Showing posts with label mannerheim. Show all posts
Showing posts with label mannerheim. Show all posts

Monday, June 5, 2017

Johtiko joku Walleniusta harhaan, kun hän lähti kapinaan yhdessä Vihtori Kosolan kanssa keväällä 1932?

Panssareita Helsingin kaduilla Mäntsälän
kapinan aikaan 6.3.1932


Kun kenraali Wallenius lähti Mäntsälässä 1932 Vihtori Kosolan mukaan muuttamaan Suomea sotilas- tai vähintään oikeiston edustajien johtamaksi diktatuuriksi, niin olihan hänen ollut pakko tietää, että tuo teko merkitsisi loppua hänen uralleen maamme puolustusvoimissa, joten miten oli mahdollista, että tuo mies sitten meni tekemään sellaista, että hän ryhtyi kapinoimaan laillista esivaltaa vastaan. Joten oletteko koskaan ajatelleet, että kenraali Wallenius saattoi olla olosuhteiden uhri, joka kuvitteli jostain syystä saaneensa presidentti Svinhufvudilta luvan tehdä tuo kapina, mikä olisi siirtänyt lisää valtaa maamme oikeisto sekä suojeluskuntien käsiin? Tuolloin Mäntsälän kapinan aikaan maamme asevoimat toivat panssareita kaduille, ja niitä oltiin valmiit käyttämään kapinan kukistamiseen, jos vain käsky kävisi.

Oliko joku noista Mäntsälän kapinaan osallistuneista miehistä sitten väittänyt, että Kosola sekä muu tuohon kapinaan osallistuneet suojeluskuntain henkilöstö olivat saaneet siunauksen tuolle perustuslain vastaiseen toimintaan. Tämä sitten johti siihen, että Wallenius joka toimi Talvisodan alussa Lapin armeijakunnan komentajana siirrettiin Viipurinlahden toimintaryhmään, mutta 3. Maaliskuuta hänen tilalleen nimitettiin Kenraaliluutnantti Lennart Oesch.

Koko tarinan voitte lukea Walleniuksen WikiPedia-sivulta, ja Walleniuksen omapäisyys oli varmaan osasyynä hänen erottamiseen, vaikka tietenkin myös tuon miehen lehdistön käsittelytaito sekä tämän kautta saama huomio saattoi Mannerheimin varjoonsa. Ja tietenkin tuollainen asetelma, missä esimies oli alaisensa peitossa saattoi puolustusvoimat sellaiseen tilanteeseen, että heidän oli erotettava Wallenius. Vaikka toki tuo erotus johtui myös siitä, että Wallenius ei noudattanut esimiestensä käskyjä. Mutta itse olen tässä lähteenä käyttänyt lähinnä tuota Wiki-sivua sekä siinä olevia linkkejä, ja siksi tietoni tuosta tapauksesta perustuvat julkiseen lähteeseen.

Mikäli noista valtasuhteista sitten puhutaan vakavasti, niin varmasti Mannerheim koki alaisensa saaman huomion todella kiusallisena. Mutta kun tuo kenraalimajuri lähti sitten avoimesti kapinoimaan, niin oliko joku sanonut hänelle, että Mannerheim olisi sivuutettavissa, ja oliko Walleniukselle sitten luvattu ehkä puolustusvoimien komentajan paikkaa. Mutta tuolloin Mannerheim oli niin voimakas hahmo, että häntä ei kukaan oikeasti uskaltanut haastaa, joten joutuiko Wallenius vain pilan kohteeksi, jossa joku sitten uskotteli hänellä olevan presidentin tuen takanaan.


Wallenius hankki myöhemmin lääkärintodistuksen päästäkseen jatkosodassa rintamalle, ja tuon lääkärintodistuksen ansiosta tuo mies poistettiin upseeriluettelosta, eli hän sotilasarvonsa ja sitten jatkosodan aikaan sekä sen jälkeen hän asui tukkikämpässä kirjoitellen kirjoja. Kun puhutaan tuosta Walleniuksen tapauksesta, niin hän toki oli saanut Mäntsälän kapinasta 9 kuukautta vankeutta, joka oli muutettu vapausrangaistukseksi mikä tarkoittaa ehdollista vankeutta, mutta kuten tiedämme niin, kenelläkään kenraalilla ei saa olla rikosrekisteriä. Se että Walleniuksella oli huonot välit Mannerheimiin varmasti olivat silloin vuonna 1932 kaikkien tiedossa, eli ei ollut salaisuus että Mannerheim ei tuosta kenraalimajurista pitänyt.  

Kuitenkin Wallenius sitten osallistui tuohon fiaskoon päättyneeseen mäntsälän kapinaan sen sotilaallisena keulahahmona, ja kuten tiedämme, niin tuollainen teko varmasti sitten sai aikaan sen, että tuon miehen ura kenraalina oli päättyvä. Itse olen aina ajatellut kenraalien olevan asevoimien “parhaita poikia”, jotka varmasti osaavat tehdä päätöksiä vaikeissa paikoissa säilyttäen samalla harkintakykynsä. Kuitenkin tuollainen tapaus, missä kenraalikuntaan kuuluva upseeri lähtee tieten tahtoen kaatamaan laillista esivaltaa varmasti ei ole mitenkään kovin yleistä edes maailmanlaajuisesti ajatellen.

Kun tuo mies sitten lähti tekemään sitä, mistä hän sitten nousi kuuluisuuteen, niin silloin hänen piti tietää, että jos tuo kapina epäonnistuisi, niin hänet olisi voitu tuomita todella kovaan vankeustuomioon. Toki ennen Mäntsälän tapausta tuo Wallenius oli toiminut “hiukan” sopimattomasti lähtiessään muutamien Lapuan liikkeen miesten kanssa “kyyditsemään” Presidentti Ståhlbergia ja tämän vaimoa kohti itärajaa, ja silloin tietenkin kaikille oli selvää, että maassamme aiottiin puuttua poliittiseen elämään aseellisiin voimiin tukeutuen. Tuolloin oikeisto lobbasi kovalla kädellä “kommunisti-lakeja”, joiden tarkoitus oli tukahduttaa vasemmiston toiminta maassamme.

Ståhlbergin kyydityksen tarkoitus oli osoittaa, että oikeistoa ei sitten saanut vastustaa. Kun tuota Joensuuhun päätynyttä kyyditystä jälkeenpäin ajatellaan, niin saattaa olla niin, että noilla kyydin järjestäjillä oli sitten todella pahoja aikomuksia, ja uskon että noiden kyyditettävien eli entisen presidentin sekä hänen vaimonsa mielessä oli pelko siitä, että he päättäisivät päivänsä pistoolin luoti päässään. Tuo tapaus sitten aiheutti vastalause-myrskyn, ja vaikka kommunistilait astuivat voimaan, niin ne olivat kuitenkin melko säyseitä verrattuna siihen, mitä niiden piti olla.

Tällaiset lait kuitenkin ovat todella vaarallisia, koska kuka tahansa voidaan niiden takia pidättää, ja mikä tahansa poliittinen liike katsoa kommunistiseksi, jos se vastustaa työnantajien kantaa esimerkiksi palkkaamista koskeviin asioihin. Eli kun noista kommunisti-laeista puhutaan, niin silloin tarkoitetaan lakeja, joiden ansiosta voidaan esimerkiksi jokainen lakkolainen erottaa sekä pidättää, koska lakko tietenkin vaikeuttaa työnantajien asemaa. Samoin nuo lait tai tuolloin vallalla ollut lain tulkinta sekä kansallinen käytäntö pitivät sisällään sellaisia osia, joiden ansiosta voitiin sanoa, että Valpo eli Valtiollinen poliisi muuttui oikeastaan työnantajien vartiointi-yhtiöksi.

Silloin oli tapana, että työnantajien edustajat saivat vilkaista Valpon tai EK:n eli Etsivän keskuspoliisin arkistoja, joissa sitten oli merkintöjä ihmisten “sosialistisista mielipiteistä”. Tuo merkintä aiheutti sen, että henkilön työnsaantimahdollisuudet vähenivät huomattavasti, ja samoin Valpo painosti ihmisiä ilmiantamaan esimerkiksi naapureitaan vetoamalla siihen, että se nimeää henkilön kommunistiksi. Ja tietenkin tuolloin oli sellainen tapa, että kun Valpo tuli kyselemään ihmisiltä heidän salaisista agiotintikanavistaan, niin silloin tietenkin vieressä seisoi yhtiön työnjohtaja, joka sitten kertoi, että “jos ei punikkeja löydy”, niin sitten henkilö “pääsi itse tuolle listalle”, mikä tarkoitti, että töitä oli turha lähteä hakemaan. Tuolloin tuo “punikkilista” oli tietenkin kaikkien suuryritysten johdon käytössä, ja työnantajien eli vuorineuvosten piireissä sitten kierrätettiin noita nimiä, ja ajan henki oli sellainen, että jos joku yhtiö sitten palkkasi “punikkeja”, niin sen kanssa ei tehty mitään liiketoimintaa. Ja tietenkin noita “kommunisteja” savustettiin pois työpaikoilta esimerkiksi epäämällä heiltä työkaluja tai työnjohdon taholta tehtiin selväksi sellainen asia, että jos joku on tuollaisen “punikin”  kanssa tekemisissä, niin hän sai sitten siirtyä vessoja pesemään, mikä tarkoitti seuraavaksi potkuja. Joten tällaisista asioista oli silloin vuonna 1932 kysymys, kun nuo suojeluskuntalaiset lähtivät kaatamaan hallitusta saadakseen lisää oikeistolaisia näkemyksiään julki.

Tuolloin tietenkin hyvässä muistissa olivat sisällissodan tapahtumat, ja tietenkin silloin jo puhuttiin siitä, kuinka joidenkin “rintamamiesten” ansiot rajoittuvat aseettomien torpparien tai kenen hyvänsä muun ampumiseen. Eli tietenkin sisällissota oli asia, mikä sai ihmisissä sitten esiin raadollisuuden sekä ihmismielen synkimmät puolet. Ja tietenkin esimerkiksi omia velkojia oli tuolloin helppoa käydä ampumassa.

Tuota tehtiin muuten ilmeisesti molemmilla puolilla rintamaa, ja saattoi olla niin, että esimerkiksi myös valkoiset tekivät sitä, että ampuivat lähes ketä vastaan sattui tulemaan, ja jos kivääreitä ei sitten löytynyt, niin noiden ruumiiden viereen vain laitettiin kiväärit, jotta nuo murhat näyttäisivät oikeutetulta tappamiselta. Todellisuudessa noiden ampumisten motiivina on ollut vain ryöstömurha, missä kartanon tai minkä muun rakennuksen tahansa irtaimisto sitten siirtyi noiden miesten haltuun, ja tuo rikos  sitten peitettiin olemattomalla teloitukseksi kutsutulla murhalla. .

Tietenkin myös punaiset saattoivat vain vaihtaa nauhat hihassaan, sekä vyöryttää omia tekemisiään muiden niskoille. Ja kun puhutaan noista “valkoisten tuomioistuimista”, niin niiden niskoille on varmasti laitettu aivan syystä tiettyjä epäoikeudenmukaisuuksia sekä mielivaltaisia tuomioita, mutta kuitenkin on saattanut tapahtua niin, että kirjurit ovat kirjoittaneet kuolemanrangaistuksia noille listoille, vaikka tuomio olisi ollut muuta.


Samoin vartijoille on saatettu kertoa muunnettua totuutta tuomion laadusta, ja sitten kun henkilöt ovat lähteneet pois, niin heidät on surmattu “pako-yrityksen” yhteydessä. Ja tietenkin osalla noista vartijoista varmasti oli paljon salattavaa. Eli he eivät olleet koskaan ampuneet aseellista miestä, vaan heidän kaikki ampumisensa ovat olleet “teloituksia”, joita voidaan toki kutsua aiheesta murhan nimellä.

www.kosolajawallenius.webnode.fi

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Monday, December 5, 2016

Koko Suomen puolustus olisi vaarantunut, jos NKVD olisi tehnyt Mannerheimille lobotomian värttinällä


Ilkka Remeksen kirjoittama Pedon syleily on riipaisevan todentuntuinen tarina venäläisestä vakoojasta, joka yritti murhata Carl Gustav Emil Mannerheimin. Tuo romaanin perustuu löyhästi Kerttu Nuortevan tapaukseen, jossa venäläinen vakooja sekä desantti yritti pistää marsalkka Mannerheimin kuoliaaksi myrkytetyllä värttinällä, kun hän olisi parturiksi naamioituneena leikannut marsalkan hiuksia. Tuossa iskussa piti aluksi käyttää veitseksi hiottua värttinää eli virkkauspuikkoa, jonka avulla Nuorteva olisi viiltänyt Mannerheimin kurkun auki, mutta tuosta ajatuksesta ei olisi tullut yhtään mitään, koska Nuorteva ei olisi mitenkään voinut edes kuvitella pääsevänsä marsalkan läheisyyteen ilman valvontaa.

Toinen vaihtoehto oli sellainen, että Mannerheimin kylpyveteen tai saippuaan olisi lisätty esimerkiksi kobran myrkkyä, joka olisi varmasti aiheuttanut ihon tuhoutumisen hyvin laajalta alueelta. Vaikka kobraa ei meidän rajamme läheisyydessä koskaan tavata, niin NKVD:llä oli mahdollisuus hankkia suuria määriä tuota kammottavaa myrkkyä yksinkertaisesti pyytämällä sitä intialaisilta kommunisteilta. Nuo miehet olisivat voineet lypsää suuria määriä tuota myrkkyä intiassa elävistä kobrista, ja sitten sekoittaa sitä esimerkiksi juuri Mannerheimin kylpyveteen.

Mutta kolmas suunnitelma oli äärimmäisen vaarallinen, koska siitä ei juurikaan jää päällepäin jälkiä. Samoin ihminen kyllä kävelee tuossa kolmannessa suunnitelmassa aivan normaalisti, mutta hän ei koskaan pystyisi mihinkään oma-aloitteiseen toimintaan. Eli ideana saattoi olla sellainen asia, että Nuorteva olisi jotenkin soluttautunut Mannerheimin makuuhuoneeseen, ja ehkä sitten piileskellyt joidenkin verhojen takana tai kaapissa, jonka jälkeen hän olisi sitten yllättänyt marsalkan kloroformitupon kanssa. Ja sitten hän tai joku muu alan asiantuntija olisi tehnyt tuolle miehelle silmäkuoppa-lobotomian sukkapuikon avulla. Tuollainen teko voi jäädä huomaamatta, ja muistaakseni CIA ajatteli tehdä tämän saman toimenpiteen sekä Fidel Castrolle sekä Ho Tshi Minhille.

Noissa tapauksissa tuo teko olisi kuulunut ARTICHOKE tai PHOENIX-ohjelmien toimintapiiriin, ja ne olisi pantu toimeen siten, että erikoiskoulutettu laskuvarjojääkäri olisi hypännyt laskuvarjolla noiden miesten päämajojen katoille tai niiden lähistölle, ja sitten hän olisi tunkeutunut noiden johtajien makuuhuoneisiin, ja sitten vain työntänyt sukkapuikon heidän silmäkuoppiinsa. Tarinan mukaan CIA kehitteli tuota tehtävää varten sarjatulta ampuvan nuolikiväärin, jota olisi voitu käyttää vartijoiden tainnuttamiseen. Tämä oli hyvin tärkeä ajatus, koska jos vartijat olisivat kuolleet, niin silloin joku olisi voinut huomata jotain outoa tapahtuneen. Mutta koska vartijat olisivat vain tainnutettuja, niin silloin kukaan ei olisi huomannut mitään outoa, ja samoin nuo henkivartijat eivät olisi itsekään huomanneet muuta kuin nukkuneensa vartiossa.

Tuon aseen piti olla sellainen, että siitä ei jää hylsyjä jälkeen, eikä myöskään ruudin hajua saanut jäädä ilmaan. Tuolloin CIA kehitteli sarjatulta ampuvan ilmakiväärin, jolla olisi ammuttu uhreihin erityisiä luoteja, jotka olisivat sitten sulaneet kohteen elimistössä. Nuo luodit olisi tehty samasta aineesta kuin peräpuikot, ja tuohon sideaineeseen olisi sitten liitetty tainnuttava elementti, kuten skopolamiini.Tai sitten tietenkin olisi voitu käyttää skopolamiinisumutetta. Kun puhutaan noista luodeista, niin ne oli tarkoitettu vain siihen tilanteeseen, että kohteella olisi kaasunaamari käytössään. Ja samoin oli tarkoitus käyttää myös erityisiä tainnutuskranaatteja, joiden säiliöön olisi lisätty korkeapaineista tainnutetta.


Operaatio ei kuitenkaan koskaan toteutunut, vaikka noita suunnitelmia tehtiin todella paljon, ja syynä oli tällä kertaa tekniikan monimutkaisuus. Jos tuollainen operaatio saataisiin joskus toteutettua, niin sillä sitten voidaan saattaa koko asevoimien johto toimintakyvyttömäksi hyvin helposti, jos sen ylimpiin komentajiin suunnataan tuollainen isku. Kyseessä ei muuten ole mikään PHOENIX-operaation johdon oma ajatus, vaan 1940-luvulla tuollaista iskua suunniteltiin mm.. Winston Churchillia, Josif Stalinia sekä Adolf Hitleriä vastaan, ja myöhemmin tuollaisen toiminnan avulla on ajateltu vaikuttaa ilmeisesti myös kansainväliseen liiketoimintaan, eli joku kokaiinikartelli tai mafia oli muistaakseni joskus suunnitellut sellaista, että se palkkaisi jonkun lääkärin tekemään lobotomian jollekin kansainvälisen yrityksen johtajalle, ja sitten ryhtyisi yhtiön avulla pesemään rahaa. Eli melko innovatiivista joukkoa nuo tämän päivän gangsterit ovatkin.


espoonmetsa.blogspot.fi

Friday, September 23, 2016

Mannerheim sekä natsien osallistuminen talvisotaan.

Carl Gustav Emil Mannerheim
(1867-1951)

Mannerheim ei halunnut natseja Suomeen edes talvisodan päivinä, koska pelkäsi heidän propagandaansa, jolla nuo miehet olisivat voineet syventää suomalaisen yhteiskunnan sisäistä eripuraa, kun he olisivat levittäneet ajatuksiaan maamme väestön keskuudessa. Natsien propaganda oli erittäin tehokasta, sekä se perustui kansallisten vähemmistöjen "erioikeuksien" paisutteluun, ja samalla tuo propaganda vetosi nimen omaan kouluttamattomiin henkilöihin, joilla oli huono itsetunto. Mannerheimille natsit olivat muutenkin kiusallisia kumppaneita, vaikka Suomi tarvitsi Saksan sotakoneita, niin tuolle aatteelle ei maastamme tuolloin löytynyt kovin paljoa kannattajia.

Tai ainakaan Mannerheim ja monet muut asevoimiemme sekä teollisuutemme vaikuttajista eivät tuota Hitleriläisyyttä nähneet kovin hyvänä asiana. Syynä saattoi olla sellainen asia, että natsipropaganda kohdistui lähes aina vähemmistöihin, joilla oli huomattavaa omaisuutta. Ja Mannerheim oli erittäin varakas ruotsinkieliseen sukuun kuulunut mies, joten hän käsitti ehkä että nuo ruskeapaitaiset kansankiihottajat olisivat itseasiassa käyttäneet hänen kaltaisiaan ihmisiä aseenaan, kun he olisivat luoneet eripuraa suomalaisten pariin. Ja tuota eripuraa olisi Hitler voinut hyödyntää, jos hän olisi halunnut valloittaa Suomen, ja käyttää aluettamme esimerkiksi operaatio Barbarossan tukikohtana, kun hän olisi sitten hyökännyt Neuvostoliittoon saadakseen sen luonnonvarat kuten öljylähteet sekä metallikaivokset käyttöönsä.

Eli natsien jylisevä musiikki sekä mahtipontiset paraatit ja yhtenäinen uniformu loivat noille henkilöille vahvan yhteenkuuluvuuden tunteen, missä he saivat tuntea olevansa osa "suurta suunnitelmaa". Suomeen kohdistuva natsipropagada voisi kuulua, että "miksi enemmistön pitää opetella vähemmistön kieltä", mikä kuitenkaan ei ollut Suomessa mikään suuri onnistuminen. Näet maamme suurin vähemmistö sattui olemaan ruotsinkieliset ihmiset, ja Mannerheim oli itsekin ruotsinkielinen.

Ja myöskään suomenruotsalaisiin kohdentuva propaganda ei varmasti ollut myöskään ruotsin valtiolle mieleinen asia, ja monilla natsijohtajilla oli hiukan salattavaa omissa suhteissaan ruotsalaisiin liikemiehiin, eli monet natsit olivat avanneet pankkitilejä ruotsalaisiin pankkeihin, jonne he sitten olivat ohjanneet juutalaisilta takavarikoitua omaisuutta. Samoin saksalaiset natsipuolueen virkailijat pitivät joskus palavereja Ruotsissa, jotta GESTAPO ei heitä pystyisi valvomaan. Ja tunnetuin noista kokouksista lienee se, missä liikemies Hjalmar Schacht ja joukko liikemiehiä sekä Adolf Hitler keskustelivat natsipuolueen ja liike-elämän suhteista Hitlerin valtaannousun jälkeen.

Mutta kuitenkin muitakin tapaamisia järjestettiin ruotsalaisten sekä saksalaisten liikemiesten sekä talousministeriön tai RSHA:n Amt. II. eli Turvallisuuspalvelun talous-ja finanssiosaston edustajien kesken, ja joissakin tapaamisissa oli ehkä mainittu juutalaisten tuhoamisesta, ja jos tuo suunnitelma olisi vuotanut asiaankuulumattomille tahoille, olisi tuo vuotaja joutunut varmasti surmatuksi. Se että oliko tuollaista mainintaa tehty, on kuitenkin vain arvailujen varassa. Mutta kuitenkin esimerkiksi joukko korkeita natsivirkailijoita oli siirtänyt juutalaisten omaisuutta omille pankkitileilleen, ja se olisi varmasti aiheuttanut ongelmia GESTAPO:n kanssa. Se että noita kokouksia pidettiin ruotsissa oli varmasti herättänyt ruotsin valtion huomiota, ja osassa noista tapaamisista olisi ehkä voinut olla suomalaisia sijoittajia mukana.

Se että Hitler oli määrännyt kaiken juutalaisen omaisuuden takavarikkoon varmasti kiinnosti monia, ja kun puhutaan ruotsalaisten suhteesta NSDAP:hen, niin ainakin jotkut ruotsalaiset liikemiehet kanavoivat tuolle puolueelle rahallista tukea sen "taistelun aikana", ja tuo tuki saattoi merkitä esimerkiksi tuntuvia helpotuksia materiaalikustannuksiin. Eli oikeutta valmistaa ruotsalaisia tuotteita keskitysleireillä, mutta käyttikö ruotsalainen teollisuus tuota mahdollista oikeutta hyödyntää saksalaista vankityövoimaa on kuitenkin jäänyt selvittämättä. Kuitenkin se että Suomi olisi kääntynyt kansallissosialistiseksi valtioksi ei varmaan olisi liike-elämän sekä armeijan ja kulttuurielämän johtoa miellyttänyt, ja esimerkiksi Gummerus ei ehkä aivan varmasti olisi ollut natsien ystävä, jos he olisivat alkaneet uhkailla suomenruotsalaisia väkivallalla. Ja muutenkin Suomessa natsiaate koettiin hieman vieraana asiana.

charelesfort.blogspot.fi

Wednesday, September 14, 2016

Vakoilussa on aina käytetty mielikuvitusta, joten oliko Kerttu Nuortevan tarkoitus tehdä Mannerheimille lobotomia sekä mietelmiä vaarallisista stereotypioista

Kuvituskuvaa

Suomen historian kuuluisin naisdesantti on Kerttu Nuorteva, joka pudotettiin laskuvarjolla Vihtiin, ja sitten hän päätyi Hella Wuolijoen asuntoon, sekä pidätettynä VALPO:n eli Valtiollisen Poliisin selliin. Tuossa tapauksessa on siitä mukava yksityiskohta, että Nuorteva kertoi että hän aikoi pistää Mannerheimin kuoliaaksi sukkapuikolla, kun tämä tulisi leikkaamaan hiuksiaan Nuortevan parturituoliin. Tuota tapausta pidetään osoituksena neuvostotiedustelun pätemättömyydestä sekä vakoilijoiden epäkäytännöllisyydestä, mutta uskoisin että Nuortevan operaation ideoijat eli Juri Andropov sekä muut NKVD:n esikunnan miehet varmasti tiesivät, mitä he olivat tekemässä. Ideana oli ilmeisesti se että Nuorteva jäisi heti kiinni, kun hänet pudotetaan Suomeen, koska NKVD halusi peittää operaation, josta eräiden kertomusten mukaan olisi käytetty nimeä "Yönoita", ja siinä Hitlerin itäisten armeijoiden esikuntaan olisi solutettu vakooja, jonka sitten piti tehdä sukkapuikolla lobotomia jollekin kenraalille tai jopa itselleen Hitlerille.

Tuo ajatus perustuu siihen malliin, että jos saksan asevoimat sekä natsipuolue olisivat tienneet Hitlerin tai tuon toisen kohteen, olleen kuollut, niin hänet olisi voitu korvata toisella miehellä. Kuitenkin uskotaan että operaatio "Yönoidan" tarkoitus oli tehdä joku saksan ensiarvoisen tärkeistä johtajista vaarattomaksi ilman että kukaan ulkoapäin havaitsisi hänessä mitään muutosta. Se onko "Yönoita" edes oikea operaatio, vai joku satusetien keksimistä valheista, joilla yritetään pelotella valtioiden johtajia ei ole tiedossa. Tuollainen operaatio olisi melko helppo teknisesti toteuttaa, eli esimerkiksi sotasaaliiksi saadulla JU-88 yöhävittäjällä tai muulla koneella olisi lennetty Berliinin tai halutun esikunnan päälle, ja pudotettu laskuvarjoa käyttävä agentti tuon alueen lähelle.

Sen jälkeen hän olisi soluttautunut väärien asiakirjojen avulla tuohon esikuntaan, ja hankkiutunut kohdehenkilön lähipiiriin tai läheisyyteen, ja sitten tainnuttanut uhrinsa. Tuon jälkeen hän olisi vain työntänyt sukkapuikon tämän silmäkulmasta sisään, jonka jälkeen kyseinen henkilö olisi varmasti kyvytön antamaan mitään käskyjä oma-aloitteisesti. Toki tuossa tilanteessa varmasti olisi riittänyt, että tuo agentti olisi päässyt soluttautumaan uhrin makuuhuoneeseen, ja tehnyt lobotomian hänelle tämän  nukkuessa, jolloin kukaan ei olisi saanut tietää siitä, että tuo uhri olisi vain täysin toimintakyvytön. Lobotomia on leikkaus, mikä tekee ihmisestä täysin ilman oma-aloitteisuutta olevan olennon. Tuota leikkausta käytettiin ennen siihen, että väkivaltainen potilas saadaan mielisairaalassa talttumaan.

Voidaan ajatella että tuollaista käsittelyä on ajateltu antaa esimerkiksi Fidel Castrolle, joka 1960-luvun alussa oli toistuvien CIA:n murhayritysten kohteena. Eli CIA:n lääkäri olisi soluttautunut Castron lähelle, ja sitten tehnyt hänestä tahdottoman. Ajatelkaa mitä CIA olisi voinut hänen kauttaan hankkia, jos heillä olisi ollut Fidel Castron nimikirjoitus kumileimasimessa. Kuuba oli silloin Neuvostoliiton ystävä, joten Castron kautta olisi voitu hankkia esimerkiksi neuvostoliittolaisia aseita, joita olisi sitten testattu erilaisilla koealueilla ympäri USA:a Eli esimerkiksi MIG-hävittäjien hankkiminen hänen kauttaan olisi mahdollista, jos kone hankitaan varaosina, ja sitten kasataan esimerkiksi tarunhohtoisessa Hangaari 18-nimisessä paikassa Wright-Pattersonin lentotukikohdassa.

Mutta pitää muistaa se, että Kuuba ei ole ainoa maa, jolla on hyvät suhteet Neuvostoliittoon, ja kuten tiedämme, niin vakoilu on likaista peliä. Siksi jos palaamme taas Toiseen Maailmansotaan ja noihin mahdollisiin kohteisiin, niin voidaan ajatella, että heistä käytettiin koodinimiä. Tai sitten saattoi olla niin, että Nuorteva oli oikeasti niin huonosti koulutettu tai sinisilmäinen, että hän uskoi oikeasti Wuolijoen vievän hänet Mannerheimin luokse.  "Tapaus Nuorteva" on osa sitä vaarallista streotyyppistä näkemystä siitä, että esimerkiksi venäjän tiedustelu olisi jotenkin epäpätevä, se on aina ollut erittäin taitava hankkimaan tietoja vastapuolen asioista sekä toteuttamaan operaatioita, jotka kohdistuvat sen vihollisiin, eli myös Venäjällä on vakoilusatelliitteja sekä muuta elekstronikkaa ja pätevää henkilökuntaa. Syy miksi käytän amerikkalaisia lähteitä johtuu siitä, että en itse osaa venäjää, joten amerikkalaisia tai brittiläisiä dokumentteja on helpompi katsella, kun niissä olevaa tekstiä ymmärtää vähän paremmin kuin venäjää. Se miksi Toinen Maailmansota liittyy nykyvakoiluun, on se että tuolloin värvättiin paljon ihmisiä noihin tiedustelupalveluihin, ja osa noista agenteista eivät olleet varmasti sellaisia, että heitä olisi voitu esitellä missään mediassa eli jopa kuolemaan tuomittuja rikosvankeja värvättiin noihin tehtäviin sekä liittoutuneiden että saksan puolella.

Ja Toisen Maailmansodan jälkeen oli tarjolla paljon ihmisiä, joiden poliittinen luotettavuus oli varmasti varmistettu erilaisissa sotarikoksissa itärintamalla. Eikä tuo Dresdenin pommitus myöskään varmasti ollut mikään asia, mistä kovin paljoa olisi esimerkiksi brittimediassa puhua. Siksi 1940 ja -50 lukujen taitteessa oli varmasti vielä väkeä, joka vihasi bolshevikkejä tai fasisteja yli kaiken. Ja aina pitää muistaa sellainen asia, että myös DDR oli Saksa. Eli sen kansa puhui myös saksaa äidinkielenään. Eli Stasissa saattoi työskennellä GESTAPO-agentteja, jotka haaveilivat "toisesta Barbarossasta", eli siitä että Saksa yhdessä NATO:n kanssa lähtisi taistelemaan "idän barbaareja" vastaan.

Eli vaikka valtio lakkaisi sellaisenaan olemasta, niin aatteet ja asenteet ovat joissain ihmisissä todella syvällä, ja sen saman asian huomaamme ikäväksemme myös nykymaailmassa. Eli vaikka rasismi ja vihakirjoittelu ovat periaatteessa kiellettyjä laissa, niin varmasti löytyy ihmisiä, jotka ovat oikeasti toista mieltä näistä asioista. Toisin sanoen yhteiskunta muuttuu paljon hitaammin kuin lainsäädäntö, ja saattaa olla niin että yksittäisten ihmisten mielipiteet eivät muutu koskaan. Niin syvälle tuo antisemitismi sekä erilaiset ennakkoluulot istutettiin ihmisten mieliin Toisessa Maailmansodassa. Ja nuo ihmiset sitten välittävät ennakkoluuloja eteenpäin seuraavalle sukupolvelle, joka oppii jo lapsena, että kaikki erilaiset ihmiset pitää poistaa yhteiskunnasta.

Kuitenkaan noita ennakkoluuloja ei saa lähteä ruokkimaan esimerkiksi sensuroimalla Internetiä, koska sensuuri tekee aatteesta kiehtovan. Jos henkilö ei saa ennakkoluuloilleen "ruokaa", eli Venäjä ei kohdista maahamme vihamielistä aggressiota, niin silloin nuo ennakkoluulot sitten alkavat hävitä. Ja vaikka nyt sitten puhutaan terrorismista sekä jihadismista, täytyy muistaa sellainen asia, että kaikki ihmiset ovat yksilöitä. Eli ketään ei saa pitää automaattisesti sellaisena, että hän on joko "hyvä" tai "paha". Kun puhutaan katugallupeista, niin niiden tulos voi olla hyvin paljon toimittajista kiinni, eli haastattelija voi käytöksellään provosoida ihmisiä sanomaan kärkkäitä mielipiteitä jostakin ihmisryhmästä.

Eli hän voi esimerkiksi käydä haastattelemassa paikallisen keskiolutravintolan asiakkaita, tai sitten esimerkiksi tulla pilotti päällä ja suomen lippu hihassaan kysymään mielipiteitä ulkomaalaisista. Tai sitten hän voi oikeasti vain lyhennellä haastatteluja siten, että henkilön mielipiteet vaikuttavat kovin jyrkiltä. Samoin kysymykset voidaan asetella siten, että haastattelija saa kärkeviä vastauksia. Eli hän voi kysyä, että ajaisitko ulkomaalaiset pois maastamme, jos itse saisit heidän työpaikkansa? Tai sitten voidaan kysyä, että tiedätkö, että vastaanottokeskuksessa asuva turvapaikanhakija puukotti viiime viikolla pari suomalaista nuorta, joten mitä mieltä olet, pitäisikö tuollainen henkilö sitten lähettää kotimaahansa.

Ja muistuttaa sitten siitä, että maahamme on tullut pääasiassa nuoria miehiä pakolaiseksi, mikä kyllä sitten hiukan ihmetyttää tässä vähän muitakin. Eli onko tarkoitus ollut alun perin päästää maahamme sellaisia henkilöitä, joista tiedetään tulevan ongelmia? Vai miksi tänne saapuvissa pakolaisissa on juuri tällaisella juurettomalla nuorten miesten joukolla selvä yliedustus? Jos maahan päästetään paljon sellaisia "vihaisia nuoria miehiä", niin toki silloin kyseessä on ongelmien hankkiminen. Kaiken ydin on siinä, että meillä kaikilla on stereotyyppinen kuva muslimeista tai ylipäätään kaikista ihmisryhmistä. Kun puhutaan muslimeista, niin silloin ihmisten mielestä tarkoitetaan yleensä raitista henkilöä, joka pukeutuu vähän hassusti, ja joka elää aina Koraanin mukaan, ja jonka vaimo sitten pukeutuu burkhaan, ja antaa miehensä hakata itseään. Toki on olemassa muslimeita jotka juovat alkoholia, ja elävät muutenkin melko tavallista länsimaista elämää ainakin jos he asuvat länsimaissa.

Vastaaja tietenkin vastaa "kyllä tuollaiset henkilöt pitäisi karkoittaa", ja hän tarkoittaa tietenkin puukottajaa, mutta vastaus hiukan editoituna tulkitaan siksi, että tuo henkilö haluaa automaattisesti kaikki pakolaiset pois suomesta. Ja tietenkin toimittaja voi siinä sitten auttaa noita vastauksia ulos henkilöstä, tivaamalla että saavatko kaiken maailman väkivaltarikolliset sitten mielestäsi turvapaikan suomesta. Samalla voidaan myös muistuttaa siitä, että maamme laki kieltää rikokseen yllyttämisen. Tuolloin tietenkin voidaan varmasti saada sellaisia "aitoja suomalaisia vastauksia" tähän aikamme polttavaan kysymykseen. Ja tietenkin voidaan muistuttaa siitä, että maassamme on olemassa poliisikoulu tai rajavartijakoulu, johon henkilö voi hakeutua, jos hän sitten omaa tietyt valmiudet. Ja samalla muistuttaa siitä, että jos maamme sulkee rajat pakolaisilta, niin silloin rajavartiostosta varmasti löytyy työpaikka.

charelesfort.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....