Showing posts with label kaupunki. Show all posts
Showing posts with label kaupunki. Show all posts

Friday, December 15, 2017

Jos aikuinen kiusaa lapsia, niin se sitten osoittaa jotain tästä henkilöstä





Kimmo Huosionmaa

Kun ihminen tekee toistuvasti virheitä, jotka voivat johtaa vakaviin seurauksiin, niin silloin tietenkin pitää muistaa se, että hän on tehnyt tällaista jo jossain muualla. Eli kun tällainen erityislasten kuljettamiseen varattu kuljettaja tekee jatkuvasti virheitä, niin silloin tietenkin pitää muistaa sellainen asia, että hänellä on ehkä työkokemusta jostain muusta taksi-yhtiöstä, ja sitä kautta sitten hän on siirtynyt tämän kaltaiseen työhön. Tällaisessa tapauksessa on kuljettaja joskus muuten kuulemma uhannut kyytiläisiään seuraamuksilla, eli "näitä valittajia ei ole sitten meidän taholta palvella jatkossa"on joskus ollut kommentti, kun kuljettaja on paiskannut henkilön ulos kesken kyydin, kun hänellä on ollu tarve tehdä joihinkin kavereihin vaikutusta. Tai tällaisia kokemuksia joillakin nuorilla oli takseista parikymmentä vuotta sitten,


Hän ei varmaan tällaista toimintaa tässä työssä ole aloittanut, ja se että saman yhtiön kuljettaja on noita virheitä tehnyt toistamiseen, kertoo ehkä siitä, että näillä kuljettajilla on ehkä sitten yhtiön johdon "hiljainen hyväksyntä" tälle toiminnalle, missä tuollainen erityislapsi jätetään ikään kuin heitteille. Yleensä nimittäin sellainen asia, kuin työpaikan menettämisen pelko estää sellaisen toiminnan, mikä vaarantaa asiakasturvallisuuden.


Kun puhutaan virheistä, niin sanotaan suoraan, että yksi virhe on vahinko, toinen huolimattomuutta mutta kolmas sitten on tahallista toimintaa. Ja tietenkin jos tarkoitus on vain kiusata jotain erityislapsia, niin se sitten osoittaa jotain sellaista, mitä en sanoin voisi kuvailla. Kun kyseessä on taksinkuljettaja, niin varmaan hän sitten on sellainen aikuinen ihminen. En tiedä vaaditaanko tällaiselta erityislasten kuljettajalta jotain kypsyysnäytettä, mutta uskoisin että noissa töissä on joku erityinen pätevyysvaatimus, joten olisiko joku toinen käynyt tekemässä tuon mahdollisen kokeen tämän kuljettajan puolesta?


Mutta jostain syystä tällaiseen aikuiseen ihmiseen ei sitten ole iskostunut sellainen käsitys, että hänen pitäisi myös käyttäytyä kuin aikuinen. Yhteen aikaan muuten Espoon bussissa istui sellaisia kuljettajia, joilla oli tapana komennella matkustajia ulos bussista, jos heidän olemuksensa ei miellyttänyt. Joten olisiko joku näistä bussin kuljettajista siirtynyt taksi-yhtiöön töihin?


Se että aikuinen ihminen kiusaa lapsia osoittaa sen, että hän on jotenkin lapsen tasolla, ja silloin tietenkin kannattaa kysyä suoraan, että eikö tällaiselta ihmiseltä vaadita kypsyyskoetta? Jos sitten paljastuu sellaisia asioita, että henkilö on täysin sopimaton ammattiin, missä vaaditaan kypsyyskoetta, niin silloin tietenkin pitää muistaa sellainen asia, että tällaisissa tapauksissa tutkitaan sellainen asia, että onko joku käynyt tekemässä ajokokeen tai soveltuvuuskokeen tämän henkilön puolesta.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/espoo-teki-tutkintapyynnon-kuljetusyritelta-vakava-virhe-erityislapsen-kanssa/6698678#gs.rtKK_s8

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Sunday, April 23, 2017

Itseohjautuvia autoja sekä mietteitä marssin asukkaista, joita sitten ei ehkä ole olemassakaan


Itseohjautuvat autot ovat asia, mikä arveluttaa monia muitakin kuin suomalaisia, ja syynä tähän on se, että tuon auton tekniikka saattaa pettää milloin hyvänsä. Vaikka tuollainen autopilotti saadaan joskus ehkä toimimaan, niin mitään "Ritari Ässä"-tyyppistä ratkaisua on kuitenkin turha odottaa ainakaan vähään aikaan, ja siksi on hyvin tärkeää erottaa se, että jokapäiväinen liikenne on vähän toinen asia kuin Mars-ajoneuvot, jotka operoivat vieraalla planeetalla. Mars-ajoneuvot ovat yksin tuolla toimintaympäristössään, ja niiden kanssa tapahtuvat virheet maksavat vain tuon ajoneuvon, jonka lähettäminen toiminta-alueelleen on ollut se kaikkein hintavin osa tuota projektia


Koska luotain kulkee yksin planeetan pinnalla, niin se ei silloin aiheuta mitään liikenneonnettomuuksia tai muuten vaaranna liikennettä, ellei tuo luotain satu ajamaan marssilaisen päälle, joka ei kuitenkaan tällä hetkellä vaikuta kovin ajankohtaiselta asialta. Tuo planeetta on tällä hetkellä autio ja tyhjä, eikä siellä ole mitään merkkejä aktiivisesta elämästä, joka olisi mitenkään älyllistä.


Kuitenkin aina välillä tulee vastaan sellaisia asioita, jotka vaativat hiukan kritiikkiä, ja se liittyy siihen, että joku ehkä olisi saattanut Photoshopilla muutella noita luotainten kuvia, jotta he saisivat sitten muut ihmiset nauramaan jollekin yliopiston työntekijälle. Tuossa kuitenkin on yksi asia, joka varmasti sitten aiheuttaa hieman  mietteitä, on se, että jos jotain kuvaa esitellään NASA:n ottamana, ja siinä sitten on lisätty joku humanoidi, niin kuitenkin tuolloin voidaan esittää sellainen kysymys, kuin  että voiko mihinkään oikeasti luottaa?



Eikö ihmisillä kuitenkin ole oikeus luottaa siihen, mitä valtiollinen viranomainen näyttää Internetissä, vai pitääkö sitten jokaista Internetissä esiteltyä kuvaa käsitellä sillä tavoin, että se olisi väärennetty? Varmaan nuo Photoshopin osaajat sitten pitävät itseään hyvin hauskoina ihmisinä, kun he näitä kuvia väärentävät, ja sillä tavoin valvovat sitä, mihin valtio käyttää rahojaan.


Vaikka tuosta Mars-planeetalla elävästä elämänmuodosta on välillä käyty kovaakin keskustelua tiedepiireissä, niin mitään todisteita siitä, että tuolla planeetalla olisi korkeampia elämänmuotoja kuin joitakin bakteereja ovat täysin perättömiä. Tai sitten saattaa tietenkin olla niin, että osa noista eliöistä olisi saattanut kulkeutua Marsiin Maasta. Eli  karrikoiden voidaan kirjoittaa, että "syöpämies" olisi jättänyt hampurilaisen käärepaperit jonkun luotaimen elektroniikan sekaan, jonka jälkeen tuo organismi olisi lennähtänyt Marsiin jonkun avaruusaluksen mukana.


Seuraavassa osassa kirjoitusta käsitellään "Marsin kaupunkeja", joita pidetään tässä hypoteesissa eli olettamuksessa humanoidien rakentamina muistomerkkeinä heidän läsnäolostaan tässä aurinkunnassa. Sitten tuo keskus jostain syystä hylättiin, ja jäljellä ovat enää tyhjät rakennukset. NASA ei myönnä noita kaupunkeja olevan olemassakaan, ja väittää näitä muodostumia luonnon muovaamista muodoista koostuviksi, joten uskoako humanoideihin vai ei, on kysymys johon saadaan aina sellainen vastaus, joka riippuu siitä, millaista henkilöä haastatellaan.


Joten seuraavassa osassa näitä "kaupunkeja" tarkastellaan siltä kannalta, että ne olisivat humanoidien tukikohdan jäänteitä, mutta tietenkin tätä voidaan pitää eräänlaisena tieteellisenä "Gulliverin harharetkinä", ja ehkä nämä muodostelmat sittenkin ovat vain luonnon muovaamia kappaleita.  "UFO-uskovaiset" pitävät marsista otettuja kuvia, missä näkyy outoja pohjatasossa pyramidia muistuttavia kohteita todisteena vieraasta sivilisaatiosta, mutta jopa kaikkein kiivaimmat "UFO-teoreetikot" myöntävät sen, että nuo kohteet ovat pelkkiä raunioita, jotka muistuttaisivat meitä jostain muinaisesta sivilisaatiosta, joka on ehkä poistunut täältä aurinkokunnastamme kauan sitten, ja tietenkin jotkut ovat näkevinään outoja olioita joissakin luotainten ottamissa kuvissa, mutta kuitenkin voidaan kysyä sitä, että miksi nuo oliot piiloutuvat?


Samoin voidaan tietenkin kysyä sitä, että miksi he olisivat jättäneet nämä kaupungit tyhjiksi? Tietenkin voidaan tehdä sellaisia hypoteeseja, joiden mukaan kyseessä olisi ollut humanoidien tukikohta, josta he sitten olisivat hakeneet joitain aineita kuten rautaa tai kidevettä, mutta se mikä sotii tätä teoriaa vastaan, on sellainen asia, että vettä ja rautaa saadaan helpommin kuiperin kehiltä sekä asteroidivyöhykkeeltä. Joten se miksi nuo "marsilaiset" olisivat laskeneet aluksen Marsin pinnalle, ja sitten alkaneet tehdä jotain asioita on jäänyt tietenkin selittämättä, minkä jälkeen he sitten poistuivat kiireesti tästä aurinkokunnasta. Vaikka Mars on menettänyt litosfäärinsä kahteen kertaan, niin silti nuo pyramidit on rakennettu tai ne ovat muodostuneet noiden tapahtumien jälkeen. Nämä asiat tietenkin kiehtovat ihmisten mielikuvitusta, ja monet näkevät kuvissa asioita, jotka eivät ole sellaisia, mitä ne todellisuudessa ovat.


Mutta kuitenkin näihin Marsin salaperäisiin hahmoihin liittyy sellainen aspekti, että joidenkin ihmisten mielestä, ne on tahallaan lisätty näihin luotainten kuviin, jotta joitakin tätä outoa asiaa tutkivia ihmisiä saadaan mustamaalattua, tai heidän päälleen voidaan ikään kuin kaataa sellaisia asioita, mitkä eivät ole heidän omaa syytään. Jos joku hakkeri sattuu pääsemään NASA:n luotainten taajuudelle lisäämään omia Photoshopattuja-kuviaan noiden kuvien sekaan. Siinä vasta alkaa jokainen ihminen nauraa katketakseen, kun hän näkee kuvissa omituisia "humanoideja", jotka on lisätty niihin jälkeenpäin. Syy miksi tuollaisia photoshopilla käsiteltyjä kuvia ei kuitenkaan aivan niin hyvänä pilana voida pitää, kuin miltä ensisilmäyksellä tuntuu, on se, että jos kuva on NASA:n levittämä, niin kai siihen pitää voida jotenkin luottaa.

https://sites.google.com/view/marssilaisiavaifotareita/etusivu

Tuesday, October 4, 2016

Kaikki nuo ateenan rautaiset rahat eivät olleet "oikeaa" rahaa, vaan osa niistä toimi poletteina jonkun maksun suorittamisesta



Kuvassa  on Ateenalainen kriisiajan raha, jossa on selvästi kuvattu pöllö, mikä merkitsi tarkkailua, mutta toki näillä metallirahoilla oli muutakin tehtävää, kuin vain kertoa ihmisille,  että heitä tarkkailtiin.Toki niillä voitiin maksaa ostoksia, mutta osa noista pääasiallisesti raudasta taotuista rahoista on ollut käytössä myös rauhan ajaan Ateennassa, ja ne ovat toimineet rahakkeina, joilla osoitettiin sitä, että jokin henkilölle hiukan kiusallinen maksu oli suoritettu. Eli nuo rahakkeet merkitsivät sitä, että henkilö oli ostanut esimerkiksi sisäänpääsylipun johonkin ilotaloon tai muuhun paikkaan, missä nuo henkilöt eivät halunneet kertoa käyvänsä.

Mutta kuten tiedämme, niin pöllö tarkoittaa yön kulkijaa, ja tuo merkki tarkoitti sitä, että tuosta asiasta, mistä kyseinen poletti oli annettu, piti olla hiljaa, jotta salaisuudet eivät paljastuisi. Toisn sanoen pöllö oli myös hämärähommien symboli, ja merkitsi myös salattua tietoa, kuten myrkynkeittotaitoja tai muita vastaavia asioita, kuten soluttautumista vihollisen pariin, jolloin hän saattoi hankkia tietoja, jotka auttoivat Ateenaa omien strategioiden suunnittelussa.

Eli pöllötunnus tarkoitti sitä, että sitä henkilöä joka sai tuon rahakkeen sitoi vaitiolovelvollisuus. Tuota tunnusta käytettiin yleensä leimasimena, jolloin henkilö tiesi, että esimerkiksi kirjeen sisällöstä puhuminen saattoi merkitä vaikeuksia. Tai sitten esimerkiksi  joku rikas kurtisaani olisi varoittanut siitä, että häntä olisi lähestyttävä varoen, koska siitä saattoi seurata vaikeuksia. Tuo tunnus tietenkin muistutti siitä, että henkilö oli koko ajan valvonnan alla kulkiessaan toreilla tai kaduilla, varsinkin jos hän oli toiselta paikkakunnalta kuin Ateena, jolloin hänen puheensa paljasti tuon henkilön todellisen kotipaikan, ja häntä ei siten edes olisi kukaan pitänyt ateenalaisena. 

Kun puhutaan kriisiajan rahoista, niin ne ovat rautaa turvallisuussyistä. Eli jos henkilöiltä kysyttiin jotain, niin tuo rautakolikko ei ollut erityisen haltuun näköinen, ja kulta muutenkin oli yleensä varattu valtioiden väliseen kauppaan, eikä sitä yleensä edes ollut tavallisilla ihmisillä hallussaan. Syy miksi nuo tavallisten ihmisten rahat olivat yleensä muuta metallia kuin kultaa oli hyvin yksinkertainen: kultaa olisi voitu käyttää universaalina maksuvälineenä, mutta kun kaupungissa käyvä valuutta oli rautaa, niin silloin voi kaupungin rahakirstun vartija valvoa sitä, kuinka paljon rahaa kaupunkiin tuotiin, mikä oli tärkeää siksi, että kukaan ei osta esimerkiksi sotilaiden palveluksia kaupungissa ollessaan.

 Jos kaupungissa olisi ollut ns. "villiä rahaa", niin silloin siitä olisi voinut tulla ongelmia kaikille kaupungissa oleskeleville henkilöille. Mutta tuon kriisiajan rahan materiaalin tarkoitus oli sellainen,  että se kesti todella hyvin, minkä seurauksena  noita kolikoita löytyy aina välillä vielä nykyäänkin. Tuon materiaalin kestävyys esti kolikon tuhoamisen, joten jos kaupunki ryöstettiin, ja noita rahoja sitten löytyi jonkun hallussa, niin se merkitsi kuolemantuomiota. Ja noita kolikoita käytettiin myös merkkinä siitä, että henkilö oli maksanut Ateenan suojelusta, tai muuten nautti tuon kaupungin suojelua, mikä tarkoitti että jos joku  kävi häneen käsiksi, niin silloin kiinni käynyt henkilö sai kohdata Ateenan vihan.

charelesfort.blogspot.fi

Saturday, September 17, 2016

Luonto ja kaupunki eli villiä luontoa voi kohdata myös kaupunkialueella

Kukka

Kuvassa yksi (kuva I) näemme sen, että kasvit kasvavat jopa siltojen asfaltissa olevissa raoissa, ja tietenkin niiden juuret aiheuttavat ongelmia rakennuskannalle. Vaikka yksi kukka ei ehkä mitään merkitse, voi sen juurakko vääntää rikki jopa jykevän asfaltin tai betonin, jolloin sen juuret voivat rikkoa jopa suurimman talon tai jykevimmänkin sillan rakenteita. Eli vaikka kasvien juuret vaikuttavat erittäin hennoilta ja vaarattomilta, niin ne löytävät tiensä jopa kaikkein pienimpiin rakoihin, ja siten ne nopeuttavat eroosiota. Ne avaavat paitsi halkeamia, niin ne mahdollistavat veden pääsyn kiven sisään, jolloin jäätyvä vesi aiheuttaa ongelmia, koska se alkaa laajetessaan vääntää kivessä olevaa rakoa isommaksi. Samalla myös homesienet pääsevät rakenteen sisään, jolloin koko talon seinä saattaa täyttyä sienirihmasta.

Tuolloin koko rakenne saattaa täyttyä myös itiöistä, jotka sitten levittävät sientä edelleen. Ja ongelma sitten on siinä, että noiden itiöiden lepovaiheiden tappaminen on erittäin vaikeaa, koska lämmetessään ja joutuessaan kuivaan tilaan nuo itiöt kehittävät suojakseen kovan kuoren, jonka sisällä ne voivat elää jopa satoja tai ehkä jopa tuhansia vuosia. Vaikka sienirihma sitten saadaan pois talon seinästä, niin silti niiden itiöt voivat aloittaa uuden homekasvuston melkein heti, jos noita itiöitä jää johonkin hormiin, mihin ei saada tarpeeksi paljon lämpöä johdettua. Eli homevaurion sattuessa pitää kaikki talon pinnat uusia, jotta homesieni ei sitten uusiudu ainakaan heti.

Kun puhutaan kaupunkialueella tavattavista eläimistä, kuten  peuroista, niin silloin pitää muistaa se, että nuo eläimet ovat luonnonvaraisia, ja ne voivat olla erittäin arvaamattomia, ja varsinkin lasten kannattaa hiukan varoa, koska metsäpeura saattaa potkaista melko kovaa, jos sitä mennään taputtelemaan. Ja joissakin kaupunkialueella elää myös petoja, joiden kanssa kannattaa hiukan miettiä, ennen kuin niitä lähdetään taputtelemaan. Näet esimerkiksi kettu tai pesukarhu saattavat purra todella kovaa, jos niitä lähestytään, tai mennään paijaamaan. Eikä noiden eläinten poikasia kannata mennä kuvaamaan, jotta ne eivät joudu kivityksen kohteeksi, jos ne uskaltavat tulla lähelle asuinalueita.

Nuo eläimet voivat levittää myös raivotautia sekä muita ikäviä sairauksia, ja peuroista sitten voi saada myös suu- ja sorkkataudin, joka tarttuu siitä hevosiin sekä muihin sorkkaeläimiin. Tuolloin kokonaisia karjatiloja voidaan joutua tyhjentämään teurastamoille. Ja kaikki tuo noiden eläinten kasvatukseen käytetty vaiva on ollut silloin turhaa, koska nuo ruhot on hävitettävä polttamalla ne erittäin korkeassa lämpötilassa. Eli siksi mikään tauti ei ole tilalle mitenkään hyvää mainosta, koska jos tuo tauti sattuu tulemaan johonkin navettaan, niin silloin se pannaan karanteeniin, ja lihaa ei saa myydä enää eteenpäin.

Sairaiden eläinten ruhoja ei saa myydä mihinkään eteenpäin. Sama pätee myös jyrsijöihin kuten oraviin sekä muihin vastaaviin eläimiin, ja aina pitää olla se mielessä, että jos vaikka linnunpoika on pudonnut pesästä, niin sitä ei saa nostaa tai siihen ei saa koskea. Näet silloin siihen tarttuu vierasta hajua, ja sen emo hylkää poikasensa. Ja lintujen pesät kannattaa jättää rauhaan, koska varsinkin petolinnut voivat vahingoittaa ihmistä todella pahoin, jos joku onneton kiipeää esimerkiksi pöllön pesälle, eikä myöskään tikka mikään mukava yllätys ole, jos sitä mennään pesällä häiritsemään. Tämän takia kannattaa kaupunkien alueella olevia eläimiä kohdella villieläiminä, eikä niitä ainakaan kannata mennä opettamaan siihen, että ihminen on niiden ystävä, eli missään nimessä noita mahdollisesti helposti koskettavia eläimiä ei kannata mennä hipelöimään, jotta ne osaavat pelätä ihmistä myös aikuisena.

pseudotiedetta.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....