Showing posts with label kosmologia. Show all posts
Showing posts with label kosmologia. Show all posts

Monday, May 1, 2017

Andromeda iskee eli miksi ei komeetoista peräisin olevaa jäätä kannata laittaa virvoitusjuomiin?


Komeettojen väitettiin ennen aiheuttavan katastrofeja sekä vitsauksia, kun ne näyttäytyvät taivaalla. Vaikka monet tähtitieteilijät ovat olleet sitä mieltä, että nuo asiat ovat olleet vain uskomuksia, niin kuitenkin saattaa olla niin, että niistä Maan läheltä kulkevista komeetoista voisi vapautua Maan ilmakehään kappaleita, joista vapautuu joko mikrobeja tai jotain kemiallisia aineita, jotka voivat vaarantaa elämän meidän planeetallamme. Kun puhutaan ylipäätään noista komeetoista vapautuvista jään ja kiven kappaleista, niin olipa niissä eläviä soluja sekä viruksia tai ei, niin missään nimessä noita kappaleita ei saisi koskettaa.


Noiden kappaleiden ongelmana on se, että ne eivät ole koskaan olleet ehkä kosketuksessa minkään elävän olennon kanssa, ja se saattaa aiheuttaa esimerkiksi ihmisen immuunijärjestelmän sekoamisen. Näet tuolloin puhutaan täysin kuolleesta kappaleesta, joka ei ole koskaan edes ollut ehkä hapen tai edes hiilidioksidin  kanssa tekemisissä. Ja se sitten saattaa aiheuttaa odottamattomia reaktioita ihmiskehossa. Vaikka tuollaisia ehkä vesijäästä koostuneita kappaleita olisi muodostunut silloin, kun joku asteroidi olisi pirstonut jonkun  vesikerroksen peittämän planeetan kappaleiksi, niin tuosta törmäyksestä saattaa olla miljoonia vuosia, ja ehkä tuolla planeetalla ei olisi ollenkaan biomassaa.


Tuollaisia valtavia jäänpaloja on esimerkiksi Kuiperin kehällä todella paljon, ja osa niistä on todennäköisesti vesijäätä, joka on syntynyt silloin, kun joku veden peittämä planeetta on kohdannut valtavan asteroidin, ja murskaantunut kappaleiksi. Parhaassa tapauksessa sillä ei olisi ollenkaan elämää, jolloin maahan ehkä sataisi vain absoluuttisen puhtaita jääpaloja, jos  tuosta jäästä muodostunut komeetta sitten päättäisi ryhtyä hajoamaan Maan läheisyydessä.


Toisaalta tuollaisesta planeetasta voisi kulkeutua Maahan esimerkiksi piistä koostuvalla kuorella varustettuja  elämänmuotoja, jotka olisivat ehkä säilyneet hengissä avaruuden kylmyydessä, ja koska niiden aineenvaihdunta on tuolla absoluuttisen nollapisteen tilassa pysähtynyt, ja molekyylien värähtely on päättynyt, niin nuo piilevät olisivat käytännössä ikuisia. Tai sitten pitää hiukan tarkentaa, nimittäin noiden olioiden ulkomuoto voisi muistuttaa piilevää, mutta ne voivat olla todellisuudessa aivan muuta. Ja noiden pii-pohjaisten elämänmuotojen ongelma on siinä, että ne voivat olla sellaisia, että mikään vasta-aine ei niihin tehoa.


Kuten tiedämme, niin teoriassa yksittäinen rataseläin voisi surmata ihmisen, jos sellainen joutuu hänen sisäänsä. Rataseläin on pieni petoeläin, jonka ulkomuoto muistuttaa ratasta tai roottoria. Sen saalistustapa on siitä erikoinen, että tuo eläin antaa uhrin syödä itsensä. Kun tuo eliö päätyy esimerkiksi kalan sisään, niin se alkaa pyöriä vinhasti, jolloin tuon olion toiminta uhrin sisällä muistuttaa pientä kaivinkonetta, kun se kieppuu läpi uhrin verenkierron, ja leikkaa samalla solukkoa omaksi ravinnokseen. Suurin osa noista tuota pientä petoa saalistavista eliöistä on ameeboja, jotka sitten joutuvat saaliinsa tuhoamaksi, kun tuo vinhasti pyörivä roottori sitten tekee niiden sisälmyksille saman, mitä tehosekoitin tekee ruualle.


Koska tuo meritähden etäinen sukulainen on oikeastaan vastustuskykyinen lähes kaikille niille vasta-aineille, joita muut solut kehittävät, niin se toimisi ihmisenkin elimistössä kuin pieni kone, joka muuttaa elimistö nesteeksi.  Teoriassa yksi ainoa rataseläin voi surmata ihmisen, koska tuo kovalla kuorella varustettu olio sitten toimii kuin kone sen syöneen olion sisällä. Kun pohditaan sitä, että jos tuollainen jääpala putoaa Etelämantereelle, niin se voi siellä pysyä muuttumattomana vaikka tuhansia vuosia, ja sitten joku tutkija voi sen sitten vahingossa laittaa vaikka keittimeen, missä hän sulattaa lunta juomavedeksi.


Tai oikeastaan voi tuollainen kappale voi tietenkin pudota myös Himalajalle tai jonnekin muualle maapallolle, missä on ikuista lunta. Ja silloin ihminen voi periaatteessa saada sisäänsä eliöitä, joita tiede ei vielä ole tuntenut. Vaikka tällainen uhka ei ole useinkaan käynyt ihmisten mielissä, niin se kuitenkin on todellinen. Toki Auringon lähettämä säteily varmasti steriloi suurimman osan maailmankaikkeudesta saapuvista kappaleista, niin kuitenkin aina on olemassa mahdollisuus siihen, että jotain sellaista, mitä emme halua kohdata tunkeutuu maahan. Ja jos olosuhteet ovat tuohon olioon nähden oikeat, niin se saattaa kyetä elämään maan pinnalla.


Sitten tuo olio voisi olla sellainen, että se kykenee vaihtamaan geenejä paikallisten bakteerien kanssa, jolloin se ehkä sitten kykenee levittäytymään pitkin maapalloa. Yksi ehkä kaikkein ikävimmistä vaihtoehdoista olisi sitten sellainen, missä tuo bakteeria muistuttava olio voisi vaihtaa oman perimänsä jonkun maapallon bakteerin perimän tilalle, jolloin tuo bakteeri voisi muuttua sellaiseksi, että se on resistentti antibiooteille sekä sytostaateille. Ehkä se sitten voisi myös kasvattaa oikean “alienin” uhrinsa sisässä, kuten joissain elokuvissa tapahtuu.


Tuollainen alien voisi siirtyä isäntäeliöön esimerkiksi hyönteisen piston avulla, ja sitten se voisi alkaa kasvaa tuon isäntäeliön sisällä, jolloin se muistuttaa tieteissarja “Salaisten kansioiden” humanoideja. Ja vaikka “Salaiset kansiot” ovat pelkkää mielikuvitusta, niin ehkä jossain päin universumia on tuollaisia olioita, jotka lähtevät kasvamaan isäntäeliön sisällä kuin syöpä, minkä jälkeen ne kuoriutuvat uhrinsa sisältä. Mutta tämä nyt on vain sellaista kuvittelua päivän ratoksi. Ja koska puhumme kosmologiasta sekä kosmobiologiasta, niin tietenkään me emme voi tietää, millaisia olioita tuolta universumista sitten oikeastaan löytyykään, joten sen takia kaikki avaruudesta pudonneet kappaleet kannattaa jättää rauhaan.


Näet me emme koskaan ole nähneet mitään varmuudella avaruudesta tulleita eläviä eliöitä, mutta myös maan pinnalta löytyy sellaisia alieneja, joita tarkastellessa alkavat myös kauhuelokuvat tuntua leppoisalta koko perheen satutunnilta, ja tietenkin esimerkiksi loispistiäinen on melko kammottava olio. Mutta voidaan ajatella niin, että jossakin sademetsissä sattuisi asumaan sellaisia hyönteisiä, jotka munivat ihmisen verenkiertoon, ja syövät ihmisen sitten elävältä. Tässä pitää muuten muistuttaa, että eräs myös Suomesta tavattava hyönteinen nimeltään Kiiliäinen munii karjan nahkaan, ja tietenkin myös trikiini sekä bilharzia-mato voivat syödä ihmisen sisältä päin kuoliaaksi.

http://andromedastrain.webnode.fi

Monday, July 25, 2016

Lukittuneen planeetan mahdollisia elämänmuotoja sekä pohdintaa siitä, että onko tuo alien ehkä älyllinen

Proxima Centaurin kuviteltu planeetta
Kuva I


Kuten tiedämme, niin suurin osa maailmankaikkeuden tähdistä on pieniä sekä himmeitä punaisia kääpiötähtiä, jotka ovat valovoimaltaan vain murto-osan siitä, mitä esimerkiksi Aurinko on. Kuitenkin tuolla pienellä kääpiötähdellä on samanlainen elämänkehä kuin muillakin tähdillä, ja tuossa elämän kehässä kiertävällä planeetalla voi olla sellaiset olosuhteet, että siellä on juoksevaa vettä ja ehkä jopa elämää. Kuitenkin pitää muistaa se, että nuo planeetat olisivat aina lukittuneet samaan asentoon keskustähteään kohden, joten niiden päivänpuolella olisi hohtavan kuuma, ja tähdestä poispäin kääntyneellä puolella taas olisi jäätävän kylmä, vaikka toki planeetan kaasukehä tasaisi lämpötilaa, ja planeetan vulkaaninen toiminta tietenkin lämmittäisi sen jääkuoren pohjaa, joka olisi pimeällä puolella todella paksu.

Koska planeetta olisi koko ajan samassa asennossa, niin sen päiväpuolella oleva kuuma kaasu aiheuttaisi valtavan voimakkaan tuulen, joka varsinkin terminaattorilla eli valon sekä varjon rajalla olisivat valtavan voimakas. Kuitenkin planeetan vakaan asennon takia sen kaasukehä olisi erittäin stabiili, ja tuo lämpötilan vaihtelu johtuisi siitä, että ellipsiradalla oleva taivaankappale joutuisi välillä kauemmaksi keskustähdestään, mutta myös punaisen kääpiön purkaukset aiheuttaisivat iḱaasukehän lämmönvaihteluita, jotka sitten aiheuttavat voimakkaita monsuuneja, jotka vatkaisivat koko planeetan kaasukehää.

Mutta voisiko tuollaisella planeetalla olla elämää, vaikka sen aurinko ei toisella puolella laske koskaan, ja toisella puolella se taas olisi jään peitossa? Kuitenkin vaikka tämä kuulostaa vain mielikuvituksen tuotteelta, niin tuollaisella lukittuneella planeetalla voisi olla hyvin paljon Maapallon elämä kaltaista elämää. Kun puhutaan siitä, että lukittuneen planeetan terminaattorilla voisi olla ihanteelliset olosuhteet elämän kehitykselle, ja toki tuollainen flaretähtikään ei purkaudu ennalta arvaamatta. Eli sen planeettojen eliöt voisivat olla monisukamatoa muistuttavia kasveja tai eläimiä, jotka vetäisivät itsensä suojaan, ennen kuin tuo tähti aloittaa purkauksensa. Toisaalta tuo planeetan elämänmuoto voisi olla sellainen, että se kaivautuu maan sisään, ja saa energiansa vulkaanisesta lämmöstä,

Eli se eläisi vain planeetan jääpeitteen alla, eikä olisi mitenkään riippuvainen keskustähden lähettämästä säteilystä. Kun puhutaan kaikkein mielikuvituksellisimmista malleista, mitä tuolla taivaankappaleella oleva elämä voisi oikeasti olla, niin silloin voidaan kuvitella, että tuolla planeetalla olisi kaksi vallitsevaa lajia, joista toinen elää sen päiväpuolella ja toinen taas on sopeutunut elämään tuolla keskustähdestä poispäin kääntyneellä puolella. Eli nuo lajit olisivat oikeastaan valo ja pimeys, joista toinen laji voisi käyttää ruumiin nesteenään vaikka nestemäistä ammoniakkia, ja sillä saattaa olla hyvin suuret silmät, jotta se näkisi pimeässä.


Planeetan puoliskot olisivat ilmastonsa puolesta kuitenkin erittäin kaukana toisistaan, joten siellä oleva elämänmuoto olisi kuitenkin sellainen, että se ei voisi elää kummallakin puolella planeettaa, koska jos se menee yön puolelle, niin se sitten jäätyy tai päivän puolella se paistuu. Kuitenkin voidaan sanoa sellainen asia, että jos tuo elämänmuoto olisi älyllinen, niin se voisi ehkä muodostaa jonkinlaisen supersivilisaation, koska punaiset kääpiöt ovat erittäin pitkäikäisiä tähtiä, koska ne polttavat ydinpolttoaineensa erittäin hitaasti. Näin ollen jos tuollaisella planeetalla on elämää, niin se voi saavuttaa erittäin korkean älyllisen sekä sitä kautta teknisen tason. Joten tuollaisella tähdellä tai oikeastaan sen kiertolaisella voi olla hyvin korkealle kehittynyt elämänmuoto.

Se että teoreettiinen elämänmuoto on älyllinen, merkitsee tietenkin sitä, että se olisi utelias, ja ehkä tuollainen eliö tarkkailee meitä parhaillaan. Se ei tietenkään merkitse sitä, että tuo olio olisi valmis ottamaan meihin yhteyttä, koska se saattaa kerätä mieluummin tietoja meistä, kuin rynnätä suinpäin ottamaan puhelinta käteen, ja soittamaan Valkoiseen Taloon. Eli jos se ajattelee samalla tavoin kuin me, niin jos tuolla avaruudessa on joku vieras sivilisaatio, joka on meidät havainnut, niin tietenkin sen omat turvallisuusviranomaiset haluavat varmistaa, että me emme ole sille itselleen uhka, eikä tuo Alien ehkä halua tehdä meistä riippuvaisia itsestään, vaan haluaa meidän kehittävän itse omaa teknologiaamme. Mutta se onko tuolla taivaalla älyllistä elämää ja onko se ystävällistä, selviää vasta kun yhteys toiseen sivilisaatioon on saatu, ja siihen yhteydenoton odotukseen saattaa mennä jopa tuhansia vuosia.

kimmonsivu.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....