Showing posts with label sokrates. Show all posts
Showing posts with label sokrates. Show all posts

Monday, July 31, 2017

Myrkkykasveja koskevaa tietoa voidaan helposti käyttää myös väärin

"Sokrateen Kuolema"
Jacques-Luis David
(1787)

Kasveihin liittyy paljon asioita, joista puhutaan hyvin hiljaa. Ja esimerkiksi kun Sokrates aikoinaan otti mykkymaljan, niin joidenkin ihmisten mielestä hän ei oikeastaan saanut viiniä, koska tuolloin hän olisi voinut kaataa maljansa pois. Hän ei ehkä huomannut sitä, että tuo kammottava Myrkkykatko annettiin hänelle ehkä raparperikiisselin muodossa, ja siksi hän ei osannut pelätä tuota myrkkyä. Eli kun Sokrates sai tuomionsa, niin tietenkin hän oli tietoinen siitä, että hänet aiottiin myrkyttää, joten tietenkin hän arveli myrkyn olevan viinipikarissa, eikä sitä että se oli laitettu ehkä kiisselin sekaan. CIA:n laboratorio on kuuluisa siitä, että sen sisällä innovoidaan kaikenlaista “mukavaa”, eli laitteita joilla ihminen voidaan eliminoida huomaamattomasti ja tehokkaasti.


Kyseisen tutkimuksen tarkoitus on tuoda ihmisille turvaa hyvin ovelia rikollisia vastaan. Mutta samalla tuota tekniikkaa käytetään myös “Operation Mongoosen” kaltaisissa ohjelmissa, joissa tappaja ei saa jäädä tuosta operaatiosta kiinni, joten silloin tietenkin olisi helppoa sujauttaa tuollaista jättiukonputken myrkkyä esimerkiksi deodorantti-purkkiin, jolloin se voisi muodostaa äärettömän vaarallisen “kemiallisen mace:n”, ja tuohon purkkiin voidaan tietenkin liittää myös voimakas UV-LED, millä tuo kemikaali sitten aktivoidaan, tai sitten tuon operaattorin pitää vain suunnata uhrin kasvoihin sellainen taskulamppu, mitä käytetään esimerkiksi sormenjälkien etsimisessä.


Eli tuolloin kemikaalin aktivointi tapahtuu suuntaamalla kohteeseen UV-valoa. Kyseiseen kemikaaliin voidaan liittää myös esimerkiksi botuliinia, joka sitten joutuu noiden haavaumien kautta verenkiertoon, ja se sitten riittää kohteen surmaamiseen.  Tuollaisten ihmisten mielestä on erittäin helppoa ottaa esimerkiksi jättiukonputken varsi, käyttää sitä moulinexissa sekä sitten kastaa esimerkiksi joku rätti  tähän “mehuun”, ja sitten käyttää kyseistä rättiä siivoojan käsineen kanssa kemiallisena nyrkkirautana, tai sitten suihkuttaa tuota erittäin vaarallista kemikaalia kohteen päälle esimerkiksi suihkepullolla.


Kun tuon kasvin sisältämä kemikaali joutuu ihmisen iholle, niin se aktivoituu UV-säteilyn vaikutuksesta, ja aiheuttaa erittäin pahan palovammaa muistuttavan jäljen, joka sitten saattaa aiheuttaa vakavan myrkytyksen. Joskus olen kuullut sellaisia kauhutarinoita, että jossain diktatuurimaissa vankeja olisi hallittu tuolla myrkyllä, eli heidän iholleen olisi päästetty tuon kasvin mehua, jolloin he eivät olisi voineet sitten kävellä ollenkaan ulkona. Tuossa tarinassa, mikä on peräisin joidenkin mukaan Stalinin Neuvostoliitosta tai toisten mukaan “tekijämiehenä” on ollut joku Irakilainen, Saudiarabialainen tai Syyrialainen upseeri, joka olisi ruiskuttanut mielenosoittajia sellaisella vedellä, mihin olisi lisätty tuon kasvin myrkkyä, ja tämä tietenkin aiheuttaa uhrille vakavia palovammoja. Kyseinen myrkky voidaan aktivoida normaaleilla UV-lampuilla, joten vuorokauden- tai vuodenaika ei kuitenkaan ole mikään este tällaisen kauhean aseen käytölle.


Tuollaisia ajatuksia ajattelee varmasti moni erikoisjoukkojen komentaja, kun hän suunnittelee esimerkiksi valtion vihollisten torjuntaa. Kun puhutaan siitä kuinka vaarallista tällainen kemikaali oikeastaan on, niin silloin voidaan ajatella tilanne, missä joku sitten täyttää tällaisella “mehulla” esimerkiksi maataloudessa käytettävän myrkytyskoneen säiliön, ja sitten käyttäisi sitä kuin jossain 007-elokuvassa. Kun ihminen haluaa tehdä toiselle pahaa, niin silloin hän varmasti ajattelee jotain tällaista tapaa, ja joskus olen miettinyt esimerkiksi sitä, että onko joku sitten vaikkapa laittanut tällaista myrkkyä jonkun narkomaanin piikkiin, tai muuten suihkuttanut tuota solumyrkkyä ihmisten kasvoille.


Tuolloin ajattelen tilanteita, missä toisen henkilön kasvot ovat jostain syystä tuhoutuneet ilman mitään sen kummallisempaa syytä. Kun puhutaan oudoista kuolintapauksista, jotka liittyvät laaja-alaiseen solukkojen tuhoutumiseen, niin silloin tulee välillä mieleen sellainen asia, että onko tuollaista melko helposti hankittavissa olevaa kemikaalia sitten käytetty narkomaanien surmaamiseen jossain päin maailmaa. Mieleeni tulee nimittäin eräissä maissa tapahtuneet oudot streptokokki-epidemiat, mitkä ovat johtaneet raajojen amputoimiseen että myös henkilöiden kuolemaan, ja silloin olen joskus ajatellut, että tällaista solumyrkkyä on saatettu lisätä esimerkiksi narkomaanien käyttämiin nestemäisiin huumeisiin.


Tuon solumyrkyn teho on todella kova, ja sen vaikutus on sellainen, että tuo haavauma ei kovin helposti parane, joten kyseiseen haavaan voi sitten tulla myös hyvin vakava bakteeritulehdus. Toisten tarinoiden mukaan taas tämän kasvin myrkkyä tuottava geeni olisi jossain maailman salaisessa laboratoriossa siirretty streptokokiin, joka sitten on muuttunut erittäin vaaralliseksi. Kun ihmiset kohtaavat jättiukonputken, niin heille kyllä pitäisi kertoa, että tuon kasvin aiheuttama palovamma on paljon pahempi kuin ns. “oikea palovamma”.


Koska sen aiheuttaa kemikaali, niin silloin tietenkään normaali palovamman hoito ei ole riittävä, vaan aina pitää myrkytyskeskukseen soittaa tuosta tapauksesta. On olemassa ihmisiä, jotka eivät ajattele mitä he sitten oikeastaan tekevät, kun he alkavat pelleillä joidenkin kasvien kanssa. Ja jos ihmisille ei kerrota sitä, mitä tällaiset kasvit voivat tehdä, niin silloin joku voi saada päähänsä tehdä esimerkiksi jostain jättiukonputken kaltaisesta sarjakukkaisesta kasvista esimerkiksi raparperikeittoa, jolloin seurauksena on erittäin vakava myrkytystila. Joten tuollaisten kasvien vaarallisuudesta tiedottaminen varmasti auttaa pelastamaan ihmishenkiä, mutta se voi altistaa ihmisiä tuollaisen tiedon väärinkäytölle.

https://vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi/

Thursday, May 19, 2016

Filosofian olemuksesta sekä humanismista eli miksi Sokrateen täytyi kuolla?


Humanismi ei ole humaanien tieteiden synonyymi. eikä sosiologia eli sosiaalisten suhteiden tiede ole mitenkään erityisen miellyttävä tieteenala. Vaikka psykologiaa eli ihmismielen tutkimusta sekä käyttäytymispedagogiaa pidetään jotenkin pehmeänä tieteen alana, niin todellisuudessa kyseessä on lähinnä tieteenala, minkä avulla valitaan esimerkiksi poliisipäälliköitä sekä vankilanjohtajia. Sosiologien sekä psykologien tehtävänä on esimerkiksi vankeinhoidossa luoda sellaisia toimintaryhmiä, että nämä eivät pysty kapinoimaan. Myös puolustusvoimien sekä poliisin henkilökunta valitaan psykologisin perustein, eli heidän asenteensa rikosta kohtaan pitää olla erittäin kielteinen.

Kun puhutaan Platonin luolavertauksesta, niin siinä kerrotaan ihmisistä, jotka istuivat koko ikänsä luolassa, ja katsoivat varjoteatteria sen seinästä. näin ollen he näkivät vain vääristyneitä hahmoja ulkomaailmasta. Monet pitävät tuota vertausta pelkästään mielikuvituksen tuotteena, mutta voin kyllä sanoa, että tuo Platonin vertaus saattaa olla kuitenkin peräisin oikeasta elämästä. Jos puhutaan siitä, että ehkä tuo Platon on oikeastaan Sokrateen taiteilijanimi, niin silloin kyseinen luolavertaus saattaa olla kuvaus siitä, miten tuolloin henkipatot eli kaupungista karkoitetut henkilöt elivät. He saattoivat istua päivät luolassa, mistä muut eivät heitä löytäneet, ja käydä ulkona vain pimeän tullessa keräämässä  ruokaa. Tai sitten nämä luolassa elävät ihmiset olivat poliittisia vankeja, jotka saivat elää, jos eivät näyttäytyneet julkisesti.

Kun ajatellaan tuota aikaa muinaisessa Kreikassa, niin silloin ei tiedettä ja tutkimusta säädellyt mikään laki, ja tuon takia epäilen, että tuo Platonin luolavertaus saattaa olla kuitenkin osittain totta. Eli noita poliittisia vankeja, joita esimerkiksi Sokrates olisi ollut varmasti käytettiin työvoimana. Sokrates sai aikoinaan tuomionsa "ateenan demokratian pettämisestä", joten hän varmasti oli poliittinen rikollinen. Ja mikäli noilla poliittisilla rikollisilla oli lapsia, niin heitä ei varmasti myöskään päästetty Ateenan kaduille kertomaan Perikleen kaltaisten miesten salaisuuksia. Näet poliittinen rikollisuus on syntynyt siksi, että joku henkilö tai henkilöryhmä haluaa peitellä jotain. Joten täytyy aina miettiä sitä, miksi Sokrates sai aikoinaan tuon tuomion?

Ja miksi Ateenan johto sitten päätyi tuohon rangaistuksista kovimpaan, eli kuolemantuomioon? Kyseinen rikos olisi ollut Ateenan demokratian kiistäminen, ja siitä oli rangaistusasteikkona sakko tai pahimmillaan kuolemanrangaistus. Eli käytössä oli hyvin laaja asteikko, minkä tarkoitus oli tukea Ateenan demokratiaa, joten kysymys kuuluu niin, että ketä Sokrates sitten uhkasi? Kenen maine oli kyseessä, kun noin kamala tuomio piti antaa?  Oliko joku noista Ateenan suurista pojista, kuten ehkä Perikles sitten oikeastaan jättänyt taistelukentän kesken taistelun, tai ehkä tehnyt Peneloponnesolaissotien aikaan yhteistyötä Ateenan vihollisten kanssa, koska tuo tuomio Akropoliilla tuolloin kauan sitten oli erittäin kova.

Tuomion kovuus kertoo siitä, että Sokrateesta tehtiin varoittavaa esimerkkiä muille Ateenalaisille, jotta nämä ymmärtäisivät, että Perikleelle sekä Demokritoksille ja muille Ateenan johtajiksi itsensä nimittäneille henkilöille ei ryttyillä, eikä heitä saanut tietenkään arvostella eikä heidän motiiveitaan epäillä, joten kukapa muu kuin tuo pömppömahainen, avojaloin kulkeva säädytön filosofi, ainainen epäilijä olisi ollut parempi rooliin, minkä nuo ateenan johtajat olivat hänelle varanneet. Tuolle miehelle valittiin osa julmassa näytelmässä, missä kansalle opetettiin se, että Ateenan johtoa ei saanut koskaan kritisoida eikä heistä saanut levitellä mitään ikäviä juoruja.

Sokrates valittiin uhriksi, koska hän oli sen verran tunnettu, mutta samalla hiukan boheemi hahmo tuossa demokraattisessa kaupungissa. Eli kyseessä oli oikeastaan aikansa rock-tähti, jonka kertomuksia haluttiin kuunnella, joten hänen rankaisemisensa tietenkin oli monien ihmisten elämään vaikuttava suoritus, ja tuohon sitten varmasti kaikki muutkin yhtyivät, koska laki oli laki, ja sitä oli varmasti kaikkien toteltava. Samalla tuli täyttyneeksi kuolemantuomion syvin olemus, eli kun tunnettu toisinajattelija eli "räksyttäjä" saatiin surmattua, niin ihmisten mieliin saatettiin pelko siitä, mitä seurauksia tuollaisella rikoksella eli tässä tapauksessa ateenan johdon motiivien sekä yltäkylläisen elämäntavan kyseenalaistamisella voi olla.  Näin ollen ateenan valamiehet sitten päättivät näyttää kaikille, että kuka on Ateenan todellinen herra, jonka vaikuttimia ei kukaan saanut epäillä.

Koska he olivat tuon tuomion antaneet, niin toki silloin piti myrkkymalja täyttää, koska Ateenan suuren valamiehistön käskyvaltaa ei sopinut tietenkään kyseenalaistaa, koska se oli laitonta. Pitihän rahvaalle opettaa se, että heidän paikkansa oli pellolla raatamassa, kun ateenan eliitti hoiti kaupungin ajatelupuolen, eli kiisteli siitä, minkä väriseksi joku temppeli piti maalata. Ja toki tuo Peneloponnesolaissota oli siihen aikaan iso juttu, ja sillä varmasti myös tehtiin rahaa. Samoin jotkut poliitikot varmasti kohottelivat omia asemiaan vetoamalla tuossa sodassa saatuihin ansioihin, ja tietenkin he myös teettivät omia puheitaan sofisteilla, jotta kansan suosio olisi taattu. Ja varmasti noihin puheisiin livahti myös asioita, mitkä eivät ole totta. Ja jos noita asioita sitten alettiin epäillä, niin silloin saattoi poliitikon maine mennä, ja hän saattoi myös joutua vastaamaan tällaisesta valheesta.

Ja jos puhutaan siitä, että Sokrates taisteli heloottina eli jalkaväen sotilaana tai falangimeihenä, niin hän tietenkin näki paljon asioita, mitä ei ehkä Perikles tai joku muu halunnut muiden näkevän. Uskon että nuo suuret sotapäälliköt liikkuivat ratsain, ja miehet kävelivät heidän perässään. Se tietenkin aiheutti vihaa noissa miehissä, jotka kompuroivat eteenpäin raskaine varusteineen. Ja ehkä tuo Perikles tai joku muu suurista päälliköistä sitten lähti pakoon todellisessa tilanteessa, ja toki ratsumiestä on helppoa seurata. Joten ehkä tuo asia sitten alkoi paljastua, ja nuo Ateenan johtajat alkoivat siten pelätä tutkimuksia, mikä johti siihen, että he päättivät vaientaa epäilijät surmaamalla Sokrateen, jotta muut pelkäisivät näitä suuria jotajia enemmän, ja olisivat hiljaa heidän toimistaan sekä motiiveistaan.

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....