"Lentävä auto" eli halpa VTOL (Vertical Take-Off and Landing) lentokone voi ehkä joskus lentää jopa avaruuteen

Moller M400 "Skycar"
(Kuva I)

Unelma "lentävästä autosta" on ollut aina autotehtaiden mielessä, ja tällä termillä tarkoitetaan oikeastaan halpaa helikopteria, joka kykenee liikkumaan maassa kuin auto, ja nousemaan ilmaan silloin kuin kuljettaja haluaa niin tehdä. Mutta tietenkin tässä tapauksessa ongelmia tulee nimenomaan lentolupakirjojen kanssa, ja tuon takia tällaiset välineet ovat vielä suunnitteluasteella, mutta tietenkin niitä kehitetään kaiken aikaa. Ja joissakin suunnitelmissa on ollut sellainen aspekti, että nämä välineet tulisivat pelastuspalveluiden sekä erilaisten muiden laitosten käyttöön. Ja ehkä joskus tulevaisuudessa ne voivat myös olla jokaisen ihmisen ostettavissa. Mutta silloin voi olla niin, että tuo väline lentäessään käyttää autopilottia, eli sitä ohjataan jostain lennonjohdosta tai tietokonekeskuksesta eikä sen ajajalla ole ehkä edes mahdollisuutta saada "lentävää autoa" hallintaansa.


Kuitenkin on olemassa ajatus siitä, että joskus tulevaisuudessa aletaan rakentaa myös avaruusaluksia, joiden hinta olisi samaa luokkaa kuin nykyisten henkilöautojen, mutta tietenkin tuollainen pienikokoinen pystysuoraan nouseva sekä laskeva avaruusalus on vielä erittäin pitkällä toteuttamisestaan. Kuitenkin tuollainen väline olisi teoriassa mahdollinen, jos noissa laitteissa olisi mahdollista käyttää pientä ydinreaktoria, mikä sitten varustetaan turbogeneraattoreilla, joilla saadaan aikaan voimakas sähkövirta. Tuolloin voisivat SciFi-elokuvista tutut autoiksi naamioidut avaruusalukset olla totta, mutta käytännössä näitä välineitä ei ehkä kuitenkaan aivan meidän elinaikanamme tulla rakentamaan.

1950-luvun taiteilijan näkemys "lentävästä autosta"
(Kuva II)

Ydinvoiman vastustaminen on niin valtavan voimakasta, että en usko että kukaan oikeasti saisi lupaa varustella autoja tai helikopteria kevyellä synteettisiä radioaktiivisia alkuaineita kuten Einsteiniumia käyttävällä reaktorilla. Kaikkein villeimmissä visioissa voitaisiin tuollainen lentävä auto varustaa esimerkiksi paljon puhutulla MDD:llä (Magneto Dynamic Drive), mikä on oikeastaan pelkkä sarja magneetteja, jotka imevät moottorin etureunan ionisoimaa  kaasua tai nestettä lävitseen, jolloin alus ikään kuin imeytyy eteenpäin. MDD on siis toimiessaan moottori, joka tekisi tuollaisen auton tai jokamiehen avaruusaluksen mahdolliseksi. Tuolloin aluksen tai auton hytti pitää sitten tietenkin paineistaa kunnolla, ja varustaa esimerkiksi ohuella kullasta valmistetulla kerroksella, joka sitten suojaisi miehistöä säteilyltä.


Tai sitten heidän pitää käyttää avaruuspukuja koko operaation ajan, jolloin auton rakenteesta tulee kevyempi, kuin mitä se olisi painehytin kanssa. Ja tuolloin aluksen kestävyyttä voidaan parantaa päästämällä siitä kaikki ilma pois, jotta rakenteesta tulee mahdollisimman keveä. Näet kiertoradalla sitten pitäisi muistaa se, että kosminen säteily tappaa ihmisen hyvin tehokkaasti. Jos tuo ajoneuvo sitten varustetaan sähkömagneettisella suojakilvellä, niin silloin voidaan aurinkotuulen hiukkaset kääntää pois sen rungon läheltä, jolloin säteilysairauden riski laskee melko paljon.


Näet tuolloin saadaan poistettua Alfa ja Beta-hiukkaset, jolloin ainoastaan gamma-säteily jää jäljelle.Tälle asialle ei voida tehdä mitään, koska  Gammasäteily on elektromagneettista säteilyä, jota ei voi kääntää niin helposti pois kohteesta. Beta ja Alfa-säteet ovat ionisoituneita hiukkaisia eli atomin ytimiä sekä elektroneja, jotka ovat todella haitallisia ihmisille ja muille eläimille, koska osuessaan soluun rikkoo tuollainen ioni erittäin tehokkaasti solujen DNA:ta, mistä sitten seuraa lopulta syöpä. Saman tekee myös gammasäteily, mutta se ei niin helposti tuoha solujen DNA:ta. Joten tätä taustaa vasten voidaan ajatella, että nuo hiukkaset ovat paljon vaarallisempia kuin Gammasäteily, mutta se sitten lopulta rikkoo solujen tumien DNA:n.


Joten voidaan todeta että myöskään Gammasäteilyä ei ihminen tai mikään eliö kestä loputtomiin, vaan lopulta on aina edessä solun perimään kohdistuva mutaatio, mikä johtaa syöpään. Joten lopulta solut saavat liikaa säteilyä ja alkavat kuolla tai muuttua hyödyttömiksi elimistön kannalta, mikä tekee niistä syöpäsoluja. Kuitenkin siitä että jokin asia on teoriaa, on pitkä matka käytännön sovellukseen. Toimiakseen tämä auto vaatisi erittäin voimakkaan magneetin, jotta tuo moottori sitten saisi tarvitsemansa työntövoiman, ja missään nimessä mikään muu kuin ydinvoima ei saisi aikaan niin suurta tehoa, että WARP voisi toimia ilmakehässä. Tai sitten sähköä voidaan siirtää autoon tai alukseen langattomasti radioaaltojen avulla, jolloin nuo välineeseen kiinnitetyt magneettiseen rataan perustuvat moottorit kykenevät toimimaan tarpeeksi tehokkaasti.


Mikäli tuollainen ydinvoimaa käyttävä "lentävä auto" voidaan jossain vaiheessa rakentaa, niin silloin tietenkin se mullistaisi lähes kaiken innovaation, mitä voimme edes kuvitella, ja WARP-ajolla sitten voidaan teoriassa sitten ylittää valon nopeus, tai ainakin sillä voidaan saavuttaa tuo maaginen 300 000 kilometrin sekuntinopeus. Tuolloin voisimme sitten matkustaa ainakin omassa aurinkokunnassamme rajattomasti, mutta jos tuo auto tai avaruusalus riistäytyy hallinnasta kun se lähestyy Maapalloa, niin törmäyksessä vapautuu niin paljon energiaa, että koko planeetta saattaa räjähtää kappaleiksi.


Eli tämän takia näitä planeettojen väliseen lentoon tarkoitettuja "jokamiehen avaruussukkuloita" emme ehkä ihan heti tule näkemään autokauppojen ikkunoissa. Kun mietitään lentävän auton sotilaallisia sovelluksia, niin tietenkin tuollainen väline voidaan varustaa konetykeillä tai rakettikaseteilla, jolloin sillä voidaan hyökätä kohteeseen kuten lentokoneella. Ja noiden laitteiden nopeus on verraten suuri perinteisiin helikoptereihin nähden. Eli ylimmässä  kuvassa (Kuva 1.) oleva Moller 400 saavuttaa 491 km/h huippunopeuden. Joten sillä varmasti on potentiaalista käyttöä monissa tehtävissä.

https://kirjabloggaus.blogspot.fi/

Kirjoitelman kohteena tällä kertaa on kuvitteellisen Solaris-planeetan nestemäinen olio. Voisiko tuollainen yksinäinen ehkä nano-koneista koostuva ameba olla olemassa?

Kirjailija Stanislaw Lemin luoma fantasiaplaneetta Solaris ja sen nestemäinen jättiläismäinen ameba kuuluvat tieteiskirjallisuuden klassikoihin, ja tuossa klassisessa tarinassa eräs astronautti laskeutuu omituiselle planeetalle, missä on vain yksi olento hänen itsensä lisäksi. Tuo olento on valtameren kokoinen ameba, joka tarinan jatkuessa paljastuu älylliseksi olioksi. Kun mietitään tuollaisen elämänmuodon mahdollisuutta, niin tietenkin se saattaa olla niin erikoinen, että sen fysiologisia prosesseja ei voitaisi edes kuvitella olevan millään maapallon pinnalla esiintyvällä elämän muodolla.

Kuitenkin esimerkiksi kasvit muuttavat epäorgaanista ainesta sellaiseen muotoon, että ne voivat sitä hyödyntää, ja tuo epäorgaanisen aineen muuttaminen tapahtuu usein itseasiassa sienen kautta. Eli kasvi elää symbioosissa sienirihman kanssa, joka ensin muuttaa maaperän kivennäisaineet aminohapoiksi, joita se käyttää omissa prosesseissaan, mutta sitten tietenkin sieni tarvitsee energiaa, ja sen tähden se on solminut symbioottisen suhteen kasvien kanssa, jotka luovuttavat sille sokereita.

Vastapalvelukseksi sieni sitten luovuttaa solukkoaan kasville, joka saa näin valmiita ravintoaineita omien solujen muodostumiseen sekä myös turvaa kaikkia matoja sekä muita pieniä eliöitä vastaan. Mutta kuitenkin ongelmia tulee sitten eteen siinä, että tuo legendaarinen jättiläisameba on omalla planeetallaan yksin, ja tietenkin silloin voidaan sanoa, että laji ei ole mitenkään erityisen elinkelpoinen. Tai se ei ole elinkelpoinen maailmassa, jonka me tunnemme. Näet lajien selviytyminen vaatii meidän planeetallamme mahdollisuutta geneettiseen muunteluun. Tätä muuntelua on myös ihmissuvun sisällä, koska esimerkiksi tumma ihonväri suojaa ihmisen soluja tai tarkemmin ottaen DNA:ta voimakkaalta ultraviolettivalolta.

Mutta kuitenkin jos tuollainen yksin planeetallaan elävä ameeba sitten olisi olemassa, niin toki tuon olion perimä joutuisi ainakin tuon planeetan keskustähden säteilyn piiriin, jolloin sen perimä varmasti olisi alttiina vaurioille, jotka voisivat koitua tuollaisen olion kohtaloksi. Eli vaikka mitään luonnollisia vihollisia ei tuolla oliolla sitten olisikaan, niin sen perimä kuitenkin jossain vaiheessa rappeutuisi, niin että sen elinmahdollisuudet vähenisivät. Tai sitten kyseessä voisi olla oikeastaan polyyppi-yhdyskunnan kaltainen olio, jonka olisi joukko itsenäisesti toimivia olioita, jotka muodostaisivat sitten valtavan makro-kokonaisuuden. Tuollainen yhdyskunta-eliö voisi olla teoreettisesti vaikka ikuinen.

Tuolloin sen jokainen solu toimisi erikseen yksilönä, mutta kuitenkin tuo toiminta olisi aina kohdennettu yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Tuollainen eliöyhteisö voisi olla olemassa jollain planeetalla, mutta sen ongelma olisi se, että jos se kohtaa esimerkiksi viruksia sekä muita bakteereja, niin silloin nämä vieraat oliot voivat teoriassa tuhota tuon yksinäisen ameeban melko nopeasti. Näet jos olento on yksin jollain planeetalla, niin silloin sille ei kehity mitään immuunipuolustusta. Ja silloin sen päivät ovat luetut, koska jos sen solumassan seassa alkaa liikkua viruksia, niin tuollainen olento varmasti kuolisi, koska virukset tarttuisivat sen jokaiseen soluun

Mutta varsin mielenkiintoisen ajatuksen olen myös tuollaisesta nestemäisestä jätistä muodostanut. Se ei ehkä olisi samalla tavoin elävä kuin esimerkiksi maapallolla tavattavat amebat sekä meduusat. Tuollaisen olion alkuperä voisi aivan hyvin olla pii-pohjaisissa nanotekniikkaa hyödyntävissä koneissa, joiden tarkoitus voisi olla esimerkiksi jonkin kuvitteellisen humanoidien aluksen vaurion korjaamista varten luodun järjestelmän osa, jonka tuo hypoteettisen aluksen miehistö olisi ehkä hylännyt. Tuolloin aluksen runkoon tullut vaurio voitaisiin korjata nano-koneiden muodostamalla tahnalla, joka itsekseen etsii vaurioita, ja sitten peittää ne tällä melko paljon liimaa muistuttavalla magneettikenttien avulla ohjattava silikonilla.  

Tuollainen piistä sekä raudasta koostuva nanotekniikkaa hyödyntävä "älymassa" voidaan varustaa sen sisään upotetuilla ohjaus-yksiköillä, jotka ohjaavat tuota massaa eteenpäin. Piistä koostuvat nanokoneet voidaan valmistaa hyvin pienissä tuotantolaitoksissa, ja niistä käytetään nimeä "ferrosilikaatit", eli kyseessä on piipohjainen molekyyli, joihin on liitetty rauta-atomeja. Kyseinen aine muistuttaa siis ulkoisesti melko paljon silikonia, mutta on sitä paljon käyttökelpoisempaa. Ja tuon massan sekaan on upotettu noita magneetteja, joilla muotoa ohjataan paikasta toiseen.  

Ja jos tuo kuvitteellinen nano-koneryhmä olisi sitten hylätty jollekin planeetalle, niin se voisi kasvaa niin suureksi, että lopulta nuo nanokoneet peittävät koko taivaankappaleen. Syy tähän voisi olle se, että jos noiden koneiden tuotantoyksiköt kulkevat mukana, niin silloin tuo kone saattaisi saada päähänsä alkaa kasvamaan.

Nuo tuotantoyksiköt eivät välttämättä olisi mitään kovin suuria, vaan ne olisivat enemmänkin ehkä sokeripalan kokoisia kemiallisia reaktoreita, joiden tehtävänä olisi valmistaa lisää noita molekyylejä, jotka olisivat tuon nanotekniikkaa hyödyntävän ratkaisun pohjana. Ja tietenkin niiden pitäisi myös valmistaa sellaisia nanokokoisia älysirulla varustettuja sähkömagneetteja, joilla sitten tuota massaa voidaan ohjata.

https://sites.google.com/view/solariskirjoitelma/etusivu

http://solariksenjattti.webnode.fi