Showing posts with label elokuva. Show all posts
Showing posts with label elokuva. Show all posts

Monday, August 14, 2017

Sosiaalinen media on kuin hämähäkin seitti, kun sinne menee, niin koskaan ei tiedä milloin hämähäkki iskee


Taas on joukko lapsia joutunut kovan luokan seksirikollisten uhreiksi, ja nämä henkilöt ovat kohdanneet uhrinsa tuolla Internetissä. Samalla voidaan kuitenkin sanoa, että ilman sosiaalista mediaa olisi moni sellainen kieroutunut ihminen voinut ehkä jatkaa tekojaan, koska esimerkiksi puhelinliittymä olisi voitu irtisanoa, eikä muutenkaan noista viesteistä olisi saatu niin nopeasti kopioita, jotka tarjoavat viranomaisille todisteita, kun he lähtevät ajamaan tuota tekijää vastuuseen teoistaan. Facebookissa olevista kirjoituksista voidaan aina ottaa kopio, ja tietenkin myös kaverilta voi suoraan kysyä koulun pihalla, että onko Facebook-tili hänen omansa?



Itse olen sitä mieltä, että sosiaalisen median käyttöä olisi hyvä harjoitella koulussa suljetussa ympäristössä, jotta sen käyttö tulee tutuksi kaikille, ennen kuin he sitten ehtivät tehdä siellä mitään tyhmää. Sosiaalisen median käyttö antaa ihmisestä täydellisemmän kuvan, kuin joku kerran lausuttu tyhmä lause, joka usein on vielä irrotettu asiayhteydestään. Sosiaalisessa mediassa nähdään suoraan se, että onko ihmisellä omia ajatuksia, vai hokeeko hän muiden juttuja kuin joku papukaija. Eli kirjoitetusta tekstistä näkee paljon helpommin sen, millaisia harrastuksia jollain ihmisellä on, ja muutenkin sen, millaisia arvoja hänellä on.


Samalla voidaan miettiä sitä, että mitä jos ihminen on kovin tarkka yksityisyydestään, niin onko hänellä jotain salattavaa? Jos ei hän koskaan käy esimerkiksi serkkunsa tai sisaruksensa syntymäpäivillä ja muutenkin välttelee tämän seuraa, niin onko tuo välttelijä sitten kertonut toisille jotain, mikä ei ehkä ole valoa kestävää. Eli onko hän sitten valehdellut toisen olevan jotenkin psyykkisesti sairas tai muuta vastaavaa, kun ei toista halua ollenkaan tavata.


Kuitenkin välillä käy niin, että henkilö jää kiinni siitä, että joku muu kirjoittaa hänen sosiaalista mediaansa, ja tuohon toimintaan sitten liittyy sellainen aspekti, että jos henkilö ei ole yhtään sellainen kuin hänen bloginsa tai Facebook-sivunsa, niin silloin tietenkin epäilys palkatusta kirjoittajasta herää välittömästi. Sosiaalista mediaa voidaan pitää yhtä merkittävänä keksintönä kuin Gutenbergin kirjapainoa, mutta toisin kuin Gutenberg, niin sosiaaliseen mediaan kirjoittava henkilö ei voi sitten enää rajoittaa kirjoitelmansa jakamista, kun hän kerran on tuon tekstin tehnyt.


Osittain tämän takia sosiaalinen media on erittäin arka asia monille ihmisille, koska sen käyttö vaatii tietenkin tiettyä rohkeutta. Samoin jotkut lapset saattavat päästää nettiin asioita, joista vanhemmat eivät haluaisi keskustella julkisesti. Mutta samalla taas voidaan sanoa, että "mitäs tekevät niitä asioita lasten nähden". Eli jos jossain juhlissa meno muuttuu kovin kovaksi, niin miksi he eivät jättäneet lapsia kotiin, ja muutenkin tässä muutaman vuoden aikana on ollut tapauksia, missä eräät henkilöt ovat kirjoittaneet sosiaaliseen mediaan asioista, mistä he eivät varmasti olisi halunneet keskustella avoimesti.


Tällä viittaan eräiden henkilöiden käsitykseen armeijan tuvista, ja niistä otetuista valokuvista, joiden ottajaa ei varmaan painanut sellainen asia, että mitään mitä ei halua tuotavan julkisuuteen ei kannata laittaa sosiaaliseen mediaan. Näet tuollaiset asiat sitten tietenkin kiinnostavat muita ihmisiä, ja siitä seuraa sitten kaiken maailman polemiikkia, kun jotkut nettikaverit sitten alkavat jakaa noita kuvia ympäriinsä. Ja tietenkin kaikilla maailman skandaalilehtien toimittajilla on käytössään valeprofiileja, joilla he sitten kalastelevat kiinnostavia tietoja Facebookista, Instagramista sekä Twitteristä, joista viimeistä käytetään lähinnä linkkien jakamiseen. Internetissä tietenkään mikään ei pysy kovin kauaa salassa, vaikka joistakin rikosjutuista on todistusaineistoa määrätty salassapidettäväksi.


Aina joku tietää jotain, ja silloin kun esimerkiksi jonkun hämärän onnettomuuden kuten hukkumistapauksen todistajia tai koulukiusaajia päätyy johonkin julkiseen mediaan, niin silloin tietenkin joku saattaa kommentoida heidän salattua menneisyyttään hyvinkin yksityiskohtaisesti, ja se sitten voi tuhota jonkun ihmisen uran. Eli vaikka tuo kirjoittaja olisi sitten hyvinkin nopeasti pyyhkinyt tuon kirjoituksen pois, niin se on saatettu "copy-pasteta" esimerkiksi alt+PrtScr-komennolla, mikä kopioi avoimen ohjelman kuvana leikepöydälle, jolloin tietenkin jää samalla jälki, että tuo kirjoitus on kopioitu vaikkapa Facebookista. Tuossa tapauksessa ei kukaan voi ryhtyä sitten väittämään henkilön kirjoittaneen ehkä hyvinkin raskauttavia kommentteja omasta päästään, vaan tuo kuva kyllä sitten näyttää, että onko kommentti tullut Facebookin kautta. Kaikki me tiedämme kuinka paljon vääryys ottaa ihmisiä aivoon.


Varsinkin sellainen vääryys on erityisen harmittavaa, mikä on aikoinaan painettu villaisella. Kun joku henkilö on kohonnut valtaan ja maineeseen, niin tietenkään hän ei varmasti halua ottaa esimerkiksi omaa menneisyyttään kiusaajana puheeksi. Mutta joku muu saattaa olla hyvin katkera tuosta menestyksestä, ja sitten yhtenä päivänä hän joka ei tuosta asiasta ole koskaan saanut mitään ottaa muutaman oluen liikaa, kirjoittaen jotain sellaista kamalaa Facebookiin, mikä ei ehkä jotain suurta idolia mairittele. Tässä puhun esimerkiksi sellaisesta fiktiivisestä tilanteesta, että joku toveri olisi vaikka taklannut jääkiekkokaukalossa kaverinsa pyynnöstä toisen pelaajan vammaiseksi. Siinä sitten on tuo mahdollisesti kiekkojuniori saanut elinkautisen kilpailukiellon ja paljon "kakkaa" vanhemmiltaan.


Eli käy niin kuin elokuvassa "Youngblood", jossa kiekkoilija taklaa toisen suoraan päin maalia, ja tämä uhri kuolee pois. Arvatkaa vain mitä tuosta taklauksen tehneestä pelaajasta tuntuisi oikeassa elämässä? Olisi varmaan mukavaa odotella vanhempia poliisiasemalla ja lähteä kuulustelun  jälkeen kotiin, ja siellä sitten vanhempien silmien alla selitellä tekoaan. Tuollainen nuori varmasti sitten saattaa olla hyvin uskottava kertoessaan toimineensa hetken mielijohteesta, ja ehkä hän sitten joutuu johonkin kasvatuslaitokseen, missä sitten varmasti alkaa kaduttaa. Silloin hänen omat sosiaaliset suhteensa ovat oikeasti poikki, ja jossain vaiheessa hän sitten näkee palkkaajansa tekevän NHL-sopimusta.


Ehkä hän sitten on joutunut vähän huonoon seuraan, jonka jälkeen tuo onneton varmasti tietää, että toinen on selvinnyt kuin koira veräjästä. Ja sitten muutamien oluiden jälkeen hän saattaa sitten muistella menneitä vähän väärässä paikassa kuten Facebookissa. Tuo hetki voi olla se, kun oma sukulaispoika tai -tyttö on pääsemässä ripille, eikä kutsua ole koskaan tullut tuollaisen teon takia. Silloin varmasti tuntuu pahalta, ja ehkä tuo "torpedo" sitten avautuu Internetissä tai ehkä hän on kirjoittanut tuosta asiasta esimerkiksi jollain tekstinkäsittelyohjelmalla tai verkkosovelluksella kuten Google officella.


Silloin voi käydä niin että tuo oma kirjoitelma lähtee vahingossa työhakemuksen sijasta jollekin työnantajalle, jonka edustajat ottavat yhteyttä poliisiin. Ja sitten alkaa joskus asiat muuttua, eli tuosta teosta saatu korvaus paljastua, eli jos tuollaisia asioita päätyy vaikka poliisin käsiin, ja muistakaa että myös heillä on valeprofiileja, joilla kerätään tietoja ihmisistä, niin he voivat kysäistä esimerkiksi tuon henkilön kanssa koulukodissa olleilta tietoja siitä, millainen mies oli kyseessä. Ja ehkä joku on sitten muistanut oudon kirjekuoren tai suuren määrän seteleitä, mikä varmasti aiheuttaa epäilyksiä siitä, että joku on tuolle henkilölle maksanut mahdollisesta vaitiolosta.

https://vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi/

Tuesday, August 8, 2017

Ajatuksia Steven Spielbergin elokuvasta "Kauhun kilometrit" (Duel 1971)


Elokuva “Duel”  eli “Kauhun kilometrit” vuodelta 1971 kertoo äärimmäisestä rattiraivosta, missä erittäin outoa rekkaa ajava kuljettaja yrittää surmata hänen ohitseen ajaneen henkilön. Kun tuota Spielbergin uran alkuaikojen elokuvaa pohditaan, niin itse olen sitä mieltä, että tuon kyseisen rekan ei ainakaan mistään normaalista kuljetusfirmasta pitäisi saada ajoja. Eli niin huono ja suttuinen auto on kyseessä, että se kyllä aivan varmasti pysäytettäisiin, eikä tuollaista kuskia muutenkaan minkään rekan rattiin päästettäisiin. Kuitenkin tuo elokuva on varsin puhutteleva kuvaus siitä, mitä voi maantiellä tapahtua, jos joku menettää väärässä paikassa malttinsa.



Tuo elokuva on varmasti innoittanut myös Stephen Kingiä kirjoittamaan kirjan “Christine”, josta sitten John Carpenter ohjasi sen ilmestymisvuotena 1983 samannimiseen elokuvan, missä “pääosassa” on “Peterbilt”-merkkisen rekan sijasta vuoden 1963 “Plymouth Fury”, joka sitten alkaa hallita omistajansa mieltä. Samoin auton omistajan tyttöystävä meinaa kuolla auton matkustamoon päässeen hiilimonoksidin takia, joten tuosta autosta tai kirjasta varmaan voitaisiin tehdä erittäin hyytävä SciFi-kauhutarina, missä joku on kehittänyt loistavaan ajoneuvon, millä hän voi tehdä salamurhia.



Kyseinen ajoneuvo olisi oikeastaan melko helppo valmistaa. Siihen tarvitaan vain kameralla varustettu kauko-ohjauslaitteet sekä venttiili joka päästää hiilimonoksidia ajoneuvon hyttiin, ja ehkä noiden elokuvien tekijöillä on ollut sellainen ajatus, että esimerkiksi Mafia valmistaisi tuollaisen iskuajoneuvon jossain korjaamollaan. Esimerkiksi “Kauhun kilometrien” “Peterbilt” olisi sopiva tuollaiseen murha-operaatioon, missä auto otetaan etäkäytön avulla hallintaan, ja sitten sitä käytetään tällaiseen kamalaan asiaan. Tuolloin mafian miesten mielessä voisi olla sellainen asetelma, että tuollaisen raihnaisen rekan ajaja tai omistaja olisi ajanut konkurssin jälkeen jonkun lakimiehen tai vastaavan henkilön kuoliaaksi, ja tämän jälkeen tehnyt itsemurhan rekan pakokaasuilla.



Eli tämä kauhukuva olisi sellainen, että rekan ohjaustehostimeen olisi asennettu moottori, joka kääntää autoa, ja sitten polkimen varsiin sellaiset servomoottorit, joiden avulla niiden asentoa voidaan säätää, jolloin autolla voidaan ajaa tiellä. Ja auton maskiin tietenkin voidaan asentaa kamera, jolla tuo autoa operoiva henkilö voi nähdä mihin hän ajaa.



Ja kun mafian miehet sitten löytävät oikean kuskin, niin he vain avaavat autoon piilotetun venttiilin, ja päästävät pakokaasun ohjaamoon. Tuolloin sitten käy niin, että kuljettaja ei ehkä ehdi huomata monoksidia ja menehtyy. Sitten noiden mafian miesten vain täytyy ottaa auto hallintaan. Mikäli ajatellaan asiaa siten, että tuollaiset kammottavat murhamiehet oikeasti valitsisivat jonkun sopivan kuljettajan tällaiseen tehtävään, niin tietenkin he voisivat käyttää huumeita käyttävää henkilöä, jollainen ei saisi missään tapauksessa ajaa mitään raskasta kalustoa.



Tuolloin rikolliset vain sitten lavastaisivat tämän murhan epätoivoisen kuljettajan teoksi, ja sitten tietenkin tuo henkilö olisi arvokas kuolleena, koska tuolloin voidaan esittää hänen joutuneet epätoivon valtaan. Se miten sitten nämä autoon asennetut lisävarusteet voidaan selittää tai noita asennuksia peitellä on hiukan toinen asia.



Eli tietenkin rikospaikkatutkinnan pitää aina olla perusteellinen, ja tällaisessa tapauksessa sitten varmasti olla hyvin perusteellinen, ja tuolloin aina rekka tietenkin myös puretaan. Kuitenkin tuollainen toiminta voisi olla jonkun rikoselokuvan kantavana ideana. Eli kannattaa vähän miettiä, mitä varten joku palkkaisi juopon kuljettajan tai antaa jollekin olemattomalle kuljetusfirmalle kuljetuksia.



Elokuvan “Kauhun kilometrit”  lopussa sitten tuon rekan lastikin paljastuu vedeksi, eli siinä sitten kuvataan melkoista fantasiaa, missä ihminen on kadottanut täysin todellisuudentajunsa ja kuvittelee ajavansa jotain lasteja. Joten ehkä Spielberg tavoitteli tuossa elokuvan loppukohtauksessa sellaista tilannetta, että joku kuljetusyrittäjä olisi joutunut psykoosiin, ja sitten alkanut kuvitella ajavansa rekkaa, eli tuossa tapauksessa kyseessä olisi joku "Friday 13"-elokuvan maantielle sijoitettu varhainen versio, missä moottorisaha on korvattu Peterbilt 281-mallisellla rekalla.


Mutta tietenkin elokuva on kuuluisa siitä, että tuon rekan kuljettajaa ei näytetä koko elokuvan aikana, joten ehkä Spielberg ajatteli kuvata kauko-ohjattavaa ajoneuvoa, ja sillä tehtyä iskua. Se sitten olisi tietenkin myös sopiva motiivi tuollaiselle takaa-ajolle. Eli tuo “hyvis” olisi nähnyt rekan ajelevan ilman ajajaa, ja siitä sitten olisi tuon laitteen olemassaolo peittää ajamalla hänet hengiltä. Joten se olisi sopiva aihe myös johonkin “X-filesin” jaksoon.

https://kirjabloggaus.blogspot.fi/

Thursday, June 29, 2017

Elokuvaohjaaja John Carpenter loi elokuvissaan mallin, missä rikollisille annetaan kokonainen valtio


Jokainen meistä tuntee nimen John Carpenter, joka on luonut ohjaamiinsa elokuviin mielenkiintoisen
yhteiskunnallisen laboratorion, missä sitten voidaan testata sitä, kuinka suuren ongelman voi joku alue saada aikaan. Noissa hänen ideoimissaan elokuvissa kokonaiset kaupungit jätetään rikollisten käsiin, ja tietenkin voidaan olettaa, että niissä muodostuisi paljon vaarallisempia sekä väkivaltaisempia jengejä, kuin paikoissa missä poliisi voi puuttua noiden ihmisten tekemisiin. Tuolloin jengien aiheuttama ongelma sitten paisuisi kuin sieni, ja se saattaisi aiheuttaa sen, että tällaisilla gangstereilla olisi lopulta käytössään ydinpommeja, ja vaikka jengit eivät alkuun vaarallisia olisikaan, niin niistä todellisuudessa ehkä muodostuisi erittäin kunnianhimoisia joukkioita, jotka saattavat aiheuttaa vakavia uhkia kansalliselle turvallisuudelle.


Kun jengien jäsenillä ei ole mitään menetettävää, niin silloin he voivat ryhtyä epätoivoissaan vaikka rynnäkköön jotain ydinasetukikohtaa vastaan, jotta he saisivat sitten käsiinsä aseita, joilla he voisivat pakottaa hallituksen polvilleen. Näet epätoivo antaa suuren voiman, eli jos vaihtoehdot ovat todella vähissä, niin silloin ihminen kykenee yli-inhimilliseen suoritukseen, ja jos palkintona on päästä kunnon terveydenhuollon pariin sekä käydä ravintolassa sekä pois tuollaisesta paikasta, missä vallitsevat viidakon lait, niin ihminen kyllä pystyy vaikka mihin. Tuossa mielikuvituksellisessa tilanteessa sitten voidaan ajatella, että noiden jengien jäsenillä ei muuta ajatusta ole, kuin kaivaa tunneli kaupungista pois, ja yrittää rynnäkköä johonkin sotilastukikohtaan tai johonkin virastotaloon, missä he voisivat yrittää pyyhkiä rikosrekisterinsä pois.


Kun puhutaan toimintaelokuvien klassikoista, niin tietenkin tulee heti mieleen elokuva nimeltään, “Pako New Yorkista” (Escape From N.Y, 1981) ja sen jatko-osa “Pako L.A:sta”(Escape From L.A 1996). Noissa elokuvissa valtavia kaupunkeja on muutettu maksimoidun turvallisuuden vankiloiksi, joihin rikolliset laitetaan istumaan keskenään. Tuollaiset vankilat saattavat vaikuttaa erittäin mukavilta ratkaisuilta, mutta kun noita mielikuvituksen luomia laitoksia hiukan lähemmin tarkastellaan, niin niistä ei kovin montaa hyvää sanaa jää sanottavaksi.


Jos joku valtio oikeasti tekee niin, että se laittaa rikollisia johonkin kaupunkiin ilman valvontaa, niin tuloksena on sellainen tilanne, missä tuollaiseen paikkaan syntyy hyvin helposti sellainen vastarinta- tai terroristien pesäke, mikä saattaa koitua koko yhteiskunnan tuhoksi, koska vaikka alkuun tilanne olisi loistavasti hallinnassa, niin ihmismieli on hyvin monimutkainen väline, joka kyllä keksii keinot paeta tuollaisista paikoista. Vaikka nuo laitokset olisivat kuinka hyvin vartioituja tahansa, niin tietenkin jos käytössä on suuri väkimäärä, voi tuollainen yhdyskunta vaikka kaivautua pois kyseisestä vankilasta ihan pelkkiä lapioita käyttäen, ja tuolloin tietenkin tulee eteen sellainen käsitys, että ihminen haluaa aina elää, ja jos motivaatio on tarpeeksi suuri, niin silloin hän kaivaa tunnelin ulos tuollaisesta paikasta vaikka paljain käsin.


Yksi motiiveista sitten tietenkin on kosto niille, jotka ovat henkilön tuonne lähettäneet, ja sitten tietenkin tulee mieleen se, että joku saattaisi sitten nostaa tuollaisen ryhmän vihan hallitusta kohtaan niin kovaksi, että he haluavat lähteä kaivamaan tuollaista tunnelia, jonka kaivaminen voi sitten kyllä viedä hengen noilta kaivajilta, jotka haluavat vapauteen.

Kun ajatellaan esimerkiksi kaupungin ottamista vankeinhoidon käyttöön, niin tietenkin noiden talojen lunastaminen olisi valtavan suuri rahanmeno, mikä tietenkin sitten pitää suhteuttaa siihen, että jokaiseen asuntoon pitää silloin tehdä ratsia, jotta nuo henkilöt eivät saisi käyttöönsä aseita. Mutta tietenkin heille voidaan niitä pudottaa lentokoneista, ja sitten voi olla vaarana se, että tuosta alueesta tulee maailman suurin aseiden muuttokeskus, jonka tiloissa voi kuka vain sitten muuttaa mitä hyvänsä aseita sarjatulta ampuviksi, ja tietenkin myös palopuheiden pitäminen kävisi tällaisessa vankilaksi muutetussa kaupungissa erittäin helposti, ja kaikki sellaiset yhteiskunnan vastaiset polemiikit varmasti ottaisivat siellä tulta, mikä saisi koko väestön muuttumaan radikaaleiksi.

Jos tuollaista “Pako New Yorkista”- elokuvasta tuttua vankilaa lähdetään oikeasti rakentamaan, niin silloin toimitaan samalla periaatteella kuin Keisari Hadrianus, joka rakensi tuon kuuluisan muurin nykyisen Skotlannin rajalle, jolla hän aikoi pitää barbaarit pois Rooman maaperältä. Kuitenkin tuo muuri sai aikaan sen, että keisarin vastustajat pääsivät sen yli turvaan, ja silloin Rooman käsi ei heitä saanut kiinni, joten silloin tietenkin he saattoivat tuon muurin takana järjestäytyä, ja nostaa uusia voimia keisaria vastaan.


Kun puhutaan valvomattomista vankiloista, niin niissä sitten käy usein niin, että tuollaiseen paikkaan alkaa muodostua uusi rikollisten ryhmä, joka saattaa sitten muodostua uhaksi koko valtiolle. Vaikka tuollainen maa-alue on todella pieni, niin sinne voi silti muodostua rikollisjoukkoja, jotka voivat aiheuttaa todella pahoja ongelmia koko yhteiskunnalle, eli he voivat sitten tehdä sellaisia asioita, joita kukaan ei varmaan koskaan edes osannut kuvitella voitavan tehdä. Eli ne voivat tarjota vaikka terroristeille turvapaikkaa, tai sitten kätkeä rikollisten rahoja tai muuta ryöstösaalista tuolle alueelle.


Jos joku kaupunki tai muu alue sitten eristetään muusta valtiosta, niin silloin tilanne on sama, kuin näille rikollisille annetaan käyttöön oma valtio, missä he voivat sitten varustautua uusilla aseilla. Mikäli tuollainen erittäin väkivaltaisten rikollisten ryhmä sitten jätetään tuonne kuvitteelliseen kaupunkiin, niin silloin tietenkin on olemassa sellainen yhteiskuntatieteisiin sekä sosiaalipsykologiaan kuuluva ajatusmalli,  jonka mukaan yhteiskunta pyrkii aina järjestäytymään, ja luomaan kollektiivisen toimintamallin. Ja tuolloin sitten voidaan tuollaista John Carpenterin luomaa rikollista kaupunkia pitää eräänlaisena laboratoriona, missä testataan yhteiskunnallista toimintamallia sekä näiden teorioiden paikkansapitävyyttä sellaisessa ympäristössä, missä on joukko erittäin vaarallisia rikollisia.

Eli noin varmistetaan se, että tuollaisesta paikasta tulee varmasti vielä pahempi ongelma, kuin mitä tuollaiset jengit muuten olisivat. Eli kun poliisi ei noiden ihmisten toimintaan puutu, niin silloin heidän päässään alkavat liikkua astetta suuremmat ajatukset, kuin mitä aikaisemmin. Ja jos tuossa paikassa olisi esimerkiksi huono terveydenhoito sekä hygienia, niin se sitten ajaa tuollaisia muuten epäpoliittisesti yhteiskuntaan asennoituvia henkilöitä muuttumaan radikaaleiksi toimijoiksi, jos heille vain joku ryhtyy pitämään palopuheita, ja mitäpä muuta huvia tuollaisessa paikassa olisikaan, kuin kuunnella poliittisia agitaattoreita. He sitten varmaan osaisivat käyttää tällaisia olosuhteita hyväkseen.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Saturday, May 27, 2017

Elokuva ei ole vaaraton työkalu, varsinkin jos tekijöinä ovat ammattilaiset


Elokuva ei ole vaaraton työkalu. Kun pohditaan esimerkiksi sellaista elokuvaa, kuin “Täällä Pohjantähden alla”, niin tuo elokuva varmasti herättää epäilyksiä Akseli Koskelan vaikuttimia kohtaan. Eli tuo suuri “punapäällikkö” on todellisuudessa pelkkä omaa etuaan ajava lurjus, jolla ei ole mitään muuta työtä ollut kuin teloittaa muita henkilöitä, joista valtaosa on ollut aseettomia, ja tuo mies sitten surmaa myös omia perheenjäseniään saadakseen haluamansa, sekä toimii samalla myös valkoisten ilmiantajana.

Kyseinen henkilö ei varmasti komeile missään sankarien roolissa, koska hän niin mielellään sitten tekee rikoksia selvitäkseen itse pulasta. Tuo hahmo on siis suomalaisen elokuvan suurin arkkikonna, mitä mikään elokuvien tuottaja on kyennyt luomaan. “Täällä Pohjantähden alla” sopii aiheensa eli Punakapinan sekä Akseli Koskelan käytöksen ansiosta myös varoittavaksi esimerkiksi jenginuorille, jotka sitten saavat tuosta elokuvasta sellaisen hyvän kuvan siitä, mitä tuollainen jengin johtaja voisi saada aikaan.

Elokuvan hahmo Akseli Koskela on siis paikallinen punapäällikkö, joka ei tee muuta kuin ammu aseettomia, ja sitten laittaa syyt muiden päälle. Suuri osa noista Koskelan tekemistä rikoksista sysätään muiden päälle, ja todistajat vaiennetaan teloituskomppanian toimesta. Toinen mahdollisuus elokuvien käyttöön esimerkiksi peitetarinoiden testaamiseen voisi liittyä sellaisiin elokuviin kuin Chaplinin “Diktaattori”, joissa ikään kuin ivataan joitakin poliitikkoja tai jengien jäseniä, joita sitten muka palvotaan. Kun puhutaan siitä, miten tuollaisia elokuvia käytetään esimerkiksi peitetarinoiden testaamiseen on se, että tällaiseen elokuvaan miksataan aitoa “Hitleriä”, ja sitten testataan sitä, millainen reaktio ihmisille tulee tällaista elokuvaa katsottaessa.

Eli tällöin testataan sitä, että tajuavatko ihmiset ollenkaan, milloin kuvissa on oikea “Hitler”, ja milloin niissä esiintyy Herra Chaplin. Mutta elokuva on muullakin tavalla vaarallinen taiteenlaji väärissä käsissä, ja tämä tietenkin liittyy “informaation vääristelyn” nimellä tai tuttavallisesti “propagandana” tunnettuun asiaan. Nimittäin nämä elokuvat ovat keino vääristellä henkilön sanomaa. Tuolloin tehdään esimerkiksi juuri “Diktaattorin” kaltaisia elokuvia, joiden tarkoitus on tietenkin virallisesti naurattaa ihmisiä. Mutta sitten nuo elokuvat voidaan esittää todellisina tapahtumina, ja ehkä tuo “Diktaattori” oli sitten sellainen tutkielma, joka tehtiin sitä varten, että Chaplin olisi jotenkin puhunut sivu suunsa, ja maininnut jollekin tuon henkilön omaan  lähipiiriin kuuluvalle esiintyvänsä Hitlerin roolissa.

Silloin tietenkin salaisuus olisi voinut vuotaa sellaisille tahoille, joiden korviin tätä ei olisi haluttu kertoa. Ja muistakaa, että elokuva voidaan dubata ilman, että näyttelijä sanoo yhtään sanaa nauhoille. Joten itse olen joskus ajatellut, että mitä jos joku palkkaa näyttelijän esittämään esimerkiksi jotain öljysheikkiä, ja sitten tuo filmi dupataan täyteen islamistista hurmahenkeä. Tuon takia elokuvaa voidaan pitää hyvin vaarallisena työkaluna.

Mutta tietenkin elokuvien varjolla voidaan toteuttaa myös huippuluokan “mustia operaatioita”, eli esimerkiksi kommandoryhmä voi toimia elokuvien varjolla. Tällainen ryhmä voi saapua maahan esiintyen esimerkiksi filmi-ryhmänä, joka sitten auttaa heitä selittämään esimerkiksi iskuun tarvittavat rynnäkkö-aseet, jotka voidaan esittää elokuvarekvisiittana sekä maastopuvut ja sotilas-kengät tuohon filmiin kuuluvana tarpeistona.

Samoin koulutus voidaan naamioida filmin tekemiseksi, jolloin tuo toiminta ei sitten herätä niin suurta huomiota kuin yleensä. Ja samoin tuollaiseen koulutukseen ei silloin tarvitse hakea lupaa, kun se selitetään elokuvien tekemisellä. Esimerkiksi CIA:n tiedetään esiintyneen filmiryhmänä, kun se suorittaa erilaisia operaatioita. Väkivalta-elokuvissa voidaan esittää esimerkiksi oikeasti tapahtuneita ryöstöjä, joissa käytetyt asut tai niiden jäljitelmät vetää joku näyttelijä päälleen. Samoin ryöstössä käytettyjä repliikkejä voidaan toistaa elokuvassa.

Väkivalta-elokuvissa sitten saattaa olla myös sellainen asetelma, että joku rillipää hakataan puolikuoliaaksi, ja sitten siinä voidaan kyllä laittaa ihmiset ajattelemaan, että olisiko joku voinut kuitenkin mennä tuollaiseen tilanteeseen väliin. Osa noista elokuvista on tehty puhtaasti siksi, että niissä esitellään toimintamalleja, missä ryöstö- tai murha-jengin päällikkö ampuu alaisensa keikan päätteeksi, ja tällaiset kohtaukset tietenkin herättävät ihmisten halua värväytyä jonkun Mafian miehen palvelukseen.

Siinä tulee joka kerta sitten mieleen, että miten monta kertaa tällaiset rikolliset ovat jättäneet keikan maksamatta. Eli maksun hetkellä miehelle annetaan salkku, missä on dynamiittia sekä valokenno tai pyykkipoika, johon on liitetty sähkönalli, joka saa sen räjähtämään kappaleiksi. Mitään kovin loistokkaita kohtaloita eivät elokuvien pahikset sitten eivät koskaan muutenkaan koe, vaan yleensä niissä käy niin, että pääkonna pakenee paikalta helikopterilla, kun alaiset sitten yksitellen kuolevat “hyvisten” luoteihin.

Mutta elokuvia käytetään myös siihen, kun ihmisiä houkutellaan puhumaan vaikkapa aseista, joita heidän kotonaan sälytetään. Noissa elokuvissa aseet ovat ikään kuin näyttävässä pääroolissa, mutta niissä on yksi yhteinen piirre: mikään niistä ei ole mitenkään erityisen laillinen, ja jos sitten joku tuttava tuollaisen välineen elokuvassa näkee, niin hän saattaa möläyttää noista asioista väärille ihmisille. Kun keskustellaan esimerkiksi pornografiasta, niin silloin tietenkin tulee mieleen hyvin epämoraalinen elokuvatyyppi, mutta tässä sanon, että kyseinen asia ei kovin vahingollista ole, paitsi jos ihminen elää morganiaanisessa avioliitossa.


Eli hänen ihmissuhteensa perustuu muuhun kuin puhtaasti toisesta pitämiseen, ja silloin saattaa tuollainen pornografia muuttua todella ikäväksi hänen aviosuhteelleen, joka perustuu tietenkin taloudellisiin asioihin. Tai sitten nämä asiat ovat tuossa suhteessa jotenkin tabu, joka pitää vaimentaa tehokkaasti.


Tuolloin saattaa sitten tuollainen asia muuttaa suhteen luonnetta hyvin paljon. Kun sensuuria tarkastellaan tarkoin, niin tietenkin se, että jotain asiaa halutaan sensuroida merkitsee sitä, että se on jotenkin jollekin ihmiselle kiusallista. Ja tuo sensuuri sitten saa varmasti joidenkin tutkijoiden mielenkiinnon heräämään tuota asiaa kohtaan.

http://kirjabloggaus.blogspot.fi/

Tuesday, April 25, 2017

Voisimmeko ehkä vaikuttaa toisen ihmisen ajatteluun oman hermostomme aikaansaaman sähkökentän avulla?


Olette varmaan miettineet paljon, miksi kirjoittelen sellaisista asioista, kuin kirjoitan. Syynä on se, että minua on aina kiehtonut sellainen asia, kuin mielen valta materiaan. Esimerkiksi karateka pystyy kämmensyrjällä murskaamaan tiiliä, joten olisiko niin, että jotkut ihmiset oikeasti saattaisivat pystyä vaikuttamaan toisen ihmisen ajatteluun radioaalloilla, joita heidän hermosto kehittää. Tämä tietenkin on vain sellaista mitä kirjoitellaan illan ratoksi, jolla ei välttämättä ole mitään tieteellistä perustetta.


Samoin valta sekä sen väärinkäyttö varmasti kiehtoo jokaista ihmistä päällä maan. Ja kun puhutaan esimerkiksi siitä, miten jotkun ihmiset ovat joidenkin elokuvien sekä romaanien mukaan ikään kuin “kehittäneet” itselleen sellaisen kyvyn, että he voisivat ottaa toisen ihmisen valtaansa.


Termi “telekinesia” on siis oikeastaan sellainen asia, mitä kaiken maailman kauhuelokuvissa liioitellaan todella paljon. Se ei tarkoita mitään sellaista asiaa, missä tavarat lentelevät ympäriinsä, vaan oikeastaan kykyä vaikuttaa toisen ihmisen mieleen yksinkertaisesti kohdentamalla tähän hermoston sähköistä toimintaa, mutta tämän pitäisi olla oikeastaan pelkkää ajatusleikkiä. Toki voidaan ajatella niin, että ihminen voisi ehkä jossain erikoistilanteessa muodostaa niin voimakkaan sähkökentän, että hän kykenisi siirtämään esineitä hermosähkön avulla.

Ajatellaan siis että henkilö jotenkin pystyisi ohjaamaan omaa hermostoaan siten, että hän kykenisi muodostamaan radioaaltoja, joilla sitten voidaan ajatuksia siirtää niin, että toinen ihminen kykenee noita radioaaltoja ottamaan vastaan. Kuitenkin tämän pitäisi olla mahdotonta. Eikä varmasti vastaan ole tullut tapausta, joka olisi kyennyt vakuuttavasti osoittamaan, että hän kykenisi siirtämään esineitä tai vaikuttamaan toisen ihmisen ajatteluun pelkästään tahdonvoimalla. Kuitenkin voidaan ajatella, että jollain ihmisellä on kehoon tai vaatteisiin piilotettu subliminaalinen eli aivan kuuloaistin rajalla olevalla taajuudella toimiva kaiutin, joka ehkä sitten on liitetty sellaiseen laitteeseen, joka kykenee muuttamaan ajattelun eli aivojen sähköisen toiminnan dekooderin kautta ääneksi, joka välitetään kohteesen tuon piilotetun kaiuttimen avulla.


Eli ihmisen ei tähän pitäisi kyetä, ja todellista ESP:tä eli ajatusten lukemista ei koskaan olla todettu luotettavasti missään testeissä, joten suurin osa maailman tutkijoista uskoo tuon kyvyn liittyvän vain tarkkaan havainnointiin, missä arvioidaan ihmisen kasvojen sekä muun ruumiin liikkeitä. Tuolloin tarkkailijan on huomattava esimerkiksi hienoinen hymynhäivä tuon tarkkailtavan kasvoilla tai sitten hänen muu esiintymisensä kuten venyttelevä puhe saattaa paljastaa sen, että tuolla henkilöllä on värisuora pokeripöydässä. Mutta kun näköyhteys tuohon observoitavaan henkilön katoaa, niin katoaa myös telepaattinen yhteys.


Kuitenkin on esitetty sellaisia ajatuksia, että koska esimerkiksi pikkulapsella on taustallaan vähän kokemuksia elämästä, niin silloin hän olisi jotenkin vastaanottavaisempi toisen henkilön ympärillä olevia hermoston kehittämiä sähkökenttiä kohtaan. Siis tämä ihmisen hermosto on periaatteessa aivan samanlainen sähkönjohdin kuin kaikki muutkin sähköverkot, ja hermosolujen ympärille kehittyy sähkökenttiä, joita jotkut eläimet kuten hait sekä eräät muut eläimet kuten vesinokkaeläin ja nokkasiili käyttävät saaliin etsinnässä.


Kun tuollainen eläin etsii saalistaan sameassa vedessä, käyttää se apunaan erityisiä sähköä aistivia tuntosoluja, joiden avulla ne löytävät saliin myös silloin kun se on piilossa joen pohjamudassa. Samoin monilla linnuilla sekä kaloilla kuten kyyhkysillä on magneettikenttään reagoivia aistinsoluja, ja tuon magneettisen aistin avulla ne löytävät omaan pesäänsä aina. Ja tätä kykyä tietenkin hyödynnettiin ennen kirjekyyhkyjen avulla lähetetyssä viesteissä.  


Kuitenkin tuolloin tulee mieleen sellainen asia, että mitä jos ihmiselläkin on tuollainen kyky, vaikka emme sitä ehkä huomaakaan. Syy miksi jotkut tutkijat uskovat, että ihmisellä on kyky lukea ajatuksia on hyvin perusteltua. Heidän mukaansa tuo aisti, joka olisi hyvin paljon samanlainen kuin esimerkiksi hailla tai nokkasiilillä olisi vastasyntyneellä sellainen, että hän huomaa oikeasti sen, mitä toinen ihminen ajattelee hänestä, mutta myöhemmin tuo aisti muuttuisi sitten resessiivisesti toimivaksi. Tuota tutkijat esittävät sellaisena ilmiönä, missä nuo “magneettiaistin” avulla tapahtuvat havainnot ikään kuin jäisivät muiden aistien avulla tehtävien havaintojen varjoon. Eli kun tuota aistia ajatellaan, niin silloin tietenkin tulee mieleen se, että tämä selittäisi esimerkiksi sen, että koomapotilaaan väitetään kykenevän lukemaan ajatuksia.


Näet tuollainen potilas elää erittäin tapahtumaköyhässä ympäristössä, ja hänen kohtaamansa ärsykkeet ovat hyvin yksipuolisia, joten ehkä silloin henkilön hermosto voisi oikeasti virittyä siten, että hän havaitsisi nyt myös sähkökenttiä. Tuolloin hänen muut aistinsa eivät enää häiritsisi tätä magneetista aistia, ja se voisi sitten olla tällaisella ihmisellä vallitsevana. Kuitenkin koomassa olevien potilaiden omaisia ei varmasti tällainen asia lohduta ollenkaan. Kooma on tila, mikä muistuttaa unta. Siinä oleva ihminen kuulemma muistaa kaiken, mitä muut huoneessa sanovat, mutta hän ei kykene sitten enää kommunikoimaan takaisin. Kuitenkin on olemassa tapauksia, missä jopa kymmeniä vuosia koomassa olleet henkilöt ovat heränneet takaisin henkiin.


Se on kuitenkin hyvin poikkeuksellista, mutta tuollainen tilanne voi sitten kuitenkin tulla jonkun ihmisen kohdalla todeksi, että hän palaa taas elävien kirjoihin. Tuolloin tietenkin voi käydä niin, että henkilö joka lapsena on joutunut onnettomuuteen ja vajonnut tuohon salaperäiseen sekä kauhistuttavaan tilaan, on jätetty laitokseen ikään kuin nukkumaan. Ja joka vuosi hänen luonaan käyvien määrä vähenee, ja sitten yhtenä päivänä ei kukaan tulekaan tuomaan joulukukkaa. Sitten joku päivä kymmenien vuosien päästä hän sitten avaa silmänsä katsoen samalla maailmaa, joka on muuttunut todella paljon, ja sitten kaikki ikään kuin kaatuu hänen päälleen, tavalla, josta ehkä voisi sitten tehdä myös elokuvia, ja onhan Steven Seagal tehnyt yhden legendaarisimmista koomasta heräämistä käsittelevistä elokuvista.  


On kännyköitä joista hän ehkä sitten joskus luki jostain tieteistarinoista, olettaen että onnettomuus tapahtui siinä iässä, että hän osasi lukea. Ja ehkä tuolloin parinkymmenen vuoden kuluttua käy niin, että kyseinen ihminen on todella jätetty yksin makaamaan johonkin osastolle. Mitä ajattelette hänen ehkä ajattelevan noista ihmisistä, jotka silloin joskus ehkä lähettivät hänet koulutielle, mistä tuo ihminen ei koskaan tullut takaisin. Ja oliko tuo onnettomuus sitten asia, joka tapahtui siksi, että kyseinen henkilö yritti välttää kontaktia kiusaajien kanssa. Ja ehkä tuo asia sitten selvitettiin niin, että poliisi saattoi uskoa sitä, että tuo onnettomuuden uhri olisi ollut vain huolimaton. Ja sitten joskus myöhemmin tuo uhri tulee tajuihinsa.


Sitä itse kyllä olen miettinyt, että mitä tuo ihminen on sanonut silloin, kun hän unohti katsoa oikealle tai vasemmalle rynnätessään auton eteen.  Ja kun tuollainen ihminen herää maailmaan, niin silloin pitää sanoa, että hänen pitää sitten etsiä paikkansa tuossa uudessa yhteiskunnassa sekä tehtävä selvää siitä, mitä hänen päähänsä osunut isku on häneltä vienyt, ja mitä se on hänelle tuonut. Mutta sitten hänen pitää myös luoda uudestaan ihmissuhteensa ja ehkä myös miettiä sitä, miten hän suhtautuu niihin ihmisiin, jotka eivät hänen kanssaan ole koskaan kokeneet mitään.


Nämä ovat vakavia asioita, joihin pitää ottaa kantaa jokaisen ihmisen, joka työskentelee tuollaisessa paikassa. Se että toinen ihminen palaa takaisin maailmaan, missä hän kohtaa tilanteita, joita ei koskaan olisi voinut toivoa edes kohtaavansa, eli hänen siskonsa tai veljensä saattaa seurustella tai olla aviossa hänen pahimman kiusaajansa kanssa.  Samoin hänen pitää sitten jotenkin käydä koulunsa loppuun tai ainakin tehdä jotain sellaista, mikä saa hänet ainakin jossain määrin integroitumaan yhteiskuntaan, tai ainakin toimimaan mahdollisuuksien mukaan normaalisti.

http://telepatiaa.webnode.fi

Wednesday, February 15, 2017

Mietteitä siitä kannattaako meidän muokata perimäämme vai ei, ja vaikka vastaamme mitä hyvänsä tähän kysymykseen, niin tuloksena on ongelmia


Elokuva ”Species” tai ”Peto” on oikeastaan hyvin paljon samanlainen tieteistarina, kuin mitä esimerkiksi Carl Saganin teoksen pohjalta tehty ”Ensimmäinen yhteys” on. Mutta toisin kuin ”Ensimmäisessä yhteydessä” niin ”Pedossa” tietenkin on synkkä pohjaväre. Siinä ihmiskunta on saanut yhteyden toiseen sivilisaatioon, joka lähettää sitten meille tiedon siitä, kuinka valmistetaan keinotekoinen DNA-pätkä, mikä liitetään viruksen avulla meidän ihmisten perimään. Tuo liittäminen tapahtuisi sikiön ollessa blastulavaiheessa, jolloin virus liittyy kaikkiiin soluryhmiin, mitä ihmisen kehossa on.

Kyseisessä elokuvassa tietenkin tuo DNA-pätkä liitetään ihmiseen, ja silloin alkaa tapahtumaketju, mikä johtaa useiden ihmisten kuolemaan. Tässä vaiheessa voidaan huomauttaa, että SETI-ohjelman tutkijoilla pitäisi olla erittäin hyvät paperit, ja ei kovin lahjakas ihminen tarvitse olla kyseessä, kun hän tajuaisi, että esimerkiksi oman perimämme muuttelu sitten saa aikaan sen, että tutkijaryhmä kerjää oikeasti ongelmia. Mutta onneksi tämä "Species"-elokuva on vain mielikuvituksen tuotetta, eikä sillä toivon mukaan ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Eli tämä kirjoitelma on vain pohdintaa siitä, mitä vastuuton geeneillä leikkiminen voisi saada aikaan.

Kun mietitään tuon kokeen realistisuutta, niin silloin kyllä itselleni tulee mieleen sellainen kysymys, että kuka tiedemies oikeasti ryhtyisi tutkimaan jonkun DNA-pätkän toimintaa liittämällä se planeettamme vaarallisimpaan sekä älykkäimpään lajiin. Varsinkaan kun tuo humanoidi ei hänelle varmaan ole kuitenkaan kertonut täsmällisesti sitä, mitä tuo DNA-pätkä sitten tekee oliossa, mihin se on siirretty. Tuossa elokuvassa tietenkin vilisee hallituksen agentteja sekä muita vastaavia henkilöitä, ja sitten eräänä päivänä koe päätetään lopettaa.

Tuolloin hallituksen agentit määräävät koekaniinina käytetyn olion tuhottavaksi, jonka jälkeen elokuva muuttuu varsin mielenkiintoiseksi, koska nuo agentit tietenkin käyttävät olion tuhoamiseen kaasua. Kun mietitään tuota tappovälinettä, niin silloin kyllä varmasti alkaa jokainen ihminen hiukan hymyillä, koska tuo määräyksen antaja ei varmasti ole koskaan ajatellut, että tuo olio voisi olla immuuni esimerkiksi hermokaasuille tai syanidille.

Monet ihmiset eivät varmaan ole koskaan miettineet sitä, että esimerkiksi Kobrat sekä merikäärmeet kehittävät oikeastaan samaa myrkkyä, mikä on hermokaasun vaikuttava ainesosa. Sen takia on eläimiä, joihin ei tuo botoksiini-niminen hermomyrkky vaikuta ollenkaan. Ja silloin ei tietenkään myöskään esimerkiksi VX- tapa noita olioita. Kun taas puhutaan syanobakteereista, niin niiden tiedetään olevan immuuneja esimerkiksi syanidille. Syanidi vaikuttaa ihmiseen siten, että se estää solujen hapen saannin, jolloin uhri kuolee erittäin nopeasti. Kuitenkin jos puhutaan siitä, että joku oikeasti tekisi tällaisia kokeita, missä ihmisalkioon siirretään täysin outoja DNA-paloja, niin uskoisin, että he eivät tätä koetta mitekään erityisen kevyin mielin tekisivät.

En usko että tuota DNA-pätkää muutenkaan lähdettäisiin tuottamaan missään laboratoriossa, koska itseasiassa kaikki maailman DNA-pätkät ovat viruksia. Jos ihmisen tai minkään muun eliön perimää lähdetään muuttelemaan tieteen nimissä, niin tuloksena voi olla olento, joka käyttäytyy hieman eri tavalla, kuin mitä on totuttu näkemään, ja vaikka tuossa elokuvassa tietenkin kyse on kauhuolennosta, niin kuitenkin voidaan sanoa niin, että ihmisen toiminta varmaan edesauttaisi tällaisen hyvin ikävän tilanteen syntymistä. Näet uskoisin itse että jokaisella lajilla on tietenkin myös jonkinlainen itsesuojeluvaisto, mikä sitten varmasti ilmenee vihan tunteena noita ihmisiä kohtaan, jotka ovat sitä halunneet vahingoittaa. Tällä tarkoitan sitä, että tuo ihmisen luoma olio varmasti käyttäytyy sen jälkeen vihamielisesti meitä kohtaan, ja tietenkin pelko ilmenee myös luonnossa aggressiona.

Esimerkiksi käärme voi iskeä isompaa eläintä peloissaan, vaikka se ei tätä muuten söisikään, ja se johtuu siitä, että tuo eläin pelkää toisen vahingoittavan sitä. Vaikka miten haluaisimme olla luomakunnan herroja, niin silloin tietenkin pitää silti muistaa sellainen asia, että mikään eläin ei tuolla luonnossa ole sitä varten, että muut söisivät sen. Toki joillakin eläimillä on sellainen tapa, että niiden toukat voivat käyttää niiden ruumista ravintonaan tai koiras syödään perittelun päätteeksi, jotta rukoilijasirkkanaaras saa tarvitsemaansa proteiinia munintaa varten. Tai jotkut etanat sitten antavat jonkun lokin syödä itsensä, ja niitä ympäröivä limakerros sitten suojaa tuota pientä eläintä lokin vatsahapoilta.

Ja sitten tuo etana matkustaa ikään kuin vapaamatkustajana tuon lokin sisällä, ja jos se sitten haluaa pois, niin tietenkin botoksiini tai joku maksamyrkky varmasti saavat tuon lokin laskeutumaan Mutta varsinaisesti mikään eläin ei tarjoile itseään puhtaasti ravinnoksi toisille eläimille. Kun puhutaan tuon elokuvan juonesta, niin tietenkin tuo olio tappaa ihmisiä, mutta toki tuossa toiminnassa on paljon itse aiheutettua väkivaltaa. Jos taas tuollaista elokuvaa ajatellaan puhtaasti tieteelliseltä kannalta, niin niiden esittelemä tiedemiestyyppi on erittäin lapsellinen tai huonosti koulutettu, koska mitään perimän muuttamisia ei pidä lähteä tekemään, jos ei olla varmoja siitä, mitä tuollainen DNA-pätkä sitten tekee ihmisen tai jonkun muun lajin käytökselle.

On olemassa esimerkiksi kasvissyöjiä, jokta purevat suuttuessaan, vaikka eivät pureman kohdetta muuten söisikään. Yksi näistä on rotta, joka nurkkaan ahdettuna hyökkää vaikka karhun päälle, vaikka ei tätä muuten ravinnokseen käytä. Mutta kuonon päähän tuleva purema ei varmaan kontiosta mukavalta tunnu. Kuitenkin voidaan tehdä kauhuelokuva sellaisesta tilanteesta, missä joku tiedemies jalostaa geeniterapian avulla lihaa syövän rotan.

Eli hän liittää näädän hampaiden sekä käytöksen määräävän geenin rottiin, ja käy niiden avulla rottasotaan. Siinä voi sitten jollekin tulla itku, kun tuollainen supersosiaalinen näätälauma lähtee liikkeelle. Tällainen käsikirjoitus voidaan tietenkin julkaista myös esimerkiksi ”Like”-kustantamon toimesta. Siinä sitten nälkäinen rottalauma muuttaisi kaupungin maanpäälliseksi helvetiksi, jossa olo on kuin teurastamolla. Tuossa elokuvassa esitellään muuten geenimanipulaation avulla luotu superhiiva, joka syö pari tutkijaa laboratoriossa.

Muuntolajisten eliöiden luominen on vaarallista, koska niitä usein hyljeksitään luonnossa. Se tietenkin vahvistaa epäsosiaalista käytöstä, ja kun puhutaan tilanteesta, missä joku geeni saa aikaan sen, että esimerkiksi kasvissyöjä hyökkää jonkun muun eläimen kimppuun, niin silloin tietenkin unohdetaan se, mitä tuo sama geeni tekee esimerkiksi ihmisen kaltaisessa lihansyöjässä. Kasvissyöjä ei käytä puremaansa muuta kuin itsepuolustustilanteessa, mutta lihansyöjä metsästää hampaillaan, joten tuollainen geeni voi saada aikaan sellaisen asian, että lihansyöjästä tulee väkivaltaisempi.

Kuitenkin ihminen on planeettamme kehittynein sekä väkivaltaisin laji, joka sitten varmasti osaa itseään puolustaa. Vaikka tällainen ihmisen perimän muuttaminen on tietenkin moraalisesti väärin, niin tietenkin esimerkiksi Pentagon varmasti on kiinnostunut sotilaasta, joka on immuuni hermokaasuja vastaan sekä vahvempi ja nopeampi sekä älykkäämpi ja ryhmätyökykyisempi kuin muut maailman sotilaat ovat.

Sen takia puhutaan siitä, että USA:n ja venäjän asevoimilla on laajoja geneettistä perimää koskevia tutkimuksia, joiden avulla pyritään luomaan täydellisiä sotilaita, joiden avulla nuo laitokset sitten pyrkivät luomaan ideaalisia sotilaita, joilla ei olisi vaikeuksia totella saamiaan käskyjä. Esimerkiksi MONTAUK-ohjelmassa epäillään testatun ihmisen geneettisen perimän muuttelua, niin että saadaan aikaan tehokkaaseen sekä kurinalaiseen ryhmätoimintaan kykenevä olento, joka pystyy sitten myös itsenäisesti hoitamaan saamansa tehtävät kuten ne halutaan hoidettavan.

Wednesday, January 18, 2017

Arvostelussa tänään vaihteeksi lyhytelokuva: Ghost Recon Alpha


Tänään arvostelen taas sitten videoita, ja tässä vuorossa on loistava action-lyhytelokuva nimeltään Ghost Recon Alpha, jossa tehdään kaikkea taiteellista, kuten lennetään MP-7-konepistoolilla varustettua minihelikopteria, ammutaan 50 kaliiberin Barrett-50 tarkkuuskivääreillä ja FN-P90 konpistoolit ovat myös kovassa käytössä. Mutta itse asiaan, eli siihen mitä nykyaikainen aseteknologia tuo tullessaan näkyy tässä elokuvassa todella hyvin. Uusia aktiivisia stealth-viittoja, taistelurobotteja sekä hologrammilaitteita on saatavilla todella helposti, ja sen vuoksi täytyy kaikkia kohteiden suojauksia arvioida noiden laitteiden aiheuttaman uhan takia uudelleen.


Itse elokuva on pienimuotoinen sotaseikkailu, jossa estetään ydinaseiden varkautta, ja sitten tietenkin ajaudutaan tulitaisteluun, missä myös yksi ryhmän jäsenistä kuolee. Elokuva on kielletty alle 18-vuotiailta, ja se on hivenen väkivaltainen. Mutta kuten varmaan tiedätte, niin se herättää kauhistuttavia ajatuksia siitä, mitä moderni aseteknologia voi tehdä väärissä käsissä. Ja pelkkä FN-P90 on väärissä käsissä paljon vaarallisempi väline, kuin joku MP-5, ja tuo ase läpäisee tehokkaasti esimerkiksi poliisin luodinkestäviä liivejä. Joten jos esimerkiksi huumekauppiaat tai katujengit saavat tällaisia välineitä haltuunsa, niin silloin voi tulos olla kamala. Ja varmaan jo jossain autotallissa joku jengipomo sitten virittelee MP-7 tai MAC-10 tuollaiseen nanohelikopteriin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Heckler_%26_Koch_MP7

https://fi.wikipedia.org/wiki/FN_P90

Mutta kuten varmaan tiedätte, niin kyseessä on pienen budjetin tuotanto, missä näkyy yksi nykyaikaisen aseteknologian pelätyimmistä asioista, nimittäin kompaktin tulivoiman sekä huipputekniikan yhdistelmä on todella tappava, ja noita varuteita on nykyään myös oikeilla sotilailla sekä poliiseilla, jotka voivat käyttää näitä pienoishelikoptereita esimerkiksi alueiden valvontaan, mutta samalla he voivat käyttää niitä esimerkiksi tarkka-ampujien eliminoimiseen. Kun ajatellaan FHS:n (Field Hologram System) eli kenttähologrammijärjestelmän käyttöä, niin silloin tietenkin voidaan ajatella, että noita kameleonttiviittoja käytetään yhdessä FHS:n kanssa, eli sotilas itse muuttuu näkymättömäksi, tai oikeastaan läpinäkyväksi, ja sitten FHS luo hänen vierelleen vaikka kymmeniä hologrammeja, jotka ovat tarkkoja kopioita hänestä itsestään, jotta tarkka-ampujan olisi vaikeaa osua häneen.

Samoin FHS voi luoda ajoneuvoja esittäviä hologrammeja, ja tuo laite voidaan asentaa ajoneuvon etu- ja takapuskuriin, jolloin sen molemmille puolille muodostuu jopa kymmeniä valemaaleja, joiden antama kuva tähtäimiin on jopa infrapunajälkeä myöten täysin identtinen oikeiden ajoneuvojen kanssa, ja kun ajoneuvo sitten siirtyy esimerkiksi kriisialueelle, niin silloin tietenkin tuo FHS voi harhauttaa ajoneuvoa vaanivia vihollisia. Kun he sitten ehkä tekevät jonkun sinkoiskun tai jotain vastaavaa ajoneuvosaattueeksi luulemaansa hologrammia vastaan, niin noiden ajoneuvojen katolla voi olla esimerkiksi suksiboksin kaltainen säiliö, josta sitten päästetään nuo nanohelikopterit ilmaan, ja ne voivat sitten etsiä ja tuhota nuo sinkomiehet.

Mutta kuten tiedämme, niin tuollaisen nanohelikopterin ohjaaminen voi tapahtua satelliittien kautta, ja niitä voidaan sijoittaa ajoneuvoihin ilman, että kenttämiehet edes tietävät niistä, ennen kuin ne vapautetaan. EMP-pommien avulla voidaan kuitenkin noita järjestelmiä vastaan puolustautua tehokkaasti, eli mikään erikoisen vaaraton kapistus tuollainen radiopommi ei ole. Sillä voidaan lamauttaa tehokkaasti elektroniikkaa tietyllä etäisyydellä räjähdyspisteestä, ja sitä voidaan käyttää esimerkiksi talojen hälytysjärjestelmien lamaamiseen, jotta varkaat pääsevät sisään.  Ja ne tuhoavat myös radiolaitteet sekä tietokoneet erittäin tehokkaasti, ja se tietenkin vaikuttaa esimerkiksi turvamiesten työtä.

http://www.theregister.co.uk/2009/02/12/electropulse_grenades/

http://www.wired.co.uk/article/hpm-grenades

Sotilaalliset järjestelmät ovat hyvin autonomisia, ja niiden toiminta perustuu GPS-laitteeseen sekä saman tyyppiseen tietokoneeseen, mitä käytetään GSM-puhelimissa, ja tuollaisen laitteen kykenee oikeastaan melkein jokainen, jolla on sähkömiehen tutkinto rakentamaan itse. Eli tarvitaan GSM-puhelin sekä sopiva ohjelmisto, jonka avulla tuo robotti saadaan lentämään tarkasti määrätty lentorata, ja jos sitten siihen halutaan sijoittaa konetuliaseita, niin ne kiinnitetään tuohon nanohelikohelikoterin asennettuun vinssiin, jolla sitten saadaan liipasin vedettyä taakse.

Tällaiset välineet tekevät nykyaikaisista sissiryhmistä erittäin tappavia. Tehokkainta sotatekniikkaa sekä taktiikkaa ovat esimerkiksi erikoisjoukkojen taistelutaidot yhdistettynä huipputekniikkaan. Mutta jos noita välineitä sitten joutuu vääriin käsiin, niin silloin saattaa tärkeiden kohteiden suojelu pettää. Tuolloin tekniikka sitten on muuttanut kaikkien taisteluvälineiden luonteen, esimerkiksi nanohelikopterit ovat tehneet mahdolliseksi monia ennennäkemättömiä  asioita, mutta väärissä käsissä ne ovat äärimmäisen vaarallisia välineitä.

Niitä voidaan käyttää tehokkaasti salamurhaoperaatioissa, ja koska näitä aseita voidaan etäohjata jopa tuhansien kilometrien päästä, niin niiden avulla voidaan periaatteessa murhata kuka hyvänsä, ilman että operaattorit itse jäävät kiinni, ja tuolloin voidaan tehdä niin, että tuollainen nanohelikopteri tuotetaan paikalle avustajan avulla, joka ei ehkä edes tiedä siinä olevasta aseesta. Tai tuo helikopteri on osa esimerkiksi diplomaatin suojaujärjestelyjä ja sitten toisella puolen maailmaa oleva operaattori ottaa sitten tuon välineen hallintaansa, ja tekee iskun ilman että kukaan ei saa koskaa tietää kuka hän on, koska tuosta nanokopterista voidaan poistaa valmistenumerot, jolloin niiden jäljittäminen on vaikeaa. Toki EMP aseiden avulla tuo ase voidaan pudottaa, mutta kuitenkin se voi olla äärettömän vaarallinen, jos se joutuu jonkun kahelin tai muuten murhanhimoisen ihmisen käsiin.

Linkki tuohon elokuvaan

https://www.youtube.com/watch?v=7-wAzlqzXH0


vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Thursday, January 5, 2017

Keitä olivatkaan Kain ja Abel, jotka ovat raamatullisia veljessurman esikuvia, mutta samalla monien modernien elokuvien esittämien ideoiden kantamuoto


Aatamin ja Eevan pojat Kain ja Abel ovat varmaan kaikille Raamatun avanneille henkilöille tuttuja hahmoja, joita käytetään esimerkkinä siitä, kuinka Kain murhaa veljensä Abelin, Kun tuo hänen uhrilajansa ei miellyttänyt Jumalaa  Tuo tarina kuitenkin on hyvin ristiriitainen monella tavalla, ja sen analysointi on hiukan hankalaa, koska Jumala laittaa Kainin otsaan merkin, mikä suojelee häntä kaikilta vihamiehiltä. Kuitenkin hän joutuu sitten Danten mukaan helvettiin, jossa hän jäätyy sitten ikuisesti. Kyseinen kertomus on kaikessa lyhyydessään erittäin vaikeasti tulkittavissa, koska siinä toinen ikään kuin jää ilman rangaistusta teosta, jonka hän on tehnyt luottamusasemaa väärin käyttäen sekä täysin ilman syytä.

Tuosta Raamatun tarinasta tai sen pohjalta on tehty useita elokuvia, joista osa on enemmän ja osa vähemmän onnistuneita lähinnä kauhu- tai väkivaltaelokuvia, joissa esimerkiksi on kaksi veljestä, jotka ovat identtisiä kaksosia, ja toinen heistä on psykopaatti murhaaja, ja toinen taas on sitten mukava perhepoika, joka on hankkinut perheen tai muuta vastaavaa, tarinassa on sellainen eriskummallinen piirre, että vaikka Jumala karkottaa Kainin, niin hän panee tähän merkin, joka sitten suojelee häntä kaikelta pahalta. 


Jos ajatellaan noita lahjoja, joita  pojat toivat, niin silloin pikkuveli  Abel toi hedelmiä ja Kain esikoiskaritsoita, ei teurastamista ei mainittu, niin silloin saattaa olla niin, että Abelille oli kerrottu etukäteen Jumalalla olleen jano, joten tuo poika sitten oli ajatellut parantaa asemiaan  tuomalla noita hedelmiä. Ja tämän takia tuo Jumala sitten Kain armahti, kun hänet sitten erämaahan lähetti, mutta merkitsi sitten kuitenkin hänet suojaavalla merkillä, mikä esti hänen vahingoittamisensa. Joten tuossa kohtaan ehkä on tuo Kainin esikoisasema ratkaissut tuomiossa paljon. Tuolloin tila kuitenkin meni esikoispojalle, jolloin Kainin ei tietenkään sen takia tarvinnut veljeään tappaa, ja olihan Abelkin toki vaivaa nähnyt, kun hän oli maata kääntänyt. 

Kuitenkin Raamatun mukaan tuo riita alkoi siitä, kun Abelin antama uhri oli Jumalalle mieluisampi kuin Kainin, niin silloin saattoi käydä niin, että Kain katsoi Abelin olleen petollinen tai saaneen kaiken liian helpolla. Toki Kain oli Raamatun mukaan tuonut uhriksi lampaidensa esikoiskaritsoja sekä niiden rasvaa, mutta jumala osoitti suopeutta vain Abelin antamaa lahjaa eli tilan antimia kohtaan, ja se saattoi sitten ottaa Kainia päähän, eli esikoiskaritsa varmaan oli hänelle kuitenkin melko rakas eläin, ja kun ei tuo lahja sitten kelvannut, niin se sai tuon miehen raivon valtaan. ja siinä sitten Jumala ikään kuin asettuu tuon pojan puolelle, ja kehottaa häntä katoamaan paratiisista, joten oliko tuo teko sitten ikään kuin pimitetty poikien vanhemmilta.

Noiden elokuvien juoni on yleensä samanlainen, eli niissä sitten on yleensä käynyt niin, että tuo kaksoisveli on lähtenyt johonkin käymään tai sitten hän on joutunut laitoksessa olleen veljensä surmaamaksi. Jonka jälkeen sitten tietenkin tuo kammottava kaksoisveli ottaa perheessä veljensä paikan, ennen kuin tunnollinen poliisietsivä, opiskelijapoika tai perheen serkku havaitsee ”sen salaperäisen eron”, jolla nuo veljekset erotetaan toisistaan, eli tuo ”paha poika” ei sitten koskaan esimerkiksi laita punaista liinaa lautasen reunalle tai muuta sellaista.

Tai sitten joku kaupunkilainen sattuu vilkaisemaan tuon henkilön olan yli, mitä hän kirjoittaa, ja siitä sitten soitetaan poliisit paikalle, jolloin puolet tuon englantia virkakielenään käyttävän valtion alueella tapahtuneista murhista selviää siinä paikassa, kun joukko poliisisetiä juoksee sitten maihinnousukenkiä kauppaavan yhtiön sponsoroimassa kohtauksessa rynnäkkökiväärit kädessään pitkin katuja. Samoin tuosta tarinasta on tehty ultratekninen karate-elokuva nimeltään Face/Off, jossa kaksi pukusetää vaihtaa naamat keskenään, ja sitten seuraa joukko loistavia karatekohtauksia, joissa kaksi hyvin pukeutuvaa herrasmiestä yrittää lahdata toisiaan, ja elokuvassa tietenkin esitellään joukko aseita, joista on otettu oikein loistavia lähikuvaotoksia, jotta joku jenginuori sitten voi noita välineitä lähteä ostamaan kaupasta.

Kuitenkin tuo elokuva perustuu kasvojensiirtolaikkaukseen, eikä tuon elokuvan ohjaaja ole koskaan kuullut sormenjälkeen perustuvasta tunnistuksesta. Eikä siitä että ihmisellä saattaa olla arpia, joista hän ei ole koskaan kertonut kenellekään tai joita ei ole merkitty viralliseen tunnistuskorttiin. Ja yksi klassikoista tietenkin on sellainen arpi, mikä on esimerkiksi miehen sukuelimen takana. Mutta kun puhutaan esimerkiksi sormissa tai muualla kehossa olevista arvista, jotka saattavat johtua esimerkiksi poistetuista tatuoinneista, niin toki jos puhutaan siitä, että esimerkiksi KGB tai joku muu tiedustelupalvelu olisi tehnyt keinotekoisia kaksosia, joista toinen korvataan sitten toisella, niin tietenkin oikeassa elämässä myös nuo arvet pitää voida mallintaa, koska ne tuovat henkilölle uskottavuutta. Tuolloin puhutaan eräässä kirjassa mainitusta mallista, missä KGB olisi tehnyt amerikkalaisen naisen keinoheldelmöitetystä lapsesta kloonin, joka sitten pitää oikeassa paikassa vaihtaa tuohon amerikkalaiseen lapseen.

Tuossa kauhutarinassa kyseinen klooni kasvatettaisiin jossain Venäjällä, ja sitten hänet sijoitetaan tuon amerikkalaisen veljensä tilalle. Kuitenkin epäilen että edes Stalinin hullut koirat eivät aivan tuollaista operaatiota lähtisi tekemään, koska kyseessä ovat identtiset kaksoset, ja jos toinen tapetaan, niin voitte ajatella miltä toisesta tuolloin sattuu tuntumaan, vaikka he eivät edes ennen olisi toisistaan tietoisia. Mutta tuosta voisi sitten tehdä oikein loistavan trillerin, missä lapsi vaihdetaan ulkomaisen tiedustelupalvelun toimesta, jotta he saisivat ”miehen” vastustajan esikuntaan. Tuollainen lapsi tietenkin tehtäisiin sellaisista sukusoluista, joiden luovuttajat ovat esimerkiksi yliopiston opiskelijoita, ja sitten pitää tuon keinoheldelmöitettävän naisen olla sopiva, jotta voidaan varmistaa, että tuo lapsi sitten pääsee oikeisiin asemiin yhteiskunnassa. Tästä olen joskus ennenkin kirjoittanut, joten palataan tuohon Raamatun tarinaan, josta alussa mainitsin.

Kyseinen Raamatun tarina saattaa kertoa ihmisille esimerkiksi epärehellisyydestä, mutta kun ajatellaan tuota Raamatun maailmaa, niin silloin vanhin poika peri automaattisesti tilan, ja nuorempi veli sitten sai asua siinä veljensä luvalla, ja vanhempi vei tietenkin oli isän edustaja pikkuveljeään kohtaan. Tuo varmasti sai aikaan ristiriitoja, ja ehkä jossain vaiheessa tuolta toiseltaveljeltä sitten paloi käämit tuhon tapaan, ja sitten hän löi veljensä kuoliaaksi ehkä kuokalla. Tuolloin voidaan kyllä päätellä, että Kain oli syyllinen kuin synti, mutta lieventävänä asianhaarana saattoi olla veljen häneen kohdistama halveksunta vai oliko tilanne ehkä toisin päin. Halveksiko Kain Abelia, koska tämä ei sitten omannut hänen miehekkäitä otteitaan vaan kasvatti kasveja eikä helunut ympäriinsä kirveen kanssa lopettamassa omia eläimiään ja tappelemassa susia vastaan. Ja ehkä Kain kun oli lammaspaimen, mutta kun jumala oli suosiollisempi Abelin uhrille, jonka hankkimiseen ei tietenkään mitään vaivaa näennäisesti  tarvinnut nähdä, alkoivat ristiriidat nousta pintaan , ja silloin kun isä sitten vain veljeään kiitteli, niin häneltä paloi hermot.

Toki Abel oli kiltti poika, joka valvoi kuuliaisesti isänsä vierellä, ja komensi toista sitten tekemään peltotöitä, jotta itse pääsisi siihen sitten esittämään kunnon poikaa, jota kaikki kiittelivät isänsä hyvästä hoidosta, ja sitten kun Abelilta oli hermot menneet, niin hän saattoi lähteä kuuntelemaan sitä, mikä teki tuosta veljestä sen paremman ihmisen. Ja tietenkin hänen piti myös miettiä sitä, että miksi aina pikkuveli joutui lähtemään. Joten ehkä tuo kotona syntynyt ristiriita, eli se kuinka Abel sitten aina sai kaiken anteeksi ja pääsi vesilasin kantamisella koko viikon töistä sai tuomarin
armahtamaan tuon veljen, joka oli toisen houkutellut pellolle ja lyönyt tämän kuoliaaksi.Tuota asiaa vasten katsottaessa ei tuota tekoa voitu ymmärtää. Mutta miksi Jumala ikään kuin kuitenkin tuon murhaajan armahtaa, vaikka teko on kamala. 


Ehkä tuo tarina on kirjoitettu ikään kuin tuomarille ohjeeksi tai lakimiesten kouluttamista silmällä pitäen, jotta nuoret juristit osaisivat sitten tuomarin edessä etsiä tekstistä sellaisia kohtia, jotka saisivat tuomarin alentamaan tuomiota. Näet jo tuolloin Rooman valtakunnassa piti asianajan pitää päämiehensä puolta, koska näin saatiin aikaan puolueeton käsittely, missä esimerkisi orja saattoi kertoa oman näkemyksensä tapahtumista, koska saattoi olla niin, että joku roomalainen ylimys oli orjaa käskenyt surmata vaikkapa keisarin. Tuolloin tietenkin syylliseksi todettiin sekä orja että isäntä, tai orja saatettiin tuolloin vapauttaa, jos hän ei ollut tiennyt tekonsa vakavuutta, vaan luottanut sokeasti isäntänsä tietoon sekä pyytettömyyteen. Ja tuolloin isäntä lähti tietenkin mestauslavalle, jos saatiin osoitettua orjan olevan tietämätön Rooman laista.

kirjabloggaus.blogspot.fi

Monday, December 5, 2016

Elokuvista ja niiden tekijöiden moraalista sekä työturvallisuudesta tuolla alalla, jonne moni ihminen haluaa

Marlon Brandoa on pidetty melko loistavana näyttelijänä, kun puhutaan hänen rooleistaan. Mutta hänen kohtauksensa erään 19-vuotiaan näyttelijän kanssa on vastoin moraalia.  Ajatteliko tuo mies ollenkaan, mitä hän teki tuolloin kameran edessä tuolle aloittelevalle näyttelijälle, kun hän esitti yllättäen raiskauskohtauksen, mitä ei oltu harjoiteltu tai mistä ei oltu ennalta kerrottu tuolle hänen vastanäyttelijälleen, joka oli paljon 48-vuotiasta Brandoa nuorempi. Kuinkahan moni ihminen on jättänyt tuollaisen toiminnan takia esimerkiksi näyttelijän työn taakseen? Kun mietitään sitä mitä kameroiden edessä saa tehdä, niin tuollainen asia, että hyvin yököttävä kohtaus menee liian pitkälle. Ja kyseessä on tietenkin näytelty elokuva, eikä mikään pornofilmi tai action-elokuva. 

Varsinkin jälkimmäisissä on kuulemma tapahtunut sellaista, että karatepotku tai isku on mennyt hiukan liian lähelle, ja sitten on joku joutunut hammaslääkäriin, tai sitten itse olen varsin kauhistunut, kun mietin sitä, mitä jossain pornofilmeissä tehdään, mikäli ohjaaja tai koko tiimi on täysin vailla itsekritiikkiä. Kun puhutaan tuosta ikävästä asiasta, joka varmasti on varjostanut Marlon Brandon mainetta, niin varmasti tuo tapaus olisi johtanut oikeudenkäyntiin, jos vastassa olisi ollut joku muu kuin Brando. Kuitenkin tuollainen tapaus kertoo siitä, että joidenkin ihmisten mielestä taiteen nimissä saa tehdä melkein mitä hyvänsä, ja tietenkin nämä henkilöt kuvittelevat voivansa rahalla selvitä melkein mistä hyvänsä. Mutta kuten olen sanonut, niin myös kameran edessä tehty väkivalta on rikollista. Sama koskee myös seksuaalista väkivaltaa, vaikka siitä olisi neuvoteltu ohjaajan kanssa. Tietenkin tuollaisen kohtauksen kohdalla pitää asiat sopia kaikkien kohtaukseen osallistuvien kanssa etukäteen, ja tehtävä selväksi se, missä kulkee tuon toiminnan raja.

Eli mielellään sellaiset asiat käydään läpi, että esimerkiksi avataanko housut kesken kohtauksen, ja sitten sekin käydään läpi, että milloin toimintaan puututaan. Tai ainakin moraalisesti toimiva ohjaaja tekisi noin, mutta itse olen miettinyt joskus, että kuinka monta vastaavaa tapausta Hollywoodissa on tapahtunut ilman, että niistä on tehty ilmoitus? Kun mietitään tuota Brandon toimintaa, niin hän oli tuolloin saattanut käyttää kokaiinia, jolloin tietenkin elokuvatiimin olisi pitänyt puuttua tuohon toimintaan. Ja kun puhutaan esimerkiksi elokuvasta, jossa on kiihkeitä kohtauksia, niin silloin pitää tiimin olla erittäin tarkkana siitä, että kaikki ovat kuvauspaikalla selvin päin, jotta mitään ylilyöntejä ei pääse tapahtumaan. Kun puhutaan näiden ”setien” toiminnasta, niin uskon sen, että heidän nimensä on monissa tapauksissa estänyt rikossyytteen nostamisen, ja tuolloin kauan sitten oli tapana kuulemma se, että jos joku tuli raskaaksi kesken kuvausten, niin silloin hänet vietiin ottamaan aborttia.

 Kuitenkin olen sitä mieltä, että tuollainen toiminta on ollut törkeästi lain vastaista, ja samalla myös vahingoittanut elokuvateollisuuden mainetta, mikä on tietenkin vaikuttanut siihen, että elokuviin voi olla vaikea saada ihmisiä varsinkin sivuosiin, joissa olevia näyttelijöitä ei ehkä ohjaa kaikkein paras ohjaaja, ja jos esimerkiksi action-kohtauksessa osuu kiertopotku suoraan päähän tai vartaloon, niin silloin saattaa seurauksena olla hyvin vakava vammautuminen. Ja ainakin Rambossa on muistaakseni useita näyttelijöitä loukkaantunut, kun tuo toiminta on muuttunut hiukan railakkaaksi, mutta sitten erikseen tulevat kuvaukset, joissa joku näyttelijä kuolee. Tuolloin voidaan kyllä keskustella sitä, mikä on taiteen hinta, ja että haluaako yleisö oikeasti mennä elokuvaan, jota tehtäessä on ihmisiä kuollut oikeasti. Samoin olisi varmasti aika keskustella siitä, että pitäisikö elokuvien tuottajien ja ohjaajien antaa tietoa siitä, mitä tuolla kuvauksissa on oikeastaan tapahtunut? Itseäni kyllä vähän pelottaa silloin, jos jonkun elokuvan yhteydessä on näyttelijä kuollut, ja tuolloin mieleeni tulee sellainen asia, että miten paljon noita onnettomuuksia on sattunut kautta aikojen? 



Jos puhutaan esimerkiksi Orson Wellesin ohjaamasta ”Citizen Kanesta”, niin oliko tuo kuvauksissa sattunut onnettomuus, missä pääosan esittäjä melkein kuoli oikeasti lavastettu siksi, että joku sitten oli puhunut elokuvissa tapahtuvan onnettomuuksia, kun niitä kuvataan. Ja tämä katosta putoava valo kerrottiin julkisuuteen siksi, että joku oli alkanut kysellä ikäviä kysymyksiä, ja tällöin haluttiin uskotella, että kaikissa onnettomuuksissa ehdittiin ajoissa pois alta, mutta saattaa olla niin, että kaikki näyttelijät eivät olleet niin nopeita liikkeissään, ja sitten moni nuori elämä päättyi liian varhain, ja ehkä noita kuolemantapauksia sitten lavastettiin itsemurhiksi, jotta nuo elokuvamogulit olisivat selvinneet rangaistuksetta tuolloin 1930-luvun Hollywoodissa, joka on kaukana nykyajan elokuvateollisuudesta, missä kaikki asiat ovat julkisia. Eli montako näyttelijää tai näyttelijätärtä on raiskattu tuolloin kultaisella 30-luvulla, kun tupakka paloi ja viski virtasi rikkaiden pöydissä.  

Saturday, November 26, 2016

Lyhytelokuva-arvostelu "The Shaman"-elokuvasta, ja tässä sitten huomataan huipputekniikan parantavan myös tämän genren tasoa


Lyhytelokuvat voivat olla hyvin innovatiivisia sekä ajatuksia herättäviä, kuten elokuva "The Shaman" myöskin on. Vaikka nuo lyhytelokuvat ovat vähän niin kuin tutkielmia, niin kuitenkin moderni tietotekniikka saa aikaan sen, että ne ovat joissain tapauksissa erittäin näyttäviä. Eli kuten tiedämme, niin huipputekniikka sekä "Renderfahrmin"  kaltaiset hajautettuul laskentaan perustuvat  avoimen lähdekoodin ympäristöt saavat aikaan sen, että myös pienillä budjeteilla saadaan aikaan hyvää työtä, ja noissa elokuvissa hyödynnetään vapaasti erilaisia lähteitä, joita yhdistelemällä saadaan aikaan hyvin innovatiivista elokuvamateriaalia.

Hajautettu laskenta tarkoittaa sitä, että tavallisia PC-tietokoneita liitetään toisiinsa Internetin yli, jolloin kenenkään ei tarvitse ostaa varsinaista supertietokonetta, vaan nuo toisiinsa Internetin ylitse liitetyt PC:t tai muut työasemat sitten toimivat kuin yksi valtava tietokone. Tuollaisella välineellä voivat grafiikan tekijät ympäri maailmaa voivat tehdä näyttäviä animaatioita aivan tavallisilla tietokoneilla, ja samoin myös muut raskasta laskentaa tarvitsevat tahot kuten fyysikot voivat hyödyntää tuota "nebula"-ratkaisua. "The Shaman"-elokuvassa hyödynnetään sitä ajatusta, että planeetan voi ottaa haltuun muullakin tavoin, kuin hyökkäämällä sinne laserpyssyt tanassa, ja aloittamalla taistelun sen pinnalla.

Elokuvassa esitellään "taistelukolossi", eli eräänlainen huipputekniikkaa käyttävä pommin sekä avaruusaluksen risteymä, joka toimii täysin automaattisesti. Tuo "kolossi" on siis laite, joka lasketaan planeetan pinnalle, ja sen laserit ovat vain itsepuolustusta varten, ja kuten varmaan arvaatte, niin sen sisällä on laitteisto, joka saa aikaan lämpöydinfuusion, jolla se sitten voi tuhota koko planeetan. Kyseinen kolossi on täysin automaattinen sekä tekoälyllä varustettu taisteluväline, jota ei voi voittaa tavanomaisin asein, koska sitä ympäröi suojakenttä, jonka läpi ei kukaan pääse hyökkäämään. Mutta elokuvassa toimii sellainen ihminen, josta käytetään nimitystä "The Shaman".

Tuo hahmo kyllä perustuu vanhan ajan uskomuksiin sekä erilaisiin muihin tarinoihin, jotka käsittävät luonnonkansojen uskomuksia siitä, että on olemassa ihmisiä, joiden mieli on ikään kuin peili kahden maailman välissä. Nuo maailmat ovat siis se "tämän puoleinen" eli se missä me ihmiset elämme, ja "tuonpuoleinen" missä elää henkiolentoja. Ja shamaani ikään kuin kanavoi näitä maailmoja toistensa kanssa. Tuossa elokuvassa "Shamaani" tietenkin on muutettu moderniin aihepiiriin sopivaksi hahmoksi, joka tietenkin kommunikoi tietokoneiden virtuaalisen todellisuuden kanssa. Tuollainen yhteys tietokoneeseen voidaan muodostaa "shamaanin" hermostoon kiinnitetyn WLAN-implantin avulla, ja se voisi tarjota huikaisevia näkymiä tulevaisuuden tietojenkäsittelyä ajatellen.

Kyseinen kirurgisesti asennettu implantti voisi saada energiansa ihmisen hermoston sähköisestä toiminnasta, ja siinä voisi olla dekooderi, joka muuttaa aivokuoren EEG-käyrän sellaiseen muotoon, että tietokoneet voisivat sen ymmärtää, ja tuollaisen aivoihin asennetun implantin avulla voidaan rakentaa sellaisia proteeseja, joissa todella olisi tuntoaisti sekä toimivat sormet ja muut nivelet, mutta BlueTooth tai WLAN-yhteys takaa sen, että noita koneproteeseja varten ei ihmisen ihon läpi tarvitse vetää sähköjohtoa. Tuolloin proteesin toiminta tapahtuu radioaaltojen avulla, ja sen akkujen lataaminen olisi todella helppoa.

Mutta jos tuon implantin sähkövirtaa ei voida ottaa hermoston kautta, eli biosähkön jännite ei olisi tarpeeksi korkea, niin silloin voidaan käyttää plutonium-paristoja. Tuollainen koneproteesi voidaan varustaa pietsosähköisillä kiteillä, joiden tehtävänä on luoda keinotekoinen tuntoaisti, ja tuo tuntosignaali voidaan sitten lähettää tuolle aivoissa olevalle implantille, jolloin tuo henkilö voisi sitten myös tuntea esineet, joihin hän koskee. Tuo varsinainen proteesi voisi olla samanlainen kuin muutkin proteesit kiinnityksen kannalta.

Siinä voisi olla tietenkin infrapuna-anturit sormenpäissä, kuten eräässä kirjassa, nimeltään "Tohtori kyy" olevassa laitteessa oli. Kyseisessä kirjassa esiteltiin muuten proteesin taistelumalli, missä tuollainen proteesi oli varustettu värähtelypiirillä, jolla se sai kohteensa räjähtämään. Mutta kuten tiedämme, niin tuollainen laitteisto voidaan kiinnittää myös ihmisen hanskaan, jolloin syntyy moderni versio ritarin hansikkaasta. Ja jos oikein lähdetään luomaan villejä mielikuvia, niin silloin voidaan ajatella, että ehkä noita välineitä voidaan käyttää myös otsapannan välityksellä, tai sitten tulevaisuuden erikoisjoukkojen taistelijoille tehdään leikkaus, missä heidän päähänsä asennetaan tällainen implantti.

The Shaman-elokuvan traileri https://www.youtube.com/watch?v=9IgJHzRSHn4

Täysipitkä versio tästä "The Shaman" elokuvasta https://www.youtube.com/watch?v=80EQZaYV9TA

Espoonmetsa.blogspot.fi

Tuesday, October 11, 2016

Andromeda iskee eli millainen organismi tuo avaruudesta pudonnut bakteeri, joka jähmettää veren oikeastaan olisi, ja voisiko joku luoda tuollaisen organismin geenimanipulaation avulla Maan pinnalla.


Kaikki jotka ovat nähneet elokuvan "Andromeda Strain" muistavat siinä olleen organismin, joka jähmettää ihmisen veren, ja monet sitten elokuvan lopulla huokaisevat helpotuksesta, ja totesivat että onneksi kaikki oli pelkkää elokuvaa. Sellaista organismia, joka jähmettää eläimen tai ihmisen veren pidettiin tuolloin pelkästään mielikuvituksen tuotteena, mutta nykyään sen tuottaminen kehittyneen bioteknologian sekä geneettisen manipulaation avulla on aivan mahdollista. Tarvitaan vain bakteeri joka kehittää limaa suojakseen, ja sitten siihen liitetään geeni, joka ohjaa kyykäärmeiden myrkyn tuotantoa. Osalla noista käärmeistä on sellainen myrkky, joka saa veren hyytymään, ja aiheuttaa siten saaliin kuoleman.

Ja jos tuo kyykäärmeen myrkyn tuottoa ohjaava geeni siirretään vaikkapa streptokokki-bakteeriin tai bakteeriin joka aiheuttaa verenmyrkytyksiä, niin silloin tuon eliön veri muuttuu jauhoksi, ja tuollainen organismi voi olla ainakin kehitteillä jossain Porton Down-tyyppisessä laitoksessa, missä manipuloidaan erilaisia organismeja, jotta niitä voidaan käyttää biologisena aseena. Tuollaiset bakteereilla tehtävät myrkyn tuotantoa koskevat kokeet ovat erittäin vaarallisia, koska nuo pienet eliöt muuttuvat silloin erittäin vaarallisiksi, ja jos tuollainen verta pysäyttävä bakteeri siirtyy ihmisen elimistöön, niin silloin saattaa käydä niin, että ihmisen tai minkään muunkaan eläimen elimistö ei sitä ehkä kovin helposti pysty vastustamaan. Kuitenkin esimerkiksi kobrien syljen entsyymejä halutaan tuottaa teollisesti, koska nuo kudoksia hajottavat myrkyt ovat erittäin tehokkaita vaikkapa syövän hoidossa, eli niillä voidaan sitten hävittää noita kasvaimia tehokkaasti.

Noilla luonnon myrkyillä voidaan korvata osa erittäin vaarallisista keinotekoisista sytostaateista, jos niiden keräämisestä voidaan tehdä helppoa ja se tapahtuu helposti siten, että käärmeen myrkkyrauhasten soluja otetaan elatusmaljoihin, jossa ne sitten saadaan jakautumaan, jolloin niiden myrkkyä voidaan valmistaa tehokkaasti suuria määriä. Tuollaiset bioteknisesti valmistetut kudoksia hajottavat tai verta hyydyttävät myrkyt voivat pelastaa ihmishenkiä, eli esimerkiksi niiden avulla voidaan onnettomuuspotilaiden veri voidaan hyydyttää, jos heillä on kova verenvuoto tai syöpäsolukoita tuhota tehokkaasti. Mutta noilla kemikaaleilla voidaan tehdä myös sellaisia asioita, joita koskaan ennen ei olla tehty.

Eli kaikkein kauheimmissa skenaarioissa joku kehittää laitoksen, joka valmistaa valtavan paljon juuri tätä kobran myrkkyä, ja sitten tuo entsyymi voidaan suihkuttaa vihollisen sotilaiden päälle, jolloin he käytännössä sulavat. Toki noita myrkyn tuottoa ohjaavia geenejä voidaan siirtää myös johonkin bakteeriin, jolloin syntyy tilanne, mikä on todellisuutta jossain kauhuelokuvassa, eli nuo limaa turvakseen kehittävät bakteerit muuttavat tuolloin niitä suojaavan liman sellaiseksi, että se vastaa koostumukseltaan kobran myrkyn entsyymien rakennetta, jolloin tuo siirtogeeninen eliö voi olla erittäin vaarallinen myös ihmiselle, ja miettikää sitä, mitä tuollainen eliö voisi tehdä esimerkiksi kaloille tai merten planktonille. Joten vaikka tuollainen isku ei ehkä ole kenenkään tahallaan tekemä, niin tuollaisia eliöitä voi karata laboratorioista, jos vaikka joku vahingossa tyhjentää koeastian viemäriin, jolloin nuo bakteerit sitten siirtyvät mereen.

https://www.youtube.com/watch?v=YMbSpnlOOtE

pseudotiedetta.blogspot.fi

Monday, July 18, 2016

Ajatus siitä miten alienit voisivat vallata maailman (Eli mietelmä teemasta UFO:t hyökkäävät)


Tässä olen taas miettinyt sitä, miten humanoidit voisivat vallata maailman. Tietenkin ensin tulee mieleen joku "V" -sarjasta tai Independence Day-elokuvista tuttu hyökkäys, missä UFO:ja saapuu leijumaan meidän suurkaupunkiemme yläpuolelle, ja uhkaamaan meitä aseilla. Kuitenkaan tuollainen hyökkäys ei ehkä olisi niin kannattava teko, kuin mitä olemme tottuneet ajattelemaan. Ensinnäkin alienien pitäisi silloin muistaa se, että myös ihmisillä on aseita, millä se voi uhata tuota vierasta sivilisaatiota, ja yksi niistä on tietysti ydinase, joka varmasti on jopa suurimmille humanoidien aluksille vaarallinen.

Mutta Maapallo on yksinkertaisesti erittäin vaarallinen paikka sellaisille olioille, jotka eivät ole olleet kosketuksessa planeettamme mikrobien kanssa ennen saapumistaan. Jos meidän planeetallemme laskeutuisi vieraan sivilisaation edustaja, niin hänellä ei olisi mitään mahdollisuuksia päästä täältä elävänä pois. Näet planeettamme pieneliöt olisivat hänelle erittäin vaarallisia, ja todennäköisesti bakteerit sekä virukset nesteyttäisivät hänet muutamissa minuuteissa.

Eli tämän mikrobivaaran takia ei lento toiselle planeetalle ole mitenkään ongelmatonta. Ja jos tulevaisuudessa mielimme lentää toisille planeetoille, joilla on kaasukehä, niin silloin voidaan toimia siten, että aluksen miehistön iholla sekä heidän suolistossaan oleva bakteerikanta vaihdetaan, ja heidän immuunivastikkeensa herätetään vastustamaan tuon kohdeplaneetan mikrobeja. Tässä teoreettisessa mallissa noiden astronauttien luuydinsolujen sekä immuunisolujen annetaan reagoida jossain viljelmissä kehon ulkopuolella noiden bakteerien sekä virusten kanssa, ja sitten nuo solut siirretään takaisin heidän kehoonsa.

Tuo tekniikka on tietenkin vasta teoria-asteella, mutta jos puhutaan esimerkiksi lennoista Marsiin tai Europa-kuuhun, niin silloin sen kehittäminen voisi olla hyvin tärkeää, ja ennen kuin mitään avaruuslentoja tehdään, niin pitää selvittää perin pohjin se, että onko Europa-kuussa primitiivistä eli bakteerin tasoista elämää, ja ennen kuin tuolle lennolle lähdetään, niin noita bakteereja pitää olla saatavissa, jotta lentäjien immuunipuolustus voidaan herättää. Eli tässä puhutaan teoriasta, ja pitää muuten huomauttaa, että kun yliopistolainen kuvittelee jotain, niin hän tekee teorioita, ja kun insinööri kuvittelee jotain asioita päässään, niin hän visioi, ja taiteilija joka kuvittelee asioita syntetisoi.

Mutta toinen tapa sitten on polttaa tuon kohdeplaneetan pinta laavaksi, esimerkiksi säteilyttämällä sitä mikroaalloilla, jolloin planeetta muuttuu täysin steriiliksi. Sitten tuon steriilin planeetan pinnalle voidaan kylvää Maapallon bakteereita, joilla se sitten muutetaan maan kaltaiseksi.

Vettä saadaan silloin syntetisoimalla sitä polttamalla vetyä sekä happea, ja päästämällä tuo vesi planeetan pinnalle, jossa sen määrä sitten jossain vaiheessa riittää valtameren syntyyn. Mutta kun puhutaan humanoidien hyökkäyksestä Maahan, niin he voisivat käyttää hyväkseen meidän tietoverkkoamme, eli jos he ovat tarpeeksi kehittyneitä, niin silloin nämä oliot voisivat varastoida aivosähkökäyränsä oman aluksensa keskusmuistiin, ja sitten kun heidän ehkä päällisin puolin luotaimen näköinen aluksensa saapuu Maapallon lähelle, niin se voisi siirtää nuo aivosähkökäyrät meidän Internetiimme, missä ne ehkä voisivat soluttautua terveydenhoidon järjestelmiin, ja sitä kautta ehkä muuttaa ihmisen aivosähkökäyriä niiden laitteiden avulla, millä niitä tutkitaan. Mutta tämä on vain ajatelma, eikä mikään tieteellinen päätelmä. Mutta kuten tiedämme, niin eilispäivän teoria on nykypäivän käytäntö.

hkimmo.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....