelemällä oppii muilta ihmisiltä käytös- sekä tapamalleja. Kun puhutaan siitä, että sairaanhoitaja tai poliisi käyttäytyy ammatilleen sopimattomasti, eli pahoinpitelee perhettään tai potilaitaan, niin silloin pitää pysähtyä miettimään sellaista asiaa, että kuka sanoi hänelle, että noin saa tehdä? Kun puhutaan tässä sosiaalisessa mediassa levinneistä kuvista, missä sairaanhoitaja pahoinpitelee dementiaa sairastavaa henkilöä, ja samoin mediassa ollutta kirjoittelua siitä, että esimerkiksi poliiseja on erotettu perheväkivallan tai juopumuksen takia, niin silloin kyllä voidaan sanoa niin, että joku on näitä henkilöitä kasvattanut siihen, että heikompaa ihmistä saa lyödä kuin vierasta sikaa.

Normaalissa tilanteessa ihminen hiukan ajattelee, että häntä kyllä tullaan epäilemään, jos esimerkiksi jossain potilaassa on jatkuvasti mustelmia tai sitten hänen vaimonsa on jatkuvasti pelokas, ja ikään kuin pelkää muita ihmisiä. Virkamiehen harjoittama kotiväkivalta tulee yleensä ilmi juuri siitä, että joku lapsi pelkää poliisia tai sairaanhoitajaa. Silloin pitää ryhtyä miettimään sitä, että onko jossain tehty virheitä, eli onko jokin asia tuon henkilön lähipiirissä sellainen, mikä saa hänet pelkäämään poliiseja tai sairaanhoitajia. Kun ihminen pienenä opetetaan pelkäämään jotain asiaa, niin vanhemmiten hän sitten muuttaa pelon vihaksi.

Jos ihmistä on uhattu esimerkiksi sairaanhoitajien tai poliisien taholta, niin silloin hänen elimistönsä ikään kuin alkaa pitää noita virkapukuja vihollisena, jolloin erittyy adrenaliinia sekä syntyy vihatiloja, joissa henkilö kohdentaa vihaansa noihin ahdistavaksi kokemiinsa henkilöihin. Jos henkilö kokee esimerkiksi poliisin jotenkin vaaralliseksi, niin silloin tuollainen poliisin pahoinpitelemä henkilö on vaarassa käyttää esimerkiksi ampuma-asetta heihin, kun nämä henkilöt tulevat pidättämään häntä. Silloin tulee otsikoita lehtiin, ja ikäviä oikeudenkäyntejä joissa puidaan syytä poliisin ampumiseen. Ja aina kun henkilö ampuu poliisia, niin silloin tietenkin voidaan kysyä ihan oikeasti, että mitä hän oikeastaan sitten kuvitteli tekevänsä, ja miten hän kyseisestä rikoksesta kuvitteli pääsevänsä vapaaksi. Puhuttaessa sosiopaattisen persoonallisuuden kehittymisestä jo alle kouluikäisenä, niin se ei varmasti mitenkään liity siihen, että henkilö on kotonaan ikään kuin eristetty muista ihmisistä. Ja se että esimerkiksi elokuvissa "Uhrilampaat"ja "Isäpuoli" psykiatriset potilaat kuvataan jotenkin kammoottavampina, kuin mitä he oikeastaan ovatkaan.

Itseäni alkoi jossain vaiheessa mietityttämään sellainen asia, että miksi potilasjärjestöt eivät puuttuneet noihin elokuviin, vaikka niissä mustamaalataan psykiatrisia potilaita melko raa-alla tavalla. Ja ainahan joku voi laittaa jonkin noista filmeistä pyörimään, ja todeta jälkeen päin, että "tuollaisia nuo hullut ovat", ja ikäänkuin sitten pitää noiden elokuvien luomaa streotyyppistä hullua jotenkin todenmukaisena hahmona. Se että potilasjärjestöt eivät noista elokuvista nostaneet mitään haloota kuitenkin on mielestäni tragikoomista, kun esimerkiksi parkinson- sekä epilepsialiitot nostavat haloota jokaisesta rappikappaleesta.

Jos ihminen ei saa positiivista vastiketta tunteilleen, niin hän ei niitä edes osaa enää näyttää muille. Vankimielisairaalan ylilääkäri sanoo, että noille lapsille voidaan antaa apua, jos siinä ollaan sitkeitä, mutta kuten monesti muutenkin voisin sanoa, että monissa tapauksissa tuo "me haluamme auttaa noita nuoria" on jäänyt ikävä kyllä aivan pelkäksi sanaksi. Yleensä psykiatristen potilaiden omaisia halutaan kauheasti auttaa sekä tukea, mutta jostain syystä potilaat itse jäävät vaille tukea. Jos puhutaan siitä, että moni vanki on psykoosissa, niin sitä en kyllä yhtään ihmettele, koska vankila on pelottava paikka, ja varsinkin jengeihin kuuluneet rikolliset ovat kokeneet valtavan voimakkaan hermopaineen, mutta kun puhutaan psykootikon kohtelusta, niin itse kyllä hiukan sitä ihmettelen. Eli psykoottiselle ihmiselle sanotaan usein vain se, että hän on psykiatrisessa  sairaalassa, ja mitään muuta ei hänelle sitten enää kerrota.

Mutta lepositeisiin kuitenkin laitetaan, ja piikkiä isketään takapuoleen. Kun puhutaan siitä kohtalosta, minkä moni psykiatrisen sairaalan potilas sitten kokee, niin voin sanoa että moni heistä sitten jää täysin yksin asumaan, koska lähipiiriä pelotellaan heidän käytöksestään. Kun puhutaan psykiatrisesta sairaudesta, niin silloin käy niin, että potilasta itseään ei tukitoimissa oteta mitenkään huomioon, ja totuuden nimessä voidaan hyvin kysyä, että kuvitteleeko kukaan, että esimerkiksi oman lapsensa surmaan syyllistyneen henkilön onnistuu koskaan palata täysin yhteiskuntakelpoiseksi ihmiseksi muiden silmissä? Eli kuten olen äsken kirjoittanut, niin todellisuudella sekä teorialla on paljon eroa myös psykiatrian kivisellä saralla. Psykiatristen potilaiden kohdalla käy usein niin, että he tuntevat itse, että heitä ei kotona enää kaivata, enkä itse usko että heidän onnistuu entisten ystäviensä luokse koskaan enää palata. Vammaisten ja syöpäpotilaiden kanssa kyllä varmasti ollaan, koska he ovat jotenkin "edustavampia" kuin vankimielisairaalaan suljetut henkilöt, joita moni pitää rikollisina, ja he varmasti ovat tehneet kammottavia asioita.

pseudotiedetta.blogspot.fi