Superkuuma hiukan Jupiteria suurempi planeetta on todellinen ihme, joka voi mullistaa käsityksen esimerkiksi siitä, mistä älyllistä elämää kannattaa lähteä etsimään

Taas on löytynyt planeetta, joka on todellinen ihme. Kyseessä on jupiterin kokoluokkaa oleva kappale, jonka kaasukehän lämpötila on vain vajaat 1000 astetta alempi kuin auringon, joten se varmasti on tunnetuin kappale, joka ei lähetä omaa valoaan, vaan ainoastaan heijastaa keskus-tähtensä sille lähettämää energiaa. Tuollainen planeetta syntyy siinä tapauksessa, että se kiertää hyvin kuumaa keskus-tähteä, sekä tietenkin sen kaasukehän pitää olla koostumukseltaan sellainen, jotta kasvihuoneilmiö voi sen pintaa lämmittää. Tai jos tarkkoja ollaan, niin itseasiassa keskus-tähden lähettämän säteilyn määrä ratkaisee sen, että voiko tuollainen superkuuma planeetta muodostua.

Myös kasvihuoneilmiön voimakkuus merkitsee jotain, ja tuo termi tarkoittaa sitä, kuinka paljon tuon planeetan kaasukehä pystyy sitomaan siihen suunnattua sätelyenergiaa, ja tuolloin tietenkään planeetan etäisyys keskus-tähdestään ei ole mitenkään erityisen ratkaisevaa, koska tuolloin keskus-tähdellä on miljoonia tai jopa miljardeja vuosia aikaa lämmittää kyseisen kappaleen kaasukehää sekä pintaa. Tuolloin riittää se että planeetan pinta on täysin musta sekä sen kaasukehän koostumus on joko puhtaasta metaanista tai hiilimonoksidista koostuva. Kuitenkin tuollainen superkuuma planeetta on sikäli merkittävä tieteellinen löytö, että se osoittaa tuollaisen planeetan olevan mahdollinen. Ja mahdollisuuksien rajoissa on tietenkin sellaisen tähden olemassaolo, missä on niin paljon radioaktiivisia alkuaineita, että sen lämpötila syntyy spontaanista sekä luonnollisesta ydinfissiosta.

Tuollaisen planeetan olemassaolo tietenkin on aivan teorioiden marginaalissa, koska noita aineita ei universumissa kovin paljoa ole. Ja jotta syntyy Uraania, joka on tämän päivät tiedon mukaan kaikkein raskain alkuaine, mitä luonnosta tavataan, niin silloin pitää ensin muodostua tarpeeksi suuri ja massiivinen tähti, jotta sen ytimessä tapahtuu sellainen fuusio, missä muodostuu tuota alkuainetta, ja sitten tietenkin tuon uraanin pitää päätyä sellaiseen interplanetaariseen pilveen, jossa se päätyy osaksi planeettaa.

Superkuuman planeetan löytyminen avaa toki uusia uria myös elämän etsintään, koska siitä lähtevä lämpösäteily voisi lämmittää tuollaista kappaletta kiertävää kuuta niin, että sinne muodostuu elämää, ja tietenkin sitten tuon lämpösäteilyn pitää olla sen verran vakaata ja pitkäkestoista, että Maapallon kannalta kiinnostava eli älyllinen elämänmuoto voisi kehittyä, ja sitten tietenkin tarvitaan myös aikaa siihen, että tuo elämänmuoto sitten kykenee kehittämään tarpeellista tekniikkaa, jotta se voisi havainnoida taivaalta tulevia radioviestejä. Ja matka kivikaudelta radioteleskooppeihin ei kovin lyhyt ihmisen näkökulmasta ole.

Mutta meidän planeettamme kannalta taas ihminen on ollut vallitseva laji vasta hyvin vähän aikaa. Meidän lajimme on saanut aikoinaan tilaa ekosysteemissä meteoriitti-törmäyksen ansiosta. Joukkotuhot ovat aina avanneet tilaa Maassa sille, että menneisiin lajeihin verrattuna älykkäät sekä kekseliään lajit ovat saaneet jalansijaa maan pinnalla, koska noiden joukkotuhojen jälkeen on ravinnon saanti ollut työn takana, ja silloin tietenkin pitää eliön osata esimerkiksi kaivaa ruokaa maasta sekä mennä suojaan luolaan, jos taivaalta sattui tulemaan vaikka kova räntäsade. Jos eläin tuolloin kasteli turkkinsa, niin se sitten se saattoi menehtyä kylmään.

Eikä myöskään munia voinut jättää maahan tuossa todella ankarassa ydintalvessa, vaan olennon oli kuljetettava poikasiaan sisällään. Mutta tietenkin kastuminen oli nisäkkäällekin kohtalokasta, jos sen turkki päästi veden lävitseen.

Kun puhutaan siitä, miten olennosta tulee älykäs sekä sellainen, että se osaa tuottaa jotain esineitä, niin tarvitaan tietenkin kyky tuottaa asioita mielikuvan perusteella. Tuolloin ei vielä riitä, että olento hallitsee abstraktion, vaan sen pitää kyetä myös muuttamaan abstraktio todelliseksi esineeksi tai toiminnaksi. Tuota kykyä sanotaan “produktiivisesti toimivaksi älykkyydeksi”, ja sen kehitys tietenkin vaatii sellaiset olosuhteet, että esimerkiksi asumuksia tarvitaan lajin säilymisen kannalta.

Ja ainoastaan voimakas ilmaston muuttuminen vihamieliseksi voi aiheuttaa tilanteen, mikä suosii laadukkaita jälkeläisiä määrän sijasta. Eli tuo niin sanottu produktiivinen älykkyys syntyy vain sellaiselle lajille, jonka hermosto on niin kehittynyt, että se kykenee mallintamaan jotain asioita ennalta. Tuollainen hermosto vaatii hyvin laadukkaan jälkeläisen, jonka hoivaamiseen menee vuosia.

Kun tuo älykkyyden laji sitten kehittyy, niin koko planeetan olosuhteiden pitää olla sellaisia, että laadukkaan jälkeläisen tuottaminen on parempi vaihtoehto kuin suuren jälkeläismäärän toimittaminen luontoon. Mikäli koko planeetan ilmasto on muuttunut äkisti hyvin kylmäksi sekä karuksi, niin silloin pääsee älykäs olento niskan päälle, koska se ei tuota jälkeläisiä turhaan, mikä vie sitten tietenkin paljon energiaa.

Älykkyys ei tietenkään yksin takaa mitään sellaista, että laji alkaisi sitten rakennella radioteleskooppeja tai avaruusaluksia, vaan sivilisaation pitää tietenkin saada sen verran aikaa elää, että se kykenee sitten valmistamaan nuo laitteet. Ja itse olen joskus miettinyt, että miten monta “aloittelevaa” sivilisaatiota on esimerkiksi planeettaan törmäävä asteroidi pyyhkäissyt pois, kun se on iskenyt planeetan litosfäärin avaruuteen.

Tai sitten joku tähti räjähtää supernovana, jolloin iskuaalto iskee planeetat kappaleiksi. Toisin sanoen nisäkkäät eivät ole suorastaan kehittyneet Jurakaudella, vaan niiden tarina alkaa kivihiilikauden metsistä. Tuonkin ajan päätti joku suunnaton mullistus, joka muistuttaa laajuudeltaan Dinosaurusten joukkotuhoa.

Tuota maailmanhistorian suurinta joukkotuhoa, mitä kutsutaan “Permikauden joukkotuhoksi voidaan pitää paljon merkittävämpänä kuin Jurakauden joukkotuoa. Tuon jälkeen tietenkin olosuhteet ilmaston kannalta olivat samanlaiset kuin liitukaudella, mutta Permikauden lopun joukkotuhoa voidaan tuon takia kutsua “ensimmäiseksi joukko-tuhoksi” erotuksena siitä tuhosta, mikä tapahtui Jura-kauden päätteeksi kun meteoriitti iskeytyi Jukatanin niemimaalle, ja jonka ansiosta dinosaurukset tuhoutuivat lähes täysin.

Ydintalven  vuoksi sitten nisäkkäille kehittyi tarve hankkiutua suojaan, mutta kuitenkin alku-nisäkkäät eivät olleet päästäisiä suurempia, paitsi aivan muutamat lajit olivat noin nykyisen Jaguarin kokoisia, ja nykyään on pohdittu, että nisäkkäiden rooli tuossa dinosaurusten joukkotuhossa oli ehkä paljon suurempi, kuin mitä on edes osattu ajatella. Eli nuo melko pienet petonisäkkäät joista osa muistutti nykyaikaista kissaa verottivat tietenkin vastakuoriutuneiden dinosaurusten kantaa, mutta tietenkin suurin uhka tuli juuri noiden pienten nisäkkäiden taholta. Ne ryömivät noiden dinosaurusten pesiin, sekä avasivat munien kuoret munahampaallaan, ja joivat noiden munien sisällön.

Vaikka T-rex oli hyvin mahtipontinen eläin, niin tuollaiset maamyyrän tavoin käyttäytyvät olennot vain kaivautuivat tuon tappokoneen pesään, ja sitten ne söivät sen munat yksitellen. Ja todennäköisesti ne työnsivät vain kuononsa noiden eläinten munien kohdalla maan pinnalle, ja sitten alkoivat pidot. Toisaalta myös käärmeet saattoivat hivuttautua noiden hirviöiden pesään, kuten munakäärmeet tekevät nykyään, ja sitten ne syvät kaikki pesästä löytyneet munat. Ja varmaan alkukantaisille tarha- ja kyykäärmeille kelpasi myös vastasyntyneet dinosaurusten poikaset, joista ne saivat sitten helppoa saalista, joka surmattiin myrkyllä, niin että ne eivät sitten voineet tehdä vastarintaa tai varoittaa muita. Koska käärmeet nielevät saaliin kokonaisina, eivät nuo dinosaurukset haistaneet verta. Ja myös nykyiset käärmeet tekevät noin, kuten niiden esi-isät tekivät kauan sitten.

Kun palataan taas tuohon superkuumaan planeettaa sekä sen ehkä olemassa olevaan kuuhun, joka ei ehkä kuitenkaan ole tämä nyt löytynyt versio, niin siellä ei elämä ehkä kulje samoja teitä kuin maassa, ja syy siihen että esimerkiksi kalat eivät loista älykkyystesteissä saattaa johtua siitä, että joukkotuhot ovat vaikuttaneet vain maalla oleviin eläimiin. Kaloihin eivät nuo ydintalvet ole vaikuttaneet niin rajusti, koska valtamerissä olosuhteet ovat olleet melko vakaita, paitsi ehkä “lumipallomaan” aikana, jolloin Triaskauden joukkotuho tapahtui, ja siksi tuo meressä elävä lajisto ei tarvinnut niin suuria aivoja kuin maalla elävät eläimet, paitsi sitten eräs poikkeus on olemassa.

Nimittäin matalissa vesissä lähellä pohjaa elävät pääjalkaiset eli mustekalat, joiden piti kehittää itselleen sellainen äly, että nuo eläimet kykenevät kaivamaan ruokaa kiven kolosta, ja tietenkin niiden piti paeta haita ja eräitä varhaisia luukaloja, jotka olivat vasta kehittymässä siihen muotoon, mitä me ne tunnemme. Joten siksi tämä tursas-niminen mustekala alkoi muuttua älykkääksi. Ja tietenkin joskus olen ajatellut, että voisiko jollain kaukaisella planeetalla elää älyllinen eläin, joka muistuttaa mustekalaa, joka ehkä kuitenkin kykenisi elämään kuivalla maalla, ja ehkä tuolla kuvitteellisella olennolla voisi olla kyky kohottautua maasta ylös ja käyttää työkaluja.

Mutta kun tuota mielikuvituksen tuottamaa olentoa ajatellaan SETI- (Search for Extraterrestrial Intelligence) ohjelman kannalta, niin tuollaisesta merenlahdelta on pitkä matka siihen, että sivilisaatio kehittää esimerkiksi radioteleskooppeja. Ja kun puhutaan olennon älykkyydestä, niin ensin pitää syntyä sellainen tilanne, missä älykkyydestä on hyötyä. Tuolloin tarvitaan tilanne, missä laatu on määrää tärkeämpi, koska normaalisti esimerkiksi kalat tuottavat valtavasti jälkeläisiä taatakseen lajin eloonjäännin.

http://superkuumaplaneetta.webnode.fi

Uuden sukupolven optiikka mahdollistaa planeettojen etsinnän täpläinterfeometrian avulla

Kuvituskuvaa
Kuva I

Täpläinterferometria on tekniikka, jossa tähti peitetään maskilla, ja sitten sen ympäristö saadaan paremmin näkyviin. Ongelma tuo laitteen käytössä sitten on se, että jokaiselle tähdelle on valmistettava oma "täplänsä", eli pieni metallilevy, joka siirretään niin, että se peittää tähden täysin, jotta tutkijat voivat seurata sen ympärillä olevaa kaasu tai pölylevyä, josta voidaan tällöin etsiä planeettoja, jotka näkyvät tihentyminä tuossa kiekossa. Mutta sitten ongelmia aiheuttaa se, että tähti peittää kirkkaudellaan tuon pölykiekon, ja siinä olevat planeetat eivät näin ollen näy teleskoopissa, mutta älykkäällä optiikalla voidaan tuollainen ongelma ratkaista helposti.

Eli tuohon kaukoputken peiliin asennetaan nanoteknologiaa hyödyntävä kerros, joka koostuu pienistä kuulista tai rullista, joiden toinen puoli on musta ja toinen hopeoitu. Kun tuo laite käännetään kohti tähteä, niin silloin osa noista kappaleista kääntyy ympäri, jolloin tuo kohdetähti voidaan peittää hyvin tehokkaasti sekä täsmällisesti tuolla täplällä, mikä on ehdoton edellytys, jotta täpläinterferometriaa voidaan tehokkaasti hyödyntää tuon tähden havainnoinnissa. Tuon nanoteknologian etuna on se, että se ei häiritse teleskoopin muita tehtäviä, kuten syvän taivaan kuvaamista sekä universumin etäisimpien kohteiden etsimistä. Mutta tietenkin tuollaisen teleskoopin kokoa rajoittaa se, että sen peilin rakenne on kompromissi lyhyen ja pitkän polttovälin välillä.

Lyhyen polttovälin teleskooppi on lyhyempi, mutta sen pääpeilistä tulee silloin paksumpi ja painavampi, kun taas pitkän polttovälin teleskooppissa pääpeili on paljon kevyempi, mutta myös peilien valmistamiseen käytettävät materiaalit kehittyvät muidenkin kuin nanotekniikan osalta. Tulevaisuuden teleskoopissa voi peili olla yksinkertaisesti parabolimuotoon valettu metallinpala, jonka päälle on kiinnitetty polymeerikalvo, joka on hopeoitu, niin että siitä muodostuu peilipinta, joka on tietenkin halvempi kuin hiottu lasi, ja jos tuo pinta sitten vaurioituu, niin silloin kyseinen polymeeri voidaan vaihtaa saman tien, ja ehkä tulevaisuudessa kaukoputkien pelit valmistetaan niin, että nuo metallikappaleet päällystetään spraypurkista ruiskutettavalla heijastavalla maalilla, joka voidaan tehdä sellaiseksi, että kun peilin alustaan johdetaan sähköä, niin tuo pinta pysyy siinä kiinni, mutta kun magneeteista katkaistaan virta, niin tuo peilipinta putoaa pois.

Tuolloin pinnan korjaaminen on äärimmäisen helppoa, jos se sattuu vaurioitumaan esimerkiksi ilkivallan tai huolimattomuuden takia. Tuon peilin alusta tehdään siis erittäin kovasta metallista, jotta se ei väänny mekaanisessa rasituksessa, ja se voidaan varustaa myös tehokkaalla jäähdyttimellä, joka tasaa sen lämpötilaa, niin että tuo optinen pinta ei väänny lämpölaajenemisen seurauksena, kun tuo kappale elää lämpötilojen mukaan. Eli teleskooppien pitää aina olla mahdollisimman tasaisessa lämpötilassa, jotta näiden laitteiden herkkä optiikka ei mene piloille, kun niiden valtavat, jopa kymmenmetriset peilit sitten laajenevat, kun lämpötila muuttuu vuorokauden mukaan, ja tuo lämpötilaero sitten rikkoo noiden laitteiden herkät peilit tai pikemminkin muuttaa niiden hiontaa, niin että tuo äärimmäisen tärkeä polttoväli menee piloille.

Tuo on erittäin tärkeää silloin, kun teleskooppi laukaistaan avaruuteen, jolloin sen optiikkaa ei päästä ehkä huoltamaan ollenkaan, koska tuleva avaruuskaukoputki ehkä sijoitetaan jopa Pluton radan ulkopuolelle, ja sinne ei voida noin vain lentää, mutta lähdössä se voi kuitenkin kuumentua, ja silloin sen optiikka voi mennä piloille. Jos teleskooppi sijoitetaan Pluton radan ulkopuolelle, niin silloin sen kyky havainnoida infrapuna-alueita on varmasti parempi kuin lähempänä Aurinkoa olevan teleskoopin. Energiansa  tuo infrapunakaukoputki saisi ydinreaktorista, joka ruokkii sähkövirralla sen tehokasta CCD-lastua, joka havainnoi avaruutta termisen infrapunan avulla. Samoin tehokas kommunikaatiolaitteisto vaatii paljon tehoa. Tuo teleskooppi lähettäisi hankkimansa tiedot maahan laserilla, jotta se voisi mahdollisimman tehokkaasti hyödyntää operointiaikansa, joka ydinvoiman käytöstä huolimatta on rajallinen.

elainasiaa.blogspot.fi

Proxima Centaurin oletettu planeetta on ehkä lopulta löydetty

Proxima Centaurin kuvitteellisen planeetan
pintaa kuuluisassa maalauksessa
jonka taiteilija David Hardy maalasi
vuonna 1972
Kuva I

Eräiden  lehtien mukaan Proxima Centaurilla eli Aurinkoa lähinnä olevalla tähdellä saattaisi olla planeetta, jolla on vastaavat olosuhteet kuin Maapallolla. Tämän planeetan olemassaoloa ei olla vielä kuitenkaan täysin varmistettu, ja muutenkin voi olla niin, että se on silti hiukan meidän maapallostamme poikkeava taivaankappale. Jos se on olemassa, niin silloin sen merkintä olisi Proxima Centauri B. Jos se kiertää Proxima Centauria tähden elämän kehässä, niin se olisi lukkiutunut, eli tämä planeetta kääntäisi jatkuvasti saman puolen Proxima Centauria kohti, joten se olisi silti hyvin paljon Maapallosta poikkeava, vaikka oletettu Proxima Centauri B olisi saman kokoinen kuin oma kotiplaneettamme. Lukkiutuneet planeetat ovat sikäli erikoisia, että niillä saattaa olla vettä, mutta juoksevana sitä esiintyisi lähinnä terminaattorilla eli valon ja pimeyden rajalla, missä olosuhteet saattaisivat olla sellaiset, että hiilipohjainen elämänmuoto voisi siellä kehittyä, mikä ei tarkoita siis suoraan sitä, että se olisi älyllinen. Ja myös älyllinen elämänmuoto voisi olla hyvin paljon erilainen, kuin mitä itse olemme.

 Mutta lukkiutuneen planeetan ero Maapalloon nähden on sikäli silmiinpistävä, että sillä voisi olla  erilaisia ilmastovyöhykkeitä, jotka ovat nyt pystyssä tuon planeetan keskustähteen nähden, ja  vaikka sen päiväpuoli on polttavan kuuma, varsinkin silloin jos tuo punainen kääpiötähti alkaa purkautua, niin silti sen terminaattorilla ja pimeällä puolella voisi olla elämää, joka olisi hiilipohjaista, mutta nuo pystyssä olevat ilmastovyhykkeet mahdollistavat sen, että teoriassa sillä voisi olla monenlaisia elämänmuotoja, joista osa voisi käyttää ammoniakkia liuotteena veden sijasta, ja tuon planeetan jääkylmällä varjopuolella voisi olla esimerkiksi ammoniakista muodostuneita valtameriä, vaikka terminaattorilla olisi juoksevaa vettä.

Tai tuo elämä voisi saada energiansa vulkaanisesta lämmöstä, mutta se vaatisi tietenkin sitä, että tuon taivaankappaleen ydin olisi sula. Eli sillä pitäisi olla joko niin paljon radioaktiivisia aineita, jotta tuon planeetan ydin olisi sulana, tai sitten sillä pitäisi olla massiivinen kuu, tai sen itsensä pitäisi kiertää toista planeettaa jotta vuorovesivoimat ravistaisivat sen ydintä sulaan tilaan. Mutta toki se että siellä olisi elämää, ei tarkoita sitä, että se elämä olisi älyllistä. Se voisi käsittää esimerkiksi leviä, erilaisia kasveja sekä bakteereja, joiden aineenvaihdunta on täysin sopeutunut sille ilmastonvyöhykkeelle, millä se sattuu elämään.

Mutta jotta tuolla planeetalla olisi elämää, pitäisi sillä olla kaasukehä, mikä vaatii magneettikentän, jotta keskustähdestä lähtevä aurinkotuuli ei puhalla kaasukehää avaruuteen, ja magneettikenttä vaatii sitä, että planeetalla on sula ydin, joka synnyttää magneettikentän pyöriessään kuin valtava generaattori. Jos Proxima Centaurilla on Maan kaltainen planeetta, niin se on ainoa toista tähteä kiertävä taivaankappale, jonka voisimme teoriassa saavuttaa inhimillisessä ajassa, niin että jos me lähetämme tutkimusalluksen sinne, niin näiden aluksen lähettäneiden tutkijoiden lapsenlapset sitten voisivat päästä tutkimaan sen antamia tutkimustoloksia. Mutta kaikkein kiehtovin ajatus olisi älyllisen elämän mahdollisuus tuollaisella Punaisen kääpiötähden planeetalla. Se voisi olla mahdollista silloin, jos elämänmuoto muuttaa sille toiselta planeetalta.

Eli otetaan vaikka tilanne, missä kaksoistähtijärjestelmän keskustähti räjähtää supernovana, ja sen planeettajärjestelmä tuhoutuu. Tuolloin sillä elävä sivilisaatio voisi muuttaa kaksoistähtijärjestelmän tooisen osapuolen planeetoille, olettaen että tuo toinen osapuoli olisi vaikka kaksi kertaa Pluton etäisyydellä keskustähdestä oleva punainen kääpiötähti. Tuolloin muutto voisi tapahtua melko kehittymättömillä aluksilla, vaikka niitä tarvittaisiin todella paljon, mutta muuten tuollaisella lukkiutuneella planeetalla olevat ilmastonvyöhykkeet olisivat niin kapeat, että siellä ei todennäköisesti muodostuisi älyllistä elämää, vaikka mikään ei tätä kuitenkaan sulje pois. Eli kaikki planeetat eivät ole Maapallon kaltaisia, ja mikään elämänmuoto ei varmasti tule koskaan olemaan kopio Maapallon elämästä, ja se tarkoittaa sitä, että mikä hyvänsä vaihtoehto voisi olla mahdollinen, kun puhutaan toisen taivaankappaleen elämänmuodoista.

Linkki aiheesta kertovaan artikkeliin http://rfmcdpei.livejournal.com/5107049.html

pseudotiedetta.blogspot.fi

Teorioista erikoisin eli "ontto maapallo teoria"

Kun katson taivaalle näin kesäiltana, niin on pakko sanoa, että tuo taivas noiden pilvien takana muistuttaa valtamerta. Jo muinaiset kreikkalaiset uskoivat, että tuolla pilvien takana on valtameri, jossa on ikään kuin samanlaisia olentoja kuin me ihmiset olemme. Eli kyseessä on legendaarinen ajatelma ontosta maapallosta, missä elämä on sijoittunut kahden pallon väliin, ja me ihmiset sitten olisimme täällä sisemmällä pallon pinnalla, ja toinen laji, jota kutsumme enkeleiksi asuisivat tuolla meihin päin olevassa valtameressä.

Tuollainen teoria ei ehkä kuullosta kenestäkään kovin tieteelliseltä, mutta jos tarkemmin ajatellaan, niin tuo valtameri kyllä pysyisi tuon onton pallon alapinnalla, koska keskipakovoima pitää sen pintaa vasten painettuna. Tämän takia tuollainen ontto planeetta voisi olla jossain olemassa. Eli kyseessä voisi olla ontto mylar-pallo, jonka pinnalle on ehkä tehty jotain pinnan muotoja tai ehkä sille on tehty myös ulkopuolelle jonkinlainen epäystävällinen kaasukehä keinotekoisesti. Näin ollen sen asukkaat sitten voivat elää muiden häiritsemättä piilossa sen pinnan alla.

Tuollainen keinotekoinen tai luonnon muodostama ontto planeetta on välillä ollut keskustelun aiheena, kun puhutaan siitä, missä tuo "Alien" voisi asua. Tuon kaltainen ontto kappale, joka voisi oikeastaan olla valtavilla mittasuhteilla varustettu "Dyson sphere", eli sen ulkokehälle olisi tuossa visiossa rakennettu kaupunkeja, sekä muuta humanoidien elämää tukevaa infrastruktuuria. Tämä tietenkin on vielä pelkkää visiota, mutta ehkä tulevaisuudessa tuollainen asema ehkä rakennetaan josku kaukaisessa tulevaisuudessa johonkin osaan universumia, kun ihmiset sitten joskus lähtevät tähtien väliselle lennolle.

Kuitenkin tämä äskeinen oli vain ajatelmaa siitä, että joku planeetta voisi oikeasti olla ontto, jos se muodostuisi jostain magmakuplasta, ja jos oikein päästämme mielikuvituksemme valloilleen, niin voisimme kuvitella ehkä jonkun jättiläisplaneetan, jonka pinta on päälle päin eloton, mutta jonka sisäpinnalle sitten on muodostunut elävä planeetta valtamerineen kaikkineen, Ja prosessi siitä, miten tuo mielikuvitusplaneetta olisi muodostunut voisi olla sellainen, että jonkun tähden ympärillä oleva palentaarinen sumu puristuu kohti sen keskustaa täysin symmetrisesti, jolloin voisi muodostua kuori, joka olisi täysin planeetan näköinen, eli sillä voisi olla ulospäin erittäin luotaantyöntävä ulkonäkö, mutta sen sisällä voisi vallita ihanteelliset olosuhteet elämälle

Kyseinen asia olisi mahdollinen, mikäli tuon planeetan ulkokehälle muodostuisi valtameriä. Eli tämä villin mielikuvituksen tuottama planeetta olisi oikeastaan siis tuollainen ontto jättiläisplaneetta, joka olisi ehkä muodostunut pienen himmeän ruskean kääpiön ympärille. Tuollainen ontto planeetta voisi kuitenkin olla myös keinotekoinen Mylar-pallo, jonka paksuus olisi vain muutaman atomin verran, ja jonka pintaan tuo sivilisaatio sitten rakentaisi oikeaa planeettaa muistuttavan pinnan, mikä suojaisi tuota mylar-pintaa meteorien törmäykseltä.

kimmonsivu.blogspot.fi

Vuosisadan sensaatio on mahdollinen

1. Luotaimen outo käytös

Jos Cassini-luotaimessa oleva outo liike johtuu yhdeksännestä planeetasta, niin silloin ollaan lähellä vuosisadan tiedesensaatiota, ja toki tuollainen hyvinkin iso planeetta voi jäädä huomaamatta, jos se sijaitsee riittävän kaukana Auringosta, jolloin tuon kappaleen pintalämpötila on hyvin alhainen, jolloin sen lähettämä infrapunasäteily ei näy Maasta käsin katsottuna. Jos planeetan heijastuskerroin eli albido on hyvin matala, niin silloin tuo planeetta ei näy myöskään muilla sähkömagneettisen sätelyn taajuuksilla. Tuollainen hyvin musta planeetta on löytynyt eräältä toiselta tähdeltä, ja se on saanut nimen TrES2b Tuo planeetta absorboi lähes 100 % siihen saapuvasta valosta, ja on näin ollen maailmankaikkeuden mustin kappale.

Ja jos tuollainen planeetta löytyisi meidän omasta aurinkokunnastamme, niin se tietenkin merkitsisi sitä, että pitkään tunnetut häiriöt esimerkiksi Neptunuksen radassa olisivat sitten selitetty. TrES2b on oikeastaan Jupiterin kaltainen jättiläisplaneetta, joka kuitenkin on ilmeisesti melkein puhdasta hiiltä, joka tekee siitä erittäin mustan, mutta samalla absorboidessaan tähtensä lähettämää säteilyä tuo musta planeetta kuumenee voimakkaasti, joten siksi ihmettelen hiukan, miksi tuo yhdeksäs planeetta ei näy kuitenkaan infrapunasäteilyn aaltopituudella, joten tietenkin voidaan leikitellä ajatuksella, että mikä kappale imee kaiken säteilyn itseensä. Jos kappale imee paljon säteilyä, niin se kuumenee todella kuumaksi, ja siitä syystä esimerkiksi veden peittämä planeetta on viileämpi kuin kiviplaneetta. Syy tähän on se, että veden pinnasta kimpoaa paljon enemmän säteilyä avaruuteen kuin kiviplaneetasta.

2. Mahdollinen hiiliplaneetta

Tämän takia esimerkiksi asfaltti kuumenee kesäpäivänä paljon enemmän kuin merivesi. Toki on olemassa kappale, joka ei säteile mitään säteilyä ympäristöönsä. Musta Aukko imee painovoimansa avulla kaiken sen ympärillä olevan aineen sekä säteilyn itseensä, mutta en kyllä ainakaan itse toivo, että tällainen kappale löytyy omasta aurinkokunnastamme. Neutronitähti ei myöskään säteile omaa energiaa ulos, ja koska kyseessä olisi vain noin 20 km läpimittainen kappale, niin sitä on silloin vaikea havaita. Eli en toki toivo myöskään tätä kappaletta omaan aurinkokuntaamme, mutta jos tuollainen massiivinen kappale kulkee avaruudessa, niin se "auraa" uran radalleen kuten planeetatkin tekevät, ja vaikka miellämme nuo räjähtäneen tähden jäänteet usein esimerkiksi pulsareiksi, niin silloin unohdamme sen, että pulsari saa voimansa toisesta tähdestä imemästään kaasusta.

Eli säännöllisiä pulsareita voi olla vain kaksoistähtijärjestelmissä, missä toinen osapuoli on neutronitähti. Tuo neutronitähden imemä aine saa sen ulkokuoren pyörimään, ja silloin syntyy valtavan voimakas magneettikenttä, ja tuo ainesuihku saa alkunsa siitä kun materia puristuu tuon kappaleen pintaan, niin että syntyy ydinreaktio, ja tuosta reaktiosta syntyvät hiukkaset syöksyvät neutronitähden pintaa pitkin sen magneettisten voimaviivojen mukaisesti neutronitähden navoille, mistä ne purkautuvat avaruuteen. Mutta yksin vaeltaessaan neutronitähti on melko huomaamaton, ja se saattaa käyttäytyä kuin planeetta. Kuitenkin vasta havainnot kertovat, mikä saa avaruusluotaimen käyttäytymään omituisesti. Kyseessä voi tietenkin olla esimerkiksi Saturnuksesta tuleva säteily tai sen magneettikentän muutokset.

Esimerkiksi Saturnuksen mahdollista mikroaaltosätelyä ei voida havainnoida radioteleskoopeilla, koska tuo sähkömagneettisen spektrin alue on aivan toinen kuin radioaaltojen taajuus. Eli jos puhutaan radioteleskoopeista sekä mikroaalloista, niin mikroaaltoihin nähden nuo laitteet ovat ikään kuin väärällä kanavalla, joten siksi mikroaaltouunit eivät häiritse GSM-viestintää eivätkä muita radioviestintälaitteita, vaan syy siihen, miksi vuotavaa mikroaaltouunia ei saa käyttää johtuu lähinnä sen lämmittävästä vaikutuksesta.
elainasiaa.blogspot.fi