Tieteen tekemisen vaikeudesta sekä sen merkityksestä yhteiskunnalle

Tieteen tekeminen on vaikeaa, koska tullakseen tieteellisesti todistetuksi, täytyy jonkun asian käydä läpi tiukka seula. Ja tuo seula on monesti erittäin vaativa, koska nykyinen tiede vaatii empiirisyyttä, jotta joku asia tieteellisesti voidaan todistaa oikeaksi. Empiirisyys tarkoittaa sitä, että koetulos on toistettavissa samoissa olosuhteissa useiden  toisistaan riippumattomien tutkimusryhmien toimesta, ja se tietenkin on nykyään hiukan hankalaa. Jos puhutaan tieteen sekä tekniikan "kultaisesta vuosisadasta", eli 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta jolloin esimerkiksi Edison keksi hehkulampun ja Thompson elektronin katodisädeputken avulla, niin tuolloin alettiin siirtyä jo mikrokosmoksen tutkimiseen, ja käytössä alkoi olla laitteita, joiden valmistaminen ei aivan yksinkertaista enää ollutkaan. Ja nykyään kun puhutaan mikrokosmoksen tutkimisesta esimerkiksi CERN:issä, niin vaaditaan laitteita, joiden hankkimiseen edes yksittäisillä valtioilla ei ole varaa.

Ja jotta tutkija saisi sitten oman löydöksensä tuolta alkeishiukkasten maailmasta läpi tieteellisenä totuutena, pitää hänen pyytää CERN.istä hiukkaskiihdytinaikaa itselleen. Ja varmasti moni muukin haluaa käyttää noita kiihdyttimiä kuin yksittäinen tutkija, joten silloin voidaan miettiä sitä, että saako tutkija tuolloin milloinkaan läpi klassiseen empiiriseen todistukseen perustuvaa havaintoaan jostain hiukkasesta, ja toki voidaan sitten sanoa, että kaikki havainnot tuosta hiukkasesta on tehnyt CERN, jos tuo havainto halutaan kiistää. Mutta kuten olen sanonut, niin filosofiassa  ei pyritä todistamaan yhtään mitään, vaan asian esittäminen on kaikkein tärkein osa noista esityksistä. Eli filosofia on oikeastaa tiedettä siitä, mikä on tiedettä, ja pelkkä hyvä perustelu jollekin väitteelle riittää siihen, että voidaan puhua filosofistisesta totuudesta.

Eli atomiteorian keksijät Demokritos sekä Leuklippos kehittivät atomimallin, joka yleisesti pitää edelleen paikkansa, ja se kuuluu niin, että "jossain vaiheessa vastaan tulee tila, missä atomia ei enää voi jakaa" eli päästää "atomos-tilaan", missä aine ei enää jakaudu, jolloin kohdataan se mitä kutsumme jakamattomuuden malliksi. Ja toki tuo "atomos" pienenee kaiken aikaa, koska hiukkasista voidaan ampua ulos yhä pienempiä yksiköitä, kun kiihdyttimien tehoa nostetaan tarpeeksi. Eli CERN:issä hiukkaskiihdyttimen magneettiradan magneetteihin syötetään yhdessä protoni- antiprotoni törmäytyksessä  mikä vastaa jonkun kaupungin vuosittaista energian tarvetta, ja se tehdään varaamalla ensin kondensaattoreita, minkä jälkeen tuo ehkä jopa kuukausia varastoitu sähköteho suunnataan kiihdyttimeen. Tällöin syntyy tilanne, mikä vastaa ehkä miljoonasosa sekuntia alkuräjähdyksen jälkeen vallinneita olosuhteita.

Tuo törmäytys on sikäli vaarallinen, että gramma antimateriaa riittää tuhoamaan koko Maapallon, ja tuo antimateria luodaan kiihdyttimessä kierrättämällä protoneja magneettikentässä, missä niiden sähkövaraus muuttuu käänteiseksi, ja sen jälkeen nuo atomit johdetaan magneettiseen pulloon, missä niitä leijutetaan niin, että ne eivät pääse koskettamaan pullon seinämiä. Koska antimateria on niin reaktiivista, täytyy sen valmistamisessa olla hyvin tarkkoja, ettei liikaa näitä käänteisvarattuja antiprotoneja tai antielektroneja eli positroneja valmisteta, jotta vaaratilannetta ei pääsisi syntymään. Kun hiukkanen sekä sen antihiukkanen kohtaavat, niin syntyy tilanne, jota kutsutaan annihilaatioksi, eli molemmat hiukkaset muuttuvat energiaksi. Kun puhutaan tieteestä, niin tieteellinen havainto johtaa siihen, että ryhdytään miettimään sitä, miten tätä ilmiötä voidaan hyödyntää. Ja antimaterian avulla voidaan luoda avaruusalus, jolla voidaan lentää Alfa Centauriin.

Tai sitä voidaan käyttää "Tellerin pommissa", eli tuo kauhistuttava väline on yksinkertaisesti vain magneettipullo, joka pudotetaan lentokoneesta, ja sitten sen venttiili avataan, ja tuo antimateria päästetään reagoimaan materian kanssa. Tieteellinen havainto siis johtaa siihen, että jos se katsotaan hyödylliseksi, niin silloin siitä voidaan ideoida väline, joka perustuu tuohon tieteelliseen ilmiöön. Ja toki antimateriaa voidaan käyttää myös ionitykissä, mikä saattaa jopa murskata kokonaisen planeetan. Eli tuossa antimateria-ionitykissä on kaksi kiihdytintä sisäkkäin, ja toinen ampuu kohteeseen antiprotoneja ja toinen antielektroneja, jolloin säde pysyy kasassa koko matkan, ja ehkä tuollaisen välineen avulla voidaan joskus maata kohti tuleva meteoriitti tai pikkuplaneetta tuhota.

elainasiaa.blogspot.fi

Olemme siirtymässä yhteen totuuteen pyrkivästä tutkimuksen mallista monen ratkaisun malliin, jossa ei ole olemassa selkeästi oikeaa tai väärää ratkaisua

Maailma on muuttunut monisäikeisen totuuden kodiksi, jossa ei enää pyritä tai edes voida pyrkiä yhteen absoluuttiseen totuuteen. Ei ole enää mahdollista väittää jotain totuutta suoraan oikeaksi tai vääräksi.Tässä kirjoitelmassa sana "totuus" kattaa myös hypoteesit, ja muut asiat, joita yleisesti pidetään totuutena.  Eli aina pitää muistaa se, että jonkun ilmiön takana saattaa olla useita asioita, jotka saavat aikaan saman tuloksen. Ja toki on olemassa se malli, missä ei samoilla välineillä saada samoja tuloksia, jolloin kokeen sarjoittaminen sekä sitä kautta empiirisyys kärsii. Eli tämän takia tieteen tekijät ovat uusien haasteiden edessä. Kun puhutaan siitä, että ennen oli tapana esittää kaikista asioista yksi, ja ainoa oikea teoria, niin tästä ollaan onneksi päästy eroon. Tämän huomaa silloin kun keskustellaan esimerkiksi oman aurinkokuntamme synnystä.

Ennen oli tärkeää esittää teoria, jonka mukaan planeetat saivat alkunsa Auringon ympärillä olevan kaasu- ja pölykiekon osien tiivistyessä, mutta nykyään hyväksytään se, että vaikka kaikki maailmankaikkeuden planeetat syntyvät kaasu- ja pölypilvien tiivistyessä, niin esimerkiksi muutamien  aurinkokuntamme ulompien planeettojen syntyminen saattaa toisen tähden ympärillä, josta Aurinko sitten on siepannut sen omaksi kiertolaisekseen. Eli ohittaessaan esimerkiksi punaisen kääpiötähden, niin aurinko on siltä ryövännyt ehkä Neptunuksen, Pluton sekä mahdollisesti Uranuksen. Mutta pääosin planeetat sitten ovat syntyneet Auringon ympärillä, tai kaikki planeetat ovat peräisin toisten tähtien ympäriltä. Sitten tietenkin voidaan saivarrella siitä, onko Pluto planeetta vai kääpiöplaneetta, ja tuosta asiasta voidaan sitten pitää erittäin pitkiä symposiumeja.

Esimerkiksi CERN:issä työskennellään erittäin pienten partikkelien sekä suurten energiatasojen parissa, että sitä on vaikea käsittää, mutta samalla tarvittava mittaustarkkuus on niin suuri, että teoriassa jopa kuun asema maahan nähden saattaa vaikuttaa mittaustuloksiin. Samoin supernovien räjähdysten aiheuttamat gravitaatioaallot saattavat täristää maapalloa niin, että ne vaikuttavat suurta tarkkuutta vaativiin mittauksiin.  Eli siksi pitää muistaa, että tuossa tapauksessa ei tietenkään kaksi koetulosta ole täysin yhteneviä.

Kuitenkin koe sinällään voi olla täysin oikein tehty. Mutta tuo kuvitteellinen tutkija ei kuitenkaan vain ottanut kuun asemaa taivaalla huomioon, tai sitä että joku tähti räjähtässään lähettää gravitaatiopulssin läpi universumin, mikä sitten taivuttaa CERN:in kiihdytinputkea niin, että koetulokset eivät ole vertailukelpoisia silloin, kun tarvitaan äärimmäistä tarkkuutta. Ja samalla voidaan kysyä, että olisiko hänen tämä asia pitänyt huomioida? CERN sijaitsee maan sisällä olevassa luolassa, jotta se olisi mahdollisimman turvallinen. Ja kukaan ei ole miettinyt esimerkiksi gravitaatioaaltojen vaikutusta tuon synklotronin asemaan vaikutusta tutkimukseen. Jos joku supernova on tuon tärinän aiheuttaja, niin silloin kyseessä on ainutkertainen tutkimusasetelma, joka saattaa antaa ainutkertaisen tuloksen, tai ainakin tutkija saattaa niin väittää, jos yksi tässä mielikuvituksen tuottamassa kokeessa saatu tulos poikkeaa merkittävästi muista koesarjan tuloksista

 Eikä tuota aina huomata tutkimusryhmän taholta. Joten tämä asia pitää aina huomioida tutkimustuloksia arvioitaessa, vaikka se ei toki tee tuosta ainutkertaisesta tapauksesta sellaista, että sitä voidaan pitää empiirisen tutkimuksen kriteerejä täyttävinä asioina. Ja toista supernovaa ei ehkä räjähdä samassa suunnassa koskaan, joten tämän taakse voi jokainen tutkija aina vetäytyä. Eli hän voi sanoa, että tuon poikkeaman aiheutti joku tietyllä suunnalla ja tietyllä teholla räjähtänyt supernova, mitä ei ehkä aivan pian tapahdu uudestaan. Tähän voi sitten vedota myös väitöstilaisuudessa, kun joku kiinnittää huomiota tuohon poikkeavaan mittaustulokseen.

elainasiaa.blogspot.fi