Showing posts with label eristäminen. Show all posts
Showing posts with label eristäminen. Show all posts

Wednesday, August 23, 2017

Kiusaamisen anatomiaa eli miksi joku kiusaa muita?

Miksi joku pitää aina jättää yksin? 


Kiusaaminen on aina sellainen ilmiö, mikä pitää kitkeä pois yhteisöstä erittäin tehokkaasti, mutta kiusaamiseen kuuluu aina hyvin vastenmielinen aspekti. Nimittäin kaverien ostaminen, mikä sitten takaa sen, että kaikki ovat kiusaajan eli "primus motorin" uskollisia seuraajia. Ja se mikä kiusaajan aseman tuossa yhteisössä tekee vahvaksi on se, että ryhmä saa aina jotain palkkioita, mitä vain kiusaaja voi antaa. Eli hän saattaa antaa esimerkiksi helppoja kesätyöpaikkoja kavereilleen isänsä yhtiöstä tai sitten hän voi jaella esimerkiksi joidenkin huippusuosittujen lajien lippuja suosikeilleen, jotta nämä sitten seuraavat häntä joka paikkaan, ja kuuliaisesti painavat tuon henkilön edessä päänsä alas.


Tietenkin tuohon hyvin vastenmieliseen ilmiöön kuuluu sellainen asia, että kiusaaja ikään kuin käskee muita kiusaamaan jotain onnetonta koulun pihalla tai työpaikan tapahtumissa. Yhteisön tuki työpaikalla on erittäin tärkeää, ja jos se puuttuu, niin silloin ihminen ei varmasti siellä viihdy. Kiusaamisen kaikkein inhottavin alue on se, että joku vain jätetään yksin. Tuolloin kyseessä on passiivinen kiusaaminen, mihin on oikeastaan aika vaikea puuttua, koska kaikki vetoavat tuolloin siihen, että heillä on oikeus valita kaverinsa. Mutta vaikka heillä tuo oikeus sitten olisikin, niin silloinkin pitäisi kyllä hiukan miettiä sitä, että se että kukaan ei juttele työpaikalla tai koulussa varmaan ei tunnu tuosta henkilöstä ollenkaan mukavalta.


Se miksi nuo hänen "adjutanttinsa" sitten tottelevat tuota ihmistä johtuu siitä, että kaikki pelkäävät tuossa ryhmässä yhtä asiaa, nimittäin sitä että he putoavat pois ryhmästä. Työpaikkakiusaaja toimii aina siten, että hän varmistaa ryhmän koon, niin että kun kotiin lähdetään, niin yksi tuosta ryhmästä jää ikään kuin yksin johonkin taksiin, jolloin sitten häneltä on ilta varmasti pilalla. Ja seuraavaksi tietenkin käy niin, että jos joku sitten lähtee tuon henkilön mukaan, niin siitä seuraa automaattisesti se, että hän saa lähteä etsimään uusia kavereita jostain muualta. Kun työpaikkakiusaamiseen kuuluu sellainen hyvin ikävä aspekti, että esimerkiksi pikkujouluissa ei jonkun kanssa puhuta sanaakaan, niin se varmasti on tuosta henkilöstä hyvin rasittavaa.


Hän ei varmasti tunne kuuluvansa mihinkään ryhmään, ja tietenkin se aiheuttaa sitten sellaisen "hälläväliä asenteen", mikä tarkoittaa sitä, että mitä varten työ pitää tehdä hyvin, jos kaikki siitä saatava palaute on huonoa. Ja työpaikkakiusaamisessa sitten on sellainen ulottuvuus, että jos joku sitten pyytää tuota onnetonta luokseen, niin sitten tietenkin hänelle tehdään selväksi kuin jossain ala-asteella, että jos suhde jatkuu niin kyseinen henkilö ei pääse kapakkaan työkavereiden kanssa. Koulu- ja työpaikkakiusaaminen ovat oikeastaan sama asia, eli ne jotka ovat kiusanneet koulussa siirtävät tämän oppimansa mallin myös työelämään. Kun ihminen ryhtyy kiusaajaksi, niin silloin hän tietenkin on saanut hyvää ja hyväksyvää palautetta tuosta äärimmäisen epämiellyttävästä toiminnasta jossain koulun pihalla, missä kaverit ovat sitten taputtaneet selkään, kun joku on itkien lähtenyt kotiin tai ryhtynyt viettämään välituntia WC:ssä istuen, jotta hänen ei tarvitse kuulla kaiken maailman "kohteliaisuuksia", mitkä saavat hänen lapsuutensa muuttumaan helvetiksi.


Se sitten aiheuttaa sosiaalisia ongelmia myöhemmässä elämässä. Näet kiusatun on vaikea keskustella mistään asioista, kun häneltä saattaa täysin puuttua positiiviset kokemukset lapsuudestaan, ja muutenkin häneen saattaa kohdistua sellaisia harhaluuloja, että hän on esimerkiksi jotenkin masentunut. Silloin on tietenkin mukavaa lähteä hakemaan psykiatria apuun, kun toinen murjottaa, niin "asiasta saadaan selkoa". Kun kiusattua sitten leimataan hulluksi, niin se varmasti aiheuttaa lisää eristäytymistä. Koulukiusaaminen eristää ihmistä siksi, että häneltä jää elämästä kaikki valo pois. Hänellä ei ole mitään mukavia juttuja viikonlopusta eikä hän varmaan halua keskustella kaiken aikaa siitä, kenen kanssa hän jossain metsässä juttelee.


Tietenkin se että hän sitten saa lääkkeitä varmaan auttaa todella paljon, ja tietenkin hän voi sitten jättää koulut kesken, jotta kiusaajat voivat tuntea että he ovat  saaneet anteeksi.Kaikki tuohon onnettomaan kohdistuvat rikokset sitten voidaan asettaa psykiatrisen sairauden syyksi, ja sen jälkeen kiusaajat voivat olla varmoja siitä, että heidän ei koskaan tarvitse kohdata menneisyyttään.  Kaikki uhrin kertomat asiat voidaan tietenkin leimata valheiksi, ja tietenkin esimerkiksi pari mainoslippistä pitää huolen siitä, että kukaan ei kerro totuutta. Mutta kuitenkin joku aina sitten kertoo sen, miksi joku henkilö luokkakuvassa on mustattu.


Tuo möläytys saattaa sitten tapahtua esimerkiksi kostean ravintolaillan jälkeen tai sitten kun puoliso alkaa tivata sitä, miksi jotain tienpätkää ajaminen on jollekin ihmiselle vähän vaikeaa. Tai ehkä lapset alkavat kysellä, miksi heidän täytyy käydä parinkymmenen kilometrin päässä koulua, vaikka heillä olisi sitten koulu aivan omaa kotia vastapäätä, kun opettaja ensin toruu heitä siitä, että he ovat aina väsyneitä. Tuolloin saattaa sitten seurata sellainen tilanne, että joku alkaa penkoa asioita, joita kiusaaja ei halua varmasti kohdata.


Kun ihminen lähetetään psykiatrille, niin silloin häneen tulee leima, mikä varmasti sitten leimaa häntä todella pahasti. Tuolloin hänet voidaan sitten leimata huumekauppiaaksi sekä sopeutumattomaksi, mikä tarkoittaa sitä, että hänen kanssaan ei kukaan itseään kunnioittava henkilö sitten enää saa olla. Kun ajatellaan sitä, millainen kasvatus kiusaajalla on, niin sitä voisi kuvailla sellaiseksi, että kun henkilö perheineen kutsutaan syömään makkaraa, niin silloin tietenkin ne on laskettu hiukan väärin, jolloin yksi sitten jää ilman. Tämän takia kiusatun saattaa olla hyvin vaikea lähestyä muita ihmisiä, koska hän ei ehkä sitten halua kuulla heilansa joutuvan vaikeuksiin, jos tämä sitten haluaa olla tuon kiusatun kanssa.


Kuitenkin koulukiusaamisesta se kaikki ikävä toiminta, mikä vie työstä kaiken ilon alkaa varmasti jossain ala-asteella. Siellä opitaan se, että mitä vain saa tehdä, ja tämä käytös sitten näkyy kaikkialla, missä tuollainen "hiukan paremmasta perheestä" tuleva henkilö sitten liikkuu. Tuollainen paatunut koulukiusaaja saattaa huomautella aikuisille ihmisille heidän vaatteistaan, ja tietenkin hän voi samalla myös markkinoida muitakin "osaamisiaan". Eli tuollaisissa tapauksissa missä joku selvästi keskenkasvuinen henkilö on ryhtynyt aukomaan esimerkiksi työläisille päätään heidän vaatteistaan, niin sitten olen kyllä hiukan miettinyt, että mikä mahtaa olla hänen kotonaan ylipäätään se asenne ihmisiin, kun kaikkialla pitää muiden toiminnasta tai vaatteista huomautella.

https://vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi/

Sunday, August 6, 2017

Miksi länsimaat demonisoivat Venäjää, ja Venäjä vastavuoroisesti demonisoi länttä?

Business insider lehtikuva

Kun jotain kansaa tai valtiota vastaan nostetaan vihaa, niin se sitten kertoo siitä, että tuota tahoa jotenkin pelätään. Vastustajan demonisoiminen on yleistä silloin, kun luodaan uhkakuvia, joilla perustellaan kaiken maailman asehankintoja tai ylimääräisiä kertausharjoituksia sekä käännetään huomiota pois omista tekemisistä. Samoin kertausharjoituksia on käytetty esimerkiksi joidenkin turhan kärkkäitä mielipiteitä esittävien  lehtimiesten pelotteluun, eli jos ei suu pysy supussa, niin silloin tämä henkilö sitten saa kokea paikallisen reserviupseeriliiton vihan, kun paikallinen kunnanvaltuutettu sitten on käynyt simputtamassa paikallislehden toimittajaa jossain paraatikentällä, kun tämä on ottanut hänen sauna-iltansa puheeksi.


Tuollaisissa saunaseurapiireeissä kulminoituu maamme Illuminatin asenne demokratiaan. Eli kaikki todella tärkeät päätökset tehdään saunassa istuen ja virvokkeita maistellen.Siellä sitten tietenkin herätetään "ryssävihaa" jotta omat idän matkoilla tapahtuneet ilmeisesti liiasta virvokkeiden nauttimisesta johtuneet toilaukset eivät tulisi ihmisten tietoon. Ja tietenkin vihan herättäminen on hyvä tapa saada ihmiset välttämään tuon maan kansalaisten kohtaamista. Se kun sitten voisi aiheuttaa ikävien yksityisyyttä koskevien tietojen leviämistä pitkin kuntaa, ja eihän se ole mitenkään sopivaa, että esimerkiksi kuuluisa urheilija olisi vatsataudissa kuvattuna hotellin vessassa.


Roomalaisilla on tietenkin ollut oma versionsa tästä "saunaseurapiiristä". Rooman poliittinen johto tapasi toisiaan atriumissa eli kylpylässä, jossa he voivat keskustella sellaisista vakavista asioista kuin vallanvaihto kenenkään huomaamatta, ja jos keisari sai noista keskusteluista kuulla, niin sitten saattoi tuo varomaton keskustelija päästä ristille roikkumaan. On paljon asioita, joita naapurimaissa tehdään, ja joita ei sitten varmasti haluttu levitellä ympäriinsä. Ja tietenkin tuo asia on ollut tiedossa jo Rooman valtakunnan ajoista asti, eli Rooman johto nimitti kaikki muut kansat barbaareiksi, ja sitten voitiin perustella ylisuuret legioonat sekä keisarin yksinvaltius. Mutta samalla tietenkin voitiin estää Roomalaisia tapaamasta naapurikansojen edustajia, ja sitä kautta sitten keisarin suosio taattiin, kun ensin Roomalaisten "gladius"-yksikkö, eli palkkasoturijoukko kävi hyökkäämässä joidenkin naapurikansojen kyliin, mikä sai tuollaisen Rooman naapurina olevan  kansan johtajia pyytämään tukea Roomasta.


Tuon jälkeen tietenkin heille kerrottiin, että hyökkäys oli tullut Rooman alueelta, mutta se sitten oli tehty ilman keisarin lupaa, minkä jälkeen sitten nuo naapurit kävivät rankaisemassa jotain roomalaisia,  ja tietenkin kun Roomalaista verta vuodatettiin, niin sitten keisarin oli lähdettävä suojelemaan kansalaisiaan. Ja ehkä erään Pääsiäisen mellakka Jerusalemissa noin vuonna 32 jKr. oli Roomalaisten yllyttämää toimintaa, millä sitten saatiin aikaan se, että Pilatus joutui kutsumaan omat legioonansa suojelemaan itseään sekä alueella olevia Rooman kansalaisia.


Tai siis tässä kutsun tuota tekosyytä sanalla "joutui", mikä sitten tietenkin oli sanamuoto sille, mitä esimerkiksi senaatissa kerrottiin tapahtuneesta. Kun puhutaan Venäjän sekä Lännen keskinäisistä väleistä, niin silloin tietenkin voidaan sanoa suoraan, että molemmilla puolilla on paljon varsinkin hyvin varakkaita ihmisiä, joilla on jotain salattavaa sen kanssa, mitä he ovat tuolla kaukana idässä tai lännessä puuhanneet.


Eli hyvin usein esimerkiksi mediassa tapahtuvan trollaamisen takana on yksinkertaisesti jossain Cayman-saarilla tai Moskovalaisessa pankissa oleva pankkitili, jonne on ohjattu erilaisia veroparatiisisaarille perustettujen yhtiöiden tuottoja, ja noiden ihmisten mielestä varmaan olisi oikein mukavaa, jos idän ja lännen välillä olisi hyvin syvä kuilu, koska tuolloin hyvin ikävien verotietojen pääsy julkisuuteen voidaan estää. Kun ihmiset ovat sitten tajunneet sen, että heitä ikään kuin saatetaan vedättää tällaisilla idän ja lännen vastakkainasettelua koskevien lehtijuttujen avulla katsomaan muualle kuin sinne, mihin pitäisi katsoa, niin tietenkin olisi hyvä, että kaikki maailman sosiaaliset mediat pysyisivät kiinni.


Ei ole mitenkään mukavaa, jos tavallista perhe-autoa ajavan poliitikon tai toimitusjohtajan poika ajelee Ferrarilla ja esittelee julkisuudessa kultakorujaan. Ja tietenkin on joillekin ihmisille hyvin kiusallista, jos heidän yksityisasioistaan kerrotaan julkisesti. Eli kukaan maailman virkamies ei varmaan halua tulla kuvatuksi Reeperbahnilla pari tyttöä kainalossaan, mutta tietenkin tuollainen asia on pikku juttu sen rinnalla, jos joku kaupungin tai valtion johtavassa asemassa oleva henkilö ohjaa esimerkiksi virkamatkoja omistamalleen hotelliketjulle. On varmasti kuitenkin selvää se, että kaikkein noloinpiin asioihin, mitä netissä voi tehdä kuuluu se, että joku antaa kaverin kirjoittaa omia sosiaalisen median viestejä.


Joillakin ihmisillä kuuluu olevan tällainen sosiaalisen median julkaisupalvelu, missä palkattu "social media officer" hoitaa tuollaisen ihmisen viestinnän Facebookiin ja Twitteriin. En tiedä miten yleistä tämä on, mutta muutamissa tapauksissa on ihmetelty, miten joku urheilija kykenee kirjoittamaan Facebookiin ollessaan keskellä lajisuoritusta. Kuitenkin pelko ja viha ovat toistensa kääntöpuolia. Ja se että jotain osapuolta kohtaan herätetään vihaa kertoo siitä, että tämä osapuoli jotenkin koetaan samalla pelottavaksi. Joten sen takia aina kun mediaa analysoidaan, niin pitää miettiä sitä, että mikä tuossa henkilössä, yhtiössä tai valtiossa koetaan kiusalliseksi.

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Tuesday, August 1, 2017

Pitäisikö meidän jäädä Maapallolle vai muuttaa avaruuteen?


Pitäisikö meidän ihmisten lähteä Maapallolta, vai jäädä tänne kehittämään omaa planeettaamme? Siinä on kysymys, mihin ei voida suoraan löytää minkäänlaista vastausta, vaikka kuinka haluaisimme sen tehdä. Yksi syy miksi lentoja muille taivaankappaleille vastustetaan liittyy genetiikkaan, eli siellä kaukana ei kukaan voi valvoa sitä, mitä noissa mahdollisissa automaattikojeiden ylläpitämissä tukikohdissa tapahtuisi. Ja nuo rakenteet voidaan tietenkin lähettää avaruuteen “undercover”, eli tuolloin avaruuteen vain lähetetään raketteja, joiden rahti merkitään salaiseksi. Eli mistä me tiedämme oikeasti, mitä NASA tai Venäjän avaruushallinto lähettää avaruuteen?


Muille planeetoille lentämiseen liittyy paljon riskejä, joista yksi on infektiovaara. Eli joku vieras bakteeri sitten pääsisi näin kosketuksiin ihmisten kanssa, ja voisi aiheuttaa erittäin vakavan vaaratilanteen. Tuollaiset ehkä jostain Io:sta Maahan kulkeutuneet bakteerit voisivat levitessään aiheuttaa jopa koko ihmiskunnan kuoleman. Tuolla Jupiterin Io-kuussa on paljon rikkiä, ja siksi sen pinnalla voisi  elää rikkihärmettä ja Io-kuun vulkanismista energiansa saava bakteerilaji, joka ehkä osaisi kaivautua tämän kuun kallioperässä oleviin onkaloihin, joissa on kaasun painetta, mikä suojaa tuota alkeellista oliota. Ja tietenkin Europa-kuussa on vettä, mikä sitten tekee siitä melko otollisen elinympäristön joillekin bakteereille, jotka voisivat elää myös Maan valtamerissä.


Robotit ja muu automatiikka tekee kuitenkin tuollaisesta matkasta mahdollisen, ja jos käytetään pelkkiä automaattikojeita, niin silloin ei tarvitse tietenkään pelätä astronauttien infektoituvan tai saavan liikaa sähkömagneettista säteilyä. Tuollainen automaattikoje voisi siis periaatteessa jo nyt operoida jossain Jupiterin kuiden  kaukaisella taivaankappaleella, eikä sen olemassaolo ehkä koskaan paljastuisi.


Kuitenkin muille planeetoille lentämistä puolustaa sellainen asia kuin raaka-aineet, joita noista kaukaisista maailmoista voidaan saada. Eli esimerkiksi Jupiterin kaasukehästä voidaan imeä Heliumia aluksella, joka muistuttaa hiukan jättimäistä hyttystä. Tuon kuvitteellisen aluksen varustukseen kuuluu äärimmäisen kevyt imukärsä, joka lasketaan Jupiterin kaasukehään, ja jonka kautta aluksen kuljetussäiliöt täytetään Heliumilla. Tuo “kärsä” olisi oikeastaan pelkkä rihma, joka lasketaan Jupiterin kiertoradalla olevasta aluksesta riittävän alas, jotta se voisi imeä tuon kaasun kuljetuskapseliin. Tuolloin puhutaan jopa sadoista tai tuhansista kuutiometreistä tuota kaasua, jotka maassa on melko vähän.


Yksi asia mikä sitten puolustaa matkaa toisille planeetoille on noiden toisilla taivaankappaleilla sijaitsevien tilojen absoluuttinen turvallisuus. Toisten mielestä avaruuteen voidaan lähettää esimerkiksi tietokoneita, joilla suoritetaan vaativia laskutoimituksia tai muita tärkeitä simulaatioita. Tuollainen tietokone voisi olla datasatelliittien ryhmä, joiden tietokoneisiin on kytketty sama eli yhteinen IP-osoite, mikä kytkee noiden satelliittien tietokoneen yhteen.


Mutta jos tukikohta tehdään jollekin toiselle taivaankappaleelle, niin silloin sitä voidaan hyödyntää tehokkaasti myös biologisissa kokeissa. Eli jos tuolla kaukana tehdään esimerkiksi bakterologisia tutkimuksia, niin silloin tietenkään tuo ehkä mahdollisesti hyvinkin pitkälle manipuloitu organismi ei pääsisi Maahan. Ja se että tuolla keskuksessa sitten operoidaan robottien välityksellä mahdollistaa sellaisten kokeiden tekemisen, mitä missään muualla ei voisi edes hulluinkaan tiedemies niitä tekevänsä.


Kyseessä saattaisi olla sellainen koe, mitä voidaan pitää moraalittomuuden huippuna, eli joihinkin bakteereihin voitaisiin siirtää sellaisia geenejä, jotka tekevät meidän ihmisten hermosoluista sellaisia, että ne kykenevät ajattelemaan. Tuota älykästä bakteerimassa voitaisiin käyttää esimerkiksi äärimmäisten supertietokoneiden valmistamiseen. Tuolloin kyseessä voisi olla superneurotietokone, jollaista ei varmasti Maassa koskaan tulla valmistamaan. Tai sitten kyseessä voisi olla jonkun asealan yhtiön ideoima älykäs biologinen ase, jonka pitäisi sitten kyetä lähes mihin hyvänsä. Kun tällaisia älykkäitä biologisia aseita kehitetään, niin silloin kyllä osoitetaan sellaista vastuuttomuutta, että sitä on todella paha katsoa. Tämä osa kirjoituksesta johtuu siitä, että USA:ssa on ensimmäistä kertaa kehitetty ihmisalkio, jonka perimää on “paranneltu”, mikä sitten varmasti saa ihmiset miettimään sitä, että miten kauan tuollaisia geneettisiä kokeita on edes tehty.


Ja sitä miten tuollaisen lapsen geneettistä perimää on muokattu ei olla kerrottu. Kuitenkaan en ehkä usko että tuo lapsi saa koskaan tätä perimänsä parantelua tietää. Genetiikka on tiede mikä vie ihmistä kuin pässiä narussa, ja tuolta tieteeltä odotetaan jatkuvasti enemmän. Eli ihmisistä voidaan geenin siirtojen avulla tehdä sellaisia, että he ovat syntymästään asti vastustuskykyisiä esimerkiksi Ebolalle tai AIDS:ille. Toisaalta ihmisistä voidaan tehdä älykkäämpiä kuin koskaan ennen, ja tietenkin Pentagonin kaltaiset laitokset ovat kiinnostuneita tällaisista asioista. Vai mitä pitäisitte esimerkiksi “Delta-forcen” sotilaasta, jonka älykkyysosamäärä on sama kuin Albert Einsteinillä, mutta joka olisi samaan aikaan myös erittäin tottelevainen.


Eli hän olisi yhdistelmä maailman suurinta tiedemiestä sekä laskuvarjojääkäriä, joka voisi olla joillekin hiukan liikaa. Jos puhutaan esimerkiksi painottomassa tilassa olevasta tukikohdasta, niin sellaisen voisi joku sydämetön ihminen valmistaa tällaisille ihmisille. Jos olento on viettänyt koko elämänsä painottomuudessa, niin hän ei kykene sitten missään nimessä elämään Maan pinnalla. Ja tuolloin tuollaisen huippuälykkäiden ihmisten muodostamien “Faber-kolonnien” tuottamaa tietoa voitaisiin ikään kuin suodattaa Maan pinnalla. “Faber-kolonnia” tarkoittaa siis sellaisten ihmisten muodostamaa yhteisöä, jonka jäsenet ovat syntyneet avaruuden painottomuudessa, ja he eivät siksi kykenisi laskeutumaan Maahan.  


https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Sunday, January 1, 2017

Psykopatia sekä ihmisen manipulointi ovat asioita, joista ei koskaan puhuta tarpeeksi, ja aina pitäisi Ted Bundyn tarina ottaa kouluissa esiin, kun puhutaan siitä, mitä voi tapahtua, jos nuori menee väärään autoon.

Psykopatia tai oikeastaan narsismi on eräänlaista tunnekylmyyttä sekä kyvyttömyyttä asettua toisten ihmisten asemaan, ja kaikkein erikoisinta tuossa käytöksessä on sellainen asia, että ihminen ei edes tajua tuolloin tekevänsä mitään väärin. Alla on video, jossa käsitellään tuollaisen narsistisen persoonallisuuden käsitystä itsestään ja esimerkiksi uhreistaan. Kun pohditaan sitä, että miksi esimerkiksi sarjamurhaaja sekä raiskaaja Ted Bundy sitten aikoinaan teki nuo kammottavat asiat, mitä hän naisille teki, niin voidaan sanoa sellainen asia, että tuo mies ei koskaan ole ajatellut ketään muita kuin itseään, ja jos hänen tekojaan tarkastellaan tarkemmin, niin voidaan sanoa, että Bundy kuvitteli että hänen uhrinsa nauttivat siitä, mitä hän heille teki.

Ted Bundy oli mies, josta kukaan hänen perheensä ulkopuolella ollut ei varmaan koskaan kukaan edes kuvitellut tulevan kammottavaa tappajaa, joka terrorisoi naisia erittäin häijyllä sekä ikävällä tavalla. Kuitenkin Bundyn perhe oli hyvin kieroutunut, ja hänelle kerrottiin esimerkiksi, että tuon miehen isovanhemmat olivat hänen vanhempiaan, ja että hänen äitinsä oli kyseisen miehen isosisko, mutta vaikka hän raskauden viimeiset kuukaudet asui rahattomille äideille tarkoitetussa talossa, niin siitä ei pitäisi olla mitään vaikutusta Ted:iin, joka tuolloin ei vielä ollut syntynyt.

Itse ihmettelen että miksi Bundyn äiti palasi takaisin isovanhempien eli omien vanhempiensa luokse asumaan, jos he olivat häntä kohtaan väkivaltaisia. Mutta kun ajatellaan esimerkiksi noita erittäin väkivaltaisia ihmisiä, niin heillä on varmasti kuitenkin ilmennyt joitakin oireita tuosta ajattelumallista, jossa hänen kaltaisensa ihmiset ovat aina oikeassa, ja kukaan muu kuin he itse eivät ole mitään. Kuitenkin psykopaatti varmasti antaa jotenkin näkyä sen, mikä tekee hänestä sellaisen ihmisen, jota kaikki muut henkilöt vihaavat sekä halveksivat. Eli vaikka kuvissa kävelee mukavan näköinen mies, niin lähempää tarkastellessa tuollainen mies tai nainen on jotenkin erilainen kuin muut.

 Hän saattaa elää haavemaailmassa, jossa kaikki tapahtuu niin kuin hän itse haluaa tapahtuvan. Se mikä kuitenkin erottaa hänet tavallisesta haaveksijasta on se, että hän kuvittelee haaveidensa olevan totta. Eli tuolloin hän ei erota valehtelua todesta, ja jos esimerkiksi häneltä kysytään siitä, että onko tuo henkilö sitten tehnyt esimerkiksi halkopinon, niin hän vastaa siihen aina että "kyllä". Kun psykologi tekee tuollaisen testin, niin hän käyttää silloin halkoja, jotka eivät ole missään nimessä tuon ihmisen tekemiä, ja hän pinoaa silloin itse nuo halot johonkin seinustalle. Sitten psykologi eli tutkija kysäisee että "John oletko tehnyt nuo halot ja laittanut ne seinän vierelle pinoon?". Jos henkilö vastaa että hän on tehnyt tuon työn, niin silloin kyseinen ihminen valehtelee erittäin häijysti.

Samoin joskus tutkijat kysäisivät esimerkiksi työnjohtajilta, että tekevätkö he useinkin itse noita paikkoja, mitä nämä ihmiset sanovat tekevänsä, jolloin tietenkin pitää hiukan miettiä, että mitä sanat "paikan tekeminen" oikeastaan tällä kertaa tarkoittavat. Näet jos puhutaan siitä, että tekeekö johtaja itse esimerkiksi noita lumitöitä vai hyväksyykö hän ainoastaan noita paikkoja ovat kaksi aivan eri asiaa.  Kun taas ajatellaan Ted Bundyä, joka tunnusti 30 murhaa, ja katsotaan hänen historiaansa, niin silloin huomaamme että hänen perheessään ei varmasti kaikki ollut kohdallaan. Hänelle uskoteltiin että hänen äitinsä oli tuon miehen sisar, ja isovanhemmat hänen oikeita vanhempiaan. Ja samalla myös Wikipedian mukaan hänen isoisänsä oli väkivaltainen, joten tuossa saattoi olla syy siihen, että Bundystä tuli se hirviö, mikä hänestä tuli.

Kun ajatellaan sitä, että hänelle oli uskoteltu isoisän olleen hänen isänsä, ja että tämä oli väkivaltainen, niin silloin varmasti kaikki me arvaamme, mistä hän oli nuo mallit toiminnalleen sitten hakenut. Eli kun ajatellaan hänen isoisänsä väkivaltaisuutta, niin silloin voidaan miettiä sitä, että oliko tuon hirviön isä sitten myös sellainen hirviö, joka antoi ikään kuin luvan painajaisille muuttua todellisuudeksi.  Tällä tarkoita sitä, että Bundyn isoisä saattoi olla myös sarjamurhaaja tai ainakin seksuaalirikollinen, joka raiskasi vaimoaan sekä tytärtään. Ja ehkä hän sitten toimi kuten muuan "herra Fritzl" toimi. Näillä kaikkein hirveimmillä sekä ällöttävimmillä  rikollisilla on sellainen tapa, että jos jotain "ei toivottua" tapahtuu, niin sitä asiaa ei sitten "voi olla olemassa". Tuolla tarkoitan sitä, että tuolla miehellä saattoi olla tapana raiskata omaa tytärtään, ja jos sitten tuosta asiasta syntyi lapsia, niin sitä mitä noille ihmisille tapahtui en välitä miettiä.

 Tässä vähän aikaa sitten Oulussa oli tapahtunut asioita, joita ei olisi pitänyt tapahtua. Ja kun mietin tällaisia Ted Bundyjä , niin samalla mietin sitä, että maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka katselevat väkivaltavideoita sekä pornoa lähes päivittäin, mutta he eivät tee sarjamurhia tai ole mitenkään erityisen väkivaltaisia. Eli varmaan joku vaarin teko sai aikaan sen, että Ted Bundystä tuli sellainen hirviö, jonka rinnalla moni elokuvien väkivaltarikollinen kalpenisi, ja tämä todellisen elämän hirviö oli sikäli erityinen, että hän oli miellyttävä ihminen, joka herätti luottamusta, ja sitten vain pamahti. Hänet teloitettiin Floridassa vuonna 1984, ja kukaan ei tiedä tuon miehen uhrien todellista määrää, ja uskoisin että tuo Ted Bundy on ollut myös esimerkiksi monien elokuvien sarjamurhaajan esikuvana, ja tuo mies on sellainen ihminen, että hänen tarinansa pitäisi kertoa kaikille, jotta he eivät menisi vieraiden ihmisten kyytiin koskaan.

https://www.youtube.com/watch?v=AzNTbv2_f7E

Ted Bundyn tarina: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ted_Bundy

pimeakronikka.blogspot.fi

Tuesday, December 20, 2016

Terrorijärjestö Isis otti Berliinin iskun nimiinsä, mutta tapahtuiko Karlovin murha ja Berliinin verilöyly sattumalta samana päivänä?

Terroristijärjestö Isis otti sitten tuon Berliinin verilöylyn nimiinsä, mutta samalla voidaan kuitenkin kysyä, että oliko Ankarassa tapahtunut Venäjän suurlähettiläs Karlovin murha vain sattumalta samana päivänä tapahtunut tapahtuma? Karlovin murhasi mies, joka työskenteli Turkin mellakkapoliisissa, ja se tietenkin oli tarkoitettu provokaatioksi, jolla Venäjän sekä Turkin suhteita pyrittiin huonontamaan. Ja ehkä se ajoitettiin tarkotuksella samaan aikaan, kuin isku Berliinissä, jotta ihmisten huomio saataisiin käännettyä pois Ankaran tapahtumista, jotta esimerkiksi siitä, että kuinka tuo poliisi ehkä oli värvätty tuohon operaatioon mukaan. Turkki tietenkin on islamilainen valtio, ja saattaa olla niin, että tuolle mellakkapoliisille on esiinnytty esimiehenä, eli joku Isis.in paikallinen toimija on esiintynyt vaikka jtuon henkikilön jaoksenjohtajana ja väittänyt saavansa käskyn joltain turkin asevoimien jäseneltä.

Voin tässä muuten huomauttaa että mellakkapoliisi ei ole joissain maissa mitenkään kovin suosittu poliisiosasto, ja tuota osastoa pidetään monesti pakkovallan symbolina, jonka ainoana tehtävänä on hajottaa opposition tai hallituksen vastustajiksi määriteltyjen tahojen mielenosoituksia pamputtamalla noita ihmisiä, eikä ole mitenkään tavatonta, että noiden henkilöiden väitetään käyttäneen esimerkiksi rautaputken pätkiä noissa mellakoiksi nimettyjen mielenosoitusten hajottamisoperaatioissa, joissa tuo ryhmä on kiitettävästi kunnostautunut monissa maissa. Ja voidaan sanoa sellainen asia, että joissakin maailman maissa ei tuohon poliisiosastoon päästäkseen edes tarvitse käydä peruskoulua loppuun, ja noin sitten varmistetaan se, että nämä miehet tekevät mitä käsketään. En tiedä miten Turkissa tuohon poliisijoukkoon satutaan pääsemään, mutta toisissa maissa mellakkapoliisiin on erillinen haku, ja sinne otetaan lähinnä henkilöitä, jotka ovat jättäneet koulunsa kesken.

Jos Turkissa sitten aletaan haikailla demokratian perään, ja esimerkiksi mielenosoituksiin aletaan suhtautua löyhemmin, niin silloin tämä mellakkapoliisi tai "baseball-liiga", kuten sen kansanomainen nimitys kuuluu jää työttömäksi. Tämä Turkin mellakkapoliisi on oikeastaan vähän samanlainen tapaus, kun uskonnollinen poliisi on joissain muissa alueen maissa.  Kun puhutaan siitä, että tuon Karlovia vastaan tehdyn iskun tekijä on ollut nimenomaan mellakkapoliisi, saattaa aiheuttaa sen, että Kremlin johto on vetänyt tapauksesta sellaisen johtopäätöksen, että tuo mies oli joko yksi tai Isisin tuella hyökännyt Venäjän suurlähettilään kimppuun ampuma-asetta käyttäen. Tilanne olisi voinut olla toinen, jos hän olisi tehnyt hyökkäyksen Venäjällä, ja tällainen isku ei varmasti missään nimessä kovin järkevä teko ollut, koska Turkilla on jostain syystä ollut hiukan vaikeuksia tuomita Isisin toiminta tuolla Lähi-Idässä.

Kuitenkin Isis sitten hyökkäsi toistuvasti tuossa maassa olevia kohteita vastaan, kuten se on tehnyt myös Pariisissa ja Brysselissä, ja ainakin Ranskassa oli tätä ennen suhtauduttu penseästi pommituksiin, jotka kohdistuvat Isis:in asemia vastaan. Kuitenkin noissa maissa tapahtuneet iskut varmasti käänsivät ihmisten mielipiteet sellaisiksi, että hyökkäykset Isisiä vastaan hyväksyttiin. Eli kävikö niin, että Isis laski ihmisten reaktion väärin, eli Euroopassa ei sitten alkanutkaan mikään järjestelmällinen vaino, mikä kohdistuisi muslimeihin, vaan iskut suunnattiin yllättäen Isistä vastaan. Mutta kun puhutaan tästä Turkissa tapahtuneesta teosta sekä samalla myös teosta, joka tapahtui Berliinissä, niin onko kyseessä aivan sattumalta tapahtunut toiminta?

Isis:in strategiana on ollut se, että lähi-Idän sota saadaan laajennettua valtioiden väliseksi konfliktiksi, ja samalla sen tavallisiin ihmisiin suunnatun terrorin tarkoitus on ollut saada nimenomaan aikaan nimenomaan viranomaisten suorittamaa vainoamista, joka kohdistuu tavallisiin ihmisiin. Eli mitään täsmäpommihyökkäystä omia asemiaan vastaan se tuskin toivoo, vaan sitä että tuo järjestö saisi muodostettua muurin islamilaisen maailman sekä länsimaiden välille, jotta sen johto voisi sitten pysyä vallassa. Sen vuoksi tuo järjestö käyttää hyväkseen jokaista mahdollisuutta kylvää kuolemaan sekä pelkoa eurooppalaisilla kaduilla, koska sen johto ei varmasti halua normalisoida tilannetta Lähi-Idässä. Islam on uskontona hyvin patriarkaalinen, ja sen viehätys perustui aikoinaan siihen, että mies on ikään kuin naisen sekä perheensä herra.

Samoin tuo uskonto ihailee maskuliinisuutta ja niin sanottuja "kovia arvoja" kuten sapelit kädessä poseeraavia mustia turbaaneja käyttäviä partamiehiä, ja mustaa T-paitaa käyttävät rynnäkkökiväärien kanssa poseeraavat Isis-taistelijat tietenkin samaistetaan tuon järjestön propagandassa noihin sapelimiehiin, joista kuuluisin lienee Profeetta Ali, joka surmasi yhdessä taistelussa 3000 miestä. Kun puhutaan islamin maskuliinisuudesta, ja miehen asemasta perheen päällikkönä, niin jos ihmiset hylkäävät islamin eli lähtevät opiskelemaan sekä ryhtyvät tekemään muuta kuin heilumaan AK-47 kädessä, niin silloin nuo koraanikoulussa opiskelleet suuret sissijohtajat sekä uskonnollisen poliisin miehet menettävät erityisaseman, mitä heillä on yhteisössään.

Näet nämä mullahit sitten tietenkin ovat yhteisön keskushahmoja, joiden elämään ei kuulu muu kuin moskeijoissa puhuminen, ja jos ei sitten ihmisiä ala islam kiinnostaa, niin sitten nämä miehet menettävät työpaikkansa sekä erityisaseman, mikä takaa heille melko mukavan elämän. Ja varsinkin Isis-johtajien kohdalla tuo tilanteen normalisoituminen lähi-idässä voi aiheuttaa sen, että he ehkä sitten joutuvat keskustelemaan asioista entisten alaistensa kanssa, ja samoin he eivät takuulla mitään kovin suosittuja ihmisiä sitten enää ole. Mutta kuten tiedämme, niin väärät pidätykset eivät varmasti auta saamaan näitä terroristeja kiinni, vaan ne vievät poliisilta aikaa toimia. Se että ihmisten päälle kylvetään vihaa ei myöskään auta noiden oikeiden terroristien tunnistamisessa, ja kuten tiedämme niin jos ihminen kriminalisoidaan syntyperänsä perusteella, niin se luo otolliset olosuhteet terrorismin sekä radikalismin kehittymiselle.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/guardian-rekkaiskun-tekijaksi-epailtya-seurannut-kadotti-epaillyn-nakyvistaan/6221754

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/mtv-n-kirjeenvaihtaja-karlovin-murhasta-venajan-reaktio-olisi-voinut-olla-painvastainen/6221694

pimeakronikka.blogspot.fi

Maailmalla kuohuu ja kaksi hyvin surullista tapausta sattui nyt Joulun alla, ja tämä varmasti herättää epäluuloja turvapaikanhakijoita kohtaan

Saksassa rekka ajettiin väkijoukkoon hyvin todennäköisesti tahallaan, ja samoin Venäjän suurlähettiläs surmattiin Turkissa. Eli maailma on muuttunut myös ääriryhmien toimintakentäksi, jossa tavallinen ihminen ei merkitse mitään. Kuitenkaan maailman kaikki terroriteot eivät ole mitään islamistien tekemiä, vaikka heidät sitten mielellään nimetään syyllisiksi kaikkeen toimintaan, vaan esimerkiksi Turkissa tehdyllä iskulla voi olla puhtaasti poliittisia tavoitteita.  Nyt sitten voidaan sanoa, että näin joulun alla on erittäin suuri vaara, että nimenomaan islamistit iskevät tavallisia ihmisiä vastaan, ja sen tähden meidän pitää olla varuillamme, koska nuo Syyriassa sekä Irakissa taistelevat ryhmät ovat erittäin epätoivoisia, koska niiden uskottavuus on romahtanut.

Siksi niiden pitää kylvää jonkinlaista uskoa omiin uskonveljiin terrorin kautta, jotta he voisivat edes väittää saavansa jotain aikaan. Tämän Berliinin iskun tekijä on syyrialainen turvapaikanhakija, joka sitten tietenkin herättää vihaa noita muita turvapaikanhakijoita kohtaan. Ja juuri tähän islamistit pyrkivät, eli heidän etuaan palvelee se, että nuo lähi-idästä tulleet ihmiset lähetetään takaisin alueille, joita nämä ISIS-taistelijat pitävät hallussaan, jotta he sitten saavat aikaan tilanteen, jossa noita ihmisiä pakkovärvätään tuon järjestön riveihin. Samoin tuolla kriisialueella on paljon ihmisiä, joiden etu on se, että heidän nimiään ei mainita missään länsimaisessa mediassa, koska silloin saattaa käydä niin, että heidän omat vakuttimensa ajaa islamin asiaa paljastuvat vähemmän mairitteleviksi, kuin mitä nämä henkilöt ovat lähipiirilleen kertoneet. Ja se että tuon Berliinin iskun tekijä on turvapaikanhakija varmasti tulee vaikuttamaan puheisiin siitä, miten näitä ihmisiä tulee kohdella.


Nämä islamistit ovat oikeastaan  terroristeja, jotka ammatikseen tehtailevat näitä iskuja. Näitä ihmisiä ei missään maassa voida pitää muina kuin rikollisina, ja myöskään omat eivät heistä ilmeisesti pidä. Tai ainakaan he eivät varmasti usko olevansa kovin pidettyjä siksi, että näiden miesten tapa kohdella omia taistelijoitaan on  erittäin brutaali, ja jos siellä jättää asemansa niin seurauksena on kuolemantuomio. Joten siksi nuo ihmiset kylvävät terroria ympäriinsä. Toki Turkin iskun takana voi olla myös murskatun vallankaappauksen kannattajia, jotka sitten haluavat kiristää Venäjän sekä Turkin välejä, jotta saisivat sitten omia miehiään pois vankilasta, tai turvallisuuspoliisin huomion kääntymään muualle, kun valtiot alkavat sitten rähjätä toisilleen. Eli näissä tavallisiin ihmisiin, suurlähettiläisiin tai muiden valtioiden edustajiin  kohdennetuissa  iskuissa voi olla erittäin raadollinen aspekti, ja tietenkin myös joissakin tapauksissa hallituksen palveluksessa olleet toimijat ovat tehneet esimerkiksi pommi-iskuja, jotta valtion lehdistön huomio kääntyisi pois kiusallisista asioista

Se että Turkin asevoimien kenraalikuntaa on pidätetty varmasti luo painetta nimenomaan tuon maan hallitusta kohtaan, jotta se selvittäisi myös muita väärinkäytöksiä, joita esimerkiksi tuon maan asevoimissa epäillään tapahtuneet, ja siksi joillekin toimijoille on ollut ilmeisesti hyvin kiusallista, että Turkin vallankaappaus silloin vähän aikaisemmin sattui epäonnistumaan.  Se että vallankaappauksen yhteydessä esimerkiksi länsimainen lehdistö esitti tukensa noille kenraaleille kertoo jotain siitä, että tietenkin vain nuo näkyvät toimijat on pidätetty, ja saattaa olla niin, että noita "näkymättömiä" toimijoita on edelleen poliisin sekä asevoimien piirissä. Ja noille toimijoille on tietenkin hyvin tärkeää, että asevoimille ja poliisille tulisi muuta tekemistä, kuin tutkia heidän pankkilokeroitaan, USB-tikkujaan sekä matkapuhelimiaan.

 Eli vaikka tuo isku saattaa olla islamistien tekemä, niin se saattaa olla aivan samalla tavalla myös turkin asevoimia tai niiden sisällä olevien kapinallisten voimien tekemiä. Eli kuten varmaan tiedämme, niin tässä terrorissa "pääroiston roolissa" toimivat islamistit, mutta heitä kyllä on joku sitten tukenut melko tehokkaasti. Tuolloin saattoi jollain kenraalilla tai amiraalilla välähtää, että hän aloittaa terrorikampanjan, jotta saisi läpi esimerkiksi erityislakeja, jotka estäisivät asevoimien johdon edesottamusten selvittämisen. Kun puhutaan siitä, että USA on tukenut ISIS:tä esimerkiksi toimittamalla aseita noille islamisteille, niin itse olen sitä mieltä, että ISIS ei noita aseita suoraan Pentagonilta ole saanut, koska toki he tietävät, että kyseessä saattaa olla ansa, joten silloin Pentagon on sitten ehkä käyttänyt välimiehiä "luukuttaakseen" aseita noille islamisteille.

Eli "ansalla" tarkoitan sitä, että noissa kivääreissä saattaa olla esimerkiksi GPS-laite, ja kun ne päätyvät taistelijoille, niin silloin tietenkin heidän sijaintinsa saadaan selville, ja ehkä Pentagonin tieduteluasiantuntijat ovat noiden välineiden kautta ajatelleet etsiä länsimaihin soluttautuneiden terroristien asevarastoja. Ja ehkä tuolloin on joku turkkilainen toiminut välimiehenä, kun aseita on sitten lastattu kuorma-autoihin sekä kuljetettu Irakiin tai Syyriaan. Samoihin kuorma-autoihin on ehkä sitten lastattu heroiinia, mikä varmasti on ollut kiellettyä. Tai ehkä joku upseeri sitten on vähän simputtanut alaisiaan, tai rakennuttanut heille omaa taloaan, tai on muuten toiminut korruptoituneesti. Ja tuolloin on ehkä käynyt niin, että häntä on alettu tutkia valtiollisen poliisin toimesta, ja sitten tietenkin olisi hyvä saada aikaan lainsäädäntö, millä estetään asevoimien jäsenten toimien tutkiminen, jotta nämä ihmiset saisivat sitten synninpäästön ihmisten ja lain edessä, kun kaikki tutkimukset todetaan laittomiksi.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/tama-berliinin-rekkaiskusta-tiedetaan-teosta-epailty-kiinni-rekan-ohjaamossa-kuollut-mies/6220152

pimeakronikka.blogspot.fi

Saturday, November 26, 2016

Elokuvassa sekä kirjassa "Ender's Game" kuvataan kielen kehittymistä sekä tietokonepelaamista vakavaan sävyyn


Kielen kehitys on sikäli mielenkiintoista, että siihen vaikuttaa  ympäristö, missä elämme, eli kyseessä on tuolloin sekä tahalliseen opetukseen että tahattomaan oppimiseen perustuva tapahtuma. Eli kuten varmaan arvaatte, niin murteita kuten "stadin slangia" ei varmaan missään kouluissa virallisesti opeteta, mutta kuten tiedämme, niin nuo slangisanat tarttuvat ihmiseen koulun pihalla. Ja tuo sama ilmiö tietenkin seuraa myös muissa paikoissa kuten armeijassa palvelevia miehiä. Ikävä kyllä myös kiroilu tarttuu ihmiseen, ja jos lasten lähellä käytetään paljon "voimasanoja", niin silloin hän itsekin viljelee niitä omassa puheessaan, ja tuo ei sitten varmaan vanhemmista kovin mukavalta tunnu.

Elokuvassa "Ender's game" on äärimmäinen esimerkki siitä, mihin kielen kehittäminen voi johtaa. Nuo elokuvan sankarit puhuvat aivan omituista kieltä, ja siinä sitten paljastuu monia asioita, joita ei kukaan ole edes osannut ennakoida.Tuo elokuva muuten perustuu samannimiseen kirjaan, josta tuon heidän käyttämänsä termistön erikoiset merkitykset avautuvat pikkuhiljaa.  Tai oikeastaan kirjassa näkyy paremmin se, millaisia sanoja nuo henkilöt sitten käyttävät omassa puheessaan, eli esimerkiksi laivojen pääaseistus on saanut nimen "pikku tohtori".  

Kyseinen kirja tai elokuva perustuu ajatukselle, että lapsi oppii nopeammin ja tehokkaammin kuin aikuinen, ja siksi hän voisi johtaa Maapallon laivastoa ikään kuin strategiapelin kautta, ilman että hän tietäisi oikeasti komentavansa asevoimia jossain operaatiossa ..Heidän käyttämänsä omituinen komentokieli on tehty heille pitämällä noita lapsia piilossa tai eristyksessä koko ikänsä, jotta he eivät voisi jakaa esimerkiksi "pikku tohtoria" eli aluksen pääasetta koskevaa tietoa muille. Eli elokuvan sankari ei tiedä johtavansa laivastoa ja siitä kertoo myös tämä ainakin jollain tavoin kuuluisa kirja. Tuo omituinen komentokieli on luotu noille lapsille ikään kuin esperantoksi, jossa muutamia sanoja on vaihdettu merkitsemään toisia asioita kuin normaalisti. 


Esimerkiksi sana "tohtori" on merkinnyt tuossa kirjassa antimateriatykkejä tai vastaavia välineitä, ja samoin muutamia muita termejä on vaihdettu merkitsemään muita kuin normaalissa puheessa käytettäviä asioita. Kyseinen kirja on kirjoitettu oikeastaan hyvin monivivahteiseksi kirjoitelmaksi, ja sen perimmäinen ajatus on kopioitu joidenkin tiedemiesten viljelemästä "Solar Warden"-ohjelmasta, missä avaruuteen luodaan ikään kuin huippuälykkäiden ihmisten yhteisö, jossa nuo ikänsä avaruudessa asuvat ihmiset "Faberit" eläisivät erittäin pienessä gravitaatiokehässä, jotta he eivät pystyisi laskeutumaan maahan, ja nuo henkilöt sitten ohjaisivat Maapallon tuotekehitystä. 


Mutta tuo kirja on saanut tietenkin vaikutteita myös aivan jokapäiväisestä elämästä. Kun puhutaan esimerkiksi suljetuista laitoksista sekä yhteisöistä kuten vankiloista tai huumejengeistä, niin noilla ihmisillä on oikeasti aivan oma kielensä. Ja noissa piireissä saattaa se, että joku sanoo, että odota tässä merkitä sitä että toinen lähtee hakemaan huumeita. Ja tuo jengien käyttämä murre on tietenkin hyvin monivivahteista. Eli se että sanotaan "odota tässä" ei tarkoita samaa kuin sanat "odota tässä" sekä sormimerkin näyttö. Mutta kuten ennenkin olen tästä asiasta kirjoittanut, niin nykyiset ilmaiset verkkopelit ovat saaneet minut miettimään sitä, että olisiko "Ender" sittenkin totta. 


Eli olisiko mahdollista että pelaaja ei tietäisi oikeasti johtavansa asevoimien operaatiota. Kun taistelua ajatellaan kenraalien sekä amiraalien kannalta, niin he näkevät tappiot samalla tavoin kuin tietokonepelaaja näkee, eli hän näkee taistelusta poistuvien miesten määrän numeroina, ja hänelle on annettu tappiotoleranssi, eli mikä on hyväksyttävissä oleva tappio tuota kohdetta vallattaessa. Nuo "oikeatkin" sotilaat voidaan varustaa laitteilla, jotka ilmoittavat heidän kuntonsa, eli heillä voi olla aktiivisuusrannekkeen tapaiset laitteet, jotka ilmoittavat tehtävää valvovalle henkilökunnalle noiden henkilöiden sydämen lyöntitiheyden sekä veren happipitoisuuden, ja heidän sijaintinsa. 


Tällaiset välineet eivät kovin paljoa maksa, ja ne  voivat toimia  GSM-puhelimen kautta, jolloin esimerkiksi valmentaja voi tarkkailla sitä, että tekeekö hänen suojattinsa oikeasti noita hänen määräämiään harjoituksia. Samoin tuolla tavoin esimerkiksi armeijan kouluttaja voi katsoa, että tekeekö jokainen mies osansa, eli ovatko kaikki koulutukseen osallistuvat tarpeeksi hengästyneitä, jotta voidaan katsoa, että tekeekö jokainen heistä sitten osansa. Tällä sitten valvotaan sitä, että kukaan ei lintsaa näistä koulutuksista.

Eli ei tietokonepelien pelaajakaan voi pelissä tehdä loputtomiin tappioita, ja kun nykyaikaisia tietokonepelejä katsotaan, niin niistä varmasti on hyötyä sekä strategisen tason sotilaiden koulutuksessa että myös taktisten operaattorien kouluttamisessa. Tämä tarkoittaa sitä, että virtuaalitodellisuuden avulla voidaan luoda simulaattori-ympäristöjä hyvin halvalla, ja niissä voisivat myös esimerkiksi SWAT-ryhmät harjoitella, ja koska tila on .virtuaalinen, voidaan sitä voidaan muutella tarpeen mukaan,







Friday, July 29, 2016

Rasismin historiaa sekä pohdintaa sen tarkoituksesta

Punaunikkoa Suomessa
Kuvituskuvaa

Rasismi on oikeastaan peräisin siirtomaa-ajalta, kuten kaikki me tiedämme. Mutta miksi tuota asiaa sitten harjoitettiin tuolloin "vanhaan hyvään aikaan". Syy tähän oli virallisen totuuden mukaan se, että Afrikan mustat olisivat olleet ilmaista työvoimaa eurooppalaisille. Mutta tämä rasismi sekä rotuoppi eivät kuitenkaan johtuneet yksin tuosta ilmaisen työvoiman käytöstä plantaaseilla. Kuten me tiedämme, niin olot noilla tiloilla olivat kuin Hitlerin keskitysleireillä, ja koska kolonialismin henkeen kuului se, että eurooppalaisten ei sopinut liata käsiään noiden asioiden kanssa, niin kaikki likainen orjien pahoinpiteleminen teetettiin afrikkalaisilla työnjohtajilla, jotka hakkasivat muita orjia, ja muutenkin kantelivat isännälleen noista tovereistaan.

 Mutta kun puhutaan orjien asemasta länsimaisten käskijöiden armoilla, niin silloin tietenkin pitää muistaa se, että tuo toiminta ei ollut tietenkään yleisesti hyväksyttyä Euroopassa, joten rasismilla sekä ennakkoluuloja kylvämällä ihmisiä yritettiin kiristää olemaan ottamatta yhteyttä mustiin afrikkalaisiin. Ei varmaan olisi ollut kovin ylentävää kuulla siitä, että noiden afrikassa tapahtuneiden sankaritekojen takana oli todellisuudessa raaka sekä yksipuolinen väkivalta, jossa eurooppalaiset toimittivat aseita afrikkalaisille, jotka sitten suorittivat likaisen työn, eli metsästivät orjia plantaaseille sekä surmasivat muita eurooppalaisten valvonnassa. 

Vaikka orjuus oli teoriassa kiellettyä sekä USA:ssa että Euroopassa, niin todellisuudessa sitä harjoitettiin nyt "mustan Afrikan sydämessä", missä niitä ei näkynyt toimittajien sekä erilaisten kirkonmiesten silmissä, jotka sitten kirjoittivat sekä puhuivat ikäviä asioita noista paikoista, joissa orjia pidettiin muka velkavankeudessa ja hakattiin säälittä, jos he eivät täyttäisi päiväkohtaisia tavoitteitaan, jossain plantaaseilla. Ei ollut mukavaa istua kirkossa, kun joku pastori sitten muistutti tällaisia plantaasin herroja muutamista Raamatun riveistä, eli vaikka hakkaajat olivat näennäisesti mustia, niin valkoiset kyllä määräsivät sen ketä hakattiin. 

Ja papit varmasti eivät tätä asiaa salanneet esimiehiltään, jotka sitten muistivat mainita kyseisestä asiasta esimerkiksi Washingtonin johdolle sekä Bostonin teurastamojen johtajille, jotka muistivat että etelän plantaasien omistajat saivat ilmaista työvoimaa tällaisen orjuuden takia. Samoin ihmisen orjuuttaminen soti yhdysvaltojen valtiollisia ihanteita vastaan, joiden mukaan ihmiset ovat tasa-arvoisia lain edessä. Tuon ihanteen juuret ovat Ranskan suuressa vallankumouksessa, jossa kansa erotti kuninkaan, ja otti lainsäädännön omiin käsiinsä, lopettaen vuosisataisen tyrannian.

Eli nuo afrikkaan perustetut plantaasit tarkoittivat sitä, että orjuus siirrettiin pois ihmisten silmistä sinne, missä kukaan ei sitä ollut näkemässä. Näin ei puuvillatehtailijan vastata lastensa kysymyksiin siitä, keitä nuo ihmiset olivat, jotka hänen tilallaan raatoivat aamusta iltaan. Ja toki tuollaiset kontaktinotot valkoisten sekä mustien välillä estettiin esittämällä mustat jotenkin alempiarvoisina henkilöinä, jotka olivat vähintään eläimen asteella. Näin taattiin se, että valkoisten ja mustien välille ei synny mitään tasa-arvoista suhdetta. Eikä kenenkään tarvinnut kotonaan kuunnella, kuinka huonosti hän muita kohtelee. 

Tietenkin tuollaiselle plantaasisedälle oli hiukan kiusallista kuunnella sitä, kuinka hänen lapsensa kysyivät, että miksi työläinen ei saanut palkkaa, tai miksi työläisiä hakattiin jatkuvasti? Ja varmasti myös karanneen orjan takaa-ajot sekä hirttämiset varmasti olivat hiukan vaikeasti selitettävissä, koska heillä ei mitään muuta omaisuutta kuin päällään olevat vaatteensa ollut. Vaikka tuota orjuutta ei virallisesti enää ole, niin on paljon työsuhteita, joissa työnantaja ikään kuin eristää oman henkilökuntansa muista ihmisistä. Eli jopa meidän maassamme on kuulemma yhtiöitä, jotka teettävät työtä esimerkiksi päihteiden käytöstä kuntoutuvilla henkilöillä niin, että muut työpisteen työntekijät eivät heidän kanssaan ole missään tekemisissä.

Eli miksi niin kova takaa-ajo noiden lumppujen takia, jos henkilö ei ollut minkään arvoinen. Nykypäivän jengeistä monet ovat myös rasistisia, eli ne ottavat jäsenikseen vain tietyn rotuisia henkilöitä, ja rasismilla on hyvä pitää joukot koossa, Jos joku jo pienenä alkaa huudella muille, niin totta kai hänen opiskelumahdollisuutensa sekä muut sosiaaliset piirinsä pienenevät, koska se että hän huutelee muille aiheuttaa vihaa tuota henkilöä kohtaan. Jos häntä sitten vihataan koulussa, niin toki se jää helposti kesken, ja tuollainen henkilö on helppo vetää johonkin jengiin, koska hän hengailee toimettomana jossain ostoskeskuksessa, eikä myöskään työpaikkoja ole tiedossa, koska päähenkilömme on alaikäinen.Tuolloin kyseinen henkilö on helppo sitoa esimerkiksi rikolliseen organisaatioon, koska hänellä ei kouluttamattomana ole mahdollisuutta hakea kunnollisia työpaikkoja, ja kuka ottaa töihin jotain hakaristeillä tai muilla symboleilla koristettua henkilöä, on ollut monen jengin pomon repliikki, kun hän on komentanut alaisiaan esimerkiksi tekemään murhia puolestaan

Mutta tähänkin on onneksi tullut muutos, ja esimerkiksi McDonaldsiin on otettu töihin henkilöitä, joilla on varsin näyttävät koristelut ihollaan. Eli tämä asennemuutos varmasti on myös puhdistanut katuja rikoksenuusijoista, sekä vienyt pohjaa jengien johtajilta. Mutta miten henkilö sitten oikeastaan joutui tuohon tilanteeseen, missä hänet ikään kuin noukittiin kadulta? Kun ihminen on nuori ja kokematon, niin hänelle on helppo väittää virkavallan hakkaavan ihmisiä, ja sitten esimerkiksi kehottaa häntä juoksemaan partioauton nähdessään.Tuolloin poliisi varmasti lähtee hänen peräänsä. Joissakin tapauksissa nuoret jengin jäsenet ovat saaneet kavereiktaan jonkun paketin kuljetettavaksi, ja sitten paikalle on soitettu huumepoliisi, joka on noista paketeista löytänyt rikoksissa käytettyjä aseita sekä huumeita. Eli noita henkilöitä on lavastettu syyllisiksi tällaisiin rikoksiin, joita he eivät ole ehkä edes ajatelleet tehneensä.

 Se että henkilö on musta tai valkea ei tee hänestä syyllistä yhtään mihinkään rikokseen, mutta jos kokemattomalle poliisille kerrotaan jatkuvasti, että mustien asuinalueella ei muita kuin rikollisia ole, niin hän lähtee sinne partioimaan sillä asenteella, että siellä ammutaan. Ongelma ei ole nimittäin siinä, että mustat tekevät yhtään enempää rikoksia kuin valkoiset, vaan se että mustat tekevät noita rikoksia kaduilla. Yhdysvaltojen poliisin rasismi johtuu siitä, että ennen voimassa ollut rotuerottelu sai aikaan sen, että nuo poliisimiehet partioivat mustien asuinalueila sillä asenteella, että he saivat tehdä mitä vain ilman, että joutuivat vastuuseen. Ja tuollainen asenne tietenkään ei ollut mitään, mitä he halusivat näyttää tovereilleen sekä kotiväelleen. Eikä myöskään noiden poliisien kanssa yhteistyössä olleiden vasikoiden etu ollut se, että heidän edesottamuksiaan sekä tuottoisia liiketoimiaan huumeluukkujen sekä aseenosien myyjinä käsiteltäisi oikeudessa. Tarinan mukaan Los Angelesin poliisilla oli ennen 1960-luvulla sellainen tyyli, että huumekauppiaalta tilattiin huumeita johonkin taloon, ja sitten sinne rynnättiin haulikot tanassa, jotta toimittajille voitiin esitellä huumpoliisin toimintaa Los Angelesin vaarallisissa lähiöissä. 

kimmonsivu.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....