Mietteitä avaruuslennoista ja historiasta sekä Pohjois-Korean vetypommista ja DC3:n historiasta

https://travellingintimeandspace.wordpress.com/

https://jotkutasiatvainkiehtovatihmisia.wordpress.com/

https://sites.google.com/view/pohjoiskoreanvetypommi/etusivu

https://sites.google.com/view/dc3historyaviation/etusivu

Ihmisen tekemät UFO:t sekä niiden käyttö tiedustelussa ja taistelussa

Kun pohditaan sitä, miksi esimerkiksi elokuvassa ”Independence day” olevat ”UFO:t” ovat niin kamalan isoja, niin silloin voidaan ajatella sellaista mahdollisuutta, että nämä jättikokoiset ”lentävät lautaset” ovat oikeastaan vain lyhyitä aluksia, jotka lentävät maan ilmakehässä esimerkiksi ionimoottorien avulla, mutta ulkoavaruudessa niiden pohjan alle sytytetään keinotekoinen aurinko, eli aluksen läpi imetään avaruuden ioneja. Sitten sen pohjassa olevat laserit sytyttävät tuon fuusion toimimaan, jolloin alus lähtee sitten lentämään planeettojen- tai tähtienväliseen avaruuteen, missä se sitten voi kohdata planeettoja. Tai näin ajattelivat aikoinaan Interplanetary societyn miehet ja naiset, kun he aikoinaan kehittelivät ideaa planeettojen välisistä sukkulasta.

Kaikki kuvitellut pitkän matkan eli noiden mielikuvitus elokuvien mittakaavassa tähtienväliset alukset ovat oikeastaan melko suuria, jotta niihin mahtuisi suuri määrä tarvikkeita, ja noiden alusten kiekkomainen muoto voisi johtua tarpeesta saada aikaan keskipakovoimaan perustuva kenotekoinen painovoima. Tuollaisen kiekkomaisen aluksen kohdalla voisi ensin olla käytössä sellainen asetelma, että kun alus kiihdyttää tai se on planeetan painovoimakentässä, niin silloin sen alaosa on lattiana, mutta jos se sitten lentää lyhyitä matkoja, tai sitten se olisi ankkuroitu kiertämään jotain planeettaa, niin silloin aluksen hallinta pöydät asetetaan niin, että sen pyörimisliike keskus-akselin ympäri saa aikaan keinotekoisen painovoiman syntymisen.

Tuollainen lautasmainen avaruusalus, mikä on aikoinaan tuomittu utopiaksi oli kuitenkin USA:n avaruushallinnon ”study projektina” joskus 1980-luvun alussa, ja tuolloin sen voimanlaitteeksi ajateltiin ”avustettua fuusiota”, missä fuusiovoiman aikaan saamiseen  tarvittava energia saadaan aikaan normaalilla ydinreaktorilla, ja tuossa mallissa fuusio vain sitten kuljettaa alusta eteenpäin. Kuitenkin voidaan hyvällä syyllä olettaa, että tuollaisen koneen kehittelyä ollaan jatkettu jossain Nevadan aavikolla sijaitsevassa huippusalaisessa tutkimuslaitoksessa, joista tunnetuin lienee AREA-51. Tuollaisen lautasta muistuttavan  lentolaitteen moottorina oli aikoinaan ehdotettu käytettäväksi normaaleja turbiineja, joilla sitten kehitetään tarvittava nostovoima, ja sitten tuon lautasen kylkiin olisi asennettu säteittäin ulospäin toimivia pieniä suihkumoottoreita. Tuolloin voitaisiin kehittää lentolaite, mikä olisi samalla STEALTH, sekä kykenevä tekemään tiukkoja kaarteita, ja lentämään mihin suuntaan aluksen ohjaaja sen haluaisi lentävän.

Tuollaisen suihkumoottorikäyttöisen RPV:n rakentaminen ei mikään kovin vaativa prosessi ole, ja tietenkin UAV:ltä onnistuu myös täysin suorakulmainen käännös, koska lentäjän G-voimien kestävyyttä ei tuolloin tarvitse mitenkään huomioida. Mutta kuitenkin jostain syystä tätä projektia alettiin kehittää sellaiseen suuntaan, että siinä haluttiin käyttää pelkästään ionimoottoreita, jolloin aluksen kapsiteetti olisi kasvanut, ja siitä olisi tullut myös paljon monikäyttöisempi kuin tuosta alkuperäisestä mallista. Eli siinä olisi se paljon puhuttu ”Die Glocke”, mikä tarkoittaa sarjaan kiinnitettyjä rengasmaisia sähkömagneetteja, jotka pyörivät toisiinsa nähden vastakkaiseen suuntaan. Sen ulkoreuna olisi tehty niin, että se olisi kyennyt ionisoimaan kaasua, jonka jäkeen sen ulkokuorelle asennetut magneettiradat olisivat ohjaneet tuota ionivirtaa eluken ulkokuorta pitkin, ja se olisi sitten kyennyt leijumaan ilmassa täysin äänettömästi, jos pois lasketaan turbiinien ääni, mikä sitten tietenkin on melko erikoinen.

Yksi tapa toteuttaa äänetön alus olisi tehdä siitä ilmalaiva, mutta kun ajatellaan tuollaista ilmaa raskaampaa lautasmallista alusta, niin se on paljon liikehtimiskyisempi kuin ilmalaiva, ja tietenkin siltä onnistuisivat myös vaakakierre sekä ylösalaisin lentäminen, koska sen vertikaaliset suihkumoottorit voidaan asettaa puhaltamaan vastakkaisiin suuntiin, jolloin alus voisi lentää kummin päin huvittaa. Eli tuolloin tietenkin kyseessä olisi täysin käänteentekevä ilma-alus, mikä varmasti kelpaisi mihin vain. Tuolla aluksella mistä kuulemma käytetään koodinimeä ”PROJECT AQUARIUS” on myös sellainen kyky, että se voi liikkua myös veden alla täysin äänettömästi. Eli sen rungon ulkopuolella olevia ioneja vedetään magneettien avulla aluksen ulkokuorta pitkin, mikä aiheuttaa sitten aluksen liikkeen. Kun puhutaan UFO:ista, niin niiden koko ei kuulemma mikään kovin suuri ole, eli kyseessä olisi ehkä jotain 2-5 metriä halkaisijaltaan olevasta laitteesta, joka voisi aivan hyvin olla oikeasti U(C)AV eli Unmanned (Combat )Aerial Vehicle.

Se että tuollainen laite on lautasmainen ei muuten estä sitä, että siinä ei voida käyttää esimerkiksi luukuista pudotettavia ”Hellfire-ohjuksia”. Tietenkin siitä voidaan tehdä miehitetty siten, että ohjaamosta tehdään kääntyvä, jolloin G-voimien vaikutus olisi paljon pienempi. Kun pohditaan sitä mahdollisuutta, että aluksesta olisi tehty valtavan suuri, niin silloin se voisi omata vielä suuremman kapasiteetin tällaista taistelua ajatellen, eli sen ulkokuori voidaan varata sähköllä, jolloin tuollainen hypoteettinen valtavan suuri alus toimisi kuin keinotekoinen ukkospilvi. Eli siitä lähtisi alaspäin valtavan voimakkaita sähköpurkauksia, joiden eteen joutunut esine varmasti tuhoutuisi.

Kuitenkin voidaan olettaa, että missään nimessä ei kaupungin kokoisia UFO:ja oikeasti rakennettaisi, mutta kuitenkin ne voidaan toteuttaa niin, että tuollaisen lautasen ympärille heijastetaan hologrammi, joka ikään kuin jatkaa sen muotoa. Tuollaisen hologrammin takia voisi ohjuksen kohdentaminen kyseiseen laitteeseen olla hyvin vaikeaa, varsinkin jos tuo hologrammi olisi osittain tehty niin, että se näkyy infrapuna-etsimessä. Ja tietenkin tuo alus voisi käyttää ulospäin suunnattua mikroaalto- tai radiosäteilyä noiden aseiden tuhoamisessa. Eli siinä olisi laite, joka antaa ulospäin suunnatun mikroaallon, jos aluksen kimppuun hyökätään.

http://aquariusproject.webnode.fi/

Tsunamit sekä ydinaseita varten tehdyt taktiikat ovat kammottava yhdistelmä

Tsunamit ovat erittäin vaarallisia tulva-aaltoja, joita on oikeastaan melko helppo muodostaa voimakkailla ydinlatauksilla, jotka voidaan kylvää meren pohjaan jo rauhan aikana, ja noiden huippuluokan aseiden toimittamiseen meren pohjaan ei tarvita mitään muuta, kuin väline millä nuo aseet saadaan esimerkiksi jonkun syvänteen kohdalle. Tuo ydinlataus voidaan naamioida siten, että tuolle asetta käsittelevälle miehistölle puhutaan esimerkiksi ydinjätteestä, joka sitten pudotetaan tuonne valtameren syvyyksiin.

Tuollainen ase ei välttämättä ole yksi ainoa kärki, vaan se voi olla ryhmä betonista tehtyjä tynnyreitä, joiden sisään on asennettu ydinkärjellä varustettuja kranaatteja sekä litiumia, mikä lisää tuon ryhmäpanoksen voimaa. Nuo veden alle asetetut panokset sitten laukaistaan tässä skenaariossa digitaalisella signaalilla, joka aktivoi nuo taistelukärjet, jotka räjäytetään valtameren pohjassa.

Toinen tapa olisi sitten käyttää “Tsar bomba”-tyyppistä yli 50 megatonnin asetta, joka voidaan pudottaa esimerkiksi lentokoneesta tai kauppa-aluksesta johonkin osaan valtamerta. Ja kun tuollainen panos laukeaa, niin silloin syntyy valtava tsunami, joka sitten tuhoaa varmasti paljon rannikolla olevia kohteita. Tuollainen tsunamiin perustuva ase ei ole mikään kovin uusi ajatus, ja amerikkalaiset kokeilivat keinotekoisen tsunamin tuottamista monissa Tyynellä Valtamerellä tapahtuneissa ydinkokeissa kuten “Crossroads Baker” sekä “Redwing Tewa” ja “Hardtack I Umbrella”, joissa testattiin laivojen kestävyyttä vedenalaisia ydinräjähdyksiä vastaan.

Kun puhutaan siitä, millaisia iskuja ydinaseilla voidaan suorittaa, niin silloin tietenkin on joillekin tullut mieleen se, että esimerkiksi 50 megatonnin ydinlataus voidaan laukaista Mariaanien haudassa, jolloin Japaniin kohdistuva tuho olisi valtavan suuri. 1980-luvulla Neuvostoliiton epäiltiin asentaneen ydinlatauksia Itämeren pohjaan, jotta se voisi sitten tsunamien avulla hoidella esimerkiksi Ruotsin laivaston, ennen kuin se pääsee edes pois satamista. Kuitenkin tsunamiin perustuvia aseita epäiltiin myös asennetun Murmanskin laivastotukikohdan tai oikeastaan Kuola-vuonon edustalle, mistä sitten olisi hyökyaallon lyhyt matka tunkeutua kohti tuota huippu-tärkeää laivastotukikohtaa sekä sitä ympäröiviä ydinlaitoksia.

Tuollainen ase voidaan siis myös pudottaa kuljetuskoneesta tai toimittaa kääpiösukelusveneen avulla kohteeseen. Ja vedenalainen paineaalto on todella voimakas ase. Huhutaan että esimerkiksi India-luokan sukellusveneen selässä olevista kääpiö-sukellusveneistä on olemassa sellainen versio, mikä varmasti ei jätä ketään kylmäksi. Tarinoiden mukaan noiden veneiden runkoon olisi sitten asennettu pienitehoinen fissiopommi, joka on ympäröity litiumilla, ja noiden veneiden tarkoitus olisi sitten asettua autonomisesti niihin asemiin, joita sen tietokoneisiin on asetettu, ja tuon jälkeen nuo aseet laukaistaan. Nämä pommit voivat tuhota tehokkaasti tehtaita sekä laivastotukikohtia, ja muita rannikolla sijaitsevia kohteita, joiden tuhoaminen tsunamilla on todella kannattavaa.

Kun ajatellaan kauhuskenaarioita, joissa hautavajoamissa räjäytetään ydinaseita tsunamien aikaansaamiseksi, niin tuollaisessa Mariaanien haudassa tapahtuvassa räjäytyksessä on sellainen ongelma,  että hautavajoamissa on jatkuvaa tulivuoritoimintaa. Se voi sitten peittää mukavasti ydinräjähteen aiheuttamien maanjäristysten seismiset aallot, jolloin voi käydä niin, että tuollaista asetta voidaan käyttää myös salaa, koska seismometrit eivät havaitse tai ne eivät erota ehkä vetypommia muusta alueella tapahtuvasta vulkaanisesta toiminnasta.  

Tuollaiset jättikokoiset SADM (Special Atomic Demolition Munition)-aseet voivat ryömiä esimerkiksi Potomac-joen suistoon, missä niiden avulla voidaan luoda valtaisa tsunami, joka työntyy jokea pitkin ylös. Ja joidenkin laskelmien mukaan voisi joku suurvalloista sijoittaa valtamerten pohjaan voimakkaita ydinlatauksia teityn etäisyyden päähän toisistaan, jolloin suuri osa merellä olevista vastapuolen ydinsukellusveneistä voidaan tuhota tai niitä vaurioittaa esimerkiksi juuri 50 megatonnin vedenalaisilla ydinräjähdyksillä, jotka varmasti aiheuttaisivat yksinäänkin erittäin suurta tuhoa meressä eläville oloille ja kaikelle meren läheisyydessä olevalle infrastruktuurille. Tuollaisen “Tsar Bomban” teho oli niin valtaisa, että kun se sitten vuonna 1963 räjäytettiin Novaja Zemljalla, niin tuon valtavan FFF (Fissio Fuusio Fissio) aseen aiheuttama paineaalto kiersi maapallon kolme kertaa. Ja tuo ydinkoe tietenkin tapahtui erään tuolla saarella olevan järven päällä, mikä sitten varmasti sai silloin aikaan melkoisia ajatuksia Neuvostoliiton ydinaseiden komentajien pään sisällä.

Tuota ydinkoetta missä vapautui saman verran energiaa, kuin mitä vapautui Toisen Maailmansodan aikana käytetyistä räjähteistä ei siis tehty missään Mariaanien haudassa tai syvän-meren pohjassa, jossa sen paineiskusta tulisi paljon voimakkaampi kuin tuon “Tsar Bomban” aiheuttama ilman läpi liikkuva paineisku olisi koskaan voinut olla. Tai ehkä tuollainen ase on asennettu johonkin “Viktor” tai “Akula”-luokan sukellusveneeseen, joka sitten partioi merellä valmiina tuhoamaan. Tuo väline ilmeisesti on maineikas “Status-6”.

Joidenkin tietojen mukaan “Status-6” on tavallinen sukellusvene tai oikeastaan sukellusveneen näköinen robotti, joka toimii tarkasti määrätyissä tehtävissä. Joidenkin lähteiden mukaan tuossa sukellusveneessä olisi ehkä kuitenkin miehistö, joka kuvittelee käyttävänsä tavallista ydinsukellusvenettä. Ja kun kriisi puhkeaa niin tuo miehistö siirtyy emälaivalle tai muuten evakuoi itsensä, jonka jälkeen kapteeni kääntää hyrräkompassin tiettyyn pisteeseen, ja poistuu aluksesta joka sitten ajaa tuohon kohteeseen autopilotin avulla, ja sen jälkeen tuon veneen runkoon asennettu supervoimakas vetypommi laukeaa. Miehistö voi olla tuollaisessa torpedossa sitä varten, että se ei päätyisi vääriin käsiin.

Mutta sukellusvene voi toki operoida automaattisesti, ja kun käsky tulee, niin “Status-6” suuntaa tiettyyn karttapisteeseen sekä tietylle syvyydelle, jossa se sitten laukaisee sisäänsä kätketyn ydinpommin, mikä sitten saa aikaan valtavan tsunamin, joka voi aiheuttaa erittäin suurta tuhoa vastapuolen rannikoilla sijaitsevissa kaupungeissa sekä laivaston huoltojärjestelmissä. Tai sitten sitä voidaan käyttää salamurhaamaan jopa miljoonia ihmisiä, ja tuosta rikoksesta ei ehkä kukaan jää koskaan kiinni, koska tuollainen ase ei välttämättä erotu seismometrissä, jolloin sitä ehkä pidetään luonnonmulistuksena, joka pyyhkäisee kartalta muutamia kaupunkeja.

India-luokan sukellusvene https://en.wikipedia.org/wiki/India-class_submarine

http://www.telegraph.co.uk/news/2017/05/01/russia-can-launch-tsunami-against-us-nuclear-bombs-buried-ocean/

https://sites.google.com/view/tsunamitjavetypommit/etusivu

Poul Andersonin Tau Nolla (Tau Zero,1970) edustaa tieteellisesti uskottavaa "kovaa SciFi:ä", mutta on paikoin melko tylsää luettavaa

Kirjassa nimeltään Tau Nolla (Tau Zero, 1970) kirjailija nimeltään Poul Anderson kertoo mielenkiintoisesta visiosta, joka liittyy nimenomaan aikamatkustukseen. Hän on luonut mielessään fuusiovoimaa käyttävän avaruusaluksen, joka lähtee ihmiskunnan ensimmäiselle matkalle toiselle tähdelle. Tuo alus käyttää vaiheistettua kiihdytystä, jossa ensin käynnistetään ionimoottorit, joilla alus lennätetään ulos Maan läheltä, jotta sen fuusiomoottori voidaan käynnistää turvallisesti. Tuo Andersonin kuvailema moottori on siis tyypillinen insinöörien kaavailema "tähtienvälinen ramjet", jossa aluksen edestä imetään ionisoitunutta kaasua sen läpi, ja tuota kaasua sitten puristetaan ensin magneettikentällä ja sitten siihen sytytetään fuusioreaktio sen takana, jolloin tuo keinotekoinen aurinko sitten työntää alusta eteenpäin kute luonnollinen aurinkokin tekisi. Koska tuo avaruusalus sitten lähtee kohti muita tähtiä, niin sen täytyy kulkea todella kovalla vauhdilla, ja sitten tapahtuu tietenkin jotain odottamatonta.

Alukseen tulee vaurio, jonka takia se ei enää pysty pysähtymään, koska sen kohtaaman vaurion korjaaminen vaatisi alusta ympäröivän sähkömagneettisen suojakilven kytkemistä pois päältä, jolloin tuo vaurio voitaisiin korjata. Jos tuo suojakilpi kytkettäisiin pois päältä, niin alus voisi törmätä johonkin kappaleeseen erittäin kovalla nopeudella, ja silloin esimerkiksi törmäys hiekanjyvään voisi aiheuttaa räjähdyksen, jossa vapautuva kineettisen energian purkaus vastaisi tasoltaan ydinräjähdystä. Tuon takia kyseisen kuvitteellisen avaruusaluksen pitää suunnata kulkunsa galaksijoukon ulkopuolelle, jotta se välttyisi törmäykseltä pienen pieniin pölyhiukkasiin. Tuo kirja on lukukokemuksena hiukan erikoinen, koska se toisaalta on melko hyvää kerrontaa, mutta toisaalta taas ikuisella matkalla oleva alus on tarinan viitekehyksenä melko tylsä, ja kun kerrontaa sekä viitekehystä hiukan tarkemmin ajatellaan, niin koko kirja perustuu sellaiseen ajatukseen, että kun kappale liikkuu avaruudessa  täsmälleen valon nopeudella, niin silloin aika sen sisällä pysähtyy.

Ja kun ajatellaan kirjan takakannen esittelyä, niin silloin koko kirjan ajatuksen pitäisi sitten valjeta meille kaikille. Eli vuosituhannet ja lopulta vuosimiljoonat kuluvat tuon avaruusaluksen ulkopuolella, ja koska aika sen sisällä on pysähtynyt, niin silloin matka jatkuu kohti peruuttamatonta universumin romahtamista, sekä uutta ja mahtavaa alkuräjähdystä. Kirja on erittäin hyvää pohdintaa siitä, että teemmekö me sitten ihmiskuntana joskus tuollaisia matkoja, missä alus kiitää avaruuden läpi valonnopeudella, ja sen miehistö odottaa sitten sitä, kun universumin kierto alkaa uudelleen, ja sitten he löytävät uuden maapallon tuolta avaruuden tyhjyydestä. Kun puhutaan kirjan lopusta, niin silloin tuo alus löytää prototähden, jonka ympärille se jää kiertämään tai ajamaan ympyrää, jonka jälkeen sen miehistö laskeutuu kyseisen tähden planeetalle, ja ihmissuku sitten aloittaa alusta uuden historiansa. Kun ajatellaan sitä, millainen voisi tuo tulevaisuuden ihminen olla, niin silloin mieleeni tulee juuri tällainen mahdollisuus matkustaa ajassa.

 Eli tässä visiossa auringon ympärille rakennetaan tuolloin valtava hiukkaskiihdytin, joka sitten saa voimansa auringon säteilystä. Kiihdyttimen valtava koko johtuu siitä, että sinne pitää asettaa melko kookas avaruusalus, jotta aluksen saadaan mahtumaan kaikki tuolla aikamatkalla tarvittava ruoka ja muut varusteet. Ja sitten tuo kiihdytin alkaa kiihdyttää alusta valon nopeuteen. Jos nopeus on täsmälleen valon nopeus, niin silloin alus tarjoaa mahdollisuuden  matkustaa ajassa. Toinen tapa on valmistaa valtavan nopea avaruusalus, joka kohtaa sitten kosmisen nopeusrajoituksen sekä sen kautta ajan pysähtymisen. Jos aluksen sisällä oleva aika pysähtyy, niin silloin se tarjoaa mahdollisuuden matkustaa tulevaisuuteen. Mutta jos ajatellaan puhtaasti insinöörityön kannalta tätä hypoteettista ongelmaa, niin avaruusaluksen rakentaminen on mutkikkaampaa, koska sen testaaminen on todella vaikeaa. Jos tuo aikakone taas perustuu valtavaan syklotroniin, niin silloin siinä liikkuvan kappaleen nopeus voidaan mitata.

Kuitenkin tuon syklotronin toiminta rajoittuu auringon elinikään, koska sen toiminta vaatii valoa, ellei sitten tehdä niin hienoa ratkaisua, että auringon tuhoutuessa sen novapurkauksen antamaa energiaa hyödynnetään siten, että myös syklotronin putki laitetaan pyörimään valon nopeudella. Kuitenkaan tämä liike ei voi jatkua ikuisesti ainakaan auringon ympärillä, koska lähellä valon nopeutta törmäily jopa fotoneihin saa aikaan hidastumista, mutta jos tuo syklotronirengas saadaan vietyä mustan aukon ympärille, niin silloin saatavissa oleva energia olisi stabiilia vuosimiljoonien ajan. Energian kerääminen mustan aukon siirtymärenkaasta on aivan yhtä helppoa kuin sen kerääminen tavallisesta tähdestä. Mutta kuten varmaan tiedämme, niin toki auringon massaa voidaan tulevaisuudessa ehkä sitten lisätä suuntaamalla siihen ionitykeillä vetysuihkuja, joilla sen massaa kasvatetaan niin paljon, että voidaan luoda keinotekoinen musta aukko. Tällainen tilanne voi syntyä joskus miljoonien vuosien päästä, kun Aurinko on jättämässä pääsarjan, ja siirtynyt punaiseen jättiläistähden vaiheeseen.

Ja tuolloin voidaan sitten ehkä ajatella, että tuo meidän keskustähtemme räjäytetään hallitusti. Mutta noihin asioihin kuluu todella pitkä aika, ja ehkä vasta 500 vuoden päästä tullaan siihen tilanteeseen, että voidaan keskustella luotaimen lähettämisestä toiselle tähdelle, ja muutenkin tässä kuvaillut rakennusprojektit ovat niin mittavia, että niitä tuskin lähdetään toteuttamaan ennen kuin auringon väri muuttuu valkoiseksi. Eli tuollaisen rengaskiihdyttimen rakentaminen  esimerkiksi asteroidivyöhykkeen kohdalle voisi tietenkin kuulostaa hyvältä idealta, mutta silloin tarvitaan todella valtavia resursseja, ja vaikka rakennusaineita tietenkin saadaan tuota asteroidivyöhykettä hyödyntämällä, niin mitään todellisia mahdollisuuksia tuollaiseen projektiin ei vielä nykyään ole. Toki operaatio voidaan hoitaa itsenäisesti toimivien tekoälyllä varustettujen robottien avulla, mutta sen hinta olisi sama kuin Maapallon kymmenen vuoden bruttokansantuotteen.

Tai oikeastaan kukaan ei tiedä projektin todellista hintaa, koska jos tuonne asteroidivyöhykkeelle läheteään Von Neumann-laitteita, jotka kopioivat itseään, niin silloin sinne voitaisiin mennä tekemään tuollainen rakennelma teoriassa ilman, että kukaan huomaa yhtään mitään. Eli ensin sinne lähetetään normaalien luotainten näköinen Von Neumann-kone, joka sitten luo itsestään kopioita, jotka alkavat rakentaa tuota rengasmaailmaa. Tuo noiden välineiden käyttämä mallinnustekniikka voisi perustua 3D-printtaukseen, jossa sitten esimerkiksi piitä sulatetaan nauhaksi, joka sitten kovetetaan muotoon. Tuo tietenkin vaatii hyvin korkean työstölämpötilan, joten sen onnistumisesta ei ole takeita. Mutta tämä nyt sitten on vain sellaista pohdintaa.  Ja tuosta voidaan sitten tehdä loistava kirja tai elokuva, jonka aiheena olisivat avaruuden massiiviset rakennusprojektit.

kirjabloggaus.blogspot.fi

Eilispäivän mielikuvitus on huomisen todellisuutta, ja SciFi sarjat voivat toimia innovaation lähteenä oikeille tuotteille

Huomioita TV:ssä esitetystä robotteja käsittelevästä SciFi-sarjasta nimeltään "Taisteluplaneetta Galactica", missä on muutamia hassuja yksityiskohtia.. Eli oletteko huomanneet, että nuo "Cylon alukset" ovat paineistettuja, ja sama koskee myös noiden robottien emä-aluksia. Eli en usko että oikeasti kukaan robotti tekisi omista aluksistaan sellaisia, että niissä ihmiset voisivat kävellä ympäriinsä ilman suojapukuja. Toki tuossa sarjassa varmasti ei tuolloin täysin järjettömistä ideoista ollut puutetta, ja kuten varmasti tiedämme, niin eilispäivän mielikuvitus on nykypäivän todellisuutta.

Ja tietenkin insinöörit vaativat ideoita siihen, että he voisivat luoda uusia innovaatioita, sekä muuttaa ne valmiiksi tuotteiksi. Toki tuollaiset "Basestarit" voisivat oikeasti olla aivan toimivia ratkaisuja, jos käytössä on esimerkiksi ydinreaktori sekä sen alla olisi voimakkaat ydinrakettimoottorit, ja tuon aluksen käyttäjä ei paljoa piittaisi ympäristöstä. Tuolloin saattaisi planeetan pinnalle syntyä todellinen ekokatastrofi tai sitten nuo "Basestarit" joutuisivat olemaan jatkuvasti planeettojen kiertoradoilla, josta ne eivät koskaan laskeutuisi planeettojen pinnalla.

Jos taas puhutaan esimerkiksi "Viper"-hävittäjistä, niin ne voisivat olla oikeasti toimivia laitteita, joskaan niillä ei varmasti lenneltäisi muualla kuin oman aurinkokuntamme sisällä. Tuo Viper toimisi siten, että alus imisi avaruudesta ioneja sen imuaukkoihin, ja sitten magneetti puristaisi tuon ionivirran kasaan. Kun se kulkisi moottorin läpi, niin sitten aluksen taakse suunnattaisiin lasereita, joiden tehtävänä olisi fuusioreaktion sytyttäminen, eli ne nostaisivat aluksen läpi imetyn ionisoituneen kaasun lämpötilan sille tasolle, että siinä vety sitten alkaisi sulaa heliumiksi. Fuusioreaktio siis tapahtuisi aluksen ulkopuolella, jotta sen kehittämä valtava lämpötila ei sulattaisi alusta.

Eli kyseessä olisi fuusiorakettia käyttävä alus, ja koska kukaan insinööri ei laita kaikkia munia samaan koriin, niin toki noissa aluksissa voisi olla kolme fuusiomoottoria. Tuo ionisoituneen kaasun imeminen niiden läpi tapahtuisi imukanaviin asennettujen supervoimakkaiden sähkömagneettien muodostaman magneettisuppilon avulla. koska fyysisen suppilon rakentaminen olisi hiukan liian vaikeaa sen vaatiman suuren koon takia, ja siksi tuo aluksen moottorin vaatima imu saadaan aikaan magneettien avulla.

Siis fuusioraketti ei ole synonyymi sanalle "fuusiokäyttöinen", eli tässä mallissa pitää fuusioreaktion aikaansaamaa lasersädettä "ruokkia" normaalista ydinreaktorista saatavalla energialla, tai toki aluksessa voisi olla jonkinlainen superkondensaattori, jolla se saadaan lentämään ilman radioaktiiviisia aineita. Kyseessä olisi "avustetuksi fuusioksi" kutsuttu ratkaisu, joka on kuitenkin turvallisempi kuin sellainen fuusio, joka tuottaa itse kaiken tarvitsemansa energian. Koska jos noissa moottoreissa ilmenee ongelmia, niin jos kyseessä on reaktio, joka ei pidä itseään yllä, niin silloin moottori voidaan sammuttaa.

Kuitenkin kun puhutaan tästä aluksen voiman tuotosta, niin sen fuusioreaktio toimii oikeastaan vain aluksen eteen päin vievänä osana, eli tuo reaktio tapahtuu aluksen ulkopuolella, ja siinä vapautuvia hiukkasia käytetään liikuttamaan alusta eteenpäin. Toisin sanoen se tarvitsee toimiakseen ulkoista voimanlähdettä, vaikka aluksen perässä voi olla sen säteilysuojaan liitetty aurinkokeräin, joka auttaa tuottamaan tarvittavaa sähkävoimaa.

Eli kyseessä olisi planeettojen välinen hybridialus, jossa aurinkokeräimen tarkoitus on pidentää lentoaikaa, koska se lataa samalla osittain voimajärjestelmää, Tuollainen avustettua fuusiota käyttävä alus avaisi tien koko aurnkokuntaan, eikä sen hintakaan varmaan mikään kauhean suuri olisi. Mutta kuitenkin on muita teknisiä ongelmia, jotka varmaan vaikuttavat sen rakentamiseen. Jos saadaan aikaan tarpeeksi voimakas energianlähde, niin silloin siihen voidaan liittää myös ns. WARP-ajo, millä se voisi sitten matkata myös tähtiin, mutta tällaisen laitteen käytännön toteutus ei ehkä aivan lähiaikojen suunnitelmissa ole.

Mutta WARP:ista sen verran vielä, että vaikka tuo laite ei veisi alusta yli "valovallin", niin se voisi auttaa saavuttamaan 100% (tai 99,99%) valonnopeudesta, mikä aiheuttaisi ajan pysähtymisen tai äärimmäisen hidastumisen aluksen sisäpuolella, mikä mahdollistaa matkan tähtiin, vaikka toki maahan jääneet ihmiset vanhenisivat normaalisti tuon matkan aikana. Ja ehkä myös matka Andromedan galaksiin olisi mahdollinen, joskin aikaa aluksen ulkopuolella kuluisi tuolloin 2,5 miljoonaa vuotta suuntaansa. Jos aluksen nopeus olisi 100% valon nopeudesta, niin silloin aika sen sisällä pysähtyisi täysin. Eli miehistö ei vanhenisi ollenkaan, mutta edestakaiseen matkaan kuluisi 5 miljoonaa vuotta Maan pinnalla.

elainasiaa.blogspot.fi

Neroutta vai hulluutta, eli onko aina kaikki tiedemiesten ideoimat välineet pakko toteuttaa?

Salamat välähtävät veden pinnassa
fuusiokokeiden yhteydessä
Kuva I

Kun jatketaan mietintää siitä, että mikä on neroutta ja mikä taas on hulluutta, niin toki on olemassa erittäin paljon asioita, joita ei ehkä pitäisi tehdä. Kun mietitään esimerkiksi tilannetta, jossa maailman tiedemiehet rakentavat Tsar-Bomban kaltaisia välineitä, niin silloin aina sanotaan, että tuollainen tekniikka palvelee vain sotaa, ja että sillä voidaan luoda vain tuhoa sekä murhetta. Kuitenkin unohdetaan se, että tuollainen supervoimakas atomipommi voi jossain vaiheessa pelastaa ihmiskunnan, jos sillä ammutaan kohti tulevaa komeettaa, jonka tuo räjähde sitten höyrystää valtavassa kuumuudessa. Eli kuten tiedämme, niin avaruudessa ei synny paine-iskua, vaan siellä laajeneva tulipallo aiheuttaa pääsääntöisesti kaiken tuhon.

Mutta kuten tiedämme, niin kaikkia mitä tiedemiehet kehittelevät ei tarvitse kokeilla ainakaan Maapallon kaasukehässä. Fuusiokokeissa käytettyjen välineiden ongelma on juuri tässä, nimittäin koereaktorien antama energian sykäys on usein valtavan voimakas, jos pitäisi rakentaa fuusioreaktori, joka pitää fuusiota yllä spontaanisti. Spontaani fuusio tarkoittaa tilannetta, jossa reaktio jatkuu ilman tarvetta sille, että fuusiorektoriin tuodaan ulkoapäin energiaa.

Eli toisin sanoen sen voimantuotto olisi suurempi kuin siihen viety energia. Ja fuusiossa vapautuu todella paljon energiaa verrattuna fissioon, ja jos tuo reaktori "karkaa käsistä", niin silloin tuloksena on vetypommiräjähdys, jonka teho voi olla jopa satoja megatonneja, Uuden sukupolven reaktoreissa polttoaineen syötöllä säädetään tuon fuusioreaktorin tehoa, ja ongelma on siinä, että jos tuohon reaktoriin tuodaan liikaa polttoainetta, niin tuloksena on erittäin voimakas räjähdys. Siksi fuusioreaktorin rakentaminen on niin vaikeaa, koska jos se karkaa käsistä, niin silloin tuho saattaa olla totaalista.

Tämän takia koereaktoreihin tuodaan polttoainetta ainostaan pienissä lasikuulissa, joihin kohdistetaan voimakkaita laser-säteitä täysin symmetrisesti, jotta saadaan aikaan "välähdys" eli muutaman deuterium-ja tritium-atomin yhtyminen heliumiksi. Noissa kokeissa käytetään maailman voimakkaimpia lasereita kuten NOVA-laitetta, joiden antama säteilyteho on jopa 500 terawatin suuruinen, ja sen kehittämiseen tarvitaan erityisjärjestelyjä voimantuoton taholla. Eli sen tehontuotantoon käytetään erityistä kondensaattorilaitteistoa, jolla ensin varataan tarvittava sähköteho, joka johdetaan fuusiokammioon laserien kautta.

Tämä tehdään siksi, että valtion sähköverkko ei ylikuormittuisi, ja noita kondensaattoreita saatetaan ladata jopa kuukausia kerrallaan, jotta esimerkiksi suurkaupungeista ei tarvitse katkaista sähköä. Ongelma on sitten siinä, että jos nämä kondensaattorit purkautuvat väärään suuntaan, niin silloin sähköverkkoon tulee 500 terawatin piikki, joka voi polttaa kaikki USA:n supertietokoneet tomuksi. Jossain elokuvassa roisto rakensi tuollaisen laitteen, jotta hän voisi luoda valtavan voimakkaan virtapiikin valtiolliseen sähköverkkoon, jotta tuo liiga voisi sitten ryöstää kokonaisen kaupungin .Näissä laitoksissa sijaitsevat jopa kilometrien pituiset hiilimonoksidi- tai vapaaelektronilaserit kehittävät äärettömän voimakkaan säteen, joka johdetaan valo-optisten kuitujen avulla ympyrämäiseen laserkammioon, jonka keskellä tapahtuu tuo fuusioreaktio.

Tämä ratkaisu mitä käytetään esimerkiksi NIF-National Ignition Facility reaktorissa.  Kyseinen ratkaisu on soveltuva esimerkiksi juuri vetypommisimulaatioihin, joissa testataan uuden sukupolven vetypommeja, joiden laukaisemiseen käytetään nimenomaan lasersäteitä, joiden avulla vetypommin kallis fissiolaukaisin korvataan laserilla. Niin sanottu "kylmäfuusio" perustuu siihen, että laserilla luodaan valtavan kuuma, mutta samalla pinta-alaltaan hyvin kuuma kohta, johon fuusiomateriaalia johdetaan, ja jossa tapahtuu sitten fuusioreaktio.

Noissa kokeissa kehitetään valtavan korkeita lämpötiloja, koska vaikka tuo reaktio tapahtuu Auringon ytimessä spontaanisti, niin siellä oleva valtava paine auttaa fuusion syntymisessä, ja siksi maan pinnalla pitää alempi paine kompensoida nostamalla lämpötilaa, jotta atomiytimet voivat alkaa yhtyä. Noissa kokeissa kehitetään lämpötiloja, jotka vastaavat kuumimpien tähtien ytimien lämpötiloja, ja tämän laserin ongelma on juuri se, että antaakseen fission tarvitseman energian, pitää kyseisen välineen synnyttää tarpeeksi voimakas lasersäde, mutta jos tuo ongelma voidaan ratkaista, niin silloin kauhukuvien laserilla laukaistava vetypommi voisi olla mahdollinen. On olemassa monia tapoja tehdä kohteeseen kuljetettava, laserilla laukaistava vetypommi, jonka varmasti kiinnostaa sotilaita ympäri maailmaa, koska tuo vetypommi ei tarvitse fissio-osaa, mikä paljastaa tuollaiset aseprojektit, koska tuo fissiomateriaalin tuotanto vaatii tietenkin ydinreaktoreita

Yksi tapa toteuttaa tuo laserlaitteisto on se, että pommin kuoren sisään asennetaan voimakas, kiinteään polttoaineeseen perustuva laser, jossa voimkasta valoa kehittävällä, ehkä magnesiumjauheesta sekä hapettimesta koostuvalla "salamavalopulverilla" luodaan tarpeeksi voimakas valo, joka saa aikaan laser-säteen, joka sytyttää pommin kärjessä olevan litiumin. Mutta tietenkin tuo laser voi sijaita pommin ulkopuolella, eli esimerkiksi lentokoneesta tai laser-satelliitista suunnataan pudotettavaan tai ohjuksen kärjessä olevaan litiumilla täytettyyn säiliöön tarpeeksi voimakas lasersäde, jotta sen sisällä oleva litium eli fuusiopolttoaine alkaa "palaa", mikä tarkoittaa sitä, että atomiytimet yhtyvät hiileksi. Tällöin syntyy valtavan voimakas räjähdys, kuten muissakin vetypommeissa, mutta tuolloin eivät kaivokset sekä rikastuslaitokset paljasta kyseisen aseprojektin olemassaoloa.

Tietenkin myös "tohtori Outolemmen" maailmanloppupommi voisi tuolloin olla jonkun kahelin hankintalistoilla, eli tarvitaan vain esimerkiksi öljysäiliö, jossa on litiumia tai nesteytettyä vetyä, ja siihen säiliöön sitten suunnataan sitten tuollainen äärimmäisen voimakas lasersäde, ja tuollainen laite sitten voi tuhota koko Maapallon. Tiedemiehiä aina syytetään siitä, että he tekivät ydinaseen sekä muita tuhovälineitä, mutta hiukan tässä vain kysyisin, että onko kaikki tuo, mitä esimerkiksi Edward Tellerin sekä Andrei Saharovin kaltaiset ihmiset ehdottivat ihan pakko joka kerta toteuttaa? Eikö vastuu noiden tuhovälineiden toteuttamisesta kuitenkin ollut puollustusministeriöllä sekä atomienergiakomissiolla, jotka päättivät siirtää sekä USA:ssa että Neuvostoliitossa aseiden kehittämisen että strategisen iskupotentiaalin pääpainon ydinaseisiin. Toki voidaan sanoa, että ydinaseet kuitenkin ehkä estivät Kolmannen Maailmansodan, ja ne saivat aikaan globaalin rauhanliikkeen synnyn.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Ai niin ydinaseista vielä hiukan....

Kuvituskuvaa
Kuva I

Yllä on kaksi pilvenhattaraa Eteläisen Suomen taivaalla, ja ne tietenkin ovat hiukan erikoisen muotoisia. Eli olisikohan joku laukaisut luotairaketteja tai säähavaintopalloja taivaalle tai sitten vain tavalliset ilmavirtaukset saavat aikaan näitä melko erikoisen näköisiä pilviä. Tai sitten täällä tai lahden eteläisellä puolella on tehty IT-harjoituksia, joista on seurauksena se, että taivaalle ilmaantuu erikoisia pilvenhattaroita. 

Ilmakehässä tehtävissä ydinkokeissa myös muodostuu pilviä, jotka tietenkin ovat erittäin näyttäviä. Mutta osittain sienen muotoisten pilvien takia esimerkiksi ydinkokeet ainakin Maapallon ilmakehässä sekä lähiavaruudessa lopetettiin, koska räjähtäessään  varsinkin matalalla kiertoradalla saa tuo ydinase aikaan yläilmakehän nopeaa lämpeämistä ja sitä kautta pilvien muodostumista sekä tietenkin voimakkaan EMP-pulssin sekä plasmakehän vahvistumisen, mikä tuhoaa kaiken elektroniikan satelliiteista. Mutta kuten tiedämme, niin sienipilvet aiheuttavat radioaktiivisen saasteen leviämistä sekä lisää syöpäriskiä. Samoin Maan lähellä tehtävät ydinkokeet aiheuttavat sen, että tuo radioaktiivinen jäte laskeutuu Maan pinnalle, jolloin lähiavaruuden ydinkokeet saastuttavat saman verran kuin ilmakehässä tehdyt räjäytykset. 

Tarinoiden mukaan supervallat kuitenkin ovat tutkineet mahdollisuutta tehdä ydinkokeita kauempana ulkoavaruudessa kuten Kuun kiertoradalla tai jossain Venuksen kaasukehässä, mihin on melko helppoa lentää, ja missä voidaan testata erittäin voimakkaita ydinaseita ilman pelkoa siitä, että niiden salaisuudet paljastuisivat kenellekään Myös radioaktiivista laskeumaa ei tule Maahan, jos ase räjäytetään Venuksessa tai Kuun takana, sopivalla etäisyydellä kietolaisestamme, jotta se ei lähde syöksymään Maata kohti. 

Kuvituskuvaa
Kuva II

Näet Kuun kohdalla ongelma on siinä, että tuo kappale on kuitenkin verrattain pieni Maapalloon nähden, Jos sen pinnalla räjäytetään esimerkiksi Castle Bravon (RACER IV) kaltainen suuritehoinen kaksivaiheinen lämpöydinase, niin silloin tietenkin voi käydä niin, että tuo kappale lähtee syöksymään Maata kohti, ja tuollaisen 15 Mt. luokkaa olevan vetypommin räjähdys aiheuttaa valtavan rekyylivoiman, mikä saattaa heittää jopa kuun kokoisen kappaleen pois radaltaan. Mutta jos testi tehdään tarpeeksi etäällä kappaleen pinnasta  Kuun kääntöpuolella, niin silloin pommin räjähtäessä syntyvät radioaktiiviset jätteet putoavat Kuuhun. 

Noiden jätteiden ongelma on näet muutakin kuin kansanterveydellinen. Noiden radioaktiivisten hiukkasten avulla voidaan ydinaseessa käytettävä materiaali analysoida plasmaspektrometrilla, ja siten selvittää se, millaisia aineita tuo pommi pitää sisällään. Eli käytetyn plutoniumin sekä ydinpommin ytimessä käytettävien radioaktiivisten alkuaineiden kuten radiumin sekä muiden alkuaineiden sekä käytettävän fuusiopolttoaineen eli litiumin seosaineiden suhteet määräävä sen kuinka viimakas tuosta aseesta tulee, ja epäpuhtaiden alkuaineiden käyttö tietenkin tekee ydinpommin tehon laskemisesta epätarkkaa, jolloin aseen vaikutusalueen laskeminen vaikeutuu, mikä tekee sen käytöstä epätarkempaa, koska jos tuo ase laukaistaan liian lähellä omia joukkoja, niin silloin se tuhoaa helposti omat miehet, mikäli siitä tulee liian tehokas. 

pseudotiedetta.blogspot.fi