Showing posts with label kokeet. Show all posts
Showing posts with label kokeet. Show all posts

Thursday, August 3, 2017

Onnistuvatko geenimanipulaatio-kokeet vähän liiankin hyvin?


Tuntuuko teistä joskus, että nämä geenin siirtoa koskevat kokeet ovat onnistuneet hiukan liian monta kertaa? Eli olisiko joku tiedemies vähän harjoitellut salaa noita geeninsiirtoja. Kun puhutaan geenimanipulaatiosta, niin silloin tietenkin on upeaa, että tällaisia perinnöllisiä sairauksia voidaan hoitaa hyvin tehokkaasti. Mutta kuitenkin itsestäni välillä tuntuu siltä, että näissä geenin siirroissa onnistutaan vähän liian usein. Jo ensimmäisestä koeputkilapsesta lähtien on näistä geeniterapioista sekä keinohedelmöityksistä puhuttu kaikenlaista. Eli on huhuttu siitä, että esimerkiksi maailman huipputiedemiehistä sekä huippusotilaista olisi tehty geenipankkeja, joiden kautta jotkut valtiot ikään kuin kehittävät omaa väestöään.

Kun puhutaan siitä miten tuollaista geenipankkia käytetään, niin silloin tietenkin pitää löytää kaksi henkilöä eli mies ja nainen, joilla on erittäin korkea älykkyysosamäärä. Ja sitten vain heidän sukusolujaan otetaan talteen jollain klinikalla. Tämän jälkeen suoritetaan normaali keinohedelmöitys, jonka jälkeen nuo alkiot voidaan vaikka pakastaa odottamaan sopivia vanhempia, jotta nuo sikiöt voidaan siirtää kohtuihin, tai sitten tietenkin voidaan käyttää keinokohtua, joka on kemiallisesti tuotetulla lapsivedellä täytetty säiliö, mihin sikiö siirretään, ja se kykenee sitten kasvamaan ilman luonnollista vanhempaa.

Tuolloin täytyy noiden ihmisten vain varmistaa se, että tuo sikiö saa sitten kaiken tarvitsemansa hapen ja ravinteet voidakseen kehittyä täysin normaaliksi lapseksi. Mutta kuten tiedämme, niin tietenkin tämä kaikki voi olla pelkkää kuvitelmaa, tai sitten se on täyttä totta. Kun puhutaan kenohedelmöityksestä sekä ihmisen geeniperimän muokkaamisesta, niin silloin tietenkin tuon tekniikan kohdalla aletaan puhua niin sanotuista ”design-lapsista”, joilla on niitä ominaisuuksia, mitä vanhemmat heille haluavat antaa, ja tuo sitten tekee lapsista ikään kuin tuotteita.

Vaikka mitään geenimanipulaatiota ei pääsisi koskaan tapahtumaan, niin tietenkin noiden biologisten vanhempien harrastukset sekä heidän koulumenestyksensä voidaan tietenkin dokumentoida, ja sitten valita noista tarjokkaista sitten esimerkiksi kaksi musikaalista henkilöä, jotka sitten varmasti siirtävät tuon musikaalisuutta ohjaavan geenin kyseiseen lapseen. Mutta sama voidaan tehdä myös esimerkiksi ydinfyysikoille. Eli otetaan kaksi kappaletta fysiikkaa pää-aineenaan lukevaa opiskelijaa, ja heitä pyydetään luovuttamaan sukusolujaan yhteen tutkimukseen, ja sitten vain mennään luomaan koeputkilapsia noiden sukusolujen avulla. Kun puhutaan noista ”design-lapsista”, niin silloin tietenkin ihmisten mieleen nousee heti kuva siitä, että noiden kokeiden avulla sitten aletaan jalostaa jotain ”superihmisiä”.


Mutta kuten tiedämme, niin tietenkin ongelmana tällaisessa toiminnassa on se, että botekniikassa tekniikka alkaa viedä ihmistä. Kun ajatellaan esimerkiksi sitä, että millainen on unelmien lapsi, ja jollain professorilla on sitten keinot saada itselleen tällainen lapsi, niin hän voi sitten luoda sen itselleen. Kun puhutaan siitä, millaisia uhkakuvia siihen liittyy, että joku professori sitten tekisi jonkun huippu-urhelijan sekä fysiikan professorin risteytyksen, niin hän ei välttämättä käsittäisi mitä on tekemässä. Tai tarkemmin ottaen hän ei ehkä kuitenkaan muistaisi miettiä tällaista asiaa kokonaan läpi.


Eli tuo professori toimisi tuolloin ajattelemattomasti. Ja kun tuo teko on tehty, niin sitten kyseisen asian kanssa pitäisi vain pystyä elämään. Missään nimessä kukaan koeputkilapsi ei varmaan ole syntyjään mikää ”Omen-elokuvasta” tuttu ”Damien”, joka sitten muuttaa ympäristönsä kamalaksi. Ketään ei saa suoraan tuomita hyväksi tai pahaksi. Mutta koeputkilapsien kohdalla voidaan kuitenkin kysyä että kannattaako lapselle koskaan kertoa, että hän on koeputkilapsi. Tai onko järkevää mainita missään koulun pihalla lapsen olevan niin sanottu ”design-lapsi”.


Se voi vaikuttaa tuollaisen lapsen kehitykseen negatiivisesti, eli hänelle voi kehittyä luonteenpiirteitä, mitä ei kukaan halua kohdata, ja muutenkin tuollaisen asian kertominen saattaa aiheuttaa tuollaisen ihmisen kohdalla hylkäämistä sekä myös turhaa suorituspainetta. Kuitenkin se että ihminen on jotenkin erikoinen, mutta hän ei sitä sitten saa itse tietää saattaa aiheuttaa vaaratilanteita, mitkä koskettavat ehkä suurta osaa ihmiskunnasta. Eli se että ihmiset eivät saa tietää, onko heillä jotenkin muunneltu geneettinen perimä voisi sitten auttaa tutkijoita selvittämään noiden ihmisten sosiaalisia taitoja, mutta arvatkaa vain tuleeko tuollaiseen tutkimukseen sitten oikeasti lupaa? Biotekniikka sitten auttaa tietenkin ihmiskuntaa ratkomaan sitä uhkaavia ongelmia.


Mutta kuitenkin noiden ihmisten, jotka näitä asioita tutkivat pitää muistaa se, että he ehkä jossain vaiheessa saattavat tehdä asioita, joista olisi pitänyt sitten keskustella hiukan etukäteen. Kun puhutaan siitä, että biotekniikassa tekniikka vie ihmistä, niin silloin tarkoitetaan tilannetta, missä tuota tutkimusta tehdään sekä yksityisissä että valtiollisissa laitoksissa, ja tuolloin tilanne voi olla sellainen, missä noita tutkijoilta pyydetään aina vain laaja-alaisempia geenihoitoja, ja sitä kautta voidaan jalostaa ihminen, joka on vastustuskykyinen jopa flunssavirukselle. Ja sitten voidaan lähteä korjaamaan silmän taittovirheitä, parantamaan CP-vammaisia sekä lisäämään ihmisten älykkyyttä.


Kaikki tämä voidaan tehdä geenisiirtojen avulla, ja ehkä jossain kauhukuvassa joku NHL-jääkiekkojoukkue alkaa tilata jostain laboratoriosta ihanteellisia jääkiekkoilijoita, joilla on täydelliset kehon mittasuhteet. Eli pahimmillaan biotekniikan kaupalliset sovellukset voivat johtaa geenimanipuloitujen urheilijoiden valmistamiseen jossain kaukaisessa laboratoriossa.


Wednesday, December 14, 2016

Miksi ajattelemattomasti tehty koe voi vaarantaa todella monen ihmisen turvallisuuden?

Olen aina ollut kiinnostunut kansainvälisestä politiikasta sekä myös siitä, miten uskonto sekä monikulttuurinen toimintaympäristö vaikuttaa yksilön kautta globaaliin liiketoiminta- sekä poliittiseen toimintaan. Nykyisin on olemassa sellaisia kanavia kuin YouTube, jossa esitetään sellaista materiaalia, mitä ei koskaan ennen olisi voitu esittää. Tuollaiset filmit ovat saaneet aikaan sen, että ihmiset ovat nähneet asioita, joita heidän ei ehkä olisi pitänyt nähdä, ja osa noista asioista ei varmasti imartele esimerkiksi kosmetologisia tuotteita  tai lääketeollisuuden toimijoita, ja se  että esimerkiksi koe-eläinten oloista sekä niillä tehtävistä testeistä on tehty filmejä, on kuitenkin saanut ihmiset miettimään sitä, että olisiko mahdollista muuttaa tuota prosessia sellaiseksi, että siinä ei tuotettaisi eläimille niin suurta kipua, tai olisiko mahdollista korvata eläinkokeet täysin esimerkiksi soluviljelmillä.

Samoin olen kiinnostunut siitä, kuinka modernit sekä halvat tietotekniset ratkaisut muuttavat maailmaa sekä käsitystämme siitä, miten tietoa pitäisi jakaa. Nykyään myös yksittäiset ihmiset voivat vaikuttaa asioihin enemmän kuin koskaan ennen, ja siksi kun kirjoitetaan tekstiä, niin pitää kirjoittajan tuntea vastuunsa tekemästään työstä. Samalla myös pitää lukijan harjoittaa tarkempaa lähdekritiikkiä kuin koskaan ennen.

Näet nykyään on olemassa myös sellaisia kirjoituksia, jotka ovat todella vaarallisia. Eli kyseessä eivät ole mitkään UFO-kirjat, joissa käsitellään lentokoneita, joita ei löydy mistään katalogeista. Vaan nämä vaaralliset kirjat sekä julkaisut ovat sellaisia, että niissä neuvotaan jättämään lääkitys kesken, mikä vaarantaa ihmisen hengen. Ja kuitenkin siksi pitää muistaa, että avoin media sitten auttaa myös paljastamaan tällaisia toimijoita, jotka voivat esiintyä esimerkiksi lääkäreinä, ja kehottaa potilaitaan jättämään lääkityksen. Ja jos tuollainen henkilö pystyy vakuuttamaan toisen ihmisen siitä, että hän on laillisesti sekä toimiva sekä kyseisen ammattikunnan eettisiä sääntöjä noudattava lääkäri, niin silloin tuollainen näennäistieteen harjoittaja  voi aiheuttaa todella vakavia asioita, eli murhata potilaansa ilman ajatustakaan  siitä, että hän hyvin todennäköisesti joutuu vastuuseen teostaan.

Sekä myös samaistetaan esimerkiksi lääkkeiden huumaava eli “viihdekäyttö” tarpeellisiin lääkkeisiin, ja aina pitää lääkityksestä puhuttaessa kehottaa henkilöä kääntymään oman lääkärinsä puoleen, jos hän aikoo lääkitykseen tehdä muutoksia. Mutta samoin pitää ymmärtää, että tarpeeton lääkkeiden syönti on myös vaarallista. Jos yliopiston nimissä julkaistaan rasistisia kirjoituksia, niin ne ovat paljon vaarallisempia kuin jonkun skinheadin huutamat iskulauseet.

Samoin pitää muistaa se, että yhtään eläintä ei saa vahingoittaa tieteen nimessä ilman hyvää syytä. Ja myös kaikki tutkimukset pitää viedä läpi ilman, että millekään eläimelle ei aiheuteta turhaa kipua tai kärsimystä. Tässä kuitenkin sen verran sanon, että tietenkin jos pöydälleni laskeutuu kärpänen, niin sen sitten surmaan, mutta en sitä tieteen nimessä tee. Ja kun aletaan tehdä esimerkiksi kosmetiikkaa koskevia kokeita, niin ne pitäisi tehdä soluviljelmien avulla, koska noin saadaan tehtyä tutkimusta, missä kaikki solut on kasvatettu tarkoin määrätyissä olosuhteissa, ja ne vastaavat geneettisesti toisiaan. Eli soluviljelmissä kasvatettujen sarveiskalvon solujen kasvuympäristö on täysin kontrolloitu, eikä tuohon solukkoon vaikuta esimerkiksi mekaaninen rasitus.

Ihmisillä tehtäviin lääketieteellisiin kokeisiin pitää kuitenkin suhtautua paljon vakavammin kuin eläimillä tehtäviin kokeisiin, ja jos koe-eläimiä valitaan, niin itse olen sitä mieltä, että bananaanikärpänen on eettisesti paljon parempi valinta koe-eläimeksi kuin korkeampi eliö kuten nisäkäs, jos tuollainen valinta pitää tehdä. Jos vaikka Ebola-testeissä käytetty koe-eläin karkaa jostain biologisesta testilaboratoriosta, niin silloin varmasti on edessä tilanne, mistä on tehty monia elokuvia. Kuitenkaan kukaan ei ole koskaan miettinyt tarkasti sitä, mitä tapahtuu kun esimerkiksi viruksia ruiskutetaan johonkin apinaan. Tuon eläimen elimistössä saattaa tapahtua reaktioita, jotka saavat tuon viruksen muuttumaan aivan toisenlaiseksi, ja silloin edessä voi olla katastrofi. Toki myös banaanikärpäsiin istutettu virus saattaa karata ihmisten keskuuteen, joten siksi näitä kokeita pitää miettiä todella tarkasti.

Ja ennen kuin lääkkeitä aletaan myydä ihmisille, niin niiden pitää käydä läpi monimutkainen hyväksymisprosessi, jossa näiden valmisteiden turvallisuus sitten varmistetaan. Kuitenkin tieteen harjoittamiseen kuuluu elämän kunnioittaminen, ja jos ihminen ei tajua sitä, että lyödessään kärpäsen hengiltä, niin hän surmaa elävän olennon, niin silloin ei kyllä hyvin mene. Ja jos hän sitten surmaa pikkulapsia tieteen nimessä, niin silloin hän on täysin moraaliton henkilö.

Mutta jos tieteen tekijä ei tajua, mitä tapahtuu jos hänen laboratoriostaan karkaa esimerkiksi muuttunutta AIDS-virusta kantava apina, tai että hänen “loistavat” kokeensa luovat vaikkapa tappajakoiran kadulle, niin silloin ei kyllä voida puhua mistään mukavasta asiasta, ja itse kyllä kauhulla ajattelen, miten esimerkiksi raivotautia poteva jyrsijä käyttäytyy. Samoin koiran käytös voi muuttua erittäin häiriintyneeksi, jos sen nuoruudessa tuolle eläimelle aiheutetaan tuskaa, ja kuka sitten katsoo, että tuollaista koiraa ei toimiteta vahingossa löytöeläimille tarkoitetulle eläinklinikalle lopetettavaksi. Samin vaaratilanteita saattaa tulla silloin, jos joku vaikkapa tekee sellaista, että hän näyttää hoidettaville apinoille väkivaltaelokuvia, jolloin ne oppivat sitten sellaista, mitä niiden ei varmasti haluta oppivan, ja tuosta asiasta on tehty loistavia kauhuelokuvia.

Eli jos tuo kokeen eli esimerkiksi taistelukoiran kouluttaja käyttää huolimatonta henkilökuntaa, niin nuo alaiset saattavat toimittaa tuon eläimen löytöeläinasemalle lopetettavaksi, ja sitten joku pikkulapsi käy siellä hakemassa sen sieltä lemmikiksi. Ihminen joka ei tiedä omistavansa koiran, jota ehkä on käytetty taistelukoirana on tilanteessa, missä hän saattaa päästää sen kotipihalleen vapaana liikkumaan, ja silloin se voi muuttua hyvin vaaralliseksi.Ja koiratappelut ovat lain mukaan eläinrääkkäystä, mistä seuraa automaattisesti kotieläinten pitoa koskeva kielto. Sekä toivottavasti myös psykiatrinen sairaanhoito, jotta kyseinen ihminen ei sitten tee samaa uudelleen, ja syy tähän käytökseen sitten saadaan selville. Näet jokainen sarjamurhaaja on jossain elämänsä vaiheessa osoittanut julmuutta myös eläimiä kohtaan.

pimeakronikka.blogspot.fi 

Monday, September 26, 2016

Epähumaaneja ajatuksia epähumaaneista ihmisistä ja heidän teoistaan.



“Das Labyrinth” on Walther Schellenbergin teos siitä, millaista oli työ RSHA Amt.  VI:n Auschländish SD:n ja myöhemmin Hitlerin tiedustelun palveluksessa, ja kuten tiedämme, niin sodan lopulla tuo SS:n ulkomaan tiedusteluosasto oli pääosassa, kun Kolmannen valtakunnan aarteita siirrettiin “turvaan” eteläiseen amerikkaan, mistä ne piti sitten kanavoida takaisin kotimaahan eli Eurooppaan, missä sitten nuo entiset natsit ottaisivat ne uudelleen käyttöön rakentaessaan uutta “reich”iä, mikä olisi perustunut Hileriläiseen ajattelutapaan, ja tuolloin kehitettiin ajatus, mistä käytetään nimeä “Das Mosaik”. Tuo suunnitelma oli kammottavuudessaan sekä mielikuvuutuksellisuudessaan kammottava, ja en tiedä että olisiko kukaan edes oikeasti ajatellut tuon operaation toimivuutta. Sitä pidetään yleisesti enemmänkin neuvostoliiton tiedustelun propagandaosaston kehittämänä mielikuvitusoperaationa, jonka tarkoitus oli yksinkertaisesti vaikeuttaa USA:n asetekniikan kehitystä.


Tarinan mukaan MOSAIK-suunnitelma  perustui siihen, että että USA:aan solutettaisiin joukko RSHA:n kenttätoimintaan kouluttamia natsitiedemiehiä, joilla olisi mukanaan tarvittavia toimintavälineitä.  Sitten nuo koulutetut henkilöt olisivat ottaneet USA:n komentojärjestelmän haltuunsa, ja aloittaneet Neuvostoliiton vastaiset toimet USA:n asevoimien avulla. Toisten henkilöiden mielestä koko MOSAIK:in tarkoitus oli se, että jonkun amerikkalaisen kenraalin lähelle soluttautuisi natsiagentti, joka sitten olisi käyttänyt muunneltua sähköshokkikojetta modifioidakseen tuon miehen ajatusmaailmaa. Tai sitten koko juttu on vain mielikuvituksen tuotetta, joten muistakaa että maailmassa on paljon asioita, joita on suurenneltu esimerkiksi viihdeteollisuuden toimesta, joten esimerkiksi aivojen siirtoon pitää aina suhtautua varauksella.


Nämä tarinat tietenkin ovat hiukan mielikuvituksellisia, mutta kuten tiedämme,niin ihmisillä on tapana uskoa sitä, mitä he haluavat. Ja monille USA:n tavallisille kansalaisille esimerkiksi PAPERCLIP merkitsi sellaista, mitä he eivät olisi ehkä nielleet ollenkaan. Näet osa tuosta natsien kaksostutkimuksesta palveli aikoinaan ajatusta siitä, että luodaan sikiön jakamisella identtiset kaksoset, ja toinen sitten lähetetään kohdevaltioon, ja hänet kasvatetaan normaalissa perhe-idyllissä. Ja toinen taas kasvatettaisiin natsien WEREWOLF-koulutuskeskuksessa, missä hänet sitten koulitaan natsiaatteen vankkumaton kannattaja, minkä jälkeen toinen kaksonen vain surmataan, ja tuo henkilö sitten ottaa tuon surmatun henkilön paikan.


Se merkitsi sitä, että USA:n asevoimat värväsi palvelukseensa henkilöitä, jotka olivat kehittäneet itseasiassa koko Hitlerin asevoimien varustuksen, ja joista monilla oli tunnollaan kammottavia rikoksia ihmisyyttä vastaan. Kun puhutaan esimerkiksi natsilääkäreiden toiminnasta keskitysleireillä, niin tuota toimintaa ei varmasti olisi missään lääkärien symposiumeissa katsottu kovin hyvällä. Mutta kuten tiedämme, niin jotkut asevoimien miehet näkivät noissa sotarikollisten tekemissä kokeissa potentiaalia myös länsimaiden asevoimien kannalta. Yksi mikä noita miehiä kiehtoi oli ajatus aivojen siirrosta henkilöltä toiselle, ja tuota tekniikkaa oli kokeiltu apinoilla, jotka toki kuolivat hyvin nopeasti. Eräät neuvostoliiton lääkärit olivat myös miettineet sitä mahdollisuutta, että joltain henkilöltä voitaisiin siirtää aivot toiselle, ja myös siellä oli tehty kokeita, jotka sivusivat tuota asiaa.


Eli siellä oli siirretty koirien päitä toiselle eläimelle, ja tulokset olivat olleet ehkä joidenkin mielestä lupaavia. Tuo aivojen siirto tarjosi neuvostoliiton salaiselle poliisille mahdollisuuden luoda täydellinen agentti. Tai sitten erittäin pahoin vahingoittunut kosmonautti voitaisiin pelastaa, jos hänen päänsä saataisiin siirrettyä toiseen ruumiiseen. Tuo tietenkin olisi voinut tehdä esimerkiksi SPETSNAZ-operaattorista rohkeamman, ja se varmasti kiinnosti KGB:tä, joka ei kovin humaani koskaan ole ollut. Mutta tämä alla oleva filmi sitten kertoo siitä, kun koiralta siirrettiin pää toiseen ruumiiseen, mutta jos KGB olisi pystynyt vaihtamaan ihmisen aivot toiseen henkilöön, niin silloin se olisi voinut tehdä sellaisen asia, että esimerkiksi kaapata USA:n presidentin, ja sitten vaihtaa jonkun uskollisen kommunistin aivot tämän presidentin omien aivojen tilalle.


Jos puhutaan siitä, että tuollainen leikkaus olisi mahdollinen, niin se varmasti olisi ollut yksi maailman suurimmista sensaatioista. Mutta kuten tiedämme, niin nämä miehet olivat suuria individualisteja, joiden toimintatavat eivät aina vastaa sitä, mitä sanomme humaaniksi tavaksi toimia. Noiden henkilöiden kuten Josef Mengelen toimintatapaa leimaa suuri individualismi sekä tavaton julmuus ihmisiä kohtaan. Kuitenkin voidaan sanoa, että jos joku onnistuu siirtämään ihmisen aivot toisen henkilön pään sisään, niin hän tietenkin olisi maailman suurin nero, mutta samalla tuon leikkauksen ongelma on siinä, että se on erittäin vaativa, mutta myös äärimmäisen epähumaani tapa toimia. Joten en usko että tuollaiseen kokeiluun irtoaisi lupia mistään lääkintöhallitukselta maailmassa.


Kuitenkin tuo paljon puhuttu aivojen siirto voidaan teoriassa tehdä niin, että siinä hyödynnetään samaa tekniikkaa, kuin sydämen siirroissa sekä selkähermon liitäntäleikkauksissa, joita tehdään selkärangan katkeamisen yhteydessä. Ongelma on tietenkin tekniseltä kannalta siinä, että immuunipuolustus hylkii tuota siirrettä, ja siksi se pitäisi lamata. Henkilön elinaika tietenkin lyhentyy, ja hän kuolisi ehkä hyvinkin pian erilaisiin infektioihin, mutta joidenkin Internet-sivujen mukaan apinat, joilla tuota leikkausta kokeiltiin olisivat eläneet neljä päivää tuon leikkauksen jälkeen. Mutta kuten tiedämme, niin se että oliko noita tekniikoita kokeiltu ihmiseen on jäänyt selvittämättä. Kuitenkin kun mietitään esimerkiksi neuvostoliiton "unikoetta", niin silloin voidaan sanoa, että tuo koe, missä ihmisen unikeskus tuhottiin, jolloin he sitten valvoivat, kunnes aivojen välittäjäaineet loppuivat ja nuo ihmisraukat kuolivat sitten tuolloin tuskallisella tavalla.

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....