Tiedustelupalvelun työ vaatii onnistuakseen intensiivistä panostusta työpaikan henkilöstöön

MI-6:n päämaja Lontoossa

Tiedättekö erään mormoneihin liittyvän salaisuuden, mistä tuo kirkko vaikenee? Se liittyy kudosnäytteisiin, joita tuo kirkko on kerännyt ihmisiltä. Kyseisen kirkkokunnan hallussa on yksi maailman suurimmista solunäytteitä sisältävistä arkistoista, ja tuon innon kerätä tätä biometristä materiaalia epäillään olevan mm. Jehovan todistajien toiminnan kieltämisen taustalla. Tässä tekstissä tulee muuten toistumaan termi “turvallisuuspalvelu”, mikä tarkoittaa tällä kertaa organisaatioita, joiden tehtävänä on muiden viranomaisten valvominen, ja niiden virallinen tuntomerkki on usein joku epämääräinen kirjainyhdistelmä, josta kukaan normaali ihminen ei varmaan myöskään noita kirjainyhdistelmiä ole keksinyt.

Kun ajatellaan esimerkiksi sellaista kirjainyhdistelmää kuin MI-6, niin totta kai kaikki elokuvia tai vakoilusta kertovia romaaneja lukeneet tietävät, että kyseessä on britannian tiedustelupalvelu. Tuo yhdistelmä tulee muuten sanoista “Military Intelligence section 6”, tai normaalissa puheessa tuohon laitokseen viitataan kirjainyhdistelmällä SIS, joka on lyhenne sanoista “Secret Intelligence Service” ja se tietenkin on myös kuuluisan mielikuvituksen luoman vakoojan James Bondin tai “Agentti 007:n” työnantaja. KGB:llä kuulemma oli aikoinaan osasto, jossa tutkittiin “Bond-kirjoja” ja niiden pohjalta kehitettiin sitten jotain KGB:n välineitä, kuten esimerkiksi kobran myrkyllä täytettyjä kuulakärkikyniä tai kemikaalisumuttimia joita käytetään pahamaineisen KGB:n “Osasto V:n” operaatioissa.

Noissa kuulakärkikynissä oleva kobran myrkky on sellaista, että se aiheuttaa haavan ihoon, jonka jälkeen hermomyrkky pääsee kohteen elimistöön. Eli pelkkä kobran sylki on hengenvaarallista, vaikka käärme ei itse pitäisi uhriaan. Tuo myrkky hankitaan siten, että kobran myrkky lypsetään tuosta käärmeestä, ja sitä lisätään noissa kynissä käytettävään musteeseen.  Monet ihmiset eivät varmaan muuten tiedä sitä, että alkuperäinen James Bondin tai 007-kirjojen luoja Ian Fleming on oikeasti muuten ollut vakooja, joka työskenteli Toisen Maailmansodan aikana Mi-6:ssa, ja itse olen joskus kuullut, että hän olisi ollut myös kenttätehtävissä esimerkiksi Ranskassa tuolloin maailmansodan myrskyisinä vuosina. Monet ihmiset vihaavat  vakoilijoita, koska he pettävät ikään kuin tovereitaan.

Kuitenkin yksi soluttautuja voi aiheuttaa erittäin suurta vahinkoa valtion tiedustelupalvelulle rauhan aikana. Eli jos tuo soluttautuja pääsee tunkeutumaan tiedustelupalvelun päämajaan, niin silloin hän voi paljastaa vaikka kaikki toisen valtion palveluksessa olevat urkkijat. Toiseen tiedustelupalveluun kohdistuvaa vakoilutoimintaa kutsutaan vastavakoiluksi. Britanniassa tuota toimintaa harjoittaa “Security Service”, josta käytetään virallisesti nimeä MI-5 eli “Military intelligence section 5”.  Se että vastavakoilun virkailija pääsisi soluttautumaan vastapuolen päämajaan olisi sen johdolle todellinen päiväuni

Jos soluttautuja pääsee sodan aikaan soluttautumaan vihollisen päämajaan, ja kuvaamaan siellä sotasuunnitelmia sekä varusteita, niin silloin voivat tappiot nousta todella korkeiksi. Kun sota päättyy, niin vakooja on aina vaarassa, koska hän on nähnyt molemmat puolet konfliktista. Kaikissa maailman konflikteissa on tekijöitä, joiden toiminnassa on motivoijana lähinnä tuon toimijan oma etu.

Esimerkkinä tällaisesta toiminnasta on Toisen Maailmansodan lopulla näytelty episodi, jossa eräät juutalaiset pankkiirit auttoivat natsien sotarikollisia pakenemaan Saksasta kun tuo valtio sitten vuonna 1945 romahti. Ja nuo samat henkilöt ilmeisesti auttoivat esimerkiksi Josef Mengeleä saamaan käsiinsä esimerkiksi Paraguayn sekä Argentiinan passeja.  Jos joku pääsee esimerkiksi valtion turvallisuuspalvelun päämajaa keräämään solunäytteitä, niin silloin tietenkin on olemassa vaara siitä, että sen agentteja voidaan jäljittää DNA-testien perusteella mistä päin maailmaa hyvänsä. Samanlainen tapaus tietenkin on se, jos turvallisuuspalvelun työntekijän vanhemmat tai heidän sisaruksensa kutsuvat jonkun siivoojan huoneistoonsa, ja tämä pääsee sitten keräämään soluja tuosta tilasta.

Tuolloin voidaan niiden ihmisten sukulaiset jäljittää todella tehokkaasti, ja tämä tekniikka tietenkin on erityisen tehokasta nimen omaan soluttautujaa eli “myyrää” vastaan toimittaessa. Kun jonkun valtion organisaation työntekijän vanhemmat paljastuvat esimerkiksi venäjän kansalaisiksi, niin silloin tietenkin on olemassa mahdollisuus, että henkilö on vieraan valtion hyväksi toimiva  agentti. Se ei vielä tarkoita sitä, että työntekijä tätä olisi, mutta tietenkin silloin pitää suorittaa hänen taustansa tarkastus. Jos hän on työhaastattelussa maininnut olevansa adoptiolapsi ja tuo asia ilmenee myös väestörekisteristä, niin silloin asia on siltä osin kunnossa.

Mutta jos taas tietoja adoptiosta ei näy, niin silloin tietenkin tulee mieleen se, että miten tuollainen asia on jäänyt ilmoittamatta? Yleensä nimittäin tuo asia näkyy normaalisti suoraan väestörekisteristä, eikä sen katsomiseen tarvita muuta kuin pääsy henkilön väestörekisterin perustietoihin. Joten silloin tietenkin pitää ryhtyä etsimään mahdollista “myyrää”. Tämä termi on peräisin John Lé Carrén kirjoista, ja se tarkoittaa samaa kuin “deep cover man”, eli kyseessä on tiedustelupalvelun tai muun vihamielisen järjestön agentti, joka on päässyt tunkeutumaan johonkin järjestelmään joko fyysisesti tai dataiskun avulla. Kuitenkin se että turvallisuuspalveluiden  työntekijöitä kyetään jäljittämään solunäytteiden perusteella saa aikaan vaaratilanteita myös toisella tavalla. Tässä skenaariossa esimerkiksi erikoisjoukkojen osasto kaappaa tuollaisen työntekijän, ja pumppaa hänestä salasanoja sekä käyttäjätunnuksia natrium pentothalin avulla. Tai oikeastaan voidaan sanoa sellainen asia, että kaikki maailman ihmiset eivät ole tietenkään virallisten tiedustelupalveluiden palveluksessa, vaan suurin uhka tulee organisoidun rikollisuuden taholta.

Jos organisoitu rikollisuus saa solutettua miehensä esimerkiksi FBI:n tai FSB:n sisäpiiriin, niin silloin voi tulos olla kammottava. Kun ihmiselle luodaan henkilöllisyys, niin sitä ei todellakaan voi käyttää suoraan yhtään mihinkään muuhun kuin oluen ostamiseen. Henkilöllisyys on nimittäin paljon suurempi asia kuin joku henkilöllisyystodistus. Jos ihminen haluaa soluttautua esimerkiksi MI-6:een, niin hänellä pitää olla sellainen henkilöhistoria, jota ei kovin helposti tekaista. Ihmisellä pitää olla syntymätodistus sekä muita asiakirjoja kuten koulutodistuksia, jotta hänet katsotaan kelpaavaksi tiedustelun työntekijäksi. Jos henkilö valitaan tällaisen laitoksen työntekijäksi, niin tietenkin hänen henkilöllisyyttään tarkastetaan monilla erilaisilla tavoilla.

Eli tietenkin DNA- sekä paperien tarkastus ovat asioita, joista aloitetaan. Ja samalla noiden henkilöiden luokat tutkitaan siltä varalta, että niissä on ollut poikkeuksellisen paljon erilaisia kuolintapauksia. Tuo kertoo siitä, että joku ehkä haluaa raivata noita todistajia pois tieltä. Samalla myös nuo tiedusteluvirkailijat käyvät kysymässä tuon henkilön luokkatovereilta näiden mielipidettä hänestä. Näin menetellään myös sellaisissa tapauksissa, että joku henkilö jää kiinni Mafian hyväksi toimimisesta.

Se että joku lahjoo poliisin on paha juttu, mutta se että poliisimies on työskennellyt vuosia rikollisten hyväksi on katastrofi. Se että rikolliset uskaltavat lähestyä poliisia lahjuksella ei ole kovin tavallista. Näet heidän pitää olla tietoisia siitä, että tuo poliisi voi heidät tästä pidättää, koska lahjoman tarjoaminen on rikos. Joten jotta rikolliset saavat poliisin solutettua tuohon organisaatioon täytyy heidän aloittaa tuon miehen tai naisen värvääminen hyvin nuorena, jotta hän ei tee ilmoitusta asiasta. Näet jos poliisikouluun pyrkivällä henkilöllä on suhteita rikollista toimintaa harjoittaviin moottoripyöräjengeihin tai muihin vastaaviin rikollisjärjestöihin niin  hänet yleensä hylätään.

http://tiedustelutyota.webnode.fi

Mietintä kenttätutkimuksen ongelmista sekä tutkimuksen suoritustavasta, mikä vaikuttaa väistämättä tutkimustulokseen

Kuvituskuvaa
Kuva I 

Tutkimuksen sekä tutkimusongelman käsittelystä kannattaa mainita sen verran, että missään nimessä tehtävää ei kannata jättää pelkkien teemahaastattelujen varaan, koska ihmiset saattavat muistaa myöhemmin sanoneensa jotain muuta, kuin mitä haastattelija on merkinnyt muistiin, ja silloin tietenkin tehtävässä vaadittava tutkimuksellisuus kärsii. Hyvin tehty tutkimustyö tarkoittaa sitä, että tutkimuksessa käytetään sellaisia lähteitä, joiden kiistäminen on vaikeaa. Ratkaistaessa tutkimusongelmia tärkeitä on muistaa se, että tutkimuskohde ei välttämättä ole mikään moraalisesti hyväksyttävä asia, eikä oikea elämä ole mikään ”Korkeajännitys”-sarjakuva , jossa on selkeästi hyvä ja paha puoli. Eli kuten tiedämme, niin saattaa olla niin, että mitään ”oikeaa” puolta ei edes löydy, kun jotain ongelmaa lähdetään käsittelemään. Ja aina pitää muistaa se, että tutkijoille kerrotaan paljon sellaista, mikä ei ole edes totta. Toisin sanoen oletteko koskaan kuulleet sellaisesta tilanteesta, että esimerkiksi Iranin SAVAK:in eli valtiollisen poliisin virkailija soittaa liittymästä, mistä puhelun vastaanottaja saa puhelimeensa tekstin "SAVAK soittaa" puhelun ,missä kysytään vastaanottajalta, että luottaako tämä SAVAK:in rehellisyyteen sekä oikeudenmukaisuuteen, ja samalla ilmoitetaan, että puhelu äänitetään. Mitä vastauksia kuvittelette saavanne, jos tuollaisen tempun teette? Uskaltaako kukaan siellä sitten sanoa muuta kuin sanan "kyllä"? 

Tutkimusongelmissa pitää aina kysyä, että miksi joku toimija toimi, juuri niinkuin silloin toimittiin, mistä sitten seurauksena saattoi olla vaikkapa uutisjuttu jostain kauheasta asiasta. Samoin kaikkia asioita mitä tutkija oikeasti sattuu ajattelemaan ei tarvitse laittaa paperille. Eli tämä tarkoittaa sitä, että tutkimusraportissa ei tarvitse käydä jokaista maailmassa tapahtunutta villieläimen hyökkäystä tai kuulusteluhuoneessa tapahtuvaa ylilyöntiä läpi yksityiskohtaisesti, koska se sitten tuo eteen sellaisen asian, että noiden tutkielmien pitäisi olla helposti luettavia, ja siksi kannattaa myös välttää yksityiskohtaisia kuvauksia esimerkiksi lääketieteellisistä traumatologiaan kuuluvista asioista, vaan tuollaiset kuvaukset voi jättää raportin liitteeksi, koska niiden kuunteleminen saattaa olla hyvin raskasta sekä järkyttää perheen pienimpiä.Tutkija ei koskaan myöskään saa antaa muiden tehdä tekstejää, koska se voi aiheuttaa sen, että tutkimus hylätään tai että kirjoittaja sitten kirjoittaa tekstin vääristellen totuutta tai kaunistellen omaa näkemystään.  

Kun puhutaan raskaasta esityksestä, niin tietenkin liian pitkä esitys saattaa olla hyvin ikävä asia, ja samoin tilanne missä esimerkiksi pyydetään toista kertomaan itsestään viisi hyvää tai huonoa asiaa vierustoverille saattaa tehdä muuten tehtävästä kammottavan. Vai kuvitteleeko kukaan, että esimerkiksi joku koulukoti- tai muun laitosmenneisyyden omaava kuuntelija haluaa noita asioita käydä läpi. Enkä usko että kenetäkään ihmisestä on mukavaa selittää täysin vieraalle ihmiselle, mikä on itsessä hyvää tai huonoa.

Tämä tarkoittaa sitä, että joidenkin ihmisten kertomus omista hyvistä puolista saattaa toisesta vaikuttaa rurhalta kehumiselta, ja tietenkääm kenellekään tuntemattomalle ei kukaan halua paljastaa itsestään asioita, joita hän muutenkin salaisi. Joskus tietojenkäsittelijät paneutuvat niin omaan erikoislaansa kuuluvaan termistöön, että unohtavat täysin sen, että normaali ihminen ei ehkä jaksa kuunnella listaa alan termejä, joista monet tuovat raporttiin punaista viivaa. Mutta kun puhutaan erittäin hyvästä tavasta saada normaali ihminen vaivautuneeksi,on lähteä suoraan haukkumaan jotain ihmisryhmää kuten adoptiolapsia, koska nämä henkilöt eivät mitenkään ole vastuussa omasta kohtalostaan, vaan päätöksen tuosta asiasta on tehnyt kunnan sosiaalitarkastaja.

Myöskään missään tutkimusongelmissa ei koskaan mennä sellaiseen paikkaan, missä tutkimuskohde pääsee vaikuttamaan muistiinpanojen sisältöön. Eli kuten varmaan kaikki ymmärsivät, niin jos tutkija menee poliisiautoon missä tahansa maailman maassa tekemään tutkimuksia, niin hän näkee vain sen, mitä hänelle halutaan näyttää. Sama tietenkin koskee mitä hyvänsä asiaa, eli totta kai esimerkiksi teollisuuslaitoksen työntekijät ovat täysin tyytyväisiä työoloihinsa, kun vieressä seisoo laitoksen omistajan edustaja, joka saattaa erottaa työntekijän, koska tämä vaarantaa liiketoiminnan sekä toimii yhtiön etua vastaan.

Ja toki myöskään itseä ei tarvitse saattaa tilanteeseen, että joutuu sitten esimerkiksi jossain rajoilla vaikeuksiin tai pidätetyksi,kun on tutkija sattunut kysymään vääriltä ihmisiltä heidän mielipidettään jostain asioista. Tutkimuskohdetta ei koskaan saisi myöskään vaarantaa sillä, että tutkija julkaisee heidän nimensä tai yhteystietonsa, jos näiden henkilöiden haastattelu koskee valtion johdon kannalta ikäviä asioita, kuten esimerkiksi valtion tai sen edustajien harjoittamaa mielivaltaa. Sama koskee tietenkin myös vaikkapa erilaisia yrityksiä ja muita organisaatioita, jotka eiivät aina ole valtiollisia Samoin on hyvä muistaa se, että konflikteissa on aina kaksi puolta, josta kumpikaan ei ehkä puhu täysin totta.

Eli kun puhutaan sellaisista sotarikosten klassikoista, kuten Santiagon tai Shanghain palo- sekä kaasupommeilla tapahtuneista pommituksista, niin silloin pitää miettiä sitä, että tiesivätkö lentäjät pudottaneensa terroripommeja pitkin kaupunkia. Eli espanjan sisällissodassa tuhotun Santiagon sekä Madridin kaupungin kohdalla voidaan kysyä, että vaihdettiinko nuo Heinkel 5i:n pudottamat pommit eletronetallia siältäviin räjähteisiin ilman, että lentäjille kerrottiin tätä. Eli kuvittelivatko Kondori-legioonan sotilaat, että he pudottivat normaaleja palopommeja, mutta elektronmetalli teki pommista niin kuuman, että syntyi tulimyrsky, jossa koko kaupungin väki kuoli. HE 51 käyttämä verraten pienikokoinen pommi saattoi olla tarkoitettu kemiallisen aseen kuljettamiseen, mutta saattaa olla niin, että sitä ei ehkä uskallettu käyttää, joten pommit piti täyttää elektronilla, jotta niiden tarkoitus olisi voitu salata. Sama koskee Shanghain pommitusta.

HE-51 Kondor-legioonan väreissä
Espanjan sisällissodaan aikaan
Kuva II

Toisin sanoen kysymys kuuluu, että tiesivätkö nuo ”Betty” pommikoneiden lentäjät heidän napalm-pommien sisältävän todellisuudessa tappavaa kemikaalia. Sotarikos eroaa normaalista rikoksesta vain sen tapahtumaympäristön sekä laajuuden osalta. Eli niitä koskee sama metodologia kuin niin sanotttuja normaalejakin rikoksia. Tuolloin tutkijan pitää tietenkin kysyä sitä, että ketä tuo teko sitten hyödytti, eli hyödyttikö noiden kohteiden terroripommitus enemmän Francoa vai kansainvälistä rykmenttiä? Ainakin teko sai aikaan kansainvälisen arvosteluryöpyn, joka kohdistui Francoon ja hänen miehiinsä, joita syytettiin sitten erittäin vakavasta rikoksesta, vaikka ketään ei tuosta teosta koskaan tuomittu. 

Samoin pitää miettiä sitä että onko tuossa rikoksessa mitään näyttöä siitä, että teko on tahallinen, tai että onko olemassa mitään todellisia todisteita siitä, että esimerkiksi jonkun verilöylyn teki se, mikä on tekijäksi mainittu? Eli onko alueelta otettu kiväärinhylsyjä sekä niistä sormenjälkiä sekä DNA-testejä sekä onko ruumiista kaivetuista luodeista otettu rihlakuvaa, joka todistaa sen, että jotain tiettyä asetyyppiä on käytetty näissä teoissa. Eikä ketään suoraan tarvitse lähteä tuomitsemaan yhtään mistään, koska noiden tekojen käskijät istuvat usein muualla kuin tekopaikalla, jotta he eivät sitten saa pahaa mainetta noista hyvin ikävistä asioista.

kimmonsivu.blogspot.fi