Showing posts with label mikrosiru. Show all posts
Showing posts with label mikrosiru. Show all posts

Tuesday, April 5, 2016

Lukujärjestelmän ongelmia eli bittimäärällä on väliä



1. Kymmenjärjestelmä

Kymmenjärjestelmä on seurausta siitä, että ihmisellä on kymmenen sormea. Sen takia suurin osa maailman laskutoimituksista tapahtuu lukujärjestelmässä missä on yhdeksän peruslukua sekä nolla, ja koska tuo lukujärjestelmä sitten vaihtuu numerom yhdeksän jälkeen, niin tuo luku kymmenen on vaihtomerkki. Eli sen jälkeen luvut merkitään kaksinumeroisina merkintöinä. Kuitenkin esimerkiksi tietokoneet käyttävät usein kahdeksan perusluvun muodostamaa järjestelmää, jossa kahdeksan jälkeen tulee sitten vaihtomerkki.

 Tuon järjestelmän historia juontaa tietokoneen kahdeksan bittiseen prosessoriin, jonka piti voida toimia siten, että jokaisen prosessoriin menevän johtimen läpi kulki sähkövirta, mikä merkitsi joko ykköstä tai nollaa. Eli kuten kaikki huomasivat, niin kymmen tai mikä tahansa jaollisen lukujärjestelmän koostuminen niiden osajoukoista aiheuttaa joskus pieniä päällekäisyyksiä. Kymmenjärjestelmä voidaan hajottaa kaksijärjestelmiin, eli tuo binäärijärjestelmäksi kutsuttu lukujärjestelmä on tietojenkäsittelyn perusta.  Kun johdinta pitkin kulkee sähkövirta, niin se tulkitaan numeroksi yksi. Ja tuon takia käyttöjärjestelmän bittimäärä on tärkeää, koska jos se ei täsmää prosessorin kanssa, niin seurauksena on järjestelmän toimimattomuus.

2. Kaksi- eli binaarijärjestelmä

Ja jos sähkö on poikki, niin se tulkitaan numeroksi nolla. Alkuluvut ovat sikäli merkityksellisiä, että ne ovat ainoita, jotka voivat muodostaa hajottamattoman lukujärjestelmän kuten esimerkiksi seitsemänjärjestelmän, joka sitten on erittäin merkittävä, jos halutaan luoda murtamattomia salauksia luomalla käyttöjärjestelmiä, jotka tukevat prosessoreja, missä on pariton määrä bittejä. Eli niiden kiinnityspinnien määrä on esimerkiksi seitsemällä jaollinen. Mutta kun puhutaan alkulukujen jaollisuudesta, niin silloin pitää muuten mainita se, että luvut eivät ole jaollisia muilla kokonaisluvuilla kuin itsellään.

 Murtoluvuilla ne sen sijaan voivat olla jaollisia. Eli esimerkiksi luku kaksi on jaollinen ainoastaan itsellään, mikäli jakajan tulee olla kokonaisluku. Mutta jos jakaja voi olla murtoluku, niin silloin esimerkiksi luku kaksi on jaollinen luvuilla, joiden tulona on luku yksi. Eli esimerkiksi 1/4 (0,25) ja 1/2 (0,5)/täyttävät tuon ehdon. Ja tuon käyttöjärjestelmän pitää osata hyödyntää prosessorin pinnimäärää voidakseen toimia kuten olettaa voidaan. jos prosessorin pinnimäärä ei vastaa tuota käyttöjärjestelmän bittimäärää, niin silloin prosessori ei osaa toimia kernelin kanssa.

Eli kuten kaikki varmasti ovat huomanneet, niin luvut 64 ja 128 ovat luvun kahdeksan kertoimia. Ja jos joku on koettanut asentaa 64 bittistä Linuxia esimerkiksi 32 bittisen prosessorin hallinnoimaan koneeseen, niin järjestelmä ei sitten ole osannut toimia ollenkaan. Näin ollen  esimerkiksi erityiskäyttöjärjestelmät voidaan sovittaa prosessoreille, joissa ei ole pohjana 8 bittistä järjestelmää, mikä tietenkin vaatii erikoisprosessorien valmistamisen, ja nuo prosessorit voisivat olla vaikka 7- bittisiä, jotta niille kirjoitetut ohjelmat eivät toimisi missään muussa kuin noissa erityisessä käytössä olevissa tietokoneissa, jotka voivat olla vaikkapa NORAD:in tai jonkun muun vastaavan laitoksen valvonnassa.

elainasiaa.blogspot.fi

Saturday, April 2, 2016

Tulevaisuuden ihminen on ehkä yhtä tietokoneen kanssa (Tulevaisuuden tekninen shamaani)


1. Implantointi on ehkä tulevaisuudessa verrattavissa plastiikkakirurgiaan

Implanttien eli ihmisen kudokseen asennettujen elektronisten laitteiden sekä erilaisten proteesien hankkiminen on jo nyt mahdollista. Eli ihminen voi hankkia GPS-laitteen, joka kiinnitetään koiraan tai ihmiseen itseensä kirurgisesti. Tuo laite voi olla esimerkiksi joidenkin tiettömiin erämaihin matkaavien henkilöiden varusteena, kun he menevät tuonne jumalan selän taakse. Samoin esimerkiksi koiria voidaan paikantaa tuollaisen laitteen avulla.

Sisäisesti asennetut GPS-laitteet ovat loistavia välineitä esimerkiksi sotilaiden, peitetehtävissä toimivien poliisien sekä vankien paikantamiseen, koska niitä ei voi vahingossa hävittää, ja niiden avulla voidaan nuo miehet paikantaa, mikäli he jäävät vangeiksi. Ja ne voivat välittää biometristä dataa, jotta voidaan selvittää ovatko nuo henkilöt elossa, jotta voidaan päättää käytetäänkö pelastustehtävässä SWAT-ryhmää vai täsmäpommeja. ¨

1.2 Tuo tekniikka eriarvoistaa ihmisiä

Tuo mahdollisuus ihmisen liittämiseen suoraan internetiin ilman puhelimia tai muita laitteita saattaa kuitenkin olla hyvin arveluttavaa, koska se ensinnäkin saattaa kaikki ihmiset eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden, mutta myös mahdollistaa äärimmäisen aivopesun. Mutta jos tämä tekniikka otetaan joskus käyttöön, niin yhteiskunta jakautuu silloin ihmisiin, joilla on varaa ostaa tuollaine laite, minkä avulla hän saa käyttöönsä koko internetin matriisidatan milloin haluaa, ja niihin joilla ei tätä mahdollisuutta ole.  Kyseinen implantti saisi ehkä  käyttövoimansa  joko radiologisesta paristosta kuten sydämentahdistin tai sitten hermostossa kulkevasta sähköstä.

Ja nuo implantoitavat GPS-laitteet voivat välittää paikannustietoja suoraan vaikkapa Googlen karttapohjalle, kuten tässä olen kirjoittanut aikaisemminkin. Mutta nuo implantit mahdollistavat ihmisen liittymisen suoraan tietokoneeseen esimerkiksi Internetin kautta, joten tulevaisuudessa ehkä myös tuollaisia laitteita asennetaan ihmiseen rutiininomaisesti. Periaatteessa se että tuollainen neuroimplantti asennetaan ihmisen käpyrauhaseen riittää, mutta ongelmana on se, että tuo leikkaus vaatii korkeaa neurokirurgian osaamista, joten sitä ei ehkä vielä tulla tekemään aivan viihteen vuoksi, mutta kirurgia kehittyy jatkuvasti.

131 Neurokirurgian sekä viihteen yhdistäminen

Kun puhutaan syvälle ihmisen aivoihin asennettavista mikropiireistä, niin eteen tulee kysymys leikkauksen vaativuudesta. Eli tuollaisen mikropiirin päähänsä haluaa varmasti moni, mutta leikkauksen vaativuus kuitenkin tekee tuosta laitteesta sellaisen, että sen käyttäjäryhmänä ovat neliraajahalvaantuneet sekä ALS-potilaat, joilla ei ole mitään menetettävää tuon asian kanssa. Ja tuollainen mikropiiri on tietenkin tarkoitettu esimerkiksi eksoluurangon liikuttamiseen, mutta  jos noita laitteita jossain sitten ruvetaan asentamaan tavallisille ihmisille, niin se sitten avaa aivan uudenlaisen näkökulman tietotekniikkaan sekä hyvässä että pahassa

Eli se voi sitten antaa ihmiselle todellisen teknisen etänäkökyvyn siten, että jos henkilö käyttää tuota laitetta Internetissä, niin hän voi sitten esimerkiksi katsoa kotiaan tai mitä muuta paikkaa tahansa internetiin liitetyn valvontakameran avulla. Ja tietenkin myös hänellä on pääsy kaikkeen Internetissä olevaan tietoon, mikäli tuolla henkilöllä on käytössään noiden järjestelmien salasanat, sekä avoin verkkoyhteys, mihin tuo kuvitteellinen hahmo voi käyttää esimerkiksi älypuhelinta, johon tuo aivoihin liitetty laite ottaa sitten yhteyden WLAN:in avulla. Eli hän käyttäisi tuota puhelintaan oikeastaan vain WLAN-tukiasemana.

2. Tulevaisuuden shamaani

Tuo ihminen jolla on implantoitu Internetyhteys on oikeastaan teknillinen versio vanhoista shamaaneista. Hän näkisi kaiken, mitä Internetin valvontakamerat näyttäisivät, sekä voisi kommunikoida eläimien sekä ihmisten kanssa langattomasti. Tuo antaa mahdollisuuden tietenkin tehdä myös ihmiselle itselleen jotain, eli nuo implantoidut aivot sitten voidaan kytkeä yhteen, ja muodostaa valtavan kehittynyt biotietokone, jolloin koko ihmiskunta voisi ottaa osaa innovaatioon sekä tuotekehitykseen, mikä palvelee ihmiskuntaa sekä hyvässä että pahassa. Eli ihminen voi sen avulla esimerkiksi varata matkan internetin kautta tai sitten ottaa yhteyttä johonkin taivaalla lentävään lennokkiin tai paikantaa itsensä satelliitin avulla, ilman että hänen tulee kantaa kännykkää kädessään. Modifoidun GPS:n avulla tuo henkilö voi sitten liittyä Internetiin vaikka hän olisi keskellä pimeää aarniometsää.

Eli tuollainen "Homo Sapiens Datacus" voi toki keskustella pörssikursseista äänettömästi Internetin yli toisella puolen maailmaa olevan toverinsa kanssa. Toisaalta hän voisi ikään kuin siirtää mielensä vaikkapa koiralleen, ja ohjata sitä etäkäytön avulla esimerkiksi käymään kaupassa. puolestaan, ja koska tuolla koiralla on sähköinen RFID-tunnistin, niin se voi aivan hyvin kuitata tuon tulevaisuuden henkilön Internetin kautta tilaamat ostokset, joita se sitten vetää perässään pienissä vaunuissa, joihin tuo kauppa sitten lastaa ruuat ja muut pienet ostokset. Se jaksaako koira vetää noita vaunuja kadulla, on merkitty vaunujen RFID-tunnistimeen, ja kun esimerkiksi schäferin voimien rajat tulevat vastaan, niin sitten tuo vaunu voi vingahtaa,

2.2 Tekniikan toinen puoli

Noiden implanttien avulla voidaan ihminen muuttaa täydelliseksi vakoilulaitteeksi, ja hänet voidaan sen avulla ottaa täysin hallintaan. Eli tuo laite voisi muuttaa myös kuulo- sekä näköaistimukset sellaisen muotoon, että joku salaperäinen operaattori näkee kaiken mitä tuo hänen valvomansa henkilö näkee. Ja tuollainen tekniikka antaa mahdollisuuden siihen, mitä pidetään pelottavimpana asiana maailmassa, näet tuo implantti voi olla laite, mikä ottaa ihmisen hallintaansa kuin robotti otetaan etähallintaan.  Mikäli se sijaitsee oikeassa paikassa, niin myös näköhermon signaalit voidaan ohjata näyttöpäätteelle, mikä sitten tuhoaa ihmisen yksityisyyden täysin.

Kyseinen temppu perustuu siihen, että jokainen ihmisen liikehermo kulkee niskan yläosan kautta, ja jos tuohon kohtaan asennetaan mikropiiri, jonka kautta liikehermoja ohjaavat aivosignaalit sitten ohjataan, niin silloin henkilön aivot voidaan ohittaa. Mutta myös on myös toinen tapa sijoittaa kyseinen implantti. Se liittyy sairauteen nimeltään lukkohalvaus, missä ihminen jää täysin liikkumattomaksi makaamaan sänkyyn. Tuo tila johtuu siitä että pieni osa aivoista tuhoutuu, eli tila johtuu siitä, että kohta jossa liikehermot yhdistyvät tuhoutuu, ja jos tuo kohta korvataan mikropiirillä, niin saadaan aikaan tilanne, jossa ihmisen ruumista voidaan ohjata kuin robottia.


3. Eettis- moraalista pohdintaa aiheesta

Vaikka tuo neuropimplantti ei kovin tehokasta tietojenkäsittelykykyä omaa, niin se voidaan liittää internetin välityksellä supertietokoneisiin. Tai johonkin tukiasemaan, mikä sijaitsee jossain hämärässä huoneessa. Eli tuo implantti muuttaa nuo datayhteyden kautta tulevat signaalit dekooderin avulla sellaiseksi, että se voi liikuttaa ihmisen tai eläinten lihaksia. Ja tuolla tavoin ehkä tulevaisuudessa paljastetaan esimerkiksi rikollisia. Eli nuo neuroimplantit asennetaan esimerkiksi mafian tappajaan, ja sitten hänen avullaan saatetaan koko järjestö vastuuseen teostaan. Mutta tuon tekniikan käytössä on kyllä hiukan moraalis- eettisesti arveluttavia ominaisuuksia.

Eli onko oikein ottaa toisen ihmisen ruumis hallintaan vaikka tämä olisi tehnyt pahaa? Samoin pitää muistaa se, että myös rikolliset voivat käyttää tätä tekniikkaa hyväkseen. Eikä ainakaan itsestäni olisi mukavaa, jos itseäni ohjattaisiin tuollaisen sirun avulla. Se että tämä tekniikka on ehkä aivan kohta todellisuutta antaa myös kauhistuttavan mahdollisuuden, jos esimerkiksi joku diktaattori alkaa käyttää sitä omien päämääriensä ajamiseen. Ja tämä tietenkin pitää muistaa aina, kun joku alkaa kehittää innoissaan laitteita, joiden avulla dataa voidaan ohjata suoraan aivoihin. Näet silloin voidaan ihmiselle myös siirtää toisen henkilön muistoja, mikä sitten saattaa vaarantaa esimerkiksi oikeudenkäyntien uskottavuuden.

Toki eräässä kirjassa esiteltiin tuollainen laite siinä mielessä, että tuollaisella tallentavalla implantilla taattiin avaruusaluksen miehistön oikeusturva. Eli tulevaisuuden avaruuslennoilla voi miehistöllä olla tuollainen tehtävän tallentaja asennettuna heidän hermostoonsa. Näin voidaan taata se, että kukaan miehistön jäsenistä ei yritä sabotoida toisen tehtävää. Tuollainen asia että ihmisiin asennetaan tietokoneita sisäisesti voi tulla eteen, jos tulevaisuudessa lähdemme lentämään vuosia kestäville avaruusmatkoille kohti kaasuplaneettoja kuten Jupiteria sekä Saturnusta.

  elainasiaa.blogspot.fi





What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....