Showing posts with label saksa. Show all posts
Showing posts with label saksa. Show all posts

Sunday, January 15, 2017

Miksi Jugoslavian johtoon tuli mies nimeltään Josip Broz Tito, ja miksi viha tuossa maassa alkoi kasvaa?

Josip Broz Tito
(1892-1980)

Kun Jugoslaviassa ajauduttiin sotaan 1990-luvun alussa, niin tilanteeseen johti sellainen asia, että nimen omaan kroaatti nimeltään Tito oli aikoinaan ikään kuin ominut tuon Jugoslavian vapautuksen natsien hirmuhallinosta itselleen. Ja kun hän sitten kuoli, niin valta maassa ajautui ikään kuin serbien käsiin, jotka mustamaalasivat nyt sitten Josip Broz Titoa(1892-1980)  jota kutsumme jatkossa Titoksi sekä hänen kauttaan kroaatteja, joiden katsottiin nyt anastaneen vallan Jugoslaviassa natsien kukistumisen jälkeen, koska myös kroaattien “Ushtasa-liikkeen” toiminta katsottiin täysin kroaattien syyksi. “Ushtasha-liike” oli natsimielisen Ante Pavelicin (1889-1959)johtama äärioikeistolainen järjestö, joka taisteli Hitlerin rinnalla Titoa ja hänen kommunistista sissiliikettään vastaan.

Tito muuten nousi virallisesti valtaan Jugoslaviassa vasta vuonna 1953, mutta sitä ennen valta oli todellisuudessa hänellä, ja tuolloin hän siirtyi sitten johtamaan maata virallisesti. Eli hän oli Jugoslavian pääministerina vuosina 1945-1953, ja jatkoi tästä sitten presidenttinä, kun hänen edeltäjänsä Ribal oli ilmeisesti kuollut. Hän puhdisti valtionhallintoa viholisinaan pitämistä henkilöistä riippumatta siitä, oliko tämä cetnic, ushtatsha tai kommunisti, ja joidenkin mielestä esimerkiksi se, että tuo mies tuomitsi Afganistanin miehityksen vuonna 1979 oli pelkkää teatteria, jotta hän saisi länsivaltojen tukea itselleen. Hänellä oli jugoslavian marsalkan arvo, mikä on sikäli erikoinen, että vain hänellä on tuo sotilasarvo ollut, ja se lienee kopioitu suomen marsalkka Mannerheimillä oleesta sotilasrvosta, jota vain Mannerheim on käyttänyt.

Kuten tiedämme niin kommunismi oli universaali aate, joka yhdisti kaikki tuon punaiseen tähteen uskovan liikkeen jäsenet, olivat he Serbejä, Kroaatteja, tai ateismiin kääntyneitä muslimeja tuon melko karismaattisen johtajan alaisena. Kommunistien oli paljon helpompi värvätä jäseniä omaan liikkeeseensä eli partisaaneihin, kun taas Cetnicien, eli Titon kilpailijoiden ongelma oli sitten se, että se samaistettiin ikään kuin serbian johtajiin, joiden alaisuuteen tuo maa oli koottu vuonna 1918.

Eikä liikettä pidetty riittävän radikaalina, jotta SOE (Service Operations Executive) olisi sitä kannattanut tukea, ja toki briteillä oli Cetnikien johtajan Daza Mihailovicin (1893-1946) esikunnassa laskuvarjohyppääjä ja agentti, joka päivittäin välitti tietoja hänen edesottamuksistaan radiolla Kairoon.  Mutta jostain syystä vuonna 1943 britit käsittivät Mihailovicin alkaneen osoittaa lähentymistä saksaa kohtaan, ja alkoivat kohdentaa tukeaan vain Titolle, jota voitiin sitten kyllä epäillä siitä, että hän oli väärentänyt noita tietoja, jotta saisi kaiken brittien tai liittoutuneiden  tuen toimilleen, jotka johtivat kommunistien valtaannousuun vuonna 1945.

Tito väitti tuen loppuneen siksi, että Mihailovicin joukot ampuivat siviilejä, mutta voidaan sanoa suoraan, että liittoutuneiden mielestä hänen toimintansa oli "marjastelua", ja Cetnikien toiminta lähinnä teatteria, kun taas Tito oli noiden SOE:n työntekijöiden mielestä "mies joka sai jotain aikaan", eli hänen laaja-alainen sissisotansa oli enemmän liittoutuneille mieleen. Samoin kommunistien lähettäminen keskitysleireille takasi sen, että Titon joukot eivät vaihtaneet puolta tai antautuneet, kun he taistelivat saksalaisia sekä italialaisia vastaan. Todellisuudessa Daza Mihailovicin joukot tekivät kyllä sotarikoksia, mutta hän ei toki ollut tuolla ainoa, joka ampui siviilejä, eli Ustasha terrorisoi Serbejä todella voimakkaasti. Mihailovicin asema oli hiukan kiusallinen, koska hän pelasti 500 liittoutuneiden lentäjää sodan aikana, mutta hänet tuomittiin sitten vuonna 1946 kuolemaan sotarikoksista.


Mutta tuolloin Jugoslaviaa perustettaessa vuonna 1918 kylvettiin jo uusia vihan siemeniä, kun Habsburgien valta Kroatiassa päättyi, näet Jugoslavia oli voimasuhteiltaan erittäin serbivaikutteinen. Tuota valtiota luotaessa iso-Britannia yhdisti nuo valtiot Belgradin alaisuuteen, mistä  seurasi etnistä eripuraa, kun määräävässä asemassa tuossa maassa oli Serbia, jonka johtajana toimi kuningas. Ja kun tuota päätöstä tarkastellaan nykyaikaisesta näkökulmasta, niin mitään niin onnetonta ei olisi voitu tehdä, kuin asettaa eri puolilla rintamaa sotineet henkilöt toistensa naapureiksi.

Se että tuota maata ei silloin demokratisoitu, vaan sen johtoon asetettiin kuningas, aiheutti tietenkin sen, että Ensimmäisessä Maailmansodassa prosentuaalisesti suuria inhimillisiä menetyksiä kokeneet Serbit alkoivat ikään kuin katsoa naapureitaan alaspäin, ja myöskään toisella puolella ei mitään sen suurempia haluja vaihtaa tervehdyksiä uusien serbinaapureiden kanssa ollut. Mutta koska valtiolla oli kuningas, niin kansa ei päässyt  mitenkään yhdistymään yhteisen lipun alle, vaan kansankiihottajien mukaan  kuningas sitten suosi kaikessa Serbejä, tai niin ainakin muiden kansojen johtajat sanoivat.

Tito alkoi valtaan päästyään suosia kansojen kulttuuri-identiteetin kehittymistä valtion sisällä, mikä johti myöhemmin kansalliskiihkon kasvuun ja Jugoslavian hajoamiseen.  Jugoslavia ei ole ainoa valtio maailmassa, missä on ongelmia pienten kielivähemmistöjen kanssa, ja esimerkiksi Suomi on oman ongelmansa ratkaissut tekemällä ruotsista virallisen kielen. Mutta miksi maamme ei ole kohdannut samaa tilannetta kuin Jugoslavia 1990-luvun alussa, vaikka mekin olimme silloin 1945 kuitenkin säilyttäneet itsenäisyytemme, ja meilläkin toki ruotsinkielisiä oli suosittu esimerkiksi puolustusvoimien komentajia valittaessa.

Mutta miksi meillä ei kansalliskiihko noussut samalla tavalla kuin Jugoslaviassa, vaikka mekin olemme sitten saaneet myös tätä kiihotusta maistaa? Syy tähän on hyvin yksinkertainen: meillä ei ole koko Toisen Maailmansodan jälkeisenä aikana ollut heikompaa naapuria ennen kuin Neuvostoliitto hajosi. Voidakseen tuntea olevansa vahva, tarvitsee valtion johto pienemmän naapurin, jota voidaan syyttää lähes kaikesta. Tuo pienempi valtio on sellainen, mille vahvemman valtion johtaja sitten käy esittelemässä sotilaallista voimaansa, ja jonka syyksi voidaan työntää lähes kaikki ongelmat. Titolle oli onnea sen suhteen, että hän sattui sitten syntymään maahan, millä on naapurinaan Albanian kokoinen kääpiövaltio, joka ei tietenkään mitenkään pystynyt Titoa uhkaamaan.

Kun Tito sitten kuoli, niin valta siirtyi presidenttineuvostolle, jossa jokaisesta osavaltiosta oli edustaja, mutta kuten varmaan tiedämme, niin nuo miehet sitten juopuivat vallasta, minkä he saivat tuossa instanssissa, joka piti ylintä valtaa tuossa maassa, missä ei juurikaan historiasta oltu keskusteltu, paitsi sillä tavoin että, “suuri ja mahtava Tito” oli voittanut sodan upeaa sissitaktiikkaa käyttäen, ja tuossa partisaaniliikkeessä oli vain oikeita sosialisteja, jotka sitten osasivat taistella tehokkaasti saksalaisia vastaan tuossa vuoristoisessa maassa.


Tito oli itse kroaatti tai tarkalleen sanoen, sloveenin ja kroaatin poika, ja se ehkä hiukan tuon miehen menoa rajoitti, kun hän joutui sitten välillä muistelemaan omaa suhdettaan Jugoslavian kuninkaaseen Pietari II:een, joka kuoli Denverissä maanpaossa vuonna 1970. Kun Titoa itseään ajatellaan, niin hän oli sotilas Itävalta-Unkarin armeijassa, ja taisteli sitten Venäjän sisällissodassa punaisten puolella. Hänellä oli silloin Jugoslavian johdossa ollessaan varmasti vaiennut tavasta, millä tuo mies kaappasi vallan Jugoslavian kommunistisessa puolueessa. Hän tekaisi joukon ilmiantoja NKVD:lle Espanjan sisällisodassa taistelevista tovereistaan, ja sitten NKVD likvidoi nuo henkilöt, joiden epäiltiin sitten välittävän tietoja Francolle.


Joidenkin ihmisten mielestä Tito saattoi olla se ilmiantaja, joka sitten välitti tietoja Francon johtamille joukoille, ja noiden tietojen perusteella Franco sitten sai Madridin vallattua. Eli kuuluiko Tito sitten tuohon Francon myyttiseen “Viidenteen kolonnaan”, joka sai aikaan Madridin kukistumisen vuonna 1936, mutta kuten tiedämme, niin “Viides kolonna” saattoi merkitä esimerkiksi vakoiluverkostoa, joka lähetti viestejä Francolle. Yksi merkillisimmistä asioista Titon henkilöhistoriassa on se, että kun Neuvostoliitto lähetti tuon miehen Espanjaan vuonna 1936, niin hänestä käytettiin silloin akronyymiä “Toveri Walter”, mikä viittaa siihen, että hän oli saksan kielen taitoinen, ja ehkä hän silloin joutui Abwehrin vaikutuspiiriin.


Eli hän saattoi ehkä tuolla värväysmatkallaan sitten kertoa vääriä asioita väärille ihmisille, jotka sitten informoivat asioista ehkä Berliiniä tai Francoa. Kun ajatellaan tuota tion käyttämää akronyymiä, niin oliko NKVD sitten käsittänyt hänen olevan saksankielinen, kun tuollaisen peitenimen hänelle olivat tekaiseet? Yleensä NKVD käytti henkilöstä sellaista koodinimeä, mikä oli hänen kotiseudullaan yleinen, koska kun agentit tapasivat toisensa, niin silloin häneltä kysyttiin tuota nimeä, joten uskottavampi olisi tietenkin ollut “toveri Ante”. Joten kun puhutaan tuosta “viidennestä kolonnasta”, niin silloin tietenkin tarkoitetaan Madridissa toimivia Francon kätyreitä sekä ilmeisesti vakoiluverkostoa, jonka tehtävänä oli sitten välittää tietoja tuosta sodasta NKVD:lle. Tuo järjestö kulutti sitten Titosta propagandistin sekä tehokkaan värvärin ja taistelijan, joka aiheutti saksalle sen suurimpia päänsärkyjä, mitä se koko sodassa oli koskaan kokenut. Mutta kuten tiedämme, niin Tito nousi Jugoslavian johtoon siksi, että hän oli liittoutuneille mieluisampi kumppani juuri oman aatteensa takia, mikä takasi hänelle aseapua ja poliittista tukea.

Alla luettelo mainituista henkilöistä

Josip Broz Tito https://fi.wikipedia.org/wiki/Josip_Broz_Tito

Daza Mihailovic https://fi.wikipedia.org/wiki/Dra%C5%BEa_Mihailovi%C4%87


Ante Pavelic: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ante_Paveli%C4%87

pimeakronikka.blogspot.fi

Tuesday, December 20, 2016

Informaation hallinta on erittäin tärkeää, ja tietenkin kun asioita paljastetaan, niin kaikki pitäisi kertoa

Kun puhutaan siitä, että tuo puolalainen rekkakuski ammuttiin tätä iskua tehtäessä, niin olisi hyvä tietää sitten vielä se, että millainen ase hänet surmasi, ja kummalla istuimella hän sitten istui? Eli ampuiko poliisi hänet, vai tekikö sen tuo pakistanilainen? Ja sitten vielä pitäisi tietää muutenkin kaikki tuosta teosta, eli sellainenkin asia olisi kiinnostavaa tietää, että kuka tuo "poliisilähde" sitten oli? Eikä myöskään ole muutenkaan oikein selvää, että millainen rooli tuolla pakistanilaisella sitten oli kyseisen rekkayhtiön tai sen kuljettajan kanssa, eli onko kyseessä ollut joku yhtiön työntekijä vai mitä varten häntä sitten oli epälty tai miksi hän oli ehkä päätynyt tuon rekan lähelle, ja mitä tuo silloin yöllä tai illalla tehty "silminnäkijähavainto" oli pitänyt sisällään, ja miten tuo mies oli kahden kilometrin päähän päässyt, ja toki hän olisi vaatteet voinut vaihtaa tuolla matkalla.

Tietenkin ihmisillä on oikeus olettaa, että esimerkiksi sisäministerin antama tiedote on sisällöltään oikea. Mutta aina välillä eteen tulee tilanne, jossa annettu informaatio ei ole aiheuttanut haluttua reaktiota, ja tuolloin saattaa eteen tulla tilanne, missä "korkea-arvoinen poliisilähde" ilmoittaa jotain muuta, kuin mitä sisäministeri on ilmoittanut. Joskus tuollaisen "vuodon" tarkoitus on se, että esimerkiksi "Gestapo-otteet" eli esimerkiksi mielivaltaiset kotietsinnät sallitaan. Olisi mukava tietää, että mikä esimerkiksi on käsistä otetun ruutikokeen tulos, kun poliisi niin tätä "väärän miehen" pidätystä korostaa. Toisaalta avainkysymys on siinä, että kummalla paikalla tuo puolalainen sitten oli, jos hänet on ammuttu teon yhteydessä? Eli onko ajaja sitten tuo puolalainen, joka ehkä ammuttiiin sitten poliisin toimesta?

Tai sitten muuten halutaan rajoittaa ihmisten elämää esimerkiksi takavarikoimalla kännyköitä tai matkapuhelimia. Tämänpäiväisen tiedotustilaisuuden yhteydessä olleessa studiokeskutelussa nostivat YLE:n toimittajat esille saksan tiedusteluyhteistyön USA:n kanssa, ja itse hiukan kysyisin, että mikä mahtaa olla Saksan rooli tuossa toiminnassa, kun USA:n tiedustelu ei ole tästä iskusta saanut mitään tietoja etukäteen, joten onko näin, että EU:ssa kaikki tiedustelu on jotenkin USA:n varassa?

Eli eikö Saksa sitten tee mitään tuossa yhteistoiminnassa itse, vaan odottaako BND eli saksan tiedustelupalvelu (Bundesnachrichtendienst)  sitten että NSA tekee kaiken työn, mikä koskee signaalien sieppaamisestaa ja viestien purkamista? Samoin se että iskusta ei olla saatu tietoa etukäteen voi johtua siitä, että tuo toimija on saanut ohjeet paperilla, tai sitten hän on yksinkertaisesti joku psykoosiin joutunut henkilö. Sitä emme tiedä. Mutta kuten alla olevasta uutisesta voitte lukea, niin on olemassa yksityiskohta, joka puhuu poliisin pidättämän henkilön puolesta, eli hänellä ei ollut verisiä vaatteita päällään, joten eräiden ihmisten mielestä hän on syytön. Koska esimerkiksi tuo puolalainen rekkakuski ammuttiin, niin myös pidätetyllä pitäisi olla veriset vaatteet. Jos ampuminen tapahtui viereiselle istuimelle, niin sitten siitä ei paljoa verta vaatteille tule.

Kuten varmaan tiedätte, niin asia ei aivan näin kuitenkaan ole, eli ampuminen olisi voinut tapahtua auton ulkopuolella, ja tuo pakistanilainen oli ehkä sitten nostanut ruumiin autoon. Tai sitten hän oli ajanut rekkaa ja ampunut tuon puolalaisen viereiselle istuimelle ennen yliajoa. Eli kysymys sitten olisi sellainen, että oliko pakistanilaisella sitten ruutijälkiä käsissään, ja jos jälkiä oli, niin silloin tietenkin herää kysymys, että missä hän oli ampunut tai mitä hän oli ampunut. Poliisilla ei ole yleensä tapana kommentoida tai ainakaan esitellä yleisölle tällaisesta raskaasta teosta epäiltyä henkilöä ilman syytä. Ja se mikä sitten tietenkin herättää varmasti ihmetystä on se, että ampuja on tietenkin voinut vaihtaa vaatteensa tai sitten hänellä on ollut avustaja, mutta tietenkin hän on voinut olla psykoosissa tehdessään tuon teon

Joten mielestäni on hiukan erikoista, että poliisi sitten kuitenkin ikään kuin vuotaa noita yksityiskohtia ulos, eli jos puhutaan siitä, että henkilö on ammuttu apumiehen paikalle, niin silloin tietenkin voidaan sanoa, että tuolloin ei kenenkään vaatteet paljon likaannu. Ja tietenkin olisi muuten mukava tietää se, kuka tai mikä tuo "korkea-arvoinen poliisilähde" sitten oikeastaan on ollut, kun niin kamalasti tuota väärää pidätystä aletaan kommentoimaan, Eli onko hän BKA:n eli keskusrikospoliisin vai berliinin poliisin palveluksessa? Ja samalla ikään kuin kerrotaan jossain yksityiskeskutelussa ensin, että poliisilla on väärä mies, koska hänen vaatteensa olivat puhtaat verestä, mutta jostain syystä esimerkiksi ruutikokeen tulosta ei olla kuitenkaan muistettu mainita.

http://m.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/live-klo-13-50-tiedotustilaisuus-suorana-berliinista-vahvistaako-poliisi-terroriteon/6220918




Friday, September 23, 2016

Mannerheim sekä natsien osallistuminen talvisotaan.

Carl Gustav Emil Mannerheim
(1867-1951)

Mannerheim ei halunnut natseja Suomeen edes talvisodan päivinä, koska pelkäsi heidän propagandaansa, jolla nuo miehet olisivat voineet syventää suomalaisen yhteiskunnan sisäistä eripuraa, kun he olisivat levittäneet ajatuksiaan maamme väestön keskuudessa. Natsien propaganda oli erittäin tehokasta, sekä se perustui kansallisten vähemmistöjen "erioikeuksien" paisutteluun, ja samalla tuo propaganda vetosi nimen omaan kouluttamattomiin henkilöihin, joilla oli huono itsetunto. Mannerheimille natsit olivat muutenkin kiusallisia kumppaneita, vaikka Suomi tarvitsi Saksan sotakoneita, niin tuolle aatteelle ei maastamme tuolloin löytynyt kovin paljoa kannattajia.

Tai ainakaan Mannerheim ja monet muut asevoimiemme sekä teollisuutemme vaikuttajista eivät tuota Hitleriläisyyttä nähneet kovin hyvänä asiana. Syynä saattoi olla sellainen asia, että natsipropaganda kohdistui lähes aina vähemmistöihin, joilla oli huomattavaa omaisuutta. Ja Mannerheim oli erittäin varakas ruotsinkieliseen sukuun kuulunut mies, joten hän käsitti ehkä että nuo ruskeapaitaiset kansankiihottajat olisivat itseasiassa käyttäneet hänen kaltaisiaan ihmisiä aseenaan, kun he olisivat luoneet eripuraa suomalaisten pariin. Ja tuota eripuraa olisi Hitler voinut hyödyntää, jos hän olisi halunnut valloittaa Suomen, ja käyttää aluettamme esimerkiksi operaatio Barbarossan tukikohtana, kun hän olisi sitten hyökännyt Neuvostoliittoon saadakseen sen luonnonvarat kuten öljylähteet sekä metallikaivokset käyttöönsä.

Eli natsien jylisevä musiikki sekä mahtipontiset paraatit ja yhtenäinen uniformu loivat noille henkilöille vahvan yhteenkuuluvuuden tunteen, missä he saivat tuntea olevansa osa "suurta suunnitelmaa". Suomeen kohdistuva natsipropagada voisi kuulua, että "miksi enemmistön pitää opetella vähemmistön kieltä", mikä kuitenkaan ei ollut Suomessa mikään suuri onnistuminen. Näet maamme suurin vähemmistö sattui olemaan ruotsinkieliset ihmiset, ja Mannerheim oli itsekin ruotsinkielinen.

Ja myöskään suomenruotsalaisiin kohdentuva propaganda ei varmasti ollut myöskään ruotsin valtiolle mieleinen asia, ja monilla natsijohtajilla oli hiukan salattavaa omissa suhteissaan ruotsalaisiin liikemiehiin, eli monet natsit olivat avanneet pankkitilejä ruotsalaisiin pankkeihin, jonne he sitten olivat ohjanneet juutalaisilta takavarikoitua omaisuutta. Samoin saksalaiset natsipuolueen virkailijat pitivät joskus palavereja Ruotsissa, jotta GESTAPO ei heitä pystyisi valvomaan. Ja tunnetuin noista kokouksista lienee se, missä liikemies Hjalmar Schacht ja joukko liikemiehiä sekä Adolf Hitler keskustelivat natsipuolueen ja liike-elämän suhteista Hitlerin valtaannousun jälkeen.

Mutta kuitenkin muitakin tapaamisia järjestettiin ruotsalaisten sekä saksalaisten liikemiesten sekä talousministeriön tai RSHA:n Amt. II. eli Turvallisuuspalvelun talous-ja finanssiosaston edustajien kesken, ja joissakin tapaamisissa oli ehkä mainittu juutalaisten tuhoamisesta, ja jos tuo suunnitelma olisi vuotanut asiaankuulumattomille tahoille, olisi tuo vuotaja joutunut varmasti surmatuksi. Se että oliko tuollaista mainintaa tehty, on kuitenkin vain arvailujen varassa. Mutta kuitenkin esimerkiksi joukko korkeita natsivirkailijoita oli siirtänyt juutalaisten omaisuutta omille pankkitileilleen, ja se olisi varmasti aiheuttanut ongelmia GESTAPO:n kanssa. Se että noita kokouksia pidettiin ruotsissa oli varmasti herättänyt ruotsin valtion huomiota, ja osassa noista tapaamisista olisi ehkä voinut olla suomalaisia sijoittajia mukana.

Se että Hitler oli määrännyt kaiken juutalaisen omaisuuden takavarikkoon varmasti kiinnosti monia, ja kun puhutaan ruotsalaisten suhteesta NSDAP:hen, niin ainakin jotkut ruotsalaiset liikemiehet kanavoivat tuolle puolueelle rahallista tukea sen "taistelun aikana", ja tuo tuki saattoi merkitä esimerkiksi tuntuvia helpotuksia materiaalikustannuksiin. Eli oikeutta valmistaa ruotsalaisia tuotteita keskitysleireillä, mutta käyttikö ruotsalainen teollisuus tuota mahdollista oikeutta hyödyntää saksalaista vankityövoimaa on kuitenkin jäänyt selvittämättä. Kuitenkin se että Suomi olisi kääntynyt kansallissosialistiseksi valtioksi ei varmaan olisi liike-elämän sekä armeijan ja kulttuurielämän johtoa miellyttänyt, ja esimerkiksi Gummerus ei ehkä aivan varmasti olisi ollut natsien ystävä, jos he olisivat alkaneet uhkailla suomenruotsalaisia väkivallalla. Ja muutenkin Suomessa natsiaate koettiin hieman vieraana asiana.

charelesfort.blogspot.fi

Monday, September 12, 2016

Papit ovat aina olleet eurooppalaisen valtion antaman ideologisen koulutuksen ytimessä, ja siksi heidän palveluksiaan on aina haluttu myös "voiman pimeällä puolella"



Sammon ryöstö
Akseli Gallen-Kallela

Papit ovat aina olleet valtion ideologisen koulutuksen ytimessä sikäli, että vaikka valtio on erotettu kirkosta, ja kirkkoon kuuluminen ei ole meidän yhteiskunnassamme pakollista, niin kuitenkin me jossain määrin olemme edelleen riippuvaisia Raamatusta että kirkosta, että meidän länsimainen lainsäädäntömme perustuu pitkälti Raamattuun, eli kymmenen käskyä edelleen määrittelevät pitkälti sen, mikä on lainsäädännössämme sallittua ja mikä taas on kiellettyä. Kun puhutaan nykyisestä terrorismin vastaisesta sodasta, niin sitä pidetään varmasti joissain piireissä “pyhänä sotana” eli eräänlaisena “uutena ristiretkenä” muslimeja vastaan, jotka samalla tavoin “jihadisoivat” omaa toimintaansa meitä länsimaalaisia vastaan.

Kun puhutaan papeista, niin heihin ennen aina luotettiin, ja esimerkiksi Suomessa he olivat kyläyhteisön keskushenkilöitä, joten siksi esimerkiksi SS-valtakunnan johtajaa kiinnosti ajatus siitä, että esimerkiksi pappeja värvättiin WAFFEN-SS:ään. Jos heidät saataisiin sitten mukaan tuohon kansallissosialistiseen toimintaan, niin nämä henkilöt olisivat erittäin uskottavia propagandamiehiä tuon miehen käsissä.

Himmlerin ajatus lähti siitä, että hänen SS-joukkonsa värväisi pappeja palvelukseensa ja nämä yllyttäisivät suomalaisia pyhään sotaan Neuvostoliittoa sekä Juutalaisia vastaan, ja mikä toimintaympäristö tuollainen kirkko olisikin suomessa toimiville papin virkaa toimittavia propagandamiehiä ajatellen. Eli toiminta olisi perustunut siihen, että Ahnenerbe olisi toimittanut aineiston noille papeille, jotka sitten olisivat perustaneet saarnansa noihin Hitlerin miesten tuottamiin esineisiin, joista yksi olisi ollut väärennetty Sampo, jonka Himmler olisi tietenkin muuttanut hebrealaiseksi Liiton arkiksi.

Ja kun ajatellaan tätä asiaa uskonnollisuuden kannalta, niin vaikka esimerkiksi Heinrich Himmler oli virallisesti ateisti, ja hänen SS-joukkojensa sotilaita ei haudattu ristin alle, vaan heillä oli erityinen riimutunnus haudan merkkinä, niin hänen lähipiiriinsä tai neuvonantajiinsa kuului myös esimerkiksi suomalainen sotilaspappi Kalervo Kurkiala, joka palveli noissa joukoissa SS-obersturmbannführerin arvoisena. Hänen tuttavapiiriinsä kuului Himmlerin lisäksi myös pahamainen SS-lääkäri Josef Mengele sekä Dachaun ensimmäinen komendantti Hilmar Wäckerle. Tästä ilmeisesti henkilökohtaisesta ystäväpiiristä voidaan päätellä, että Kurkiala oli ehkä enemmänkin mentori tai ideologinen neuvoja, kuin varsinaisten taistelutoimien johtaminen. Toki hänen jääkärinä saamansa ansiot sekä korkea sotilasarvo everstinä sekä kovasanaisena miehenä saattoivat edesauttaa hänen uraansa Himmlerin organisaatiossa.

Tai saattoi olla niin, että hän sekä Himmler keskustelivat siitä, että miten myös suomalaisia saataisiin sitoutettua paremmin Adolf Hitlerin poliittiseen aatemaailmaan, ja samalla tietenkin kosiskeltiin vapaaehtoisia noihin Eisatzgruppeneihin, ja samalla keskusteltiin ilmeisesti siitä, kuinka Kalevalaa voitaisiin hyödyntää natsien propagandassa, ja ehkä ajatus oli se, että tuo Sampo tai “Kirjokansi” samaistettaisiin “Liiton arkkiin”, joka natsipropagandassa olsii muutettu niin, että Israelilaiset olisivat sen varastaneet Egyptistä. Ahnenbella sekä Hexenillä oli sellainen ajatus, että he väärentäisivät tuon Sammon löytymisen, ja sieltä sitten olisi löytynyt natsien tekaisemia papyrus- asiakirjoja, jotka olisivat osoittaneet, että nuo raamatun kuninkaat olivatkin germaaneja.

Toinenkin suomalainen pappi palveli SS-vapaaehtoisten riveissä, ja hänen nimensä oli Ensio Pihkala (1915-1941). Tuo Pihkala on ilmeisesti ainoa suomalainen SS-mies, joka on osallistunut oman kertomuksensa mukaan juutalaisten ampumiseen, mutta tieto on peräisin hänen päiväkirjastaan, joka on jäänyt editoimatta tuon papin kaaduttua taistelussa vuonna 1941. Mutta vaikka Kurkiala ei tätä asiaa koskaan myöntänyt eikä kirjoittanut siitä mitään päiväkirjaansa, niin saattaa olla niin, että hän on tietoinen tuosta juutalaisiin kohdistuneesta massamurhasta, mutta ei koskaan sitä ole laittanut mihinkään muistikirjaansa ylös, tai sitten hän on hävittänyt nuo asiaa koskevat merkinnät ehkä Himmlerin pyynnöstä.
Kalervo Kurkiala
1894-1966

Fasismi oli tietenkin noiden SS-joukkojen pääasiallinen motiivi surmata kommunisteja sekä muita valtavirrasta poikkeavia henkilöitä. Ja fasismin tärkein osa on vahvan johtajan sekä anti-intellektualismin ihannointi, mikä tietenkin johtuu siitä, että kukaan ei saa kyseenalaistaa johtajan auktoriteettia, koska se panee sitten epäilemään hänen ,motiivejaan. Ja toisin kuin parlamentarismin kautta toimivat äärijärjestöt, niin fasistit eivät kaihda väkivaltaa tai toisen ihmisen uhkaamista. Ja koulutettu sekä pohdiskeleva henkilö on vaikeaa saada meuhkaamaan kadulla kuin joku kouluttamaton ihminen, joka sitten haluaa hinnalla millä hyvänsä kuulua ryhmään. Ja nimen omaan sotilaspapit olivat fennofiilisen ajattelun ytimessä.

Siinä korostettiin suomalaisuuden paremmuutta slaavilaisiin kansoihin nähden, ja samalla vaikka puhutaan siitä, että AKS, mikä tarkoittaa  Akateeminen Karjala Seuraa olisi jotenkin pelkkä puhdasta suomalaista perimää ajava järjestö, joka toimi ateistisen ajattelun pohjalta, niin varmasti mukana oli myös uskonnolisia fanaatikkoja, joille sosialismi sekä ortodoksinen kirkko olivat jotenkin epäpuhdasta kristinuskoa, ja se sitten antoi heille mielessään ikään kuin oikeuden aloittaa ristiretki bolshevismia vastaan. Kun puhutaan siitä, miksi maassamme on jonkinlainen epäluulo esimerkiksi katolisia vastaan, niin se johtuu pohjimmiltaan katolisen kirkon käsityksestä itsestään. Kun luterilainen kirkko on virallisesti osa valtiota, niin katolinen kirkko on taas valtiosta erillään oleva koneisto. Tämä ero tietenkään ei ole syynä luterilaisten kyräilevään suhtautumiseen ortodokseja kohtaan.

Syy on siinä, että ortodoksinen kirkko samaistettiin tsaariin sekä sen katsottiin olevan suomalaisiin kohdistuvan sortovallan väline, jolla tsaari värväsi miehiä riveihinsä. Syy miksi tästä kirjoitan, on se että taas kerran ovat sellaiset tahot päässeet ääneen, joiden mielestä esimerkiksi ihmisiä saa uhkailla siksi, että heillä on eri uskonto kuin meillä, ja sitten on tietenkin erilaisia haukkoja, joiden mielestä uskonto on mukava tapa värvätä joukkoja esimerkiksi arabiassa käytävään “uuteen ristiretkeen” tai harmageddoniin, missä kristityt sotilaat surmaavat noita pahoja ISIS-terroristeja, joilla ei tietenkään mitään ihmisoikeuksia tarvitse olla.
elainasiaa.blogspot.fi

Tuesday, August 16, 2016

Miksi tiettyjä kirjoja ei saa lainata kukaan muu kuin se, jolla on siihen hyvät perustelut?



Pasewalkin mielisairaala
Kuva I

Tässä kirjoituksessa termi "koulu" tarkoittaa myös aikuisoppilaitoksia, eli en tässä tapauksessa tarkoita mitään erityistä oppilaitosta, vaan niputan kaikki peruskoulut, lukiot, ammattikoulut sekä yliopistot saman termin alle, niin silloin minun ei tarvitse muistella kaiken maailman ikärajoja tai muita ohjeita, jotka liittyvät aineiston hankintaan.  Kun puhutaan kouluista sekä niiden johtamisesta, niin joissakin oppilaitoksissa on esimerkiksi kirjoja kielletty jostain ihmeellisestä syystä.

Kyseessä ei juuri koskaan ole ollut kovaa pornografiaa sisältänyt kirja, joita yleensäkin on kirjastoissakin vaikea lainata. Eli tällaisia kirjoja ei juuri koskaan ole edes harkittu hankittavaksi koulujen  kirjastoihin, niiden melkoisen arkaluonteisuuden takia, ja ne saa jokainen halukas sitten lainata yleisestä kirjastosta, jos vain ikä riittää, koska joissain maissa tällaista aineistoa koskee ikäraja. Syy noiden kirjojen kieltämiseen koulujen kirjastoista on monesti se, että niitä ei ole lainattu, koska ihmiset pelkäävät sitä, että joku heille alkaa sitten tuosta aukoa päätään.
Dr. Prof. Edmund Forster
(1878-1933)

Mutta sitten on kirjoja, joita ei saa lainata kuin henkilö, jolla on tähän aineistoon lupa. Ja tuollaisia kirjoja ovat usein sellaiset psykologian sekä kasvatutieteen tutkimukset, joissa käsitellään sitä, miten ihmisestä tulee esimerkiksi massamurhaaja, ja yksi alan kirjoista on eräiden aikansa parhaiden psykiatrien kirjoittama loistava teos "Making a monster", joka käsittelee Adolf Hitlerin saamaa psykoterapiaa, jolla oli ilmeisesti jotenkin ratkaiseva osuus hänen seuraavissa elämänvaiheissaan, jotka johtivat miljoonien ihmisten kuolemaan. Kirjaa ei pidä sekoittaa opukseen nimeltään "Making Adolf Hitler, joka on melko helposti saatavissa netistä. Joidenkin lähteiden mukaan Hitlerin viha juutalaisia kohtaan johtui siitä, että Forster oli muka juutalainen, mutta itse en tätä kyllä usko, koska vastuullisesti toimineella lääkärillä kuten Forster ei ollut mitään syytä kertoa uskonnollista kantaansa potilaalleen. 

Syy miksi Hitler oli hoidettavana Pasewalkin mielisairaalassa vuonna 1917 johtui siitä, että hän sai ikään kuin shokkikohtauksen seurauksena tilapäisen sokeuden. Syytä tähän sokeuteen etsittiin nimen omaan Pasewalkissa, missä Dr. Forster käytti häneen tavallista terapiaa, missä potilaan kanssa ollaan himmeässä huoneessa ja häntä rauhoitetaan, mutta kävikö Forster sitten jossain vaiheessa ulkona, ja sitten Hitler piestiin sillä välin jonkun vääpelin toimesta? Sitä millainen esimies Hitler itse oli ei koskaan olla käyty missään läpi, mutta tuo hakkaaja on saattanut olla joku Hitlerin simputtama mies, mutta siitä, että oliko hänen ryhmässään sotamiehiä ei olla kerrottu. Jos joku on sitten piessyt Hitlerin tuossa terapiahuoneessa, niin silloin hän on osittain vastuussa holocaustista sekä Toisen Maailmansodan syttymisestä. 

Tai ehkä joku sitten oli esiintynyt juutalaisena lääkärinä nimeltään Forster ja piessyt Hitlerin tai katkonut hänen kätensä. Oli miten oli, niin se mitä Pasewalkissa tapahtui sai sitten aikaan sen, että Hitler muuttui lopullisesti hirviöksi, jolle mikään ei riittänyt. Toki hänelle sattui niin ikävästi, että kyseisen miehen lapsuus oli melko kamala, ja hän sitten oli sotilasarvoltaan korpraali, joka ei koskaan päässyt lomille.  Mutta kuten tiedämme, niin korpraaleilla on sikäli ikävä tapa toimia, että he ovat sitten sotamiehille aivan sitä, mitä simputtaja voi olla. Eli jos Hitler on jatkuvasti simputtanut alaisiaan sekä tehnyt heistä ilmoituksia, ja komentanut heidän varusteitaan itselleen, niin silloin saattaa olla niin, että joku alainen on sitten suuttunut. Tai Hitlerin syntymäpaikka Itävallassa on aiheuttanut sitten ongelmia tuolla Saksan armeijassa. Eli oliko Hitler saanut kotimaassaan kuolemantuomion sotilaskarkuruudesta, kun niin oli pelästynyt?

Eli kuten varmaan arvaatte, miksi noita kirjoja ei saa lainata kuka hyvänsä? Se johtuu siitä, että kukaan ei saa luoda hirviötä uudestaan. Noiden kirjojen sekä raporttien perusteella voidaan luoda vastaava tilanne sekä elinolosuhteet, kuin mitä tuolle hirviölle järjestettiin, ja jos hänen elämänsä ikään kuin kopioidaan jonkun toisen henkilön elämään, niin silloin saattaa edessämme seisoa uusi Adolf Hitler. Ja noiden raporttien rajoitetulla lukijakunnalla yritetään estää uusien hitlerien synty. 
Dr. Karl Kroner
(1878-1954)

Nämä miehet eivät muuten kovin vaarallisia ole, elleivät he saa sitten jotain valtion korkeaa virkaa tai puoluetta ympärilleen, jolloin tilanne muuttuu äärettömän vaaralliseksi. Yleensä ihmiset pitävät noita henkilöitä lähinnä joteenkin naurettavina, ja niin pidettiin tuota pieniviiksistä miestä, joka kiljui fanaattisesti antisemitististä tekstiä, jota höystettiin välillä karjumalla sanaa "lebensraum" eli elintila, mikä tarkoitti sitten sitä, että Saksa tarvitsi uusia alueita tai hyvitystä Versaillesin rauhasta. Adolf Hitlerillä sekä Saddam Husseinilla on paljon yhteistä, eli heidän politiikkansa muistuttavat toisiaan, vaikka viiksien koossa on hiukan eroa.

Eli oliko joku sitten lukenut tuon kirjan "making a monster" ja tehnyt jonkinlaisen kasvatustieteellisen kokeen tuon oman väiteensä mukaan Tikritistä kotoisin olevan miehen kanssa? Eli tietenkin voidaan ajatella, että jotkut imaamit tai mullahit ovat luoneet oman "Adolf Hitlerin" noiden hänestä tehtyjen psykoanalyysien sekä  Pasewalkin valtion mielisairaalan ylilääkärien  Dr.prof.  Edmund  Forsterin ja Dr. Karl Kronerin muistiinpanojen ja hänen nuoruudestaan peräisin olevien dokumenttien perusteella. Eli lähtikö tuo aikoinaan vuonna 1933 Saksasta kadonnut raportti todellisuudessa esimerkiksi brittien vakoojien mukana kohti arabiaa, missä se ehkä kopioitiin. Joidenkin lähteiden mukaan "Making a Monster" todellisuudessa on Adolf Hitlerin kanssa työskennelleiden psykiatrien kirjoittamien hoitoraporttien puhtaaksi kirjoitettu versio.

elainasiaa.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....