 |
Josip Broz Tito
(1892-1980) |
Kun Jugoslaviassa ajauduttiin sotaan 1990-luvun alussa, niin tilanteeseen johti sellainen asia, että nimen omaan kroaatti nimeltään Tito oli aikoinaan ikään kuin ominut tuon Jugoslavian vapautuksen natsien hirmuhallinosta itselleen. Ja kun hän sitten kuoli, niin valta maassa ajautui ikään kuin serbien käsiin, jotka mustamaalasivat nyt sitten Josip Broz Titoa(1892-1980) jota kutsumme jatkossa Titoksi sekä hänen kauttaan kroaatteja, joiden katsottiin nyt anastaneen vallan Jugoslaviassa natsien kukistumisen jälkeen, koska myös kroaattien “Ushtasa-liikkeen” toiminta katsottiin täysin kroaattien syyksi. “Ushtasha-liike” oli natsimielisen Ante Pavelicin (1889-1959)johtama äärioikeistolainen järjestö, joka taisteli Hitlerin rinnalla Titoa ja hänen kommunistista sissiliikettään vastaan.
Tito muuten nousi virallisesti valtaan Jugoslaviassa vasta vuonna 1953, mutta sitä ennen valta oli todellisuudessa hänellä, ja tuolloin hän siirtyi sitten johtamaan maata virallisesti. Eli hän oli Jugoslavian pääministerina vuosina 1945-1953, ja jatkoi tästä sitten presidenttinä, kun hänen edeltäjänsä Ribal oli ilmeisesti kuollut. Hän puhdisti valtionhallintoa viholisinaan pitämistä henkilöistä riippumatta siitä, oliko tämä cetnic, ushtatsha tai kommunisti, ja joidenkin mielestä esimerkiksi se, että tuo mies tuomitsi Afganistanin miehityksen vuonna 1979 oli pelkkää teatteria, jotta hän saisi länsivaltojen tukea itselleen. Hänellä oli jugoslavian marsalkan arvo, mikä on sikäli erikoinen, että vain hänellä on tuo sotilasarvo ollut, ja se lienee kopioitu suomen marsalkka Mannerheimillä oleesta sotilasrvosta, jota vain Mannerheim on käyttänyt.
Kuten tiedämme niin kommunismi oli universaali aate, joka yhdisti kaikki tuon punaiseen tähteen uskovan liikkeen jäsenet, olivat he Serbejä, Kroaatteja, tai ateismiin kääntyneitä muslimeja tuon melko karismaattisen johtajan alaisena. Kommunistien oli paljon helpompi värvätä jäseniä omaan liikkeeseensä eli partisaaneihin, kun taas Cetnicien, eli Titon kilpailijoiden ongelma oli sitten se, että se samaistettiin ikään kuin serbian johtajiin, joiden alaisuuteen tuo maa oli koottu vuonna 1918.
Eikä liikettä pidetty riittävän radikaalina, jotta SOE (Service Operations Executive) olisi sitä kannattanut tukea, ja toki briteillä oli Cetnikien johtajan Daza Mihailovicin (1893-1946) esikunnassa laskuvarjohyppääjä ja agentti, joka päivittäin välitti tietoja hänen edesottamuksistaan radiolla Kairoon. Mutta jostain syystä vuonna 1943 britit käsittivät Mihailovicin alkaneen osoittaa lähentymistä saksaa kohtaan, ja alkoivat kohdentaa tukeaan vain Titolle, jota voitiin sitten kyllä epäillä siitä, että hän oli väärentänyt noita tietoja, jotta saisi kaiken brittien tai liittoutuneiden tuen toimilleen, jotka johtivat kommunistien valtaannousuun vuonna 1945.
Tito väitti tuen loppuneen siksi, että Mihailovicin joukot ampuivat siviilejä, mutta voidaan sanoa suoraan, että liittoutuneiden mielestä hänen toimintansa oli "marjastelua", ja Cetnikien toiminta lähinnä teatteria, kun taas Tito oli noiden SOE:n työntekijöiden mielestä "mies joka sai jotain aikaan", eli hänen laaja-alainen sissisotansa oli enemmän liittoutuneille mieleen. Samoin kommunistien lähettäminen keskitysleireille takasi sen, että Titon joukot eivät vaihtaneet puolta tai antautuneet, kun he taistelivat saksalaisia sekä italialaisia vastaan. Todellisuudessa Daza Mihailovicin joukot tekivät kyllä sotarikoksia, mutta hän ei toki ollut tuolla ainoa, joka ampui siviilejä, eli Ustasha terrorisoi Serbejä todella voimakkaasti. Mihailovicin asema oli hiukan kiusallinen, koska hän pelasti 500 liittoutuneiden lentäjää sodan aikana, mutta hänet tuomittiin sitten vuonna 1946 kuolemaan sotarikoksista.
Mutta tuolloin Jugoslaviaa perustettaessa vuonna 1918 kylvettiin jo uusia vihan siemeniä, kun Habsburgien valta Kroatiassa päättyi, näet Jugoslavia oli voimasuhteiltaan erittäin serbivaikutteinen. Tuota valtiota luotaessa iso-Britannia yhdisti nuo valtiot Belgradin alaisuuteen, mistä seurasi etnistä eripuraa, kun määräävässä asemassa tuossa maassa oli Serbia, jonka johtajana toimi kuningas. Ja kun tuota päätöstä tarkastellaan nykyaikaisesta näkökulmasta, niin mitään niin onnetonta ei olisi voitu tehdä, kuin asettaa eri puolilla rintamaa sotineet henkilöt toistensa naapureiksi.
Se että tuota maata ei silloin demokratisoitu, vaan sen johtoon asetettiin kuningas, aiheutti tietenkin sen, että Ensimmäisessä Maailmansodassa prosentuaalisesti suuria inhimillisiä menetyksiä kokeneet Serbit alkoivat ikään kuin katsoa naapureitaan alaspäin, ja myöskään toisella puolella ei mitään sen suurempia haluja vaihtaa tervehdyksiä uusien serbinaapureiden kanssa ollut. Mutta koska valtiolla oli kuningas, niin kansa ei päässyt mitenkään yhdistymään yhteisen lipun alle, vaan kansankiihottajien mukaan kuningas sitten suosi kaikessa Serbejä, tai niin ainakin muiden kansojen johtajat sanoivat.
Tito alkoi valtaan päästyään suosia kansojen kulttuuri-identiteetin kehittymistä valtion sisällä, mikä johti myöhemmin kansalliskiihkon kasvuun ja Jugoslavian hajoamiseen. Jugoslavia ei ole ainoa valtio maailmassa, missä on ongelmia pienten kielivähemmistöjen kanssa, ja esimerkiksi Suomi on oman ongelmansa ratkaissut tekemällä ruotsista virallisen kielen. Mutta miksi maamme ei ole kohdannut samaa tilannetta kuin Jugoslavia 1990-luvun alussa, vaikka mekin olimme silloin 1945 kuitenkin säilyttäneet itsenäisyytemme, ja meilläkin toki ruotsinkielisiä oli suosittu esimerkiksi puolustusvoimien komentajia valittaessa.
Mutta miksi meillä ei kansalliskiihko noussut samalla tavalla kuin Jugoslaviassa, vaikka mekin olemme sitten saaneet myös tätä kiihotusta maistaa? Syy tähän on hyvin yksinkertainen: meillä ei ole koko Toisen Maailmansodan jälkeisenä aikana ollut heikompaa naapuria ennen kuin Neuvostoliitto hajosi. Voidakseen tuntea olevansa vahva, tarvitsee valtion johto pienemmän naapurin, jota voidaan syyttää lähes kaikesta. Tuo pienempi valtio on sellainen, mille vahvemman valtion johtaja sitten käy esittelemässä sotilaallista voimaansa, ja jonka syyksi voidaan työntää lähes kaikki ongelmat. Titolle oli onnea sen suhteen, että hän sattui sitten syntymään maahan, millä on naapurinaan Albanian kokoinen kääpiövaltio, joka ei tietenkään mitenkään pystynyt Titoa uhkaamaan.
Kun Tito sitten kuoli, niin valta siirtyi presidenttineuvostolle, jossa jokaisesta osavaltiosta oli edustaja, mutta kuten varmaan tiedämme, niin nuo miehet sitten juopuivat vallasta, minkä he saivat tuossa instanssissa, joka piti ylintä valtaa tuossa maassa, missä ei juurikaan historiasta oltu keskusteltu, paitsi sillä tavoin että, “suuri ja mahtava Tito” oli voittanut sodan upeaa sissitaktiikkaa käyttäen, ja tuossa partisaaniliikkeessä oli vain oikeita sosialisteja, jotka sitten osasivat taistella tehokkaasti saksalaisia vastaan tuossa vuoristoisessa maassa.
Tito oli itse kroaatti tai tarkalleen sanoen, sloveenin ja kroaatin poika, ja se ehkä hiukan tuon miehen menoa rajoitti, kun hän joutui sitten välillä muistelemaan omaa suhdettaan Jugoslavian kuninkaaseen Pietari II:een, joka kuoli Denverissä maanpaossa vuonna 1970. Kun Titoa itseään ajatellaan, niin hän oli sotilas Itävalta-Unkarin armeijassa, ja taisteli sitten Venäjän sisällissodassa punaisten puolella. Hänellä oli silloin Jugoslavian johdossa ollessaan varmasti vaiennut tavasta, millä tuo mies kaappasi vallan Jugoslavian kommunistisessa puolueessa. Hän tekaisi joukon ilmiantoja NKVD:lle Espanjan sisällisodassa taistelevista tovereistaan, ja sitten NKVD likvidoi nuo henkilöt, joiden epäiltiin sitten välittävän tietoja Francolle.
Joidenkin ihmisten mielestä Tito saattoi olla se ilmiantaja, joka sitten välitti tietoja Francon johtamille joukoille, ja noiden tietojen perusteella Franco sitten sai Madridin vallattua. Eli kuuluiko Tito sitten tuohon Francon myyttiseen “Viidenteen kolonnaan”, joka sai aikaan Madridin kukistumisen vuonna 1936, mutta kuten tiedämme, niin “Viides kolonna” saattoi merkitä esimerkiksi vakoiluverkostoa, joka lähetti viestejä Francolle. Yksi merkillisimmistä asioista Titon henkilöhistoriassa on se, että kun Neuvostoliitto lähetti tuon miehen Espanjaan vuonna 1936, niin hänestä käytettiin silloin akronyymiä “Toveri Walter”, mikä viittaa siihen, että hän oli saksan kielen taitoinen, ja ehkä hän silloin joutui Abwehrin vaikutuspiiriin.
Eli hän saattoi ehkä tuolla värväysmatkallaan sitten kertoa vääriä asioita väärille ihmisille, jotka sitten informoivat asioista ehkä Berliiniä tai Francoa. Kun ajatellaan tuota tion käyttämää akronyymiä, niin oliko NKVD sitten käsittänyt hänen olevan saksankielinen, kun tuollaisen peitenimen hänelle olivat tekaiseet? Yleensä NKVD käytti henkilöstä sellaista koodinimeä, mikä oli hänen kotiseudullaan yleinen, koska kun agentit tapasivat toisensa, niin silloin häneltä kysyttiin tuota nimeä, joten uskottavampi olisi tietenkin ollut “toveri Ante”. Joten kun puhutaan tuosta “viidennestä kolonnasta”, niin silloin tietenkin tarkoitetaan Madridissa toimivia Francon kätyreitä sekä ilmeisesti vakoiluverkostoa, jonka tehtävänä oli sitten välittää tietoja tuosta sodasta NKVD:lle. Tuo järjestö kulutti sitten Titosta propagandistin sekä tehokkaan värvärin ja taistelijan, joka aiheutti saksalle sen suurimpia päänsärkyjä, mitä se koko sodassa oli koskaan kokenut. Mutta kuten tiedämme, niin Tito nousi Jugoslavian johtoon siksi, että hän oli liittoutuneille mieluisampi kumppani juuri oman aatteensa takia, mikä takasi hänelle aseapua ja poliittista tukea.
Alla luettelo mainituista henkilöistä
Josip Broz Tito https://fi.wikipedia.org/wiki/Josip_Broz_Tito
Daza Mihailovic https://fi.wikipedia.org/wiki/Dra%C5%BEa_Mihailovi%C4%87
Ante Pavelic: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ante_Paveli%C4%87
pimeakronikka.blogspot.fi
