Showing posts with label kansantarina. Show all posts
Showing posts with label kansantarina. Show all posts

Tuesday, November 1, 2016

Sodat ja herraviha ovat aina ruokkineet kansantarinoita, ja niistä myyvimmät käsittelevät väkivaltaa sekä kauhua


Kaikki me olemme joskus kuulleet puhuttavan japanin biologisesta aseistuksesta Toisen Maailmansodan aikaan. Tuolloin ideoitiin ohjelma, missä japanin keisarillinen armeija ajatteli voittaa sodan sekä Neuvostoliittoa että Länsivaltoja vastaan, ja tuon ohjelman takana oli nero nimeltään Hideoki Tojo, ja siinä piti hyödyntää säähavaintopalloja pernaruton tai jonkun muun biologisen aseen levittämisessä vihollisen maaperälle, eli tuo oli aikoinaan se kuuluisa "vihreiden säähavaintopallojen operaatio", missä japanin piti levittää tappavaa organismia yli USA:n ja Neuvostoliiton.

Mutta oli myös toinen ohjelma, mitä suunniteltiin Japanin esikunnassa Toisen Maailmansodan lopulla. Tuossa ohjelmassa piti käyttää tavallisia ilmapalloja, joihin oli kiinnitetty kirjeitä, mitkä oli täytetty pernarutolla, ja joihin oli kirjoitettu Valkoisen talon sekä Kremlin osoitteita, ja nuo tappavat aseet sitten olisi solutettu vihollisen maaperälle tai rannikon lähelle sukellusveneellä, jonka moottoreilla olisi sitten kehitetty vetyä, millä nuo kirjekuoria kuljettavat ilmapallot olisi täytetty.

Sitten ne olisi päästetty joko Neuvostoliiton pohjoisrannikolla tai USA:n länsirannikolla lentoon,  ja japanin esikunnan ajatuksena oli sellainen, että jotkut noista kirjeistä olisi ehkä päätynyt postilaatikkoon, ja noiden upseerien toiminta oli erittäin huolellista. He olivat suunnitelleet sivelevänsä happoa noihin naruihin, jotta noihin kirjeisiin ei olisi jäänyt narun jäänteitä, ja nuo kirjeet olisi lähetetty sekä normaaleilla- että säähavaintopalloilla, jotta niiden levittäminen olisi ollut arvaamattomampaa. Se että kyseistä operaatiota ei toteutettu saattoi pelastaa useiden ihmisten hengen ja säästää Japanin vastaiskuilta, jotka ehkä olisivat tapahtuneet ydinaseilla, mutta tuollaista iskua on epäilty harkitun myös muiden maiden taholta, ja myös Osama Bin Ladenin epäillään miettineen tällaisen hyökkäyksen mahdollisuutta.

Tämä legenda on kuitenkin hiukan erikoinen, ja itse olen sitä mieltä, että kun keskustellaan tällaisista asioista, niin yleensä nämä legendat lähtevät liikkeelle yksittäistapausesta, ja kun 2001 WTC-iskun jälkeen joku lähetti pernaruttokirjeitä postissa USA:n senaattiin, niin tämä tapaus sitten sai aikaan huhumyllyn, johon liitettiin kaiken maailman kaheleita ympäri maailmaa. Ja myös erilaiset historialliset legendat muuttuvat sekä elävät nykyisten tapahtumien myötä, eli niiden sisältö muuttuu ikään kuin sen mukaan, mitä maailmalla tapahtuu. Kun mietitään näitä vanhoja, ehkä eri muunnelmina toisten suusta toiseen kulkevia tarinoita, niin ne saattavat olla peräisin jo Piispa Henrikin sekä ruotsin vallan ajoilta. Alkuperäisessä mallissa saattaa tappoväline olla ruutitynnyri, mutta sitä tietenkin on hiukan modernisoitu ajan hengen mukaiseksi.

Noissa vanhoissa kansantarinoissa sekä legendoissa yhdistyy sekä herraviha, mikä sitten kulminoitui yleensä jossain kapakoissa kerrottuihin tarinoihin, joissa henkilö sitten oman ilmoituksensa mukaan aikoi vähintään räjäyttää jonkun linnanherran. Tällaisia tarinoita on maailmassa paljon, ja yksi niistä on sellainen, missä joku vanha SS-mies oli asunut jossain kerrostalossa tarkemmin sanottuna sen ylimmässä kerroksessa, ja sitten eräänä päivänä oli joku naapuri oli häntä suututtanut hakkaamalla luudalla kattoa. Sitten tuo vanhempi henkilö oli porannut lattiaan reiän ja kaatanut tuosta reiästä Zyklon B:tä tuosta reiästä alakertaan, mikä tietenkin oli aiheuttanut alakerran henkilöiden kuoleman.

Saturday, September 17, 2016

Niin mustaa kuin multa niin valkeaa kuin lunta se ken tulee viimeiseksi ompi kuolema, eli mietteitä vanhasta kansan runosta

Lisää kuvateksti

"Niin mustaa kuin multa, niin valkeaa kuin lunta, se ken tulee viimeiseksi ompi kuolema" on ikiaikainen kansanruno, johon sisältyy sellainen leikki, missä lapset kävelevät ikään kuin kahden leikkitoverinsa muodostavan portin läpi, ja kun sana "kuolema" tulee eteen, niin nuo portinvartijat  sitten pudottavat kätensä tuon lapsen edessä, jolloin hän ikään kuin "palaa". Leikki muistuttaa hiukan hippaa, mutta siinä vain kävellään ympyrää kahden lapsen ympärillä. Tuo leikki on perua hyvin vanhalta ajalta, ja kai sitä vielä hiukan jossain leikitään. Kyseisen laulun värit ovat peräisin inkvisiittorin puvun väristä, joka oli mustavalkoinen, ja sen oletettiin olevan ikään kuin joku munkin asu. Kuitenkin varomaton puhe noiden miesten edessä saattoi viedä henkilön polttoroviolle.

Toisen maailmansodan aikaan SS-valtakunnanjohtaja Himmlerin oma henkilökohtainen henkilökunta käytti mustavalkeaa uniformua sekä korkeiden SS-upseerien kauluslaatoissa oli mustaa sekä valkoista väriä, jotta heidät olisi helppo erottaa muista tuon puoluearmeijan sotilaista. Vastavärit ovat oikeastaan erittäin huomiotaherättäviä, ja samasta syystä kun GESTAPO käytti mustavalkeaa uniformua, niin entisajan ritarit sekä erityisesti "sielujen metsästäjät"  ei inkvisition tutkijat, joita myös noitien metsästäjiksi kutsuttiin saattoi käyttää mustavalkeaa pukua, koska hänet piti tietenkin erottaa joukosta, jos ritarit päättivät hyökätä tuollaisen ryhmän kimppuun. Jos tuo noitien metsästäjä ei ollut tunnistettavissa, niin silloin hyökkäystä ei voitu tehdä, koska silloin oma mies olisi mennyt mukana, ja siksi tuon miehen asun piti olla erittäin hyvin tunnistettavissa.

Mustavalkea asu on myös esimerkiksi USA:n salaisen palvelun työssään käyttämä pukukoodi, jotta tuon agenrin tunnistaminen olisi mahdollisimman vaikeaa. Mutta kun puhutaan noista miehistä, joista tässä olen kirjoittanut, niin silloin tietenkin tuon asun tarkoitus oli se, että noita hyvin pahamaineisia miehiä ei tunnistettaisi virkatehtävien ulkopuolella. Normaalin ihmisen ongelma on siinä, että hän ei varmasti osaa tunnistaa ihmistä kasvoista, ja siksi esimerkiksi tiettyjen poliisijärjestöjen jäsenet käyttävät julkisissa esiintymisissään eli oikeudenkäynneissä sekä suojellessaan henkilöllisyyttään, ja toki noiden pukukoodien tarkoitus on se, että agenttia ei tunnistettaisi kovin helposti kadulta hänen ollessaan yksin.

Mutta tehtävissä liikuttaessa pitää esimerkiksi tarkka-ampujien löytää heidät ihmisjoukosta, kun he antavat esimerkiksi tulitukea jossain hyökkäystilanteessa. Eli jos he eivät erota omaa miestä kadulta, niin silloin on vaarana se, että tuossa tilanteessa sitten ammutaan vahingossa omaa miestä. Samoin se että oma mies erottuu väkijoukosta helpottaa tehtävän dokumentoinnissa, eli silloin kuvasta näkee selvästi sen, että kuka esimerkiksi tappelun aloitti, ja samoin pitkän mustan popliinitakin sekä solmion käyttö tekee tuosta henkilöstä vaikeasti tunnistettavan.

 Eli jos he joutuvat sitten pakenemaan tai poistumaan paikalta, niin että kuljetusta ei ole saatavilla, niin silloin riittää, että hän yksinkertaisesti ottaa popliinitakin päältään sekä solmion kaulastaan, niin silloin saattaa varjostaja mennä halpaan eikä osaa seurata tuota henkilöä. Ja ehkä mielikuvitukselliset, mutta mieltä kiehtovat tarunhohtoiset MIB:t eli Men In Black pitävät noita mustavalkeita pukujaan siksi, että ne on helppo vaihtaa, jos nämä vaatteet hajoavat. Osittain samasta syystä esimerkiksi Salainen palvelu käyttää tuota pukukoodia, koska jos puku hajoaa, niin silloin tuollaiset vaatteet on helppo vaihtaa uusiin, mikäli henkilö ne sattuu hajottamaan

charelesfort.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....