Showing posts with label EU. Show all posts
Showing posts with label EU. Show all posts

Monday, July 10, 2017

Ei ole sama kenellekään sama kuuluuko maamme NATO:oon vai ei

MGM-140 ATACMS
(Advanced Tactical Missile System)


Se kuka omistaa ihmisten sielun omistaa valtion”, on muunnelma Napoleon Bonaparten sanomasta kliseestä, “se joka omistaa sotilaan mielen omistaa armeijan”, ja tällä tarkoitan sitä, että tietenkin esimerkiksi puolustus- tai sotilasliittojen jäsenmaiden kansalaisille pitää voida perustella se, miksi jonkun toisen maan puolelle lähdetään sotimaan. Eli miksi ei anneta jokaisen maan hoitaa omat asiansa, ja jätetä sitä vastaamaan yksin teoistaan, on kysymys, mihin pitää löytää vastaus, ennen kuin lähdetään antamaan apua yhtään kenellekään. Tuolloin taitava propagandisti kysyisi sellaisen kysymyksen, että miksi esimerkiksi Hollantilaisen nuoren pitäisi lähteä sotimaan esimerkiksi Suomen tai jonkun Baltian maan takia?



Tuolloin tällainen “Goebbelsin serkku” jatkaisi sitten lausetta sanoen, että “siinä on niin monta maata Baltian sekä Hollannin välillä, että mitä sitten jos Baltia menetettäisiin, ja se kun on muutenkin niin pieni alue, että sen puolesta tuskin kannattaa tehdä mitään”. Tuollaista kieltä propagandisti sitten tietenkin puhuu kaikille, jotka vain häntä jaksavat kuunnella, ja silloin tietenkin on hyvä vedota kansaan, joka varmasti kokee esimerkiksi maanpuolustuksen hyvin tärkeänä asiana, mutta ei sitten takuulla halua missään nimessä taistelemaan mitään toisten sotia.


Kuitenkin hän unohtaa sen, että jos ei toisille anneta apua rauhan aikana, niin silloin tietenkään sitä ei voida sodan sytyttyä edes odottaa. Tuollaisia ihmisiä on paljon maailmassa, ja heistä tietenkin on mukavaa lähteä aina välillä kertaamaan, ja tietenkin tuollainen toiminta antaa kyseisille yleensä joukkueen johtajina toimineille henkilöille upean kokemuksen. Mistään sotilaallisesta liittoutumasta ei ole maallemme pelkästään hyötyä tai haittaa. Eli jos emme rauhan aikana halua hakeutua NATO:oon, niin sodan sytyttyä ei tuohon puolustusliittoon ole varmasti asiaa.


Toisaalta pitää muistaa se, että Venäjän ydinaseet ovat todella hyvä pelote, ja tuo maa ei ole mikään Syyria, eli sitä ei niin vain pommiteta täsmäpommeilla kuin jotain Irakia tai Syyriaa. Joten se puuttuisiko NATO sitten Venäjän ja esimerkiksi Suomen välisiin konflikteihin yhtä innokkaasti kuin sen edustajat aikoinaan esittivät saadakseen kansan tuo liiton taakse.


Mutta sotilaallinen liittoutuminen merkitsee kuitenkin sitä, että myös heidän oma armeijansa voi joutua sotaan, joka ei palvele suoraan heidän valtionsa etua, ja tuolloin pitää voida erittäin hyvin perustella se, miksi valtion pitää liittyä sotilasliittoon, missä se voidaan vetää mukaan konflikteihin, jotka eivät mitenkään sitä itseään koske. Sotilasliittojen kannattajat taas puhuvat siitä, että tuolla tavoin turvataan sotilastarvikkeiden hankkiminen myös kriisitilanteessa, ja samoin voidaan saada muiden maiden joukkoja oman armeijan tueksi, mutta kun puhutaan esimerkiksi Suomeen kohdistuvista uhista, niin silloin pitää ottaa huomioon se, että Venäjä on ydinaseita hallussaan pitävä valtio, jonka konventionaalinen iskuvoima on myös erittäin kova verrattuna sen ympärysvaltoihin, ja esimerkiksi yhdelläkään muulla Itämeren alueen maalla kuin Venäjällä ei ole pitkän matkan risteilyohjuksia, eli noiden välineiden kohdalla NATO on melko riippuvainen juuri USA:n tuesta.


Mutta vain Venäjällä on hallussaan pitkän matkan maalta laukaistavia risteilyohjuksia, mikä saattaa olla paha puute NATO:n varustuksessa. NATO:n Tomahawk-järjestelmä on sidottu laivoihin, joiden löytäminen sekä tuhoaminen on helpompaa kuin kuorma-autolla hinattavalla olevilla laveteilla sijaitsevilla ohjuksilla. Tuollaisten kuorma-autolavettien etu esimerkiksi pommikoneisiin sijoitettuihin ohjuksiin nähden, on se että nuo lavetit voidaan ajaa mihin tahansa latoon piiloon, ja sitten iskun alkaessa ne vain tuodaan pihalle, ja aseet laukaistaan kohteisiin. Kun puhutaan siitä, miten mikäkin mielipide sitten ajetaan ihmisten tietoisuuteen, niin silloin tietenkin tarvitaan julkista sanaa eli lehdistöä.


Se saako USA sijoittaa esimerkiksi maalta ammuttavia ATACMS (Advanced Tactical Missile System) -ohjuksia jonkun valtion alueelle riippuu kyseisen valtion johdon tahdosta. Ja siksi tuossa tapauksessa täytyy sitten edetä melko varovaisesti, koska noita aseita pelätään sekä vastustetaan monissa piireissä. Ja tietenkin ihmiset pelkäävät sitä, että tällaiset aseet saavat aikaan sen, että Venäjä alkaa kohdistaa tulivoimaansa näihin aseisiin, jotta ne saadaan tuhottua ennen, kuin niistä on vaaraa. Tuolloin voidaan tuoda esiin juuri näitä negatiivisia asioita, joita kyseinen asejärjestelmä tuo tullessaan. Toki ATACMS-ohjukset ovat vastaavia kuin Venäjän SS-26 “Stone”, mutta se mikä ihmisiä pelottaa tällaisissa asejärjestelmissä on se, että USA käyttää niitä operaatioissaan, vaikka valtio jonka alueella nuo aseet ovat ei ole liittynyt sotaan, tai sitten niitä kuljetetaan sotatoimialueella neutraalin valtion alueen läpi.



Tällaisten seikkojen tuominen esiin varmasti saa ihmiset epäröimään esimerkiksi NATO:oon liittymistä, mutta samalla unohdetaan sellainen asia, että Venäjällä on tällä hetkellä käytössään vain oma alueensa, vaikka se varmasti haluaa sijoittaa pitkän matkan SS-N-21 risteilyohjuksia myös Syyriaan sekä muihin maihin, jotka ovat sen liittolaisia. Sotilaallisen liittoutumisen kannalta tällaiset asiat ovat hyvin tärkeitä, ja jos esimerkiksi Suomi liittyy NATO:oon, niin silloin esimerkiksi juuri ATACMS-ohjusten liikuttelu voisi tapahtua paljon laajemmalla alueella, jolloin niiden etsintä olisi hyvin vaikeaa verrattuna tilanteeseen, missä niiden liikkuma-ala on rajattu Norjaan. Kuitenkin julkista mielipidettä voidaan muokata helposti ottamalla tiedotusvälineet hallintaan.



Tuolloin voi Venäjä tai joku NATO-maa hankkia esimerkiksi toisen maan alueella ilmestyviä sanomalehtiä tai mediataloja haltuunsa, ja sitten aletaan lobata voimakkaasti vain sitä omaa kantaa noiden tiedotusvälineiden sivuille. Eli esimerkiksi NATO voidaan näyttää yksisilmäisesti joko turvana tai onnettomuutena, josta ei maallemme ole mitään hyötyä vaan pelkästään haittaa. Jos taas jäämme liiton ulkopuolelle, niin silloin emme pääse vaikuttamaan NATO:n sisäisiin päätöksiin. Kuitenkin tuon liiton jäsenyys on siitä ongelmallinen, että siitä ei ehkä voi luopua aivan helposti. Eli jos joku NATO-maa alkaa toimia vastuuttomasti, niin silloin taas maamme voi joutua mukaan hyvin ikävään selkkaukseen, mihin se ei muuten joutuisi.


Tuolloin kuitenkin pitää ottaa se asia huomioon, että jos emme rauhan aikana anna toisille tukea, niin emme sitä konfliktin alkaessa tule saamaan. Toisaalta Venäjän ydinaseet varmasti eivät kannusta lähtemään pommittamaan tuota valtiota, ja saattaa olla, että Venäjän tekoihin puuttuminen voi olla vähän turhan hankalaa. Ja kukaan tuskin haluaa sotaa tuota maata vastaan. Eli se tulisiko NATO maamme avuksi konflikteissa, vaikka olisimme tuon liiton jäseniä, on varmasti hiukan avoin kysymys.  Mutta  jos maamme johto ei liittoudu, niin silloin tietenkin voimme odottaa jäävämme yksin konfliktissa.

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Wednesday, February 1, 2017

Populistit sekä terrori mutkistavat maailman poliittista tilannetta, mikä vaikuttaa tietenkin taloudelliseen kehitykseen, joka noudattaa samoja lainalaisuuksia riippumatta siitä onko kyseessä kansallinen vain kansainvälinen talousalue .



EU:n sisällä on taas nousemassa uusi populistien ryhmä, johon on viitattu jatkuvasti erilaisissa
mediassa esiintyvissä keskusteluissa. Nuo populistit tietenkin haluavat hajottaa EU:n sekä myös lupaavat äänestäjille uusia vaihtoehtoja vanhanmallisen EU:n tilalle, joka heidän mielestään rapauttaa esimerkiksi ihmisten arvomaailmaa, ja tietenkin myös jokainen valtio maksaa EU:lle turhaan jäsenmaksuja, jotka voidaan käyttää tuottavammin johonkin muuhun paikkaan, joita ovat esimerkiksi vahva kansallinen maanpuolustus.

Kun puhutaan populismista sekä siitä, miksi erityisesti nationalismi on kohonnut taas Euroopassa, niin syytä tähän voidaan etsiä EU:sta tai oikeastaan siitä miten tuolloin aikoinaan ihmisille luvattiin kun tähän liittoon mentiin. Silloin aikoinaan kun nykyaikaista EU:ta luotiin, niin Neuvostoliiton hajoaminen sekä sosialismin kaatuminen Euroopassa saivat aikaan voimakkaan oikeistolaisen boomin sekä sisä- että ulkopolitiikassa.

Populistien ongelma on siinä, että heillä on aina kaikkeen vastaus, ja tällä kertaa ongelmiin löytyy ratkaisu eroamisesta EU:sta. Kuitenkaan he eivät koskaan ole puhuneet siitä, että aina löytyy joku, jota mikään ratkaisu ei miellytä. Samoin myös kansallisessa lainsäädännössä on aina puutteita, joten mikään ratkaisu ei ole koskaan sellainen, että siitä olisi meille kaikille hyötyä. Kuitenkaan emme koskaan voi ajatella, että meille olisi kansainvälisessä politiikassa tarjoilla vain niitä ratkaisuja, joista me suomalaiset saamme vain iloa. Ja jos puhutaan siitä, että USA:n presidentin linja ei palvele maamme etua, niin totta kai hän ensisijaisesti omaa kansaansa yrittää palvella.

Varmasti myöskään Venäjän intressi kansainvälisessä toimintaympäristössä ei ole se, että sen lainsäädäntö ensisijaisesti palvelisi suomen etua. Toisin sanoen suurvalloille olemme vain pieni toimija, jonka etu ei välttämättä ole samalla viivalla niiden oman edun kanssa. Kansainvälisellä toimintakentällä valtion asema määräytyy sen taloudellisen sekä ennen kaikkea sotilaallisen iskuvoiman kautta, joten esimerkiksi ydinaseet tietenkin edesauttavat sitä, että valtio saa äänensä kuuluviin YK:ssa sekä muualla kansainvälisen diplomatian mutkikaassa maailmassa. Mutta esimerkiksi maaperässä oleva öljy vaikuttaa positiivisesti siihen, miten paljon valtio saa hyväksyntää maailmassa.

Tietenkin öljy on avainasemassa, kun esimerkiksi USA suunnittelee globaaleja operaatioita, ja tietenkin maailman kärkimaat listataan siten, että ensin tulevat ydinaseita hallussaan pitävät öljymaat, ja sitten niitä seuraavat pelkkää ydinasetta tai öljyä hallussaan pitävän maat, ja tuon takia esimerkiksi arabien ydinpommihankkeisiin suhtaudutaan penseästi, koska jos joku öljymaa alkaisi sitten puolustaa itseään ydinasein, niin se ei enää tarvitse lännen suojelua. Ja esimerkiksi öljymaa Iranin ydinohjelmaan suhtaudutaan hyvin kriittisesti, koska se lisäisi tuon öljynviejämaan painoarvoa kansainvälisessä politiikassa erittäin paljon.

Ydinaseiden avulla se voisi uhata esimerkiksi Persianlahdella partioivia USA:n sotalaivoja, ja ydinmiina tai muu veden alla laukaistava ydinlataus voi olla kohtalokas myös suurille aluksille kuten Nimitz-luokan lentotukialukselle. Ja tuollainen ydinräjähteellä varustettu miina voidaan viedä esimerkiksi kalastusaluksella Hormuzin salmeen, jossa se sitten räjäytetään vaikkapa samalla laitteistolla, mitä ydinkokeissa käytetään. Tuollainen 15 kt. luokkaa oleva räjähde voi tuhota koko laivasto-osaston, mikäli se räjäytetään oikeassa kohdassa, ja tuolloin laukaisija voi olla vaikka rannalla sijaitsevassa bunkkerissa, joka suojaa häntä hyökyaallolta, mikä syntyy räjähteen lauetessa, tai sitten hän voisi haluta antaa henkensä allahin käsiin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Populismi

Samoin hyvin mennyt Persianlahden sota, missä USA:n johtama liittouma ikään kuin ilman tappioita suoritti Irakin miehityksen sekä länsimäisen sotakaluston näennäinen ylivoima sitten loi sellaisen trendin, että armeija oli jotenkin ”in” taas kerran. Ja tuolloin tietenkin puhuttiin voimakkaasti siitä, että tulevassa politiikassa ei ole olemassa muuta tapaa hoitaa ongelmia kuin lainsäädäntö sekä viranomaisvaltuudet. Kun EU:ta markkinoitiin kansalle, niin silloin tietenkin oli esillä tuon järjestön nimenomaan yrittäjille tuoma etu, kun he saisivat sitten tuoda halpatyövoimaa suoraan ulkomailta, jotta töitä ei tarvitsisi sitten teettää suomalaisilla työläisillä.

Ja tuo rummutus EU:n loistavista mahdollisuuksista erityisesti elinkeinoelämälle oli sitten tietenkin mannaa noiden talouselämän johtajien mielestä, koska tuolloin ei tarvinnut enää neuvotella esimerkiksi ammattiyhdistyksen kanssa. EU:ta kun suunniteltiin ei koskaan ajateltu, että esimerkiksi Internetin kehitys tuo eteen sellaisen tilanteen, että koko unionilla ei ole oikeastaan enää mitään merkitystä. Arvioitaessa esimerkiksi Internetin käyttöä puhtaasti liiketoiminnassa, niin me nykyihmiset voimme vaihtaa sähköposteja sekä pitää yhteyttä toisiimme sosiaalisen median välityksellä, niin että vaikuttaa siltä, kuin istuisimme vierekkäisissä huoneissa, vaikka tässä kuvitteellisessa tilanteessa toinen keskustelijoista istuisi Kuwaitissa ja toinen vaikkapa Helsingissä, ja tuolloin voidaan liikeasioita hoidella internetin välityksellä tuhansien kilometrien päässä toisistaan olevien ihmisten välillä, niin että työn tehokkuus on sama, kuin he olisivat samassa talossa ja vierekkäisissä huoneissa.

Eli vaikka ihmisten ja valuutan vapaa liikkuvuus ei toteudu EU:n ja Kuwaitin välillä, niin kuitenkin rahaa voidaan siirtää noiden toimijoiden välillä, ja tietenkin nuo sosiaalisen median sovellukset sitten mahdollistavat tehokkaan yhteistoiminnan näiden tahojen välillä. Ja tuo sitten tuo mieleen sellaisen mallin, että joku multikansallinen yhtiö toimisi siten, että se ajaisi AY-liikkeen lakkoon vuoron perään jokaisessa maassa, missä sillä on toimintoja. Ja sitten kun se saisi kuitenkin tuotettua tuotteitaan muissa maissa, ja kerättyä sieltä voittoja, niin sillä tavoin se voisi pakottaa AY-liikkeen polvilleen.

Samoin tuollainen multikansallinen yhtiö voi tehdä sitä, että se kompensoi toisesta maasta saatavilla liikevoitoilla toisessa maassa syntyviä liiketappioita. Toki nuo liiketappiot voivat syntyä siitä, että tuo yhtiö myy jatkuvasti tuotteitaan alle muiden toimijoiden hintoja, ja sillä tavoin kilpailla ne pois markkinoilta. Eli se voi jatkuvasti tuottaa tuotteita maassa, missä tuotanto sekä raaka-aineet ovat halpoja, jolloin tuo multikansallinen toimija voi näivettää kaikki kilpailijansa, niin että se ajaa ne lopulta konkurssitilaan. Eli mikään yhtiö ei kestä loputtomasti liiketappioita, joten lopulta niiden negatiivinen katetuotto ajaa ne tilaan, missä ne eivät enää pysty vastaamaan sitoumuksistaan, jolloin seurauksena on konkurssi. Multikasallinen toimija voi toimia siten, että se hankkii palveluita sekä raaka-aineita aina sieltä missä ne ovat halvempia, ja sillä tavoin pitää yllä mahdollisimman halpoja hintoja pidempään kuin kansalliset toimijat pystyvät.

Tuon takia voidaan sanoa, että EU:kin alkaa kadottaa merkitystään, ja vaikka sen ja jonkun maan välillä olisi ideologisia eroja, jolloin euro ei ehkä ole siellä käypää valuuttaa, niin kuitenkin voidaan aina kirjoittaa valtakirjoja sekä antaa lakiyhtiöille toimeksiantoja. Tuolloin toimitaan siten, että etsitään sellainen valtio, jolla on hyvät suhteet kumpaankin valtioon, ja rahavirta kanavoidaan tuon kolmannen osapuolen kautta, niin että poliittisesti kiusallista valuuttaliikennettä ei tapahdu. Tuolloin tuo kolmas osapuoli sitten avaa kaksi pankkitiliä, ja kun toimija sitten tallettaa rahan tuon toimijan operatiivisella tilille, niin silloin tietenkin tuo kiusallinen valuutta vaihdetaan välillä toiseksi, jolloin tuo toinen osapuoli jää pimentoon.

Kuten tiedämme niin raha ei haise, ja tietenkin öljysheikkien rahat ovat tervetulleita erilaisiin projekteihin, vaikka heidän toimintansa ei muuten olisi hyväksyttävää. Kun puhutaan siitä, että USA:n presidentti Trump laittoi muslimeja mustalle listalle, eli hän ei päästä heitä USA:aan, niin tietenkään tämä päätös ei palvele Suomen etua, ja ehkä se sitten ikään kuin lietsoo terrorismia. Kuitenkin voidaan sanoa että maailmantaloudessa sotatoimet ovat aina vahingollisia, koska ne tietenkin estävät sijoituksia valtioon, ja kehittyäkseen suotuisasti, täytyy talouden päästä toimimaan vakaassa ympäristössä.

Se että valtion toiminta on ennalta arvattavaa rohkaisee sijoittajia siirtämään varallisuuttaan sen alueelle. Kun taas epävakaat olot sekä puheet omaisuuden kansallistamisesta taas saavat sijoittajat kaikkoamaan tuosta valtiosta. Ja aina pitää muistaa se, että pitkää nousukautta seuraa aina joka tapauksessa lama, ja EU:n kehitystä tuolloin 1990-luvulla edesauttoi se, että itäblokin infrastruktuuri oli kehittymätöntä, mikä sitten sai aikaan valtavat markkinat, joissa koko noiden entisten sosialististen maiden infrastruktuuri ikään kuin rakennettiin uudelleen.

Ja tuo sai aikaan valtavan taloudellisen nosteen, mikä lisäsi EU:n suosiota, koska tuo valtava rakennustyömaa sitten toi valtavan määrän työpaikkoja, ja varsinkin lännen myöntämät halvat lainat, joiden tarkoitus oli auttaa infrastruktuurin kehitystä sekä vetää nuo valtiot lännen yhteyteen saivat aikaan ennennäkemättömän talouden suotuisan kehityksen, ja tuolloin olisi pitänyt huomauttaa se, että taloutta koskee aina samat lainalaisuudet, riippumatta siitä kuinka suuri se on. Eli aina jossain vaiheessa nousukausi päättyy laskukauteen sekä lamaan riippumatta siitä, että onko kyseessä kansallinen vai kansainvälinen talousalue.

Kun USA iskee noita Al Quaidan sekä muiden terroristijärjestöjen johtajia vastaan, niin heidän perheenjäsentensä kuolemista otsikoidaan hyvin laajalti, mutta kun esimerkiksi tuollainen itsemurhapommittaja surmaa itsensä sekä kymmeniä muita jossain kaukana Arabiassa, niin tällainen toiminta ei varmasti ole mitään kovin mieltä ylentävää, jos tuo isku sattuu omalle kohdalle. Mutta missään tapauksessa näistä iskuista ei koskaan juurikaan puhuta, kun keskustellaan terrorismin torjunnasta. Puhutaan vain siitä, kuinka USA sitten ampuu lapsia, vaikka voin sanoa, että muuten nuo pikkutytöt eivät noille järjestöille mitään merkitse. Mutta kun puhutaan esimerkiksi EU:sta, niin tietenkään tämä valtioliitto ei ehkä koskaan ole kaikille mieleen. Sama kuitenkin koskee kansallista lainsäädäntöä, eli koskaan ei olla säädetty lakeja, jotka ovat kaikille maassa asuville mieleen.

marxjatalous.blogspot.fi

Monday, September 26, 2016

Euroopan unioni on edelleen suurten aatteiden sekä kansallisvaltioiden maanosa, missä kansallinen etu ajaa yhteisön edun edelle.


Euroopan unioni on edelleen pohjimmiltaan kansallisvaltioiden maanosa, ja vaikka unionilla on virallisesti paljon yhteistä lainsäädäntöä, niin silti se koostuu edelleen kansallisvaltioista, joista jokaisella on omat kansalliset etunsa. Vaikka EU on virallisesti alue, missä työvoiman sekä valuutan liikkuminen on vapaata, niin silti kansalliset epäluulot vaikeuttavat edelleen nimen omaan rivikansalaisten työnhakumahdollisuuksiin muista EU-maista. Samoin kaikilla EU-mailla on oma kansallinen identiteettinsä, mitä käytetään hyväksi nationalististen päämäärien ajamiseksi. Ja nykyinen Eurooppa on nimen omaan verkostojen maanosa, jossa sekä liikemiehet, poliitikot sekä ikävä kyllä ääriainekset sekä rikolliset verkostoituvat entistä tehokkaammin, ja jopa äärinationalististen järjestöjen tiedetään tekevän yhteistyötä kansallisten rajojen yli, mikä vaikeuttaa viranomaisten toimintaa.

Mutta samoin esimerkiksi valtioiden oman edun valvonta on EU:ssa ongelmana, kun puhutaan tilanteesta, missä koko unionialueen talous on menossa alamäkeen. EU:n ongelmana on myös sen johtajien sekä kansan kanta yhteisen puollustuspolitiikan toteuttamiseen. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka näkevät EU:n oikeastaan vain NATO:n jatkeena, ja samalla taloudelliseksi unioniksi tarkoitettu järjestelmä koetaan "uutena  Marshall-suunnitelmana", jonka tarkoitus on sitoa Eurooppa tiiviisti Venäjän sekä sen taakse ryhmittyneiden kommunistisiksi miellettyjen valtioiden liittoon, joka tietenkin harjoittaa tehokasta Venäjän edun vastaista politiikkaa.

Tämä "toinen Marshall"-suunnitelma toimisi niin, että EU:n valtiot sidotaan tähän toimintaan sotilastekniikan sekä kansallisen uhon avulla, eli tuossa toiminnassa Venäjän aiheuttamaa sotilaallista uhkaa paisutellaan todella koviin mittoihin, sekä unohdetaan samalla se, että onko Venäjän johdolla tahtoa käyttää ydinaseita yllättäen tapahtuvan  ensi-iskun toteuttamiseen. Samalla tietenkin korostetaan sitä, että mikään tutkimus tai muukaan häiritsevä toiminta ei merkitse mitään, kun Venäjän panssarit lähtevät hyökkäämään Suomeen sekä läntiseen Eurooppaan. Ja samalla lietsotaan silmitöntä tavallisiin venäläisiin kohdistuvaa vihaa, jolloin Kremlin etu on lähteä suojelemaan omia kansalaisiaan.

 Ja samalla voidaan sanoa, että omien äärinationalististen voimien aiheuttamaa uhkaa korostetaan. Mutta samalla jokaisessa uutisessa mainitaan ulkomaalaisuus, jos tekijä vain on ulkomaalaistaustainen. Syytä tekoon ei tietenkään tarvitse koskaan edes arvailla, kun tekijä tulee ulkomailta. Syynä on ilman muuta etninen väkivalta, jolla on selvästi poliittiset tarkoitusperät. Eli missään nimessä se ei voi olla esimerkiksi rikollisten välienselvittely tai huumekauppiaiden reviirikiista. Mutta kun puhutaan näistä epädemokraattisista voimista, joita löytyy sekä äärioikeistosta että äärivasemmalta, niin totta kai näiden järjestöjen jäsenten valmiutta väkivaltaan korostetaan suurella volyymilla.

Näiden henkilöiden toimintaa tietenkin pidetään hurjan pelottavana, ja varsinkin heidän esittämiään uhkauksia tietenkin esitellään suureen ääneen, ja tietenkin myös noista uhkauksista soitetaan uhkauksen kohteiden vanhemmille tai sukulaisille, jotta he sitten pyytäisivät uhria vaikenemaan saamastaan uhkaavasta viestinnästä. Noiden järjestöjen tavoite on erittäin helposti arvattavissa: he haluavat Internetin sensuuria, sekä myös herättää ihmisten pelkoa aggressiivisella sekä väkivaltaisella käytöksellään. Nuo järjestöt markkinoivat itseään totalitarismilla, väkivallalla sekä militarismilla, ja heillä on kaikkiin asioihin hyvä ja helppo ratkaisu. Se on paljon uniformumiehiä kaduille sekä rajat kiinni, ja ero Euroopan unionista. Ja pelotteena käytetään tietenkin sellaisia uutisia, kuin että "Venäjä murskaa NATO:n 15 sekunnissa".

Tuohon propagandaan kuuluu tietenkin valtion päämiesten itsetunnon hiveleminen, ja heidän verotietojensa levittely. Tässä toimintamallissa tietenkin ihmisiä on tarkoitus pelotella olemaan hiljaa.  Sekä myös sitä, että EU-maat ovat niin pieniä Venäjän edessä, eikä mikään takaa tukea jos me joudumme hyökkäyksen kohteeksi. Euroopan unionin ideana on eräiden strategien mielestä luoda esimerkiksi uusi Amerikan Yhdysvallat vanhalle mantereelle, ja tuon uuden valtion tarkoitus olisi luoda vastavoima Venäjälle, siten että se nojaisi "con free"-eli "yhdessä vapaat" periaatetta, missä nuo yksin heikot valtiot olisivat yhdessä voimakkaita, ja voisivat tarjota Venäjälle sotilaallista vastusta, mihin kuuluu myös ydinaseet.

pseudotiedetta.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....