Miten David Hilbert valitsi Pariisissa vuonna 1900 esittämänsä yhtälöt, joista yhdestä tuli sitten millenium-ongelma?

Riemannin konjektuuria pidetään matematiikan runsaudensarvena, ja samalla tietenkin tuon yhtälön merkitys esimerkiksi kryptologian alalla ymmärretään varmasti nykyään paljon paremmin kuin itse kuuluisan matemaatikko Riemannin elinaikana.  Olen kirjoittanut jonkin verran ennenkin tästä kuuluisasta kaavasta, jolla voidaan laskea ääretön määrä alkulukuja, ja kuten on todettu, niin tälle yhtälölle ei olla vieläkään löydetty nollakohtaa, joten sen takia se on niin upea sarja-yhtälö, koska tuon konjektuurin avulla voidaan kirjoittaa kevyt ohjelma, jolla sitten tietokone osaa laskea alkulukuja, joita  käytetään RSA-salauksessa. Tuossa salaus-mallissa ASCII-koodi kerrotaan alkuluvulla, jolloin viesti muuttuu sellaiseksi, että sitä eivät tietokoneet sitten osaa avata.

Mutta tässä sitten en tämän enempää tätä yhtälöä käsittele. Seuraava teksti saattaa tuntua joistakin ihmisistä melko raskaalta, mutta tämän asian käsittely vaatii hiukan lähteiden vertailua, jotta asiavirheitä ei sitten pääsisi syntymään, ja tässä heti aluksi sanon, että Riemannin Konjektuuri on ainoa Hilbertin listalla olevista Millenium-ongelmista.  Kuitenkin voidaan sanoa, että jos Bernhardt Riemann olisi elänyt nykyaikana, ja kehittänyt konjektuurin tietokoneen keksimisen jälkeen, niin silloin tuo konjektuuri olisi todennäköisesti valtiosalaisuus. Kuten olisi varmaan myös Poincarén väittämä, jonka mukaan on olemassa yhtälö, jolla voidaan laskea mikä tahansa geometrinen muoto maailmassa.

Tuon yhtälön ratkaisu antoi  Grigori Perelman-niminen matemaatikko, ja siinä sitten hän sai tuon yhtälön ratkaisemisesta luvatun miljoona-palkinnon. Tuon yhtälön ratkaisu ei varmaan mikään kovin hyvä asia esimerkiksi FSB:n mielestä ollut, koska tuon yhtälön avulla voidaan laskea esimerkiksi STEALTH-pommittajien muotoja erittäin tarkasti. Voidaan kuitenkin sanoa, että Riemannin konjektuuri sekä Poincarén väittämä ovat erittäin arvoituksellisia matemaattisia yhtälöitä, koska ne kuuluvat listaan matemaattisia ongelmia, joita David Hilbert-niminen matemaatikko kutsui aikoinaan “Millenium”-ongelmiksi.

Tarkemmin ottaen vain yksi noista “Millenium-ongelmista” on “Hilbertin listana” tunnettujen ongelmien joukossa, ja se millennium-ongelma on juuri tämä “Riemannin konjektuuri”, jolla ei varmasti vuonna 1900 ollut vielä mitään käytännön merkitystä yhtään kenellekään. Nuo millenium-ongelmat muuten on luetteloitu seuraavassa luettelossa. Saattaa olla niin, että niitä ei voida ratkaista matemaattisin menetelmin, koska kaikki ne eivät ole matemaattisia kaavoja. Vaan ehkä tämä ensimmäinen kaava eli P=NP on ehkä sitten joko fysiikan tai kemian alaan kuuluva kaava. Mutta tämä on vain sellaista pohdintaa.

P=NP

Hodgen konjektuuri

Poincarén konjektuuri (ratkaistu)

Riemannin hypoteesi

Yang-Millsin olemassaolo

Navierin–Stokesin yhtälöt

Birchin ja Swinnerton-Dyerin konjektuuri

Tietokoneiden kehitys ei ollut tuolloin vielä edes alkutekijöissään, joten mitä tuo suuri matemaatikko Hilbert oikeastaan ajatteli nimetessään “Riemannin konjektuurin” suureksi matemaattiseksi haasteeksi, ja sitten tullaan tietenkin Hilbertin listan viimeiseen ongelmaan, minkä sanamuoto on niin outo, että siitä ei varmaan kovin moni saa oikeasti mitään selvää. Mitä mahtoi Herra professori David Hilbert tarkoittaa sanoilla “Variaatiolaskennan jatkokehitys?  Se miten Riemannin konjektuurin kaltaisista ongelmista on muodostunut millenium-ongelmia on nimittäin se arvoitus. Miten Hilbert aikoinaan valitsi tuon kyseisen  ongelman listalleen, koska tuolloin kun Hilbert eräässä puheessaan nuo ongelmat listasi ei ollut käytössä tietokoneita tai CAD-ohjelmia, joiden käytössä näistä yhtälöistä on oikeasti hyötyä.

Clayn matemaattinen instituutti on luvannut miljoonan jokaisesta millenium-yhtälön ratkaisemisesta, joka voidaan sitten matemaattisin menetelmin osoittaa todeksi. Mutta kuitenkin itse olen hieman ihmetellyt sitä, miten tuo meille nykyihmisille melko tuntematon matemaatikko David Hilbert vuonna 1900 matemaatikkojen kokouksessa Sorbonnessa oli valinnut ongelmat listalleen.  Se mikä tekee Hilbertistä kuuluisan on muuten hänen matemaattisten ongelmien listansa, jossa sitten esiintyy Riemannin konjektuuri. Eli epäileekö Hilbert tehdessään omaa listaansa,  että joku valtio olisi tuolloin 1900-luvun alussa  peitellyt elektronista laskukonetta, vai miksi hän juuri tällaisista ongelmista oli kiinnostunut?  Muuten kyseinen mies on aika tuntematon suuruus matematiikan kivisellä saralla, ja syytä siihen, miksi hän toimi tuon “Hilbertin listan” tapauksessa niin kuin toimi on hiukan mystistä luettavaa.

Kun Hilbert piti puheensa Sorbonnessa tuossa kuuluisassa kokouksessa, niin hän antoi luettelon kuuluisista ongelmistaan vain  1, 2, 6, 7, 8, 13, 16, 19, 21 ja 22, ja täydellisen listan hän sitten julkaisi myöhemmin. Tuo hänen listansa löytyy Wikipediasta tai Internetistä ylipäätään hakusanoilla “Hilbertin lista. Se mikä itseäni hiukan hymyilyttää tuossa Hilbertin tavassa esittää asioita on se, että hän matkusti Pariisiin pitämään esitelmää jossain matemaatikkojen kokouksessa, mutta siellä hän esitteli vain osan noista ongelmistaan, ja julkaisi sitten jossain matemaatikkojen lehdessä lopun listan.

Ja tuolloin kyllä varmasti olisi mukavaa saada tietää Pariisin luentosaliin kokoontuneen ihmisjoukon mielipiteen tuosta julkaisusta, koska tuolloin Hilbert ikään kuin petti yleisönsä. Samoin en juurikaan ole kuullut matemaatikkojen pitävän mitään kansainvälisiä kokouksia, joten se tekee tästä Sorbonnen kokouksesta kovin erikoisen. Tuo konferenssi saattaa olla esimerkiksi Isaac Asimovin Säätiö-sarjan matemaatikkojen konferenssin esikuva. “Millenium-palkinnon” arvoiset kaavat ovat sikäli erikoisia, että kun ne esiteltiin suurelle yleisölle, niin tietokoneista ei silloin tiedetty yhtään mitään. Eli niistä ei ollut kenellekään mitään iloa. Tuo saksalainen matemaatikko on muuten kuuluisa noiden ongelmien kautta, eikä siitä että hän mitään kovin suuria asioita olisi muuten matematiikan eteen tehnyt.

Kuitenkin nuo hänen kuuluisat 23 ongelmaansa, joista vain yksi on niin sanottu Millenium-ongelma ovat hyvin merkillisiä asioita. Nimittäin se tutkijoita kiinnostaa, että millä perusteella Hilbert aikoinaan tuon hänen listallaan olevat ongelmat sitten valitsi.  Se mikä myös kiinnostaa tutkijoita näissä millenium-ongelmissa on se, että mitähän varten nämä yhtälöt on aikoinaan kirjoitettu, jos niitä ei sitten voida todistaa oikeiksi edes tietokoneiden avulla. Eli miksi joku sitten oli tuollaisia yhtälöitä ruvennut kirjoittamaan, jos hänellä ei ollut niille mitään käyttöä, ja mitä noiden yhtälöiden tekijät sitten olisivat noilla saavutuksillaan tehneet, on myös erittäin arvoituksellista.

Millenium-ongelmat ovat nimittäin siitä erikoisia, että esimerkiksi listan ensimmäisen ongelman P=NP selvittämiseen ei pitäisi hirveän kauan aikaa mennä. Mutta se mikä ongelmassa pistää silmään, on sen ratkaisun näennäinen helppous. Kuitenkaan kyseessä ei ole kovin helppo yhtälö, koska “ P= NP? on laskennan vaativuus-teorian kuuluisimpia ratkaisemattomia ongelmia. Ongelmassa yritetään ratkaista vaativuusluokkien P ja NP suhdetta. P = NP? -ongelma voidaan ilmaista ”Jos jonkin ongelman ratkaisu voidaan tarkastaa tehokkaasti, niin voidaanko ongelma myös ratkaista tehokkaasti?”.

Luokkaan P (polynomial) kuuluvat kaikki ongelmat, jotka tiedetään voitavan ratkaista "tehokkaasti" eli polynomisessa ajassa. Luokkaan NP (non-deterministic polynomial) taas kuuluvat ongelmat, joiden ratkaisun oikeellisuus voidaan tarkistaa tehokkaasti. Määritelmän perusteella P ⊆ NP.

NP-täydelliseksi kutsutaan sellaista luokan NP-ongelmaa, jolle polynomisessa ajassa toimivan ratkaisun löytyminen merkitsisi sitä, että kaikkiin luokan NP-ongelmiin löytyisi polynomisessa ajassa toimiva ratkaisu. NP-täydellisiin ongelmiin kuuluu mm. kauppamatkustajan ongelma ja lukuisia muita tärkeitä ongelmia. Nykyisin kaikki tunnetut NP-täydellisten ongelmien ratkaisu algoritmit ovat ylipolynomisia, eli niiden vaativuus kasvaa erittäin nopeasti ongelman suuruusluokan kasvaessa.

Vaativuusteorian kuuluisimpia ongelmia on näiden kahden luokan välinen suhde eli ”onko P = NP?”.

Clay-instituutti lupasi miljoona dollaria tämän ongelman ratkaisemisesta. Vinay Deolalikar väitti ratkaisseensa ongelman 11. elokuuta 2010.[1] Deolalikarin todistus joutui kuitenkin heti arvostelun kohteeksi.[2] Käytännössä pidettiin jo etukäteen todennäköisenä, ettei lause P = NP pidä paikkaansa eikä NP-täydellisille ongelmille siten voida löytää tehokkaita ratkaisualgoritmeja nykyisenkaltaisille tietokoneille” (Wikipedia)

Onko P=NP ehkä fysiikan tai kemian kaava?

Toki saattaa olla niin, että tuo yhtälö ei ole edes matemaattinen yhtälö, vaan olisiko sitten N oikeasti Newton sekä P olisi sitten ehkä painetta merkitsevä termi. Jolloin P= NP ehkä sitten kaava, jossa paineen tai momentin pitää olla sama kuin fysiikan yksikön Newtonin kerrottuna paineella. Tuolloin kyseessä ei ole mitenkään erityisesti matematiikan piiriin kuuluva tehtävä, vaan fysiikan lasku, jossa Paine= Newton*Paine. mutta miksi tuo yhtälö olisi sitten tehty? Siinä voisi olla sellainen juoni, että jokin köysi vetäisi sitten tiettyä kappaletta vastaan, jossa sitten olisi tietty newton määrä. Tämä tietenkin on vain mietintää, ja siitä saa jokainen olla eri mieltä, mutta voi tietenkin olla niin, että kyseessä on fysiikan tai kemian kaava.

Jos tuo kaava on kemian alaan kuuluva, niin silloin tietenkin se menisi niin, että Fosforin määrän pitäisi reaktiossa vastata fosforin sekä typen määrää, mutta silloinkin tuosta asiasta voidaan keskustella. Eli mitä tuo kemiallinen kaava sitten mahtoi tarkoittaa käytännössä, ja minkä reaktion kaava se olisi. Tuo asia varmasti kiehtoo monia ihmisiä päällä maan.

Lista Hilbertin Pariisissa esittämistä matemaattisista ongelmista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Hilbertin_ongelmat

https://sites.google.com/view/hibertinongelmat/etusivu

http://hilbertinongelma.webnode.fi

Kenraali Paul-Emil Von Lettow-Vorbeck oli sissisodankäynnin pioneereja, mutta hän ei varmaan edes osaisi kuvitella, miten tuota sotaa käydään nykyään

MC-130P "Combat Shadow" tankkaa CH- tai MH-53
(Sea Stallion ta Pave low )helikopteria aavikon yllä

Kenraalimajuri Paul-Emil Von Lettow-Vorbeck oli aikansa pioneeri, kun puhutaan sissisodankäynnistä.  Hän onnistui sitomaan erittäin suuren määrän ympärysvaltojen joukkoja Afrikassa, jolloin hän toimi vähän saman tapaan kuin vuosia myöhemmin Neuvostoliiton partisaanit toimivat Saksaa vastaan. Tämän tyyppisessä tilanteessa hyökkääjällä on etulyönti, koska hän valitsee kohdan missä iskeä, ja siksi pienikin sissiosasto voi aiheuttaa suurta tuhoa esimerkiksi rautateitä ja muuta infrastruktuuria tuhotessaan. Eli he voivat katkoa öljyputkia, lennätinkaapeleita sekä junakiskoja, mikä sitten sitoo vastustajan joukkoja tehokkaasti. Tuosta miehestä olen juuri äsken kirjoittanut, mutta kyseessä on melko kiehtova persoonallisuus.

Vaikka tuo kohde olisi elektronisesti vartioitu, niin silloin tietenkin turvaryhmän pitää päästä paikalle, jos tuota kohdetta vastaan hyökätään, ja esimerkiksi öljy- tai kaasuputkia voidaan tehokkaasti vaurioittaa esimerkiksi singolla, jos ne on jätetty maan pinnalle. Elektroninen suojaus tietenkin vähentää miehistön tarvetta tuollaisen pitkän kohteen suojauksessa, mutta kun puhutaan noiden hyökkäysten pysäyttämisestä, niin silloin tietenkin tarvitaan nopeasti liikkuvia ryhmiä, joilla on käytössään helikoptereita sekä koiria, mutta jos noihin iskuihin käytetään sinkoja, tai muita kevyitä panssarintorjunta-aseita, niin silloin tietenkin koirien on vaikeaa päästä noiden hyökkääjien hajuun kiinni, koska singon laukaisupaikalta kohteeseen ei ole hajujälkeä. Jos öljy tai kaasuputki on maan sisällä, niin silloin se voidaan paikantaa maatutkalla, ja sitten sen päälle laitetaan GPS-paikannin, jolla bunkkerinmurskaajapommi ohjataan kohteeseen.

Kaasu- tai öljyputki voi tietenkin sijaita maan sisällä, jolloin sen vahingoittaminen on vaikeampaa, mutta tuolloin putkissa olevia vuotoja on vaikeampi huomata, kuin pinta-asennuksena tehdyissä pukissa. Samoin vastasissiryhmät toimivat usein samalla tavoin kuin sissitkin, eli he etenevät tehtävissään pienissä osastoissa, joiden toimintaa koordinoidaan päämajasta, joka voi sijaita nykyään kaukana operaatioalueelta, ja tuohon koordinaatioon käytetään esimerkiksi tiedustelukoneita sekä satelliitteja sekä erilaisia taistelunjohtokeskuksiksi muutettuja lentokoneita, joista osa vain välittää tuota tietoa esimerkiksi Pentagonissa sijaitsevalle operaation johtoryhmälle.

Tuolloin kyseinen kone saattaa olla pelkkä robotti, joka on varustettu infrapuna- ja LLTV  (Low Level Light TV) eli pimeällä toimivilla kameroilla sekä ELINT-kapseleilla, joilla maastoon kylvettyjen sensorien välittämää tietoa voidaan ohjata satelliitin kautta vaikka toiselle puolen maailmaa, ja noita jos kyseessä on robottikone, niin silloin noita laitteita käytetään etäkäytön avulla Internetin yli. Nuo robottikoneet voivat muistuttaa ulkoisesti miehitettyjä koneita, mutta niissä ei ole yhtään miestä, mikä tietenkin auttaa vähentämään omia tappioita sekä myös auttaa salaamaan operaatioita, eli noiden maassa istuvien operaattoreiden, jotka toimivat ehkä yhteistyössä Kolumbialaisten tai muiden toimijoiden kanssa operaatioissa, joissa USA tai Venäjä toimittaa vain tuota taistelun koordinointikalustoa ei tarvitse tietää missä operaatio tapahtuu. Ja kaikki puhe mitä he puhuvat menee äänen vääristimen sekä automaattisten tulkkaus- ja kielenkääntö-ohjelmien kautta, jotta tuon operaattorin henkilöllisyyttä ei voitaisi paljastaa, eikä hän myöskään voi todistaa olevansa kyseinen henkilö, joka johtaa esimerkiksi vastasissioperaatioita jossain eteläisessä amerikassa.

Von Lettowin pääasiallinen kohde tietenkin oli Kairo-Kapkaupunki-rautatie, ja nykyisten sissien pääasiallinen kohde voisi olla esimerkiksi öljy- tai kaasuputki, mutta kuitenkin noiden kohteiden tyyppi on aivan samanlainen, ja tietenkin operaation kannalta voisi olla järkevää myös katkoa voimalinjoita, esimerkiksi asettamalla semtexiä voimajohtojen tukipilareihin, jotta saadaan aikaan mahdollisimman suuria sähkökatkoja. Tuo varmasti vaikeuttaisi noiden elektronisten laitteiden toimintaa, ja auttaisi noita sissejä tai terroristeja pakenemaan, koska esimerkiksi GSM-yhteydet eivät tuolloin toimi. Kun kenraali Von Lettow vaelsi miehineen Afrikassa Ensimmäisen Maailmansodan aikaan, niin hänellä oli sama toimintatapa kuin Toisen Maailmansodan partisaaneilla sekä kommandoilla, eli hän teki nopeita syöksyjä tuolle brittien elintärkeälle rautatielle, jonka kautta he huolsivat Välimeren operaatio-aluetta, ja asettivat dynamiittia tuon raiteen alle.

Britit omaksuivat tehokkaan vastasissitaktiikan, eli he lähettivät resiinalla liikkuvia nopeita partioita pitkin rataa, ja jos kiskoja oli vaurioitettu, niin sitten perässä tuli korjausjuna, missä oli suojaryhmä sekä korjausryhmä. Ja sitten tietenkin yritettiin noita sissejä ajaa takaa, tai joskus taas saksalaiset ampuivat junaa kranaatinheittimillä. Mutta kuitenkin brittien puolella oli tilanne se, että von Lettowin joukot kyllä onnistuivat liikkuvuutensa ansiosta voittamaan brittiryhmät, jokta lähetettiin hänen miestensä perään, mutta kun hän tuli sitten taas itse tärkeän kauppapaikan lähelle, niin silloin taas brittien tulivoima oli ylivoimainen.

Hän kyllä sai sitten eräästä kevyestä risteilijästä tykkejä, joilla oli pisin kantama, mitä koko afrikassa olleista tykeistä löytyi, mutta kuitenkin ammuksia oli tietenkin rajoitetusti. Tuosta miehestä olen tässä vähän aikaa sitten kirjoittanut, mutta itse olen sitä mieltä, että kyseinen henkilö on todella mielenkiintoinen tuttavuus historiasta, ja hän varmasti on ollut erittäin taitava sotilas, mutta kuten tiedämme, niin tuo mies ei saanut  Berliinistä tukea koko sodan aikana, joten he sitten eivät mikään kovin merkittävä uhka olleet noille ympärysvaltojen joukoille, vaikka toki tuossa operaatiossa monia iskuja, joissa brittien tappiot saattoivat olla moninkertaisia saksalaisten tappioihin nähden. Kuitenkin tuon miehen kehittämiä taktiikoita hyödynnetään edelleen monissa sissi- ja vastasissioperaatioissa.

espoonmetsa.blogspot.fi