Showing posts with label tsaari. Show all posts
Showing posts with label tsaari. Show all posts

Thursday, February 8, 2018

Tsaarin lupaus itsehallinnosta antoi maallemme potkun kohti itsenäisyyttä





Kimmo Huosionmaa

Suomen ensimmäinen riuhtaisu kohti itsenäisyyttä tapahtui vuonna 1809, kun Venäjän keisarikunta otti maamme Ruotsin yhteydestä itselleen. Tuolloin Tsaari lupasi maallemme laajan autonomian, mutta jo tuolloin oli osalla ihmisistä sellainen ajatus, että tämä edistyksen aika ei varmaan tule kuitenkaan jatkumaan samanlaisena, ja tietenkin tiedossa oli se, että Aleksanteri ensimmäisen seuraaja tai joku seuraajista tulee olemaan hieman toisenlainen, kuin tämä edistyksellinen sekä avarakatseinen ihminen oli. Eli tuon autonomian pelättiin olevan pelkkä välivaihe, kun Venäjä aikoi liittää Suomea omaan itseensä. Kaikki tiesivät, että Tsaarin henkilökohtainen lupaus ei sitoisi hänen seuraajiaan, ja vallan perijälle saattoi kuka vain kuiskia mitä huvitti, ja joidenkin mielestä ei ollut sopivaa, että Tsaaria puhuteltiin muulla kuin venäjän kielellä, “kun kenenkään muunkaan hallitsijan ei sitä tarvinnut tehdä”. Tällä tarkoitettiin sitä, että kaikkien oletettiin tuolloin puhuvan sitä kieltä, mitä hallitsija puhui, ja oikeastaan ongelmia tämän asian kanssa tuli nimenomaan Venäjällä, mikä on valtavan suuri valtio, ja missä on valtavasti erilaisia kansoja.


Tuolloin tietenkin on sellainen asia mahdollista toteuttaa, että vähemmistöä syytetään jostain asiasta, ja heitä kohtaan kohdistetaan vihaa sekä halveksuntaa. Näet tietenkin suurten valtiomiesten tyyliin kuuluu se, että enemmistön puolella on hyvä olla. Ja tuosta syystä Tsaari antoi aikoinaan kielimanifestiksi kutsutun määräyksen, koska hän varmasti halusi noin kahden miljoonan suomea puhuvan ihmisen olevan hänen ystäviään, koska noin sitten varmistettiin se, että hänellä oli se kahden miljoonan miehen armeija, joten sen takia hän saattoi ikään kuin hylätä nuo ruotsia puhuvat henkilöt.  Ja varmaan miljoona miestä olisi voittanut taistelussa nuo noin 30 000 miestä, vaikka heillä ei olisi aivan sitä huippuluokan komentajaa ollutkaan.


Maamme asema lähellä Venäjän  pääkaupunkia Pietaria sai aikaan kylmiä väreitä ihmisten sieluissa. Venäjällä oli kolme tietä, joita se saattoi kulkea, kun se halusi laajeta pitkin Itämerta. Ensimmäinen oli se, että Venäjä perustaisi maahamme valtion, mikä ei toki ollut aivan uusi ajatus. Jo Katariina Suuri oli aikoinaan esittänyt ajatuksia siitä, että Venäjän ja Ruotsin väliin perustettaisiin tuo puskurivaltio pitämään nämä maat erossa toisistaan. Toinen vaihtoehto oli se, että Venäjä sulauttaa tämän alueen itseensä, ja sitten tietenkin korvaisi sen väestön toisilla kansoilla, jotka olivat Tsaarille uskollisia. Kolmas tie oli se, että Venäjä tyhjentäisi Suomen alueen, ja muodostaisi siitä Pietarin suojaksi vyöhykkeen, missä olisi lähinnä Venäläistä sotaväkeä. Noita vaihtoehtoja tietenkin pohdittiin Pietarissa erittäin tarkasti.


Tietenkin kun Tsaari antoi kielimanifestin, mikä teki Suomesta virastokielen, niin silloin alettiin maamme aatelistossa pelätä puhdistusta, eli tuo fennomaaninen suuntaus, missä ruotsalaisperäiset sukunimet vaihdettiin suomalaisiin johtui pelosta, että Tsaari määräisi miehensä surmaamaan maamme ruotsinkielisen vähemmistön, jolla oli suhteita Ruotsiin. Kun Stalin aikoinaan alkoi tuhoamaan vähemmistökansojen perinteitä sekä samalla sulauttamaan näitä ihmisiä Venäläisiin, niin silloin tietenkin pitää huomioida, että tuollaisia sulauttamisohjelmia oli tietenkin jo Tsaarin aikana, ja Stalinin vainojen syynä oli tietenkin se, että vähemmistökansojen kulttuuriperintö haluttiin pyyhkiä pois, ja tuo tarkoitti tietenkin sitä, että noiden kansojen kulttuurin vaalijoita teloitettiin armotta, ja heidän lapsiaan vietiin pois lastenkoteihin kasvatettaviksi. Stalin ymmärsi sellaisen asian, että kansa jolla ei ole omaa kulttuuria ei ole ylpeyttä, mutta mistä hän sitten tuon mallin oli hakenut?


Kas siinä vasta oli hyvä kysymys. Kun Ruotsalaiset aikoinaan miehittivät Suomen ristiretkien aikaan, niin he pyyhkivät uskonnon nimessä pois kaikki alkuperäiset suomalaiset tavat, ja sen takia esimerkiksi maamme historiasta ennen ruotsalaisten tuloa tiedetään oikeastaan melko vähän. Ja tietenkin kaikki sellaiset asiat, jotka eivät imarrelleet esimerkiksi Birger-jaarlia tai Maunu Ladonlukkoa poistettiin historiasta. Ja siksi meillä ehkä on noista muinaisista suomalaisista hiukan sellainen kuva, että he olivat jotain metsäläisiä, joilla ei mitään omaa kulttuuria edes ollut. Ja tietenkin kaikki historian kirjoitus oli sellaista, että siinä imarreltiin noita Ruotsin kuninkaita, sekä tätä Suomen alueen valloitusta perusteltiin varmaan sillä, että maassamme oli tarve levittää kristinuskoa.


Ruotsalaiset tietenkin hävittivät kaikki mahdolliset esineet, jotka eivät sopineet heidän käsitykseensä omaan asiansa  jaloudesta. Syy tähän suomen valloitukseen oli kuitenkin se, että Ruotsi halusi turva-alueen Novgorodin uhkaa vastaan, jota tuolloin pidettiin kerettiläisenä valtiona. Ruotsi aikoinaan oli sellainen valtio, että se mielellään soti muita vastaan, ja tuon maan talouden pito perustui oikeastaan sotaan, koska kuninkaan piti tietenkin maksaa omien sotilaiden palkat, joten siksi hän lähti sitten melko helposti sotaan. Tuon jälkeen tietysti olisi valtion talouden kannalta ollut mukavaa, jos tuo armeija olisi ollut kuollut, koska silloin ei noiden sotilaiden palkkaa tarvinnut maksaa. Kun Ruotsin politiikkaa ajatellaan siltä kannalta, että se ei enää vuoden 1809 jälkeen lähtenyt sotaan, niin syynä ei varmaan ollut haluttomuus liittää maamme takaisin Ruotsiin.


Syynä oli se, että sotaa olisi käyty ikään kuin Ruotsin omalla maalla, ja jos suomessa olisi tullut tappio, niin silloin tietenkin sotaa olisi käyty ehkä jopa Ruotsin Kuninkaanlinnan pihalla, mikä ei varmaan olisi ollut kenellekään mieleen. Nimittäin on hyvin ikävä asia, jos torvien soiton ja fanfaarien sijasta tuollaisessa paikassa sitten tulisivat kaikumaan muskettien laukaukset. Eli kuten joskus on tapana sanoa, niin tietenkin tuollaisen sotapäällikön, mitä Ruotsin kuningas tuolloin oli, kultainen sääntö oli ”älä tuo töitä kotiin”.


Se mikä kuva noista sodista annettiin ihmisille saattoi olla varsin toinen, kuin se mitä Ruotsi todella teki tuolla kaukana. Ruotsin kansalle kerrottiin, että Ruotsi kävi pyhää sotaa vääräuskoisia katolisia sekä ortodokseja vastaan, ja tietenkin tuolloin noiden molempien uskontokuntien kirkko-aarteet piti siirtää Ruotsin kuninkaan holviin, missä niillä rahoitettiin uusia sotia. Kunnes sitten kävi niin, että Ruotsi hävisi Venäjälle tuon sodan melko helposti, ja se sitten varmasti sai aikaan painetta politiikan muutosta kohtaan, ja tuolloin Ruotsin kuningas vaihdettiin uuteen Bernadotte-nimiseen mieheen, joka vei tuon valtion kohti modernia mallia, missä aseet eivät enää puhu niin helposti kuin ennen. Tuo malli kaatoi myös yksinvaltiaan monarkian, ja sen takia Ruotsi on muuttunut rauhan rakentajaksi euroopan suurimmasta taistelijasta.



Thursday, August 31, 2017

Alaskan ostamista pidettiin kaikkien aikojen huonoimpana kauppana



Kun USA:n ulkoministeri Seward osti Alaskan Venäjältä vuonna 1867, maksaen siitä 7,2 miljoonaa dollaria, niin hänelle varmasti naurettiin takanapäin. Kuitenkin ulkoministeri Frederick Sewardilla oli varmasti syytä tähän ostoon, koska hän saattoi näin saada Kanadassa olevat Britit kahden rintaman väliin, jos USA:lle tulisi konflikti kuningaskunnan kanssa. USA saattoi kuljettaa joukkoja Alaskaan laivoilla ohi Kanadan, jos sen välit Britannian kanssa olisivat alkaneet kiristyä, ja samalla USA eliminoi yhden sellaisen uhan, mikä ei ehkä tule kaikille mieleen.



Kun Venäjä myi Alaskan, niin silloin Britannialla ei enää ollut maarajaa sen kanssa, ja tuolloin eivät britit voineet salaa tapailla tsaarin edustajia ainakaan Pohjois-Amerikassa, vaan tuon jälkeen heidän piti tapailla joko Euroopassa tai jommankumman valtion alueella, mikä saattoi aiheuttaa jännitteitä, varsinkin jos noissa tapaamisissa keskusteltiin esimerkiksi yhteisistä sotatoimista jotain kolmatta valtiota vastaan sekä muista asioista, jotka eivät ehkä kestäneet päivänvaloa.  Tuollaisia "ei julkisia" tapaamisia kutsutaan "salaiseksi diplomatiaksi", ja niistä on yleensä tapana olla hiljaa.


Mutta pääasiassa Seward ajatteli silloin sitä, että USA voisi kehittää Alaskan avulla valmiiksi kahden rintaman sodan, jos Kanadassa olevat britit sitten olisivat alkaneet  osoittaa aggressiota USA:aa vastaan. Mutta tietenkin Alaskasta löydettiin sitten kultaa ja öljyä, joiden avulla tuo osavaltio sitten kattoi melko nopeasti kaupoista johtuneet kustannukset. Mutta pääasiassa syy tuohon "maailman huonoimpaan kauppaan" oli yksinkertaisesti se, että Seward tai USA:n asevoimien silloinen  johto kenraali Ulysses S. Grantin johdolla halusivat alueen, mille he saattoivat keskittää joukkoja, jos Britannia haluaa osoittaa aggressiota USA:aa vastaan, ja tietenkin Amerikkalaiset halusivat tuon alueen, koska heillä oli syytä pelätä Brittejä, jotka olivat rakentamassa imperiumia niin, että heidän pääasiallinen kiinnostuksensa kohdistui Aasiaan, Intiaan sekä Afrikkaan, joten tietenkin Brittien elinehto oli se, että se kykeni kuljettamaan sotilaita ympäri imperiumiaan.


Tuolloin tietenkin sillä oli sellainen vaihtoehto, että brittisotilaita kuljetettaisiin Kanadan erämaiden läpi rakennetun rautatien kautta Tyynenmeren rannikolle, missä sitten heidät laivattaisiin Intiaan, Australiaan sekä Siinaille ja Etelä-Afrikkaan, jos Britit tunsivat tarvetta vahvistaa jonkin alueen puolustusta tai käydä hyökkäyssotaa jossain päin maailmaa. Tuon kuningaskunnan pääasiallinen kilpailija oli tuolloin Ranska, mutta tietenkin se piti Venäjää myös uhkana, ja vasta 1890-luvulla alkoi Saksa sitten myös kilpailla Brittien kanssa siirtomaista. Ja siksi oli tärkeää, että Briteillä oli kaksi merireittiä, jota pitkin he kykenivät viemään sotilaita siirtomaihin sekä alueita, missä se voi kouluttaa sekä varustaa joukkojaan. Ja tietenkin USA:n armeijan johdon mielessä oli tuolloin se, että mitä jos Brittien päähän tulee ajatus siitä, että se hyökkäisi USA:n kimppuun Kanadasta käsin, joten siksi oli tärkeää saada tuollainen strateginen alue, mihin USA kykeni rauhan aikaan sijoittamaan joukkoja, ja niiden joukkojen avulla Grant aikoi lyödä Brittien armeijan taistelussa, jota ei kuitenkaan koskaan tullut.


Ja nykyään sitten tietenkin Alaskan eteläpuolella olevat Aleutit tarjoavat loistavan sijoituspaikan nykyaikaisille tiedustelulaitteille sekä tutkille, joilla valvotaan USA:n ilmatilaa sekä hankitaan tietoja siitä, mitä Venäjällä sekä Kiinassa tapahtuu, ja varsinkin Ohotan mereltä tapahtuvat ohjuslaukaisut ovat noiden tutkien pääasiallinen tarkkailun kohde, ja samalla myös seurataan Venäjän sekä Kiinan laivaston viestintää, jota verrataan sen toimintaan, jolloin NSA voi sitten pyrkiä saamaan tietoja siitä, millaista viestintää laivasto käyttää ennen kuin ohjuksia aletaan virittää, ja silloin tietenkin ydinaseita koskevaa viestintää sekä GLONASS-laitteita, joiden avulla sukellusvene paikantaa itsensä jotta ohjusten suuntaus saadaan kohdalleen voidaan häiritä. Saadakseen ohjukset lentämään kohteeseen täytyy laukaisijan antaa niille kaksi pistettä lähtöpisteen sekä maalin, ja jos noita tietoja ei ole, niin ohjus ei voi silloin osua maaliinsa.


Ja tietenkin ydinaseiden laukaisuun tarvitaan koodi, joka annetaan sukellusveneelle satelliittien välityksellä, ja jos tuota viestintää häiritään, niin silloin sukellusveneet eivät voi laukaista aseitaan eikä muutenkaan keskitetystä taistelun johtamisesta tule yhtään mitään, jos koodattuja radioita ei voida käyttää, niin silloin perinteisen VHF-viestintä on ainoa, mitä voidaan käyttää, ja se on erittäin häiriöaltista sekä epäselvää, koska silloin kaikki hengitys ja muut häiriöt kuuluvat läpi, ja tietenkin myös vihollisen laitteille antama radiohäirintä sekä se, että VHF:t kuuluvat toistensa läpi aiheuttaa vaikeuksia viestinnässä. Koodatut radiot perustuvat samaan tekniikkaan kuin GSM-puhelimet, eli ne voivat limittää viestinsä niin, että niillä ei voida  puhua toisten päälle, ja samalla tietenkin niissä olevat ohjelmistot suodattavat hengityksen sekä muun turhan melun pois.


Kun tässä sitten puhutaan koodiradioista, niin ne kiinnitetään yleensä tavalliseen VHF-radioon, ja kyseessä on itseasiassa pelkkä tietojenkäsittelylaitteisto, joka liitetään perinteiseen lähettimeen. Mutta jos tuota laitteen lähettämää digitaalista koodia häiritään, niin silloin eivät viestit mene läpi. Tuolla binäärikoodin muodossa lähetetyllä viestillä estetään vihollista saamasta selvää sotilaiden viestinnästä sekä silloin voidaan lähettää myös kypäräkameran ottamaa kuvaa tilanteesta sekä karttatietoja voidaan vaihtaa kenttäryhmän sekä päämajan välillä. Tuolloin operaation johto saa kaiken tarpeellisen tiedon siitä, millainen vihollinen hänellä on vastassaan.


Samoin omien miesten biometristä tietoa annetaan päämajan tietoon aktiivisuusrannekkeiden avulla, jotta sotilaita voidaan komentaa esimerkiksi juomaan tai pitämään taukoja, niin että heidän taistelukykynsä olisi mahdollisimman hyvä kaiken aikaa. Ja silloin operaation johtaja voi myös suunnitella lepopaikat sekä muut tauot tarkemmin, ja noihin paikkoihin missä miehet lepäävät voidaan tietenkin silloin toimittaa varusteita kuten lisäpatruunoita sekä tarvittavia erikois-aseita, joita ei kuitenkaan kannata muuten kannata raahata mukana, ja yksi tällaisista aseista joita ei kannata mukana kantaa on Barrett 50 kivääri, joka voi olla erittäin hyvä tarkka-ammunta kivääri, joka voi kuitenkin olla loistava väline, kun tuhotaan vihollisen lentokentille sijoitettuja lentokoneita sekä helikoptereita.


Jos tuollainen kivääri toimitetaan kommandoryhmälle, joka on soluttautunut vihollisen lentokentän lähelle, niin he voivat silloin ampua hävittäjiä tai muita tukikohtaan sijoitettuja koneita esimerkiksi "Rufus"-luodeilla tai olkapäältä ammuttavilla panssarintorjunta-aseilla. Ja jos esimerkiksi tuollaisen materiantuhoantaan tarkoitetun kiväärin luoti osuu pommikoneeseen, niin silloin se tuhoutuu melko varmasti. Ja yksi NATO:n uhista on se, että SPETSNAZ-ryhmä soluttautuu lähelle sen lentotukikohtaa, ja ampuu raskailla kivääreillä esimerkiksi B-52:n alla olevia risteilyohjuksia, ja samoin tietenkin voidaan tehdä myös Venäläisille pommikoneille. Jos ristelyohjukseen ammutaan panssarintorjunta-aseella, niin pahin tilanne tietenkin on sellainen, että tuossa ohjuksessa olisi ydinkärki, jolloin plutoniumia leviää pitkin tukikohta, ellei sitten HEAT-panos laukaise ydinaseen alkupanosta, niin että syntyy ydinräjähdys. Nykyään ollaan kehitetty myös laser- ja mikroaaltoaseita, joilla vihollisen lentokoneiden siivet voidaan leikata poikki tai niiden polttoaine sytyttää palamaan, ja tietenkin esimerkiksi Stinger-ohjuksilla voidaan tuhota myös isoja pommikoneita.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Thursday, June 29, 2017

Mitä Tsaari pelkäsi vuonna 1809, kun hän otti käyttöön tittelin Venäjän Tsaari ja Suomen Suuriruhtinas?

Porvoota kesäisenä päivänä 

Porvoon kaupungin tai oikeastaan sen vanhan kaupungin ongelmana on Vanhan Raatihuoneen edessä olevat mukulakivet, joten kävijöitä kannattaa tästä asiasta ennalta muistuttaa. Kun Porvoon kaupungin historiaa käydään läpi, niin silloin pitää tietenkin muistaa se, että Porvoon valtiopäivät vuonna 1809 olivat historialliset, mikä tarkoittaa sitä, että Tsaari oli tuon lainsäädäntöelimen kutsunut koolle, jotta hän voisi teettää haluamiaan muutoksia melko helposti  Pohjan sodassa valloittamansa alueen eli Suomen perustuslakiin.



Kuten kaikki varmaan arvaavat, niin vaikka nuo perustuslailliset muutokset pantiin toimeen näennäisesti paikallisten viranomaisten toimesta, niin todellisuudessa Tsaari yksin saneli kaiken, mitä tuolloin päätettiin. Kuitenkin Tsaarin toiminta Suomessa on hyvin erikoista, joten joidenkin ihmisten mielestä hän ehkä pelkäsi jotain, koska ei kuitenkaan maatamme pahemmin raiskannut.



Eli hän sitten poikkesi vallitsevasta tavasta, eli ei suorastaan liittänyt Suomea Venäjään, vaan asetti maallemme autonomian, ja otti käyttöön tavallisuudesta poikkeavan tittelin “Suomen suuriruhtinas”, eikä suinkaan vaatinut maamme väestöä käyttämään itsestään titteliä “Tsaari”, joka oli venäläisen virkakunnan mukainen puhuttelu. Muutenkin hän oli maamme virkamiehiä kohtaan huomattavan löysäkätinen.



Yleensä jos Tsaaria vastustettiin, niin hän sitten kyllä asemansa tällaiselle ihmiselle osoitti, eikä hän sallinut koskaan virkakuntaan kuuluvan vastustaa itseään. Mutta kuitenkin Suomalaisia virkamiehiä hän kuitenkin sieti, mikä on oikeastaan melko huvittavaa. Tsaarin saamien tietojen laadusta voidaan sanoa, että hänen kohdallaan kaikki oli suurta katuteatteria, missä esimerkiksi tien varsille tuotiin upseerien sekä virkamiesten perheitä heiluttamaan käsiään, jotta tuo Venäjän mahtavin mies käsittäisi kuinka suosittu hän oikeastaan olisi.



Ja jos joku lainsäätäjistä olisi rohjennut häntä vastustaa, niin silloin olisi seurauksena ollut teloitus tai mestaus, kuten tuosta toimenpiteestä oli tapana puhua. Todellisuus oli se, että Tsaari oli voittanut sodan, ja hänen sanansa oli maassa laki vuoteen 1917 Joulukuuhun asti, kunnes maamme julistautui itsenäiseksi. Kuitenkin tuolloin vuonna 1809 maamme erosi Ruotsista, mikä johti sitten tielle kohti itsenäisyyttä.  Kun Uudenmaan maaherra Gustav Fredrik Stjernval vuonna 1810 ehdotti pääkaupungin siirtämistä Turusta Helsinkiin, ei hän varmaan tuota ehdotusta itse tehnyt, vaan käsky tai kehotus tuohon ehdotukseen tuli todennäköisesti Tsaarilta, joka kuitenkin halusi näin osoittaa Suomen virkamiesten tekevän itsenäisesti päätöksiä.



Kun Tsaari sitten myöhemmin siirsi lopullisesti pääkaupungin yliopiston Turusta Helsinkiin vuosien 1810 ja 1827 välillä ja yliopiston siirron hän suoritti käyttäen hyväksi Turun paloa vuonna 1827, jolloin Turun akatemia siirtyi palaneesta kaupungista toiseen. Kyseistä paloa epäillään Tsaarin käskystä sytytetyksi, ja sen tarkoitus lienee ollut nopeuttaa virkakunnan siirtymistä kohti uutta pääkaupunkia, jonne oli rakennettu heitä varten uusia toimitiloja, jotka oli suunnitellut aikansa paras arkkitehti Carl Friedrich Engel. Tuolloin akatemialle tarjottiin uusia tiloja Helsingissä. Tästä asiasta  esitettiin hyvin tärkeä kysymys, joka liittyy Tsaarin toimintaan Suomessa.



Nimittäin kyse oli siitä, että mitä tuo Venäjän mahtavin mies oikeastaan pelkäsi, kun hän viivytteli pääkaupungin siirtoa niin kauan? Ja miksi hän ei kuitenkaan siirrättänyt yliopiston papereita sekä professoreja suoraan Pietariin, jos hän niin heitä halusi komentaa?   Eli miksi hän ei vaatinut tuon vuonna 1810 annetun käskyn välitöntä noudattamista, vaan siirrätti nuo virastot pikkuhiljaa kohti Vantaanjoen suistoa, kun niiden toimitilat valmistuivat.



Pääkaupungin hallinto-osien siirto tapahtui vuonna 1810 tulleen käskyn jälkeen, mutta akatemia siirtyi Helsinkiin vasta  Aleksanteri I:n vuonna 1825 tapahtuneen kuoleman jälkeen. Mutta tuolloin herää kysymys siitä, miksi Porvoo ei Tsaarille kelvannut pääkaupunkina ollenkaan? Vaikka nykyaikaiset ihmiset näkevät Helsingin metropolina, niin miksi Tsaari päätti rakentaa uuden pääkaupungin hallintorakennukset Helsinkiin eikä Porvooseen? Engel tietenkin olisi Ehrenströmin kanssa varmasti kyennyt matkustamaan myös Porvooseen, ja sinne varmaan olisi ollut vähintään yhtä helppoa tehdä nuo hallintorakennukset kuin Helsinkiin, joka tuolloin oli 4000 hengen kaupunki.



Ja olisihan Porvoo kuitenkin ollut lähempänä Pietaria kuin Helsinki, joka tuolloin sijaitsi nykyisen Senaatintorin kohdalla, ja taloja piti kuitenkin purkaa, kun  hallintorakennukset rakennettiin, kun uutta keskustaa alettiin muotoilla Engelin toimesta. Joten jos halutaan puhua Helsingistä vertauskuvallisesti, niin tuolloin tietenkin voidaan sanoa, että kyseessä oli “synteettinen versio” pääkaupungista, eli vaikka kyseessä oli periaatteessa kirkonkylä, niin kuitenkin uusi pääkaupunki rakennettiin metsään.


Kun puhutaan siitä, mikä asema Tsaarilla oli Venäjällä sekä Suomessa, niin jostain syystä hän muuttui tässä maassa hyvin varovaiseksi, eli hän antoi maallemme laajan autonomian sekä käytti itsestään nimitystä “Suomen suuriruhtinas”, joten tätä asiaa kun tarkastellaan yhdessä pääkaupungin siirtämisen kanssa, niin silloin tietenkin voidaan kysyä, että pelkäsikö tuon mies, jota kutsumme nimellä Aleksanteri I oikeasti jotain käydessään tässä maassa, jonka hän kuitenkin valloitti. Se mitä Tsaari pelkäsi on jäänyt hiukan hämärään, koska hänen ei missään vaiheessa itse tarvinnut käydä missään, vaan tuo mies saattoi lähettää jonkun alipäälliköistään suorittamaan hänen antamiaan tehtäviä. Vai oliko jo tuolloin Tsaarin mielessä luoda puskurivaltio Ruotsin ja Venäjän välille, sen tietää vain Aleksanteri I.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Monday, January 16, 2017

Mitä Armfelt epäili, kun tsaari liitti Viipurin Suomeen? (Hän pelkäsi tsaarin yrittävän sujauttaa omia virkamiehiään suurisuhtinaskunnan johtoon)

Gustav Mauritz Armfelt
(1757-1814)

Ennen Viipurin läänin liittämistä Suomeen oli korkeimmat virat Suomessa varattu suomalaista  syntyperää oleville mutta samalla luterilaista uskoa tunnustaville, mutta tuon alueen Suomeen toi eteen ongelmia. Näet tuo lääni toi sitten eteen sen ongelman, että tuo alue toi maahamme paljon ortodokseja. Se saattoi Gustav Mauritz Armfeltin (1757-1814) mielestä merkitä maan ja sen kansan sulauttamista Venäjään. Näet ajateltiin Tsaarin haluavan muuttaa omia virkamiehiään käännynnäis-luterilaisiksi. Tuo olisi mahdollistanut virkakunnan sulautumisen venäjän virkakuntaa.

Vaikka Aleksanteri I oli muodollisesti luvannut Suomelle laajan autonomian, liittäessään alueemme Venäjään, mikä sitten myöhemmin johti itsenäisyyden tielle, niin tietenkin tuolloin 1800-luvun alun henkeen kuului se, että jokainen hallitsija sitten otti kaikkiin asioihin oman linjansa, ja tietenkin myös Aleksanteri I:n kauden loppu oli tiedossa, eli kuten silloin jo asioista ajateltiin, niin kaikki ihmiset olivat kuolevaisia, ja siksi esimerkiksi Armfeltin oli toimittava nopeasti, kun hän alkoi repiä Suomea irti Ruotsista, koska hän pelkäsi tulevansa myrkytetyksi

"Kuollessaan 1792 Kustaa III määräsi Armfeltin alaikäisen poikansa holhoojaksi ja nimitti hänet valtaneuvostoon ja Tukholman ylikuvernööriksi (Överståthållare). Kustaa III:n veli, Karl, kuitenkin lähetti Armfeltin lähettilääksi Napoliin päästäkseen hänestä eroon. Napolista käsin Armfelt neuvotteli Venäjän Katariina II:n kanssa suostutellen häntä voimanäytökseen kustavilaisten pääsemiseksi valtaan Ruotsissa. Kuninkaan vakoojat paljastivat juonen, ja Armfelt pakeni häntä hakemaan määrätystä laivasta vain kuningatar Maria Carolinan avulla. "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gustaf_Mauritz_Armfelt

"Hän pakeni Venäjälle, missä hänet käytännössä vangittiin: hänet sijoitettiin pienehköön huvilaan Kalugan pikkukaupunkiin kohtalaisen eläkkeen turvin – mutta tosiasiassa hän oli koko Venäjällä olonsa ajan 1794–1797 poistumiskiellossa, ja tuo sitten saattoi merkitä kuolemantuomiota. Tukholmassa hänen omaisuutensa takavarikoitiin ja hänet tuomittiin poissaolevana kuolemaan petturina. Hänen rakastajattarekseen mainittua kreivitär Magdalena Rudenschöldiä syytettiin myös salaliittolaisuudesta, hänet piiskattiin julkisesti ja hän sai kuolemantuomion, joka muutettiin kahden vuoden vankeudeksi."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Gustaf_Mauritz_Armfelt

Syy miksi Armfelt oli niin innokas lähtemään tsaarin palvelukseen, oli se että hänen sukunsa ja rakastajatterensa oli häväisty piiskaamalla tämä Tukholman torilla, ja hänet oli itse tuomittu kuolemaan. Ja vain Tanskan kuninkaan tuki pelasti hänen henkensä, ja myöhemmin sitten Kustaa IV Adolfin noustua valtaan vuonna 1800, oli hänet armahdettu. Mutta varmasti Armfelt tiesi, että kuninkaan suosio on häilyväistä, ja hänet sittenkin saatettiin mestata. Mutta kun Ruotsi sitten lähti vuonna 1908 sotaan venäjää vastaan, oli Armfeltin tilaisuus vaihtaa puolta, ja hylätä kuninkaansa koittanut. Vaikka kuninkaan sijaishallitsija Reuterholm oli aikoinaan puoltanut Armfeltin kuolemantuomiota, niin saattaa olla niin, että hänelle oli tahallaan valehdeltu, tai Armfeltin roolia tuossa salaliitossa hiukan liioiteltu.

Armfelt oli kokenut vallankäyttäjä, ja toimiessaan kuninkaan holhoojana, oli hän varmasti saanut selville asioita, joita ei kuningas halunnut missään nimessä paljastaa, joten siksi Armfeltin oli pelastettava oma henkensä, jotta hän ei olisi kokenut sen ajan versiota "poliittisesta dementiasta", mikä tarkoitti silloin sitä, että kuningas sitten olisi unohtanut antamansa armahduksen, ja ehkä hän olisi sitten syyttänyt Suomen menetyksestä Armfeltin kaltaisia miehiä, joiden kohtalona saattoi olla karvasmantelipulla, mihin oli sitten lisätty mausteeksi sinihappoa. Ja siksi Armfelt lähti innokkaasti tsaarin palvelijaksi. Kuitenkin koulutettuna virkamiehenä hän tiesi, että sama mikä päti Ruotsissa päit myös venäläisessä vallankäyttötavassa.

Kun tsaari kuoli, niin seuraava tsaari sitten arvioi suhdettaan edeltäjänsä lähipiiriin puhtaalta pöydältä, ja tietenkin Armfelt oli hankala tapaus, koska hän oli kuulunut sekä venäläisen että ruotsalaisen virkakunnan ytimeen. Vaikka tsaari Aleksanteri I oli luvannut paljon vapauksia Suomelle, niin toki Armfelt tajusi tsaarin pelaavan aikaa. Hän tiesi että "Suomen asioiden komitea" oli vain peite-elin, jonka avulla tsaari kartoitti tämän maan viranhoitotapaa, ja toki vaikka hän oli tsaarin adjutantti, niin hän oli varmasti kuullut asioita, mitä ei olisi pitänyt kuolla, ja varmasti hänen korviinsa oli kantautunut tarinoita oudoista sairauksista, joihin kuoli mm. A.I Arwidsson (1791-1858), joka sai keuhkokuumeen matkalla Turkuun. Toki Arwidsson kuoli 44 vuotta Armfeltia myöhemmin, joten juuri tämä tapaus ei hänen korviinsa enää päätynyt.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Adolf_Ivar_Arwidsson

Mutta kun Viipurin lääni liitettiin Suomeen alkoi monen silmissä huolestuttava kehitys, eli tsaari saattoi esittää noita henkilöitä suomalaisiin virkoihin sillä perusteella, että he olivat suomalaisia syntyperältään. Ja vaikka virkojen täyttöperuste oli luterilainen usko, niin kaikki tiesivät, että kyseessä oli vain temppu, jolla tsaari haki suosiota itselleen. Jos varsinaista suomen luterilaista hakijaa ei virkoihin ollut tarjoilla, niin silloin tietenkin riitti pelkkä syntyperäinen suomalaisuus, ja se sitten voitiin järjestää sotapalveluksen kautta.

 Eli kun upseeri lähti suomesta hakemaan syvempää oppia ammattiinsa, niin silloin hänen piti lähteä venäjälle, ja tuolloin hänen lapsensa otettiin huostaan, ja tästä kasvatettiin venäläinen ortodoksi, joka tarkoitti tsaarin palvelijaa. Ja kun puhutaan siitä, miten nuo ylemmät virkamiehet valittiin, niin silloin tärkeää oli se, mitä hän oli opiskellut, joten jos virkakielenä olisi joku muu kuin ruotsi, niin silloin tietenkään ei ruotsinkielinen voisi hakea yliopistoon opiskelemaan. Se olisi taannut sitten sen, että vanhoista virkasuvuista ei sitten olisi enää ollut kelvollisia hakijoita huippuvirkoihin, ja tsaari olisi sitten voinut nimittää oman miehensä suomalaisen tilalle.


vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Thursday, January 5, 2017

Maailman kuuluisin väärennös: Siionin viisaiden pöytäkirjat, joka on oikeuttanut esimerkiksi muutamia diktaattoreita mielettömään kansanmurhaan



Kirjoista kirjoitettaessa pitää muistaa sellainen asia, että mikään kirjoitus ei ole missään nimessä vaaratonta, ja vaikka henkilö kirjoittaisi romaania, niin hänen pitää tietää sellainen asia, että jos tuota romaania myydään historiallisena totuutena, voivat seuraukset olla todella kauheat. Kun puhutaan kirjasta, jonka nimissä on tapettu miljoonia ihmisiä, vaikka kaikki tietävät sen väärennökseksi, niin silloin tietenkin mieleen tulee heti kirja nimeltään “Siionin viisaiden pöytäkirjat”

Se tiedettiin jo Adolf Hitlerin aikaan tsaaripoliisin eli ohranan jäsenten tekemäksi tai ehkä mieluummin teettämäksi väärennökseksi, mutta kuitenkin natsit hyödynsivät sitä propagandassaan, jolla muka oikeutettiin juutalaisten vainoaminen Kolmannessa valtakunnassa. Kyseinen teos on tehtailtu erään ohranan työntekijän toimesta, ja sillä on ollut sellainen tarkoitus, että  ohranan mukaan Tsaari oikeutti tuolla teolla itsensä harjoittamaan sumeilematta tapahtuvaa vähemmistökansojen omaisuuden riistämistä tai ryöstämistä eli pogomeja tai kauniimmin sanottuna “takavarikoita”, joilla hän yritti pitää armeijansa tyytyväisenä.

Tiesikö tsaari tuon kirjan tilaamisesta kuitenkin kiistanalaista, koska hän ei varmaan aivan jokaista ohranan ideoimaa asiaa itse käynyt läpi. Se että tsaaripoliisi teki työnsä eikä vetänyt häntä ikäviin tilanteisiin oli pääasia, ja missään nimessä hän ei varmaan halunnut perheensä tietävän kaikkia mahdollisia asioita tai tekniikoita, joita hänen poliittiset poliisinsa käyttivät ihmisten murtamiseen ei kuitenkaan ollut asia, jota leviteltiin asiaankuulumattomille tahoille, ja toki tsaaritsat olivat hyviä indikaattoreita tämän asian suhteen.

Eli jos tsaaripoliisin menetelmät ja esimerkiksi tsaaria arvostelleiden lehtimiesten kohtalot kuten hevosen selästä putoamiset ja niskojen katkeamiset sekä talojen salaperäiset tulipalot  olisivat päätyneet noiden tyttöjen korviin, niin heidän käytöksensä olisi varmasti  muuttunut pelokkaaksi. Ja tuosta käytöksen muutoksesta tuo kammottava Ohrana sitten päätteli, kuka oli noista asioista puhunut ohi suunsa. Jos henkilöllä ei mitään todisteita olisi ollut, niin hänet lähetettiin suoraan mielisairaalaan sekä leimattiin hysteeriseksi, mutta jos hänellä oli joku todiste, niin silloin tuo onneton kohtasi salaperäisen onnettomuuden, kuten käsitteli asetta varomattomasti, ja surmasi silloin itsensä.

Wikipedian mukaan Tsaari Nikolai II ei kuitenkaan hyödyntänyt teosta kuullessaan sen olevan väärennös, mutta toisaalta saattoi olla niin, että hän näin halusi varjella mainettaan, ehkä siksi että ihmiset alkoivat epäillä tuon kirjan aitoutta. Samoin ei ollut mitenkään sopivaa se, että tsaari olisi jotenkin häiriintynyt muutamasta arvostelijasta, joita oli Pietarissa ammuttu konekivääreillä, kun he olivat osoittaneet mieltään häntä vastaan, ja tietenkin teko olisi voitu laittaa jonkun poliisipäällikön syyksi, joka omapäisellä toiminnallaan oli tuon verilöylyn aiheuttanut. Mutta ongelma oli siinä että mielenosoittajien joukossa oli ortodoksinen pappi, ja se sitten oli katastrofi, koska ortodoksisen kirkon velvollisuus oli puolustaa tsaaria.

Samoin hänen armeijansa oli kohdannut katastrofin Kauko-Idässä taistellessaan Japania vastaan, ja hänellä ei ollut yhtään sotalaivaa jäljellä. Eli tuota miestä oli todella rankasti nöyryytetty, ja ehkä hänellä oli myös perhehuolia. Eli mitä jos hänen perheensä saisi tietää siitä, miten tuo mies hallitsi kansaansa. Lapset eivät silloin vielä olleet valmiita kohtaamaan väkivaltaa, eivätkä myöskään ehkä olisi hyväksyneet noita tekoja, mitä tuon miehen nimissä tehtiinömään kansanmurhaan,. Ja toisaalta jos tuo väärennös olisi vuotanut yleiseen tietoon, niin silloin kirjan propaganda-arvo olisi mennyttä. Se tapa millä juutalaiset pyrkivät maailman herruuteen ei ollut mikään kovin paha, eli kyse oli lähinnä pornografian sekä paheen levittämisestä. Ja tuota juutalaisiin kohdistuvaa pogomia periteltiin sitten tuolla väärennetyllä teoksella, jonka tarkoitus oli osoittaa se, että juutalaiset muka pyrkivät maailman valtiaiksi.

Tämän teoksen historia on muuten käsitelty monissa yhteyksissä melko tarkasti, ja niiden teettäjänä on pidetty ohranan ulkomaanosaston päällikköä Pjotr Ratškovskia, joka halusi ehkä tukea näin keisariaan, mutta jonkun onnettoman sattuman takia kyseinen kirja päätyi sitten yleiseen tietoisuuteen, ja tsaari joutui sitten sanoutumaan tuosta projektista irti. Kuitenkin vaikka tämän teoksen historia on melko yleisesti tiedossa, niin itse aina välillä olen miettinyt sitä, että kuka tai miksi tuon kirjan kirjoittaja on suostunut tekemään tällaisen tekstin? Ehkä tuo ohranan ulkomaanosaston päällikkö Ratškovski oli matkustanut jonkun kirjailijan luokse mahdollisesti Sveitsissä, ja esiintynyt jonain kustantajana, joka tilasi sitten tuon teoksen vaatiman tekstin tuolta kirjoittajalta.

Ja ehkä tuo tilaus tehtiin siten, että kyseinen teos oli alunperin romaani, josta ohranan väärennösosasto  sitten tekaisi loistavan teoksen, joka “luukutettiin” tsaarin käsiin. Eli ensin tuon teoksen julkaisi ortodoksipappi Serge Nilius vuonna 1905, ja tietenkin hän suojasi itsensä kritiikiltä väittämällä saaneensa tuon teoksen vuonna 1901 aatelismarski Suhotinilta. Hankkimalla tuollaisen korkean viranhaltijan nimen papereihin saattoi Nilius sitten vaientaa arvostelijat pelottelemalla heitä valtamarskin vihalla, jos häntä ei olisi uskottu.

Ja ehkä sitten kun ohrana tai joku muu alkoi julkaista tuota kirjaa se päätyi oikean kirjoittajan käsiin. Ehkä hän sitten tunnisti tekstinsä, ja alkoi keskustella noiden tuntemiensa kulttuuri-ihmisten kanssa tästä teoksesta. Ja kuten tiedämme, niin bolshevikkien joukossa oli paljon kulttuurivaikuttajia, ja tuolloin tietenkin alkoi sana kiertää, että joku oli käyttänyt tuota tekstiä väärin.  Tällä kirjoitelmalla haluan vain muistuttaa siitä, että mikä tahansa teos väärissä käsissä on tappavan vaarallista, jos se esitetään väärällä tavalla. Itse uskon että nuo tuon asiakirjan väärentäjät ovat todellisuudessa uskoneet kirjoittavansa romaania, jota sitten on myyty kansalle oikeana sekä historiallisena totuutena.

Jos tuollaisen väärennöksen tekijä on viranomainen, niin silloin sen vaikutus on paljon suurempi kuin jonkun normaalin väärennetyn asiakirjan, koska ihmisillä on oikeus luottaa omiin johtajiinsa sekä valtiota puolustaviin viranomaisiin. Kutenkin joskus tuollainen viranomainen paljastuu pelkäksi despotismia tukevaksi laitokseksi. Itse olen sitä mieltä, että nuo keinot, millä tässä kirjassa turmellaan ihmismieltä eivät ole mitenkään erityisen kovia. Ellei sitten joku tarjoile tsaarille konjakin seassa oopiumia tai anna hänelle injektioruiskulla syfilisbakteereita, jolloin tsaari joutuisi varmasti sellaiseen tilaan, että hän olisi täysin toisten armoilla. Eli tuossa saattaa sitten olla kyseessä ohranan ajatus siitä, kuinka tsaarin vastustajia tultaisiin jatkossa kohtelemaan. Ja toki noista vastustajista piti käyttää nimeä "juutalaiset", koska näin voitiin kansaa yllyttää heitä vastaan, koska tuolloin käytetyn protokollan mukaan tsaari oli jumalan valitsema, ja kaikki häneen suuntautuva kritiikki oli jumalanpilkkaa.

Silloin kyseessä ei enää olisi mikää hyvä pila, vaan vaarallinen tekniikka, jolla saadaan ihminen täysin toimintakyvyttömäksi. Näet kuppa eli syfilis tuhoaa ihmisen aivot, ja samoin oopiumi on äärettömän voimakkaasti addiktoivaa ainetta, joka orjuuttaa käyttäjänsä muutamassa kuukaudessa. Kiinassa oopiumisota alkoi siitä, kun ihmiset polttivat oopiumia, ja myivät kaiken omaisuutensa saadakseen tuota ainetta, ja kun oopiumi sattui olemaan länsimaisten kauppiaiden päätuote, mitä he veivät kiinaan, niin tuloksena oli sota, kun kiinan viranomaiset sitten yrittivät puuttua tuohon kauppaan, joka teki ihmisistä orjia.

Eli nuo oopiumi-kauppiaat tekivät sitä, että he sekoittivat oopiumia tupakkaan sekä teehen, jotta nämä henkilöt saisivat kiinalaiset käymään omissa teehuoneissaan, ja tuosta sitten seurasi se, että nämä oopiumin käyttäjät vain istuivat poltellen tuota ainetta, ja samalla he antoivat vaatteet päältään eivätkä he enää syöneet. Ja sato jäi pelloille, jotta nuo henkilöt saisivat polttaa tuota ainetta, joka aiheuttaa uneliaan sekä hyvän olon. Tuo toiminta sitten johti nälänhätään, ja kun keisarilliset virkamiehet yrittivät tuohon asiaan puuttua, niin silloin eurooppalaiset syyttivät heitä tavaroidensa hajottamisesta. Se johti taas Kiinaan kohdennettuihin sotilastoimiin, ja tuon valtion päätymiseen Eurooppalaisten komentoon.


Wikipedian asiaa käsittelevä sivu: https://fi.wikipedia.org/wiki/Siionin_viisaiden_p%C3%B6yt%C3%A4kirjat

kirjabloggaus.blogspot.fi






Sunday, October 9, 2016

Vanha kellari espoon rannikolla on jäänne eräästä linnoituksesta, joka tehtiin suojelemaan vierasta valtaa maassamme

Kuva I

Kuvassa yksi (Kuva I) on eräs kellari Espoossa, ja kuten katosta näkyy, niin se ei varmaan ole ollut mikään perunakellari, Näet en usko että kukaan tavallinen maaseudun asukas olisi sen kattoa ruvennut tekemään betonista, joka on melko kallis rakennusmateriaali. Kun tuota syvennystä tarkastellaan lähemmin, niin se ei mikään kovin syvä ilmeisesti ollut, ja koska  rannikolla ei tässä kohdin ole tykkiasemien jäänteitä, niin siinä on ehkä sälytetty enemmänkin jalkaväen aseiden patruunoita tai lääkintäupseerin morfiinia, joka pitää nykyään sisällään kemikaaleja, jotka saavat veren hyytymään, ja joiden koostumus oli ennen salainen. Tuo kemikaali valmistettiin ennen erään käärmeen myrkystä, ja sen tarkoitus oli toimia "veren pysäyttäjänä", jos henkilö oli haavoittunut.

Eli mitään kovin tärkeää käyttöä ei tuollaisella perunakellarilla oikeastaan ollut, eikä se olisi mitenkään kiinnostava ilman tuota ylenpalttisesti vahvistettua kattoa. Kyseisen komeron valmistajasta ei ole tietoa, eli sen ovat voineet tehdä suomalaiset, saksalaiset tai venäläiset, ja uskoisin itse että se on varattu lähinnä lääkkeille, koska tuolloin "vanhaan hyvään aikaan" esimerkiksi morfiinia käytettiin paljon asevoimien henkilökunnan lääkitsemiseen, ja se oli tuolloin viime vuosisadan alkupuolella laillista, Jos tätä komeroa on käytetty Toisen Maailmansodan aikaan johonkin toimintaan, niin siellä on voinut olla myös sotilaallinen radioasema, koska tuo väline vaati tietenkin suojaa.¨

Kun puhutaan tästä eteläisen rannikon vanhasta rakennuskannasta, niin Ensimmäisen Maailmansodan syttyessä Venäjä alkoi valmistella Helsingin puolustusta rakentamalla suuriruhtinaskunnan pääkaupungin ympärille linnoitusketjun, tai pikemminkin kolme kehälinnoitusta, joiden avulla se olisi suojannut tärkeää laivastotukikohtaa myös muualta Suomesta tulevilta hyökkäyksiltä, eli yksi Tsaarin laivaston ongelmista oli se, että jos saksa hyökkäisi suuriruhtinaskunnan alueelle esimerkiksi nousemalla maihin Porin tai Vaasan kohdalta, tai se onnistuisi kehittämään kapinan tälle alueelle, niin silloin Helsinkiin sijoitetut sotalaivat ja muut varusteet olisivat voineet olla vaarassa. Eli venäläisten strategien mielestä tätä pääkaupunkia olisi voitu sitten huoltaa meritse, ja samalla tämän kautta olisi voitu tehdä vastahyökkäys, eli aloittaa kahden rintaman sota maamme alueella olevia pesäkkeitä vastaan.

Tuo linnoitus on sijainnut siis nykyisten kehäteiden (Kehät I-III) kohdalla, ja siitä on jäljellä vain yksittäisiä bunkkereita sekä varastoja. Kun tätä varastokomeroa käytettiin, niin se on saattanut olla naamioitu lyömällä lautoja betonikaton eteen, jotta sen rakenne ei olisi paljastunut. Tuollaisia "perunakellareita" käytettiin myös myrkkykaasu fosgeenin tuotantoon, eli heinää tuotiin niissä oleviin tiivistettyihin  säiliöihin, ja sitten mätänemisreaktion seurauksena syntyvä myrkky kerättiin talteen putkia pitkin, ja tuo aine oli hitaan vaikutuksensa takia erittäin tehokasta nimen omaan kapinoiden kukistamisessa.

Eli tuo fosgeeni-isku voitiin naamioida savupommien käytöksi, ja sitten nuo uhrit saattoivat kävellä pois näennäisen vahingoittumattomina, mutta 72h myöhemmin he sitten olisivat kuolleet. Fosgeenin tuotantoyksiköt eivät mitään kovin suuria olleet, koska tuo kemikaali oli erittäin vaarallista, ja sitä piti olla välittömästi saatavilla. Kemiallisia aseita käytettiin ennen myös omien joukkojen hallitsemiseen, ja niiden teho perustui siihen, että jos tukikohdassa alkoi kapina, niin silloin täytyi "ohranan miehen" vain käydä avaamassa hana, jolloin koko varuskunta voitiin surmata. Eli tämän takia massatuhoaseet ovat niin tehokkaita, niillä saattoi yksi henkilö hallita kokonaista armeijaa, ja siksi niitä hankittiin monen armeijan varastoihin, ja Toisen Maailmansodan jälkeen valtavia määriä noita kemikaaleja laskettiin Itämeren pohjalle, jossa ne ovat valtava ympäristöriski.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Thursday, July 14, 2016

Paratiisin käärme: Grigori Rasputin Tsaarin hovin paha henki

Grigori Rasputin
n.1869-1916
Kuva I

Kun puhutaan maailman erikoisimmista ihmisistä, niin silloin tulee kaikille varmasti mieleen Grigori Jefimovits Rasputin (1869-1916), joka oli venäläinen munkki, verenseisauttaja, ihmeparantaja sekä tsaarittaren eli keisarinna Aleksandran  rakastaja. Noissa vuosiluvuissa saattaa olla hiukan heittoa, koska Rasputinin syntymävuotta ei tiedetä aivan tarkasti. Tuosta henkilöstä oli kerrottu tarina, että hän pystyisi parantamaan tsaarin pojan Aleksein hemofilian eräänlaisella hypnoosikäsittelyllä, mutta itse kyllä uskon että hän käytti jotain verta hyydyttävää myrkkyä, jota hän sitten pisti kruununprinssiin, saaden tämän verenvuotokohtauksen loppumaan.

 Eli kyseessä saattaa olla jonkun käärmeen myrkky, mikä sitten sai aikaan sen, että veri hyytyi, kun sitä pistettiin potilaaseen. Toisin sanoen joku asia sitten kyllä vakuutti tsaarittaren siitä, että hänen kannatti pyytää kyseisen, hiukan erikoislaatuisen sekä epäsiistin miehen palveluksia. Eli kuten kuvista näette, niin mikään turhan siisti mies ei tuo  veli Grigori Jefrimovits ollut, ja toki hänen piti antaa osaamisestaan työnäyte, ennen kuin kyseinen mies sitten päästettiin antamaan tulevalle venäjän hallitsijalle injektioita, Kun puhutaan hypnoosista sekä suggestiosta, niin Rasputin saattoi antaa ihmisille esimerkiksi akupunktioita, sekä harjoittaa parannettaviensa kanssa hypnoosia sekä suggestiota lievittääkseen esimerkiksi touretten syndroomaan kuuluvia hillittömiä oireita. Se että oliko Rasputinin toiminta sellaista, että sitä voidaan pitää lääketieteenä on kuitenkin arvailujen varassa.
Rasputin ei mikään turhan
huoliteltu mies ollut
Kuva II

Kuitenkin uskon että hän ainakin jotenkin yritti sitten saada noita verenpurkaumia paranemaan, mutta oliko hänen toimintansa kuitenkaan sellaista, että sitä voidaan pitää lääketieteenä, ollaan montaa eri mieltä. Kuitenkin jos hän käytti jonkun käärmeen myrkyn kaltaisia kemikaaleja parantaakseen nuoren prinssin, niin häntä ei voida silloin pitää varsinaisena luontaislääkärinä, vaan henkilönä joka teki hengenvaarallisia kokeita ihmisille, joita kohtaan hänellä oli hyvä tahto. Itse kyllä suhtautuisin hiukan epäillen tällaisen henkilön lääketieteellisiin palveluksiin, mutta saattaa olla niin, että hänen erilainen olemuksensa viehätti keisarinnaa, joka alkoi sitten suhteeseen tuon munkin kanssa.

Tässä sitten kerron sen, että suggestio- sekä hypnoterapiaa antavien henkilöiden tulee olla oikeasti koulutettuja tehtäviinsä. Vaikka aina sanotaan niin, että hypnoosi ei ole vaarallista, niin silti sanon niin, että jos henkilöllä on alitajuinen tarve surmata ihmisiä, niin silloin voi tilanne karata todella pahasti käsistä. Joten olen joskus miettinyt sitäkin mahdollisuutta, että kyseinen henkilö saattoi olla joku koulutettu psykiatri tai psykokirurgi, joka sitten ujutettiin tsaarin hoviin, ja jos hän olisi sitten tehnyt silmäkuoppa- eli piikkilobotomian tsaarille tai hänen kenraaleilleen, niin silloin armeija olisi ollut toimintakyvytön sodan syttyessä

Eli jos henkilölle tehdään hypnoosikäsittely, niin silloin pitää muistaa se, että mikäli tuossa toiminnassa käytetään kemikaaleja, niin silloin tuon terapian antajan pitää olla ammattilainen, joka osaa toimia oikein siinä tilanteessa, missä kohdehenkilö alkaa osoittaa merkkejä esimerkiksi sosiopatiasta. Kaikki me olemme kuulleet tarinoita siitä, kuinka hypnotisoija on käskenyt toisen henkilön ottaa esimerkiksi vaatteet pois tuolla estradilla, ja tämä on sitten totellut.

Tämän takia hypnoosilla ei saa ruveta leikkimään, koska se antaa joillekin ihmisille yllykettä toimintaan, mitä he eivät muuten tekisi. Kun puhutaan Rasputinin vaikutuksesta tsaarittareen, niin hän on saattanut  käyttää jotain huumeita tehostaakseen viehätysvoimaansa. Mikäli puhutaan siitä, että Rasputin on ollut koko venäjän naisten suuri suosikki, niin saattaa olla niin, että hän antoi hedelmöityshoitoja noille naisille, eli sijoitti katetrin avulla näiden naisten aviomiesten sukusoluja heidän kohtuunsa.Eli en usko että hän muuten niin kamalan suosittu naisten keskuudessa oli, kun mitä yleensä kuvitellaan.

elainasiaa.blogspot.fi


What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....