Showing posts with label poliisityö. Show all posts
Showing posts with label poliisityö. Show all posts

Sunday, August 27, 2017

Mitä tietoja Julius ja Ethel Rosenberg paljastivat Neuvostoliitolle, kun heidät tuomittiin kuolemaan?

Rosenbergin juttua käsittelevä lehtileike, missä
todetaan heidän saaneen kuolemantuomion

Julius (1918- 1953)  ja Ethel Rosenberg (o.s Greenglass) (1915-1953)  olivat ainoat ihmiset jotka on tuomittu valtiollisesta vakoilusta eli vakoilusta vieraan valtion hyväksi  kuolemaan ja teloitettu USA:ssa rauhan aikaan. Julius ja Ethel Rosenberg olivat aikoinaan hyvin kuuluisia ihmisiä. Heidät tuomittiin kuolemaan ydinaseita koskevan vakoilun takia, ja sitten teloitettiin USA:ssa 15.6.1953.  Noissa ihmisissä on muuten yksi huomiota herättävä seikka, eli Ethel oli miestään vanhempi, mutta itse en tätä asiaa pidä mitenkään merkityksellisenä. Linkit tapauksen Wikipedia sivuille löytyvät tekstin lopusta ja aivan tästä alta.


https://en.wikipedia.org/wiki/Julius_and_Ethel_Rosenberg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ethel_ja_Julius_Rosenberg


Myös Julius Rosenbergin yhdennäköisyys Heinrich Himmleriin on silmiinpistävä, kuten alla oleva pidätyskuva osoittaa. Eli tällaisia mielenkiintoisia seikkoja on tietenkin huomioitava tässä tapauksessa, eli olisiko tuon tuomion takana jokin Toisen Maailmansodan aikainen tapaus, ja jotkut ovat spekuloineet että olisiko Rosenberg itseasiassa sukua Himmlerille, ja ehkä hän olisi sitten luovuttanut tietojaan natseille, mutta tämä asia ei varmasti ole sellainen, mikä voidaan todistaa oikeaksi. Eli tapauksen yhteydessä on paljon asioita salattu, ja tietenkin se johtaa moniin spekulaatioihin, jotka eivät ehkä ole edes lähellä totuutta. Mutta tällaiset yksityiskohdat varmasti saavat monia ajatuksia ihmisten päähän.


Himmler (oikealla) ja
Julius Rosenberg  (vasemmalla)
onko yhdennäköisyys vain kuvittelua?


Kuitenkin eräs johtavista natsipomoista oli nimeltään Alfred Rosenberg, joten olisiko noilla Rosenbergeillä sitten jotain yhteyksiä natseihin, joiden takia heidät sitten teloitettiin.  Heidän mukaansa on nimetty "Rosenbergin laki", jonka mukaan ihminen voidaan USA:ssa tuomita kuolemaan vakoilusta vieraan maan hyväksi rauhan aikana.


Toki esimerkiksi Mafian tiedottajina toimineita poliiseja tai vastaavia henkilöitä on tuossa maassa tuomittu kuolemaan, mutta tuolloin kyse on järjestäytyneen rikollisuuden avustamisesta. Joten jos tätä kuolemantuomiota tarkastellaan lähemmin, niin voidaan kysyä, että olivatko nuo henkilöt sitten myyneet tietoja Mafian välityksellä vain miksi noin ankara tuomio piti antaa? Ja jos todisteet olivat jo tuolloin hataria, niin miksi tuomari sitten oli niin ankara?


Samoin ihmetystä herättää se miksi tämä tuomio pantiin toimeen niin kamalan nopeasti?  Eli heille luettiin kuolemantuomio 29.3.1951 ja se pantiin käytäntöön 15.6.1953, vaikka monet valtiot sekä USA:n sisäiset tahot pitivät sitä liian kovana, ja tuolloin kyllä ihmeteltiin, että miksi esimerkiksi Klaus Fuchs sai vain 14 vuoden tuomion, josta hän kärsi yhdeksän, vaikka hän oli koko sodan ajan luovuttanut salaisia tietoja NKVD:lle. Samoin Rosenbergin jutun päätodistaja Ethelin veli David Greenglass oli luovuttanut salaisia asiakirjoja Neuvostoliitolle, mutta häntä kuitenkin uskottiin oikeudessa, vaikka hänellä oli sitten paljon enemmän kiinni kuin Ethelillä.
Julius Rosenbergin pidätyskuva


Nämä kaksi fyysikkoa toimivat FBI:n mukaan KGB:n tai silloisen NKVD:n vakoilurenkaassa ja auttoivat Neuvostoliittoa luomaan oman ydinaseensa. Nuo kaksi amerikkalaista kommunistia sitten joutuivat vastaamaan vakoilusyytöksiin, ja heidän todettiin paljastaneen ydinpommin imploosiomekanismia koskevia salaisia tietoja KGB:lle, joka sitten antoi nämä asiakirjat akateemikko Igor Kurtšatovin (1903-1960) käyttöön, joka ryhmineen valmisti Neuvostoliiton ensimmäisen Imploosio- tai ydinpommin "Arzamas-16"-laitoksessa joka sijaitsee suljetussa Sarovin kaupungissa Nizhni Novgorodin piirikunnassa .

https://en.wikipedia.org/wiki/Sarov

Tuo Neuvostoliiton ydinpommi muistutti liikaa Nagasakin pommia, ja sen rakenne saatiin selville erilaisten tiedustelu-operaatioiden avulla. Ja silloin tietenkin alettiin epäillä tuon pommin rakenteen vuodetun Los Alamosin laitoksesta, jonka jälkeen erään tarinan mukaan  FBI löysi eräästä roskakorista piirustuksia, jotka voitiin sitten yhdistää Rosenbergin pariskuntaan.


Virallisen totuuden mukaan oikeastaan nuo heitä koskevat tiedot saatiin sitten VENONA-projektin eli erään koodinmurto-ohjelman puitteissa saatujen tietojen pohjalta, ja ne sitten aiheuttivat sen, että Rosenbergit pidätettiin ja tuomittiin kuolemaan. Ja ainakin itse uskon tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon, vaikka tietenkin tuo tarina "roskakorista" olisi voinut olla totta.  Nykyään on sanottu, että heidät tuomittiin melko hatarien todisteiden pohjalta, ja vaikka Julius Rosenberg ilmeisesti toimi Toisen Maailmansodan aikaan NKVD:n tiedottajana, niin hän ei kovin tärkeitä tietoja koskaan toimittanut, eikä noiden tietojen mukana vuotanut ilmeisesti ydinaseita koskevia salaisuuksia.

Igor Vasiljevitš Kurtšatov 
(1903-1960)
Neuvostoliiton ydinaseen isä

Kun puhutaan noista kahdesta ihmisestä, niin saattaa olla niin, että he käsittivät Neuvostoliiton olevan niin läheinen liittolainen USA:lle, että sen tiedustelua sai auttaa vapaasti. tai sitten joku muu uskotteli heille, että kaikkia mahdollisia salaisuuksia sai jakaa Neuvostoliiton tiedustelupalvelulle, koska tuolloin oli sota. Kun mietitään tuota ydinaseita koskevaa vakoilua, niin esimerkiksi fyysikko nimeltään Klaus Fuchs (1911-1988) oli paljon merkittävämmässä roolissa tuossa ydinpommin kehittämisessä kuin Rosenbergit, ja hänet kuitenkin saatettiin sitten Itä-Saksan koneeseen, minkä jälkeen hän saattoi kertoa kaikki salaisuudet suoraan KGB:lle, kun hän oli ensin sitten istunut 14 maksimituomiostaan, jonka tuo mies sai sotilas-salaisuuksien luovuttamisesta ystävälliselle valtiolle 9 vuotta Iso-Britanniassa, jonka kansalainen hän oli.


Tuolloin Fuchsilta sitten vietiin myös Britannian kansalaisuus. Kuitenkin tuosta Rosenbergin tapauksesta jäi sellainen kuva, että siinä ihmisiä tuomittiin melko helposti, ja osa noista atomipommia koskevien tietojen luovuttajista saattoi toimia esimerkiksi "hyvässä uskossa", mikä tarkoittaa sitä, että heitä oli ehkä kehotettu olemaan rehellisiä Neuvostoliittoa kohtaan, ja antamaan tietoja noista aseista, joita he olivat olleet kehittämässä. Mutta kuitenkin itse olen sitä mieltä, että olisi ollut kuitenkin ihmeellistä, jos Neuvostoliitto olisi ollut täysin riippuvainen tuosta vakoilurenkaasta saadakseen tietoja, joiden avulla he valmistivat ydinpommin.


Toki myös Igor Kurtšatov oli ydinfyysikko, ja tietenkin hän saattoi sitten kehittää osan noista pommin rakentamiseen tarvittavista teorioista ihan itse. Myös tietenkin Andrei Saharov sekä kaikki muut tuon kyseisen projektin kanssa työskentelevistä tiedemiehistä olivat luovia sekä lahjakkaita ihmisiä, joten myös he saattoivat sitten kehittää noita imploosiomekanismeja itse ilman Los Alamosin kansallisesta laboratoriosta vuodettuja papereita. Imploosiomekanismi on "ainoa oikea tapa" valmistaa ydinpommi. Siinä palloksi muotoillun plutonium-levyn sisään asetetaan plutoniumista tehty pallo, jota vasten räjähdesegmentit puristavat kuorta, ja tuo pallo asemoidaan imploosiomekanismin keskelle nailonilla tai kumilla, jonka läpi nuo plutonium-kuoren kappaleet sitten "kyntävät" tiensä, kun voimakkaasta räjähteestä valmistettu segmentti työntää niitä toisiaan vasten.


Tuolloin kahden plutonium-kappaleen kosketuspinta on mahdollisimman suuri, jolloin tarvittavan plutoniumin määrä on pienempi kuin silloin, mikäli käytössä olisi tykkilaite, jossa kaksi plutonium-palasta ammutaan toisiaan vasten. Tietenkin myös uraania voidaan käyttää pommien valmistamiseen, mutta se vaatii taas valtavia kemian tehtaita, joten siksi kaikki vakavasti otettavat ydinasevaltiot ovat päätyneet plutoniumin käyttöön pommeissa, vaikka sen tuotanto vaatiikin ydinreaktoreita. Kun tuota Rosenbergien toimintaa ajatellaan tarkemmin, niin jossain vaiheessa kyllä olen miettinyt, että mitä tietoja he oikeastaan antoivat Neuvostoliitolle, koska reaktio oli niin kamalan jyrkkä.


Ja miksi esimerkiksi Ethel Rosenbergin veljen David Greenglassin väärä lausunto tai sitä koskeva lausunto vuodelta 2008 on salattu, ja miksi häntä ei olla tuomittu väärästä valasta? Ja miksi oikeudenkäynnin asiakirjat vuodelta 1950 on myös pidetty salaisena, vaikka tuo tapaus varmasti saa ihmisten uskon oikeuteen horjumaan? Myöskään missään ei ole tullut selvitetyksi miksi Ethel Rosenbergin veljen lausuntoa oli oikeuden taholta pidetty tuolloin erittäin uskottavana, vaikka perheenjäsenenä häntä ei kuultu valan velvoittamana? Eli mikä tuolloin aikoinaan oli niin sanotusti "homman nimi", kun tuollainen ainutkertainen tuomio annettiin ilmeisesti melko hatarien todisteiden pohjalta?

https://en.wikipedia.org/wiki/Julius_and_Ethel_Rosenberg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ethel_ja_Julius_Rosenberg

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Monday, April 24, 2017

Täydellinen vihollinen


“Täydellinen vihollinen” on sotatieteellinen termi, mikä tarkoittaa sellaista ryhmää, jonka syyksi voidaan laittaa lähes mitä tahansa asioita. Tuo ryhmä voi olla joko etninen tai sosiaalinen joukko ihmisiä, jotka jotenkin poikkeavat valtavirrasta. Kyseistä ryhmää saatetaan jatkuvasti syrjiä työelämässä sekä virkoja täytettäessä, ja siihen kohdennetaan usein käsittämättömiä vihjauksia, kuten sellaista vihjauksia,missä esimerkiksi tuohon etniseen ryhmään kuuluvia henkilöitä syytetään rikoksista, tai heidän elämäntapaansa halvennetaan. Kuitenkin tuollainen vähemmistö toimii usein tekosyynä siihen, kun esimerkiksi lehdistön sekä julkaisemisen vapautta aletaan rajoittaa jossain valtiossa.


Kuitenkaan tuota vähemmistöä ei suoraan voida käyttää minkään poliisitoimen perusteluna, vaan tietenkin pitää olla joku konkreettinen syy siihen, että poliisivoimat voivat sitten perustella kovia otteitaan muulle maailmalle, koska mikään valtio ei varmasti palkkaa poliisivoimiin henkilöitä, joiden huvina on muiden ihmisten hakkaaminen. Tämän takia valtio tarvitsee tekosyyn väkivallan käyttöön, ja silloin yleensä järjestetään provokaatio,  jossa ammattimaiset provokaattorit eli “Agent provocateurin”, kuten tiedustelun ammattilaiset heitä kutsuvat esimerkiksi heittävät poliisia polttopulloilla. Tuon jälkeen tietenkin voidaan voimankäyttö perustella koko kansalle.


Tuota metodologiaa voidaan käyttää myös toisen valtion tekemän aggression perustelemiseen. Tuolloin toisen valtion kansalaisiin kohdennetaan kovaa propagandaa, jossa heitä syytetään esimerkiksi varkauksista, jonka jälkeen näihin henkilöihin kohdennetaan tietenkin myös ruumiintarkastuksia, minkä jälkeen sitten provokaattorit hyökkäävät näitä usein viattomia ihmisiä vastaa esimerkiksi pesäpallomailojen kanssa. Ja sitten hälinässä tehdään selväksi, että poliisi ei tehnyt mitään, ja jätti ehkä käsirautoihin laitetun henkilön noiden “järjestysmiesten armoille”. Siitä sitten tuo mielellään hiukan suurempi valtio lähtee sitten puolustamaan kansalaisiaan asevoimien avulla, ja seurauksena sitten on pahimmassa tapauksessa sota.


Kuitenkin myös valtion sisäistä tilannetta voidaan kiristää mukavasti sillä, että ensin jollekin etniselle ryhmälle myydään aseita, ja sitten muutamien laukausten jälkeen on seurauksena täydellinen sisällissota. Tuollainen selvästi näkyvä aseellinen suojajoukko sitten tietenkin jakaa oikeutta miten sitä sattuu huvittamaan, ja seurauksena on tietenkin se, että asevoimien puuttumista tilanteeseen vaaditaan. Eli voimaan vastataan tuolloin voimalla. Ja kun vastassa on rynnäkkökivääreitä kantava aseellinen ryhmä, niin tietenkin sen tuhoaminen vaatii kovia otteita sekä raskaita aseita .Mutta termi “täydellinen vihollinen” on paljon muutakin kuin pelkkää sissisotaa tai terrorismin kukistamiseen tähtääviä operaatioita.


Voidaan sanoa, että tätä termiä voidaan käyttää myös esimerkiksi juuri Jammu Siltavuoren kaltaisista rikollisista, jotka pitkien vankeustuomioiden jälkeen pääsevät jostain syystä vapaaksi. Nuo henkilöt sitten uusivat tekonsa, jolloin heitä voidaan käyttää “keppihevosena”, kun vankilaoloja halutaan koventaa sekä rangaistuksia siirtää laitoksiin suoritettaviksi. Tuolloin tietenkin perusteluna voidaan käyttää sitä, että tällaiset henkilöt ovat joka tapauksessa menetettyjä ihmisiä, joiden ainoa paikka tietenkin on hirsipuu. Samoin jos puhutaan täydellisestä vihollisesta sekä teosta, joka oikeastaan palvelee sitä, mitä emme halua sanoa, niin silloin mieleen tulevat kouluampumiset sekä Andreas Behring Breivikin kaltaiset ihmiset. Nämä henkilöt tekevät tekoja, jotka eivät palvele mitään aseharrastajia vaan lähinnä aseiden kieltoa vaativia tahoja.


Tai oikeastaan nuo ihmiset eivät vaadi aseiden myynnin täyskieltoa, vaan sitä, että ampuma-aseita voidaan myydä vain sellaisille henkilöille, joilla on viranomaisten antama etuoikeus omistaa aseita. Ja tietenkin esimerkiksi kouluampumiset sitten saavat aikaan sen, että esimerkiksi opettajia kehotetaan hankkimaan aseita omaksi turvakseen. Eli tuolloin tietenkin vedotaan siihen, että nuo aseita kantavat opettajat voivat estää tuollaisen kouluampumisen.


Tietenkin sitten helpotetaan myös muiden vastaavien ihmisten aseiden hankintaa, mutta sitten tietenkään ei muisteta mainita sitä, että esimerkiksi automaattiaseet ovat oikeasti erittäin tehokkaita turvallisuusvälineitä, mutta niitä pitää osata käyttää oikein ja samoin näiden välineiden säilytys sekä huolto ovat asioita, joita ei saa laiminlyödä. Kuitenkin pelkona on se, että joku opettaja sitten käyttää tai säilyttää tällaista välinettä väärin, jolloin se saattaa päätyä vääriin käsiin hyvinkin helposti.


Turva-aseissa on sellainen ongelma, että se sitten tietenkin päätyy kovin usein eräänlaiseksi “katujen auktoriteetti”, jolla sitten uhkaillaan ihmisiä, joiden naama ei miellytä. Ja kun puhutaan esimerkiksi turvamiesten koulutuksesta, niin se perustuu kokonaisvaltaiseen harjoitteluun, missä heidän fyysinen kuntonsa sekä aseiden käyttö sekä siihen liittyvät erikoistilanteet kuten panosten loppuminen sekä lataushäiriöt ja tilanteet missä aseeseen käydään käsiksi sekä sellaiset asiat, kuten miten aseen kanssa pitää liikkua, jos kohtaa aseellisen hyökkääjän. Jos näitä tilanteita ei ole käyty läpi, niin silloin ampuma-ase päätyy hyvin helposti vääriin käsiin.


Samoin elämäntapojen pitää olla sopivia aseen käyttöön, koska jos henkilö on päihderiippuvainen, niin silloin häneltä voidaan kiristää tuo ase pois. Joten väärissä käsissä turva-aseesta on enemmän haittaa kuin hyötyä.


Ja jos tuota välinettä käytetään väärin, niin silloin se voidaan helposti ottaa henkilöltä pois.  Kun puhutaan esimerkiksi Helvetin Enkeleistä, niin he ovat sellainen vähän niin kuin “yhteiskunnan ulkopuolelle” jättäytynyt ryhmä, jonka toiminta varmasti jossain määrin on oikeuttanut poliisia ehkä hyvinkin kovaan voimankäyttöön.


Tuo ryhmä kuten muutkin moottoripyöräkerhot on erittäin hyvä keppihevonen, kun haetaan rikoslakiin muutoksia, jotka sallivat esimerkiksi kovan poliisiväkivallan, mutta samalla tällaisia ryhmiä käytetään hyväksi silloin, kun kansalaisille myydään aseita. Samoin poliisiin kohdistuva väkivalta sitten tietenkin aiheuttaa sen, että joidenkin ihmisten mielestä tuolloin poliisilla on muka oikeus käyttää oman käden oikeutta jotain ryhmää tai yksityishenkilöä vastaan, mikä tietenkin sitten on varmasti lain sekä perustuslain vastaista.


Mutta aina löytyy ihmisiä, joiden mielestä esimerkiksi poliisiin kohdistunut hyökkäys oikeuttaa pidätettyjen rusikoimiseen, missä joskus mennään sitten niin pitkälle, että epäilty saattaa kuolla tuohon tekoon.. Ja tuollainen toiminta varmasti sitten on omiaan herättämään paitsi pelkoa niin myös vihaa virkavaltaa kohtaan. Kuitenkin kun puhutaan siitä, mitä poliisi kutsuu virkakielellä “liialliseksi voimankäytöksi”, niin silloin tällöin mieleeni tulee kysymys, että miten poliisimies on tuollaista uskaltanut tehdä.


Epäiltyjen hakkaaminen on kyllä kiellettyä, ja siitä tulee eteen oikeudenkäynti sekä vankeutta, mutta jos joku poliisi on tehnyt väkivaltaa, eikä asiaan olla puututtu, niin jollain tavoin hän sitten huolehtii siitä, että tämä pahoinpidelty ei haasta noita virkamiehiä oikeuteen. Joten tuolloin sitten voidaan olettaa, että tuo poliisimies olisi ehkä sitten saanut tietoja uhrinsa tekemisistä, jotka ovat niin noloja, että hakattu ei sitten ole uskaltanut hakea juristia tällaiseen tapaukseen, mutta mikä olisi niin nolo asia, että esimerkiksi jonkun jengin jäsen ei asiasta tee rikosilmoitusta vaan puree hammasta ja vaikenee tuosta teosta.  


Vaikka saattaa kuulostaa hienolta, että ihmiset pelkäävät poliisia, niin kuitenkin tuolloin saattaa käydä niin, että jotain tietoja jotka liittyvät esimerkiksi koviin väkivaltarikoksiin jätetään kertomatta, kun ihmiset pelkäävät joutuvansa hakatuiksi. Pelko sekä viha ovat saman mitalin kaksi puolta, ja jos henkilöä ensin alistetaan virkapuvussa, niin se saattaa sitten tietenkin aiheuttaa pelkoa, mutta myöhemmin pelko muuttuu vihaksi yhteiskuntaa kohtaan, ja varsinkin jos pahoinpitely kohdistuu avuttomaan ihmiseen, niin silloin kyseessä on sellainen teko, jota voidaan pitää helposti raukkamaisena tapana piileskellä virkapuvun takana.

http://taydellinenvihollinen.webnode.fi

Friday, December 30, 2016

Varmaan on tullut hyvä mieli tuolle miehelle, kun oli vuoden poliisiksi päässyt, mutta sitten meni pilaamaan elämänsä

Kun tässä sitten taas iltaa vietetään,  ja näitä uutisia lueskellaan, niin katseeni siityi kohti Jari Aarniota käsittelevää juttua, jonka laitoin liitteeksi. Kyseessä oli muuten entinen vuoden poliisi vuodelta 1987, ja se kyllä varmasti on pantu myös vankilassa sekä muualla merkille. Kun puhutaan tuosta tuomiosta, jonka kyseinen mies sitten sai, niin tämä vuoden poliisin palkinto varmasti on saanut aikaan sen, että hänen tekojaan on ymmärretty kotona ja työpaikalla. Ja varmasti Jari Aarnion läheiset ovat olleet tuosta tittelistä ylpeitä, ja tuolloin varmasti oli sitten tästäkin asiasta muistettu mainita tuttaville.

Kuitenkin tuossa "vuoden poliisiksi" nimeämisessä tehtiin sellainen pieni virhe, että tuolloin varmasti puhtoinen Jari aarnio altistui asioille, joita hän ei pystynyt sitten mitenkään hallitsemaan. Eli huumekauppiaat lähestyivät häntä tarjoten tuolle pienipalkkaiselle poliisimiehelle sellaisia asioita, joista hänelle olisi pitänyt puhua etukäteen. Kun hänen kuvansa sekä nimensä ilmestyivät televisioon, niin silloin tapahtui niin, että häntä lähestyttiin ilmeisesti välikäsien kautta, koska joku pomoista katsoi, että tilanne oli otollinen tuolle tarjoukselle.

Monilla ihmisillä on huumemaailmasta vähän turhan karu ja kova kuva, koska tuolloin 1980-luvun lopulla televisiossa esitettiin ohjelmia, joissa joku julkisuuden kipeä ihminen kävi kertomassa kaikille, miten kovaa elämää hän oli viettänyt. Siitä on jotenkin päässyt syntymään sellainen käsitys, kuin että nuo huumemiehet olisivat jotenkin lojaaleja toisiaan kohtaan, tai että rikollisilla olisi jonkinlainen kunniasääntö, jonka mukaan tuo huumepomo olisi jotenkin kamalan mahtava mies. Mutta mikä teki Aarniosta sitten noiden huumemiesten kannalta sellaisen henkilön, jolle voitiin sitten ehdottaa lahjuksia. Muistakaa tässä tapauksessa sellainen asia, että kenen tahansa lähipiiriin voi kuulua huumekauppiaita, ja se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että he paljastaisivat todellisen tulonlähteensä kenellekään muulle, kuin hyvin tuntemalleen henkilölle.

Aarnion kaltaiset huumepoliisit ovat sellaisia ihmisiä, että heidän lähipiiriinsä huumekauppiaat yrittävät usein soluttautua, jotta voisivat sitten hankkia tietoja noiden ihmisten kautta poliisien tulevista toimista. Ja kuten varmaan tiedätte, niin tuossa maailmassa ei varmaan mikään ole oikeasti pyhää. Eli toki huumemiehet vasikoivat myös toisiaan, eli jos alainen saa jostain toisen huumeidenlähteen, niin silloin hän vain kaivaa taskustaan kännykän, ja soittaa prepaidista poliisille, jotta nämä tietäisivät raivata kilpailijan pois tieltä, ja mikään ei tietenkään estä soluttautujaa hankkiutumasta myös huumekauppiaan ystäväpiiriin, mutta kun ajatellaan tuon henkilön todellisia vaikuttimia, niin soluttautujia on kahdenlaisia. Eli on niitä, jotka tekevät työtä poliisille, ja niitä jotka työskentelevät muille huumemiehille.

Ja nuo jälkimmäiset sitten saattavat järjestää esimerkiksi ryöstöjä noihin luukkuihin, joissa huumeita sekä niistä saatuja rahoja sälytetään. Joissakin maissa poliisin tiedustelu käyttää esimerkiksi "Agent provocatéur" tyyppistä toimintaa, missä esimerkiksi toisia huumjengin jäseniä nimetään säälittä poliisin vasikoiksi, ja nuo tiedustelun työntekijät eivät välitä siitä, että mitä tuolle heidän "vuotamalleen" vasikalle sitten oikeasti tapahtuu, eli hänet joskus sitten löydetään luodinreikä päässään jonkun tien varrelta, mutta kuten tiedämme, niin noita viranomaisia ei kiinnosta muu kuin saada aikaan tuloksia. Joten itse olen miettinyt joskus, että tekikö poliisi sellaista, että se käytti Aarniota disinformaation levittämiseen alamaailman pariin?

Joskus esimerkiksi DEA on tällaista tehnyt, jotta se saisi houkuteltua mahdollisimman monta huumekauppiasta ansaan. Mutta kun ajatellaan sitä, millaisen signaalin tuo Jari Aarnio antoi huumemiehille, niin kyseessä saattoi olla sellainen lysähtänyt sekä väsynyt olemus, ja puheet siitä, kuinka "surkean työn" valtio tuolle miehelle antoi. Kun kaikki oli "pelkkää paskaa", niin silloin nuo henkilöt sitten ehkä tarjosivat tuolle miehelle rahaa, tai esittelivät itsensä hänen vaimolleen, joka ehkä edesauttoi tuon otollisen tilanteen syntymistä.

Eli Aarnio varmasti oli sellainen mies, joka tunsi olevansa pettynyt tuohon työhön poliisissa, koska se käsitti paljon katupartiointia sekä muita asioita, joita ei koskaan ole TV:ssä näytetty. Ja kun ihminen on pettynyt, niin hän on silloin otollinen henkilö sellaisille tahoille, jotka haluavat käyttää häntä hyväkseen. Ehkä Aarnio sitten koki, että tuollainen kaksoiselämä sitten antoi hänelle ikään kuin jotenkin "Professori Moriarthy"-tyyppistä glooriaa yksityiselämässään.  Eli hän eli vaarallisesti sekä intohimoisesti, kunnes sitten jäi kiinni, ja toivon että kuulustelija olisi häneltä kysynyt vielä, että "oletko nyt ylpeä teoistasi?".  Se että henkilö pääsee huumepoliisin päälliköksi vaatii tietenkin pidätyksiä, ja niissä käytetään usein melko kovia otteita, joten uskon että nuo hänen pidättämänsä henkilöt sitten muistavat nuo sisään lentävät ovet sekä kasvoja kohti osoittavat aseet, kun heitä tultiin hakemaan laitokselle, jotta tuo poliisimies saisi sitten tehtyä uraa, missä hän pääsisi hyödyttämään omia ystäviään.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/escobar-scarface-aarnio-irvailijat-innostuivat-ex-poliisipomon-huumetuomiosta/6246410


pimeakronikka.blogspot.fi

Thursday, December 29, 2016

Siitä sitten Jari Aarniolle tuli kymmenen vuotta vankeutta, ja hänen uransa poliisissa on loppu: (Lehdistön mukaan hän käytti asemaansa törkeästi hyväkseen)

Aarnio sai sitten kymmenen vuotta vankeutta törkeistä huumausainerikoksista, ja sen takia voidaan taas kerran todeta, että jotkut asiat eivät kerta kaikkiaan ole suotavia virantoimituksessa olevalle poliisimiehelle. Kun tässä alla liitteenä olevaaa uutista tutkitaan tarkemmin, niin esimerkiksi "malmin naisen" antaman todistuksen muuttaminen on varsin mielenkiintoista luettavaa, koska esimerkiksi KRP eli Keskusrikospoliisi oli käyttänyt häntä huumekätköjen näyttämiseen, niin silloin tietenkin on varsin mielenkiintoista ajatella, että tuota naista oli sitten lahjottu kertomaan mielikuvituksellisia asioita Aarniosta.

Tällä tarkoitan sitä, että nuo huumekätköt sitten oli kuitenkin ilmeisesti löydetty hänen avullaan, joten jos KRP hänelle osti skootterin, niin silloin kuitenkaan ei kyseessä ollut valehtelu siltä osin, että huumeita oli olemassa. Joten tietenkin olisi mukavaa tietää, että löytyikö näista huumepakkauksista sitten jotain raskauttavia sormenjälkiä, koska yleensä tämän kaltaiset todistajat luokitellaan epäluotettaviksi. Kuitenkin tällainen toiminta, mitä hän harjoitti toimiessaan huumeryhmän päällikkönä ei varmasti ollut hyvää mainosta viranomaisille, kun mietitään sitä miten paljon hän oli oikeudessa syytettynä. Moni muu poliisi olisi varmasti ollut tuollaisen julkisuuden jälkeen "valmis lähtemään" muihin töihin. Se mitä Aarnion tapaus on meille opettanut ei varmasti ole mukavaa luettavaa.

Vaikka kuinka voidaan huumepoliisin työn erikoislaatuisuuden takia esimerkiksi tiettyjä sääntörikkeitä ymmärtää, niin kuitenkin tuon poliisiryhmän "asiakaskunnan" epätavallisen aseman takia on tuossa virassa työskentelevällä poliisilla oltava korkea moraali. Tuolla tarkoitan sitä, että noita päihderiippuvaisia todistajia on helppo manipuloida esimerkiksi epäämällä heiltä subutex kuulusteluissa muuttamaan lausuntojaan. Samoin noita narkomaaneja on hyvin helppo nimetä esimerkiksi huumepoliisin "vasikoiksi", jolloin heillä ei ehkä kovin ylentävä kohtalo ole. Huumemaailma on kova paikka, ja osa päihderiippuvaisista tekee mitä hyvänsä saadakseen aineita, ja siksi tuo asia pitää tiedostaa, jos halutaan työskennellä heidän kanssaan. Huumekauppias on aina erittäin miellyttävä henkilö, joka vaikuttaa usein avoimelta "maailmanmieheltä", ja siksi hän saattaa olla hyvin vakuuttava ilmestys.

Ja juuri avoimuus sekä sosiaalisuus tekee noista ihmisistä niin uskottavia, että heiltä ostetaan huumeita. Ei kukaan osaa edes ajatella, että kalliilla autoilla ajavan, paljon ulkomailla aikaa viettävän supliikkimiehen tai -naisen paikalla on häikäilemätön rikollinen, joka elää kiristämällä kavereitaan sekä pakottamalla muita tekemään rikoksia puolestaan. Ja nuo kalliit autot sekä näennäisen upea elämäntyyli sitten houkuttelevat joitain ihmisiä aloittamaan uran tuollaisena ammattirikollisena, joka kauppaa huumeita pikkulapsille ja tuhoaa läheistensä elämän, mutta tuo glamour on asia, mistä myös huumevalvontaa suorittavia agentteja varoitetaan.

Kun DEA:n (Drug Enforcement Administration) työntekijä lähtee kentälle työskentelemään huumerikollisten parissa, eli soluttautumaan  sekä kartoittamaan huumejengejä, ja pudottelemaan GPS-paikantimia heidän lähettämiinsä kokaiinieriin, niin silloin tietenkin hän kohtaa tuon glamourin sekä huumemaailman houkutukset. Tuon takia nämä "deep covert action teamien"-teamien työntekijät valitaan äärimmäisen tarkasti, jotta he osaavat olla kovia sekä korrekteja noita rikollisia kohtaan, ja myös osaavat vastustaa mahdollisuutta saada ilmaista huumetta. Eli heidän koulutuksensa perustuu siihe, että nämä henkilöt opetetaan vihaamaan huumekauppiaita.

Osa noista agenteista valitaan esimerkiksi USA:n asevoimien DELTA sekä NAVY SEAL-osastoista, joiden jäsenet on koulutettu toimimaan kurinalaisesti, ja venäjä käyttää omissa toimintaryhmissään vastaavasti SPESNAZ:in sotilaita, joista koulutetaan soluttautujia, joiden tehtävänä on kartoittaa sekä tuhota noita huumejengejä. Mutta kun palataan Aarnioon, niin vaikka häntä massiivisesti puolustettiin median toimesta, niin tuo mies sai sitten tuon kympin, eli hänet sitten siirrettiin vankilaan, ja tärkeää on se, että missään nimessä tuo mies ei saanut jatkaa toimintaansa. Eli turvallisuusoperaatioihin kuuluvan virallisen kielenkäytön mukaan hänet eristettiin sekä hänen rikollisen toimintansa jatkaminen estettiin, jolloin hän ei enää päässyt käsiksi poliisin tietoihin, ja ei voinut enää tehdä tyhjäksi noita poliisin operaatioita.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/rikostoimittajan-analyysi-nama-seikat-ratkaisevat-aarnio-jutun-huumehaarassa-paatos-torstaina/6242016

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/aarniolle-10-vuotta-vankeutta/6244330


pimeakronikka.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....