Avaruusluotainten mahdolliset kytkökset aseteollisuuteen ovat jääneet yleisöltä ehkä huomaamatta

Cassini-luotain Saturnuksen lähellä

Kaikki maailman avaruusohjelmat eivät ehkä ole niin kauhean viattomia, kuin mitä ihmisten toivotaan ajattelevan. Avaruusluotaimia voidaan käyttää ohjelmistojen sekä tekoälyn ja autonomisen automatiikan testauksessa aidoissa sekä valvotuissa oloissa, joissa kukaan ulkopuolinen ei pääse niihin käsiksi, ja tätä kautta pilaamaan tutkimusta sekä testausta. Avaruusluotainten avulla voidaan kokeilla sitä, että voidaanko esimerkiksi kaukana lentävän lentokoneen tietokoneohjelmisto sekä sen maalin etsintään käytettäviä rutiineja muuttamaan, niin että sitä ei tarvitse laskea maahan.

Tuollainen tekniikka on tärkeää, kun puhutaan esimerkiksi robottisukellusveneistä sekä ydinkäyttöisistä lentokoneista, jotka partioivat Maapallon merillä sekä ilmassa jopa vuosikausia. Ydinkäyttöisen lentokoneen valmistaminen on hyvin helppoa, eli tarvitaan vain RTG (Radiotermo-generaattori) sekä sirkkelisahan moottori, ja sitten voidaan potkurikone muuttaa sellaiseksi, että se kykenee lentämään useiden vuosien ajan kerrallaan.

Joten tuolla taivaalla voi lentää sellainen esimerkiksi jostain potkurikoneesta rakennettu UCAV/RPV, joka voi tietenkin suorittaa tiedustelutehtäviä, mutta noissa koneissa voi olla myös pommit mukana. Eli tuolloin kyseessä olisi eräänlainen jatkuvasti ilmassa oleva "Predator", joka voidaan ohjata yllättäen mihin tahansa osaan maapalloa, ja sitten voidaan tehdä isku välittömästi, kun käsky tulee. Tuollainen ydinkäyttöinen lentokone kykenee vuosia kestävään ilmatilassa tapahtuvaan tiedusteluun, jos vain sen muu tekniikka kestää, ja sen alasampuminen voi olla hyvin vaikeaa.

Ja ydinsukellusvene tietenkin voi partioida myös ilman miehistöä, ja sitten kun se saa käskyn, niin tuo vene voi tulittaa kohteitaan välittömästi. Mutta avaruusluotainten avulla voidaan testata esimerkiksi kohteen tunnistus sekä hyökkäysohjelmistoja, eli laitteen kykyä etsiä autonomisesti kohteensa, sekä laukaista sitä kohti ammuksia. "Clementine" oli tietenkin loistavaa mainosta U.S NAVY:lle, mutta tuon luotaimen toimintaan liittyy niin sanottu "Meteoriittikoe", mikä tarkoittaa testiä, missä Kuuhun ohjataan iskeytymis luotain, ja ehkä tuossa testissä testattiin autonomisia kohteentunnistustoimenpiteitä, eli sitä kuinka tarkkaan autonomisesti toimiva satelliitti voi kohdentaa maahan esimerkiksi ydinpommin tai kineettisen energian ammuksen, joka voi kiertoradalta pudotessaan aiheuttaa suurta tuhoa.

Asteroidivyöhykkeelle lähetetty luotain voi toimia myös samalla testausiyksikkönä, millä testataan SDI-satelliiteissa käytettävää tekniikkaa. Eli sitä kykeneekö luotain toimimaan niin, että se voi itsenäisesti löytää sekä kohdentaa laserin johonkin kohteeseen.  Tuo luotain toimi asteroidivyöhykkeellä etsien niitä asteroideja, mitä haluttiin tutkia lähemmin, ja koska luotaimen piti tehdä useita radan muutoksia, niin silloin tietenkin sillä piti olla käytössään ionimoottori noiden mutkikkaiden manööverien tekemiseen, ja tietenkin suurten etäisyyksien takia tuon luotaimen tekoälyn piti kyetä täysin autonomiseen toimintaan, ilman että Maa-asema puuttuu mitenkään sen toimintaan.

Tietenkin Mars-mönkijöiden avulla voidaan testata sitä tekniikkaa, mitä tarvitaan esimerkiksi ydinvoimalaonnettomuuksien raivaamiseen, mutta samalla tietenkin tätä saatua tietotaitoa voidaan hyödyntää muiden robottiajoneuvojen ja niiden ohjaustekniikan kehittämisessä. Toisin sanoen niissä testataan inertia-navigaatiojärjestelmää, mikä voisi korvata GPS:n, ja tuon järjestelmän toiminnan pitää olla sellaista, että siinä ei käytetä satelliitteja, koska GPS ei toimi missään osissa Marsia.

Näitä gyroskooppiin perustuvia navigaatiolaitteita voidaan käyttää tilanteissa, missä GPS ei toimi. Ja kun nykyään on käytössä myös nanotekniikan osa-alue nimeltään nanomekaniikka, millä voidaan valmistaa erittäin pieniä instrumentteja, niin silloin voidaan ajatella, että esimerkiksi kännyköissä voisi jossain tulevaisuudessa olla tuollainen inertian nimellä tunnettu navigointijärjestelmä, mikä sitten voisi toimia niin, että ensin GPS paikantaa puhelimen johonkin kohtaan, ja sitten inertia alkaa tehdä viivaa kartalle sitä mukaan, miten henkilö on kulkenut.

Joten myös tämä puoli pitää aina huomioida, kun avaruuteen lähetetään luotaimia. Samoin noiden luotainten avulla voidaan kehittää sellaisia tietokoneohjelmia, jotka vetävät osia itsestään pois muistista, kun niitä aletaan ajaa. Tuolloin tietenkin voidaan esimerkiksi vanhojen tietokoneiden elinkaarta pitkittää, jos kyetään luomaan ohjelmistoja, jotka kuluttavat äärimmäisen vähän muistia, ja yksi ratkaisu tähän voisi olla se, että tietokoneohjelmisto vetää osan koodistaan pois keskusmuistista, jos se ei sitä tarvitse juuri sillä hetkellä.

https://marxjatalous.blogspot.fi/

Maslown tarvehierarkia sekä sen yhteys kilpavarusteluun

B-52:n Venäläinen vastine TU-95 "Bear-H"
kykenee myös  laukaisemaan
risteilyohjuksia ilmasta kohteisiin

Maslow’n tarvehierarkian ylin olemus on siinä, että vanha tarve korvautuu aina uudella, ja kun orgaaniset tarpeet on tyydytetty, niin ihminen alkaa haluta luxusta. Tuon mallin ylin ilmentymä on puolustusvälineitä koskeva tuotanto. Eli kuten tiedämme, niin aseiden kehitystä harjoittavat yhtiöt syytävät jatkuvasti markkinoille uusia sekä vaarallisempia aseita, joiden tarkoitus on saada vastustajat polvilleen sekä joiden avulla voidaan ohittaa esimerkiksi tutkaan perustuva puolustusvyöhyke. Ja sen takia esimerkiksi STEALTH-lentokoneiden kehitys on muuttunut sellaiseksi, että lähes kaikilla valtioilla maailmassa on käytössään noita asekehityksen huipputuotteita.

Kuitenkin esimerkiksi robottien yleistyminen taistelukentillä on asettanut asevoimat uusien haasteiden eteen, koska noiden uusien aseiden tuottamista perustellaan sillä, että niiden käyttö ei vaaranna ihmishenkiä, ja näiden välineiden tuottaminen tietenkin mahdollistaa sellaisen toiminnan, missä voidaan vastustajia jahdata globaalisti ilman, että kukaan huomaa yhtään mitään, ja se sitten saa aikaan sellaisia ajatuksia, että mitä jos tuolla jossain käydään sotia, joista kukaan ei tiedä yhtään mitään. Nykyään myös risteilyohjus voidaan muotoilla sellaiseksi, että se muistuttaa ulkoapäin katsottuna vaikkapa F-36-hävittäjää. Eli tuolloin kyseinen ase voi lentää ikään kuin lentolaivueen mukana kohti kohdettaan, ja sitten vain syöksyä esimerkiksi johonkin tukikohtaan, ja sen sisään voidaan asentaa hyvin korkeatehoinen ydinpommi, joten myös tällainen vaihtoehto pitää ottaa huomioon, kun noita aseita vastaan suunnattuja järjestelmiä tehdään.

Tietenkin esimerkiksi ICBM-ohjusten kehittäminen on muuttunut sellaiseksi, että nykyään keskitytään enemmän korkeasti liikuteltaviin järjestelmiin, joilla voidaan operoida useilta matkoilta, kuin vanhanajan kiinteisiin järjestelmiin. Kuten varmaan kaikki ovat huomanneet, niin esimerkiksi IRBM (Intermediate Range Ballistic Missile) -eli keskipitkänmatkan ohjukset kieltävä sopimus on nykyään lähes täysin kuollut kirjain, ja nykyaikaiset SS-25 sekä sen seuraaja SS-27 voivat kyllä tuhota kohteita myös lähempää, kuin mihin tuo ohjus sitten kantaisi.

Nykyaikaiset asejärjestelmät ovat hyvin mukautuvia, ja esimerkiksi juuri tällainen pitkän matkan ICBM-järjestelmä voi olla sellainen, että sillä samalla aseella on useita erilaisia tehtäviä, kuten toimia normaalisti ballistisena ohjuksena, mutta samaa kantorakettia voidaan hyödyntää myös ASAT (Anti Satellite) aseiden tehtävissä. Eli jos tuollaisen mannertenvälisen ohjuksen hyötykuormaa sitten pienennetään, niin kyseinen kantoraketti voi nousta erittäin korkealle, ja tuolloin voidaan uhata vastustajan tärkeitä kommunikaatio-satelliitteja sekä myös matalalla kiertoradalla olevia vakoilulaitteita.

Tuolloin voidaan tämän ohjuksen MIRV (Multiple Independently Targetable Re-entry Vehicle) bussin eli alustan hyötykuormaa vähentää siten, että siihen asennetaan vaikka ydinkranaatti teli hyvin kevyt, alunperin tykistön tai nopeasti liikuteltavien taktisten aseiden yhteydessä käytettäväksi tehty kärki sen normaalien taistelukärkien tilalle, jolloin tuo kantoraketti saadaan nousemaan tarpeeksi korkealle. Tuolloin tietenkin aseella on rajoitetumpi tuhovoima, mutta se voisi olla järkevää, koska avaruudessa tapahtuva ydinräjähdys aiheuttaa hyvin voimakkaan EMP-pulssin, ja se sitten saattaa vahingoittaa myös omia satelliitteja, joten sen takia tällaisissa operaatioissa kannattaa käyttää normaalia pienempää taistelukärkeä.

Kuitenkin älykomponenttien avulla voidaan myös normaalien taistelukärkien toimintaa muuttaa vaarallisemmaksi. Eli nuo kärjet voivat toimia siten, että ne tunnistavat kohteensa tutkakaiun perusteella, ja sitten niiden tietokoneet säätävät kärjen irtoamisen sekä  ajopanoksen laukaisun sellaiseksi, että kärjestä saadaan haluttu teho. Tuolloin ensin laukaistaan maahan uppoavat kärjet, jotka on tehty komentobunkkerien sekä ICBM-asemien tuhoamiseen, minkä jälkeen räjäytetään EMP-taistelukärjet, koska jos nuo jälkimmäiset aseet laukaistaan väärään aikaan, niin ne voivat vahingoittaa ilmakehän ulkopuolella lentävien taistelukärkien elektroniikkaa, niin että nämä aseet eivät sitten toimikaan halutusti.  

Samoin myös veden alla räjähtävien taistelukärkien käyttö on tietenkin hyvin järkevää, jos joku nyt sitten haluaa ydinsotaa pitää minään järkevänä asiana. Kuitenkin kun puhutaan siitä, mikä ydinase oikeastaan on, niin silloin ei kukaan satu koskaan muistamaan sitä, että kyseessä on maailman kehittynein asejärjestelmä, jonka varaan on laskettu todella paljon. Se että valtio on kehittänyt strategisia aseita ei kuitenkaan ole enää riittävä tae siitä, että valtio kykenee täydelliseen suoritukseen tällä maailman pelätyimmällä sotatieteen alalla. Myös THAAD-ohjusta vastaan ollaan kehitelty taistelukärkiä, joiden lentorata on vaappuva, jotta kineettisen energian aseilla on vaikeuksia osua tuohon kohteeseen. Sillä sitten pakotetaan vastapuoli käyttämään ydinaseita myös ohjustentorjuntaan tarkoitetuissa vastaohjuksissa, mikä nostaa niiden hintaa sekä samalla lisää niiden vastustusta.

Toki lasereilla voidaan tuota torjuntaa tehostaa, mutta noiden aseiden ongelma on siinä, että lasersäde kulkee suoraan. Sen takia tuota sädettä pitää ohjata peilien kautta kohteeseen, joka sijaitsee horisontin tason alapuolella, ja nuo peilit sitten on tietenkin helppo paikallistaa ja ampua pois kiertoradalta ohjuksilla. Syy miksi ASAT-aseen tekeminen on helpompaa kuin varsinaisten ABM (Anti Ballistic Missile) eli ohjustentorjuntajärjestelmien valmistamien johtuu siitä, että satelliitti lentää usein radalla, mikä on helppo ennakoida.

Ydinisku taas tulee ikään kuin yllättäen kärjillä, joiden lentorataa ei ole voitu ennakoida, ja jos isku tapahtuu sukellusveneestä tai yllättävään paikkaan viedystä mobiiliasemasta, niin silloin voi vasta-aseen suuntaaminen olla todella vaikeaa. Toki jo 1960-luvun alussa testattiin mahdollisuutta tuhota kohti lentäviä ohjuksia suuritehoisilla ydinaseilla, jotka laukaistaisiin hyökkäävien ohjusten parven keskellä, mutta tällaisten aseiden ongelmana on niiden valtavan voimakas EMP-pulssi, mikä sitten saa elektroniikan tuhoutumaan kaikissa satelliiteissa, mitkä ovat sillä puolen maapalloa, missä räjähdys tapahtuu.

Tietenkin tuo torjuntatapa on hyvin tehokas, joten tuon takia supervallat ovat sitten kehitelleet mukavia tapoja kiertää tuollaisia ballistista lentorataa vastaan suunnattuja torjuntaohjuksia. Nykyaikaisten tietokoneiden avulla voidaan kuitenkin myös ballististen ohjusten lentorata laskea hyvin nopeasti, jolloin myös kineettiseen energiaan perustuvien  torjunta-ohjusten suuntaaminen onnistuu aivan toisella tavalla kuin 1960-luvulla. Tietenkin nuo kineettiset kärjet voidaan varustaa räjähdyspanoksilla sekä laakerinkuulilla, mutta kuitenkin noiden kuulien ongelmana on se, että ne jäävät lentämään Maan kiertoradalle.

Yksi lupaavimmista malleista on tietenkin käyttää noita torjunta-ohjuksia vastaan risteilyohjuksia, jotka lentävät maata viistäen. Nuo aseet voidaan sitten laukaista matkaan jollain ICBM-ohjuksella, ja tämän jälkeen tuo ehkä SS-N-21:tä muistuttava ohjus sitten syöksyy ilmakehään, missä risteilyohjuksen moottorit käynnistetään, kun tuo ase ensin on hidastettu sellaiseen nopeuteen, että sen turbiini voidaan käynnistää.

Tai sitten se voidaan varustaa Ramjet-moottorilla, jolloin tuon aseen nopeutta ei tarvitse niin paljoa hidastaa. Kuitenkin THAAD-järjestelmän epäillään olevan melko tehokas ballistisella radalla liikkuvia ohjuksia vastaan, joten risteilyohjusten tarkoitus tässä järjestelmässä tuhota noita torjuntaohjuksia, joiden tarkoitus on poistaa lentoradalla olevia ydinkärkiä, joita ohjuksessa oleva gammakameraan tai geiger-putkeen perustuva järjestelmä etsii nuo ydinohjukset kiertoradalta, jossa ne sitten lentävät kohti maaliaan.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/