Suomen sisu tunnetaan jonain äärioikeistolaisena järjestönä, joka sitten on sosiaalisessa mediassa painostanut Perussuomalaisia tai kaapannut koko puolueen, kirjoittaa Timo Soini, joka on tietenkin pettynyt saamaansa äänimäärään. Kuitenkin voidaan kysyä sitä, että miksi nimenomaan maamme lehdistö korostaa jatkuvasti sitä, kuinka paljon rasisteja jossain suljetussa keskusteluryhmässä sitten oikeastaan on? Samoin suurin otsikoin kirjoitetaan siitä, kuinka poliisit ovat käyttäytyneet tai käyttäneet rasistista kieltä omassa suljetussa keskusteluryhmässään. Saman tien voidaan sanoa, että sosiaalinen media on tässäkin tapauksessa osoittanut voimansa, kun noiden virkamiesten varomattomuus on sitten paljastanut sellaista, mitä kukaan ei halua poliisissa nähdä. Kuitenkin yksi asia minua hieman ihmetyttää, on se, että miten tuollainen ryhmä on muodostettu?
Onko sen jäsenyyttä sitten esitetty esimerkiksi poliisien omiin yksityisiin sähköposteihin, jolloin he sitten ovat vain liittyneet ryhmään, on hiukan eri asia, kuin se että he olisivat itse tuon ryhmän perustaneet, ja sitten sinne alkaneet kirjoittaa omia mielipiteitään. Jos tuo Facebook-ryhmä on ulkopuolisen tahon ylläpitämä, niin se voi olla vaikka jonkun moottoripyöräjengin ylläpitämä, ja tuolla tavoin he ehkä kalastelevat tietoja, jotka koskevat poliisien operaatioita, ja myös yrittävät hankkia sellaisia tietoja, joilla voidaan poliisimiehen mainetta mustata tämän työtovereiden sekä oman lähipiirin silmissä.
Se että ovatko nuo viharyhmät oikeasti vain suunnattu poliiseille, mutta kuitenkin jonkun muun tahon ylläpitämiä on kuitenkin jäänyt keskustelussa vähemmälle huomiolle. Kun puhutaan virkamiehen rasismista sekä Suomen sisusta, niin varmaan joidenkin mielestä voi olla parempi, että näistä rasistisista tai muuten asenteellista kantaa osoittavista ihmisistä ei puhuttaisi. Mutta kuitenkin tässä tapauksessa on varmasti parempi, että nuo asenteet sitten myös tulevat ilmi, koska jos tuolla putkassa tai muussa vastaavassa paikassa tulee ylilyöntejä vastaan, niin silloin voi jonkun henki lähteä.
Tietenkään rasismi ei mitään kovin mukavaa ole, mutta silloin kun se tulee ilmi, niin asiaan voidaan silloin puuttua. Ja vaikka kuinka halutaan osoittaa se, että ollaan kovin isänmaallisia, niin en usko että kukaan pitää kovin miehekkäänä henkilöä, joka sitten virkapuvun tai muun luottamusaseman turvin laittaa henkilön ensin rautoihin, jonka jälkeen tämä sitten hakataan. Se että tuollainen rasismi on sitten ilmennyt esimerkiksi Facebook-ryhmässä kuitenkin pitää tutkia, koska tuollaiset viharyhmät voivat olla aivan muiden kuin poliisien ylläpitämiä.
Tuolloin pitäisi poliisien sekä vartijoiden miettiä sitä, että kannattaako tuollaisiin ryhmiin kirjoitella mitä huvittaa, koska tuollaisen ryhmän ylläpitäjä saattaa levittää esimerkiksi rasistisia kirjoituksia ympäriinsä, jotta hän voi sitten esimerkiksi saada aikaan poliisin erottamisen virastaan. Jonka jälkeen tämä henkilö sitten on helppo kohde kiristäjille, jotka haluavat hankkia hänen kauttaan tietoja esimerkiksi poliisien ajoneuvojen rekisterikilvistä sekä muista vastaavista asioista.
https://pimeakronikka.blogspot.fi/
The research and advances in artificial intelligence are causing the need to re-estimate what things like consciousness means? When we are creating new and powerful AI. We are creating something that has not existed before. And quantum technology has increased the power of AI. So that means we might face surprising situations when we are driving AI algorithms by using quantum computers that are a minimum of 1000 times faster and more powerful than traditional binary computers.
Showing posts with label soini. Show all posts
Showing posts with label soini. Show all posts
Friday, June 16, 2017
Monday, June 12, 2017
Kansanedustajan työ ei ole niitä maailman helpoimpia
Hallitus sitten kaatui, kuten on odotettu. Eli hallituspuolueet eivät halua jatkaa tuossa koalitiossa, mikä on tietenkin aivan ymmärrettävää. Sipilän hallituksen taival on ollut sellaista tuskaa, mitä harvoin on politiikassa nähty, joten tietenkin Halla-Ahon valinta Perussuomalaisten johtoon on ollut heille sellainen vaate, että muiden puolueiden johtajat ovat myös saaneet sitten siitä sellaisen tekosyyn tai sysäyksen, että hekin haluavat vetäytyä tuosta yhteistyöstä, mikä on ollut hieman väkinäistä.
Tämän hallituksen toiminta on ollut sellaista, että sitä on varmaan ollut ilo katsoa, mikäli joku sitten on ollut näiden puolueiden vihamies. Kyseinen koalitio puristettiin kasaan melkein väkisin, ja sitten tuo toiminta hallituksen sisällä on ollut vähintään riitaisaa, ja oikeastaan se mikä on tuolla kollegiossa sitten saanut huomiota, on ollut tiettyjen ministerien poukkoilu. Ja sitten tietenkin Sipilä, joka on saanut sitten paljon huomiota siksi, että hän on saanut selitellä kaiken maailman noloja asioita, muiden puolesta. Eli tällaisessa tilanteessa voidaan käyttää sellaista psykologiaa, mikä on peräisin työyhteisöistä.
Jos työyhteisössä henkilöiden kemiat menevät ristiin, eivätkä heidän mielipiteensä ole toisten mielestä arvokkaita, niin siitä sitten seuraa hyvin ikävä ilmapiiri, joka kostautuu työuupumuksena. Ja itse kyllä uskon että tuo hallituksen sisäinen asetelma aiheuttaa stressiä sekä erityisesti välien kiristymistä henkilökohtaisella tasolla. Hallitus sekä eduskunta on nimittäin aivan samanlainen työpaikka kuin kaikki muutkin sikäli, että siellä pitää henkilöiden istua samassa huoneessa ja pystyä puhumaan erilaisista asioista, niin että jokainen sitten saa oman mielipiteensä sanottua. Ja jos tuollaisessa paikassa joku käsittää, että hän voi ryhtyä vähättelemään toisia, niin se sitten varmasti ärsyttää vähän kaikkia.
Nuo ihmiset on sinne valittu tekemään päätöksiä eikä suinkaan painamaan kiltisti nappia, kun joku puolueen johtaja sattuu niin haluamaan. Ja vaikka kyseessä olisi “vain” rivikansanedustaja, niin tietenkin hänellä on ollut oma kannattaja-joukkonsa sekä vaalikoneistonsa, joka hänet on sinne nostanut. Ja siksi myös niiden permannolla istuvien edustajien pitää saada puhua asioista, vaikka he kuinka olisivat eri mieltä jostain asioista. Ja ministeri ei tietenkään ole mikään rivikansanedustaja, vaan paljon näkyvämpi hahmo tuolla poliittisella kentällä.
Ministeri on itseasiassa kansanedustajien edustaja maamme johdossa. Ja jokainen ministeri on vastuussa omasta toimialueestaan. Vaikka puolueen eduskuntaryhmä olisi ulospäin jotain mieltä jostain asiasta, niin silloinkin sen sisällä käydään keskustelu siitä, miten johonkin esitykseen reagoidaan. Ja kun puhutaan puolueista sekä niiden edustajista, niin silloin pitää muistaa se, että jokaisella edustajalla on vähintään yhdestä asiasta eriävä mielipide. Juuri se asia saattaa olla sellainen, mikä vie juuri tuon edustajan eduskuntaan.
Edustaja-ehdokkaaksi lähteminen on suuri askel ihmiselle, ja jo ehdokkuutta varten pitää hankkia nimikirjoituksia sekä rahasto, josta kampanjan vaatima rahoitus saadaan. Se vaatii tietenkin rohkeutta myös edustajalta itseltään, kun hän käy esimerkiksi yrityksissä pitämässä myyntipuheita, missä tuo henkilö esittää omia näkemyksiään ihmisille, jotka voisivat antaa hänen kampanjaansa rahoitusta. Ja tuolloin tietenkin puhutaan suurista rahoista, joten silloin on esitettävä selkeitä ja hyvin perusteltuja näkemyksiä jokaisesta asiasta, joita nämä kampanjan rahoittajiksi ajatellut tahot sitten haluavat ajettavan. Ja jos edustajia kohdellaan huonosti, niin silloin puolueet eivät sitten saa enää ehdokkaita noille listoilleen, ja silloin tietenkin seuraa ongelmia.
Kun ihminen asettuu ehdolle eduskuntaan, niin totta kai hän sitten olettaa, että häntä kuunnellaan eikä hänen mielipiteilleen naureta. Samoin edustajilla on oikeus esittää mielipiteitään, vaikka ne olisivat ristiriidassa tasavallan presidentin tai puolueen johtajan mielipiteiden kanssa, ja tietenkin jokainen meistä voi arvata sen, että jos presidentti tai puolueen johtaja ei kantaansa ole ilmoittanut, niin sitä ei kukaan voi silloin tietää. Samoin eduskunta johtaa maamme sisäpolitiikkaa säätämällä lakeja, ja ulkopoliittinen päätösvalta asioissa on tasavallan presidentillä, pois suljettuna ne EU:ta koskevat kysymykset, joissa päätösvalta on pääministerillä sekä Suomen hallituksella.
Tuon takia edustajalta odotetaan aktiivisuutta, ja toki hänellä on sitten aina oma työpaikka kansanedustajana kyseessä, koska neljän vuoden välein viimeistään tulee eteen vaalit. Ja jos edustaja ei miellytä tukijoitaan tai äänestäjiään, niin silloin hän voi sanoa hyvästit työpaikalleen. Tuon takia pitää edustajan olla jatkuvasti aktiivinen, ja silloin jos joku sitten ikään kuin hänet jyrää, eli ryhtyy juuri hänen puheenvuoronsa aikana puuhaamaan kahvitaukoja tai puhumaan kännykkään, niin se varmasti masentaa. Ja sitten tietenkin kaikki ikävä palaute kuten rivojen viestien lähettäminen sähköpostiin saattaa masentaa tuota henkilöä.
Kun kansanedustaja tulee ensimmäisen kerran työpaikalleen, niin silloin tietenkin hän tulee uuteen työpaikkaan, kuten kuka tahansa meistä. Silloin varmasti eten tulee tilanteita, missä hän tarvitsee apua, ja yksi niistä on sosiaalisten suhteiden eli toimintaverkoston luominen. Ja kun edustaja kävelee kahvioon, niin silloin hän varmasti ajattelee, että kaikki siellä jo tuntevat toisensa. Tuolloin tietenkin pitää muistaa se, että hän on muutenkin uuden tilanteen edessä. Siirtyminen ehdokkaasta edustajaksi on pitkä harppaus, ja silloin varsinkin yhden asian edustajat, jotka ovat luvanneet rahaa tai muita etuja työttömille ovat uuden tilanteen edessä. Eduskunta ei ole olemassa vain yhtä asiaa varten, vaan siellä tehdään kaikkia ihmisiä koskevia päätöksiä, ja tietenkään esimerkiksi se valiokunta, mihin edustaja istuu ei ole aina hänelle itselleen mieleen.
Eli joku oravien suojelija saattaa sitten löytää itsensä puolustus-valiokunnasta, vaikka hän olisi halunnut ympäristövaliokuntaan, koska hänen luonnonsuojelullisia näkemyksiään on haluttu kuulla tuossa valiokunnassa. Tai joku rautainen majuri saattaa löytää itsensä ympäristövaliokunnasta, koska sinne on haluttu hänen näkemyksiään, eli maanpuolustusta on haluttu sitten niveltää luonnonsuojeluun. He joutuvat nyt oikeasti pohtimaan muitakin asioita kuin omaa etu-ryhmäänsä tai omaa aatettaan. Ja sitten jos edustaja pääsee ministeriksi, niin edessä on todellinen päätöksenteko, missä sitten pitää ottaa huomioon budjettikehys ja kaikki muutkin tuota asiaa koskevat aspektit eli ulottuvuudet, ja tuolla asialla on sellainen nimi kuin “Valtamarski”.
Termi on muuten peräisin 1800-luvulta, ja se tarkoittaa sitä, että kun henkilö tekee jotain päätöksiä valtion virassa, niin se merkitsee sitä, että kaikki tuon alan päätökset sitten tehdään hänen työhuoneessaan. Joten jokaisen ministeriön toimialue on valtavan suuri, ja päätöksiä tehdään siellä jatkuvasti, mikä sitten lisää paineita. Niissä pitää aina noudattaa yhteneväistä linjaa, ja auta armias jos joku poikkeaa näistä linjoista, niin siitä sitten tehdään asioista kanteluita, joissa sitten menee aikaa ja vaivaa, kun esimerkiksi muistetaan, että paikka mihin sellutehdas pitäisi sijoittaa sijaitsee suojellun lintujärven rannalla.
http://kansanedustajantyosta.webnode.fi/
http://kansanedustajantyosta.webnode.fi/
Subscribe to:
Posts (Atom)
What was before the Big Bang (Part II)
What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....

-
AI boosts programming most in the environment. AI requires lots of energy, and that is one of the things. That limits the use of the AI. AI ...
-
From the point of gravity model. The problem with this image is that. Both balls should have a pothole under them. Those potholes make ene...
-
Above: A gravitational lens is a situation where the gravity field changes the direction of light. Black holes spin very fast. That spin co...