Showing posts with label työn saaminen. Show all posts
Showing posts with label työn saaminen. Show all posts

Wednesday, July 5, 2017

Kuinka käyttäytyä työhaastattelussa? Osa XXX


Työpaikkaa koskevaan haastatteluun liittyy paljon asioita, joita haastattelijan huomio. Yksi kaikkein tärkeimmistä asioista on se, että muistaa pukeutua haetun tehtävän mukaisesti. Eli koskaan ei kannata laittaa pukua päälle, jos henkilö sattuu hakemaan vaikka maalarin paikkaa. Samoin kun työhaastattelua lähdetään viemään eteenpäin, niin silloin ei kannata ryhtyä hakemaan mitään johtajan paikkaa, ellei hakija sattunut haastattelussa sitä ehdottamaan. Työhaastattelijan tehtävä on selvittää hakijan sopivuus haettavaan tehtävään, ja esimerkiksi koulutodistukset sekä rikosrekisteri tarkastetaan lähes aina, ja tarkastuksen suorittaa työnantaja.


Eli koskaan ei kannata ryhtyä kehumaan omilla rikoksilla, eikä sitä mahdollista rekisteriä kannata ainakaan kovin aktiivisesti tuoda haastateltavan taholta esiin. Eikä unohtaa sitä, että työpaikkaa haettaessa pitää muistaa, että vapaa-aika ei kuulu työnantajille, eli heitä tuskin kiinnostaa punttisalilla käyminen. Samoin työhaastattelu on henkilökohtainen tilaisuus, minkä takia esimerkiksi työvalmentaja ei ehkä saa tulla sisään.


Tai ellei työhaastattelu satu koskemaan juuri niitä työmaan johtajan töitä. Kun työhaastattelija esittää kysymyksiä, niin siihen kannattaa aina vastata lyhyesti, mutta samalla täytyy omaa ammattitaitoa tuoda esiin. Eli kun työhaastattelija kysyy vaikkapa SAP-ERP (Enterprise Research Plan) -osaamista, niin silloin kannattaa esimerkiksi vastauksessa mainita, että hakija tietää kyseessä olevan toiminnanohjausjärjestelmä. Kun sitten lähdetään vastaamaan erilaisiin kysymyksiin, niin tietenkin työ saattaa käsittää lasten ja nuorten kanssa työskentelyä, ja silloin haastattelija voi esimerkiksi tahallaan käyttäytyä ärsyttävästi haastateltavaa kohtaan.


Tuolla testataan henkilön itsehillintää sekä sitä, että voiko hän tehdä töitä esimerkiksi koulussa. Mutta sitten on asioita, joista kannattaa olla hyvin hiljaa, ja yksi niistä on se, että missään nimessä ei kannata sanoa, että on aivan pakko saada töitä. Se voi sitten viedä henkilön suoraan palkkakuoppaan, ja kun puhutaan niistä muista haastatteluista, niin sitäkään asiaa ei kannata koskaan tuoda liian paljon esiin, koska jos tuota sopimusta sitten tarjotaan, niin se kyllä kannattaa sitten allekirjoittaa, jos siinä on kohtuulliset ehdot.


Eli varsinkin uran alkumetreillä olevan henkilön ei kannata luottaa siihen, että hän olisi korvaamaton tuolle yhtiölle, eikä hänellä ole vielä niitä kannuksia, joilla pääsee oikeasti neuvottelemaan palkoista. Kun puhutaan vasta valmistuneesta juristista tai muusta ammattilaisesta, niin silloin ei varmasti kannata ryhtyä suoraan pyytämään sitä 700 euron kuukausipalkkaa, vaikka se ehkä alan huippujen taksa on. Työsopimusten kanssa on asia aina niin, että alalla pitkään olleella on paljon enemmän suhteita sekä varaa neuvotella, eikä alalle vasta tulevan kannata ainakaan omasta mielestäni luottaa siihen, että työpaikkaa pidetään heille auki, kun nämä henkilöt käyvät toisessa työhaastattelussa viikon päästä.


Työpaikkaa haettaessa kannattaa myös omaan henkilökohtaiseen hygieniaan kiinnittää huomiota, eli hampaat kannattaa pestä ja puhdas paita ottaa päälle. Toisin sanoen kebabin jäänteet valkeassa paidassa eivät näytä hyvältä. Kun työvalmentajat mielellään puhuvat siitä, miten hankitaan suosittelijoita tai muuta vastaavaa, niin hyvä olisi muistaa, että kenelläkään toimijalla ei ole velvollisuutta tukea kilpailijan liiketoimintaa. Eikä muuten koskaan kannata soittaa kilpailijalle, kun haetaan töitä. Eli toisin sanoen suosittelijoiden kanssa kannattaa olla hyvin tarkkana, koska jos heidän yhteystietojaan jakelee haastatteluissa, niin silloin kannattaa kyllä kysyä tuohon toimintaan lupa.


Eikä sieltä aina niin ylistäviä sanoja tule, kun noille henkilöille soitellaan. Ja kun esitellään CV:tä, niin silloin kyllä kannattaa hiukan muistella sitä, että miltä se edellinen työpaikka oikeastaan näytti. Eli jos sen antama kuva itsestään on se, että työn taso on ollut huono, ja yhtiö on sen takia menettänyt tilauksensa, niin silloin sitä ei ehkä kannata mainita. Kuten myöskään sitä ei kannata koskaan sanoa, jos edellisestä työpaikasta on tullut potkut, ellei sitten kyseisen työpaikan antamassa todistuksessa sitä sanota. Mutta jos potkujen syynä on ollut vaarantaminen, niin silloin voi olla niin, että työturvallisuuskortti on tuolta henkilöltä viety, jolloin työpaikkaa ei ehkä sitten kuitenkaan tule, jos edellisessä paikassa on tullut ryypättyä.

https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/voit-menettaa-pelin-jo-alkumetreilla-tahan-tyohaastattelukysymykseen-sinun-ei-koskaan-kannattaisi-vastata/6492950#gs.V0wMvfo

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Monday, December 19, 2016

Valtion on miettävä suhdettaan eläkeratkaisuihin sekä työttömyyteen, sekä siihen että ihmisiä eristetään yhteiskunnassa, jotta kansa ei radikalisoituisi

Kun puhutaan eläkkeistä sekä työttömyysturvasta, niin asia on niin, että globaalissa yhteiskunnassa vaikuttava muutos on aiheuttanut valtavan kustannusten lisääntymisen juuri eläke- ja työttömyysturva sektoreilla. Kun nykyisiä työttömyysturvaa koskevia ratkaisuja tehtiin silloin aikoinaan, niin kukaan ei esimerkiksi osannut ennakoida sitä, että automatiikka tulee joskus mullistamaan työelämän todella paljon, ja monia ennen niin hyvinä työllistäjinä pidettyjä aloja ei enää ehkä ole kohta olemassakaan. Digitaalinen media on esimerkiksi aiheuttanut sen, että sanomalehtiä myydään kohta lähinnä verkkojulkaisuina.

Tuolloin ei tarvita mitään painokoneita tai paperiteollisuutta, kun lehti lähtee myyntiin, ja tietenkin verkkojulkaisujen rahoitusmalli voi perustua esimerkiksi mainoksiin, joita sitten myydään uutisten joukkoon. Ja vaikka fyysistä painotuotetta joskus tarvitaan, niin tuolloin voi lehtijutun kirjoittaja itse tehdä julkaisun valmiiksi, eli asemoida itse valokuvat ja toteuttaa graafisen ulkoasun mieleisekseen, ja sitten lähettää tuon tuotteen suoraan painokoneille PDF:nä, jolloin ei enää tarvita painopinnan valmistajia tai muita välimiehiä, ja nykyiset tietokoneohjatut painokoneet tietenkin hoitavat tehtävänsä ilman ihmisiä, eli niitä käytettäessä ei enää tarvita muuta kuin se, että paperisäiliö on täytetty, ja kone sitten tekee työn tarkasti sekä tehokkaasti.

Tämä tekniikan kehittyminen on kuitenkin tuonut valtavan työttömien kirjapainotyöntekijöiden keskuuteen, mutta toisaalta pelkästään Internetissä julkaistava digitaalinen media säästää luontoa, koska tuolloin ei tarvita paperia eikä myöskään metsää kaataa tuon julkaisun tekemiseen. Samoin digitaalinen media ei aiheuta sellaista tarvetta, että lehtijuttuja tarvitsee mitenkään lyhentää tilanpuutteen takia. Eli koska tuo julkaisutila on rajaton, niin se mahdollistaa erittäin tyhjentävän sekä syväluotaavan journalismin, joka sallii useiden eri näkökulmien huomioon ottamisen, kun lehtijuttuja tehdään. Eli kirjoitettu media on tietenkin edelleen kiinnostava asia, koska sitä seurattaessa ei tarvita kuulokkeita tai mitään erityisen tehokkaita tietokoneita, joten tällöin eivät esimerkiksi kokoukset häiriinny tällaisen asian takia.

Näin ollen esimerkiksi jossain kokouksessa istuvat henkilöt voivat suoraan seurata kokousta, ja lukea vaikkapa sijoituskohteena olevan yrityksen tietoja netistä. Samoin se että voidaan julkaista kirjoituksia ilmaiseksi tekee mahdolliseksi sen, että myös valtiovalta voi myöntää tehneensä joskus historian aikana virheitä, ja ehkä aloittaa pohdiskelun, miten nuo historian virheet voidaan myöntää sekä miten niiden toistaminen voidaan estää. Eli tällä viittaan Virka-galleriassa olevaan näyttelyyn punavangeista, ja siitä miten maamme viranomaisten toiminta tuolloin 1918-1944 oli liian kovaa nimenomaan vasemmistolaisia kohtaan, ja se sitten kostautui myöhemmin esimerkiksi jatkosodan jälkeen 1940-luvun lopulla SKDL:n nousuna, ja tuo kova kohtelu sekä työnhaun vaikeuttaminen ajoi joitain ihmisiä niin ahtaalle, että he ajautuivat jopa Stalinin palvelukseen ja koska valkoiset sitten harjoittivat jatkuvaa eristämispolitiikkaa noita sosialisteja kohtaan, niin se aiheutti sen että tuo liike alkoi radikalisoitua sekä hakea tukea Neuvostoliitosta.

Tuo tietenkin oli maanpetos, mutta se ei välttämättä ollut täysin noiden ihmisten omaa syytä, vaikka niin on joskus esitetty, koska jatkuva sekä työnantajien että valtiollisen poliisin taholta tullut eristäminen ja painostus sitten vääjäämättä muutti heidän asenteensa yhteiskuntaan neuvostoliittoa myötäileväksi. Se tietenkin kärjisti ihmisten mielipiteitä, että esimerkiksi punaisten rintamamiesten lapset, jotka eivät olleet edes syntyneet vapaussodan tai sisällissodan aikaan joutuivat kärsimään asioista, joiden tapahtumahetkellä he eivät edes olleet syntyneet.

pimeakronikka.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....