Jukolan Jussi on stereotyyppisen johtajan perikuva, sekä tietenkin perinteinen "vanhimman pojan hahmo", joka suojelee veljiään ja kostaa perheensä puolesta kuten Charles Bronson teki Huuliharppukostajassa

Me kaikki ihmiset olemme varmaan halunneet veljen tai sisaren, koska monilla kirjojen sekä kuuluisien elokuvien sankareilla on veli tai sisko, josta he puhuvat. Tai yleisemmin sankarilla taitaa olla veli, jonka puolesta hän sitten kostaa, kuten Charles Bronson tekee "Huuliharppukostajassa", Tai me haluamme veljen tai sisaren joka hakee meille kaljaa kaupasta, ja toisi meille sitten lisäarvoa omiin kaverisuhteisiimme tai viehätysvoimamme, kuten teki se viereisessä pulpetissa istuneen  "Mikki Hiiren" veli. Eli miten hienoa se olisikaan peruskoulu-aikaan ollut, jos itse kullakin olisi ollut sellainen muutaman vuoden vanhempi veli, joka kantaa kaljaa kaupasta selkä vääränä, ja tietenkin tuo asia on vienyt joitakin ihmisiä rikosten poluille.

Tällainen "isoveli" on kuitenkin toiminut sisaruksiaan kohtaan vastuuttomasti, mutta jotkut sitten lankeavat tällaiseen toimintaan, koska se on varma tapa ostaa kavereita itselle sekä omalle pikkuveljelle, ja sillä sitten saa mukavasti kavereita omiin kotibileisiin. Toki ammattimainen päihteiden hakeminen on rikos, mutta se ei varmaan aina juolahda kenekään mieleen, kun he lähtevät ostamaan itselleen seuralaisia oluella sekä savukkeilla. Ja tietenkin jostain 19-vuotiaasta on varmaan upeaa kertoa esimerkiksi inttijuttuja jollekin 14-vuotiaalle pikkupojalle tai tytölle.

Me kaikki varmaan myös olemme kuulleet lasten syntymäjärjestyksen kohdalla erilaisista stereotypioista, joista osa on erittäin kiusallisia kuulla. Eli vanhin lapsista koetaan usein jonkinlaisena johtajana, joka oppii asemansa perusteella käskemän muita, ja tuon takia esimerkiksi maan hallitsija valitaan ensimmäiseksi syntyneiden lasten joukosta. Tähän muuten on sellainen syy, että nuo ensiksi syntyneet lapset ovat koko nuoruutensa ajan sisaruksiaan voimakkaampia, ja samalla myös he ovat ikään kuin turvassa perheen sisäiseltä utelulta, ja tietenkin vanhimman lapsen asema on tämän takia monissa perheissä erityisen vahva.

Kuitenkin vanhimman lapsen ongelmana on usein sellainen ikävä asia, kuin itsekritiikin puute, eli hän saattaa olla täysin kyvytön ottamaan huomioon muiden perheenjäsenten tai ainakaan nuorempien sisarustensa tarpeita tai toiveita. Yksi kaikkein eniten komentelevaa ”isoveljen” sterotyyppiä muistuttavista isoveljistä on tietenkin Aleksis Kiven legendaarinen Juhani Jukola, joka johti Jukolan talon veljessarjaan kuuluvia  tuolla Impivaaran metsissä, kun he pakenivat lukkarin vihaa pitkin metsiä, hajotettuaan ensin hänen ikkunansa, kun he pakenivat koulusta, johon heidät oli komennettu papin toimesta.

 Eli tuossa tapauksessa vanhin lapsi on ikään kuin yksi vanhemmista, joka sitten elää vain isäänsä sekä äitiään miellyttääkseen. Se taas saa hänet monesti vaikuttamaan ikään kuin pikkuvanhalta tai teennäisen  aikuismaiselta, kun hän joskus sitten saattaa ikään kuin komennella sisaruksiaan. Mutta häntä seuraavan lapsen ongelma sitten on se, että tuo ”keskimmäinen lapsi” saattaa sitten olla sellainen, että hän ikään kuin siirtää kaikki tehtävänsä muiden harteille, mikä tekee hänestä helposti ”vapaamatkustajan”, joka saa olla samalla sekä isoveli tai isosisko, joka komentelee nuorempiaan, mutta samalla häntä saatetaan helliä muiden lasten kanssa. Kuitenkin vanhin lapsi nähdään usein ikään kuin perheen varaisänä, joka saa käskeä mitä häntä huvittaa, ja jostakin syystä nämä historian suuret sotilaat ovat monesti olleet juuri ensimmäisiä lapsia.

Kun puhutaan esimerkiksi siitä, kuka perii maan sekä tilan, niin nuo tilukset kuuluvat perinteisesti vanhmmalle pojalle, kuten Aleksis Kiven ”Seitsemässä veljeksessä” nähdään, eli tietenkin Jukolan Juhani jää asumaan vanhempiensa taloon, kun heidän tulee aika periä tila, ja muut sitten rakentavat talon tuon vanhan ”Jukolan kartanon” ympärille, kukin siihen paikkaan, mitä syntymäjärjestys hänet oikeutti, ja tietenkin kauimmaksi ”kartanosta” talonsa teki Eero, joka oli veljeksistä nuorin. Kun puhutaan noista Jukolan pojista, niin Aleksis Kivi esittelee heidät nimen maan siinä järjestyksessä, kuin miten he olivat maailmaan tulleet. Ja vaikka Jukolan Jussi on ikään kuin ryhmän kovapäisin poika, niin hän silti johtaa veljiään ojasta allikkoon. Eli hän karkaa lukkarin luota rikkomalla ikkunan, ja rakentaa talon, mitä ei olisi pitänyt rakentaa.


Niin kova on tuon miehen arvovalta veljiään kohtaan, että hän rakentaa hirsitaloon saunan tuvan yhteyteen, ja sitten eräänä talvisena iltana tuo talo sitten roihahtaa tuleen, kun veljekset sitten ovat pirtua keitettyään tulleet juovuksiin, ja sitten kaataneet päreen päälle tuota alkoholia. Tai mitä he sitten kirjan mukaan tekivätkään. Mutta kuten tiedämme, niin tuo talon palaminen johti pojat sitten metsään pelkissä paidoissa, ja kuten tiedämme niin tuo oli erittäin hyvää opetusta noille Jukolan miehille. Eli he sitten ainakin oppivat sen, että jos saunassa halusi joku ryypätä, niin silloin sitä ei pidä tehdä tuvan yhteyteen, koska tuolloin saattoi käydä hyvin ikävästi. Kun mietitään tuota Juhani Jukolan hahmoa, niin silloin tietenkin voidaan todeta, että hän oli erittäin suuri auktoriteetti veljilleen, jotka ilmeisesti jotenkin ihailivat häntä. Ja tuo ajattelemattomuus taloa rakennettaessa saattoi sitten olla sellainen asia, missä noiden veljien silmät aukenivat.


Näet tuo tapaus melkein tappoi nuo Impivaaraan muuttaneet pojat, joten sitten heidän oli vain ymmärrettävä, että sivistys ei toki ollut pahitteeksi näillekään miehille. Ja sitten nuorin veljeksistä eli Eero sitten auttoi veljiään opettelemaan sen verran lukutaitoa, että nämä pääsivät rippikoulun läpi, ja saivat papilta luvan mennä naimisiin. Kun puhutaan noista rippikouluista, niin niiden läpäiseminen oli ainakin ennen ollut erittäin tärkeä asia, koska ilman sitä ei henkilöä voitu vihkiä avioliittoon, eikä hän tällöin voinut toimia täysivaltaisena isäntänä tai emäntänä. Eli ennen tuo rippikoulu oli todella vakava asia, koska vasta se antoi mahdollisuuden toimia täysivaltaisena yhteisön jäsenenä aikana, jolloin kirkon edessä kiroaminen saattoi viedä ihmisen vankeuteen moneksi vuodeksi.


pimeakronikka.blogspot.fi

Opiskelun ohjeista sekä kritiikin käyttämisestä, eli kritiikki tarkoittaa sitä, että saatua tekstiä verrataan muihin lähteisiin, jotta voidaan tehdä päätelmiä sen oikeellisuudesta

Nykyään oppilaitoksissa kannattaa noudattaa sellaisia periaatteita, että siellä toimittaisiin kuin normaalissa työelämässä toimitaan. Eli opiskelijan kannattaa ottaa opettajaansa samanlainen asenne kuin pomoonsa, eli opettelee heti alkuun suhtautumaan hänen jakamaansa aineistoon terveen kriittisesti, eli käy vertailemassa noita tekstejä muihin lähteisiin, koska esimerkiksi tieteellinen artikkeli saattaa olla melko suppea esitys hyvinkin laajasta aiheesta. Samoin sitä että toinen haluaa käydä kirjastossa ei tarvitse pilkata. Jos henkilö ei löydä tuota kirjaa oppilaitoksen kirjastosta, niin hän voi sitä etsiä myös julkisesta kirjastosta. Samoin kirjastossa on muitakin kirjoja, kuin vain omaa alaa sivuavia niteitä, joten sieltä voi käydä lainaamassa myös romaanin tai lukemassa hesarin, jos haluaa käydä lenkillä.

 Opiskelusta sekä opiskelutekniikan kehittämisestä pitää muuten sanoa sellainen asia, että koskaan ei saa odottaa sitä, että opiskelija saa opettajaltaan kaiken aineiston käteen valmiina. Eli aina pitää tietenkin noudattaa lähdekritiikkiä, toisin sanoen vertailla tuota oppilaitoksesta saatavaa aineistoa muuhun aineistoon, mikä on julkisesti saatavissa. Jos opiskelulla on jotain merkitystä esimerkiksi työpaikan hierarkian kannalta, niin työnantaja sitten varmasti alkuun tuota opiskelua tukee, mutta sitten jossain vaiheessa saattaa käydä niin, että vapaata ei enää järjestykään, kun puhutaan opiskelusta, koska se että henkilö suorittaa jotain tutkintoa saattaa aiheuttaa sen, että hän ohittaa esimiehensä kuten toimistopäällikön, ja saa tätä korkeamman aseman,

Siksi voi käydä niin, että niille päiville kun pitäisi saada vaapaata, tuleekin sitten yllättäviä asennustehtäviä tai muuta "mukavaa". Kun puhutaan lähdekritiikistä sekä siitä, että opiskelija haluaa saada paperit ulos oppilaitoksesta, niin silloin pitää varautua lähes kaikkeen. Eli vaikka opettaja jakaa jotain aineistoa, niin sitä kannattaa hiukan tutkia sillä varauksella, että missään yksittäisessä artikkelissa ei ehkä koskaan ole kaikkea tietoa tuosta aiheesta, ja siksi kannattaa hiukan nähdä ylimääräistä vaivaa aineiston tarkastelussa. Toki noissa artikkeleissa voi olla paljon tärkeää asiaa, mutta se että jos henkilö ei vaivaudu edes Internetistä tutkimaan muita tekstejä kuin mitä opettaja hänelle jakaa, niin silloin saattaa tuloksena olla katastrofi, koska lähdekritiikki sekä vertaileva tutkimus ovat työelämässä tärkeitä,

Kukaan ei koskaan saa olettaa niin, että esimerkiksi insinööriryhmän osastopäällikkö antaa hänelle käteen kaiken tarvittavan tiedon jostain kohteesta, koska hänellä saattaa olla "oma lehmä ojassa" tuossa asiassa. Eli ehkä hänen oma poikansa tai tyttärensä on hakemassa tuohon työpaikkaan, ja siksi saattaa olla niin, että hän haluaa sabotoida alaisensa työtä. Tämän takia lähdekritiikki on paikallaan, mutta se ei tarkoita sitä, että lähde tyrmätään välittömästi, kun se tuodaan henkilön eteen. Vaan aina kannattaa hankkia kaikki mahdollinen tieto tuosta aihepiiristä, koska kaikki mitä kokeeseen laitetaan ylimääräistä on plussaa. Tai tietenkin aina voidaan puhua siitä, että vanhentunutta tietoa ei koskaan saisi käyttää, mutta lähteitä voi aina vertailla keskenään. Eli koskaan ei saa odottaa sitä, että mitään tuodaan eteen valmiiksi, ja vähän vaivaa pitää nähdä, jos haluaa tutkinnosta parhaan mahdollisen arvosanan.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Nykyaikaisen demokratian tarkastelua siihen kohdistuvan kritiikin kannalta

Kun puhutaan siitä, että valtiota johdettaisiin puhtaasti tieteen asettamilla periaatteilla, niin silloin meillä olisi hyvin ikävät ajat edessä. Näet tieteellisistä sekä filosofisista kirjoituksista tietenkin valitaan silloin ne asiat, jotka silloin palvelevat parhaiten valtion johdon etua, eli mikään kovin hauska ajatus ei olisi se, että kaikkien ihmisten tulisi täyttää erilaisia tieteellisiä kriteerejä päästäkseen valtion päätöksentekoprosessiin. Ja tiedemiehet ovat yleensä olleet melko surkeita johtajia, joiden päätöksentekomalli perustuu empiiriseen ajatteluun, ja he eivät useinkaan ota tarpeeksi huomioon sitä, että valtio ei voi kylmästi toimia pelkän darwinismin pohjalta, jossa heikot sortuvat elon tielle ja vahvat vain pääsevät tekemään päätöksiä. Demokratiassa ei muuten sanalla "vahva" tarkoiteta pelkästään henkilöä, joka on itse voimakas tai hänellä on fyysistä voimaa kuten panssarivaunuja sekä asemiehiä takanaan.

Se voi tarkoittaa henkilöä, joka on hyvä manipuloimaan massoja, ja joka saa sanomansa uppoamaan johonkin tiettyyn kansanryhmään, jotta hän henkilönä pääsisi sitten parlamenttiin. Ja tuo kansanryhmä jolle sanoma osoitetaan voi olla hyvinkin paikallisesti vaikuttava, jolloin jostain vaalipiiristä saattaa päästä läpi myös hyvin erikoisia ehdokkaita, koska heillä on takanaan paikallistason enemmistön tuki. Tämän vuoksi esimerkiksi jossain haja-asutusalueilla saattaa kirkkoväen ääni olla erittäin haluttua valuuttaa, jos ajatellaan vaaliuurnia, ja siksi moraaliasioista kannattaa siellä tehdä suuri numero.

Tai sitten voi käydä niin, että tuo kirkkoväki saattaa olla hyvin liberaalia, ja siksi poliitikon  kannattaa muistaa vuorovaikutus yleisöön ennen kuin hän lähtee mitään palopuheita mihinkään suuntaan pitämään. Eli tuolloin kannattaa asioihin ottaa sofistinen kanta, ilman kenenkään nimeämistä mitenkään erityisesti ainakaan nimeltä, ja sitten pitää muistaa pitää äänenpaino sovittelevana, eikä ryhtyä provosoimaan ketään mihinkään suuntaan. Eli tällä en tarkoita pelkkää avioliittolakia vaan muitakin  moraaliasioita, jotka eivät ole aina aivan yhtä yksinkertaisia kuin miltä ne ensin näyttävät, ja nuo suuria tunteita herättävät asiat kuten alkiotestaus sekä syntymättömän sikiön oikeudet ovat asioita, joista ei kukaan edes kuvittele tietävänsä ainoaa oikeaa ratkaisua.

Ja pahin kaikista tietenkin olisi natsi-saksan malli, missä "geneettisesti heikot henkilöt" poistettaisiin yhteiskunnasta jonkun AKTION T-4 nimisen eutanasia-ohjelman kautta, mutta sitten tietenkin herää kysymys siitä, että mitä jos joku syntymätön lapsi todetaan geenitestien avulla sosiopaatiksi? Olisiko silloin raskauden keskeytys ehkä oikein, vai haluaisiko valtio sitten hyödyntää tuon henkilön taipumuksia esimerkiksi kommando-operaattorina, eli valtio ei aina ole niin moraalinen, kuin mitä sen halutaan olevan. Ja tällaisiin asioihin joudumme sitten ottamaan yhä useammin kantaa, kun esimerkiksi geneettinen tutkimus tehostuu, ja yhä useampia sairauksia voidaan etsiä jo aivan raskauden alkuaikoina.

Tällöin tulee mieleen sellainen kysymys, että miten nuo testit tehdään? Toisin sanoen kiinnitetäänkö niiden eettisyyteen tarpeeksi huomiota? Epämoraalinen vaihtoehto on mukana myös näissä seulonnoissa, ja se varmasti sitten aiheuttaa liikutuksia sekä raivokohtauksia muissakin kuin uskovaisten yhteisöissä. Noissa epämoraalisissa malleissa tiedemies ei välitä ollenkaan mistää tieteen tekemisen moraalisista perusteista.  Eli luodaanko testiä varten ihmisalkio, jonka geenikarttaa verrataan esimerkiksi Atticassa istuvien vankien geeneihin, ja sitten voidaan kysyä, että mennäänkö tuolloin liian pitkälle sekä moraalin että yleisen turvallisuuden kannalta?

Tärkein noista kysymyksistä lienee se, että mitä tuolle alkiolle sitten tehdään? Eli entä jos sitä käytetään täydellisten sotilaiden luomiseen?  Tai vähintään yhtä tärkeä kysymys on sitten sellaiset moraaliset kysymykset, että voidaanko äitiä pakottaa aborttiin, jos lapsella on noita sosiopatiaan altistavia geenejä, tai sitten sellainen kysmys voidaan esittää myös, että entä jos äiti haluaa sitten lapselleen pikkuveljen tai -siskon? Eli onko hänellä sitten oikeus pyytää tuota sikiötä itselleen? Siinä vasta vaikeita moraalis-eettisiä kysymyksiä, joista voidaan keskustella hyvin monissa eri yhteyksissä, ja varmasti tässä testausmallissa on piirteitä, joiden takia sitä ei koskaan ehkä oteta ainakaan toivon mukaan käyttöön.

Valtiota eivät koskaan johda tiedemiehet eivätkä filosofit, eli onneksi emme elä platonin valtiossa, missä filosofit sekä sotilaat johtavat jotain helootti-orjia, joiden ainoa tarkoitus on tuottaa leipää noille tappajille sekä heitä johtaville filosofeille. Kuten Winston Churchill sanoi, niin demokratia ei ole täydellinen hallintomuoto, mutta se on paras olemassa olevista. Joidenkin ihmisten mielestä Churchill sanoi tuon kuuluisan lauseen siksi, että se oli sillä hetkellä hänelle sekä Britannialle parasta, ja sillä taattiin se, että kansa vastusti Hitleriä henkeen ja vereen. Kuitenkin nykyaikaisessa demokratiassa on sellaisia piirteitä, jotka varmasti eivät aina kestä lähempää tarkastelua. Eli ihmisille on helppoa valehdella, että valtiolla menee huonosti, ja sitten jos siitä jää kiinni, niin henkilö voi vedota siihen, että hän ei ole alan asiantuntija. Samoin ihmisten tunteisiin vetoaminen on helppoa, eli esimerkiksi ulkoisia uhkia paisuttelemalla saadaan aikaan sellainen tilanne, että oman maan asioihin ei kukaan ehdi kiinnittää huomiota.

Ja kuka tietää esimerkiksi sitä, että onko tuolla rajan takana oikeasti mitään panssarivaunuja tai taktisia ydinaseita asemissa, koska kukaan normaali kansalainen ei pääse seuraamaan satelliittikuvia noista kohteista, ja siksi voidaan naapurivaltioiden uhkia käyttää hyväksi, kun halutaan vaieta jostain itselle ikävistä asioista kuten veropetoksista tai muista vastaavista tapauksista. Ja toki panssarivaunu konkreettisempi ja kollektiivisempi uhkakuva, kuin kansanedustajaa uhkaava vankeustuomio. Samoin nykyaikaista demokratiaa voidaan kritisoida siitä, että vain rikkaat henkilöt, tai ne jotka rikkaita kiinnostavat saavat äänensä kuuluviin, koska vain niillä ehdokkailla joilla on tehokas kampanjakoneisto takanaan on mahdollista saada sellaista näkyvyyttä, että hänet tunnetaan ja hänet erotetaan edukseen muista ehdokkaista. Nyky-yhteiskunnassa on myös paisuteltu turvallisuusnäkökohtia siten, että ihmisille annetaan jostain syystä sellainen kuva, että suuri määrä poliiseja takaa turvallisuuden.

Kuitenkaan kadulla seisova huonosti varustettu konstaapeli ei varmasti pysty puuttumaan esimerkiksi AK-47:llä varustettujen terroristien hyökkäykseen, vaan hänellä pitäisi olla asiaan kuuluva koulutus sekä oma rynnäkkökivääri, jolla tuo henkilö sitten voisi vastata "pahojen poikien" tuleen. Mutta kun puhutaan noista henkilöistä, jotka uhkaavat toisia aseella, niin ensinnäkin on tärkeää, että nämä henkilöt voidaan paljastaa sekä paikantaa,  ja sitten voidaan heihin suunnata operaatio, missä nämä henkilöt esimerkiksi toimitetaan psykiatriseen sairaalaan, tai ainakin heidän aseensa otetaan pois. Kun puhutaan demokratian ongelmista, niin pääasiassa se on sitä, että vain enemmistöä pitää kaikissa asioissa miellyttää, ja se luo monesti tilanteen, missä joku ihmisryhmä jää kaikkien palvelujen ulkopuolelle. Ja toki voidaan muistuttaa sellaisesta asiasta, että maahan luodaan sellainen tilanne, missä sitä hallitaan keinotekoisen enemmistön kautta.

Tällainen tilanne oli esimerkiksi Etelä-Afrikassa, missä valkoinen vähemmistö hallitsi sitä "apartheidin" eli rotuerottelun avulla. Eli järjestelmä toimi siten, että mustilla ei ollut äänioikeutta missään vaaleissa, missä valittiin edustajia päättäviin elimiin kaikissa valtion päätöksenteon tasoissa kuntavaaleista parlamenttivaaleihin. Ja joissakin vaaleissa heillä tietenkin oli mahdollisuus vaikuttaa, mutta mustien edustajilla oli vain puhevalta noissa edustustoissa, ja he saivat olla paikalla vain silloin, kun valkoiset sallivat sen. Eli tilanne on vähän sama kuin koulujen oppilaskuntien edustajien istumisessa toisten oppilaitosten lautakunnissa. Joissain tapauksissa on vedottu siihen, että alaikäiset eivät saa olla päätöksenteossa, ja heidät on sitten komennettu pois kokouksesta, tai sitten oppilaskunta on valinnut nuo edustajat ikään kuin takanapäin, eli mitään vaalia ei olla edes ilmoitettu kaikille.

elainasiaa.blogspot.fi