Lisäarvoteoria: kun vähän on paljon

Kuva 1

Kimmo Huosionmaa

Kun Karl Marx kehitti mielessään yhteiskunnallisen teorian, mitä kutsutaan nimellä “Lisäarvoteoria" tarkoitti hän samalla sellaista asiaa, mikä koskettaa vielä nykyäänkin useita ihmisiä jopa länsimaissa. Tuo teoria voidaan muuttaa klassiseksi kysymykseksi “Paljonko on paljon?”. Esimerkiksi henkilön asema vaikkapa lordina tai upseerina sekä hänen suhteensa valtion johtajiin tuovat henkilölle paljon lisäarvoa, ja kukapa ei haluaisi olla sellaisen ihmisen toveri, joka on jo lapsena käynyt kahvilla esimerkiksi Valkoisessa talossa, ja leikkinyt GM:n johtajien lasten kanssa?


Sosiaalinen asema sekä jo lapsena solmitut suhteet valtion sekä liike-elämän terävimpään kärkeen kuuluvien miesten ja naisten kanssa tekevät tällaisesta henkilöstä varmaan loistavan yrittäjän, sekä samalla se kerää tietenkin ymmärtäväisiä ihmisiä hänen ympärilleen. Eli kukaan ei varmaan koskaan sano tuollaiselle ihmiselle, että hänen seuransa ei kelpaa. Samoin esimerkiksi se, että henkilöllä on kaikkien tuntema "raharikkaan" nimi varmasti edesauttaa henkilöä solmimaan ystävyyssuhteita. Vaikkapa suuren pankin omistaja perheen lapsella ole varmaan vaikeuksia saada business-enkeleitä omaan yhtiöönsä. Näet kaikki varmaan haluavat hänen esittelevän itsensä omille vanhemmilleen, joten siksi tuollainen henkilö koetaan loistavana "porttina", minkä kautta uidaan noiden "Rothschildien" seurapiireihin.


 Ja tällöin pitää huomioida sellainen asia, että jos henkilö saa vähän rahaa tai muuta hyötyä, niin silloin kaikki mitä hän saa on paljon. Eli jos ihminen saa vaikka kolme euroa päivässä,niin silloin jopa euro on hänelle paljon rahaa. Se on kolmasosa hänen päiväpalkastaan. Mutta oletteko koskaan ajatelleet tilannetta, missä joku ihminen saa jatkuvasti kolme euroa enemmän kuin muut? Silloin tietenkin täytyy muistaa, että muut henkilöt mitoittavat menonsa omien tulojensa mukaan, ja tuolle yhdelle henkilölle sitten jää tuo kolme euroa ikään kuin reserviin tai omaan käyttöön.


Mikäli ihmiselle jää kolme euroa kuukaudessa yli, niin se sitten on kymmenen kuukauden päästä 30 euroa. Mutta tietenkin lisäarvoteoria tuo eteemme tilanteen, missä ihminen on päässyt toisen ihmisen esimieheksi. Vaikka palkka olisi sama, niin silti toinen noista ihmisistä saa varmasti enemmän samasta työstä kuin toinen, ja tietenkin hän voi teettää kaikki työtehtävänsä toisella henkilöllä, joten sen takia tällainen asia varmaan kiinnostaa monia ihmisiä. Kun puhutaan työelämästä, niin suurin osa todellisista ongelmista johtuu siitä, että esimerkiksi tuollainen työnjohtajana toiminut henkilö sabotoi muiden työtä. Siinä sitten yleensä on syynä joskus sellainen asia, kuin puhtaasti oman aseman kohottaminen muiden kustannuksella.

Mutta toisinaan tuollaisella työnjohtajalla on myös muita motivaatioita sille, että hän esimerkiksi jatkuvasti komentaa muille esimerkiksi vessan siivouksia tai muuten laittaa tekemään kaikki työt uudelleen. Tuolloin saattaa kyseinen henkilö tuoda työpaikalle esimerkiksi toisten yhtiöiden tehtäviä. Jos tuo henkilö on kovin kärkäs ärtymään esimerkiksi sosiaalisen median käytöstä, niin syynä saattaa olla esimerkiksi se, että hän haluaa yksinkertaisesti peitellä omaa henkilöllisyyttään jossain pakkaamossa tai muussa vastaavassa paikassa, mihin on helppoa tuoda muita töitä ohi järjestelmän.

Lähteet

Kuva 1

https://books.google.fi/books/about/Capital.html?id=XWmSDQAAQBAJ&source=kp_cover&redir_esc=y

https://marxjatalous.blogspot.fi/

Miksi ihmistä ei saa jättää yhteisön ulkopuolelle?

Ihmisten kiusaaminen sekä eristäminen yhteisöstä on erittäin ikävää, koska tuolloin he siirtävät saamansa käytösmallin suoraan työelämään sekä omiin lapsiinsa, joiden toiminta sitten muuttuu vähintään yhtä miellyttäväksi tai epämiellyttäväksi kuin hänen vanhempiensa käytös, ja siitä sitten seuraa hyvin vakavia ristiriitoja ihmisten välillä. Kun puhutaan siitä, kuinka laitostunut ihminen ikään kuin kovettuu, ja hänen toimintamallinsa muuttuu jotenkin raaemmaksi jokaisen vankilassa käyntikerran jälkeen, niin silloin kyseessä on henkilö, joka on saanut vankilasta jotain mielestään upeaa.

Ehkä häntä on siellä sitten kuunneltu tai hänellä on kavereita, kun tuo henkilö sitten kerran toisensa jälkeen palaa tuonne laitokseen, ja on siellä sitten aina vain raaemmista rikoksista istumassa. Kun puhutaan siitä, millainen kuva henkilöllä on silloin yhteiskunnasta, niin silloin kyllä pitää hiukan miettiä, miksi joku henkilö haluaa istua suuren osan elämästään jossain laitoksessa, joka ei kuitenkaan ole kenenkään muun mielestä sellainen, missä kukaan tavallinen ihminen haluaa olla.

Kuitenkin ainakin itse olen sitä mieltä, että tuollaisessa tapauksessa on yhteiskunta onnistunut luomaan henkilön, joka tuntee ikään kuin mielihyvää päästessään lehtien kansiin jotenkin vaarallisena ihmisenä. Aina välillä lehdissä näkee ihmisiä, joilla ei ole mitään omaatuntoa tekojensa takia, ja sen vuoksi monet varmaan ihmettelevät sitä, miksi tuollainen henkilö pääsee kerran toisensa jälkeen pois laitoksesta tekemään lisää rikoksia? Vankilat ovat rikoksen korkeakoulu sanotaan monissa poliisien haastatteluissa, eli joskus kun henkilö on joutunut vankilaan, niin hänen tekonsa ovat muuttuneet raaemmiksi sekä suunnitelmallisemmiksi, ja siksi tuosta asiasta keskustellaan välillä hyvin vakavasti.

Miten sellainen ihminen kuin Veikko "Jammu" Siltavuori tai joku muu vastaava ihminen voi päästä pois vankilasta, vaikka hän on tehnyt useita väkivaltarikoksia, ja sitten kun tuo mies palaa siviiliin, niin silloin hän sitten päättää tehdä kaksi hyvin järkyttävää rikosta, minkä takia hän joutui sitten Niuanniemen sairaalaan. Miten kerta toisensa jälkeen täysin paatunut psykopaatti kykenee sitten vakuuttamaan ehdonalaisesta päättävät henkilöt siitä, että hän on muuttunut vankilassa?

Syy tähän on se, että tuollainen ihminen on laitoksissa oppinut mielistelemään arvioijia todella hyvin. Kun vankilan työntekijät arvioivat henkilön valmiuksia yhteiskunnalliseen elämään, niin he merkitsevät muistiin esimerkiksi sen, mitä arvioitava vastaa, kun hänelle kerrotaan tiettyjä hiukan noloja asioita tuon henkilön persoonasta. Silloin vankilan työntekijä arvioi kohteensa reaktioita, eli arvioitavan pitää kyetä hillitsemään itseään noissa keskusteluissa. Myös mustetahratestejä tehdän vankien mielenlaadun arvioimiseksi.

Tuossa legendaarisessa testissä testataan henkilön asenteita sekä mielikuvitusta ja samalla myös realiteetin tajua, eli käsittääkö henkilö oman rikoksensa vakavuuden ja sen mitä se merkitsee hänen tulevalle elämälleen. Monet ihmiset luulevat, että noissa testeissä huijaaminen on kovin helppoa, mutta voin vakuuttaa, että se ei ole totta. Esimerkiksi narsisti kärähtää tuollaisessa kokeessa hyvin nopeasti siinä, että hän ei käsitä oman tekonsa vaikuttavan omaan elämäänsä. Narsisti saattaa kuvitella oikeasti, että joku rautatieaseman jengi sitten hallitsee valtiota, ja samoin hänen tavoitteensa tulevaa elämää kohtaan ovat täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, mitä hän on tehnyt. Esimerkiksi henkilö joka on jengissä tehnyt jopa satoja ryöstöjä saattaa kuvitella, että hänestä voidaan tehdä vankilan johtaja tai jonkun kaupungin nuorisotyön johtaja.

Tai sitten tuollainen henkilö kertoo avoimesti olevansa kostonhimoinen, mistä seuraa sitten tuntikausien monologeja siitä, mitä hän tulisi oman juttunsa todistajille tekemään. Kuitenkin joskus ihminen onnistuu harhauttamaan psykiatreja, jotka sitten kirjoittaa tuollaiselle hyvinkin vaaralliselle henkilölle "terveen paperit", ja siitä sitten saattaa seurata asioita, jotka ovat varsin kamalaa luettavaa, ja siksi psykiatrin pitää olla hyvin tarkka siitä, kenelle hän sitten antaa tällaisia asiakirjoja käteen, koska hän voi olla hyvin vaarallinen ympäristölleen. Kun puhutaan siitä, että joku psykopaatti saattaisi päästä ulos vankilasta esittämällä tervettä on kauhistuttava ajatus. Psyko- tai sosiopaatin ongelmana on se, että hän ei koe mitään tunnereaktiota esimerkiksi surmatessaan jonkun ihmisen.

Psykopaatti ei kuitenkaan myöskään saa nautintoa tehdessään veritöitä, ja siksi hän on loistava valinta esimerkiksi tarkka-ampujaksi. Sotilasasinatuntijat ovat kautta aikojen halunneet värvätä erikoisjoukkoihin henkilöitä, jotka eivät tee mitään muuta kuin sen, mitä on käsketty. Tuon takia esimerkiksi USA:n hallituksella on ollut PROJECT ARTICHOKE:n kaltaisia ohjelmia. Syy siihen, miksi tästä asiasta kirjoitan nimen omaan USA:n hallituksen kannalta on se, että osaa paremmin englantia kuin venäjää, ja uskon että myös venäjällä tai neuvostoliitossa on ollut vastaavia ohjelmia, missä psykopaatteja koulutetaan esimerkiksi kommandomiehiksi tai salaisiksi agenteiksi. Tuolloin puhutaan hallitusta psykopatiasta, missä henkilö tottelee esimiehensä käskyjä eikä kylvä väkivaltaa ja kuolemaa ympäriinsä

Tuollainen henkilö olisi loistava työntekijä esimerkiksi juuri SEAT-team 6:een tai Osasto "V":hen, koska hän tekisi tehtävänsä kylmästi sekä "ammattitaidolla". Puhutaan että noissa koulutusohjelmissa henkilöä opetetaan mielistelemään esimerkiksi psykiatreja, jotta nämä eivät huomaa, että kyseessä on "operaattori". Tuollainen henkilö voidaan ikään kuin soluttaa juuri SEAL team 6:en kaltaiseen eliittiosastoon, ja siitä sitten voi seurata ikävyyksiä, jos joku esittää hänelle olevansa vaikkapa se taho, joka saa oikeuden antaa teloituskäskyjä. Tuolloin voi joku tavallinen rikollinen saada käteensä esimerkiksi kommandon, joka on koulutettu "pimeisiin" erikoistehtäviin. Ja ajatelkaa, mitä esimerkiksi Mafia voisi tehdä tuollaisella ARTICHOKE tai PHOENIX-ohjelman kouluttamalla asiantuntijalla. Eli tuolloin kyseessä olisi joku todellisen elämän "tyttö nimeltä Nikita", joka ohjelmoidaan palvelemaan jonkun järjestön tarkoituksia viimeiseen asti.

http://sosiopatiajayhteiskunta.webnode.fi/