Showing posts with label maahanmuutto. Show all posts
Showing posts with label maahanmuutto. Show all posts

Saturday, April 8, 2017

Terrorismi sekä politiikka ovat aina olleet asioita, jotka liittyvät toisiinsa (Muslimitkin voisivat olla hiukan suvaitsevia meitä kohtaan)


Kauhu astui Tukholmaan, kun joku otti rekan luvatta käyttöönsä, ja lähti ajamaan sillä väkijoukkoon. Seurauksena oli todella surullinen tapaus, josta voidaan lukea lehdistä. Se että tämä isku tapahtui kuntavaalien alla on varmasti saanut jotkut poliitikot tai vaaliehdokkaat heittelemään kommentteja, mitä he eivät ole välttämättä miettineet loppuun. Kuitenkin meidän yhteiskunnassamme ei saa olla vallalla sellainen käsitys, että kaikki mikä kuuluu muiden kulttuurien tapoihin on oikein. Ideana suvaitsevaisuudessa on, että myös muslimien tiettyjä tapoja voidaan pitää rikollisina, ja heidän tapaansa toimia sekä myös heidän asenteitaan voidaan myös arvostella.

Eli ei ole rasismia arvostella kunniamurhia tai ylipäätään muslimien mielestä uskontoon kuuluvia lapsiavioliittoja. Samoin muslimitkin voisivat olla meitä kohtaan myös suvaitsevia, ja ymmärtää että myös meillä länsimaissa olevilla ja täällä asuvilla ihmisillä on oikeus omiin arvoihimme ja asenteisiin sekä uskontoomme, joten hekin voisivat hiukan kunnioittaa meidän kansallisia lippujamme sekä tapojamme sekä muita asioita, joita me pidämme pyhinä. Tällä tarkoitan sitä, että meidän ei myöskään tarvitse kaikessa antaa periksi siksi, että joku muu haluaa tehdä niin tai näin. Myös meillä on omat arvomme ja asenteemme, joiden takana sitten me seisomme.

Tällä tarkoitan sitä, että vaikka ihminen on maahanmuuttaja, niin se ei häntä oikeuta tekemään mitä hän sattuu haluamaan tehdä, eikä myöskään mikään uskonto vapauta ketään rikosoikeudellisesta vastuusta. Ihmisillä on oikeus tuntea epäluuloja maahanmuuttajia kohtaan, koska epäluuloisuus nyt sattuu kuulumaan ihmisluonteeseen. Se että joku tekee terrori-iskuja varmasti lisää maahanmuuttovastaisuutta, ja ihmisillä on oikeus vaatia viranomaisilta toimia tällaisten iskujen estämiseksi Missään tapauksessa ei ole oikein syyttää ihmisiä rasismista, jos he tämän jälkeen alkavat suhtautua nuivasti maahanmuuttajiin. Iskuissa kuoli kolme ihmistä, missä oli tietenkin kolme ihmistä liikaa, ja tietenkin tällainen tapaus varmasti saa aikaan sen, että esimerkiksi maahanmuuttoa halutaan rajoittaa, sekä lisää turvallisuudesta vastaavia ihmisiä kuten poliiseja sekä sotilaita halutaan palkata lisäämään yleistä turvallisuutta.

Tällaisissa tapauksissa on sellainen aspekti, että ne vaikuttavat maahanmuuttajien sekä valtaväestön suhteisiin kuten ääriryhmät toivovat niiden vaikuttavan, eli ne lisäävät valtaväestön sekä nimenomaan islamilaisista maista kotoisin olevien ihmisten välillä olevaa kuilua, ja eristää ennestään näitä vähemmistöjä yhteiskunnasta. Kun nuo terroristit alkavat tehdä iskujaan, niin heillä on vakaa ajatus siitä, että täällä Euroopassa kasvaneet islamin uskoa tunnustavat henkilöt ovat uhka heidän omalle elämäntavalleen. Samoin se että joku muslimi sitten asettuisi esimerkiksi Suojelupoliisin tai jonkun ulkomaisen tiedustelun palvelukseen, ja lähtisi sitten operoimaan lähi-itään on varmasti kauhuskenaario, mikä aiheuttaa terroristien johtajille painajaisia.

Tuollainen henkilö voi aiheuttaa todella vakavaa vahinkoa noille järjestöille, ja tämä tietenkään ei ole mikään uusi ajatus. Ensimmäisen kerran tuollainen operaatio, missä kristinuskoon kääntynyt muslimi soluttautui islamistien järjestöön tapahtui 1200-luvulla ristiretken aikaan, jolloin Temppeliherrat värväsivät erään kristinuskoon kääntyneen muslimin Monte Cassinon benediktiiniluostarista soluttautumaan Hassan Ibn Al-Sabbahin assasiinien joukkoon, ja surmaamaan heidän johtajansa. Tämän henkilön vahvuudet operaatiossa olivat sellaiset, että hän tunsi kaikki muslimien tavat sekä puhui sujuvasti arabiaa, joten tuo mies kykeni sitten tunkeutumaan assasiinien linnoitukseen. Kyseessä oli muuten Franciscus Assisilainen, jonka nimestä tulee sana "assassiini", mutta emme sitten muuta tuosta miehestä tiedä, koska hänet tunnetaan historiassa vain munkkina ollessaan käyttämällä nimellä.

Tuollaisten uhkien takia pitää valtaväestön sekä vähemmistöjen välien olla huonot, ja tietenkin terroristit haluavat myös värvätä pyhään sotaan näitä henkilöitä, joilla on länsimainen passi. He kykenevät liikkumaan vapaasti Euroopassa sekä Amerikassa, ja siksi on ääriryhmien edun mukaista, että muslimit eristetään tästä yhteiskunnasta. Jos ihmisellä menee hyvin, ja hänellä on ystäviä, niin silloin tietenkään hänestä ei tule terroristia. Näet kyseessä on tilanne, missä ei synny niin sanottua kollektiivista vihaa yhteiskuntaa kohtaan. Joss ihmistä kohdellaan huonosti, niin hän altistuu ääriryhmien vaikutuksille. Tuolloin hän syrjäytyy ja alkaa vihata valtaväestöä, niin silloin tietenkin tilanne on se, että hänet on suhteellisen helppo värvätä terroristiksi.

Meidän länsimaisten ihmisten pitää kuitenkin muistaa se, että me emme saa olla liian suvaitsevia muslimeita kohtaan. Tämä on kuitenkin meidän maamme, ja se tarkoittaa sitä, että meidän velvollisuutemme ei ole integroitua täällä oleviin vähemmistöihin, vaan tämän prosessin pitää tapahtua toisin päin. Eli tietenkin meidän pitää vähän tarkemmin ryhtyä katsomaan keitä tänne päästetään, sekä myös ryhtyä hiukan vaatimaan myös pakolaisina maahan tulleita ihmisiltä jotain tapoja, eikä suinkaan kaikkea mitä he tekevät tarvitse hyväksyä. 

Wednesday, September 28, 2016

Maahanmuuttajatkin ovat vain ihmisiä, eli kaikki muslimit eivät ole raiskaajia, mutta heillä saattaa olla prosentuaalinen yliedustus naisiin kohdistuvissa rikoksissa


Maahanmuuttajat ovat vain ihmisiä, ja tietenkin heidän yliedustuksensa raiskaustilastoissa on varmasti ainakin prosentuaalisesti totta. He tulevat usein kulttuureista, joissa naisen asema on todella huono. Eli siellä mistä moni pakolainen tulee, nainen ikään kuin on miehensä omaisuutta, ja hänellä pitää olla miehensä tai isänsä lupa kävellä kaduilla. Ja tuo tietenkin oikeuttaa heidän mielestään esimerkiksi pahoinpitelemään ja raiskaamaan heikompaa sukupuolta. Islamin opin mukaan mies on perheen päällikkö, joka tekee perheelleen mitä häntä huvittaa. Tästä surullisina esimerkkeinä ovat erilaiset kunniamurhat, joita on tapahtunut myös ainakin Ruotsissa. 

Noissa kunniamurhissa esimerkiksi isä on heittänyt tyttärensä parvekkeelta alas tai kuristanut tämän, koska hän on heidän käsityksensä mukaan häpäissyt perheensä, koska ei ollut neitsyt mennessään naimisiin. Samoin Afganistanissa raiskausten uhreja on surmattu, koska heidän on katsottu sharia-tuomioistuimessa häpäisseen tuota raiskaajaa. Myöskään se että 12-vuotiaita tyttöjä lähetetään omien perheidensä toimesta takaisin maihin, mistä he ovat paenneet ei ole tavatonta. Tämä johtuu siitä, että nuo lapset on luvattu naittaa jollekin 50-vuotiaalle miehelle. Eli tämän takia en yhtään ihmettele, että nuo Lähi-Idästä tulevat henkilöt syyllistyvät raiskauksiin myös Suomessa. 

Tällöin voidaan huomauttaa, että meille tulee tänne sellaisia aineksia, joita pitäisi vähintään valvoa tarkoin. Eli meille tulee liikaa noita nuoria miehiä, jotka mielellään korostavat kovuuttaan.He ovat oppineet kovuutta noilla taistelualueilla, ja osa heistä saattaa olla hyvin vaarallisia. Joten heidät varmasti moni haluaa karkottaa sinne mistä he tulivat. Mutta kuitenkin olisi parempi, että heidät ohjattaisiin uudelleenkoulutukseen psykiatriseen laitokseen, jossa heille opetetaan, että radikaali tie ei ole kenellekään hyväksi. Jos heidät palautetaan, niin riski on siinä, että he liittyvät johonkin ääriryhmään, ja palaavat Eurooppaan vaikkapa siirtotyöläisiksi naamioituneina terroristeina. 

Kuitenkaan kaikki muslimit eivät ole terroristeja tai raiskaajia, eli tuota nykymediassa yleistä stereotypiaa voidaan verrata siihen, että joidenkin ihmisten mukaan suomalaiset ovat juoppoja. Kun puhutaan monikulttuurisuudesta, niin voidaan kysyä, että miksi me esimerkiksi käymme maissa, joissa ihmisoikeuksia poljetaan aivan avoimesti? Samoin voidaan tietenkin sanoa, että miksi me eurooppalaiset hyväksymme sen, että jossain muussa maassa saa aivan avoimesti esimerkiksi ihmisen polttaa kadulla elävältä? Mutta monikulttuurisuudesta ei ole enää paluuta samaan kuin ennen, vaikka sitä kuinka haluttaisiin. Kuitenkaan ei ole Euroopan etu että sen ulkopuolelle muodostetaan äärijärjestöjen soluja, vaan meidän on avoimesti lähdettävä siitä, että ainoa pysyvä ratkaisu terrorismiin sekä pakolaisongelmaan saadaan sillä, että noissa Lähi-Idän maissa  tapahtuu aito muutos asenteissa sekä valtiollisella- että yksityisellä ja yksilöllisellä tasolla, ja samalla me voisimme hiukan rajoittaa aseiden vientiä noihin maihin, sekä tukea demokraattisia ja maltillisia aineksia. 

Mutta jo väkivaltaan ryhtyneiden tahojen kanssa ei ehkä ole muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä aseelliseen toimintaan noita fanaatikkoja vastaan, koska he eivät koskaan edes halua mitään muuta kuin puhtaan islamin mallia, ja sen takia meidän pitää ryhtyä välillä ikäviin toimenpiteisiin noita miehiä vastaan, vaikka se pitää aina tehdä harkiten sekä vasta äärimmäisessä tilanteessa, jossa heitä ei voi enää pyytää antautumaan. Toisin sanoen he ovat tehneet niin paljon vihaa herättäviä asioita, että noilla miehillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuolla taistellen. Eli noissa tilanteissa voidaan käyttää täsmäaseita tai salamurhakomennuskuntia, jotta noiden henkilöiden toiminta saadaan loppumaan. Mutta tuota päätöstä ei saa tehdä kevein perustein, ja siksi robottiaseita juuri kritisoidaan. 

Niiden sekä Venäjällä että USA:ssa tapahtuva kehittäminen tuo eteen skenaarion, missä aseisiin turvaudutaan yhä helpommin, ja esimerkiksi Venäjällä ollaan kehittämässä robottiversiota uudesta vasta palvelukseen tulevasta T-14 "Armata" tankista, ja monista rynnäkkövaunuista on jo olemassa vähintään kauko-ohjattavia malleja. Joten se ajaa myös muita maita tekemään omista varusteistaan automaattisia, mikä saattaa aiheuttaa sen, että konflikteja ratkotaan yhä enemmän asein, koska tuolloin ei omista tappioista tarvitse välittää.

Tuesday, September 27, 2016

Uusnatsit ovat oikeasti vain keppihevosia tässä pelissä, jonka tavoitteena on saada aikaan poliittinen konsensus sekä vastustajat vaiennettua


Kun puhutaan maahanmuuton vastustamisesta sekä siitä, että onko maamme linja äärioikeistoon tai viharyhmiin ylipäätään liian pehmo, niin kun puhutaan esimerkiksi siitä, että ihmisiä on helppo niputtaa samaan ryhmään jonkun asian varjolla. Puhuttaessa esimerkiksi maahanmuutosta sekä vihakirjoittelusta, niin voisin sanoa, että esimerkiksi hallitsemattoman maahanmuuton vastustaminen sekä vihakirjoittelu eivät ole aivan sama asia. Samoin kun puhutaan siitä, että joku ihminen hakataan kuoliaaksi, ei toki tarkoita sitä, että kaikki nämä henkilöt, jotka sinne asemalle kukkia toivat, kannattavat ylipäätään maahanmuuttoa.

Maahanmuuttajat on helppo niputtaa samaan kategoriaan, jolloin kaikki maahamme pyrkivät henkilöt on helppo nimetä väkivaltaisiksi muslimeiksi, ja toki esimerkiksi heidän uskonnossaan on paljon asioita, jotka eivät ole meistä sopivia. Eli tällä tarkoitan nimenomaan islamistien suhtautumista meidän uskontoomme, ja heidän asennettaan esimerkiksi kotiväkivaltaan, mikä on tietenkin meidän yhteiskunnassamme kiellettyä toimintaa. Ja monia häiritsee se, että muslimeile Koraani menee yli lainsäädännön, mitä ei missään tapauksessa saa hyväksyä. Ongelma näet on siinä, että kukaan meistä ei varmasti kuitenkaan haluaisi myöskään terroristeja maahamme, ja tällä viittaan Saudien rahoittamaan moskeijaan. Kun ajatellaan islamistien harjoittamaa väkivaltaa, niin syynä siihen on se, että Lähi-Idässä islam eli paikallinen uskonto on osa päivän politiikkaa.

Ja silloin tietenkin myös valtion johto kannustaa ihmisiä huutamaaan länsimaiden vastaisia iskulauseita, jotka näyttävät sitten hyviltä televisiossa esitettyinä.  Täytyy muuten huomioida se, että nimenomaan Saudi-Arabian johto on sitten tehnyt liiton noiden paatoksellisten muslimi-militanttien kanssa, joiden silmissä jokainen länsimaa on jotenkin saatanasta peräisin. Lähi-Idässä hallitukset käyttävät usein islamistien palveluksia uskonnollisessa poliisissa, joka on oikeastaan paikallinen versio SS joukoista. Eli vaikka hallitus ei sinällään itse ketään vainoa, niin sen palveluksessa on tuollainen järjestö, jonka jäsenten tehtävänä on naisten maskien valvominen sekä valtion vastustajien eliminoiminen.

Mutta kun puhutaan siitä, että maahamme päästetään jatkuvasti aineksia, joiden voisi kyllä suoraan olettaa olevan vaaraksi yhteiskunnallemme, niin vastuu ei varmasti ole tavallisilla ihmisillä eikä ainakaan millään pilottitakkia käyttävillä miehillä, jotka heiluttelevat tunnuksiaan ympäriinsä. Ylipäätään se että väkivaltaa esiintyy tämän asian ympärillä pitää paremmin sekä kärkevämmin tuomita. Ääriryhmät eivät kaihda pahoinpitelyitä sekä murhiakaan vaikutuskeinona, mutta täytyy oikeastaan hiukan sanoa muutamia asioita noista väkivaltaryhmistä, joilla ihmisiä pelotellaan "oikean asian puolelle". Mutta kun puhutaan siitä, että ääriryhmiä on vain suomalaisten piireissä, niin silloin kyllä ollaan pahasti väärässä.

Myös maahanmuuttajien keskinäiset välit voivat olla huonot, ja samoin myös heidän piirissään toimii väkivaltaisia ääriryhmiä, jotka eivät kaihda mitään keinoja toimiessaan siten, että nuo maahanmuuttajat tulisivat karkotetuiksi maastamme. Eli osa noista terrori-iskuista saattaa olla tehty siksi, että joku diktaattori haluaa päästä Eurooppaan muuttaneisiin poliittisiin vastustajiinsa käsiksi, ja tietenkin tuo karkoitus voidaan järjestää niin, että tuollainen pakolaisten keskuuteen soluttautunut poliittisen poliisin mies sitten alkaa puukottaa valtaväestön edustajia, jolloin tietyille henkilöille saadaan karkotuspäätös, ja nuo henkilöt sitten pääsevät uskonnollisen poliisin kidutuskammioon.

Väkivaltajärjestöjä on sekä maahanmuuttajien että valtaväestön keskuudessa, ja tietenkin ensimmäinen ajatus olisi poistaa nuo ainekset yhteiskunnastamme lähettämällä heidät takaisin sinne mistä tulivatkin, ja samalla Eurooppa ympäröidään uudella "Hadrianuksen muurilla", joka pitää barbaarit poissa yhteiskunnastamme. Kuitenkin tuo "Euroopan muuri" merkitsisi sitä, että demokratian vastaiset ainekset saavat tuolloin toimia täysin häiritsemättä, ja luoda omia strategioitaan meidän maanosamme kansalaisten surmaamiseksi. Mutta kun puhutaan maahanmuutosta, niin tuolloin on maahanmuuttajat helppo niputtaa samaan kategoriaan, eli samassa lauseessa voidaan puhua opiskelijoista, turisteista, oikeasti vainoa kokeneista, ihmiskaupan uhreista sekä oikeista rikollisista kuten etniseen väkivaltaan kotimaassaan syyllistyneistä henkilöistä, ja esimerkiksi Gaddafin salaisen poliisin kiduttajista, joita varmasti pyrkii maahamme.

Toinen tapa toimia on se, että jos tuollainen ääriryhmän jäsen tavataan rajalla, niin hänet sitten lähetetään psykiatriseen hoitolaitokseen, ja käännytetään toimimaan omiaan vastaan. Tuota tekniikkaa on perinteisesti sovellettu hyvällä menestyksellä esimerkiksi vakoilijoihin, jotka on aivopesun jälken käännytetty toimimaan entisiä työnantajiaan vastaan. Joten tuota samaa MKULTRA ja ARTICHOKE-ohjelmissa käytettyä tekniikkaa, mitä KGB sekä CIA ovat käyttäneet kiinni saamiensa agenttien ajattelutavan muuttamiseen voidaan soveltaa myös terroristeihin.

pseudotiedetta.blogspot.fi

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....