Miksi platoninen ajattelutapa mairittelee sotilaita?

Platonilainen ajattelutapa miellytti nimenomaan spartalaisia sotilaita, koska se ikäänkuin vapautti heidät vastuusta, kun puhutaan sodista. Eli hän teki sotilaista ikään kuin vain käskyjen vastaanottajia tai välittäjiä, kun taas valtiossa valtaa pitivät hänen valtiomallissaan filosofit, jotka sitten myös kantoivat vastuun päätöksistään. Eli Platon tekee omassa filosofisessa mallissaan ihannevaltiosta sellaisen, että tuon hänen valtionsa käskyt jakaa filosofien ryhmä, joka johtaa kaikkea toimintaa ikään kuin kasvottomasti, ja jonka edustajia nuo sotilaat sitten ovat.

Toisin sanoen nämä taistelijat, tai miksi heitä nyt sanotaan ovat valtion johtajien edustajia helootteihin eli orjiin, joiden asema on lähinnä sellainen, että heitä tarvitaan tuossa Platonilaisessa ihannevaltiossa ainoastaan välttämättömään tuotantoon, ja kuten varmaan kaikki arvaavat, niin Platon ei jostain syystä asettanut sotilaalle muuta velvollisuutta kuin taistella valtion nimissä kaikkia vihollisia vastaan, mitä valtion johto sille antaa. Ja samalla sotilaat niin mukavasti eristivät valtiota johtavat filosofit kansasta, joka tekee työtä eli raataa pelloilla. Mutta kuten me nykyihmiset tiedämme, niin tietenkään mikään työ ei kuitenkaan ole pelkkää pelloilla raatamista, vaan myös tiettyjä muita asioita piti tuottaa, jotta valtion falangi olisi iskussaan. Ja tuo asia olivat pronssi- ja rautamiekat sekä panssarit, joita ilman ei noita sotilaita olisi ollut.

Platonin ongelmana tuossa mallissa oli se, että miekat ja panssarit sekä kilvet eivät valmistuneet itsekseen, ja siksi piti olla seppien ammattikunta, joka valmisti noita välineitä. Ja missään nimessä mikään sotilas ei niitä saanut ryhtyä tekemään, koska hän olisi silloin vaarantanut koko Platonisen yhteiskunnan ja voinut varustaa esimerkiksi oman falangin, joka olisi irrallaan valtiota johtavien filosofien komennosta. Se olisi saattanut aiheuttaa sen, että falangin päällikkö olisi voinut ruveta kuvittelemaan olevansa esimerkiksi Spartan kuningas, ja siitä olisi sitten seurannut varmasti monta mukavaa juttua kerrottavaksi.  Samoin pelloille ei sotilaiden olisi hyvä mennä, koska näitä hurjia falangien miehiä hallittiin ruuan avulla. Jos puhutaan siitä, että nuo miehet olivat täydellisiä tappokoneita, joiden rinnalla nykyaikainen kommandosotilas ja hänen koulutuksensa ovat leppoisia kävelyretkiä.

Noiden falangien miesten tuli surmata itsensä jos kuningas sattui käskemään. Toisin sanoen Spartan sotilaat olivat ikään kuin ihmisrobotteja, joita tuotettiin vain yhtä asiaa varten, nimittäin taistelemaan Spartan puolella, ja samalla tottelemaan omia esimiehiään kuin robotti, ja kun hän sitten palasi taistelusta, niin tietenkin silloin ongelma oli sellainen, että tuo henkilö sitten saattoi saada osakseen mainetta sekä suosiota, mikä ei miellyttänyt varmasti Spartan kuningasta. Todellisessa Platonin ihannevaltiosta oli reaalisosialismiin verrattavissa oleva ilmiö, jonka tarkoitus oli hiukan siloitella esimerkiksi Spartan kaltaisen valtion kuninkaan kivikovaa mainetta. Tuo "reaaliplatonismin" idea oli siinä, että Spartan kuningas oli yksinvaltainen ulospäin, ja hän tietenkin silloin oli siinä asemassa, että tuota miestä vihattiin, mutta jossain tapauksessa hän joutui hakemaan muualta tukea.

Ja tuo tuki oli tietenkin sellaista, että sitä ei kukaan voinut suoraan lähestyä. Kuningas tietenkin sai aina välillä ohjeita esimerkiksi oraakkelin välityksellä, mutta kukaan ei koskaan ollut nähnyt oraakkelia. Todellisuudessa tuo ennustaja oli mies tai nainen, joka toimitti tuolle kuninkaalle käskyn, joka tuli filosofeilta, joiden henkilöllisyys oli tietenkin salattu, Näet koska kuningas oli toimeenpanevan vallan johtaja, niin hän sai sitten paljon valtaa, mikä liittyi hänen työhönsä. Ja tuolloin oli vaara siitä, että tuo mies saisi päähänsä ruveta suosituksi. Kuten nykyään niin tuolloin antiikin Kreikassa oli poliitikkojen saatava kansan enemmistö taakseen, ja tuolloin saattoivat sitten sukset mennä noiden filosofien kanssa hieman ristiin. Se olisi saattanut sitten saada aikaan sellaista, että kuningas olisi sitten voinut haluta surmata  filosofeja.

Filosofit olivat sen takia platonisessa ajattelutavassa ikään kuin valtiota hallitseva luokka, joka ei kuitenkaan tehnyt operatiivisia päätöksiä. He olivat kuin jokin tietokonemaailman "Pilvipalvelu", josta kuningas sai tukea omille päätöksilleen, ja heidän roolinsa on lähinnä yleisjohdollinen sekä neuvoa-antava. Eli missään nimessä kuninkaan ei noita neuvoja tarvinnut noudattaa, ja siksi oraakkelien antamat ennustukset olivat välillä hyvin moniselitteisiä. Näin ei oraakkelien tarvinnut sitten pelätä sitä, että jos sotaretki meni huonosti, niin häntä siitä syytettäisiin. Kuitenkin esimerkiksi Thermopylain tappion jälkeen Spartalaiset syyttivät oraakkeleita lahjusten ottamisesta, ja heitä syytettiin siis samalla tuosta Spartalaisten tappiosta.

Oraakkeli oli hoviastrologian esikuva, ja hänen tehtävänsä oli tukea kuninkaan päätöksiä. Samoin hänen kauttaan toimitettiin sellaisia tietoja, että oliko kuninkaan sotaretkille luvassa tukea ulkoapäin, ja samoin kohteista hankittu tiedustelutieto toimitettiin kuninkaalle oraakkellien kautta. Esimerkiksi termi "Marsin ylikulku" saattoi tarkoittaa monia asioita, mutta yksi saattoi olla se, että toinen kuningas oli valmis hyökkäämään yhteisen vihollisen selustaan tai muuten estämään sen etenemistä esimerkiksi romauttamalla siltoja.

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Mitä sana "oraakkeli" mahtoi tarkoittaa muinaisessa Kreikassa?

Kun muinaisessa Kreikassa puhuttiin oraakkelista, niin silloin ei yleensä tarkoitettu mitään erityisiä ennustuksia, vaan sellaisia merkkejä , jotka kertoivat, että oliko esimerkiksi kansa jonkun sotaretken takana, sekä sitä että pidettinkö jotain henkilön saamaa etuutta oikeastaan oikeutettuna etuna. Eli sana "oraakkeli" oli henkilö, peitetty käsky tai tarina siitä, että jumalat tukivat hallitsijaa, joka tarkoitti lähinnä armeijan  komentajana toiminutta henkilöä. Samoin oraakkelien avulla etsittiin sitä, että oliko joku sitten pettänyt tuon armeijan tai henkilön. Oraakkeli saattoi esimerkiksi olla jokin tiedustelupalvelu tai "gallup" jolla ihmisiltä oli kysytty sitä, että kokivatko he ehkä jonkun sotaretken tai muun toiminnan tarpeellisena. Kun Kreikassa kysyttiin asioita jumalilta, niin silloin käännyttiin kyseisen jumalan pappien puoleen, ja heiltä sitten kysyttiin esimerkiksi mahdollista hoitoa luunmurtumiin, ja tämä toiminta tietenkin oli Apollon eli parantajan omaisuutta, ja tuon jumalan papit sekä papittaret ovat nykyään lääkärien ammattikuntaan kuuluvia.

Toki joku saattoi nostaa oraakkelit ihmistä vastaan esimerkiksi lahjomalla mellakoitsijoita kadulle tai lupaamalla heille rahaa, mutta kun nuo oikeat oraakkelit sitten kertoivat sen, mitä he olivat nähneet, niin silloin kuningas sai heti tietää merkistä, että puhuiko oraakkeli totta, ja samalla näytettiin esimerkiksi käden liikkeellä, tai kääntämällä joku esine ympäri, että pitikö oraakkelien neuvoja kuunnella, tai pitikö kuninkaan tehdä toisin kuin mitä tuo mies tai nainen sanoi. Joskus oraakkeli tarkoitti myös vastustajista hankittuja tiedustelutietoja, kuten esimerkiksi keihäiden pituutta tai muita tärkeitä asioita, kuten sitä että vastustajan hovissa oli henkilö, joka suostui myrkyttämään hallitsijan tai muuta vastaavaa.

Kun puhutaan myrkyttämisestä, niin se oli erittäin vaarallista, koska kuninkaat käskivät ruuan tarjoajaa syömään itse omasta annoksestaan. Mutta jos löytyi kuolemansairas- tai itsemurhaan valmis mies, joka suostui maistamaan esimerkiksi pärskäjuurta eli ottamaan myrkkyä kuninkaan edessä, niin silloin kuninkaan turvatoimet voitiin ohittaa, ja hänet myrkyttää melko helposti. Yleisin tapa tehdä toisin oli se, että jos oraakkeli neuvoi perääntymään, niin silloin piti hyökätä. Mutta myös silloin kun merkkiä ei näytetty, oli esimerkiksi mielenosoitus helposti tulkittavissa maksetuksi, jos meno kadulla oli jotenkin innotonta. Samoin oraakkelia voitiin epäillä maksetuksi, jos hän antoi neuvoja, jotka eivät olleet kenenkään edun mukaisia. Oraakkelit olivat virallisesti kuninkaiden neuvonantaja, mutta todellisuudessa he olivat lähinnä kansallista turvallisuusneuvoston oleva elin, jonka antamat neuvot oli syytä ottaa vakavasti.

Näet he olivat oikeastaan noiden kuninkaiden esimiehiä, joten jos kuningas vastusti oraakkelia, niin hänet saatettiin myrkyttää sen takia. Oraakkelit varoivat aina suututtamasta asiakastaan, ja siksi he peittivät tuon komennon puhumalla esimerkiksi jumalista, kun he alkoivat komentaa tuollaisia Leonidaksia, joiden hipiä ei ehkä olisi kestänyt suoraan esimerkiksi Spartan filosofien nimissä annettuja käskyjä. Samalla suoraan kuninkaalle annettu määräys olisi saattanut oraakkelien itsensä väärään, koska jos se että he itse olisivat jotain sotaa ehdottaneet tulisi ilmi, niin joku olisi voinut silloin tajuta, että kuningas oli pelkkä sätkyukko, joka sopi tietenkin likaisen töiden tekijäksi, ja kun hän työnsä oli tehnyt, niin silloin tuota miestä ei enää kaivattu missään.

Ja jos sota sitten oli tappiollinen, niin tietenkin kuninkaan piti tämä toiminta ottaa omiin nimiinsä, mikä tarkoittaa sitä, että tietenkään hän ei ollut uhrannut tarpeeksi Zeukselle tai sitten kuninkaan omissa toimissa oli vikaa, ja ainahan kansalle voitiin kertoa, että jumalat käänsivät kuninkaalle selkänsä, koska hän oli jotenkin toiminut elämässään väärin. Tuota tekniikkaa käytettiin silloin, kun hän kuoli. Eli kuten varmaan tiedätte, niin myrkky oli sellaisen kuninkaan loppu, joka aiheutti armeijoineen ongelmia valtiolle. Tämä tarkoittaa sitä, että armeija joka hävisi taistelun muuttui ongelmaksi, ja tuolloin tietenkin käytiin väittämään, että hän lähti sotaan omin päin. Todellisuudessa monet muinaisen Kreikan todellisista johtajista käyttivät valtaa peitellysti, ja jos kuningas eli sotilasjohtaja ei ollut varuillaan, niin hänet saatettiin murhata, tai koko hänen armeijansa pettää,ja keiton mukana tuli sitten tyräkkiä, jotta falangille ei tarvinnut maksaa mitään.

Tuo valta oli kauppiaiden sekä muiden rahamiesten käsissä, koska he maksoivat sepille sekä kouluttajille palkkiota, jotta he varustaisivat falangit tehokkailla miekoilla sekä keihäillä, ja myös kuninkaallisia tarinankertojia piti palkita, jotta he jaksoivat kirjoittaa tarinoita sankaripojasta, joka vähintään pelasti valtionsa erilaisten merihirviöiden sekä persialaisten käsistä, ja joka kuului vähintään suuren Zeuksen valittuun sukuun. Eli kun mietitään antiikin politiikkaa, niin toki nuo falangimiehet olivat mukavia takuumiehiä erilaisissa sopimuksissa, mutta muuten heitä ei sitten enää kaivattu takaisin kotiin, koska noita verisiä aseita sekä vaatteita ei kukaan halunnut enää nähdä kaduilla. Ja kuten me tiedämme, niin paras sankari on kuollut sankari, koska hän ei sitten enää koskaan tulisi vaatimaan mitään eikä kertomaan tarinaansa kenellekään. Kun mietitään sitä, että kun kreikkalaiset sitten aikoinaan uhrasivat jumalille, niin todellisuudessa he maksoivat noille miehille ja naisille palveluksista, mitä he kuninkaille tekivät.


Toki Apollon pappien palvelukset eli haavojen sitomiset eivät olleet mitään pieniä asioita, mutta jos esimerkiksi kansalle haluttiin kertoa, että kuningas oli jumalten valitsema johtaja, niin silloin tarvittiin Zeusta tai oikeastaan tarinan kertojia, jotka sitten kertoilivat kansalle ja kuninkaalle satuja siitä, kuinka hänen syntyessään kokkia laskeutui sekä syntymätalon että esimerkiksi Zeuksen temppelin katolle, ja tietenkin hänen mahtavuuttaan muutenkin koristeltiin, eli nuo tarinankertojat kertoivat, kuinka temppelien verhot repeytyivät kun majesteetti kiljaisi ensimmäisen kerran. Samoin he kertoivat tarinoita siitä kuinka salamat löivät taivaalla kun hän sanoi ensimmäisen ymmärrettävän sanansa. Oraakkelien tehtävä oli tuossa tapauksessa tukea hallitsijana, ja kertoa tuollaisia tarinoita sekä hänelle itselleen että myös kansalle. Näin sitten taattiin se, että jumalat eli käytännössä papit eli nykykielellä virkakunta pysyi tyytyväisenä, ja sitten he jaksoivat keksiä uusia asioita, joilla tuollaisia innokkaita falangipäälliköitä komennettiin.

charelesfort.blogspot.fi