Showing posts with label päällikkö. Show all posts
Showing posts with label päällikkö. Show all posts

Friday, December 30, 2016

Kannibalismi saattoi olla osasyy neandertalinihmisen tuhoon, mutta edes heille se ei ollut ainakaan aluksi jokapäiväistä toimintaa

Kannibalismia on esiintynyt monissa nykyihmistenkin kulttuureissa, kuten esimerkiksi Indonesian tai ainakin itäisen Tyynenmeren saariston alkuasukkaiden sekä Etelä-Amerikan intiaanien kuten atsteekkien sekä ilmeisesti myös mayojen kulttuureihin on kuulunut rituaalinomainen ihmissyönti, jossa soturi on syönyt surmaamansa vihollisen, jotta tuon vihollisen henki tai taistelutaidot siirtyisivät häneen. Tuosta tavasta ei kuitenkaan ole tullut mitään jokapäiväistä huvia näille kansoille, ja esimerkiksi Indonesiassa ihmissyönti on ollut vain päälliköiden oikeus.

Samoin joskus oikeudenkäyntien yhteydessä on noiden kansojen perinteisiin kuulunut rituaalinomainen kannibalismi, eli kun henkilö oli surmannut jonkun perheenjäsenen, niin teloittajana toimi tuon vääryyttä kokeneen perheen edustaja, ja sitten ruumis on syöty ikään kuin halveksivana eleenä tuon vääryyttä kokeneen perheen toimesta. Myöskään esimerkiksi neandertalin ihmisille ei toki ihmissyönti ollut kovin yleistä, mutta tietenkin heidän tapansa käsitellä ruumiita oli hyvin erilainen kuin meillä.

 Eli nuo luolamiehet elivät hyvin ankarissa oloissa, ja saattaa olla niin, että tuo luuydinten syöminen on liittynyt ravinnontarpeeseen. Nuo ankarat olot siis liittyvät jääkauteen, jolloin luonnosta ei löytynyt ravintoa tarpeeksi. Tuolloin tietenkin nuo kuolleet heimon jäsenet käytettiin hyödyksi, mutta tietenkin on arveltu sellaista, että tuo ihmissyönti koski vain päälliköitä, joiden hengen haluttiin siirtyvän muihin heimon jäseniin. Eli se olisi voinut olla kunnioittava ele noilta hänen alamaisiltaan, jotka sitten halusivat muuttua tuon miehen kaltaiseksi, jota he olivat seuranneet koko matkan.

Sen tähden tuon henkilön luuydin otettiin talteen ja syötiin, jotta heimon jäseniin siirtyisi tuon miehen sielun, jonka monien alkuasukkaiden myyttien mukaan asuu ihmisen veressä. Tai noin he varmaan itse olivat tuon tavan perustelleet itselleen. Toki kun ihmisen ruumis kuolee, niin se muuttuu esineeksi, jota voidaan hyödyntää, ja ehkä nuo jääkauden neandertalit tarvitsivat noita luita esimerkiksi keihäisiin ja nuolenkärkiin, koska jos ei piikiveä ollut saatavilla, niin silloin oli tyytyminen muihin kiviin tai luunpaloihin, joista hiottiin keihään ja nuolenkärkiä sekä erityisesti kalastuksessa käytettäviä koukkuja sekä neuloja, millä tehtiin vaatteita saaliseläinten eli erityisesti susien sekä peurojen nahoista. Tuolloin jääkauden keskellä varmasti olot olivat kurjat, eli silloin ei kukaan valittanut siitä, jos sosiaalivirasto jätti tuet maksamatta ennen juhlapäivää. Vaan ihminen eli täysin luonnon armoilla, ja silloin oli tietenkin oltava välineitä, joilla esimerkiksi peuroja tai mitä eläimiä nyt sitten sattuikaan tuolla lumisilla tasangoilla kulkemaan, saatiin kaadettua. Ja koska ravinnon saanti oli erittäin hankalaa, niin tietenkin jotkut alkuihmiset turvautuivat ryöstelyyn, jolloin saatettiin myös omia surmata.

Eli ihminen oli ihmiselle susi, kuten on ollut tapana sanoa. Neandertalin ihmiset olivat hyvin paljon meidän kaltaisiamme, joten tietenkin joskus saattoi noissa yhteisöissä käydä niin, että tunteet kuumenivat, ja sitten piikivestä valmistetut kirveet tai ryhmynuijat heiluivat. Samoin eivät kaikki neandertalit varmaan olleet täysin terveitä, jolloin sitten joku saattoi keksiä mielestään loistavan ajatuksen, millä hän ratkaisee heimonsa ruokaongelmat. Tuon ihmisen toiseksi lähimmän esi-isän suunnaton menestys perustui siihen, että he olivat sosiaalisia ja pitivät toisistaan huolta. Mutta sitten tuli jääkausi, ja Cro-Magnon-ihminen alkoi valloittaa sen alueita, ja tämän uuden ihmisen etu neandertaliin nähden oli rakennustaito sekä myöhemmin kirjoitustaito eli kyky välittää monimutkaisia abstraktioita sukupolvelta toiselle, ilman että kertojan täytyi muistaa kaikki asiat ulkoa.

Kirjoitustaidolla tarkoitetaan tietenkin tässä tapauksessa kuvakirjoitusta, josta vasta myöhemmin kehittyi foneettinen aakkosiin eli helposti omaksuttavissa oleviiin merkkeihin perustuva kirjoitustapa. Kuitenkin neandertalit varmasti olivat maailman valtiaita, kunnes he katosivat maan pinnalta, ja yksi syy tähän saattoi olla kannibalismi, joka sitten sai aikaan sen, että noiden kuolleiden ihmisten sairastamia tauteja siirtyi muihin, ja tietenkin oli varmasti johtajia, jotka teurastivat omia alamaisiaan helpon lihan toivossa.

Se sitten aiheutti eripuraa yhteisöissä, ja johti niiden sisäisen valtataistelun kautta sekasortoon ja koko yhteisön tuhoon, kun kaikki miehet olivat surmanneet toisensa.  Tämä tietenkin on vain ajattelua, eikä siitä mitään todisteita ole. Kuitenkin voi olla niin, että neandertalin ihmisen hävitti maailmasta monien tekijöiden yhteisvaikutus, kuten esimerkiksi väkivalta, ravinnon puute sekä taudit, jotka aiheuttivat neandertalin ihmisten kannan  vähenemiseen sekä geneettisen degeneroitumisen kautta tuon lajin kuoleman. Mutta syy siihen miksi kannibalismia niin harvoin esiintyy eläinmaailmassa, on se, että jos eläin syö omia lajitovereitaan, niin siihen siirtyy helposti niitä tauteja, jotka ovat tehneet tuosta omaan lajiin kuuluneesta saaliista heikomman. Ja tietenkin esimerkiksi leijona joskus surmaa pentujaan, mutta ei se niitä syö.


Sunday, November 27, 2016

Työpaikka- ja koulukiusaaminen sekä joustamattomuus ovat asioita, missä riittää pohdittavaa pikkujoulujen ratoksi


Jos kiusaamiseen ei puututa, niin sitten tuo toiminta  jatkuu läpi kiusaajan elämän. Tuo sama henkilö, joka kiusasi muita koulun pihoilla  jatkaa kiusaamista usein  myös muualla. Eli sama toiminta jatkuu myös työpaikoilla, joissa sitten seuraa sellaista, että edessä on rekrytointivaikeuksia sekä eroamisia, kun joku onnellinen sitten päättää ryhtyä kiusaamaan toisia työntekijöitä. Vaikka työstä kieltäytyminen tietenkin tuo karenssin tai  vastaavan sanktion, niin kuitenkin voidaan sanoa, että jokaisella meistä on toleranssiraja myös tässä , eli vaikka rahallinen menetys olisi suuri, niin jossain vaiheessa eteen tulee sellainen asia, että henkilön on tehtävä päätös siitä, että haluaako hän kuunnella kiusaamista loputtomiin, vai jääkö hän kotiinsa  silläkin uhalla, että edessä olisi karenssi.


Eli kukaan ei varmaan loputtomiin tuollaista toimintaa kestä, missä häntä ei mitenkään huomioida, ja kaikki saatava palaute on negatiivista.Työnantajan kannalta ei kuitenkaan ole järkevää palkata työläistä, joka on kovin eriarvoisessa asemassa työryhmään nähden, eli tämä lisää motivaatio-ongelmia sekä eripuraa työntekijän sekä muun ryhmän välillä, sekä aiheuttaa muita ongelmia. Eli jos työryhmän yhdellä jäsenellä on eriävä koulutus tai osaaminen, niin hänellä voi olla sitten kaiken aikaa työnhaku voimassa. Työpaikkakiusaaminen saattaa muuten sitten kärjistyä pikkujoulutunnelmissa, kun ihmiset ovat hiukan ottaneet liikaa alkoholia, ja sitten saattaa joltakin alkaa pinna palaa, jos tiettyjä hyvin kiusallisia asioita otetaan esille. Eli kenestäkään ei varmaan ole mukavaa muistella, kun hän joutui työporukan edessä nolatuksi, tai hänen tyttöystävänsä menikin naimisiin työkaverin tai oman pomon kanssa. Tämän takia alkoholin käyttöä pitää aina hiukan miettiä, ennen kuin lähtee työpaikan pikkujouluihin.


Kyseinen toiminta  lisää epävarmuutta tuösuoritteen jatkuvuuteen nähden, koska hän saattaa silloin hyvinkin nopeasti vaihtaa työpaikkaa. Kuitenkin epähomogeeninen sosiaalinen rakenne työympäristössä aiheuttaa kateutta sekä kateutta että muita ongelmia henkilökemiassa. Näet jos jollakin työympäristöön sijoitetulla henkilöllä on alempi koulutus kuin muilla, niin silloin hän saattaa tuntea jäävänsä työympäristön ulkopuolelle, sekä tuntea sitä, että häntä ei mitenkään huomioida esimerkiksi tehtäviä annettaessa, tai sitten jos yksi työntekijä on paljon pidemmälle koulutettu kuin työtoverinsa, mutta häneltä puuttuu virallinen esimiesasema, niin silloin saattaa ongelmia tulla siitä, että hänen palkkansa on suhteettoman korkea muihin työryhmän jäseniin nähden, ja sitten myös jotkin asiat, mitä hän tekee saattavat vaikuttaa ikään kuin alentumiselta tai muulta vastaavalta asialta.


Työympäristössä arvostus ansaitaan nimenomaan tehtyjen tehtävien ja niiden vaikeusasteen mukaan, ja jos esimies ei tehtäviä anna, niin silloin tietenkin toinen kokee itsensä tarpeettomaksi, tai sitten hänet koetaan joksikin “vapaamatkustajaksi”, joka vain oleskelee tuossa ryhmässä. Ja tuo tilanne saatetaan kokea hyvin kiusalliseksi asiaksi työyhteisössä, eli “ei ole oikein, että toinen saa parempaa palkkaa kuin toinen, vaikka hän ei tee kuitenkaan mitään”, on varmaan monissa pikkujouluissa esiin tullut asia. Eriarvoistaminen työpaikalla tietenkin luo otollisen ilmapiirin kiusaamiselle sekä panettelulle, joka voi tuhota koko työyhteisön toiminnan.  Kiusaaminen saattaa aiheuttaa sen, että yhtiö ei enää saa värvättyä uusia osaajia, mutta se voi myös aiheuttaa sen, että asiakkaat lähtevät muihin yhtiöihin kysymään tuota palvelua, ja joissakin tapauksissa esimerkiksi  juuri kiusaaminen laajenee asiakkaisiin kohdistuvaksi toiminnaksi.


Tällä viittaan tähän helsinkiläisen bussikuskin tapaukseen, jossa hän joustamattomasti kohteli nuorta asiakasta. Totta kai liikennöitsijän antamia ohjeita pitää noudattaa, mutta tietenkin tuossa tapauksessa pitää sitten myös omaa järkeä käyttää, eli en usko että tuollainen tapaus on ainutkertainen Helsingin liikennelaitoksen historiassa. Eli kuinka monta tällaista tapausta on jäänyt ilmoittamatta HSL:lle, että joku rahaton lapsi tai nuori on jätetty yksin bussipysäkille? Kuitenkin tuon kuskin puolustukseksi haluan sanoa, että hänelle on jossain varmaan opetettu niin, että tuollainen käytös on oikein, ja hänelle saattaa olla kerrottu työmaalta tulevan potkut, jos hän antaa toisen matkustaa ilman lippua. Ja ehkä hänelle on opetettu  bussikuskien työhön valmennuskursseilla, että hän saa potkut, jos antaa toisen matkustaa ilman lippua. Mutta tuo teko varmaan ei kuitenkaan mikään kaunis ollut.

Tuollainen tapaus varmasti saa aikaan sen, että tällaisia länsimetron kaltaisia hankkeita sitten ajetaan jatkuvasti läpi valtuustoissa, koska ainakin yhteen aikaan noilla kuljettajilla oli tuollainen asenne esimerkiksi varusmiehiä kohtaan, että heitä ei muka haluttu ottaa kyytiin, koska he “aiheuttivat ongelmia” tai heillä oli valtion maksama lippu, joten heitä ei tarvinnut muka palvella. Tuolloin ennen ei asioista puhuttu niiden oikeilla nimillä, koska sosiaalista mediaa ei ollut olemassa, ja jostain syystä paikallislehdet eivät noita asioita julkistaneet, koska pelkäsivät sitä, että HSL kostaa heille tuollaisen kirjoittelun, ja jättää nämä lehtimiehet sitten pikkujoulujen jälkeen hankeen seisomaan.


Siinä oli upeaa seisoa bussipysäkillä sitten kylmässä illassa odottamassa uutta bussia, joka ei aina muistanut sitten pysähtyä, kun siinä nostimme kättämme, jotta kuljettaja huomaisi meidät. Ja me tietenkin me  olimme tuolloin jo aikuisia ihmisiä, emmekä mitään pikkupoikia, jolla ei mitään elämänkokemusta ole. Eli mitään mukavaa ei ole sellainen toiminta, että bussi lyödään seisomaan, ja matkustajaa “kehotetaan” poistumaan, jotta kuljettaja pääsisi jatkamaan matkaa. Kuitenkin kun puhutaan koulukiusaamisesta, niin kiusaaminen jatkuu työpaikoilla tai harrastusten yhteydessä, jollei siihen puututa ajoissa. Ja aikuisena tuo hyvin ikävä asia saa paljon värikkäämpiä sekä totaalisempia muotoja, eli esimerkiksi kuljettaja saattaa ajaa bussilla pysäkkien ohi, jossa on asiakkaita mistä hän ei pidä. Tai sitten hän saattaa pizzeriassa työskennellessään jättää asiakkaita palvelematta, eli tuo henkilö ottaa rahat, mutta sitten hän ikään kuin ohittaa tämän asiakkaan, koska ei halua tämän käyvän tuossa ravintolassa.

Saturday, July 23, 2016

Kuinka tehdään ritarien tai maanihtien ("Landsknecht"-ryhmien) päälliköitä ja miten heidän kovuutensa taattiin?

Maanihtien käyttämiä
asuja 1500-luvulta
Kuva I

Kun puhutaan virkaritaristosta, niin heidän tehtävänsä oli edustaa kuningasta kansalle, mutta samalla myös kukistaa kapinoita sekä herättää herranpelkoa kaikkialla, missä he sattuivat kulkemaan. Ongelma oli siinä, että noilta korkeasti koulutetuilta virkamiehiltä odotettiin myös jotain palveluksia kuninkaalle, ja jos heillä oli liikaa ystäviä, niin silloin saattoi edessä olla eturistiriita, joten jokainen virka-aateliin kuuluva joutui läpikäymään syvällisen kasvatusmetodin, jotta hän muistaisi sen, että vain kuningas tai ylempi ritari olivat ne, joita hän palveli. Ja ongelma sitten oli siinä, että jos henkilöä on liikaa nuoleskeltu, niin hän ei osaa olla kova, silloin kun on tarvetta.

Joskus nuo maanihdit veivät lapsia linnoihin kasvatettaviksi, jos esimerkiksi vanhemmat antoivat heitä töihin velkojen maksamista varten. Ja toki keisarillinen kasvattaja sitten kertoi auliisti noille lapsille, että heidän vanhempansa olivat heidät jättäneet noiden miesten käsiin, koska eivät itse viitsineet omia velkojaan maksaa, joten he siirsivät omat velkansa jälkipolvien maksettaviksi. Ja tietenkin tuollainen asia kerrottiin tuolle lapselle, jotta hän voisi sitten liittyä puhtain omatunnoin noihin maaseudun palkkasoturijoukkoihin, ja tällä perusteella esimerkiksi Dracula sekä Venäjän Tsaari valikoivat omat palatsikaatilaisensa, joiden kovuus sekä viha normaaleja ihmisiä kohtaan taattiin tuolla hylkäämisellä.

Siksi noiden ritarien tai maanihtien, jota joskus heist käytän, koska "Landsknecht"-sanalla ei ole suomessa vastiketta, vaikka se suomennetaan joskus palkkasoturiksi, mutta kuitenkaan kyseessä ei ole varsinainen palkkasoturijoukko, vaan periaatteessa kuninkaan tai keisarin edustajana toimiva viranomainen, jolle kuuluivat erilaiset kapinoiden kukistamiset sekä rangaistusten toimeenpaneminen. Santarmilaitos eli gendarmerie nationalen tyyppiset raskaasti aseistetut poliisvoimat ovat tämän laitoksen perustamia, ja nykyään Ranskan sekä Itävallan santarmit eli poliisin erikoisjoukot ovat maailman tunnetuimpia lainvalvojia, ja Italiassa se sama laitos tunnetaan nimellä "Carabienrina", mutta tuollaisten poliisimiesten päälliköksi ei kuka vain päässyt.

Sillä heidän linjansa piti tietenkin olla "kova ja korrekti" myös omaa lääniä kohtaan, joten jos olette noita vanhoja sävelmiä katsoneet, niin silloin tietenkin huomaatte varmaan, että monen kovaotteisen päällikön nimessä on sana "berg" eli "mäki". Eli Jörg Von Frundsberg tai Karl Weinsberg olivat erittäin tehokkaita miehiä, joiden varaan kuningas tai keisari laski usein kapinoiden kukistamisen tai toisen maan kuninkaan surmaamisen. Joten miksi nimenomaan nämä saksan "mäkeläiset" olivat niin kamalassa maineessa? Todellisuudessa syy tuohon kovuuteen löytyi kasvatusjärjestelmästä, missä vain niin sanottujen "mäkitupalaisten" eli alitorpparien tai torpparien palkkaaman väen pojista tehtiin noita maanihtejä, joiden kovuus taattiin tuolla vanhempien alhaisella asemalla.


Nuo varsinkin 1500-luvulla vaikuttaneet sotilasosastot käyttivät usein korostetun värillisiä vaatteita, jotta heitä ei tunnistettaisi kotona. Näet tiettyjen tekojen kuten kokonaisten perheiden surmaamisen sekä kokonaisten kylien polttamisen  perusteleminen saattoi olla hyvin vaikeaa, kun surmatuilla ei ollut edes aseita. Nämä osastot olivat eräänlaisia "totemkopfverbänden"-osastojen esiasteita, joita värvättiin myös ulkomailta terrorisoimaan maaseutua, jotta kuningasta pyydettäisiin suojelemaan kansaansa, joka ehkä nääntyi verojen alla, ja pieni verilöyly sitten varmasti käänsi ihmisten katseet pois hallitsijan toiminnasta.

Kun tämä maanihti astui sitten uuden isäntänsä palvelukseen, niin hänen ensimmäinen tehtävänsä oli jäännösverojen perintä sekä luvattoman rakennuskannan poistaminen, minkä tuo uusi kuninkaallinen virkamies hoiteli sitten kovalla ja korrektilla tyylillä, mikä tarkoitti sitä, että tuon torpan tai talon luvatta rakennettu rakennuskanta poltettiin maan tasalle, ja sitten myös väki meni kuninkaallisille työmaille tekemään niitä rästiveroja kuninkaalliseen kirstuun, jotta verokirjat saatiin täsmäämään todellisuuden kanssa. Samoin maanihtien tehtävä oli valvoa sitä, että esimerkiksi torppari ei esiintynyt talollisena tai että talo ei antanut linnan toimivaltaan kuuluvia lupia millekään torpalle. Tai sitten kukaan ei esimerkiksi ollut pistänyt verorahoja taskuunsa. Eli kun puhutaan siitä, mikä torppa oikeastaan oli, niin silloin voidaan jo nimestä päätellä se, että siinä kohtaan jotain asioita "torpataan" eli pysäytetään.

Tuolloin ennen vanhaan kaikki verot maksettiin ensin talolle, mutta että maan isäntä ei olisi vienyt verorahoja kuninkaan taskuista, ja ilmoittanut esimerkiksi torpparien tehneen tuon varkauden, niin ensin viljat koottiin torppien varastoon, josta ne kuljetettiin talon kautta linnaan, ja apuvoudit kävivät katsomassa nuo torppien laarit, jotta voitiin miettiä paljonko viljaa kuningas otti itselleen. Samoin linna sekä talot, torpat sekä mäkituvat tietenkin tarvitsivat syötävää, joten osa veroista jäi tietenkin alueen ihmisten elämiseen. Jos ihmisillä ei ollut ruokaa, niin silloin sitten he eivät jaksaneet tehdä työtä, tai saattoivat nousta kapinaan. Ja tietenkin esimerkiksi nälänhädän yllättäessä mäkitupalaisten asema oli ehkä parempi kuin kellään, koska he saattoivat siirtyä toiselle alueelle. Mutta torpparien sekä talollisten ongelma oli siinä, että heidän elämänsä oli sidottu maahan. Jos alueelle sitten syntyi kapina, niin maanihtien tehtävä oli sen kukistaminen, ja arvatkaa miten nuo torpparit sitten kohtelivat alaisiaan. Ja vain siitä, jolle oltiin lapsena oltu kovia voi aikuisena tulla kova.

elainasiaa.blogspot.fi

charelesfort.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....