Showing posts with label punainen kärpässieni. Show all posts
Showing posts with label punainen kärpässieni. Show all posts

Wednesday, September 14, 2016

Todesrunen eli "kuolemanriimun" merkitys skandinaavisessa mytologiassa

Todesrune

Todesrune eli "kuolemanriimu" on skandinaaviseen mytologiaan kuulunut  riimu, joka merkitsee sitä, että taistelija on mennyt valhallaan kuolemansa jälkeen. Sen vastakohta on "lebenrune", joka merkitsee sitä, että taistelija eli viikinkisoturi on elossa. Todesrune-symboli asetettiin SS-miesten haudalle symboloimaan heidän uskonnon vastaista asennettaan. Samoin sen tarkoitus oli salata noiden miesten oikeat kansallisuudet. Siksi tuo järjestö kehitti oman symboliikkansa sekä rituaalinsa myös hautajaisia varten, ja pitää muistaa että nuo rituaalit luovat yhteenkuuluvuutta kaikissa maailman suljetuissa yhteisöissä.

Olivat ne teekkarien klubeja tai vakavamielisiä organisaatioita. Todesrune tarkoittaa myös sitä, että soturista ei saanut puhua. Ja tällä halluttiin varjella esimerkiksi omaa päätä, jos kuolleen soturin ansiot oli siirretty toiselle miehelle. Tuolloin saattoi seurata vaikeuksia, jos esimerkiksi oma kyläpäällikkö olisi siirtänyt toisen teot itselleen. Tai sitten tuolla merkillä suojattiin valtiosalaisuuksia, joiden paljastuminen olisi voinut johtaa ikävyyksiin. Samoin todesrunella merkittiin myrkytetty ruoka, jolla viikinkipäällikkö hankkiutui eroon vihollisistaan, eli toiminta oli sellaista, että punaisen kärpässienen nauttimisen jälkeen nauttivat viikingit yleensä simaa. Mutta kun päällikkö katsoi soturin liian väkivaltaiseksi, niin silloin hän tarjosi tuolle onnettomalle sitten olutta tai viiniä, jotta kyseistä henkilöä ei sitten tarvinnut katsella kotikylässä.
Vapaamuurarien tunnus
Kuva II

Jos kylä oli riippuvainen toisten tuomasta viljasta, joutui se tietenkin tekemään muille kylille palveluksia eli esimerkiksi sotimaan näiden sotia, ja jos viikingit jäivät kiinni siitä, että he taistelivat toisen määräämiä taisteluita, niin silloin tuo käskijä saada ongelmia. Tuon takia viikingit eivät voineet hakea esimerkiksi viljaa mistään naapurikylästä, koska se olisi merkinnyt sitä, että he olisivat joutuneet tekemään jatkuvasti myönnytyksiä muille. Ja tuhotessaan kyliä viikingit tuhosivat sen vilja-aitan sekä yleensä tappoivat tai vangitsivat sepän. Näin kylä sidottiin heidän määräysvaltaansa, ja sen kyky toimia muiden kuin viikinkien luvalla estettiin ja kylästä vointiin kiristää suojelurahaa ja muita palveluksia.

Tällä tarkoitan sitä, että viikingit eivät tehneet muuta kuin kantoivat miekkojaan ja komensivat muita tekemään kaikki työt. Se tietenkin altisti heidät myrkytykselle ja myös teki heistä velttoja ihmisiä, joilla ei enää ollut voimaa taistella kun tosi paikka tuli vastaan. Ja siksi esimerkiksi Valdemar Atterdag voitti Visbyn niin helposti.  Todesrune voi olla myös alaspäin osoittavan "V"-kirjaimen muodossa, ja vapaamuurarien neliötunnus symbolisoi sitä, että ihmisellä on vapaus valita hyvän ja pahan eli elämän ja kuoleman välillä, eli tuo symboli, mikä on näkyvissä kuvassa kaksi (Kuva II) on symboli siitä, että jos ihminen on hankkinut ntiettyjä taitoja, niin hän itse päättää sen, mitä taidoillaan tekee.

Tuo symboli voi tarkoittaa esimerkiksi itseopiskelua, eli kirjastoista saa paljon tietoja erilaisista aiheista, mutta kuten tiedämme, niin tieto tuo vastuuta. Eli jos joku henkilö tietää jonkun myrkkysienen, niin on hänen oma valintansa, että syöttääkö hän tuon sienen viholliselleen vai kertooko hän kaikille, että mitä tuon sienen nauttiminen voi saada aikaan. Joidenkin raamatun tutkijoiden mukaan esimerkiksi Aatamin ja Eevan syömä hyvän ja pahantiedon hedelmä olisi voinut oikeasti olla jokin punainen kärpässieni, joka on normaalisti hallusinaatioita aiheuttava, mutta alkoholin kanssa nautittuna tuo sieni aiheuttaa kuoleman.

Siis punainen kärpässieni on pestynä punainen, koska sen pilkut ovat irrallisia, ja siksi se voi muistuttaa paljon omenaa, ja ehkä tuo tarina on lisätty siihen keskiajalla, jolloin Raamattua kirjoitettiin paljon uudelleen. En tiedä että missä päin maailmaa tuo osa Raamattua on kirjoitettu, mutta tietenkään tuo meidän punainen kärpässienemme ei ole ainoa punainen sieni maailmassa. Se on sikäli erikoinen, että tuota sientä voi käyttää pienissä määrin hallusinaatioiden aikaansaamiseen , mutta jos sen kanssa ottaa alkoholia, niin seurauksena on kuolema. Eli viikingit käyttivät tuota sientä siihen, että he pääsivät taistelun edellyttämään psyykkiseen tilaan, ja tuo sieni aiheuttaa raivotiloja ihmiselle, joten osittain tuon sienen takia viikingit saivat maineen hurjina, armottomina sekä pelottomina sotureina, joiden maine ulottui pohjolasta Britanniaan ja aina Bysanttiin asti, jossa he toimivat palkkasotureina sekä keisarin henkivartijoina.

charelesfort.blogspot.fi

Sunday, September 4, 2016

Kärpässienen kuvan merkitys entisajan taiteessa, sekä pohdintaa eliöstä joka on hyvin yleinen kautta koko maailman

Punainen kärpässieni
Kuva I
Sieniä kuvailtaessa pitää aina muistaa se, että on parempi esittää sienet vaarallisempina kuin mitä ne ehkä ovat, ja lähteä siitä, että esimerkiksi kaikki seitikit ovat suippomyrkkyseitikkejä, koska tuolloin noudatetaan sääntöä, että jos sieniä ei tunne niin, niitä ei pidä ottaa syötäväksi. Samoin jos ei kirjoittaja tunnista sieniä kunnolla, niin hän esittää ne tappavina, jotta kukaan ei niitä sitten lähde missään rave-hipoissa kokeilemaan, ja menetä sen takia henkeään tai terveyttään. Eikä koskaan ole hyvä lähteä noiden sienten tarkkaa paikkaa kertomaan, ja tietenkin on hyvä varoittaa ihmisiä, että nuo ehkä aivan kaupunkialueella kasvavat uhkeat sienet voivat olla tappavia.

Kuvassa yksi (Kuva I) on viehättävä pieni kärpässieni eteläisessä Suomessa, ja kuten varmaan kaikki tietävät, niin kyseessä on myrkkysieni, joka aiheuttaa pienissä määrin hallusinaatioita, mutta suuremmissa määrissä tai alkoholin kanssa nautittuna kyseessä voi olla henkilön viimeinen huumekokeilu. Eli kuten kaikki varmaan arvaavat, niin nämä sienet kehittävät sekä munuaisiin että maksaan vaikuttavaa myrkkyä, joka vaikuttaa uhriin kuten käärmeen myrkky. Syy miksi punainen kärpässieni on niin tyylikkään näköinen, johtuu siitä, että nämä sienet haluavat tulla syödyksi.


Kärpässieniä kasvamassa karikkeessa:
Huomaa ettäosasta sieniä ovat pisteet
huuhtoutuneet pois
Kuva II
Tuota sientä käytetään edelleen erilaisissa hyönteisiä varten tehdyissä ansoissa, jossa sen kappaleita laitetaan esimerkiksi maidon sekä mätien lihanpalojen kanssa samaan astiaan, jolloin syntyy myrkkyansa, jota kutsutaan nimellä "honey pot". Muistakaa muuten että kärpässienen pisteet ovat kalvon kappaleita, jonka tehtävänä on suojata sienen itiöemää, sen ollessa maan alla. Tämän takia nuo pisteet voivat huuhtoutua pois sateen seurauksena, jolloin seurauksena on täysin punainen kärpässieni (Kuva II). Tästä olisi esimerkiksi lapsia hyvä varoittaa, kun he kohtaavat tällaisia viehättäviä asioita vaikkapa kotipihallaan.

Kun niiden myrkky alkaa tuhota uhrinsa elintärkeitä elimiä, aiheuttaen sen kuoleman, niin silloin sen itiöt saavat erittäin hyvän kasvuympäristön kuolleesta eläimestä. Se että punainen kärpässieni tunnetaan myrkyllisenä sienenä, joka auttoi viikinkejä taistelemaan kuolemaan saakka tietenkin myös auttoi heidän hallitsemisessaan, koska nämä pohjan miehet olivat joskus erittäin väkivaltaisia myös omia hallitsijoitaan kohtaan. Ja tietenkin tuollaiset kovat pojat piti saada aisoihin, että he eivät sitten polta esimerkiksi omaa kotikaupunkiaan palatessaan matkaltaan.

Tämän takia kuninkaat tarjosivat heille viiniä tai simaa taistelun lomassa, mutta kun sitten havaittiin, että joku viikingeistä kävi hiukan ylikierroksilla, niin hänelle tarjoiltiin sitten olutta tai viinaa, ja samalla nuo sienten myrkyt alkoivat surmata häntä, ja näin päästiin epämiellyttävistä alaisista, jotka voivat kieliä tuon henkilön todellisista liiketoimista eroon. Eli kenenkään ei tarvinnut tietää, että heidän kuninkaansa ei niin kauhean hyvä tai jalo oikeastaan ollutkaan, koska se saattoi vaikuttaa negatiivisesti hänen suosioonsa kansan parissa. Eikä varmaan olisi ollut mitenkään mukavaa, jos kuningas jäi kiinni siitä, että hän antoi joillekin palkkasotureille luvan ryöstää omaa maataan, ja sen jälkeen vieritti syyn joidenkin skottien niskoille.
Seitikkejä kannon päällä
Kuva III
Tällöin oli parempi, että nuo palkkasoturit olisivat kuolleita, jotta huhut eivät lähde liikkeelle. Tuo tapa missä likaisen työn tekijät vaiennetaan oli myös Josif Stalinin malli ja se lienee edelleen käytössä mm. Mafiassa, jossa sen tappajia vaiennetaan myrkyttämällä sekä joissain palkkasoturijoukoissa, joiden tekosia ei haluta käsiteltävän missään sanomalehdissä. Stalin teki työn niin, että hän ensin ammutti suuren joukon ihmisiä pistooleilla sekä konekivääreillä, ja sitten hänen alaisensa myrkyttivät nuo pyövelit jollain myrkyillä. Yleensä GPU tai NKVD toimi siten, että ensin uhrit nukutettiin jollain kemikaalilla, jonka jälkeen nämä nukkuvat ammuttiin pistooleilla. Tai sitten nuo pyövelit tarjoilivat heille sienisalaattia tai sienipizzaa sekä olutta, jonka avulla nämä uhrit sitten myrkytettiin, ja ampuminen tapahtui siksi, että Stalin saattoi nähdä, että kyseessä ei ollut mikään placebo-teloitus.

Näitä miehiä toki toki tarvitaan taisteluissa, mutta näitä henkilöitä ei sitten enää muuten kaivata, ja heidän toimintansa voi hyvinkin olla laitonta, joten ei liene mikään yllätys, että heidän palkkaajansa eivät varmasti halua nähdä näitä henkilöitä oikeudessa kertomassa heidän nimiään. Joten silloin nänä sotilaat tai aseen heiluttajat halutaan vaientaa nopeasti sekä tehokkaasti, mutta näiden palkkasoturein taidot tietenkin vaikeuttivat heidän surmaamistaan, eli kukaan ei varmaan sellaista miestä halua kohdata minkään aseen kanssa tasaisella.

Entisajan taiteessa muuten kärpässieni merkitsi sitä, että tuolla linnalla oli käytössään myrkytys-spesialisteja, ja sitten se mitä oli kuvattu kärpässienen alla oli se, missä myrkky tällä kertaa sijaitsi. Kun puhutaan Suomen vaarallisimmasta sienestä, niin suippomyrkkyseitikki (Kuvat III ja IV) on tällä hetkellä maamme vaarallisimman sienen paikalla, koska sitä on helppo luulla vaarattomaksi suppilovahveroksi tai huumaavaksi suippomadonlakiksi, jota käytetään huumeena jossain ravepiireissä. Kaksi viimeistä kuvaa on samasta paikasta, mutta kuvassa neljä (Kuva IV) on käytetty hieman enemmän zoomia kuin kuvassa kolme (Kuva III), jotta karvainen jalka saataisiin paremmin näkyviin.
Seitikkejä kannon päällä
huomaa karvainen varsi
Kuva IV
Vaarallisen seitikistä tekee sen muutos, eli pinenä se muistuttaa suippomadonlakkia, joka on jonkin verran huumaavassa tarkoituksessa maassamme käytetty sieni. Mutta vanhempana sen heltta laajenee, jolloin se alkaa muistuttaa huomattavasti suppilovahveroa. Valkoinen kärpässieni tunnetaan ummehtuneesta hajustaan, mutta seitikkiä ei siitä muistaakseni erota ja sen maku on ilmeisesti melko pehmeä. Ja jos tuota sientä sitten sattuu vahingossa laittamaan pizzaan, niin seurauksena on maksan sekä munuaisten tuhoutuminen ja erittäin tuskallinen kuolema.

Eli niiden myrkky tuhoaa maksan soluja, mikä sitten aiheuttaa sen, että henkilölle joka on seittikkiä nauttinut, pitää tehdä maksansiirto. Seitikin erottaa suppilovahverosta se, että sillä on karvainen jalka, joten tämän takia sienet pitää aina kerättäessä katkaista mahdollisimman läheltä maata, jotta sen jalan tuntomerkit tulevat näkyviin, eli jos sieni katkaistaan liian ylhäältä, voi esimerkiksi kärpässienen rengas jäädä maan sisään, ja valkoinen kärpässieni on helppo sekoittaa herkkusieneen. Ainoastaan sen jalan tuppi sekä varren rengas erottavat tuon äärimmäisen vaarallisen sienen tuosta ruokasienestä, jota myydään myös purkista.

What was before the Big Bang (Part II)

 What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time....