Kuka johtaa valtiota, on kysymys mihin ei ole aina mukavaa vastata, varsinkaan jos valtionpäämiehen toimesta tehty päätös on väärä

Kysymys siitä kuka johtaa valtiota on hyvin retorinen. Siihen ei varmaan löydy koskaan sellaista vastausta, joka tyydyttää kaikkia ihmisiä, ja tietenkin aina on mukavaa johtaa silloin, kun päätökset ovat osoittautuneet oikeiksi. Mutta mitä sitten tehdään jos valtion johtajaksi esitetty taho aiheuttaa esimerkiksi talouden syöksykierteen? Onnistuneita päätöksiä on helppo juhlia, mutta vääriä päätöksiä ei juuri kukaan ilmoita tehneensä.

Onko silloin valtion johtajaksi sekä väärän päätöksen tekijäksi yhtä paljon ilmoittautujia, kuin silloin kun päätökset ovat tuoneet miljoonia uusia työpaikkoja? Tai oikeastaan työllisyys on asia, mikä saa varmasti jokaisen päättäjän hieromaan käsiään, koska luomalla uusia työpaikkoja voi poliittinen johtaja sitten esitellä jotain käsin kosketeltavaa eli kiinnettistä. Samalla hän voi luvata myös työttömiksi jääneille jotain, kuten lisää rahaa pankkitilille, mikä lisää sitten ostovoimaa. Toki tuo raha voi mennä myös paikalliseen pubiin, mutta tietenkään kukaan ei tällaisista asioista juurikaan puhu.

Ja toki suurin osa ihmisistä osaa käyttää alkoholia oikein. Eli kun tilannetta ajatellaan poliitikon kannalta, niin hänelle riittää se, että äänestäjien enemmistö on hänen takanaan, ja merkitsee hänen numeronsa äänestyslippuun. Vain kopissa annetuilla äänillä on merkitystä, joten sen takia jokaisen maata johtamaan haluavan on oltava hyvin varovainen puheissaan, koska tietenkään kukaan ei halua omasta elintasostaan. Kuitenkin jokainen uusi työpaikka tuo lisää glooriaa poliitikolle, joka voi näin esittää mukavia käyriä tai pylväsdiagrammeja, joilla hän on sitten hoitanut mitäkin asiaa. Ja koska työttömien määrä on painunut, niin silloin hän on hoitanut tuota asiaa hyvin, mikä tarkoittaa työllistettyjen määrän kasvamista.

Tuollainen työllisyyden hyvä hoitaminen tuo sitten hienoja lukuja, joita voi jokainen mukavasti esitellä televisiossa tai Internetissä, mutta kuitenkin työllisyydellä ratsastaminen ei välttämättä ole niin hyvä asia, kuin mitä ihmiset usein kuvittelevat ryhtyessään poliitikoiksi. Se että on luotu vaikka miljoona uutta työpaikkaa saattaa olla monien mielestä loistava asia, mutta tuolloin astuu kehään sellainen käsite, mitä kutsutaan valtiolliseksi epätarkkuudeksi.

Tuolloin yleensä jää sellainen kysymys esittämättä, kuin mistä ne työpaikat oikeastaan on saatu. Ja sitten tähän liittyy hyvin mukava induktiokysymys, eli mistä nuo palkatut työttömät saavat palkkansa? Maksaako palkat tuolloin valtio, joka kuitenkin antaa tuollaisen työttömän johonkin yhtiöön töihin? Tuo merkitsee sitä, että työnantaja ei sitten joudu mitään tälle työllistettävälle maksamaan, mikä merkitsee sitä, että hän saa pitää kaikki tuosta työstä saamansa tulot ilman vähennyksiä. Kyseinen asia varmasti sitten antaa hänelle kilpailuetua muihin yrittäjiin nähden, mutta kun puhutaan työllistämisestä, niin tietenkin silloin valtio ajattelee saavansa noista työllistetyistä tai heidän työstään verotuloja.

Verot ovat se syy, miksi valtio haluaa ihmisten tekevän työtä. Jos työttömiä on paljon, niin silloin tietenkin työttömyyskorvauksiin kuluvat rahasummat kasvavat, ja työttömien ottama siivu yhteisestä kakusta kasvaa. Koska valtiolla ei ole rahaa loputtomiin, niin sen pitää sitten koettaa vähentää työttömiin kohdistuvia menoeriään työllistämällä näitä ihmisiä. Kuitenkin valtion ongelma on siinä, että jos se ottaa kaikki nuo työttömät omaan palvelukseensa, niin se ei heistä sitten saa verotuloja. Eli valtiovarainministeriö näkee valtion investoinnit pelkkinä menoerinä, kuten se näkee myös valtion työntekijän.


Valtiolla työssä oleva henkilö ei yleensä tuota verotuloja, joten hän on talouden kannalta pelkkää painolastia, vaikka toki hänen työnsä on muuten tärkeää. Kun puhutaan siitä, miten paljon työttömien tuloja voidaan leikata, niin tullaan siihen asiaan, että kuka haluaa äänestää poliitikkoa, joka vie leivän pöydästä? Tuolla sitten tarkoitan sitä, että työttömät ovat melko suuri ihmisryhmä, jonka ääniä tullaan vaaleissa kaipaamaan. Työttömät ovat sellainen tulonsaajien ryhmä, jonka elintasoon voi valtiovalta suoraan vaikuttaa määrittelemällä työttömyyskorvauksen suuruuden, ja vaikka tässä asiassa varmaan halutaan olla kovia, niin kuitenkin tuo ihmisryhmä kelpaa varmasti äänestyskoppiin. Kun sotiemme veteraanit ovat poistumassa keskuudestamme, niin poliitikot tarvitsevat uuden ryhmän, jolle he voivat luvata jotain.

Tuon ryhmän pitää olla sellainen, että sille voidaan antaa jotain konkreettista, ja taata se, että jokainen tuohon ryhmään kuuluva saa jotain. Näin huippupoliitikko saa sitten ääniä varmemmin, kuin jos hän sitten lähtisi leikkaamaan noita tukia. Valtiota voidaan ajatella laitoksena, jonka velvollisuus on ajaa oman kansansa etua, ja siksi se poikkeaa kaikista muista toimijoista. Kun puhutaan siitä mitä valtiovalta on, niin sen ero liikeyritykseen nähden on se, että tuo laitos ei kykene sitten siirtämään noita ihmisiä mihinkään, vaan sen on jotenkin heitä elätettävä, tai edessä on vaikeita mellakoita.

Kun taas puhutaan valtion velvollisuudesta puolustaa kansalaisiaan, niin silloin tietenkin aina välillä keskustellaan esimerkiksi monikulttuurisuudesta. Tuolloin ei koskaan ajatella sitä, että tietenkin ihmisiä on autettava, mutta tuota apua on kohdennettava niin, että siitä pääsevät nauttimaan ne, jotka apua todella tarvitsevat.  Sitten on varmistettava se, että apua saa mahdollisimman moni henkilö. Samalla avun antamisen tarkoitus on myös varmistaa sellainen asia, että tuo apu vie kyseistä valtiota kohti kestävää kehitystä.

Tuo tarkoittaa sitä, että meidän olisi ensisijaisesti autettava ihmisiä siellä missä he ovat tällä hetkellä, jotta he oppisivat hoitamaan asiansa oikein, eli tuolloin tietenkin olisi tuon apua saavan valtion sitouduttava korruption kitkemiseen sekä myös kansalaistensa elintason parantamiseen. Mutta kestävä tulos saadaan aikaan vain sillä, että elintasoa noissa maissa, mistä pakolaisia tulee parannetaan, ja sillä että demokratisoimalla noita maita luodaan olosuhteet, että kenenkään ei tarvitse lähteä pakolaisiksi Eurooppaan.

Jos tänne sitten tulee pakolaisia, niin heidän integroiminen yhteiskuntaamme olisi aloitettava välittömästi, samoin olisi sitten tehtävä sellaisia päätöksiä, että jos he lähettävät lapsiaan noihin maihin tai tekevät sinne lomamatkoja, niin silloin heidän oikeutensa turvapaikkaan olisi mennyttä. Myös terroristien kanssa yhteyttä pitävät henkilöt pitäisi välittömästi lähettää takaisin, ja samalla myös seurattava Ranskan mallia, ja annettava heidän kännyköiden paikannustiedot esimerkiksi Venäjälle ja USA:lle, joka sitten tietää miten noita ihmisiä kohdellaan.

Eikä tuonne konfliktialueelle tarvitsisi myöskään lähettää tai sieltä ei tarvitse kenenkään vastaanottaa sähköposteja tai puheluita, eli jos kännykkää käytetään Syyriassa tai jossain muualla vastaavalla alueella, niin silloin sen voi suoraan poistaa palvelulistoilta. Mutta kuitenkin kestävä kehitys tarkoittaa sitä, että valtio demokratisoidaan, jolloin sen alueelta ei enää sitten tapahtuisi terrori-iskuja. Ja yleensä pitäisi käyttää rauhanomaisia menetelmiä tuon päämäärän saavuttamiseksi, mutta kuitenkin jos terroristit toimivat kyseisellä alueella, niin silloin on asevoiman käyttö välttämätöntä.

Onko vaikeneminen helpompaa kuin asioiden myöntäminen? Kas siinä vasta on pulma, josta voidaan keskustella hyvin vakavasti

Miksi kirjoitan paljon Venäjästä, on kysymys mihin jotkut lähipiirini jäsenet ovat välillä halunneet vastauksen? Syy siihen on se, että Venäjää koskevaa tietoa saa melko helposti Internetistä sekä se, että aina en viitsi kirjoittaa natseista. Ja maidemme suhteet sodan jälkeen ovat melko hyvin dokumentoitu median toimesta, joten niistä asioista sekä suomettumisesta ja poliittisesta pysähtyneisyyden ajasta saa helposti tietoa myös Internetistä sekä tavallisista kirjastoista. Eli tuon ajan mediasta voidaan helposti havaita sen ajan  mediassa työskennelleiden ihmisten asenne Neuvostoliittoa kohtaan.  Samoin Venäjän ja Neuvostoliiton toimista on tehty oikeita tutkimuksia, ja niitä sitten voidaan kommentoida melko turvallisesti, koska esimerkiksi Katynin tekijät ovat tiedossa, ja he ovat kaikki kuolleet. Sen takia ei ole pelkoa siitä, että kukaan tulee kostamaan yhtään mitään. Ilman kritiikkiä ei ole keskustelua, ja siksi tässä tällaisista asioista kirjottelen.

Se että NSA:ta  syytetään jostain asioista kuten salakuuntelusta, niin se saattaa kuitenkin olla niin, että tällaista toimintaa harrastetaan myös muissa maissa, kuten Kiinassa sekä Venäjällä, ja itse olen miettinyt, että kuinka paljon esimerkiksi BND tai Ranskan tiedustelu DGSE harjoittavat tuollaista teletietojen keräämistä. Nämä USA ja Venäjä sentään myöntävät tuon toiminnan, mutta myöntääkö Ranskan tai saksan tiedustelu harjoittavansa samantyyppistä urkintaa kuin NSA? Ja tekeekö se että urkintaa ei myönnetä siitä olematonta? Eli NSA ei ole maailman ainoa elektronista tiedustelua harjoittava virasto, ja urkinta on kuitenkin pikkujuttu verrattuna  esimerkiksi pommi-attentaatteihin.  Kuitenkin Ranska on upottanut esimerkiksi Greenpeacen Rainbow warrior-aluksen, ja tuolloin ei mitään mielenilmauksia näkynyt. Ja kysyykö kukaan muukaan viranomainen maailmassa mitään lupaa yhtään mihinkään telekuunteluoperaatioon, mitä he tekevät?

Sekin olisi mukava tietää, jotta saadaan se oikea kuva tiedon keräämisestä. Mutta palataan taas sitten Venäjän kysymykseen. Venäjä on paljon pinnalla nykyään mediassa, ja siksi sen tilanteesta on hyvä kirjoitella, kun lähteitä löytyy tarpeeksi. Ja tietenkin nuo Stalinin miesten rikokset ovat asioita, joiden kommentoiminen ei häiritse ainakaan nykyisiä oikeudenkäyntejä. Kuitenkin se että myös virallinen lehdistö suhtautuu nykyään Venäjään onneksi  kriittisemmin kuin ennen.

Maassamme on kuitenkin sellainen perinne , että Venäjää koskevaa tietoa ei saa kommentoida. Kuitenkin tuota maata esitetään jonain aggressiivisena supervaltana, jota käytetään hyväksi silloin, kun puolustusvoimat alkavat sitten kutsua miehiä kertaamaan, koska he sillä tavoin oppivat mitä herran pelko oikeasti tarkoittaa. Joten tämän kannan kautta voidaan todeta, että Venäjä on varmasti pelastanut monta maailman johtajaa, koska sen aiheuttama pelko on saanut johtajat kutsumaan miehet aseisiin, jolloin ovat tutkimukset heidän toimistaan jääneet sitten vähän vähemmälle.

Tuon takia se, että Venäjä on naapurimme on ainakin ennen aiheuttanut sen, että esimerkiksi Kekkonen on jäänyt vaille vastustajaa vaaleissa, koska häntä pidettiin itsenäisyyden takuumiehenä hyvien Neuvostojohtajiin kuten Nikita Hrutstseviin sekä Leonid Brezhneviin ja tietenkin Viktor Vladimiroviin  somimiensa  henkilökohtaisten suhteiden takia. Tuota seikkaa sitten korostettiin tuolloin avoimesti mediassa.

Eli tämä ei ole mikään valtiosalaisuus, että Kekkonen hallitsi maatamme vähän niin kuin Neuvostoliiton kortilla, ja aina välillä mietin, että myikö tuolloin Kekkonen tai maamme esikunta esimerkiksi länsimaisia aseita Neuvostoliittoon? Se tietenkin jää vain arvailun varaan, koska tuon ajan sotilaallisia päätöksiä tehneet henkilöt eivät ole enää elossa. Tuon ajan salailu kuitenkin herättää ihmisten mielenkiintoa sekä ruokkii mielikuvitusta erilaisilla teorioilla, jotka joidenkin mielestä varmasti ovat pelkkää ajanhukkaa.

Kuitenkin voidaan sanoa, että noista ajoista kerrotaan erilaisia tarinoita varmaan yhtä paljon kuin Toisen Maailmansodan ajoista, mutta jos tuollaista puolustus- tai aseteknologiaa koskevaa kauppaa on käyty, niin nuo asiakirjat on varmaan joko hävitetty tai myyty tavara on merkitty romuksi, jotta noista asioista ei olisi koskaan kukaan mitään saanut tietää. Enkä usko että Presidentti Kekkonen niitä ainakaan julkisesti olisi hyväksynyt, jos niitä joku olisi sitten levitellyt julkisuudessa. Näet tuolloin oli myös vallalla “poliittinen dementia”, mikä tarkoitti sitä, että jos joku myi länsimaisia aseita tai kieltolistalla olevaa elektroniikkaa itäblokin maihin, niin hän siitä varmasti itse sai vastata, jos sattui kiinni jäämään. Sama koskee myös SUPO:n väitettyä salakuuntelua.

Mitään todisteita siitä että Suojelupoliisi olisi tuolloin 1970 ja -80 luvuilla salakuunnellut ketään ei ole, mutta kuitenkin tuosta asiasta kiertää mitä mielenkiintoisempia huhuja, joista osa varmasti on valetta, tai sitten salakuuntelua on harjoittanut kolmas osapuoli, jota ei koskaan olla varmennettu. Eli tuolloin puhuttiin salaperäisistä “ylimääräisistä johdoista” jossain puhelinkeskuksissa, ja siitä että jostain puhelinkaapista löytyneeseen radiopuhelimeen olisi kytketty  puhelinkaapeleita, mutta silloin asiaa ei juurikaan käsitelty. Mutta tuo toimija on voinut olla esimerkiksi Stasi tai joku yksityisetsivä, joka oli mennyt hiukan liian pitkälle. Tapaus kuitenkin unohtui, ja tuolloin kauan sitten SUPO:a epäiltiin hyvin yleisesti salakuuntelusta, vaikka sen johto kielsi asian.

Kuitenkin saattaa olla niin, että nuo salakuuntelua käsittelevät raportit kirjoitettiin käsin, jotta toimiston kirjoituskoneiden nauhoihin ei olisi jäänyt merkkejä, ja nuo kynällä tehdyt poltettiin sitten käsittelyn jälkeen, jotta tuosta operaatiosta ei olisi jäänyt mitään jälkiä. Mutta tuosta toiminnasta ei ole mitään muuta todistetta kuin joukko huhuja. Eikä ole mitään todisteita, että Kekkonen olisi SUPO:n aikaan käyttänyt tuota organisaatiota oman valtansa pönkittämiseen. Eli hänen valtansa perustui kaiken käsityksen mukaan 1930-luvun asiakirjoihin, tai sitten hän saattoi toki pyytää KGB:n kenraali Vladimirovilta salakuuntelua, joka koskee hänen poliittisia vastustajiaan, mutta se onko näin tehty jää historian hämärään.

Median suhde politiikkaan sekä liike-elämään saattaa olla hyvin mutkikas

"Kuka valvoo valvojia,on valvonnan ongelma"

Toimittajien työn sensurointi sekä uhkaaminen ovat hyvin houkutteleva vaihtoehto silloin kun hänen esimiehensä joutuu jotenkin ikävään valoon, ja silloin tietenkin saattaa eteen tulla tilanne, jossa häntä vastaan hyökätään pelottelemalla esimerkiksi potkuilla. On tietenkin tärkeää että toimittajien toimintaa valvotaan, jotta he eivät esimerkiksi uhkaile muita ihmisiä, tai muuten yllytä väkivaltaan, ja itse kyllä olen sitä mieltä, että esimerkiksi äärioikeiston profiilin jatkuva kohottaminen sekä heidän keskusteluryhmiensä mainostaminen esimerkiksi lehdistön toimesta on jotenkin ikävää, vaikka toki heilläkin on oikeus puhua sekä sanoa mielipiteensä asioista.

Mutta kun puhutaan siitä, että keskustelutyyli saattaa olla sellaista, että yksittäisiä henkilöitä uhkaillaan väkivallalla, niin silloin ei kyllä asiaa voida käsitellä sillä tavoin, että kyseessä olisi mikään muu kuin yritys kaventaa sananvapautta. Mutta kuka sitten valvo esimerkiksi YLE:ä, on kysymys johon ehkä pitää löytää uuden tyyppinen ratkaisu, koska poliittinen valvonta ei ehkä ole paras mahdollinen vaihtoehto tähän asiaan. Eli tuo kansanedustajien toimesta tapahtuva median kontrollointi on tietenkin erittäin hyvä tapa hoitaa tuollaisen laitoksen valvontaa, sekä huolehtia sen tasapuolisuudesta, eli siitä että uutisissa kuunnellaan kaikkia osapuolia. Mutta tuossa asemassa saattaa joskus henkilöille tulla mieleen se, että he eivät ehkä halua kaikkea kertoa julkisuudessa.

Toki on hyvä asia, että tavallinen kansa pääsee valvomaan YLE:ä, mutta kuitenkin voidaan kysyä sitä, että onko esimerkiksi poliittisen puolueen jäsenyys vaikuttanut siihen, missä sävyssä esimerkiksi vaaleja ennen esitettäviä ohjelmia valitaan? Kukaan meistä ihmisistä ei ole täysin objektiivinen ainakaan itseämme kohtaan, ja vaikka ihminen oikeasti toivoisi olevansa suuri ja jyrkkä itsensä tuomitsija, niin valitettavasti kukaan meistä ei tähän pysty täysin. Jos pystyisimme arvioimaan omaa työtämme täysin ulkopuolisen silmin, niin silloin meillä ei olisi esimerkiksi opettajia, vaan kaikki ihmiset arvioisivat oman työnsä itsenäisesti. Ja joskus on ilmeisesti tullut mieleen sellainen asia, että joku henkilö toimituksessa ikään kuin alkaa parannella omaa asemaansa, ja koska mediatalo on oikeasti melko tavallinen työpaikka, niin silloin tällöin käy niin, että toimittajan työ ei kaikkia miellytä.

Tällöin voi jostain henkilöistä tuntua turvalliselta lähteä painostamaan toimituksen esimiehiä sillä, että ”jos ei uutisten linja muutu, niin sitten saavat päätoimittajat lähteä etsimään uutta työpaikkaa”, ja se ei sitten varmasti mukavalta tunnu. Maamme perustuslakiin on kirjattu sensuurin kieltävä pykälä, koska sen tarkoitus on estää valtion työntekijöitä peittelemästä omia rikoksiaan. Tietenkin maassamme on julkaisukielto, mikä koskee valtiomme virastojen salaiseksi leimaamia papereita, mutta tietenkin jos tuosta samasta asiasta on olemassa esimerkiksi lehtiartikkeleja tai YouTube-videoita niin silloin tietenkin noita videoita saa kommentoida tai niiden pohjalta tehdä kirjoitelmia, jotka eivät hyödynnä valtion salaisia asiapapereita,

Jos materiaali on vieraskielistä, niin silloin tietenkin tuo materiaalin valmistaja sekä julkaisija vastaavat siitä, että se ei sisällä heidän maassaan salaiseksi merkittyä materiaalia. Mutta muuten julkaisemisessa on maassamme erittäin suuri vapaus, ja ainoastaan oikeastaan kansanryhmää sekä yksityishenkilöitä vastaan tapahtuva yllyttäminen on rikos. Samoin esimerkiksi puoluekantaa koskevia tietoja ei saa kerätä, mutta kuitenkin esimerkiksi puolueen jäsenyys saattaa olla asia, joka vaikuttaa toimittajan ja hänen esimiehensä näkemyksiin erilaisista asioista.

Se että maamme kansalaiset eivät ole kiinnostuneita politiikasta johtuu siitä, että mamme poliitikot ovat ilmeisesti melko korkealla moraalilla varustettuja ihmisiä. Ja siksi sellainen asia, että pääministeri on vaimentanut tai yrittänyt vaientaa mediaa on erittäin ikävä asia. Sen takia meidän pitää sitten kyllä ryhtyä miettimään sitä, että onko oikein, että poliitikko tai virkamies valvoo järjestelmää, joka on muodostettu paljastamaan epäkohtia yhteiskunnassa? Kuitenkin on olemassa sellainen asia, mitä kutsutaan laiksi sekä hyvien tapojen mukaan toimimiseksi, ja sen takia pitää kuitenkin medialla olla valvojansa. 

Ja kuten yleinen  kysymys kuuluu, niin "kuka valvoo valvojia" Mitä tehdään jos mediaa valvomaan perustettu viranomainen alkaa sitten sensuroida kirjoituksia esimerkiksi hallituksen määräyksestä vedoten esimerkiksi jatkuvaan uhkailuun?  Eli mitään yllyttämistä sekä toisen uhkailua ei saisi kuitenkaan hyväksyä, ja olisi hyvä jos toimittajat sekä heidän esimiehensä joutuisivat kertomaan puoluekantansa, koska varsinkin vaaleja ennen saattaa tulla mieleen sellainen asia, että mediatalo saattaa olla puolueellinen valitessaan esimerkiksi ehdokkaita, joita haastatellaan televisiossa. Tai sitten esimerkiksi haastattelun sävy voi olla hyvin ikävä, jos esimerkiksi kilpaileva ehdokas haastattelee toista ehdokasta. Ja tuolloin olisi erittäin hyvä, mikäli syy tuohon kylmäkiskoisuuteen tulisi ilmi.

Toki se että puoluekantaa tai muuta vastaavaa tietoa ei kuitenkaan ole mielestäni mitenkään hyvä kerätä, ja muutenkin henkilörekisterilaki kieltää aiheettomien nimilistojen keräämisen. Eli noiden tietojen kerääminen on itseasiassa kiellettyä. Kuitenkin juuri julkinen sana on se paikka, missä olisi ainakin jossain määrin hyvä, jos toimittajien puoluekanta tulee ilmi, ja jos puhutaan vaikka seksuaalisesta suuntautumisesta, niin silloin tietenkin nuo asiat tulevat jossain määrin ilmi, jos esimerkiksi tiettyjen ravintoloiden tai järjestöjen jäsenlistaa aletaan levitellä julkisuudessa. Mutta toki on olemassa sellainen asia, että nimiä voidaan kyseisille listoille lisätä kiusantekomielessä, ja tämä tietenkin taas saa aikaan sellaisia asioita, mistä voi jollekin koitua todellista haittaa, kuten että häntä aletaan kiusata työpaikallaan.

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Onko "Mandela-efekti" pelkkää mielikuvituksen tuotetta vai onko sillä todellisuuspohjaa?

On ihmisiä joiden mielestä "Mandela-efektiksi" kutsuttu ilmiö on todiste aikamatkailusta, sekä siitä että jokin muuttaa historiaa mieleisekseen. Siksi on olemassa "foliohattuja", jotka tuijottavat esimerkiksi tuntikausia jotain elokuvakohtausta nähdäkseen, onko siinä havaittavissa muutosta? Ajatus "Mandela-efektistä" eli siitä, että jos joku muuttaa historiaa, niin kaikki tuohon muutokseen liittyvät asiat muuttuvat, mutta meidän saamamme historian tieto ei muutu. Eli jos oletetaan että aikamatkaaja matkustaa vallankumouksen ajan Venäjälle ja pelastaa tsaariperheen, niin silloin kaikki tuohon tapahtumaan liittyvä kirjoitus muuttuu, mutta me itse olemme stabiileita toimijoita, ja kykenemme havaitsemaan tuon muutoksen esimerkiksi elokuvan kohtauksessa tai kirjassa, jos katsomme tuota kuvaa tarkalleen sillä hetkellä, kun aikamatkaaja historiassa tekee työnsä.

Toki tämä ilmiö voi olla pelkkää kuvitelmaa siitä, että joku olisi muuttanut historiaa, ja oikeastaan me vain muistamme jonkun tapahtuman toisin, kuin miten se oikeasti olisi tapahtunut. Mutta kuten tässä olen monta kertaa kirjoittanut, niin mikään totuus ei ole absoluuttista, ja aina löytyy kirjoittajia, jotka ovat syystä tai toisesta valmiita kirjoittamaan valheellisia dokumentteja jostain tapauksesta. Tässä en kuitenkaan käy tsaariperheen kohtaloa sen kummemmin läpi, mutta jos aikamatkaaja pelastaisi heidät, niin silloin jokin historian teksti saattaisi muuttua silmissämme, jos katsomme sitä oikealla hetkellä. Kuitenkaan mitään todellisia todisteita aikamatkailusta ei ole esitetty.

Mutta teoriassa on mahdollista matkata myös ajassa, ja se tapahtuisi erityisen rajapintaylitysmallin kautta, eli aikamatkaan valmistettu alus ajaisi kohti rajapintaa nopeudella, joka on hyvin lähellä valon nopeutta. Sitten se törmäisi esimerkiksi veteen, jossa valon nopeus on alempi kuin ilmassa, jolloin se hyvin pieneksi hetkeksi ylittäisi valon nopeuden, kuten neutriino tekee törmätessään neutriinoilmaisimen tankissa olevaan veteen, ja koska minkään kappaleen hidastuvuus ei voi olla ääretön, niin neutriino lähettää silloin ympärilleen sinisen valon shokkiaallon, minkä ilmaisimen valokennot havaitsevat.

Syy miksi tuota ei olla kokeiltu käytännössä johtuu siitä, että jos jokin menee vikaan, niin silloin alus muuttuisi pannukakuksi ja oikeastaan vapautuva energia tuhoaisi koko planeetan. Teoreetikoiden mielestä aluksen ylittäessä valon nopeuden tuossa erikoistilanteessa, voisi käydä niin, että alus ikään kuin luiskahtaisi rinnakkaiseen universumiin Toinen teoreettinen malli olisi se, että tuossa aikakoneessa olisi synklotronikiihdytin, jossa esimerkiksi hiukkassuihiúkua tai elohopea-atomeja kiihdytetään lähelle valon nopeutta, jolloin aika ikään kuin hidastuisi aluksen sisällä. Tuolloin voitaisiin matkata tulevaisuuteen siten, että aika hidastuu aluksen sisällä, ja siten voidaan mennä yksisuuntaiselle matkalle tulevaisuuteen. Tai sitten alus voidaan varata niin suurella sähkövarauksella, että se muuttuu mustaksi aukoksi, ja putoaa suoraan singulaariin eli madonreikään, mikä on silta universumien välillä.

Stephen Hawking esitti joskus teoreettisen mallin junasta, jonka nopeus kiihdytetään lähelle valon nopeutta, jolloin sen matkustajat tekisivät junamatkan tulevaisuuteen, eli teoreettisesti aikakone on tällä tavoin tehtynä mahdollista rakentaa, eli siihe tarvitaan vain junarata Maapallon ympäri, ja suunnaton määrä energiaa, jolloin tuo juna voidaan kiihdyttää esimerkiksi 80-90% valon nopeudesta. Se onko "Mandela-efekti" totta ei riipu aikakoneen teoriasta, vaan siitä että onko joku todella muuttanut menneisyyttä, vai ainoastaan muistaa jonkun asian väärin riippuu siitä, kuinka paljon haluamme uskoa tällaisiin asioihin. Eli nämä asiat ovat sellaisia, joista on mukavaa kirjoittaa päivän ratoksi, ja toki voidaan sanoa, että ainakaan tuota rajapintaylityskoetta tuskin koskaan tullaan tekemään.

Hawkingin junamatka tulevaisuuteen YouTubella: https://www.youtube.com/watch?v=KZ0gQevrPTo

elainasiaa.blogspot.fi

Mietintä kenttätutkimuksen ongelmista sekä tutkimuksen suoritustavasta, mikä vaikuttaa väistämättä tutkimustulokseen

Kuvituskuvaa
Kuva I 

Tutkimuksen sekä tutkimusongelman käsittelystä kannattaa mainita sen verran, että missään nimessä tehtävää ei kannata jättää pelkkien teemahaastattelujen varaan, koska ihmiset saattavat muistaa myöhemmin sanoneensa jotain muuta, kuin mitä haastattelija on merkinnyt muistiin, ja silloin tietenkin tehtävässä vaadittava tutkimuksellisuus kärsii. Hyvin tehty tutkimustyö tarkoittaa sitä, että tutkimuksessa käytetään sellaisia lähteitä, joiden kiistäminen on vaikeaa. Ratkaistaessa tutkimusongelmia tärkeitä on muistaa se, että tutkimuskohde ei välttämättä ole mikään moraalisesti hyväksyttävä asia, eikä oikea elämä ole mikään ”Korkeajännitys”-sarjakuva , jossa on selkeästi hyvä ja paha puoli. Eli kuten tiedämme, niin saattaa olla niin, että mitään ”oikeaa” puolta ei edes löydy, kun jotain ongelmaa lähdetään käsittelemään. Ja aina pitää muistaa se, että tutkijoille kerrotaan paljon sellaista, mikä ei ole edes totta. Toisin sanoen oletteko koskaan kuulleet sellaisesta tilanteesta, että esimerkiksi Iranin SAVAK:in eli valtiollisen poliisin virkailija soittaa liittymästä, mistä puhelun vastaanottaja saa puhelimeensa tekstin "SAVAK soittaa" puhelun ,missä kysytään vastaanottajalta, että luottaako tämä SAVAK:in rehellisyyteen sekä oikeudenmukaisuuteen, ja samalla ilmoitetaan, että puhelu äänitetään. Mitä vastauksia kuvittelette saavanne, jos tuollaisen tempun teette? Uskaltaako kukaan siellä sitten sanoa muuta kuin sanan "kyllä"? 

Tutkimusongelmissa pitää aina kysyä, että miksi joku toimija toimi, juuri niinkuin silloin toimittiin, mistä sitten seurauksena saattoi olla vaikkapa uutisjuttu jostain kauheasta asiasta. Samoin kaikkia asioita mitä tutkija oikeasti sattuu ajattelemaan ei tarvitse laittaa paperille. Eli tämä tarkoittaa sitä, että tutkimusraportissa ei tarvitse käydä jokaista maailmassa tapahtunutta villieläimen hyökkäystä tai kuulusteluhuoneessa tapahtuvaa ylilyöntiä läpi yksityiskohtaisesti, koska se sitten tuo eteen sellaisen asian, että noiden tutkielmien pitäisi olla helposti luettavia, ja siksi kannattaa myös välttää yksityiskohtaisia kuvauksia esimerkiksi lääketieteellisistä traumatologiaan kuuluvista asioista, vaan tuollaiset kuvaukset voi jättää raportin liitteeksi, koska niiden kuunteleminen saattaa olla hyvin raskasta sekä järkyttää perheen pienimpiä.Tutkija ei koskaan myöskään saa antaa muiden tehdä tekstejää, koska se voi aiheuttaa sen, että tutkimus hylätään tai että kirjoittaja sitten kirjoittaa tekstin vääristellen totuutta tai kaunistellen omaa näkemystään.  

Kun puhutaan raskaasta esityksestä, niin tietenkin liian pitkä esitys saattaa olla hyvin ikävä asia, ja samoin tilanne missä esimerkiksi pyydetään toista kertomaan itsestään viisi hyvää tai huonoa asiaa vierustoverille saattaa tehdä muuten tehtävästä kammottavan. Vai kuvitteleeko kukaan, että esimerkiksi joku koulukoti- tai muun laitosmenneisyyden omaava kuuntelija haluaa noita asioita käydä läpi. Enkä usko että kenetäkään ihmisestä on mukavaa selittää täysin vieraalle ihmiselle, mikä on itsessä hyvää tai huonoa.

Tämä tarkoittaa sitä, että joidenkin ihmisten kertomus omista hyvistä puolista saattaa toisesta vaikuttaa rurhalta kehumiselta, ja tietenkääm kenellekään tuntemattomalle ei kukaan halua paljastaa itsestään asioita, joita hän muutenkin salaisi. Joskus tietojenkäsittelijät paneutuvat niin omaan erikoislaansa kuuluvaan termistöön, että unohtavat täysin sen, että normaali ihminen ei ehkä jaksa kuunnella listaa alan termejä, joista monet tuovat raporttiin punaista viivaa. Mutta kun puhutaan erittäin hyvästä tavasta saada normaali ihminen vaivautuneeksi,on lähteä suoraan haukkumaan jotain ihmisryhmää kuten adoptiolapsia, koska nämä henkilöt eivät mitenkään ole vastuussa omasta kohtalostaan, vaan päätöksen tuosta asiasta on tehnyt kunnan sosiaalitarkastaja.

Myöskään missään tutkimusongelmissa ei koskaan mennä sellaiseen paikkaan, missä tutkimuskohde pääsee vaikuttamaan muistiinpanojen sisältöön. Eli kuten varmaan kaikki ymmärsivät, niin jos tutkija menee poliisiautoon missä tahansa maailman maassa tekemään tutkimuksia, niin hän näkee vain sen, mitä hänelle halutaan näyttää. Sama tietenkin koskee mitä hyvänsä asiaa, eli totta kai esimerkiksi teollisuuslaitoksen työntekijät ovat täysin tyytyväisiä työoloihinsa, kun vieressä seisoo laitoksen omistajan edustaja, joka saattaa erottaa työntekijän, koska tämä vaarantaa liiketoiminnan sekä toimii yhtiön etua vastaan.

Ja toki myöskään itseä ei tarvitse saattaa tilanteeseen, että joutuu sitten esimerkiksi jossain rajoilla vaikeuksiin tai pidätetyksi,kun on tutkija sattunut kysymään vääriltä ihmisiltä heidän mielipidettään jostain asioista. Tutkimuskohdetta ei koskaan saisi myöskään vaarantaa sillä, että tutkija julkaisee heidän nimensä tai yhteystietonsa, jos näiden henkilöiden haastattelu koskee valtion johdon kannalta ikäviä asioita, kuten esimerkiksi valtion tai sen edustajien harjoittamaa mielivaltaa. Sama koskee tietenkin myös vaikkapa erilaisia yrityksiä ja muita organisaatioita, jotka eiivät aina ole valtiollisia Samoin on hyvä muistaa se, että konflikteissa on aina kaksi puolta, josta kumpikaan ei ehkä puhu täysin totta.

Eli kun puhutaan sellaisista sotarikosten klassikoista, kuten Santiagon tai Shanghain palo- sekä kaasupommeilla tapahtuneista pommituksista, niin silloin pitää miettiä sitä, että tiesivätkö lentäjät pudottaneensa terroripommeja pitkin kaupunkia. Eli espanjan sisällissodassa tuhotun Santiagon sekä Madridin kaupungin kohdalla voidaan kysyä, että vaihdettiinko nuo Heinkel 5i:n pudottamat pommit eletronetallia siältäviin räjähteisiin ilman, että lentäjille kerrottiin tätä. Eli kuvittelivatko Kondori-legioonan sotilaat, että he pudottivat normaaleja palopommeja, mutta elektronmetalli teki pommista niin kuuman, että syntyi tulimyrsky, jossa koko kaupungin väki kuoli. HE 51 käyttämä verraten pienikokoinen pommi saattoi olla tarkoitettu kemiallisen aseen kuljettamiseen, mutta saattaa olla niin, että sitä ei ehkä uskallettu käyttää, joten pommit piti täyttää elektronilla, jotta niiden tarkoitus olisi voitu salata. Sama koskee Shanghain pommitusta.

HE-51 Kondor-legioonan väreissä
Espanjan sisällissodaan aikaan
Kuva II

Toisin sanoen kysymys kuuluu, että tiesivätkö nuo ”Betty” pommikoneiden lentäjät heidän napalm-pommien sisältävän todellisuudessa tappavaa kemikaalia. Sotarikos eroaa normaalista rikoksesta vain sen tapahtumaympäristön sekä laajuuden osalta. Eli niitä koskee sama metodologia kuin niin sanotttuja normaalejakin rikoksia. Tuolloin tutkijan pitää tietenkin kysyä sitä, että ketä tuo teko sitten hyödytti, eli hyödyttikö noiden kohteiden terroripommitus enemmän Francoa vai kansainvälistä rykmenttiä? Ainakin teko sai aikaan kansainvälisen arvosteluryöpyn, joka kohdistui Francoon ja hänen miehiinsä, joita syytettiin sitten erittäin vakavasta rikoksesta, vaikka ketään ei tuosta teosta koskaan tuomittu. 

Samoin pitää miettiä sitä että onko tuossa rikoksessa mitään näyttöä siitä, että teko on tahallinen, tai että onko olemassa mitään todellisia todisteita siitä, että esimerkiksi jonkun verilöylyn teki se, mikä on tekijäksi mainittu? Eli onko alueelta otettu kiväärinhylsyjä sekä niistä sormenjälkiä sekä DNA-testejä sekä onko ruumiista kaivetuista luodeista otettu rihlakuvaa, joka todistaa sen, että jotain tiettyä asetyyppiä on käytetty näissä teoissa. Eikä ketään suoraan tarvitse lähteä tuomitsemaan yhtään mistään, koska noiden tekojen käskijät istuvat usein muualla kuin tekopaikalla, jotta he eivät sitten saa pahaa mainetta noista hyvin ikävistä asioista.

kimmonsivu.blogspot.fi